Treeneissä otettiin tällä kertaa kaksi kierrosta, ja koska meillä on ollut työn alla yliheitot, antoi tämä tuplakierros hyvän tilaisuuden yhdistää yliheittoa varsinaiseen etsintään ja ilmaisuun. Kun paikka pysyy samana, on muuttujia mahdollisimman vähän siirryttäessä pelkästä juoksemisesta etsinnän yhteydessä tehtävään yliheittoon – oppiminen tehostuu kun muutoksia tehdään asteittain.

Ensin tehtiin siis pelkkää yliheittoa viuhkatreenillä, toistoja per puoli taisi tulla kolme. Toisen puolen maasto oli hieman peitteistä, ja siinä Ässä ei meinannutkaan irrota kun maalimies ei ollut näkyvillä – äkkiä ne alkaa luottamaan silmiin nenän sijaan! Otin tässä mukaan vihjeeksi tulevasta yliheitosta pystyyn nostetun käden – koiran lähestyessä keskilinjaa se näkee minut seisomassa käsi pystyssä ja osaa siten ennakoida tulevaa yliheittoa. Vihjettä pitää toki vielä liittää käytökseen, jotta se alkaisi toimimaan vinkkinä koiralle kiihdyttää jarruttamisen sijaan. Saatiin tässä lyhyessä treenissä siis onnistuneita yliheittoja ja vein Ässän autoon odottamaan toista kierrosta.
Toisella kierroksella maalimiehet olivat etukulmissa ja vasemmalla maalimies eteni toiseen piiloon. Oikealle tehtiin toisen piilon kohdalle tyhjä pisto, jotta päästiin tekemään yliheitto vasemmalle Ässän palattua tyhjältä. Vähän jännitin Ässän irtoamista nyt kun maalimiehet olivatkin piilossa, ja kun aiemmin ei ollut irronnut maalimiehen ollessa näkymättömissä. Ongelmia ei kuitenkaan ollut irtoamisessa, vaan Ässä lähti hyvin pistolle.
Ensimmäisen maalimiehen kohdalla oikealla se ei heti aloittanut ilmaisua. Lieneekö ollut joku erittäin hyvä haju maassa vai oliko maalimiehen näkemä maan haistelu sijaistoimintaa johtuen aiemmasta suorasta palkasta ja treenin muutoksesta, en tiedä. Kun se palasi takaisin, ja lähetin uudelleen, ilmaisu sujui ilman ongelmia. Vasemman etukulman kanssa meni lähetys ja ilmaisu täysin putkeen – videossa Ässä tuo rullaa ja vie näytölle vasemman etukulman maalimiehelle, ja aloitetaan hallinnassa keskilinjalle siirtyminen.
Oikealle tyhjälle jouduin lähettämään kaksi kertaa, mutta irtosi toisella kerralla hyvin. Palatessa yliheitto sujui erittäin hyvin: Ässä juoksi suoraan edestäni seuraavalle maalimiehelle toisella puolella keskilinjaa. Tässäkin ilmaisu sujui hyvin.

Jatkossa voisi tehdä lisää yliheittoa kentällä, jotta yliheittovihjeeseen liittyisi kova vauhti, ja ottaa hakutreeneissä 1-2 yliheittoa per treeni jotta osaaminen siirtyy etsinnän yhteyteen.
Onnistumiset
Asiat jotka sujuivat hyvin: Yliheiton siirtäminen näkyvillä olevista maalimiehistä etsinnän yhteyteen
Asiat jotka olivat kehittyneet: Hallinta siirtymissä keskilinjalle oli parempi, minulla myös paremmat eväät mukana
Asiat joita uskallettiin yrittää: Samalla paikalla ensin silmillä etsimistä (viuhka), sitten nenällä etsimistä
Asiat joista opittiin: Yliheitto sujui jo paremmin
Treenattavaa
Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla: Treenata hallintaa myös ennen etsinnän aloittamista.