Osallistuimme Ässän kanssa yhdistyksemme Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirien järjestämään treeniryhmien väliseen kisaan eli ryhmäkatselmukseen. Ryhmäämme kuului myös Miia ja labbis Rocky sekä ryhmänjohtaja Valtteri. Minimikoko ryhmälle oli ryhmänjohtaja ja kaksi koirakkoa, saimme siis juuri joukkueen kasaan. Sen lisäksi koiramme ovat melko nuoria, Ässä muutaman kuukauden yli 2 v ja Rocky vasta puolitoistavuotias! Katselmus alkoi klo 18 perjantaina ja palkintojenjako alkoi klo 19 lauantaina. Valitettavasti ryhmänjohtajamme Valtteri joutui lähteä töihin lauantaiaamusta kuuden aikoihin (tämä oli järjestäjien tiedossa) – tästä huolimatta pärjäsimme hyvin ja sijoituimme neljännelle sijalle kisassa! Sijoitusta tärkeämpää oli kuitenkin sekä meidän ihmisten, että koirien saama oppi rasteista ja koko kokemuksesta. Alla kokoelma kuvia Ässän rinkanvahtimisoperaatiosta ennen katselmukseen lähtöä, ilmeisesti Ässä halusi varmistaa, että rinkka ja minä emme lähde ilman häntä minnekkään.
Perjantai-ilta
Ensimmäinen rastimme oli Maunulassa, jonne myös jätimme auton seitsemän maissa perjantai-iltana. Tehtävä oli käyttöesineen haku alueelta eli koira lähetettiin etsimään esinettä ja itse jäätiin alueen ulkopuolelle. Yhtä koiraa sai käyttää kerrallaan, ja esineruutu oli jyrkässä ylämäessä. Ensin kokeiltiin Ässällä – se kyllä irtosi ja etsi, mutta käytin vihjettä hae joka tarkoittaa dummyn/linnun etsimistä. Emme ole siis treenanneet esineruutua lainkaan, weimareilla kun ei ole pk-oikeuksia. Ässä ei löytänyt mitään (todennäköisesti etsi lintua tai dummya), ja koska aikaa oli vielä niin vaihdettiin Rockyyn. Rockyllakaan ei ollut esineruudusta mitään kokemusta, mutta noudoista jonkin verran – Rocky irtosi hienosti ja löysi kuin löysikin hanskan aikarajan puitteissa!
Kaikkien rastien sijainnit ilmoitettiin koordinaateissa, ja pienestä sekaannuksesta gps:in kanssa johtuen teimme pienen harharetken ennen seuraavaa rastia Pirkkolassa. Päästiin kuitenkin viimein paikalle! Rasti sisälsi kartalla olleen reitin jäljentämisen käsin paperille ja reitin kiertämisen aikarajan puitteissa. Reitin varrella oli vihjeitä, jotka piti kerätä. Tämä sujui meiltä hyvin, saimme kerättyä yhtä vaille kaikki vihjeet ja pääsimme siirtymään seuraavaan rastiin kävellen.
Kolmas rasti oli kehä 1:sen pohjoispuolella. Ryhmänjohtajalle annettiin tiedoksi polkuun, ojaan ja koirapuistoon rajautuva alue, josta piti etsiä ihmistä. Päättelimme, että se saattaisi olla jälkitehtävä, joten käytettiin Ässää. Aika oli hyvin rajallinen. Lähdimme etsimään aluetta sen reunoja pitkin, mutta Ässä merkkaili alueen toiseen reunaan ja takaisinpäin voimakkaasti. Jatkoimme kuitenkin vielä eteenpäin ja tarkistimme toisen päädyn ensin. Kun palasimme ojaa pitkin toiseen suuntaan aluetta, Ässä siirtyi kulkemaan ojaa pitkin. Ajattelin sen vain vilvoittelevan tai etsivän jotain pikkueläimiä. Aika loppui ennen kuin pääsimme alueen toiseen päätyyn. En ole varma, mutta sain rastivastaavalta semmoisen vaikutelman, että etsitty henkilö olisi ollut juuri ojan varressa alueen toisessa päässä. Pitäisi aina luottaa koiran merkkaukseen etsintäsuunnitelman noudattamisen sijaan – samalle paikalle voi aina palata jos koiran osoittamassa suunnassa ei ollutkaan mitään! Sen lisäksi, olisi varmaankin ollut paras aloittaa etsintä ojan reunaa pitkin, koska ymmärtääkseni vesi imee hajua puoleensa, joten koira voisi ojan varresta saada laajemmaltakin alueelta hajut. Alla oleva kuva on otettu juuri ennen tätä rastia kehä 1:sen päältä.
Neljäs rasti oli Paloheinässä ja sen teema oli miljööbaana. Kuljimme koirien ja kaikkien varusteiden kanssa luonnossa olevassa vallihautamuodostelmassa. Kyseessä oli ilmeisesti osa venäläisten 1. maailmansodan aikaista Viaporin maarintamaa. Vaikeimmat kohdat reitillä olivat koirien laskeminen yli puolentoista metrin syvyiseen vallihautaan (tämän kohdan olisimme voineet koirien ison koon vuoksi välttää ja ottaa samalla 5 minuutin aikarangaistus) ja pienen luolan läpi ryömiminen rinkat selässä.
Rata sujui hyvin, ja onnistuimme tosiaan laskemaan meidän yli 30 kg painavat koiratkin vallihautaan, huolimatta ryhmän pienestä koosta. Tässä vaiheessa meillä oli kaksi vaihtoehtoa: kiertää ylimääräinen suunnistustehtävä lisäpisteiden kartuttamiseksi tai siirtyä suoraan seuraavalle rastille. Me otimme lisätehtävän ja kiersimme suunnistusrastit tehokkaasti. Alla kuva suunnistustehtävän varrelta.
Viides rasti oli jäljestystehtävä Paloheinän metsissä. Rockyn kanssa ei oltu vielä tehty jälkeä, joten Ässä pääsi hommiin. Jälki lähti metsän reunaan jätetystä polkupyörästä. Ässä nosti jäljen välittömästi, ja tuttuun tyyliinsä jäljesti ripeästi mutta tarkasti jäljen, kulmat ja kaikki, ilman mitään harhailuja kunnes pääsimme ojan reunaan. Se hetkeksi jäi paikoilleen haistelemaan, ja minä jäin rauhassa odottamaan mitä se tekee ja taisin sanoa, että nyt se ehkä hukkasi jäljen. Se eteni jäljen suuntaisesti ojan yli tarkistamaan mutta palasi takaisin. Se eteni metrin tai pari oikealle ojan suuntaisesti mutta palasi takaisin. Sitten se eteni vasemmalle metrin tai pari ojan suuntaisesti myös ja alkoi haistelemaan puuta vasten olevaa myttyä – sitten minäkin tajusin, että siinähän se etsitty henkilö olikin! Ilmaisua se ei tehnyt, mutta sitä ei ollakaan treenattu vielä jäljen yhteydessä. Olin kyllä oikein tyytyväinen Ässään 🙂
Kuudes rasti sijaitsi Haltialassa ja tehtiin ilman koiria. Minä ja koirat jäimme odottamaan kun Miia ja Valtteri kävivät pelastamassa Vantaanjoessa kelluvan ihmisen – jalat ja kengät olivat kyllä kastuneet. Alla valitettavasti vähän tärähtänyt mutta mielestäni silti mainio kuva koirista odottamassa Miian ja Valtterin paluuta. Seitsemäs rasti oli myös Haltialassa ja sisälsi koiralle annettavaa ensiapua ja koiran kantamista tietyn matkan verran. Rocky hoiti potilaan roolin oikein mallikkaasti. Kahdeksas rasti oli taasen ihmisen ensiapua. Minä toimin viestittäjänä johtoon ja hätäkeskukseen kun Miia ja Valtteri auttoivat potilasta ja antoivat myös elvytystä (nukelle).
Yhdeksäs rasti oli pienellä metsäalueella Oulunkylässä. Siellä oli jälleen esineruututehtävä mutta paljon isommalla alueella (ja oletettavasti useammalla esineellä) kuin ensimmäinen rasti. Taas aika oli rajattu ja yksi koira kerrallaan sai etsiä esineitä. Rocky aloitti ja haki tosi hyvin, etenkin ottaen huomioon, että kilometrejä oli jo takana runsaasti. Mitään esinettä ei kuitenkaan tarttunut Rockylle mukaan. Ässäkin kokeili, mutta ei myöskään noutanut esineitä. Saldo oli siis nolla esinettä, mutta yritys oli kova.
Kymmenes rasti oli etäisyyksien arvioiminen Taivaskallion päällä, Käpylässä. Sieltä piti arvioida sekä maastossa näkyvien puiden etäisyyttä, että kauempana sijaitsevien maamerkkien etäisyyksiä. Yhdestoista rasti oli jo mukavan lähellä autoa, eli siirryimme Metsälään hiekkakentälle. Saimme tietää siellä, että olimme aikataulusta niin paljon jäljessä, että emme pääsisi rastivastaavan autolla Meilahdessa sijainneelle taajamaetsintärastille. Se oli todella iso harmi, ja yllätys myös – alkupään harharetkeä lukuunottamatta olimme edenneet viivyttelemättä ja ripeästi rastilta toiselle, eikä missään muulla rastilla sanottu mitään siitä, että olisimme aikataulusta jäljessä. Saimme kuitenkin suorittaa hiekkakentän laidalla toisen rastin tehtävistä eli trangian sytyttämisen mahdollisimman nopeasti, ajanotto päättyi kun vesi alkoi kiehumaan.
Tästä lähdimme autolle ja johtopaikkaa kohti, kello taisi olla noin puoli kuusi aamulla kun lähdimme ajamaan. Kännykän mukaan oltiin kävelty (ja välillä myös juostu) klo 18 ja klo 24 välillä noin 11,5 kilometriä. Alla Ässä ja auringonnousu Taivaskalliolla.
Lauantaiaamu
Olimme toinen joukkue paikalla pommisuojassa ja hyvästelimme Valtterin, joka joutui lähtemään töihin. Minä jatkoin ryhmänjohtajana sen lisäksi, että olin yhä myös koiranohjaaja – olin kuitenkin ollut ryhmänjohtajana jo kerran aikaisemmin, joten en ollut kauhean huolissani tästä, pääasia että saatiin jatkaa! Meidät ohjattiin pommisuojan pimeään nurkkaan, onneksi – kaikki ryhmät koirineen nimittäin kerääntyivät samaan kaikuvaan halliin lepäämään. Sillä aikaa kun toinen meistä haki aamupalaa ja kävi vessassa, toisen piti olla omalla paikalla koirien kanssa.
Aamutoimet hoidettuamme pääsimme lepäämään noin puoli 7 aikaan aamulla. Rocky oli aivan mahtava, se odotti Miiaa kauniisti paikoillaan ja Miian palattua kävi nukkumaan rauhallisena. Meidän lepo ei sujunut aivan yhtä hyvin.
Ässä kyllä oli odottanut hiljaa kun minä kävin hakemassa aamupalaa, mutta minun tultua takaisin ja käytyä lepäämään, alkoi Ässän vahtivuoro… Jokainen epäilyttävä ääni, haukahdus tai vinkuminen piti karkoittaa erittäin uskottavalla vahtihaukulla – pahoittelut siis kaikille muille hallissa olleille… Vastaehdollistin Ässää ääniin, eli aina sen kuultua jotain, annoin sille namin. Kun sain sen kierroksia tarpeeksi alas, että se ei joka rasahduksesta hermostunut, se antoi minun hieroa sen kylkiä, suupieliä ja poskilihaksia. Sen myötä se hieman rentoutui lisää ja käpertyi nukkuma-asentoon. Pidin koko ajan käsiä siinä kiinni rauhoittaakseni sitä, ja sain ainakin hetkeksi torkahtaa. Meidän piti kuitenkin olla valmiita lähtemään 2 minuutin sisällä hallista, ja sieltähän se ”palohälytys” tulikin noin vartin yli 7, joten siirryimme ulos odottamaan ohjeita. Tässä tuoreena ryhmänjohtajana, katse tiukasti tiessä 🙂
Lauantain ensimmäinen rasti oli tottelevaisuusrasti. Siinä koirat suorittivat kokeenomaisissa olosuhteissa (ilman palkkaa) ketteryysesteitä, sovelletun pöydälle ohjaamisen, koiran kantamisen, seuraamiskaavion sekä eteenlähetyksen – ohjaajat vain vaihtoivat paikkaa! Minä siis ohjasin Rockya, ja Ässä oli ensin Miian kanssa paikkamakuussa. No, Ässä ei jäänyt paikkamakuuseen yksin, vaan tuijotti minua intensiivisesti… Pysyi kuitenkin hiljaa paikoillaan Miian vieressä minun ja Rockyn tehdessä liikkeitä. Rocky kuunteli minua tosi hyvin. Ketteryysesteitä Rocky ei ilmeisesti ollut kauheasti tehnyt, mutta yritys oli Rockylla hyvä. Se tuli kauniisti sivulle ja pysyi minun luonani. Putki meni tosi hyvin, keinussa ja rummussa ei ollut pysäytyksiä mutta meni yli. Merkille ja siitä pöydälle lähetys ei oikein onnistunut, mutta silti Rocky innokkaasti lähti eteenpäin muttei vaan tiennyt mitä tekemään – eikä ihme jos sitä ei oltu vielä treenattu lainkaan! Kantaminen sujui mallikkaasti kuten pöydällä pysyminen ja siitä luoksetulo. Seuraamiskaavio sujui aivan täydellisesti, käännöksineen ja tahdinvaihtoineen. Eteenmenossa minulla oli väärä vihje – sanoin eteen tarkoituksena lähettää koira eteen, mutta eteen-vihje Rockylla tarkoittikin luoksetuloa (eteen istuen). Rocky kyllä lähti painamaan eteenpäin mutta kääntyi sitten ihmeissään takaisin. Rocky-parka oli aivan kummissaan… Kokonaisuudessa Rocky suoritti tämän osuuden erittäin hienosti!
Ässän osuus ei sitten mennytkään ihan niin putkeen – sen lisäksi, että ollaan vasta aloitettu harjoittelemaan palkattomuutta tottelevaisuudessa, ei olla treenattu ketteryysesteitä lainkaan (koska näillä näkymin ei olla menossa rauniokokeisiin tai ipor-kokeisiin). Kaiken lisäksi Ässä on tyypillinen weimari, eli sille minä ja minun kanssa tekeminen on kaikki kaikessa, muusta viis. Miian parhaista yrityksistä huolimatta meno oli aika olematonta. Muutaman kerran Ässä oli kai ottanut kontaktia sivullaolossa, muuten se joko tuijotti minua kaihoisasti tai nuuskutteli maata… Hyvä yritys Miialta silti ja toivottavasti Rockyn upea suoritus paikkasi Ässän meininkiä.
Toinen rasti oli Meri-Rastilassa. Meille annettiin tehtävä, mutta pyydettiin odottamaan lisäohjeita. Rastivastaava odotteli autossaan ja me koirien kanssa valmiudessa auton lähellä. En ole varma kuinka kauan me odottelimme, mutta jonkin ajan päästä rastivastaava tuli kertomaan, että etsintää ei voikaan suorittaa ja voimme palata johtopaikkaan. Koirat ainakin odottelivat rauhallisesti ja me myös, mahdollisesta tehtävästä jutellen, joten toivottavasti arvostelu oli hyvä, olivat perusteet sitten mitkä tahansa.
Kun ilmoittauduin kolmannelle rastille, johdosta ei annettu ohjeita vaaditusta siirtymisajasta, mutta kirjattiin meidän lähtöaika. Olen mennyt pommisuojaan sisälle klo 10.11 koska gps:stä on katkennut yhteys silloin, ja noussut ylös klo 10.16. Olin noin klo 10.18 autolla. Nopean puskapissan jälkeen syötettiin gps:iin matkalla syöttämäni reittipiste auton navigaattoriin ja lähdettiin ajamaan, olen sammuttanut gps:n klo 10.22 eli juuri ennen kuin aloin ajamaan. Googlemapsin mukaan reitti oli 11 km ja 14 minuuttia ilman liikennettä. Oli lauantaiaamupäivä ja liikennettä oli jonkin verran – olimme perillä rastilla muistaakseni klo 10.39. Rastivastaavan mukaan olimme myöhässä: meille oli annettu jo 5 minuuttia lisäaikaa ja olimme siitä 3 minuuttia myöhässä. Emme päässeet suorittamaan tehtävää.
Jos arvioin johdon laittamaksi lähtöajaksi klo 10.13, meille oli annettu 18 minuuttia aikaa kävellä pommisuojan sisältä parkkipaikalle, syöttää koordinaatit gps:n ja ajaa nopeimmillaan 14 minuutin matka perille. Jos gps:n tallentuneet tiedot on oikein, tuntuu aika mahdottomalta tehtävältä. Tämä kyllä jäi harmittamaan. Ymmärrän hyvin, että kaikilla rasteilla on omat aikarajat, jotta koko paletti toimii sujuvasti. Mielestäni tämän olisi voinut ratkaista niin, että olisimme päässeet yrittämään mutta meidän etsintäajasta olisi vähennetty se 3 tai 8 minuuttia mikä oltiin myöhässä. Sen lisäksi olisi ollut kohtuullista, että johto olisi kertonut, että tämä siirtyminen olisi erittäin tiukka – vaikkakaan en tiedä miten olisimme liikennerajoitusten puitteissa päässeet ajoissa paikalle, vaikka puskapissan olisikin jättänyt pois. Kuvassa Rocky valmiina lähtöön 🙂
Neljännellä rastilla meille annettiin ohjeet siirtyä jalkaisin noin kilometrin matka jätevedenpuhdistamolle. Edellisestä rastista tulistuneena mehän edettiin nopeasti, siis pääasiassa juostiin matka rinkat selässä, ja olimme loppujen lopuksi liian aikaisin puhdistamolla. Jouduimme odottelemaan, jotta eksyneet henkilöt saadaan eksyksiin, ja pääsimme suorittamaan etsintää tunneleihin. Suunnitelma oli ensin edetä aina oikealle. Kumpaakin koiraa sai käyttää ja olimme koko ajan näköetäisyydellä toisistamme. Ässä ja Rocky tekivät hyvin hommia yhdessä, toinen etsien toista reunaa ja toinen toista leveällä käytävällä. Koska tässäkin tehtävässä oli aikaraja, juoksimme semmoiset osat käytävästä missä seinustat olivat pelkkää kalliota ilman syvennyksiä tai muutakaan minne ihminen mahtuisi. Rastivastaavien mukaan tämä oli mukavan piristävä lenkki heillekin 🙂 Rocky löysi hienosti 2 eksynyttä aikarajan puitteissa, ja ilman Miian hahmotuskykyä emme olisi pysyneet niin hyvin kartalla siitä mikä käytävä on tutkittu ja mikä ei. Toki jos olisi ollut mukana ilman koiraa oleva ryhmänjohtaja, hän olisi voinut piirtää karttaa samalla ja myös merkitä ylös tutkittujen käytävien numeroita.
Lauantai-iltapäivä
Viides rasti oli raunioetsintää omalla radalla. Alueella oli kiellettyjä alueita ja luonnollisesti sortumien alla henkilöitä. Aika oli rajattu, ja hälytyksen kuullessamme koirat piti ottaa hallintaan ja siirtyä odottamaan tietylle alueelle. Löytyneet merkittiin lipuilla. Ryhmänjohtajan piti myös piirtää alueesta kartta ja merkitä löydöt siihen. Meidän piti olla koko ajan lähellä toisiamme. Koirat etsivät taas tosi hienosti yhdessä! Rocky teki kolme löytöä ja Ässä yhden – ei ole tietoa oliko kaikissa oikeasti maalimies tai ei, tai oliko kenties jotain muuta kuten vaikkapa ruokaa…
Ässä ei ilmaissut rullalla, sille ei ole vielä treenattukaan umpipiiloja, ja Rockylla ei ole vielä haukkuminen siinä mallissa – mutta parhaamme mukaan yritettiin tulkita koiria ja merkkailla piiloja 🙂 Ässä meni kuin menikin kielletylle alueelle. Olisin sen kyllä saanut kutsuttua pois, mutta en tajunnut. Olimme juuri saaneet ruokaa ennen tätä rastia, ja katselmusta oli jo takana niin pitkästi, että ajatus ei oikein ollut mukana ja katselin vain tyynesti kun koira etenee keltaisen nauhojen sisälle etsimään… Ei vaan kerta kaikkiaan leikannut, ja koiran joutui viemään sitten autoon ja sen myötä Miian ja Rockyn etsintäaikaa tuhraantui koska heidän piti pysyä meidän lähellä. Ehdittiin kuitenkin etsimään iso osa alueesta, ja toivottavasti edes joidenkin lippujen alta löytyi ihmisiä.
Kuudes rasti oli metron varikkoalueella. Etsittävällä alueella oli metron raiteita runsaasti, ja metron raiteen ja keltaisen kaiteen välinen alue oli ohjeen mukaan vaarallinen. Alueella oli myös runsaasti isokokoista, terävää sepeliä mikä teki etenemisestä myös hidasta. Saimme käyttää kumpaakin koiraa, ja Rocky löysi hienosti ensimmäisen maalimiehen! Toista emme löytäneet, koska emme aikarajan puitteissa sattuneet oikeaan väliin raiteita jonka päässä, ison tunnelin sisällä, maalimies olisi ollut. Koirat jaksoivat tehdä hyvin kuitenkin töitä!
Seitsemäs ja viimeinen rasti oli metsässä suoritettava partiointitehtävä. Meidän piti merkitä karttaan kaikki löydöt, sekä esineet että ihmiset. Kadonneita oli ohjeen mukaan kolme. Meidän piti pysyä näköetäisyydellä toisistamme, ja koirat saivat etsiä irti. Etenimme eksyneiden nimiä huudellen. Löysimme ojasta vesipullon ja joitakin esineitä, jotka olivat todennäköisesti roskia. Lähdimme kiertämään alueen rajoja, mutta aika oli vähissä kun olimme päässeet alueen pitkän sivun päähän. Sillon lähdimme tulemaan keskeltä aluetta korkeimman kohdan kautta takaisin autolle. Ässä alkoi nostamaan nenäänsä kallion päällä. Jatkoimme etenemistä kallion päällä, ja Ässä jatkoi merkkaamista ja nosti vauhtia. Kallion toisessa päässä, kuusen juurella, oli kuin olikin maalimies kääriytyneenä vihreään muoviin! Ässä otti vähän muovia pois, ja sitten ilmaisi autettuani sitä vihjeellä ”ukko”. Jopas oli onnellinen koira (ja ohjaaja) kun pitkän vuorokauden päätteeksi tehtiin löytö! Sitten juostiin pikapikaa autolle, mutta ylitettiin etsintäaika joillakin minuuteilla. Toivottavasti myöhästyminen ei sakottanut pisteitä liikaa, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeintä oli koiran saama oppi – Ässä nosti maalimiehen ilmavainulla, mikä on ollut Ässälle välillä haastavaa, ja sai palkitsevan löydön kaiken urakoinnin päätteeksi!
Kännykän mukaan lauantain aikana, eli keskiyöstä lauantai-iltaan saakka jalkaisin liikuttuja kilometrejä oli kertynyt 31,1 km, perjantai-illan lukemahan oli 11,5 km. Yhteensä siis jalan kuljettua matkaa ryhmäkatselmuksen aikana kertyi 42,6 km eli vähän yli maratonin verran – kylläkin vaelluskengissä, rinkka selässä, koiran kanssa ja erittäin vaihtelevassa maastossa. Olokin on nyt kyllä sen mukainen!
Tunnelmia palkintojenjakoa odotellessa…
Ajatuksia yleisemmin
Oli todella hauskaa osallistua Miian, Valtterin ja Rockyn kanssa ryhmäkatselmukseen. Kokemus oli rankka, mutta meillä oli todella kivaa koko ajan ja saimme onnistumisia ja uusia kokemuksia runsaasti – kiitokset menevät siis ahkerille järjestäjille. Täytyy myös sanoa, että Rocky on kyllä melkoinen luonnonlahjakkuus, ja sen lisäksi erittäin hyvin koulutettu – sen rinnalla moni vanhempi ja kokeneempi koira kalpenee, niin loistavasti se hoiti hommansa kun piti, ja lepäsi kun oli mahdollisuus!
Ässän kanssa meillä on kyllä vielä treenattavaa sekä muiden koirien kohtaamisissa, joissa se kiihtyy jonkin verran, että taukokäytöksessä. Molempaa ollaan toki treenattu, mutta vielä on panostamista näihin. Rauhoittumisen kanssa ollaan tehty etenkin töitä, ja varmasti jossain vaiheessa tulee hermorakenne ja luonne vastaan, mutta silti aina voi vähän parantaa.
Ässä tuli suurimmaksi osaksi Rockyn kanssa oikein hyvin toimeen, jopa pientä leikkiäkin oli nähtävissä vaikka ne ovat melko saman ikäisiä, leikkamattomia uroksia. Työskentely yhdessä ei tuottanut mitään ongelmia kummallekaan. Kumpikin koira siis teki hommia toisesta huolimatta, eivätkä ne toisaalta lähteneet yhdessä leikkimään tai nuuskuttelemaan kesken töiden. Ässän väsyttyä kuitenkin, sen terävyys ja temperamentti nousivat esille tilanteissa joissa annettiin ruokaa tai vettä, eli se kyllä puolusti näitä resursseja ärähtämällä voimakkaasti.
Tähän pitää kiinnittää huomiota niin, että varmistaa että Ässä saa sekä syödä ja juoda kenenkään sitä häiritsemättä ja riittävällä hajuraolla muihin koiriin ja ihmisiin. Tämäkin on hyvä ottaa uutena informaationa – ei ole pahoja tai hyviä koiria, vaan on vain eläimiä jotka toimivat synnynnäisten ja opittujen käyttäytymismallien mukaan. Minun tehtävä on luoda edellytykset ja kouluttaa taidot, joilla Ässän on mahdollista onnistua ja jotta se saa toimia ilman altistumista tilanteeseen jota se ei pysty käsittelemään. (Lisäys tähän – erinomaisen asiapitoisessa Eläinkoulutusblogissa oli juuri juttua aiheesta, kannattaa lukea: https://elainkoulutus.wordpress.com/2016/05/17/oletko-laukkurosvo/)
Varsinaiset etsintätehtävät sujuivat Ässältä kuitenkin hyvin, ja jälki ja partiointi erinomaisesti mitkä lämmittävät mieltä koska ne ovat ne tärkeimmät taidot jos ja kun tavoitteena on hälykoiraksi pääseminen 🙂
Saattaa olla, että tämä oli minun ja Ässän viimeinen ryhmäkatselmus – lisää tästä myöhemmin kunhan asia varmistuu – mutta jos näin oli, niin eipä olisi voinut olla mukavampi ryhmä tai hienompi viimeinen ryhmäkatselmuskokemus kuin tämä!
Weimar+i 