Syksyn paras riistatyö – supikoiralle

Tänä syksynä on olleet lintukohtaamiset harvassa – puinnit menivät taas todella myöhään, joten fasaanit ja peltopyyt ovat piileskelleet pystyviljassa, ja syyn metsäkanalintukauden rajoittamiseen Etelä-Pohjanmaalla saa itse todeta samotessaan tyhjiä metsiä.

Tänään lähdettiin etsimään fasaaneja, mutta eipä niitä tänäänkään nähty. Siitä huolimatta, saatiin silti ihan jännittävä päivä aikaan. Kuljettuamme jo toista tuntia, nevan viereisellä pellolla Ässä alkoi tarkentamaan pellon keskellä olevaan puimatta jätettyyn pystykauraan. Se otti todella tyylikkään ja tiiviin seisonnan, ja mielessä oli jo että viimeinkin tämän syksyn kuljetut kilometrit tuottavat tulosta! Käsky nostaa ”aja”, ja koira ryntää eteenpäin eikä mitään lähde lentoon. Uusi nopea seisonta, avanssikäsky ja koira hyökkää metrin sivuun, tarttuu johonkin ja ravistaa. Ja sitten näen sen, sekä Ässän että minun ensimmäisen supin.

Ensimmäinen ajatus oli, että tämä täytyy ikuistaa, joten alla video tästä kohtaamisesta. Mielessä pyöri jollain asteella myös, että miten saisin edes ammuttua ne (kuten videosta näkyy, supeja olikin kaksi kappaletta) koiran pyöriessä lähellä. En halua nuorelle koiralle missään nimessä ampua riistaa jos on mitään riskiä, että se lähtisi perään.

Supien jatkettua matkaa, soitin isälle ja sieltä onneksi tuli muistutus, että nyt jäi riistanhoitotyö tekemättä, ehdottomasti olisi pitänyt lopettaa tämä pariskunta. Hetken aikaa omaa tyhmyyttäni kiroiltuani, lähdin Ässän kanssa supien suuntaan. Ässä lähti jäljestämään supeja nevalle ja minä perässä. Yhtäkkiä nevalla liikkui jotain – hirvi liikkui 50 metrin päässä. Kutsuin Ässän luokse ja laitoin hetkeksi hihnaan kun ihailtiin ohimenevää hirveä. Sen mentyä jatkettiin taas supijahtia.

Ässän jäljestettyä reilut 400 metriä, näin kuin se seisahtui ojan viereen. Ei ottanut varsinaista seisontaa, vaan jäi pystypäin tuijottamaan ojaan. Tultuani lähemmäksi se alkoi haukkumaan, ja supihan siellä oli. Oli kyllä mahtava nähdä miten hyvin Ässä jäljitti eläimen, eteni kyllä minun edellä mutta odotti aina jos jäin näkymättömiin, ja taas jatkettiin.

Lähelle päästyäni, pyysin Ässän taakse ja käskin istumaan, ja kun vaikutti siltä että Ässä oli rauhallinen, sai supi siirtyä autuaammille metsästysmaille. Ässä pysyi hyvin paikoillaan, kehuin ja silitin sitä ja annoin muutaman kinkunpalan taskusta. Tämän jälkeen vapautin Ässän tutkimaan supia lähemmin. Alla pari videota vielä tästä, Ässää kyllä jännitti supi aika paljon mutta loppujen lopuksi se tarttui siihen, kuten toisesta videosta näkyy. En halunnut painostaa sitä enempää enkä vaatinut sitä tuomaan supia ylös ojasta – eiköhän se seuraavalla kohtaamisella ole jo reippaampi ja ärhäkämpi näiden kanssa.

Valitettavasti toista supia ei enää löydetty, vaikka kovasti haravoimme lähialuetta. Sen sijaan Ässä löysi kaksi herkullista läjää mitä se alkoi vauhdilla syömään. Olin jo ihan kauhuissani, että ei vaan ole ihmisestä lähtöisin – jokainen koiranomistaja tietää miten ällöttävää se on jos koira pääsee syömään ihmisen jätöksiä…

Tarkemmin läjiä tutkittuani tajusin, että ei ole ihmisestä lähtöisin nämä, oli nimittäin sen verran paksua jöötiä ja seassa kauraa. Näytettyä kuvan isälle, veikkaus oli sama kuin minulla – karhunjätöksiä nimittäin. Olispa ollut jännittävän päivän huipennus jos oltaisiin karhu nähty päivän päätteeksi! Jospa huomenna olisi tapahtumia myös lintujen osalta 🙂

img_4241

 Jälkikirjoitus 16.10.2016: karhu oli nähty tänään parin kilometrin päässä tältä nevalta, oli kuulemma ollut iso nalle. Eilisen nevan ja tämän päivän havaintopaikan välissä on yksi kylä ja paikallinen pururata 🙂

Syksyn 2015 kaer-käynneistä

Kävimme siis Ässän kanssa kahdessa kaer-kokeessa syksyn aikana. Ässä kilpailee vielä nuorten luokassa. Kummastakaan kokeesta ei saatu tuloksia, mutta tavoitteena oli lähinnä totuttaa Ässää koetilanteeseen ja saada myös itse koerutiinia. Minussa on vähän jännittäjän vikaa, enkä halua jatkossa pilata omalla sähläämisellä Ässän kokeita joten siinä mielessä nämä koekäynnit olivat oikein onnistuneita.

Pohjallahan meillä on 0 pistettä vesityökokeesta – kaksi kertaa käytiin yrittämässä ja paljon treenattiin, mutta haasteena Ässällä on se uimaan lähtö. Varsinainen uiminen, sekä riistaan tarttuminen ja luovuttaminen istuen sujuvat kyllä. Joka tapauksessa, maksimipisteet nuorten luokassa vesityökokeesta on 20 pistettä, ja se lasketaan mukaan pelto- tai metsäkokeen pisteisiin. Siellä koiran on tehtävä riistatyö kokeessa ja yhteispisteiden on oltava vähintään 40 jotta se voidaan palkita edes kolmosluokan palkinnolla. Maksimipistemäärä on 100, eli 20 vesityökokeesta ja loput maastosta. Tämänkin takia tiesin jo etukäteen, että tuloksen saaminen kokeessa tulee olemaan haastavaa.

Ensimmäinen koe oli marraskuun alussa Nurmijärvellä. Lintuja oli pelloilla jonkin verran. Ensimmäinen Ässän hakuvuoro osui sänkipellolle missä kävi ihan mukava tuuli. Se haki mielestäni suht hyvin omaan tasoonsa nähden – sen haku ei ole vielä auennut kunnolla, enkä oikeastaan usko että siitä tulee koskaan sellaista saksanseisoja-hakijaa jo rotuominaisuuksien puolesta. Ensimmäisessä vuorossa se uskoakseni seisoi juoksevaa fasaania, mutta seisonta ei ollut tiivis ja lintu juoksi pois alta, eikä siitä sitten kehkeytynyt tilannetta. Se seisoi myös myyriä siellä sun täällä, oikein komeasti 🙂

Koe eteni ilman tilanteita viimeiseen hakuvuoroon saakka. Silloin Ässälle sattui erittäin ”risukkoinen” pelto, eli puimaton ja peitteinen. Se oli aiemmin päivän aikana seisonut joitakin kertoja myyriä, ja kun se siellä risukon keskellä teki nopean seisonnan, en ilmoittanut sitä enää vaan todettiin tuomarin kanssa että myyrä varmaan. Ässä irtosi melko nopeasti seisonnasta ja nosti fasaanin ilmaan… Tajusin sentään pillittää ja se pysyi hyvin. Koska en ollut ilmoittanut seisontaa, niin lyhyt kuin se olikin, niin tästä ei riistatyöpisteitä herunut. Tämäkin fasaani todennäköisesti kipitteli pois alta koiran seisonnasta huolimatta, joten joka tapauksessa se ei olisi ollut kunnollinen riistatyö.

Tämän tilanteen jälkeen tuomari pyysi minua kytkemään koiran. Kutsuin koiraa luokse, mutta sepä olikin sitä mieltä, että haluaa jatkaa hakua. Siinä sitten vähän aikaa temppuiltiin, että koiran vire laski tarpeeksi ja korvat aukesivat pillille. Kokeen jälkeen ollaankin treenattu luoksetuloa esim. ruokakupilla niin että koira saa luvan mennä syömään, sitten se pillitetään pysähdyksiin juuri ennen kippoa, ja kutsutaan luokse. Sen jälkeen se vasta vapautetaan ruualle. Tätä olisi hyvä tehdä myös noutojen kanssa, niin että koiralle ei muodostu ennakko-oletuksia tilanteiden etenemisestä, vaan että se toimii sen hetkisten ohjeiden mukaan.

Nouto sujui tässä kokeessa ihan hyvin, koira pysyi hyvin, hieman epäröiden tarttui, taisi pudottaa matkalla mutta toi lähelle kuitenkin. Se ei malttanut istua kuitenkaan eikö oikeastaan olisi halunnut irroittaa linnusta, mutta sain sen jotenkin sen suusta pois. Sinänsä edistystä on tapahtunut kun Junkkarissa se ei tohtinut ottaa lintua suuhun, ja tällä kertaa ei meinannut haluta antaa sitä pois…

Koekertomus löytyy jo Saksanseisojakerhon tietokannasta: http://intranet.saksanseisojakerho.fi/koekertomus.php?date=2015-11-01&num=2015181&rekisteri=FI45727/14 . Itse olin kokeen aikana tyytyväinen koiran käyttäytymiseen: se odotti nätisti ja hiljaa, vaikka välillä tilanteita oli aika lähelläkin. Se tarjosi jo maahanmenoa minun seisoessani paikoillaan – tämä on sille opetettu taukokäytös, eli että jos seisoskelen paikoillani, haluan että se rauhoittuu maahan makaamaan.

Toinen koe oli joulukuun puolessavälissä Vihdissä. Ennen tätä koetta oli vahvistettu noudossa luovutusta isolla palkalla. Kotona se sujui ihan mallikkaasti, vaikkakin ongelmana on että kotona treenilinnut eivät ole yhtä hyvälaatuisia kuin kokeessa käytetyt linnut. Koepäivänä sateli hieman lunta/räntään ja huomasin heti meidän taukokäytöksen miinuspuolen – lumessa makaamisen. Vaikkakin Ässä sitä mielellään tarjosi, joudun välillä pyytämään sitä seisaalleen ja pitämään liikkeessä ettei tarvitse mennä kokeen jälkeen eläinlääkärille virtsatietulehduksen vuoksi…
Ensimmäisessä hakuvuorossa ohjasin Ässää hakemaan kunnolla pellonreunoja ja metsänkin puolelle – aiemmat koirat eivät olleet vielä törmänneet moniin lintuihin. Ässä löysi yhden linnun metsän puolella, mutta koira ja lintu olivat näkymättömissä linnun siivittäessä. Jatkoimme pellon puolella eteenpäin, ja Ässä seisoi metsän reunalle. Sain nopeasti luvan antaa koiralle avanssikäskyn mutta jostain syystä viivyttelyn, ja lintu ei ollut enää koiran edessä sen edetessä. Koira jatkoi hakua metsän puolella, jäljestäen alta pois juossutta lintua, kunnes se meni pois näkymättömistä. Edettiin varovasti metsän puolella ja koska oli niin hiljaista luulimme koiran seisovan lintua jossain näkymättömissä. Aikamme kuljettuamme todettiin, että koiraa ei ole missään! Ässällä on yleensä erittäin luotettava luoksetulo eikä se ole koskaan tehnyt katoamistemppua metsässä tai pellolla kulkiessamme… Ja sitten kokeessa se päätti sen tehdä. Veikkaus oli, että se oli lähtenyt peuran perään – jos oli niin lähtö on ollut todella hiljainen. Noin 10-15 minuutin pillittelyn jälkeen se viimein palasi takaisin, ilmeisesti meidän jälkiä seuraten. Onneksi sille ei sattunut kuinkaan…

Toisessa hakuvuorossa se löysi linnun siirtyessämme yhdeltä peltoalueelta toiselle pienen metsikön läpi. Olimme jo itse kävelleet toiselle pellolle kun kuulimme linnun siivittyvän. Tarina ei siis kerro että törmäsikö se, vai seisoiko ja nosti itse, mutta siitä ei tietenkään riistatyöpisteitä herunut. Loppukokeen aikana Ässälle ei sitten lintuja sattunut.

Nouto sujui samantyyppisesti kuin edellisessä kokeessa sillä erolla, että lintuun tarttuminen oli varmempi ja nopeampi, mutta luovuttaminen ei onnistunut ollenkaan. Jouduin siis ottamaan linnun koiran suusta väkisin. Tähän en tietenkään haluaisi mennä koiran kanssa, mutta kokeessa se lintu on pakko saada pois.. Tein sen siis mahdollisimman nätisti ja rauhallisesti, ja palkkasin runsaasti kun lintu oli saatu siltä pois. Tämä noutolintu oli erittäin tuore ja kuiva, je sellaisilla linnuilla meidän pitäisi päästä treenaamaan ennen seuraavaa koeosallistumista saatika metsästyskautta – ne vasta-ammutut linnut vasta herkullisia ovatkin…

Ässän taukokäyttäytyminen kokeen aikana oli erittäin mallikasta. Kunnollisen riistatyön puuttuessa ja hakupisteiden ollessa niin alhaiset,meivät pisteet riittäneet palkintosijoille, eli nollatulos. Koekertomus löytyy täältä: http://intranet.saksanseisojakerho.fi/koekertomus.php?date=2015-12-13&num=2015258&rekisteri=FI45727/14

Mutta tämäkin koe oli mukava ja opettavainen kokemus. Avoimen luokan ollessa seuraava etappi, jatkamme Ässän kanssa ahkeraa treeniä ja metsästämme lisää, ja toivottavasti jossain vaiheessa ollaan koevalmiita. Nuorten luokkaan osallistuimme treenin kannalta, mutta avoimen luokan osallistumista pitää jo vähän harkita ja arvioida koiran osaamista.
Haun uskon parantuvan kokemuksen myötä, samoin linnunkäsittely kehittyy kun se pääsee enemmän linnuille. Noutoja pitää treenata erilaisilla esineillä ja erilaatuisilla linnuilla, jotta siitä tulee rutiininomaista, varsinkin siitä luovutusosasta. Etäpalkalla treenaamisen voisi lisätä koetilanteita varten. Teknisesti se osaa sivulletulot, istumiset jne. , nyt on kyse sen kyvystä suorittaa se korkeassa vireessä. Pillipysäytyksien ja luoksetulojen treenaamista on hyvä jatkaa, ja sekä näissä että noudoissa yrittää vaihdella treenejä mahdollisimman paljon. Tärkeää olisi, että koira pitää metsästys- ja koetilanteessa aina korvat auki, eikä toimi tietyllä tavalla koska niin on aina tapahtunut. Kokeessa esim. on tärkeää, että se tulee riistatilanteen jälkeen luokse, kun taas metsällä saatan haluta sen jatkavan nopeasti hakua. Eli hallintatreeniä lisää, ja sillä tavalla toteutettuna, että pystyn palkkaamaan koiraa myös metsästyksellisillä asioilla – haun jatkaminen, noutoon lähettäminen jne. Ja luonnollisesti uimahommiin pitää alkaa panostamaan kesän vesityökokeita ja syksyn sorsajahtia silmällä pitäen!