Syksyn paras riistatyö – supikoiralle

Tänä syksynä on olleet lintukohtaamiset harvassa – puinnit menivät taas todella myöhään, joten fasaanit ja peltopyyt ovat piileskelleet pystyviljassa, ja syyn metsäkanalintukauden rajoittamiseen Etelä-Pohjanmaalla saa itse todeta samotessaan tyhjiä metsiä.

Tänään lähdettiin etsimään fasaaneja, mutta eipä niitä tänäänkään nähty. Siitä huolimatta, saatiin silti ihan jännittävä päivä aikaan. Kuljettuamme jo toista tuntia, nevan viereisellä pellolla Ässä alkoi tarkentamaan pellon keskellä olevaan puimatta jätettyyn pystykauraan. Se otti todella tyylikkään ja tiiviin seisonnan, ja mielessä oli jo että viimeinkin tämän syksyn kuljetut kilometrit tuottavat tulosta! Käsky nostaa ”aja”, ja koira ryntää eteenpäin eikä mitään lähde lentoon. Uusi nopea seisonta, avanssikäsky ja koira hyökkää metrin sivuun, tarttuu johonkin ja ravistaa. Ja sitten näen sen, sekä Ässän että minun ensimmäisen supin.

Ensimmäinen ajatus oli, että tämä täytyy ikuistaa, joten alla video tästä kohtaamisesta. Mielessä pyöri jollain asteella myös, että miten saisin edes ammuttua ne (kuten videosta näkyy, supeja olikin kaksi kappaletta) koiran pyöriessä lähellä. En halua nuorelle koiralle missään nimessä ampua riistaa jos on mitään riskiä, että se lähtisi perään.

Supien jatkettua matkaa, soitin isälle ja sieltä onneksi tuli muistutus, että nyt jäi riistanhoitotyö tekemättä, ehdottomasti olisi pitänyt lopettaa tämä pariskunta. Hetken aikaa omaa tyhmyyttäni kiroiltuani, lähdin Ässän kanssa supien suuntaan. Ässä lähti jäljestämään supeja nevalle ja minä perässä. Yhtäkkiä nevalla liikkui jotain – hirvi liikkui 50 metrin päässä. Kutsuin Ässän luokse ja laitoin hetkeksi hihnaan kun ihailtiin ohimenevää hirveä. Sen mentyä jatkettiin taas supijahtia.

Ässän jäljestettyä reilut 400 metriä, näin kuin se seisahtui ojan viereen. Ei ottanut varsinaista seisontaa, vaan jäi pystypäin tuijottamaan ojaan. Tultuani lähemmäksi se alkoi haukkumaan, ja supihan siellä oli. Oli kyllä mahtava nähdä miten hyvin Ässä jäljitti eläimen, eteni kyllä minun edellä mutta odotti aina jos jäin näkymättömiin, ja taas jatkettiin.

Lähelle päästyäni, pyysin Ässän taakse ja käskin istumaan, ja kun vaikutti siltä että Ässä oli rauhallinen, sai supi siirtyä autuaammille metsästysmaille. Ässä pysyi hyvin paikoillaan, kehuin ja silitin sitä ja annoin muutaman kinkunpalan taskusta. Tämän jälkeen vapautin Ässän tutkimaan supia lähemmin. Alla pari videota vielä tästä, Ässää kyllä jännitti supi aika paljon mutta loppujen lopuksi se tarttui siihen, kuten toisesta videosta näkyy. En halunnut painostaa sitä enempää enkä vaatinut sitä tuomaan supia ylös ojasta – eiköhän se seuraavalla kohtaamisella ole jo reippaampi ja ärhäkämpi näiden kanssa.

Valitettavasti toista supia ei enää löydetty, vaikka kovasti haravoimme lähialuetta. Sen sijaan Ässä löysi kaksi herkullista läjää mitä se alkoi vauhdilla syömään. Olin jo ihan kauhuissani, että ei vaan ole ihmisestä lähtöisin – jokainen koiranomistaja tietää miten ällöttävää se on jos koira pääsee syömään ihmisen jätöksiä…

Tarkemmin läjiä tutkittuani tajusin, että ei ole ihmisestä lähtöisin nämä, oli nimittäin sen verran paksua jöötiä ja seassa kauraa. Näytettyä kuvan isälle, veikkaus oli sama kuin minulla – karhunjätöksiä nimittäin. Olispa ollut jännittävän päivän huipennus jos oltaisiin karhu nähty päivän päätteeksi! Jospa huomenna olisi tapahtumia myös lintujen osalta 🙂

 Jälkikirjoitus 16.10.2016: karhu oli nähty tänään parin kilometrin päässä tältä nevalta, oli kuulemma ollut iso nalle. Eilisen nevan ja tämän päivän havaintopaikan välissä on yksi kylä ja paikallinen pururata 🙂

Pysähtymisiä ja noutoja 24.1.2016

Junkkarin nuorten luokan peltokoe 27.9.2015

Olimme kokeessa seitsemän koiran ryhmässä jossain päin Lapuaa. Ässän vuoro oli ryhmässä viimeinen, joten päästiin heti alkuun harjoittelemaan rauhallista odottamista. Ensin ajattelin, että mitähän tästä tulee – jätettiin autot sellaisen talon viereen missä oli äänestä päätellen pihalla joku 10 koiraa, semmonen mekkala kuului isoa ja pientä haukkua. Ässä vähän yritti vastailla, mutta palkitsin vierellä olemisesta ja maassa makaamisesta aktiivisesti, sekä myös vastaehdollistin muihiin koiriin, eli kun se katsoi muita, se sai palkkaa.

Kun sitten päästiin pellon puolelle, Ässä ei oikeastaan enää äännellyt lainkaan. Se vähän ihmetteli hakuvuorossa olevia koiria, mutta malttoi rauhoittua maahan ja pystyi syömään koko ajan. Lintuja oli vähänlaisesti, alkupäässä oli yksittäinen lehtokurppa tms. ja loppupäässä löydettiin yksi fasaaniparvi kahteen otteeseen kahden eri koiran toimesta. Ässän ensimmäinen hakuvuoro oli vanhan juna-aseman vieressä olevassa pusikossa – siinä oli koivuja ja pajupensaita, ohdakkeita ja nokkosia… Tämän lisäksi edellinen koira oli juuri pölläyttänyt ison parven fasaaneja ilmaan samasta puskasta, joten eipä siinä oikein Ässällä haku auennut ja nenä oli paljon maassa kun tuoreita hajuja oli. Ollaan etsitty fasaania samankaltaisista paikoista, ja Ässälle on tullut aikamoinen inho nokkosia kohtaan näiden jälkeen, joten sekin rajoitti koiran halukkuutta. Mutta kyllä se lintuja kuitenkin etsi, ettei ihan kahvilla ollut. Lisäjännitystä toi vierellä kulkeva junarata, ja juna tulikin Ässän vuoron aikana – koira oli sen verran lähellä, että sain sen helposti kiinni siksi aikaa.

Ensimmäisen hakuvuoron jälkeen oli kylmän linnun nouto. Taasen Ässän vuoro oli viimeisenä, joten se kuuli 6 laukausta ennen omaa vuoroa. Ympärillä oli vinkuvia koiria ja koirilleen ärähteleviä omistajia, ja Ässä oli pikkuisen ihmeissään tästä. Mentiin sitten vähän kauemmaksi, ja se pystyi koko ajan syömään joten sinänsä ei mitään isompaa ongelmaa ollut. Ässä oli täysin hiljaa toisten noutaessa ja laukausten aikana, mikä oli hyvä juttu. Meidän vuorolla Ässä odotti hyvin paikoillaan noutovihjettä, mutta ei nähnyt lintua sitä heitettäessä. Ampuja ampui maahan vain hieman sivussa meistä, ja luulen, että Ässä katsoi maahan ropisevia hauleja koska ne veivät minunkin huomion. Sanoin kyllä vihjeen ”mark” linnun lentäessä, mutta koira ei todennäköisesti markkeerannut lainkaan. Lähetin koiran hakemaan lintua, se juoksi lintua kohti sitä etsien, aika rauhallisesti. Vähän se ihmetteli ladon takana olevaa ihmistä, sitten kävi taas haistelemassa lintua, sitten tuli minun luokseni, sitten meni taas haistelemaan lintua – eikä millään tahtonut ottaa suuhun. Aikaa meni niin kauan tässä, että nouto meni nollille, mutta tuomari keksi kokeilla sitä, että lähtee kävelemään lintua kohti. Tuomari otti vain muutaman askelen jonka jälkeen Ässä pikapikaa otti linnun suuhun ja toi minulle jalkoihin. Tuomarin mukaan weimarit on aika kateellista sorttia, ja vaara siitä että menettää linnun todennäköisesti saikin Ässän toimimaan 🙂

Sitten saatiin vielä toinen hakuerä sänkipellolla. Siinä vaiheessa olisi ollut siis mahdollisuudet näyttää sitä Ässän oikeaa hakua, mutta alla oli jo pitkä odotus ja melko jännä noutovaihe, joten eipä se mitenkään raketin lailla lähtenyt. Haki kuitenkin laukaten, kuunteli ohjausta ja oli ihan hyvällä menolla ottaen huomioon miten pitkällä päivää oltiin jo. Paikka oli sellainen, että meidän porukka oli jo kiertänyt sen koko alueen ympäri, joten en kyllä uskonut hetkeäkään, että siinä olisi lintuja. Ensimmäinen hakuerä ja toinen hakuerä olivat arvostelun mukaan kumpikin 12 minuuttia, mutta tuntuivat paljon lyhyemmiltä. Eli vähän harmittaa, että ei nyt osunut meidän hakuvuoro aiempaan vaiheeseen päivää ja sellaiselle paikalle missä oli vähän helpompi koiran innostua hakemaan. Kummallakaan alueella ei siis Ässällä ollut lintuja, eikä luonnollisesti sitten voi riistatyötä arvostella. Pisteitä ei näinollen kauheasti ropissut, kun nouto ja vesityö olivat myös nollilla. Tuomarin kommentti oli, että Ässä ei ole vielä kunnolla herännyt riistalle, mikä saattaa olla osittain totta vaikka kyllä sillä nyt jo vahva aavistus asiasta on 🙂

Ottaen huomioon tämän hyvin vaatimattoman startin meidän koeuralle, fiilikset ovat kuitenkin erittäin korkealla. Sain koko viikonlopun ajan vahvistusta omille ajatuksilleni yleensäkin koiran ja myös kanakoiran kouluttamisesta. Katsoin lauantaina kun kolinapurkilla peloteltiin yhtä koiraa ennen näyttelykehään menoa, ja kehässä koira oli täysi hermoraunio. Katselin sivusta niitä lukemattomia hihnanykäisyjä mitä ympäriinsä näki. Seurasin kun ihmiset rankaisivat vinkuvaa koiraa hihnapakotteella, ja koira jatkoi vinkumistaan hetken päästä, taas pakote, taas koira vinkui, taas pakote jne… Jos koiran käytös ei muutu, pakotteen tai palkkion ansiosta, niin miksi ihmeessä jatkaa pakotteen tai palkkion antamista siinä tilanteessa? Ja se huudon määrä koiran mennessä perään… Taisi Ässä eniten paineistua kokeen aikana siitä, että aikuiset ihmiset huutavat koirilleen todella aggressiivisesti. Samaan aikaan, Ässän käytös meni parempaan ja parempaan suuntaan kokeen edetessä, se pystyi rauhoittumaan, pystyi hengailemaan muiden koirien lähellä rentona, pystyi katselemaan hakuvuorossa olevaa koiraa rauhallisesti, pystyi ottamaan kontaktia koko kokeen läpi ja jaksoi vielä kokeen jälkeen esiintyä ROP-kehässä muiden rotunsa parhaiden kanssa (ei sijoituttu parhaaseen nelikkoon siellä). Lauantaina kehässä se antoi häntää heiluttaen tuomarin koskea ja kopeloida, mitata ja katsoa hampaita. Lauantaina kehän laidalla se jonkin verran haukkui, mutta se väheni päivän edetessä huomattavasti. Sen käytös oli koko sunnuntain kokeen läpi iloista ja rentoa, eli koe oli oiva koulutustilanne Ässälle ja minulle jäi meidän yhteisestä tekemisestä oikein hyvä mieli, peltokokeen tuloksista huolimatta.

Nyt jatkamme metsässä ja pellolla kulkemista ja niiden lintutilanteiden saalistamista, myös noutotreeniä pitää jatkaa ja saada lisää toistoja kylmillä linnuilla. Pysähtymisiä pitää myös treenailla säännöllisesti jatkossakin. Saattaa olla myös jotain perää siinä, että weimarinseisojat kypsyvät hitaasti – onneksi meillä on vielä monta vuotta edessä Ässän kanssa! Koko tilaisuus oli kyllä hienosti järjestetty eikä tarvinnut ensikertalaisena olla yhtään hukassa, toimitsijat ja tuomarit olivat oikein avuliaita ja saatiin hyvää kokemusta siitä, miten kanakoirien kokeet etenevät ja mitä kannattaa treenata! Ja onneksi meidän ”nakkikouluttajien” mainetta pidettiin upeasti yllä kun tuttavan karkeakarvainen seisoja sai NUO1-tuloksen 93 pisteellä 🙂

Alla yksi kuva pellolta ja muutama kuva illan ”isosta kehästä” (kiitokset kuvaajalle!), jossa oli kaikki rotunsa parhaat koirat eri roduista.

Noutotreenit 2.9.2015

Treenasimme noutoja Minsun ohjauksessa jälkikurssin jälleen. Edellisen noutotreenin pohjalta (Ässällä oli haasteita pysyä paikoillaan) otimme uuden lähestymistavan käyttöön. Edellisessä, videoidussa treenissä, otin koiran usein namimagneetilla sivulle istumaan, ja palkitsin sitä myös usein sen palattua sivulle karattuaan ensin etsimään dummya. 

Nyt lähtökohdaksi otettiin se, että jos koira karkaa, niin sitä ei palkata sen palattua takaisin, vaan palkkiona on päästä noutamaan kunhan koira on pysynyt paikoillaan heiton ajan odottanut noutovihjettä. Toinen muutos aiempaan oli se, että koiraa ei houkuteltu tai pyydetty sivulle istumaan, vaan odotettiin, että se itse oivaltaa miten saa nouto-leikin käynnistymään. Oletuksena oli siis, että koira tietää mitä tullaan tekemään (noutoa) ja se kokee noutamisen palkitsevaksi. 

Ensimmäisellä kerralla Ässällä meni melko kauan tajuta homman juju, ja se haukkui ja turhautui. Autoin parilla ekalla kerralla niin, että siirryin hieman taaemmaksi vihjeenä sivulletulolle. En sanonut mitään kuitenkaan. Kun koira viimein tuli ainakin jotenkin sivulle (kriteeri oli melko väljä asennon ja paikan suhteen), heitti Minsu dummyn edessä melko lähellä ja vapautin koiran noutamaan. 

Treenin edetessä vähensin fyysisiä apuja, kunnes luovutuksen jälkeen jäin vaan seisomaan paikoilleen ja odotin, että koira itse tarjoaa sivulle tuloa. Treenin edetessä, välillä koira ei päässyt noutamaan, vaan vapautin sen istumasta, lähdin toiseen suuntaan ja palkkasin kun koira tuli mukana. Tämä on tärkeää, koska en halua, että koira olettaa pääsevän noutamaan aina ja kaikki esineet mitkä putoaa, koska oikeassa metsästystilanteessakaan se ei aina pääse noutamaan kaikkia lintuja, tai ainakaan ei pääse heti. 

Lopuksi tehtiin ärsykekontrollitreeniä noutovihjeelle ”hae” sekä samalla totutettiin Ässää siihen, että puhun sen odottaessa lupaa noutaa. Alkuun sanoin satunnaisia sanoja ja juttelin niitä näitä, ja sitten noutovihjeen ”hae”. Sitten sanoin satunnaisia sanoja samalla nuotilla kuin yleensä sanon ”hae”, ja sitten varsinaisen noutovihjeen. Lopuksi sanoin samankaltaisia sanoja samalla nuotilla, esim. rae, tae, sae tai h:lla alkavia sanoja, ja lopuksi varsinaisen vihjeen. Samankaltaista treeniä tehtiin jossain vaiheessa Ässän ollessa pentu muilla vihjeillä ja silloin se meni hyvin perille. Jotain osaamista on jäänyt päähän, koska nytkin sillä oli hyvin korvat auki, eli se ei kertaakaan lähtenyt kuulleessaan väärän vihjeen. 

Noutotreeni sujui siis loistavasti! Ihan lopuksi Ässä sai tutustua (iso?)koskeloon, ja se kyllä kiinnosti kovasti mutta oli kuitenkin sen verran eksoottinen/ällöttävä tapaus Ässälle että itsenäisesti se ei sitä suuhun ottanut. Kun se oli ensin rauhassa sitä tutkinut ja haistellut ja hiukan Minun kanssa sillä leikkinyt, otin sen käteen, leikin vähän ja heti koiran tartuttua siihen kunnon otteella, annoin ehdollisen vahvisteen ja ison palkan. Treeni päätettiin siihen.

Vesityötreenit 6.6.2015

Vesityötreeni 31.5.2015

Noutoa, pysähtymisiä ja markkeerausta 8.5.2015

Noutotreeniä kylmällä riistalla 25.4.2015

Noutoa ja pysähtymisiä 14.4.2015

Treenit Minsun kanssa aloitettin pysähtymisten treenaamisella. Ässä osaa istua pillistä melko hyvin lähietäisyydellä, mutta kun etäisyyttä on enemmän, se ei jää istumaan niille sijoilleen vaan valuu lähemmäksi tai jopa aivan eteen istumaan. Edellisessä treenissä Minsun kanssa treenattiin pillistä pysähtymistä ilman istumista, ja se kyllä sujuu melko hyvin. Eli nyt olisi tarve yhdistää kaukana pysähtyminen istumiseen. 

Kokeilimme erilaisia keinoja tämän treenaamiseen, mutta parhaaksi osoittautui se, että Minsu piti koiraa hihnasta kiinni, odotettiin että koira tarjoaa istumista, minä pillitin vihjeen koiran istuessa ja hihnalla koira estettiin valumasta minua kohti. Kun koira istuu, annoin ehdollisen vahvisteen ja heitin lihapullan koiran pään yli sen taakse. Palkan suunnalla on tarkoitus siis vahvistaa sitä, että koira ei haluaisi valua minua kohti. Toki kyseessä on fyysinen manipulaatio, mutta treenin tarkoitus oli saada koiran päähän iskostumaan ajatus että se pystyy istumaan myös kauempana minusta. 

Seuraavaksi tehtiin nostoja ja kantoja. Ensin kokeiltiin uudella 3 kg kanidummylla. Sitä Ässä ei ole vielä kotona nostanut maasta, mutta on pitänyt. Tässä treenissä se ekaa kertaa nosti sen itse. Otettiin lyhyitä kantamisia ja luovutuksia kanidummylla, ne sujuivat hienosti.

Treenattiin myös nostoa ja kantamista 1,5 l vesipullolla jossa teerensiivet. Koiralla oli hieman vaikeuksia pullon kanssa sen ollessa melko liukas. Myös siipien kiinnitys oli melko huono, teippi ja nippusiteet eri riittäneet liukkaaseen pullon pintaan. Teimme myös noutoja nenät vastakkain melko pitkällä etäisyydellä fasaanidummylla. Fasaaninnahka alkaa olemaan vaan jo melko risainen, ja siitä irtosi nahanpaloja. Kaikesta näistä teknisistä ongelmista Ässä palautti esineet todella hyvin. Sillä välillä jäi suuhun nahanpalanen tms. mutta se ei jääny mutustelemaan niitä vaan poimi dummyn uudelleen ja luovutti sen. Se myös teki muutaman erittäin nopean ja hyvä noston dummylla. Selkeää edistystä on siis tapahtunut.

Noutotreenissä siirrymme jatkossa kokonaisiin lintuihin. Ässällä alkaa olemaan jo vahvistehistoriaa luovuttamiselle, ja kokonaisten lintujen kanssa ei tarvitse niin paljon varoa palojen irtoamista. Jos liikaa treenaa siipidummeilla joista irtoilee palasia, voisin kuvitella että Ässä taantuu aiempaan siipien mutusteluun helposti. Dummien kanssa täytynee ostaa jeesusteippiä avuksi, jotta siivet ja nahat varmasti pysyvät kiinni. Pakkasessa on vielä muutama teerensiipi, mutta sieltä löytyy myös heinäsorsa, telkkä, pari fasaania ja kukkokin, joten treenilintuja pn nyt hetkeksi aikaa. 

Lopuksi Minsu treenasi oman koiransa kanssa markkeerauksia, ja me olimme Ässän kanssa pellon toisessa päässä heittämässä dummeja. Ässä oli yllättävän rauhallinen, sain heitettyä dummyt eikä se edes haukkunut kovin paljon, vaikka toinen koira juoksi ohi ja nouti dummyt 10-20 metrin päästä. Tämä on hyvää treeniä etenkin Junkkaria silmälläpitäen. 

Loppuviikosta saatiin loistavia onnistumisia aamulenkin aikana. Suuntasimme läheiselle niitylle pillin ja pallon kanssa, tarkoituksena oli testata miten tiistain pysähtymistreeni upposi koiraan. Pääsimme treenaamaan melko aidontuntuisessa tilanteessa, kun Ässä pariin otteeseen seisoi rastasta. Se hiipi, pysähtyi seisomaan, rastas siivittyi, se pysyi paikallaan, pillitin ja ekalla kerralla se käveli 1-2 askelta minua kohti ennen istumista, ja toisella kerralla se istui niille sijoilleen, kääntyen kylläkin minua kohti! Annoin kummallakin kerralla ehdollisen vahvisteen ”jes” ja heitin pallon koiran pään yli poispäin minusta. Näiden ”riistatilanteiden” lisäksi pillitin kolmisen kertaa koiran touhutessa 10-20 metrin päässä, ja niillä toistoilla se jäi joka kerta istumaan paikoilleen (käännyttyään minua kohti) eikä hiipinyt lähemmäksi ennen istumista. Olin todella tyytyväinen tähän treeniin, toki on vielä tekemistä sen koiran rintamasuunnan suhteen, eli että koira jää istumaan kuono sinnepäin minne se oli menossa. Palkan suunnalla tätä voi korjata, ja sitä täytyykin treenata jatkossa. Mutta kehitystä on nähtävissä tälläkin rintamalla!

Kanakoiran pohjataidot: nouto

Noudon osalta Ässälle on tehty pohjia pennusta saakka. Ajatuksena on ollut rakentaa nouto takaperin ketjuttamalla, mutta koska Ässällä on luontainen taipumus ottaa esineitä suuhun ja kantaa niitä, oikeastaan meidän treeni on keskittynyt luovutukseen.

Luovutus on koulutettu kämmenkosketuksen kautta, eli alkuun koiralle on koulutettu käytös jossa se koskettaa kuonolla oikeaan kämmeneen. Sen jälkeen on leikitty lelulla tai dummylla, jotta saadaan koira kiinnostumaan esineestä. Sitten on yhdistetty nämä kaksi niin, että koiran otttaessa suuhun tai pitäessä suussaan esinettä, olen laittanut kämmenen sen eteen, ja jos se on koskettanut siihen, se saa ehdollisen vahvisteen ja palkan. Omalla liikkeellä taaksepäin on tarvittaessa alkuun autettu koiraa, mutta loppujen lopuksi se oppi sen nopeasti. Tämä treeni aloitettiin heti luovutusikäisenä, ja se oppi sen muutamissa päivissä.

Istuminen luovutuksen yhteydessä saatiin aikaan odottamalla. Oikean kämmenen ilmestyminen on merkki siitä, että se pääsee luovuttamaan esineen työntämällä kuonon kämmentä vasten, josta se taas saa palkan. Kun koira toi esineitä, kämmen ilmestyi vasta kun se itse tarjosi istumista. Kriteeriä on myös nyt viime aikoina nostettu niin, että kämmen ilmestyy vasta kun koira istuu ja sen suu ei liiku, eli se ei pyörittele noudettavaa esinettä suussaan. 

Tämän pohjan jälkeen alettiin jo aikaisessa vaiheessa liittämään hae-vihjettä siihen vaiheeseen kun koira jo luovuttaa, ja myöhemmin niin, että esine on jo maassa ensin lähellä ja sitten kauempana ja vihje on sanottu koiran nostaessa. Nopeasti päästiin vaiheeseen, jossa koiralle voi sanoa hae, ja se lähtee noutamaan. Kovin paljon ei olla tehty vielä heittoja, koska ensinnäkin se nostaa koiran virettä joka lisää todennäköisyyttä esineen omimiselle tai sillä leikkimiselle, ja toisekseen noudettavalle esineelle ryntäämistä ei tarvitse kauheasti harjoitella. Pitoon ja otteeseen ei olla vielä kiinnitetty enempää huomiota. Noutoa ollaan treenattu paljon leluilla sekä arkisilla esineillä kuten hanskoilla tai avaimilla. Myös sen omia valjaita ja hihnoja on noudatettu, sekä noutoa on treenattu osana rullailmaisua. Lenkin ohessa on noudatettu keppejä tms. sekä myös ihmisiltä tippuneita hanskoja jne. Eli vahvistehistoriaa noudossa ja luovutuksessa jo on. 

Vaikka noudolla ja etenkin luovutuksella on jo paljon vahvistehistoriaa, on vielä paljon treenattavaakin. Koiralle korkea-arvoisia esineitä se ei luovuta, jos se ei ole varma siitä, että minulla on palkka sille. Riistan kanssa ei olla vielä treenattu kovin paljon, mutta siipien kanssa on muutamia kertoja ilmaantunut myös lukittumista ja jähmettymistä, eli koira ei halua luovuttaa mahdollisesta palkasta huolimatta. Riistaan tarttumista ja erilaisten riistojen käsittelyä ollaan vasta aloitettu treenaamaan.

Seuraava vaihe meille on lähteä treenaamaan noutoa erilaisilla dummeilla ja myöhemmin erilaisilla riistoilla. Tullaan treenaamaan esineeseen tarttumista, eli että koira ottaa syvän ja tasapainoisen otteen, esineen kantamista ilman pureskelua ja pyörittelyä, ja esineen luovutusta. Nouto tullaan treenaamaan kuntoon sekä maalta, että vedestä. Vesinoutoon liittyen tullaan laittamaan koiran turkin ravistelu käskyn alle, ja liittämään se noudon käytösketjuun luovutuksen jälkeen. Jälkityön noutoa treenataan myös, eli koira noutaa spontaanisti maastosta löytämänsä riistan tai esineen. Riistoja esitellään koiralle mahdollisimman paljon, ja niin, että varmistetaan tarttuminen ja luovutus kaikilla riistoilla. Tarttuminen on fokuksessa lähinnä koiralle ei niin mielenkiintoisilla linnuilla kuten lokeilla, variksilla jne. ja luovutus lähinnä oikeilla riistalinnuilla. Toki myös noutokäsky treenataan kunnolliseen ärsykekontrolliin, eli koira ei lähde noutamaan mistään muusta merkistä (kuten vaikka laukaus) kuin minun vihjeestä. 

Onneksi meillä on apua tässä tulevassa treenissä. Pääsimme Minsu Rauramon (http://www.koirakouluvisio.com/minsurauramo) toiseksi projektikoirakoksi kun hän suorittaa eläintenkouluttajan ammattitutkintoa Koirakoulu Visiolla (http://www.koirakouluvisio.com/koulutukset/kouluttajakoulutus.html). Minsulla on itsellään sileäkarvaisia noutajia, ja kokemusta sekä niiden kanssa metsästämisestä että metsästyskokeista. Minsun toimeksianto siis on auttaa minua kouluttamaan Ässälle käytännön metsästyksen ja kaer-kokeiden vaatiman nouto-osaamisen (ja jos aikaa jää, treenataan myös avanssin jälkeistä pysähtymistä). Tulen siis kevään ja kesän mittaan lisäämään blogiin sekä koulutussuunnitelmia, että päivityksiä noutotreenin etenemisestä. Projekti toivottavasti on päätöksessä ennen syksyn Junkkari-osallistumistamme (http://www.saksanseisojakerho.fi/tapahtumia/junkkari.html).