Stressinpurkutalkoot

Istuessani eräänä tammikuisena perjantaina Koirakoulu Vision lattialla Ässää sylissä pidellen huomasin, että jotain oli muuttunut. Kyseessä oli Tommy Wirénin vetämän arkitottelevaisuuskurssin ensimmäinen kerta, ja sen kerran aiheena oli rauhoittuminen. Pienehkössä hallissa oli 7 muuta koiraa, ja Ässän käytös oli erilaista kuin se olisi ollut vuosi sitten. Alkuun kyllä muristiin ja tuijoteltiin, mutta voimakkaat ryntäilyt ja hysteeriset haukkukohtaukset loistivat poissaolollaan.

Olen kyllä ollut jollain tasolla tietoinen, että Ässän möykkääminen jännittävissä tilanteissa liittyy vahvasti epävarmuuteen, mutta ennen viime vuoden tapahtumia en ollut päässyt läpi tästä machokuoresta. Kunnes viime perjantaina: yhtäkkiä edessäni oli silmät suurella muita katseleva HILJAINEN koira. Se vähän pakitteli muista koirista ja selvästi vielä jännitti, mutta se ei enää turvautunut sen aiempaan selviytymisstrategiaan eli räyhäämiseen. Se oli aivan hissukseen ja katseli välillä muita ja välillä minua, tilannetta ihmetellen.

Viime perjantain treenin tarkoitus oli rauhoittua pienessä hallissa 7 muun koiran seassa

KAIKKI VAIKUTTAA KAIKKEEN

En voi tietenkään varmuudella tietää mitkä kaikki asiat ovat johtaneet tähän. Mutta, mennyt vuosi on edustanut uusia aloituksia asioissa, mitkä aiemmin ovat olleet takasijalla. Toki arkitottelevaisuuden koulutus on kulkenut mukana pennusta saakka, mutta prioriteetti on ollut selkeästi lajitreeneissä – metsästys, pelastuskoiran haku ja rullailmaisu, sekä tottelevaisuus. Näissä ollaankin päästy mukavasti eteenpäin, mutta koetulokset yhä uupuvat. Kova pähkäily on ollut etenkin sen kanssa miten saan vilkkaan, epävarmassa mielentilassa räyhäävän ja minun tunnetiloja tarkasti seuraavan koiran BH-koevalmiiksi. Teknisesti homma kyllä toimii, mutta tosipaikan tullen treenikupla puhkeaa.

Ahaa-elämys tuli lähes vuosi sitten Rajavartiolaitoksen koiratoiminnan opettajan Juha Pasasen luennolla. Hän painotti luennollaan sitä, että jos rajakoiran koulutus ei edisty, yleensä syy löytyy niin sanotuista koirankoulutuksen perusteista: ohjaajan ja koiran välinen suhde, ympäristöoppi, halu oppia (”operantti koira”) ja sosiaalisuus. Korviini jäi soimaan se, että kaikki konfliktit koiran elämässä pitäisi yrittää saada minimiin, jotta myös lajikoulutus edistyy. Luonnollisesti taustalla on se, että vähemmän konflikteja ja vähemmän ”pahaa” stressiä johtaa paremmin voivaan ja tehokkaammin oppivaan eläimeen.

VOIHAN OHITUSTREENI

Ensimmäinen reaktioni oli, että eihän Ässän elämässä ole konflikteja, sehän on koulutettu operantisti. No, helpoin asia muistaa oli ne ohitukset – kyllä niitä ollaan treenattu pennusta saakka, ja menee ne hyvin kun on neutraali koira joka ohitetaan mukavalla turvavälillä. Mutta sitten kun tulee niitä räksyttäviä pikkukoiria, tai kiihtyneitä nuoria koiria tai sitten ne tuijottavat urokset… Asia onkin eri ja täten oli heti huomattavissa selkeä stressin lähde Ässän elämässä ja puute koirankoulutuksen perusteissa.

Hihnalenkillä viime syyskuussa

Suuntana olikin sitten ohituskurssi, jossa saatiin niitä tarvittavia toistoja, joita ei arkisilla lenkeillä tule. Viimeinen edistysaskel ohituksiin saatiin nyt syksyllä kun muutettiin. Uudessa naapurustossa ohituskäytös otti takapakkia, mutta kun muistin sellaisen perusasian kuin palkan laatu, hyppäsi käytös aiemmasta tasosta vielä parempaan. Ässä siis sai useamman viikon ajan lähes kaiken ruuan (raakalihapullia) taskusta ohitustilanteissa, sen tarjotessa itse kontaktia huomatessaan lähestyvän koiran. Sotkuista hommaa, mutta sen arvoista: mielentila muuttui ja oppimista tapahtui huomattavasti aiempaa nopeammin.

Täydellinen se ei ole vieläkään, mutta lenkit ovat nykyään huomattavan rentoja verrattuna aiempaan, ja ollaan päästy onneksi siirtymään palkoissakin hygieenisempiin kuivanappuloihin.

RAUHOITTUMINEN HOITOTILANTEESSA

Seuraava konflikti, joka nousi mieleen oli Ässän mielentila hoitotilanteessa osteopaatilla. Se on käynyt pennusta saakka osteopaatilla, mutta ei ole oikein koskaan oppinut kunnolla rauhoittumaan hoitotilanteessa. Viime talven aikana tilanne alkoi käymään jo tukalaksi. Enää hellän jämäkkä paikallaan pitäminen ja rauhoittelu eivät tuntuneet auttavan, vaan se alkoi kääntymään tunnetilassa turhautumisesta aggressioon ja oli selvää, että jotain oli tehtävä. Laitoin osteopaattihoidot tauolle, kävin ostamassa hoitokopan ja aloitin treenin, jossa tavoitteena hoitokoppaan yhdistetty rento mielentila ja käsittelyssä rentoutuminen.

Koulutin palkitsemalla Ässän laittamaan itse kuonon hoitokoppaan. Sen lisäksi koulutin ruokakupin ääressä vihjeestä kyljelleen menon, ja lopuksi yhdistin nämä ketjuksi: kun koppa laitetaan päähän, seuraavaksi mennään kyljelleen makaamaan ja sieltä saa nousta syömään kun otan kopan pois.

Tottumista käsittelyyn toteutin niin, että koiran ollessa rauhallinen, lähes unessa, aloin käsittelemään sitä todella hellästi ja rauhallisesti. Tavoitteena oli, että käsittely yhdistyy rentoon mielentilaan ja Ässä alkaa myös nauttimaan kun sitä käsitellään enemmän ”hoidonomaisesti”, ei pelkästään selästä tai korvan takaa rapsuttamalla. Aloin myös laittamaan hoitokoppaa päähän näiden harjoitusten aikana, jotta koppa yhdistyisi rauhalliseen mielentilaan.

Kun kotitreeni oli hyvällä mallilla, aloimme käymään tiheään tahtiin osteopaatiksi opiskelevan kaverin luona ”hoidoissa”. Näillä kerroilla ei siis oikeasti tehty mitään hoitoja, vaan harjoiteltiin hoitotilassa rauhoittumista ja kevyen koskettelun hyväksymistä meidän uusilla hoitokopparutiineilla. Kaikki tehtiin Ässän ehdoilla, sen rauhoittumista tukien. Näissä harjoituksissa näin ensimmäistä kertaa Ässän aidosti laittavan silmät kiinni hoitotilanteessa vieraassa paikassa!

Ensimmäisillä kerroilla hoidettiin Ässää sen haluamissa asennoissa

Meidän tutulle osteopaatillekin päästiin syksyllä, ja Ässä oli aiempaan verrattuna erittäin rento. Mutta mikä parasta, näistä hieronta- ja venyttelyhetkistä on tullut meille viikottainen rutiini. Olen oppinut huomaamaan Ässän lihaksistossa jumit ja oppinut saamaan sen rentoutumaan nopeasti, ja uskon, että Ässän hyvinvointi on myös kohentunut säännöllisen kehonhuollon myötä.

Viimeisillä käynneillä alkoi hoitorutiini löytymään

”JOS HALUAT MUUTTAA ELÄIMEN KÄYTÖSTÄ, MUUTA ENSIN OMAA KÄYTÖSTÄSI”

Viimeinen vaihe olikin sitten se vaikein: peiliin katsominen. Ässä on energinen, huomionhakuinen ja älykäs koira. Se myös kiihtyy nopeasti, eivätkä sen tunteiden säätelytaidot ole mitään huippuluokkaa. Toisin sanoen, kiihtyessään tai huomiota hakiessaan se saattaa alkaa haukkumaan todellan kovaan ääneen ja sitä haukkua saattaa kestää pidempään kuin oma pinna kestää. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan ärähtää koiralle, ja sitä seuraa välitön syyllisyydentunne: en halua käyttää pelkoa kouluttamisessa, ja ärähtäminen on myös huomiota ja siten vahvistaa koiran käytöstä. Vastaehdollistaminen esimerkiksi rapusta kuuluviin ääniin toimii kyllä, mutta samaan aikaan Ässä myös ketjuttaa asiat välittömästi: rapusta kuuluu ääni, minä haukun, minä saan namia. Kohta sitä haukkua siis tarjotaan ilman mitään ärsykkeitä.

Onneksi saimme vähän helpotusta itsesyytöksiin kun veimme Ässän Katriina Tiiran SmartDOG- testiin toukokuun alussa. Katriinan mukaan Ässä on erittäin haastava koira. Se on nopea oppimaan ja taitava ketjuttamaan, ja sen kyky lukea ihmistä on huipputasoa. Se ei Katriinan mukaan vaikuta impulsiiviselta, vaan sen kohkaaminen ja haukkuminen on todennäköisesti opittu tapa saada ihmiset pyytämään siltä temppuja, kuten vaikka maassa makaamista eli näennäistä rahoittumista, joista se sitten saa ruokaa. Mielenkiintoisen testin suurin oivallus oli siis se, että Ässä ei todennäköisesti olekaan oman impulsiivisuutensa uhri, joka ei voi itselleen mitään. Itse asiassa se saattaakin olla vain nerokas keksimään tapoja saada meidät liikkeelle, tai antamaan huomiota tai ruokaa. Tämä opittu, stressaantunut käytös on kuitenkin yhtä haitallista koiran hyvinvoinnille kuin tahdosta riippumaton impulsiivisuuskin, joten jotain oli tehtävä eri tavalla.

SmartDOG:in ongelmanratkaisutestissä oli nähtävissä Ässän nokkeluus ja nopeus

UUSI ELÄMÄ

Tästä siis alkoi erityisen tiukka kontrolli siitä mitä tapahtuu kun se haukkuu, riehuu tai komentaa: ei mitään. Mitenkään ei reagoida, mitään ei sanota, ei ärähdetä mutta ei myöskään pyydetä sitä tekemään mitään vaihtoehtoista käytöstä. Katriinan hyvä neuvo oli hakea kaupasta korvatulpat ja Alkosta punaviinipullo. Aloitimme siis tämän kuurin toukokuussa, ja kotona haukkumisen vähenemistä alkoi näkymään loppukesästä.

Muualla käytös alkoi muuttumaan nopeammin. Esimerkiksi toukokuun loppupuolella oltiin jo katufestivaaleilla hengailemassa ihmis- ja koirahälinässä, ja kesäkuussa Ässän pennusta saakka tuntenut, kokenut koirankouluttaja huomasi Ässän käytöksen muuttuneen. Kotona oli kuitenkin nähtävissä haukkumisen lisääntymistä eli sammumispurkausta ennen kuin se alkoi todella sammumaan, ja sen myötä saatiin liuta lappuja naapureilta lisääntyneestä haukkumisesta… Onneksemme alkusyksystä päästiin muuttamaan omakotitaloon.

Hengailua Arabian katufestivaaleilla

Ongelmahan oli alkanut murrosiässä, kun Ässän luontainen taipumus vahtia heräsi – vuokralaisena kerrostalossa tähän oli pakko reagoida nopeasti rauhoittelemalla tai vastaehdollistamalla. Ketju oli siis valmis, ja varmasti sitä tuli erinäisissä muissakin tilanteissa vahvistettua. Haukkuva koira helposti alkaa (ihan turhaan!) hävettämään sosiaalisissa tilanteissa, kuten treeneissä, bussissa tai vaikka ihan piknikillä puistossa. Kunpa olisi etukäteen ymmärtänyt, että joskus (tai useinkin) olisi parasta viis veisata muiden mielipiteistä ja vain jättää riehuminen huomioimatta!

Uuteen kotiin muutto on antanut erinomaiset edellytykset turhan haukkumisen lopulliselle sammuttamiselle. Tietenkin asunto maan tasalla ja aidattu piha ovat antaneet uusia syitä Ässälle haukkua, vahtiminen on sillä verissä. Nyt kuitenkin voidaan antaa sen rauhassa siedättyä ohikulkijoihin. Aidan takana kulkeville haukkuminen onkin seuraava rasti, mutta siinäkin keskitytään palkitsemaan sitä kun Ässä itse luopuu ohikulkijasta. Voi siis sanoa, että SmartDOG- testin tulokset mullistivat meidän arkea ja tapoja toimia merkittävästi. Lopputuloksena sekä meidän, että Ässän elämä on paljon rennompaa!

SISÄINEN PENTU

Katriina sanoi testin yhteydessä, että kun saamme sen turhan riehumisen sammumaan, sieltä paljastuu hyvin erilainen koira. Perjantaina siellä Vision lattialla viimein näin sen – paitsi kyseessä ei ollut erilainen koira, vaan sieltä kuoriutui maailmaa ihmettelevä pentumainen Ässä.

Ässän kanssa täytyy varmasti aina olla tarkkana sen suhteen mitä uusia tapoja jallittaa meitä se taas keksii… Ei ainakaan tule olemaan tylsää. Tämän ja tulevien vuosien toiveena on kuitenkin se, että muistan aina ensisijaisesti tavoitella hyvinvoivaa ja stressitöntä elämää, ja vasta sen jälkeen hioa sitä täydellistä seuraamista tai muuta vähemmän tärkeää. Rennompaa uutta vuotta meille kaikille!

Hakutreenit 12.6.2017

Viime kerran onnistuneen, lyhyen treenin jälkeen halusin tehdä vähän pidemmän treenin Ässälle. Alue oli melko tasaista ja harvaa mäntymetsää, alueen vasemmassa reunassa oli pieni pudotus. Tuuli kävi keskilinjan suuntaisesti, eli etukulmista takakulmiin päin. Ilma oli kostea ja koko päivän kestänyt sade juuri lakannut.

Ässällä oli 5 maalimiestä: etukulmat, takakulmat ja oikealla keskellä. Vasemmalla keskellä oli tyhjä pisto. Maalimiehet olivat etenevät, eli oikealla yksi ja vasemmalla toinen henkilö. Vasempaan takakulmaan mentiin vasta kun tyhjä pisto oli tehty.

Jätin Ässän alkuun istumaan – tavoitteena oli treenata lyhyttä paikkamakuuta, mutta se ei millään malttanut mennä maahan. Laskin kriteeriä siis siihen, että riittää että istuu paikoillaan ja odottaa lupaa kun itse siirryn lähetyspaikalle. Uskoisin, että kunhan se oppii rutiinin ”odota paikoillaan x sekuntia x metrin päässä minusta ennen ensimmäistä lähetystä”, se pystyy myös treenin myötä rauhoittumaan maahan. Kestoa sillä yleensä on melko hyvin, ja etäisyyttäkin, odottamiskäytöksissä, kunhan sen kierrokset saa tarpeeksi alas että se pystyy aloittamaan liikkeen eikä vain hingu tallatulle alueelle.

Maahanmeno ja siinä odottaminen sujui kyllä vähän kauempana hakualueesta, tässä kuva todisteena 🙂

Haasteena tässä pienessä alun hallintaharjoituksessa oli kuitenkin se, että minun ja Ässän välissä oli treenikaverien palkkapurkit, joita Ässän piti, sen vapautettuan,i matkalla mennä haistelemaan ja omimaan. Sain pienen häsläämisen jälkeen vaihdettua purkin pois ja päästiin treenaamaan. Ässällä alkaa olemaan melko voimakas tunne-ehdollistuminen purkkeihin, ja tätä toki voi käyttää hyvin palkkana (esim. saa kantaa loppupalkkapurkin autoon), mutta toisaalta täytyy vähän miettiä myös miten pitää hallinta ja etenkin irrottaminen Ässällä mielessä myös purkkien kanssa pelatessa. Se menee helposti ylikierroksille kun sillä on suussa jotain sille arvokasta, eikä oppiminen ole tehokasta silloin kun sen tunteet on niin pinnassa.

Ensimmäisellä lähetyksellä (vasen etukulma) Ässä kaarsi vähän oikealle, kuten moni koira oli tehnyt. Toisella lähetyksellä lähti suoraan ja löysi maalimiehen. Ilmaisut sujuivat kautta koko treenin hyvin. Oikea etukulma löytyi myös hyvin. Vasemmalle tyhjälle irtosi reunaan saakka, etsi hetken ja tuli pian takaisin. Yliheitto oikealle keskelle ei mennyt kovin sujuvasti – sitä ei olla kauheasti treenattu, ja nyt kun pari kertaa on kokeiltu tätä tyhjän piston jälkeen  ja se ei ole itse hoksannut rynnätä täysiä, täytyy ottaa ohjelmaan erilliset yliheitto/viuhkatreenit.

Vasempaan takakulmaan lähettäessä piti melko kauan odottaa, että Ässä istuu lähetykseen. Annoin vihjeen joitakin kertoja, mutta tajusin sitten laittaa suun kiinni ja odottaa, että koira itse tarjoaa käytöstä. Heti kun se istui, lähetin sen nopeasti. Oikeaan takakulmaan lähettäessä se istuikin jo nopeammin, eli viesti meni perille: kun istut, pääset hakuun. Tällä viimeisellä pistolla sillä alkoi jo vähän puhti loppumaan, eikä se irronnut kunnolla. Se etsi vähän pyörien lähiympäristöstä, etenin hieman mutta annoin sen työstää rauhassa. Viimein se irtosi itse ja löysi maalimiehen. Se oli varmasti hyvä oppitunti myös, väsyneenäkin kannattaa tsempata ja kyllä se maalimies sieltä löytyy.

Siirtymissä palkkasin sitä korkealla vahvistustiheydellä sen suosimilla koiranmakkarapaloilla, eli yritetään saada lisää arvoa yhdessä ja hallinnassa siirtymiseen. Hallitsin menoa vain joitakin kertoja liinalla, kun se meinasi kipittää edelle liian kovaa. Tätä täytyy treenata lisää, mutta paremmalta jo näyttää. Seuraavassa treenissä vähän lisää panostusta hallintaan, ja lyhyempi treeni eli vähän vähemmän pistoja eikä välttämättä tyhjää pistoa lainkaan.

Tässä video Ässän viimeisestä ilmaisusta – se taisi luulla, että kädessä ollut kännykkä on kosketuskeppi joka on aiemmin ollut vihje nostaa rulla 🙂 Kiitos videosta treenikaverille Katille!

Onnistumiset

Asiat jotka sujuivat hyvin: Ilmaisut täydellisiä, suurin osa pistoista hyviä

Asiat jotka olivat kehittyneet: Lähellä pysyminen oli parempaa kuin viimeksi

Asiat joita uskallettiin yrittää: Vielä vähemmän liinasta kontrollointia siirtymissä

Asiat joista opittiin: Yliheittoja pitää treenata erikseen, maassa olevat purkit ovat kova häiriö Ässälle

Treenattavaa

Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla: Odotan rauhallisena, että Ässä pystyy tarjoamaan maahanmenoa ennen ensimmäistä lähetystä.

Hoitokoppa vihjeenä kylkimakuuseen

Hoitokopan laittaminen alkaa toimimaan vihjeenä kylkimakuun tarjoamiseen. Seuraava askel on jättää ruoka kuviosta pois, ja harjoitella käytöstä kun Ässä on valmiiksi rauhallinen ja kaipaa rapsutuksia. 

Hoitotilanteessa rauhoittuminen

Ässä on pennusta saakka käynyt säännöllisesti osteopaatilla, mutta se ei ole missään vaiheessa kunnolla oppinut rauhoittumaan näissä hoitotilanteissa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorempana se saattoi pureskella luuta ja nyt vähän vanhempana olen palkinnut sitä ruualla paikallaolosta sitä hoidettaessa, jotta se pysyisi aloillaan. Ruokapalkkioilla ei ole kuitenkaan ollut haluttu rauhoittava vaikutus, vaan Ässä on ollut suoritusmoodissa koko hoidon ajan. Tämän lisäksi, pidempään jatkuvien hoitojen aikana olen joutunut pitämään sitä paikoillaan jotta hoito saadaan loppuun – sen keskittymiskyky ei siis ole riittänyt koko hoidon ajaksi sen suorittaessa kyljellämakuukäytöstä. Ja kun sitä on pidetty paikoillaan, on se helposti alkanut turhautumaan ja hampailemaan, joka pahimmillaan on eskaloitunut siihen, että se yrittää ärisemällä ja näykkimällä päästä pois. Ei hyvä siis, ei optimaalista hoidon kannalta eikä myöskään oikein Ässää kohtaan.

Kotona tehtävät hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin, Ässä antaa hoitaa ja käsitellä ja sitä on pentuna harjoiteltukin ahkerasti. Tämä ongelma ilmenee siis kun mennään vieraaseen paikkaan ja Ässän pitäisi nopeasti rauhoittua hoidettavaksi. Jotta jatkossa hoidot olisivat rennompia tilanteita Ässälle, olen viimein alkanut vähän järjestelmällisemmin harjoittelemaan rentoon ja mukavaan hoitoon tarvittavia taitoja. Tämä olisi tietenkin pitänyt ottaa työn alle alusta saakka, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen lähestynyt tätä asiaa kahtaa kautta: haluaisin että Ässä pystyisi paremmin kiihtyneenä rauhoittamaan itsensä, ja menemään kylkimakuuseen, ja haluaisin, että kylkimakuuseen ja siinä tehtävään käsittelyyn yhdistyy rauhallinen ja rento mielentila. Silloin en tarvitsisi ruokapalkkioita pitämään sen paikoillaan hoidon aikana vaan se valitsee olla siinä itse ja toivottavasti nauttii hoidosta.

Aivan ensimmäisenä kävin ostamassa Ässälle kankaisen hoitokopan, jotta ei tarvitse jännittää sen hampaiden käyttöä hoidon aikana. Aloitin palkitsemalla siitä, että Ässä laittaa itse kuonon koppaan – tämä käytös tuli nopeasti hajuerottelun purkkirataa varten koulutetun käytöksen myötä. Alkuun koppaa pidettiin pieniä hetkiä, ja taas otettiin pois, välissä sitä kehuen rauhallisesti.

Sen lisäksi, olen tehnyt ensin ilman koppaa ja sitten kopan kanssa treeniä, jossa sitä odottaa lattialla täysi ruokakuppi ja pyydän sen menemään makaamaan kyljelleen ennen kuin se saa luvan mennä syömään. Tässä treenataan siis sitä, että se pystyy kiihtyneenä ja koppa päässä menemään kylkimakuuseen, ja rauhoittamaan hengityksen ja olemuksen muutenkin. Alkuun koppa päässä se vain seisoi sahapukkina, ihmetellen, että voiko tämmöisen kanssa tehdä mitään, edes kävellä saatika mennä maahan makaamaan. Onneksi tästä päästiin nopeasti yli ja koppa on säilynyt sille neutraalina ellei positiivisena.

Tavoitteena olisi, että kuonokopan laittaminen olisi sille vihje mennä kylkimakuuseen ja rauhoittua, ja rauhoittumisesta palkkana kuonokoppa otetaan pois ja se vapautetaan, eli ruokaa ei käytettäisi enää. Pelkkää kylkimakuulle menoa on myös treenattu erilaisissa paikoissa ulkona, ruualla palkiten, jotta siihen asentoon meneminen olisi sille helpompaa uusissa paikossa.

Muuten olen tehnyt siedättämistä tai totuttamista käsittelyyn Ässän ollessa jo valmiiksi rauhallinen. Tässä en ole käyttänyt ruokapalkkioita lainkaan, vain hieronut ja silittänyt niin kevyesti, että se varmasti pysyy rentona. Tätä on tehty ilman kuonokoppaa, sekä myös niin, että alkuun kuonokoppa oli kevyesti sen kuonon päällä mutta ei kiinni, ja myöhemmin niin, että koppa on kokonaan kiinni napakasti. Tarkoitus on yhdistää käsittelyyn rauhallinen mielentila, oli koppa päässä tai ei.

Sen lisäksi, että näitä taitoja harjoitellaan kotona, olen pyytänyt apuun kaveria Heini Repometsää. Heini opiskelee osteopaatiksi tällä hetkellä, ja hänen luonaan aion käydä nyt joidenkin viikkojen välein harjoittelemassa rauhoittumista hoitotilassa ja käsittelyyn siedättämistä koppa päässä. Heinin ei siis ole tarkoitus ainakaan nyt alkuun tehdä mitään isoa hoitoa Ässälle, vaan pääpaino on koulutuksessa ja totuttamisessa. Tänään käytiin Heinin luona ensimmäistä kertaa ja koulutus sujui todella hyvin! Ennen hoitoa Ässä kävi reilun tunnin metsälenkin koirametsässä ja ajoi vajaa 700 metrin jäljen. Jäljellä se sai ruuan, ja kotona vielä pesin sen, eli olosuhteet rauhoittumiselle pitäisi olla kunnossa.

Koko koulutustilassa ei ollut toisia koiria hoidon aikana, joten siirtymä hoitohuoneeseen sujui suhteellisen rauhallisesti – Ässän mittapuulla 🙂 Huoneessa istuimme maahan ja juteltiin Ässän tutkiessa tilaa ja yrittäessä pussailla Heiniä. Se meni välillä istumaan ja maahankin mutta nousi uudelleen, jolloin otin muutaman namin taskusta ja palkkasin sitä siitä että se asettui hoitopatjalle makaamaan. Silloin laitoin sille kuonopannan ja vielä muutaman namin perään, jonka jälkeen Heini silitti sitä alaselästä ja minä päästä. Se muutaman kerran äänteli, todennäköisesti närkästyneenä kun namitarjoilu loppui lyhyeen. Mutta kun nameja ei kuulunut, Ässä alkoikin rauhoittumaan, painoi silmät kiinni ja alkoi torkkumaan. Heini kertoi tehneensä sille kevyttä faskiakäsittelyä selkään ja kylkiin, sekä hoitaneensa ristiluuta – jatkossakin tehdään kevyitä, pehmeitä käsittelyitä, jotta pääasiallinen tavoite eli koulutus etenee. Jossain vaiheessa käsittelyä se korjasi asentoaan paremmaksi, ja loppupäässä hoitoa teki vielä syvän huokaisun – merkki sekä koulutuksen etenemisestä, että hoidon vaikutuksesta. Todellinen onnistuminen siis!

Kun hoito oli ohi ja Ässä makasi vielä kyljellään, otin kuonopannan pois ja sen sijaan, että se olisi salamana hypännyt ylös, se nousi pystympään makuuasentoon, kääntyi katsomaan Heiniä ja heilutti häntää. Sen jälkeen nousi ylös itseään ravistaen. Yksi haukku tuli huoneessa kun valmistauduttiin lähtemään – taas Ässän mittapuulla erittäin rauhallinen meininki. Jatkamme nyt siis kotona harjoittelua, ja seuraava harjoitushoito Heinin kanssa on parin viikon päästä.

Edit 24.4.2017: Tänään Ässä tarjosi ensimmäistä kertaa kylkimakuulle menoa niin, että ainoa vihje oli hoitokopan laittaminen päähän! Palkkana oli aamuruoka. Täytyy videoida seuraavan kerran, ja vähän lisätä kestoa kyljellään rauhoittumiseen ennen vapautusta ☺️

Kuvassa Ässä tarjoaa kuonon laittamista kankaiseen hoitokoppaan.

Hajuerottelua 9.3.2017

Hajut:

Jonna S. 21.2.2017: Lähtöhaju

Minna L. 21.2.2017: Häiriöhaju

Toistoja oli noin 9, ja haju oli useammin etummaisessa purkissa kuin takimmaisessa. Alkuun tehtiin vajaa kymmenen lähtöhajun antoa pitkillä kestoilla. Treenin välissä tein myös joitakin rauhoittumistaukoja, joissa tottistreenin tapaan jätin koiran paikkamakuuseen leuka maahan, ja menin parin metrin päähän selkä koiraan päin odottamaan hetkeksi. Näiden myötä kiihtymistä ja purkkien rämppäämistä tassuilla ei ollut lähes yhtään. 

Alussa oli yhden toiston yhteydessä nähtävissä lottoamista, mutta parin kokeilun jälkeen oikea purkki löytyi. Varauduin seuraavalla kerralla poistamaan oikean purkin jos se toistaa lottoamisen, mutta muilla toistoilla se joko meni suoraan oikealle tai haisteli väärää vain kerran ennen oikean valitsemista. Suoraan oikealle purkille menoa oli vain kerran tai kaksi treenin aikana, eli voidaan ehkä päätellä että se on hiffannut homman jujun kun se useimmiten tarkisti kummankin purkin ennen valintaa. Väärän hylkääminen tapahtui muutamassa sekunnissa ja aika pysyi samana läpi treenin. 

Hajuerottelutreeni 23.2.2017

Hajuerottelua 20.2. ja 21.2.2017

Eilisissä treeneissä Visiolla teemaksi paljastuikin vireenhallinta. Hyvin kotona sujuneet treenit olivat vain kaukainen muisto, kun yhtäkkiä ratapurkkien ilmaisu vaihtuikin turhautumiskohtauksiin. Otin kyllä heti treenin alkuun paikkamakuun, mutta se ei auttanut vireen laskussa tarpeeksi. Treeniä muokattiin niin, että lähtöhaju alettiin antamaan paikkamakuuseen, minun elehdintää ainakin yritettiin minimoida ja purkit siirrettiin aivan vierekkäin. 

Kotona jatkettiin samalla teemalla tänään. Lähtöhajuna oli Lindan ”kokoelmasta” Anni 20.2.2017 ja häiriöhajuna Ulla 20.2.2017. Palkkasin sekä lähtöhajun ottamisesta, että ratapurkkien ilmaisusta iltaruualla eli raakalihapullilla, jotta lähtöhajun ilmaisu olisi yhtä arvokasta kuin ratapurkin. Toistoja oli 9-10, joka oli sopiva määrä Ässälle. Haju oli suurin piirtein yhtä monta kertaa edessä kuin takana, mutta tein sekä eteen että taakse kaksi peräkkäistä toistoa treenin aikana.

Annoin Ässälle ensin rauhoittumisvihjeen, ja odotin että se laittaa pään maahan, rentouttaa lihaksiaan ja syventää hengitystään. Kun se oli rauhoittunut, tarjosin sille lähtöhajupurkkia muutamaan otteeseen, ja odotin jokaisella kerralla 5-15 sekunnin keston nenän purkissa pitämiseen eli reilusti pidemmästi kuin aikaisemmin. Radalle lähetyksessä sanoin vain rauhallisesti haju enkä tehnyt mitään varsinaista lähetystä. 

Sen tuntui tarjoavan enemmän ensin taaimmaisen purkin ilmaisua. Ensimmäisellä toistolla haju oli ensimmäisessä purkissa, ja sillä kesti jonkin aikaa hylätä taaempi ja ilmaista etummainen, mutta se kuitenkin hylkäsi sen eikä alkanut turhautumaan väärällä purkilla. Toisella toistolla haju oli takana, ja se ilmaisi sen heti. Kolmannella toistolla haju oli taas edessä, ja se meni taaemman purkin luokse seisomaan ja haukahti pari kertaa. Ensin katsoin pois, ja kun se oli hetken hiljaa, pyysin sen takaisin paikkamakuuseen, annoin lähtöhajua pitkään (en palkannut) ja lähetin uudelleen radalle. Sitten se ilmaisi oikein ja sai palkan. 

Viimeisten toistojen aikana se alkoi vaihtamaan sujuvammin purkkien välillä ennen oikean ilmaisua. Yksi näistä toistoista oli sellainen kun odotin vähän pidempää ilmaisua, eli en heti palkannut kun se ilmaisi taaemman purkin. Se hiukan turhautui, ja tuli takaisin mutta ei alkanut haukkumaan. Annoin sille uuden lähtöhajun, se tarkisti etummaisen ja sitten ilmaisi taaemman – uhrasin keston rakentamisen tässä treenissä ja palkkasin nopeasti, jotta sen vire pysyisi alhaalla loppuun saakka. 

Nyt kun sen vire pysyi alhaisena suurimman osan treenistä, se pystyi sujuvammin ja ilman turhautumista vaihtamaan purkista toiseen jos palkkaa ei heti kuulunut. Se vieläkin välillä yrittää ilmaista sen vääränkin, eli käytös ei näytä vielä sellaiselta että se tarkistaa vain hajut vähän kauempaa ennen kuin valitsee kumman ilmaisee. Mutta toisaalta välillä se menee suoraan oikealle purkille. Toistojen myötä selvinnee, onko se vain hyvä arvaamaan vai onko se jo tajunnut mistä tässä on kyse, mutta selvää on, että vireenlasku ennen treeniä ja treenin lomassa on tarpeellinen rutiini Ässälle. 

HEPeKon ryhmäkatselmus 2016

Osallistuimme Ässän kanssa yhdistyksemme Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirien järjestämään treeniryhmien väliseen kisaan eli ryhmäkatselmukseen. Ryhmäämme kuului myös Miia ja labbis Rocky sekä ryhmänjohtaja Valtteri. Minimikoko ryhmälle oli ryhmänjohtaja ja kaksi koirakkoa, saimme siis juuri joukkueen kasaan. Sen lisäksi koiramme ovat melko nuoria, Ässä muutaman kuukauden yli 2 v ja Rocky vasta puolitoistavuotias! Katselmus alkoi klo 18 perjantaina ja palkintojenjako alkoi klo 19 lauantaina. Valitettavasti ryhmänjohtajamme Valtteri joutui lähteä töihin lauantaiaamusta kuuden aikoihin (tämä oli järjestäjien tiedossa) – tästä huolimatta pärjäsimme hyvin ja sijoituimme neljännelle sijalle kisassa! Sijoitusta tärkeämpää oli kuitenkin sekä meidän ihmisten, että koirien saama oppi rasteista ja koko kokemuksesta. Alla kokoelma kuvia Ässän rinkanvahtimisoperaatiosta ennen katselmukseen lähtöä, ilmeisesti Ässä halusi varmistaa, että rinkka ja minä emme lähde ilman häntä minnekkään.

Perjantai-ilta

Ensimmäinen rastimme oli Maunulassa, jonne myös jätimme auton seitsemän maissa perjantai-iltana. Tehtävä oli käyttöesineen haku alueelta eli koira lähetettiin etsimään esinettä ja itse jäätiin alueen ulkopuolelle. Yhtä koiraa sai käyttää kerrallaan, ja esineruutu oli jyrkässä ylämäessä. Ensin kokeiltiin Ässällä – se kyllä irtosi ja etsi, mutta käytin vihjettä hae joka tarkoittaa dummyn/linnun etsimistä. Emme ole siis treenanneet esineruutua lainkaan, weimareilla kun ei ole pk-oikeuksia. Ässä ei löytänyt mitään (todennäköisesti etsi lintua tai dummya), ja koska aikaa oli vielä niin vaihdettiin Rockyyn. Rockyllakaan ei ollut esineruudusta mitään kokemusta, mutta noudoista jonkin verran – Rocky irtosi hienosti ja löysi kuin löysikin hanskan aikarajan puitteissa!

Kaikkien rastien sijainnit ilmoitettiin koordinaateissa, ja pienestä sekaannuksesta gps:in kanssa johtuen teimme pienen harharetken ennen seuraavaa rastia Pirkkolassa. Päästiin kuitenkin viimein paikalle! Rasti sisälsi kartalla olleen reitin jäljentämisen käsin paperille ja reitin kiertämisen aikarajan puitteissa. Reitin varrella oli vihjeitä, jotka piti kerätä. Tämä sujui meiltä hyvin, saimme kerättyä yhtä vaille kaikki vihjeet ja pääsimme siirtymään seuraavaan rastiin kävellen.

Kolmas rasti oli kehä 1:sen pohjoispuolella. Ryhmänjohtajalle annettiin tiedoksi polkuun, ojaan ja koirapuistoon rajautuva alue, josta piti etsiä ihmistä. Päättelimme, että se saattaisi olla jälkitehtävä, joten käytettiin Ässää. Aika oli hyvin rajallinen. Lähdimme etsimään aluetta sen reunoja pitkin, mutta Ässä merkkaili alueen toiseen reunaan ja takaisinpäin voimakkaasti. Jatkoimme kuitenkin vielä eteenpäin ja tarkistimme toisen päädyn ensin. Kun palasimme ojaa pitkin toiseen suuntaan aluetta, Ässä siirtyi kulkemaan ojaa pitkin. Ajattelin sen vain vilvoittelevan tai etsivän jotain pikkueläimiä. Aika loppui ennen kuin pääsimme alueen toiseen päätyyn. En ole varma, mutta sain rastivastaavalta semmoisen vaikutelman, että etsitty henkilö olisi ollut juuri ojan varressa alueen toisessa päässä. Pitäisi aina luottaa koiran merkkaukseen etsintäsuunnitelman noudattamisen sijaan – samalle paikalle voi aina palata jos koiran osoittamassa suunnassa ei ollutkaan mitään! Sen lisäksi, olisi varmaankin ollut paras aloittaa etsintä ojan reunaa pitkin, koska ymmärtääkseni vesi imee hajua puoleensa, joten koira voisi ojan varresta saada laajemmaltakin alueelta hajut. Alla oleva kuva on otettu juuri ennen tätä rastia kehä 1:sen päältä.

Neljäs rasti oli Paloheinässä ja sen teema oli miljööbaana. Kuljimme koirien ja kaikkien varusteiden kanssa luonnossa olevassa vallihautamuodostelmassa. Kyseessä oli ilmeisesti osa venäläisten 1. maailmansodan aikaista Viaporin maarintamaa. Vaikeimmat kohdat reitillä olivat koirien laskeminen yli puolentoista metrin syvyiseen vallihautaan (tämän kohdan olisimme voineet koirien ison koon vuoksi välttää ja ottaa samalla 5 minuutin aikarangaistus) ja pienen luolan läpi ryömiminen rinkat selässä. 

Rata sujui hyvin, ja onnistuimme tosiaan laskemaan meidän yli 30 kg painavat koiratkin vallihautaan, huolimatta ryhmän pienestä koosta. Tässä vaiheessa meillä oli kaksi vaihtoehtoa: kiertää ylimääräinen suunnistustehtävä lisäpisteiden kartuttamiseksi tai siirtyä suoraan seuraavalle rastille. Me otimme lisätehtävän ja kiersimme suunnistusrastit tehokkaasti. Alla kuva suunnistustehtävän varrelta.

Viides rasti oli jäljestystehtävä Paloheinän metsissä. Rockyn kanssa ei oltu vielä tehty jälkeä, joten Ässä pääsi hommiin. Jälki lähti metsän reunaan jätetystä polkupyörästä. Ässä nosti jäljen välittömästi, ja tuttuun tyyliinsä jäljesti ripeästi mutta tarkasti jäljen, kulmat ja kaikki, ilman mitään harhailuja kunnes pääsimme ojan reunaan. Se hetkeksi jäi paikoilleen haistelemaan, ja minä jäin rauhassa odottamaan mitä se tekee ja taisin sanoa, että nyt se ehkä hukkasi jäljen. Se eteni jäljen suuntaisesti ojan yli tarkistamaan mutta palasi takaisin. Se eteni metrin tai pari oikealle ojan suuntaisesti mutta palasi takaisin. Sitten se eteni vasemmalle metrin tai pari ojan suuntaisesti myös ja alkoi haistelemaan puuta vasten olevaa myttyä – sitten minäkin tajusin, että siinähän se etsitty henkilö olikin! Ilmaisua se ei tehnyt, mutta sitä ei ollakaan treenattu vielä jäljen yhteydessä. Olin kyllä oikein tyytyväinen Ässään 🙂

Kuudes rasti sijaitsi Haltialassa ja tehtiin ilman koiria. Minä ja koirat jäimme odottamaan kun Miia ja Valtteri kävivät pelastamassa Vantaanjoessa kelluvan ihmisen – jalat ja kengät olivat kyllä kastuneet. Alla valitettavasti vähän tärähtänyt mutta mielestäni silti mainio kuva koirista odottamassa Miian ja Valtterin paluuta. Seitsemäs rasti oli myös Haltialassa ja sisälsi koiralle annettavaa ensiapua ja koiran kantamista tietyn matkan verran. Rocky hoiti potilaan roolin oikein mallikkaasti. Kahdeksas rasti oli taasen ihmisen ensiapua. Minä toimin viestittäjänä johtoon ja hätäkeskukseen kun Miia ja Valtteri auttoivat potilasta ja antoivat myös elvytystä (nukelle).

Yhdeksäs rasti oli pienellä metsäalueella Oulunkylässä. Siellä oli jälleen esineruututehtävä mutta paljon isommalla alueella (ja oletettavasti useammalla esineellä) kuin ensimmäinen rasti. Taas aika oli rajattu ja yksi koira kerrallaan sai etsiä esineitä. Rocky aloitti ja haki tosi hyvin, etenkin ottaen huomioon, että kilometrejä oli jo takana runsaasti. Mitään esinettä ei kuitenkaan tarttunut Rockylle mukaan. Ässäkin kokeili, mutta ei myöskään noutanut esineitä. Saldo oli siis nolla esinettä, mutta yritys oli kova.

Kymmenes rasti oli etäisyyksien arvioiminen Taivaskallion päällä, Käpylässä. Sieltä piti arvioida sekä maastossa näkyvien puiden etäisyyttä, että kauempana sijaitsevien maamerkkien etäisyyksiä. Yhdestoista rasti oli jo mukavan lähellä autoa, eli siirryimme Metsälään hiekkakentälle. Saimme tietää siellä, että olimme aikataulusta niin paljon jäljessä, että emme pääsisi rastivastaavan autolla Meilahdessa sijainneelle taajamaetsintärastille. Se oli todella iso harmi, ja yllätys myös – alkupään harharetkeä lukuunottamatta olimme edenneet viivyttelemättä ja ripeästi rastilta toiselle, eikä missään muulla rastilla sanottu mitään siitä, että olisimme aikataulusta jäljessä. Saimme kuitenkin suorittaa hiekkakentän laidalla toisen rastin tehtävistä eli trangian sytyttämisen mahdollisimman nopeasti, ajanotto päättyi kun vesi alkoi kiehumaan. 

Tästä lähdimme autolle ja johtopaikkaa kohti, kello taisi olla noin puoli kuusi aamulla kun lähdimme ajamaan. Kännykän mukaan oltiin kävelty (ja välillä myös juostu) klo 18 ja klo 24 välillä noin 11,5 kilometriä. Alla Ässä ja auringonnousu Taivaskalliolla.

Lauantaiaamu

Olimme toinen joukkue paikalla pommisuojassa ja hyvästelimme Valtterin, joka joutui lähtemään töihin. Minä jatkoin ryhmänjohtajana sen lisäksi, että olin yhä myös koiranohjaaja – olin kuitenkin ollut ryhmänjohtajana jo kerran aikaisemmin, joten en ollut kauhean huolissani tästä, pääasia että saatiin jatkaa! Meidät ohjattiin pommisuojan pimeään nurkkaan, onneksi – kaikki ryhmät koirineen nimittäin kerääntyivät samaan kaikuvaan halliin lepäämään. Sillä aikaa kun toinen meistä haki aamupalaa ja kävi vessassa, toisen piti olla omalla paikalla koirien kanssa. 

Aamutoimet hoidettuamme pääsimme lepäämään noin puoli 7 aikaan aamulla. Rocky oli aivan mahtava, se odotti Miiaa kauniisti paikoillaan ja Miian palattua kävi nukkumaan rauhallisena. Meidän lepo ei sujunut aivan yhtä hyvin.

Ässä kyllä oli odottanut hiljaa kun minä kävin hakemassa aamupalaa, mutta minun tultua takaisin ja käytyä lepäämään, alkoi Ässän vahtivuoro… Jokainen epäilyttävä ääni, haukahdus tai vinkuminen piti karkoittaa erittäin uskottavalla vahtihaukulla – pahoittelut siis kaikille muille hallissa olleille… Vastaehdollistin Ässää ääniin, eli aina sen kuultua jotain, annoin sille namin. Kun sain sen kierroksia tarpeeksi alas, että se ei joka rasahduksesta hermostunut, se antoi minun hieroa sen kylkiä, suupieliä ja poskilihaksia. Sen myötä se hieman rentoutui lisää ja käpertyi nukkuma-asentoon. Pidin koko ajan käsiä siinä kiinni rauhoittaakseni sitä, ja sain ainakin hetkeksi torkahtaa. Meidän piti kuitenkin olla valmiita lähtemään 2 minuutin sisällä hallista, ja sieltähän se ”palohälytys” tulikin noin vartin yli 7, joten siirryimme ulos odottamaan ohjeita. Tässä tuoreena ryhmänjohtajana, katse tiukasti tiessä 🙂

Lauantain ensimmäinen rasti oli tottelevaisuusrasti. Siinä koirat suorittivat kokeenomaisissa olosuhteissa (ilman palkkaa) ketteryysesteitä, sovelletun pöydälle ohjaamisen, koiran kantamisen, seuraamiskaavion sekä eteenlähetyksen – ohjaajat vain vaihtoivat paikkaa! Minä siis ohjasin Rockya, ja Ässä oli ensin Miian kanssa paikkamakuussa. No, Ässä ei jäänyt paikkamakuuseen yksin, vaan tuijotti minua intensiivisesti… Pysyi kuitenkin hiljaa paikoillaan Miian vieressä minun ja Rockyn tehdessä liikkeitä. Rocky kuunteli minua tosi hyvin. Ketteryysesteitä Rocky ei ilmeisesti ollut kauheasti tehnyt, mutta yritys oli Rockylla hyvä. Se tuli kauniisti sivulle ja pysyi minun luonani. Putki meni tosi hyvin, keinussa ja rummussa ei ollut pysäytyksiä mutta meni yli. Merkille ja siitä pöydälle lähetys ei oikein onnistunut, mutta silti Rocky innokkaasti lähti eteenpäin muttei vaan tiennyt mitä tekemään – eikä ihme jos sitä ei oltu vielä treenattu lainkaan! Kantaminen sujui mallikkaasti kuten pöydällä pysyminen ja siitä luoksetulo. Seuraamiskaavio sujui aivan täydellisesti, käännöksineen ja tahdinvaihtoineen. Eteenmenossa minulla oli väärä vihje – sanoin eteen tarkoituksena lähettää koira eteen, mutta eteen-vihje Rockylla tarkoittikin luoksetuloa (eteen istuen). Rocky kyllä lähti painamaan eteenpäin mutta kääntyi sitten ihmeissään takaisin. Rocky-parka oli aivan kummissaan… Kokonaisuudessa Rocky suoritti tämän osuuden erittäin hienosti!

Ässän osuus ei sitten mennytkään ihan niin putkeen – sen lisäksi, että ollaan vasta aloitettu harjoittelemaan palkattomuutta tottelevaisuudessa, ei olla treenattu ketteryysesteitä lainkaan (koska näillä näkymin ei olla menossa rauniokokeisiin tai ipor-kokeisiin). Kaiken lisäksi Ässä on tyypillinen weimari, eli sille minä ja minun kanssa tekeminen on kaikki kaikessa, muusta viis. Miian parhaista yrityksistä huolimatta meno oli aika olematonta. Muutaman kerran Ässä oli kai ottanut kontaktia sivullaolossa, muuten se joko tuijotti minua kaihoisasti tai nuuskutteli maata… Hyvä yritys Miialta silti ja toivottavasti Rockyn upea suoritus paikkasi Ässän meininkiä.

Toinen rasti oli Meri-Rastilassa. Meille annettiin tehtävä, mutta pyydettiin odottamaan lisäohjeita. Rastivastaava odotteli autossaan ja me koirien kanssa valmiudessa auton lähellä. En ole varma kuinka kauan me odottelimme, mutta jonkin ajan päästä rastivastaava tuli kertomaan, että etsintää ei voikaan suorittaa ja voimme palata johtopaikkaan. Koirat ainakin odottelivat rauhallisesti ja me myös, mahdollisesta tehtävästä jutellen, joten toivottavasti arvostelu oli hyvä, olivat perusteet sitten mitkä tahansa.

Kun ilmoittauduin kolmannelle rastille, johdosta ei annettu ohjeita vaaditusta siirtymisajasta, mutta kirjattiin meidän lähtöaika. Olen mennyt pommisuojaan sisälle klo 10.11 koska gps:stä on katkennut yhteys silloin, ja noussut ylös klo 10.16. Olin noin klo 10.18 autolla. Nopean puskapissan jälkeen syötettiin gps:iin matkalla syöttämäni reittipiste auton navigaattoriin ja lähdettiin ajamaan, olen sammuttanut gps:n klo 10.22 eli juuri ennen kuin aloin ajamaan. Googlemapsin mukaan reitti oli 11 km ja 14 minuuttia ilman liikennettä. Oli lauantaiaamupäivä ja liikennettä oli jonkin verran – olimme perillä rastilla muistaakseni klo 10.39. Rastivastaavan mukaan olimme myöhässä: meille oli annettu jo 5 minuuttia lisäaikaa ja olimme siitä 3 minuuttia myöhässä. Emme päässeet suorittamaan tehtävää.

Jos arvioin johdon laittamaksi lähtöajaksi klo 10.13, meille oli annettu 18 minuuttia aikaa kävellä pommisuojan sisältä parkkipaikalle, syöttää koordinaatit gps:n ja ajaa nopeimmillaan 14 minuutin matka perille. Jos gps:n tallentuneet tiedot on oikein, tuntuu aika mahdottomalta tehtävältä. Tämä kyllä jäi harmittamaan. Ymmärrän hyvin, että kaikilla rasteilla on omat aikarajat, jotta koko paletti toimii sujuvasti. Mielestäni tämän olisi voinut ratkaista niin, että olisimme päässeet yrittämään mutta meidän etsintäajasta olisi vähennetty se 3 tai 8 minuuttia mikä oltiin myöhässä. Sen lisäksi olisi ollut kohtuullista, että johto olisi kertonut, että tämä siirtyminen olisi erittäin tiukka – vaikkakaan en tiedä miten olisimme liikennerajoitusten puitteissa päässeet ajoissa paikalle, vaikka puskapissan olisikin jättänyt pois. Kuvassa Rocky valmiina lähtöön 🙂

Neljännellä rastilla meille annettiin ohjeet siirtyä jalkaisin noin kilometrin matka jätevedenpuhdistamolle. Edellisestä rastista tulistuneena mehän edettiin nopeasti, siis pääasiassa juostiin matka rinkat selässä, ja olimme loppujen lopuksi liian aikaisin puhdistamolla. Jouduimme odottelemaan, jotta eksyneet henkilöt saadaan eksyksiin, ja pääsimme suorittamaan etsintää tunneleihin. Suunnitelma oli ensin edetä aina oikealle. Kumpaakin koiraa sai käyttää ja olimme koko ajan näköetäisyydellä toisistamme. Ässä ja Rocky tekivät hyvin hommia yhdessä, toinen etsien toista reunaa ja toinen toista leveällä käytävällä. Koska tässäkin tehtävässä oli aikaraja, juoksimme semmoiset osat käytävästä missä seinustat olivat pelkkää kalliota ilman syvennyksiä tai muutakaan minne ihminen mahtuisi. Rastivastaavien mukaan tämä oli mukavan piristävä lenkki heillekin 🙂 Rocky löysi hienosti 2 eksynyttä aikarajan puitteissa, ja ilman Miian hahmotuskykyä emme olisi pysyneet niin hyvin kartalla siitä mikä käytävä on tutkittu ja mikä ei. Toki jos olisi ollut mukana ilman koiraa oleva ryhmänjohtaja, hän olisi voinut piirtää karttaa samalla ja myös merkitä ylös tutkittujen käytävien numeroita.

Lauantai-iltapäivä

Viides rasti oli raunioetsintää omalla radalla. Alueella oli kiellettyjä alueita ja luonnollisesti sortumien alla henkilöitä. Aika oli rajattu, ja hälytyksen kuullessamme koirat piti ottaa hallintaan ja siirtyä odottamaan tietylle alueelle. Löytyneet merkittiin lipuilla. Ryhmänjohtajan piti myös piirtää alueesta kartta ja merkitä löydöt siihen. Meidän piti olla koko ajan lähellä toisiamme. Koirat etsivät taas tosi hienosti yhdessä! Rocky teki kolme löytöä ja Ässä yhden – ei ole tietoa oliko kaikissa oikeasti maalimies tai ei, tai oliko kenties jotain muuta kuten vaikkapa ruokaa…

Ässä ei ilmaissut rullalla, sille ei ole vielä treenattukaan umpipiiloja, ja Rockylla ei ole vielä haukkuminen siinä mallissa – mutta parhaamme mukaan yritettiin tulkita koiria ja merkkailla piiloja 🙂 Ässä meni kuin menikin kielletylle alueelle. Olisin sen kyllä saanut kutsuttua pois, mutta en tajunnut. Olimme juuri saaneet ruokaa ennen tätä rastia, ja katselmusta oli jo takana niin pitkästi, että ajatus ei oikein ollut mukana ja katselin vain tyynesti kun koira etenee keltaisen nauhojen sisälle etsimään… Ei vaan kerta kaikkiaan leikannut, ja koiran joutui viemään sitten autoon ja sen myötä Miian ja Rockyn etsintäaikaa tuhraantui koska heidän piti pysyä meidän lähellä. Ehdittiin kuitenkin etsimään iso osa alueesta, ja toivottavasti edes joidenkin lippujen alta löytyi ihmisiä.

Kuudes rasti oli metron varikkoalueella. Etsittävällä alueella oli metron raiteita runsaasti, ja metron raiteen ja keltaisen kaiteen välinen alue oli ohjeen mukaan vaarallinen. Alueella oli myös runsaasti isokokoista, terävää sepeliä mikä teki etenemisestä myös hidasta. Saimme käyttää kumpaakin koiraa, ja Rocky löysi hienosti ensimmäisen maalimiehen! Toista emme löytäneet, koska emme aikarajan puitteissa sattuneet oikeaan väliin raiteita jonka päässä, ison tunnelin sisällä, maalimies olisi ollut. Koirat jaksoivat tehdä hyvin kuitenkin töitä!

Seitsemäs ja viimeinen rasti oli metsässä suoritettava partiointitehtävä. Meidän piti merkitä karttaan kaikki löydöt, sekä esineet että ihmiset. Kadonneita oli ohjeen mukaan kolme. Meidän piti pysyä näköetäisyydellä toisistamme, ja koirat saivat etsiä irti. Etenimme eksyneiden nimiä huudellen. Löysimme ojasta vesipullon ja joitakin esineitä, jotka olivat todennäköisesti roskia. Lähdimme kiertämään alueen rajoja, mutta aika oli vähissä kun olimme päässeet alueen pitkän sivun päähän. Sillon lähdimme tulemaan keskeltä aluetta korkeimman kohdan kautta takaisin autolle. Ässä alkoi nostamaan nenäänsä kallion päällä. Jatkoimme etenemistä kallion päällä, ja Ässä jatkoi merkkaamista ja nosti vauhtia. Kallion toisessa päässä, kuusen juurella, oli kuin olikin maalimies kääriytyneenä vihreään muoviin! Ässä otti vähän muovia pois, ja sitten ilmaisi autettuani sitä vihjeellä ”ukko”. Jopas oli onnellinen koira (ja ohjaaja) kun pitkän vuorokauden päätteeksi tehtiin löytö! Sitten juostiin pikapikaa autolle, mutta ylitettiin etsintäaika joillakin minuuteilla. Toivottavasti myöhästyminen ei sakottanut pisteitä liikaa, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeintä oli koiran saama oppi – Ässä nosti maalimiehen ilmavainulla, mikä on ollut Ässälle välillä haastavaa, ja sai palkitsevan löydön kaiken urakoinnin päätteeksi!

Kännykän mukaan lauantain aikana, eli keskiyöstä lauantai-iltaan saakka jalkaisin liikuttuja kilometrejä oli kertynyt 31,1 km, perjantai-illan lukemahan oli 11,5 km. Yhteensä siis jalan kuljettua matkaa ryhmäkatselmuksen aikana kertyi 42,6 km eli vähän yli maratonin verran – kylläkin vaelluskengissä, rinkka selässä, koiran kanssa ja erittäin vaihtelevassa maastossa. Olokin on nyt kyllä sen mukainen!

Tunnelmia palkintojenjakoa odotellessa…

Ajatuksia yleisemmin

Oli todella hauskaa osallistua Miian, Valtterin ja Rockyn kanssa ryhmäkatselmukseen. Kokemus oli rankka, mutta meillä oli todella kivaa koko ajan ja saimme onnistumisia ja uusia kokemuksia runsaasti – kiitokset menevät siis ahkerille järjestäjille. Täytyy myös sanoa, että Rocky on kyllä melkoinen luonnonlahjakkuus, ja sen lisäksi erittäin hyvin koulutettu – sen rinnalla moni vanhempi ja kokeneempi koira kalpenee, niin loistavasti se hoiti hommansa kun piti, ja lepäsi kun oli mahdollisuus!

Ässän kanssa meillä on kyllä vielä treenattavaa sekä muiden koirien kohtaamisissa, joissa se kiihtyy jonkin verran, että taukokäytöksessä. Molempaa ollaan toki treenattu, mutta vielä on panostamista näihin. Rauhoittumisen kanssa ollaan tehty etenkin töitä, ja varmasti jossain vaiheessa tulee hermorakenne ja luonne vastaan, mutta silti aina voi vähän parantaa.

Ässä tuli suurimmaksi osaksi Rockyn kanssa oikein hyvin toimeen, jopa pientä leikkiäkin oli nähtävissä vaikka ne ovat melko saman ikäisiä, leikkamattomia uroksia. Työskentely yhdessä ei tuottanut mitään ongelmia kummallekaan. Kumpikin koira siis teki hommia toisesta huolimatta, eivätkä ne toisaalta lähteneet yhdessä leikkimään tai nuuskuttelemaan kesken töiden. Ässän väsyttyä kuitenkin, sen terävyys ja temperamentti nousivat esille tilanteissa joissa annettiin ruokaa tai vettä, eli se kyllä puolusti näitä resursseja ärähtämällä voimakkaasti.

Tähän pitää kiinnittää huomiota niin, että varmistaa että Ässä saa sekä syödä ja juoda kenenkään sitä häiritsemättä  ja riittävällä hajuraolla muihin koiriin ja ihmisiin. Tämäkin on hyvä ottaa uutena informaationa – ei ole pahoja tai hyviä koiria, vaan on vain eläimiä jotka toimivat synnynnäisten ja opittujen käyttäytymismallien mukaan. Minun tehtävä on luoda edellytykset ja kouluttaa taidot, joilla Ässän on mahdollista onnistua ja jotta se saa toimia ilman altistumista tilanteeseen jota se ei pysty käsittelemään. (Lisäys tähän – erinomaisen asiapitoisessa Eläinkoulutusblogissa oli juuri juttua aiheesta, kannattaa lukea: https://elainkoulutus.wordpress.com/2016/05/17/oletko-laukkurosvo/)

Varsinaiset etsintätehtävät sujuivat Ässältä kuitenkin hyvin, ja jälki ja partiointi erinomaisesti mitkä lämmittävät mieltä koska ne ovat ne tärkeimmät taidot jos ja kun tavoitteena on hälykoiraksi pääseminen 🙂

Saattaa olla, että tämä oli minun ja Ässän viimeinen ryhmäkatselmus – lisää tästä myöhemmin kunhan asia varmistuu – mutta jos näin oli, niin eipä olisi voinut olla mukavampi ryhmä tai hienompi viimeinen ryhmäkatselmuskokemus kuin tämä!

Syksyn 2015 kaer-käynneistä

Kävimme siis Ässän kanssa kahdessa kaer-kokeessa syksyn aikana. Ässä kilpailee vielä nuorten luokassa. Kummastakaan kokeesta ei saatu tuloksia, mutta tavoitteena oli lähinnä totuttaa Ässää koetilanteeseen ja saada myös itse koerutiinia. Minussa on vähän jännittäjän vikaa, enkä halua jatkossa pilata omalla sähläämisellä Ässän kokeita joten siinä mielessä nämä koekäynnit olivat oikein onnistuneita.

Pohjallahan meillä on 0 pistettä vesityökokeesta – kaksi kertaa käytiin yrittämässä ja paljon treenattiin, mutta haasteena Ässällä on se uimaan lähtö. Varsinainen uiminen, sekä riistaan tarttuminen ja luovuttaminen istuen sujuvat kyllä. Joka tapauksessa, maksimipisteet nuorten luokassa vesityökokeesta on 20 pistettä, ja se lasketaan mukaan pelto- tai metsäkokeen pisteisiin. Siellä koiran on tehtävä riistatyö kokeessa ja yhteispisteiden on oltava vähintään 40 jotta se voidaan palkita edes kolmosluokan palkinnolla. Maksimipistemäärä on 100, eli 20 vesityökokeesta ja loput maastosta. Tämänkin takia tiesin jo etukäteen, että tuloksen saaminen kokeessa tulee olemaan haastavaa.

Ensimmäinen koe oli marraskuun alussa Nurmijärvellä. Lintuja oli pelloilla jonkin verran. Ensimmäinen Ässän hakuvuoro osui sänkipellolle missä kävi ihan mukava tuuli. Se haki mielestäni suht hyvin omaan tasoonsa nähden – sen haku ei ole vielä auennut kunnolla, enkä oikeastaan usko että siitä tulee koskaan sellaista saksanseisoja-hakijaa jo rotuominaisuuksien puolesta. Ensimmäisessä vuorossa se uskoakseni seisoi juoksevaa fasaania, mutta seisonta ei ollut tiivis ja lintu juoksi pois alta, eikä siitä sitten kehkeytynyt tilannetta. Se seisoi myös myyriä siellä sun täällä, oikein komeasti 🙂

Koe eteni ilman tilanteita viimeiseen hakuvuoroon saakka. Silloin Ässälle sattui erittäin ”risukkoinen” pelto, eli puimaton ja peitteinen. Se oli aiemmin päivän aikana seisonut joitakin kertoja myyriä, ja kun se siellä risukon keskellä teki nopean seisonnan, en ilmoittanut sitä enää vaan todettiin tuomarin kanssa että myyrä varmaan. Ässä irtosi melko nopeasti seisonnasta ja nosti fasaanin ilmaan… Tajusin sentään pillittää ja se pysyi hyvin. Koska en ollut ilmoittanut seisontaa, niin lyhyt kuin se olikin, niin tästä ei riistatyöpisteitä herunut. Tämäkin fasaani todennäköisesti kipitteli pois alta koiran seisonnasta huolimatta, joten joka tapauksessa se ei olisi ollut kunnollinen riistatyö.

Tämän tilanteen jälkeen tuomari pyysi minua kytkemään koiran. Kutsuin koiraa luokse, mutta sepä olikin sitä mieltä, että haluaa jatkaa hakua. Siinä sitten vähän aikaa temppuiltiin, että koiran vire laski tarpeeksi ja korvat aukesivat pillille. Kokeen jälkeen ollaankin treenattu luoksetuloa esim. ruokakupilla niin että koira saa luvan mennä syömään, sitten se pillitetään pysähdyksiin juuri ennen kippoa, ja kutsutaan luokse. Sen jälkeen se vasta vapautetaan ruualle. Tätä olisi hyvä tehdä myös noutojen kanssa, niin että koiralle ei muodostu ennakko-oletuksia tilanteiden etenemisestä, vaan että se toimii sen hetkisten ohjeiden mukaan.

Nouto sujui tässä kokeessa ihan hyvin, koira pysyi hyvin, hieman epäröiden tarttui, taisi pudottaa matkalla mutta toi lähelle kuitenkin. Se ei malttanut istua kuitenkaan eikö oikeastaan olisi halunnut irroittaa linnusta, mutta sain sen jotenkin sen suusta pois. Sinänsä edistystä on tapahtunut kun Junkkarissa se ei tohtinut ottaa lintua suuhun, ja tällä kertaa ei meinannut haluta antaa sitä pois…

Koekertomus löytyy jo Saksanseisojakerhon tietokannasta: http://intranet.saksanseisojakerho.fi/koekertomus.php?date=2015-11-01&num=2015181&rekisteri=FI45727/14 . Itse olin kokeen aikana tyytyväinen koiran käyttäytymiseen: se odotti nätisti ja hiljaa, vaikka välillä tilanteita oli aika lähelläkin. Se tarjosi jo maahanmenoa minun seisoessani paikoillaan – tämä on sille opetettu taukokäytös, eli että jos seisoskelen paikoillani, haluan että se rauhoittuu maahan makaamaan.

Toinen koe oli joulukuun puolessavälissä Vihdissä. Ennen tätä koetta oli vahvistettu noudossa luovutusta isolla palkalla. Kotona se sujui ihan mallikkaasti, vaikkakin ongelmana on että kotona treenilinnut eivät ole yhtä hyvälaatuisia kuin kokeessa käytetyt linnut. Koepäivänä sateli hieman lunta/räntään ja huomasin heti meidän taukokäytöksen miinuspuolen – lumessa makaamisen. Vaikkakin Ässä sitä mielellään tarjosi, joudun välillä pyytämään sitä seisaalleen ja pitämään liikkeessä ettei tarvitse mennä kokeen jälkeen eläinlääkärille virtsatietulehduksen vuoksi…
Ensimmäisessä hakuvuorossa ohjasin Ässää hakemaan kunnolla pellonreunoja ja metsänkin puolelle – aiemmat koirat eivät olleet vielä törmänneet moniin lintuihin. Ässä löysi yhden linnun metsän puolella, mutta koira ja lintu olivat näkymättömissä linnun siivittäessä. Jatkoimme pellon puolella eteenpäin, ja Ässä seisoi metsän reunalle. Sain nopeasti luvan antaa koiralle avanssikäskyn mutta jostain syystä viivyttelyn, ja lintu ei ollut enää koiran edessä sen edetessä. Koira jatkoi hakua metsän puolella, jäljestäen alta pois juossutta lintua, kunnes se meni pois näkymättömistä. Edettiin varovasti metsän puolella ja koska oli niin hiljaista luulimme koiran seisovan lintua jossain näkymättömissä. Aikamme kuljettuamme todettiin, että koiraa ei ole missään! Ässällä on yleensä erittäin luotettava luoksetulo eikä se ole koskaan tehnyt katoamistemppua metsässä tai pellolla kulkiessamme… Ja sitten kokeessa se päätti sen tehdä. Veikkaus oli, että se oli lähtenyt peuran perään – jos oli niin lähtö on ollut todella hiljainen. Noin 10-15 minuutin pillittelyn jälkeen se viimein palasi takaisin, ilmeisesti meidän jälkiä seuraten. Onneksi sille ei sattunut kuinkaan…

Toisessa hakuvuorossa se löysi linnun siirtyessämme yhdeltä peltoalueelta toiselle pienen metsikön läpi. Olimme jo itse kävelleet toiselle pellolle kun kuulimme linnun siivittyvän. Tarina ei siis kerro että törmäsikö se, vai seisoiko ja nosti itse, mutta siitä ei tietenkään riistatyöpisteitä herunut. Loppukokeen aikana Ässälle ei sitten lintuja sattunut.

Nouto sujui samantyyppisesti kuin edellisessä kokeessa sillä erolla, että lintuun tarttuminen oli varmempi ja nopeampi, mutta luovuttaminen ei onnistunut ollenkaan. Jouduin siis ottamaan linnun koiran suusta väkisin. Tähän en tietenkään haluaisi mennä koiran kanssa, mutta kokeessa se lintu on pakko saada pois.. Tein sen siis mahdollisimman nätisti ja rauhallisesti, ja palkkasin runsaasti kun lintu oli saatu siltä pois. Tämä noutolintu oli erittäin tuore ja kuiva, je sellaisilla linnuilla meidän pitäisi päästä treenaamaan ennen seuraavaa koeosallistumista saatika metsästyskautta – ne vasta-ammutut linnut vasta herkullisia ovatkin…

Ässän taukokäyttäytyminen kokeen aikana oli erittäin mallikasta. Kunnollisen riistatyön puuttuessa ja hakupisteiden ollessa niin alhaiset,meivät pisteet riittäneet palkintosijoille, eli nollatulos. Koekertomus löytyy täältä: http://intranet.saksanseisojakerho.fi/koekertomus.php?date=2015-12-13&num=2015258&rekisteri=FI45727/14

Mutta tämäkin koe oli mukava ja opettavainen kokemus. Avoimen luokan ollessa seuraava etappi, jatkamme Ässän kanssa ahkeraa treeniä ja metsästämme lisää, ja toivottavasti jossain vaiheessa ollaan koevalmiita. Nuorten luokkaan osallistuimme treenin kannalta, mutta avoimen luokan osallistumista pitää jo vähän harkita ja arvioida koiran osaamista.
Haun uskon parantuvan kokemuksen myötä, samoin linnunkäsittely kehittyy kun se pääsee enemmän linnuille. Noutoja pitää treenata erilaisilla esineillä ja erilaatuisilla linnuilla, jotta siitä tulee rutiininomaista, varsinkin siitä luovutusosasta. Etäpalkalla treenaamisen voisi lisätä koetilanteita varten. Teknisesti se osaa sivulletulot, istumiset jne. , nyt on kyse sen kyvystä suorittaa se korkeassa vireessä. Pillipysäytyksien ja luoksetulojen treenaamista on hyvä jatkaa, ja sekä näissä että noudoissa yrittää vaihdella treenejä mahdollisimman paljon. Tärkeää olisi, että koira pitää metsästys- ja koetilanteessa aina korvat auki, eikä toimi tietyllä tavalla koska niin on aina tapahtunut. Kokeessa esim. on tärkeää, että se tulee riistatilanteen jälkeen luokse, kun taas metsällä saatan haluta sen jatkavan nopeasti hakua. Eli hallintatreeniä lisää, ja sillä tavalla toteutettuna, että pystyn palkkaamaan koiraa myös metsästyksellisillä asioilla – haun jatkaminen, noutoon lähettäminen jne. Ja luonnollisesti uimahommiin pitää alkaa panostamaan kesän vesityökokeita ja syksyn sorsajahtia silmällä pitäen!

  

Junkkarin nuorten luokan peltokoe 27.9.2015

Olimme kokeessa seitsemän koiran ryhmässä jossain päin Lapuaa. Ässän vuoro oli ryhmässä viimeinen, joten päästiin heti alkuun harjoittelemaan rauhallista odottamista. Ensin ajattelin, että mitähän tästä tulee – jätettiin autot sellaisen talon viereen missä oli äänestä päätellen pihalla joku 10 koiraa, semmonen mekkala kuului isoa ja pientä haukkua. Ässä vähän yritti vastailla, mutta palkitsin vierellä olemisesta ja maassa makaamisesta aktiivisesti, sekä myös vastaehdollistin muihiin koiriin, eli kun se katsoi muita, se sai palkkaa.

Kun sitten päästiin pellon puolelle, Ässä ei oikeastaan enää äännellyt lainkaan. Se vähän ihmetteli hakuvuorossa olevia koiria, mutta malttoi rauhoittua maahan ja pystyi syömään koko ajan. Lintuja oli vähänlaisesti, alkupäässä oli yksittäinen lehtokurppa tms. ja loppupäässä löydettiin yksi fasaaniparvi kahteen otteeseen kahden eri koiran toimesta. Ässän ensimmäinen hakuvuoro oli vanhan juna-aseman vieressä olevassa pusikossa – siinä oli koivuja ja pajupensaita, ohdakkeita ja nokkosia… Tämän lisäksi edellinen koira oli juuri pölläyttänyt ison parven fasaaneja ilmaan samasta puskasta, joten eipä siinä oikein Ässällä haku auennut ja nenä oli paljon maassa kun tuoreita hajuja oli. Ollaan etsitty fasaania samankaltaisista paikoista, ja Ässälle on tullut aikamoinen inho nokkosia kohtaan näiden jälkeen, joten sekin rajoitti koiran halukkuutta. Mutta kyllä se lintuja kuitenkin etsi, ettei ihan kahvilla ollut. Lisäjännitystä toi vierellä kulkeva junarata, ja juna tulikin Ässän vuoron aikana – koira oli sen verran lähellä, että sain sen helposti kiinni siksi aikaa.

Ensimmäisen hakuvuoron jälkeen oli kylmän linnun nouto. Taasen Ässän vuoro oli viimeisenä, joten se kuuli 6 laukausta ennen omaa vuoroa. Ympärillä oli vinkuvia koiria ja koirilleen ärähteleviä omistajia, ja Ässä oli pikkuisen ihmeissään tästä. Mentiin sitten vähän kauemmaksi, ja se pystyi koko ajan syömään joten sinänsä ei mitään isompaa ongelmaa ollut. Ässä oli täysin hiljaa toisten noutaessa ja laukausten aikana, mikä oli hyvä juttu. Meidän vuorolla Ässä odotti hyvin paikoillaan noutovihjettä, mutta ei nähnyt lintua sitä heitettäessä. Ampuja ampui maahan vain hieman sivussa meistä, ja luulen, että Ässä katsoi maahan ropisevia hauleja koska ne veivät minunkin huomion. Sanoin kyllä vihjeen ”mark” linnun lentäessä, mutta koira ei todennäköisesti markkeerannut lainkaan. Lähetin koiran hakemaan lintua, se juoksi lintua kohti sitä etsien, aika rauhallisesti. Vähän se ihmetteli ladon takana olevaa ihmistä, sitten kävi taas haistelemassa lintua, sitten tuli minun luokseni, sitten meni taas haistelemaan lintua – eikä millään tahtonut ottaa suuhun. Aikaa meni niin kauan tässä, että nouto meni nollille, mutta tuomari keksi kokeilla sitä, että lähtee kävelemään lintua kohti. Tuomari otti vain muutaman askelen jonka jälkeen Ässä pikapikaa otti linnun suuhun ja toi minulle jalkoihin. Tuomarin mukaan weimarit on aika kateellista sorttia, ja vaara siitä että menettää linnun todennäköisesti saikin Ässän toimimaan 🙂

Sitten saatiin vielä toinen hakuerä sänkipellolla. Siinä vaiheessa olisi ollut siis mahdollisuudet näyttää sitä Ässän oikeaa hakua, mutta alla oli jo pitkä odotus ja melko jännä noutovaihe, joten eipä se mitenkään raketin lailla lähtenyt. Haki kuitenkin laukaten, kuunteli ohjausta ja oli ihan hyvällä menolla ottaen huomioon miten pitkällä päivää oltiin jo. Paikka oli sellainen, että meidän porukka oli jo kiertänyt sen koko alueen ympäri, joten en kyllä uskonut hetkeäkään, että siinä olisi lintuja. Ensimmäinen hakuerä ja toinen hakuerä olivat arvostelun mukaan kumpikin 12 minuuttia, mutta tuntuivat paljon lyhyemmiltä. Eli vähän harmittaa, että ei nyt osunut meidän hakuvuoro aiempaan vaiheeseen päivää ja sellaiselle paikalle missä oli vähän helpompi koiran innostua hakemaan. Kummallakaan alueella ei siis Ässällä ollut lintuja, eikä luonnollisesti sitten voi riistatyötä arvostella. Pisteitä ei näinollen kauheasti ropissut, kun nouto ja vesityö olivat myös nollilla. Tuomarin kommentti oli, että Ässä ei ole vielä kunnolla herännyt riistalle, mikä saattaa olla osittain totta vaikka kyllä sillä nyt jo vahva aavistus asiasta on 🙂

Ottaen huomioon tämän hyvin vaatimattoman startin meidän koeuralle, fiilikset ovat kuitenkin erittäin korkealla. Sain koko viikonlopun ajan vahvistusta omille ajatuksilleni yleensäkin koiran ja myös kanakoiran kouluttamisesta. Katsoin lauantaina kun kolinapurkilla peloteltiin yhtä koiraa ennen näyttelykehään menoa, ja kehässä koira oli täysi hermoraunio. Katselin sivusta niitä lukemattomia hihnanykäisyjä mitä ympäriinsä näki. Seurasin kun ihmiset rankaisivat vinkuvaa koiraa hihnapakotteella, ja koira jatkoi vinkumistaan hetken päästä, taas pakote, taas koira vinkui, taas pakote jne… Jos koiran käytös ei muutu, pakotteen tai palkkion ansiosta, niin miksi ihmeessä jatkaa pakotteen tai palkkion antamista siinä tilanteessa? Ja se huudon määrä koiran mennessä perään… Taisi Ässä eniten paineistua kokeen aikana siitä, että aikuiset ihmiset huutavat koirilleen todella aggressiivisesti. Samaan aikaan, Ässän käytös meni parempaan ja parempaan suuntaan kokeen edetessä, se pystyi rauhoittumaan, pystyi hengailemaan muiden koirien lähellä rentona, pystyi katselemaan hakuvuorossa olevaa koiraa rauhallisesti, pystyi ottamaan kontaktia koko kokeen läpi ja jaksoi vielä kokeen jälkeen esiintyä ROP-kehässä muiden rotunsa parhaiden kanssa (ei sijoituttu parhaaseen nelikkoon siellä). Lauantaina kehässä se antoi häntää heiluttaen tuomarin koskea ja kopeloida, mitata ja katsoa hampaita. Lauantaina kehän laidalla se jonkin verran haukkui, mutta se väheni päivän edetessä huomattavasti. Sen käytös oli koko sunnuntain kokeen läpi iloista ja rentoa, eli koe oli oiva koulutustilanne Ässälle ja minulle jäi meidän yhteisestä tekemisestä oikein hyvä mieli, peltokokeen tuloksista huolimatta.

Nyt jatkamme metsässä ja pellolla kulkemista ja niiden lintutilanteiden saalistamista, myös noutotreeniä pitää jatkaa ja saada lisää toistoja kylmillä linnuilla. Pysähtymisiä pitää myös treenailla säännöllisesti jatkossakin. Saattaa olla myös jotain perää siinä, että weimarinseisojat kypsyvät hitaasti – onneksi meillä on vielä monta vuotta edessä Ässän kanssa! Koko tilaisuus oli kyllä hienosti järjestetty eikä tarvinnut ensikertalaisena olla yhtään hukassa, toimitsijat ja tuomarit olivat oikein avuliaita ja saatiin hyvää kokemusta siitä, miten kanakoirien kokeet etenevät ja mitä kannattaa treenata! Ja onneksi meidän ”nakkikouluttajien” mainetta pidettiin upeasti yllä kun tuttavan karkeakarvainen seisoja sai NUO1-tuloksen 93 pisteellä 🙂

Alla yksi kuva pellolta ja muutama kuva illan ”isosta kehästä” (kiitokset kuvaajalle!), jossa oli kaikki rotunsa parhaat koirat eri roduista.