Avainsana: sheippaus
ID-kurssi 28.1.2017
Aloitimme Koirakoulu Visiolla Paavilaisen Sarin opissa ID-kurssilla viime lauantaina. Tarkoitus on alkuun kouluttaa Ässälle hajuerottelu, eli kouluttaa se ilmaisemaan purkkiradalla olevista hajuista se, mikä on annettu sille lähtöhajuna. Kun se oppii valitsemaan lähtöhajun mukaisen hajun, voidaan siirtyä id-jälkitreeniin eli kouluttaa koira ajamaan lähtöhajun mukaista jälkeä ja myös ilmaisemaan lähtöhajun mukaiset jäljelle pudonneet esineet.
Mutta ihan alkuun, koulutetaan koiralle hajuerottelun mekaaniset taidot. Koiran pitää osata laittaa nenä kädessä olevaan lähtöhajupurkkiin ja pysähtymään siihen sekä laittamaan maassa olevaan purkkiradalla olevaan purkkiin ja pitämään nenä siinä. Tässä videolla sheipataan käytös ”laita nenä purkkiin ja pysähdy”. Treeniä on jatkettu kotona ja saatu lisää kestoa sekä koulutettu laittamaan nenä purkkiin sekä kädessä pideltynä että maassa pideltynä.
Tottistreenit 24.6.2014
Päivitys on taas vähän myöhässä, mutta tässä lyhyt kuvaus siitä mitä tehtiin. Normaalin kontaktin ja seuraamisen lisäksi treenailtiin käskystä istumista liikkeessä. Vaikka ollaan paljon tehty istumista, on fokus ollut enemmän istumaan jäämisessä kuin nopeassa istumisessa, ja se näkyi treenatessa. Onnistumisprosentti ei ollut häiriössä muutenkaan hyvä, eli kaikista vihjeistä se ei istunut, ja myös istuminen oli liian hidasta minun makuun. Istumistreenissä olen käyttänyt paljon ruokapalkkaa, ja pitänyt kriteerinä sitä että koira pysyy istumassa. Nyt voisi siirtyä käyttämään kiihdyttävämpiä palkkoja eli leluja ja taisteluleikkiä, ja tehdä treeniä nopeammalla tempolla. Tämä treeni on tarpeellista myös metsästyskäytöksiä varten.
Alettiin myös sheippaamaan teipatulle puhelinluettelolle menoa (etutassut alustalla) sivulletuloa ja täyskäännöstä silmälläpitäen. Ässä tarjosi toki jonkin verran maahanmenoa, koska rullailmaisutreenin näyttö on sillä melko vahva jo. Saatiin kuitenkin myös onnistuneita toistoja alustalle hakeutumisesta seisaallaan. Kouluttaja vinkkasi meille, että meillä saattaa olla tekeillä tyypillinen naksutinkouluttajan ”ongelma” – jos palkkiota ei heti kuulu, niin koira tarjoaa nopeasti uusia käytöksiä. Tämähän on toki positiivinen ongelma, mutta silti tekee hyvää koiralle myös oppia kestoa käytöksille. Myös niitä pitkäkestoisia käytöksiä tarvitaan, otetaan vaikkapa esimerkkinä bh-kokeen paikallamakuu.
Pelastuskoiran pohjataidot
Tässä vähän hahmottelua siitä mitä asioita tullaan treenaamaan pelastuskoirakoulutusta varten. Tarkemmat koulutussuunnitelmat ilmaisun, etsinnän ja hallinnan osalta teen erikseen. Ilmaisun osalta on jo joitakin ajatuksia, ja se koulutussuunnitelma on ensimmäisenä vuorossa.
Näiden suunnitelmien lisäksi tietenkin pelastuskoiran osaamista kartutetaan joka päivä sosiaalistamalla sitä erilaisiin ihmisiin, paikkoihin, ääniin ja kokemuksiin.
KOIRAN KÄYTÖS
– yleistetään leikkimistä useisiin paikkoihin ja eri ihmisten kanssa
– vahvistetaan samaan tahtiin siirtymistä autosta treenipaikalle, ja maalimieheltä lähetykseen jne.
– jännittävät ihmiset/tilanteet/paikat: alkuun palkataan kohteen katsomisesta, sitten kohteen lähestymisestä. Päätetään kun koira rentoutuu, pääsi se kohteelle saakka tai ei
– harjoitellaan autossa odottamista
– harjoitellaan erilaisia alustoja palkitsemalla edeten
– harjoitellaan erilaisia ääniä palkitsemalla edeten
OMA KÄYTÖS
– eteneminen aina koiran osaamisen ja oppimisen mukaan
– hallinta ja ilmaisu kuntoon ennen etsintää – ei tarvetta kiirehtiä!
– lyhyitä treenejä ja paljon leikkiä
Sosiaalistamista
Pentu on pian talossa, ja olenkin hahmotellut mihin kaikkeen pentua olisi hyvä sosiaalistaa ensimmäisten kuukausien aikana. Varsinkin ennen 12 ikäviikkoa olisi hyvä saada mahdollisimman paljon kokemuksia alle. Alla oleva lista on osa kalenteri-tyylistä taulukkoa jota olisi tarkoitus käyttää kartoittamaan mitä uusia kokemuksia on saatu pennulle ja muistuttamaan mihin kaikkeen olisi hyvä sosiaalistaa. Koko tiedostossa on vaaka-akselilla päivämäärät, ja jokaisen päivän ja aiheen kohdalla oma ruutu jonka voi ruksia jos kyseinen ”rasti” on sinä päivänä suoritettu.
Taulukossa on ensimmäisenä myös muistilistan omaisesti käytöksiä, joita olisi hyvä muistaa kouluttaa päivittäin tai viikottain. Uusiin ihmisiin ja kohteisiin tutustuessa olen ajatellut toimia niin, että jos pentu menee itse reippaasti tutustumaan niin hyvä. Ja jos pentu epäröi tai pelästyy, otetaan etäisyyttä niin, että pentu rauhoittuu ja lähdetään ensin palkkaamaan ihmisen/kohteen/häiriön katsomisesta ja riippuen tilanteesta sheipataan kohteen lähestymistä. Tärkeää ei ole välttämättä päästä ihan kohteen lähelle, vaan saada pentu rentoutumaan edes jollakin etäisyydellä jotta tilanteesta jäisi pennulle positiivinen mielleyhtymä.
Uusiin paikkoihin tutustuessa tavoitteena on vahvistaa seuraavia käytöksiä: 1) rauhoittuminen esim. alustalle 2) yksinkertainen käytös kuten kämmenkosketus 3) syöminen ja/tai leikkiminen. Mitä useammassa paikassa pentu pystyy toimimaan (rauhoittumaan, leikkimään, oppimaan), sitä parempi pohja sillä on tulevia koulutuksia ja kokeita varten.
Jotkut aiheista on listalla siltä varalta, jos pentu sattuu niille altistumaan – esimerkiksi laukausten kanssa en ole vielä varma missä vaiheessa ne kannattaisi esitellä pennulle. Toki aloitetaan järjestelmällinen ääniin siedättäminen pikku hiljaa, mutta saatan tehdä asiasta erillisen koulutussuunnitelman koska aihe on sen verran tärkeä.
Otan mielelläni vastaan kommentteja ja ehdotuksia listaan ja sosiaalistamissuunnitelmiin liittyen! 🙂
KÄYTÖKSET
Katsekontakti
Istu / odota
Luoksetulo
Hihnakäytös
Rauhoittuminen
Kämmenkosketus
Jätä
Katso häiriötä
Kosketusalusta
KÄSITTELY
Tassut
Kynnet
Korvat
Hampaat
Silmät
Nenä
Ihon nipistely (rokotuksen matkiminen)
Painelu kynällä (rokotuksen matkiminen)
Sylissä
Selällään sylissä
Sylissä eri asennoissa
Selällään maassa
Halaaminen
Kiinni pitäminen pannasta
Kiinni pitäminen muualta
Pyyhkiminen pyyhkeellä
Pukeminen (takki, valjaat)
IHMISET
Nainen
Mies
Lapsi
Vanhus
Vauva
Leikkivät lapset
Pitkä/parrakas/iso mies
Pipo/lakki/kypäräpäinen
Aurinkolasipäinen
Keppi/rollaattori
Iso ryhmä ihmisiä
Juoppo/kovaääninen hlö
KOIRAT, MUUT ELÄIMET
Aikuinen leikkisä koira
Pentua opettava koira
Nätisti leikkivä pentu
Kissa
Hevonen, lehmä, lammas…
ALUSTAT
Sementti
Liukas lattia
Metallinen alusta (vaaka)
Epävakaa alusta
Portaat
Märkä nurmikko
Muta, rantahiekka
Kivikko, harkot, tiilet
Metalliristikko
Oksat, risut
ÄÄNET
Ukkonen
Ilotulitus
Vauvat, lapset
Hälytysäänet
Koirien haukkuminen
Ovikello
Liikenne
Katupora
Imuri
Laukaukset
LIIKENNEVÄLINEET
Skeittilauta, rullaluistimet
Ostoskärry
Lastenvaunut
Pyörätuoli
Pyörä
Auto
Bussi, metro, juna
Moottoripyörä
Traktori, rekka, kaivinkone tms.
ESINEET
Kattilat, vatkain tms.
Mattojen hakkaaminen
Luudat, lattiaharjat
Ilmapallo
Sateenvarjo
Ilmassa lentelevä muovipussi
Tuulen heiluttamat muovit, pellit
PAIKAT
Asuinkadut
Kaupungin keskusta
Rautatieasema tms.
Kauppakeskus
Kauppakeskuksen parkkipaikka
Uusi rakennus sisältä
Kauppa sisältä
Koiratapahtuma/koulutustila