Junkkarin nuorten luokan peltokoe 27.9.2015

Olimme kokeessa seitsemän koiran ryhmässä jossain päin Lapuaa. Ässän vuoro oli ryhmässä viimeinen, joten päästiin heti alkuun harjoittelemaan rauhallista odottamista. Ensin ajattelin, että mitähän tästä tulee – jätettiin autot sellaisen talon viereen missä oli äänestä päätellen pihalla joku 10 koiraa, semmonen mekkala kuului isoa ja pientä haukkua. Ässä vähän yritti vastailla, mutta palkitsin vierellä olemisesta ja maassa makaamisesta aktiivisesti, sekä myös vastaehdollistin muihiin koiriin, eli kun se katsoi muita, se sai palkkaa.

Kun sitten päästiin pellon puolelle, Ässä ei oikeastaan enää äännellyt lainkaan. Se vähän ihmetteli hakuvuorossa olevia koiria, mutta malttoi rauhoittua maahan ja pystyi syömään koko ajan. Lintuja oli vähänlaisesti, alkupäässä oli yksittäinen lehtokurppa tms. ja loppupäässä löydettiin yksi fasaaniparvi kahteen otteeseen kahden eri koiran toimesta. Ässän ensimmäinen hakuvuoro oli vanhan juna-aseman vieressä olevassa pusikossa – siinä oli koivuja ja pajupensaita, ohdakkeita ja nokkosia… Tämän lisäksi edellinen koira oli juuri pölläyttänyt ison parven fasaaneja ilmaan samasta puskasta, joten eipä siinä oikein Ässällä haku auennut ja nenä oli paljon maassa kun tuoreita hajuja oli. Ollaan etsitty fasaania samankaltaisista paikoista, ja Ässälle on tullut aikamoinen inho nokkosia kohtaan näiden jälkeen, joten sekin rajoitti koiran halukkuutta. Mutta kyllä se lintuja kuitenkin etsi, ettei ihan kahvilla ollut. Lisäjännitystä toi vierellä kulkeva junarata, ja juna tulikin Ässän vuoron aikana – koira oli sen verran lähellä, että sain sen helposti kiinni siksi aikaa.

Ensimmäisen hakuvuoron jälkeen oli kylmän linnun nouto. Taasen Ässän vuoro oli viimeisenä, joten se kuuli 6 laukausta ennen omaa vuoroa. Ympärillä oli vinkuvia koiria ja koirilleen ärähteleviä omistajia, ja Ässä oli pikkuisen ihmeissään tästä. Mentiin sitten vähän kauemmaksi, ja se pystyi koko ajan syömään joten sinänsä ei mitään isompaa ongelmaa ollut. Ässä oli täysin hiljaa toisten noutaessa ja laukausten aikana, mikä oli hyvä juttu. Meidän vuorolla Ässä odotti hyvin paikoillaan noutovihjettä, mutta ei nähnyt lintua sitä heitettäessä. Ampuja ampui maahan vain hieman sivussa meistä, ja luulen, että Ässä katsoi maahan ropisevia hauleja koska ne veivät minunkin huomion. Sanoin kyllä vihjeen ”mark” linnun lentäessä, mutta koira ei todennäköisesti markkeerannut lainkaan. Lähetin koiran hakemaan lintua, se juoksi lintua kohti sitä etsien, aika rauhallisesti. Vähän se ihmetteli ladon takana olevaa ihmistä, sitten kävi taas haistelemassa lintua, sitten tuli minun luokseni, sitten meni taas haistelemaan lintua – eikä millään tahtonut ottaa suuhun. Aikaa meni niin kauan tässä, että nouto meni nollille, mutta tuomari keksi kokeilla sitä, että lähtee kävelemään lintua kohti. Tuomari otti vain muutaman askelen jonka jälkeen Ässä pikapikaa otti linnun suuhun ja toi minulle jalkoihin. Tuomarin mukaan weimarit on aika kateellista sorttia, ja vaara siitä että menettää linnun todennäköisesti saikin Ässän toimimaan 🙂

Sitten saatiin vielä toinen hakuerä sänkipellolla. Siinä vaiheessa olisi ollut siis mahdollisuudet näyttää sitä Ässän oikeaa hakua, mutta alla oli jo pitkä odotus ja melko jännä noutovaihe, joten eipä se mitenkään raketin lailla lähtenyt. Haki kuitenkin laukaten, kuunteli ohjausta ja oli ihan hyvällä menolla ottaen huomioon miten pitkällä päivää oltiin jo. Paikka oli sellainen, että meidän porukka oli jo kiertänyt sen koko alueen ympäri, joten en kyllä uskonut hetkeäkään, että siinä olisi lintuja. Ensimmäinen hakuerä ja toinen hakuerä olivat arvostelun mukaan kumpikin 12 minuuttia, mutta tuntuivat paljon lyhyemmiltä. Eli vähän harmittaa, että ei nyt osunut meidän hakuvuoro aiempaan vaiheeseen päivää ja sellaiselle paikalle missä oli vähän helpompi koiran innostua hakemaan. Kummallakaan alueella ei siis Ässällä ollut lintuja, eikä luonnollisesti sitten voi riistatyötä arvostella. Pisteitä ei näinollen kauheasti ropissut, kun nouto ja vesityö olivat myös nollilla. Tuomarin kommentti oli, että Ässä ei ole vielä kunnolla herännyt riistalle, mikä saattaa olla osittain totta vaikka kyllä sillä nyt jo vahva aavistus asiasta on 🙂

Ottaen huomioon tämän hyvin vaatimattoman startin meidän koeuralle, fiilikset ovat kuitenkin erittäin korkealla. Sain koko viikonlopun ajan vahvistusta omille ajatuksilleni yleensäkin koiran ja myös kanakoiran kouluttamisesta. Katsoin lauantaina kun kolinapurkilla peloteltiin yhtä koiraa ennen näyttelykehään menoa, ja kehässä koira oli täysi hermoraunio. Katselin sivusta niitä lukemattomia hihnanykäisyjä mitä ympäriinsä näki. Seurasin kun ihmiset rankaisivat vinkuvaa koiraa hihnapakotteella, ja koira jatkoi vinkumistaan hetken päästä, taas pakote, taas koira vinkui, taas pakote jne… Jos koiran käytös ei muutu, pakotteen tai palkkion ansiosta, niin miksi ihmeessä jatkaa pakotteen tai palkkion antamista siinä tilanteessa? Ja se huudon määrä koiran mennessä perään… Taisi Ässä eniten paineistua kokeen aikana siitä, että aikuiset ihmiset huutavat koirilleen todella aggressiivisesti. Samaan aikaan, Ässän käytös meni parempaan ja parempaan suuntaan kokeen edetessä, se pystyi rauhoittumaan, pystyi hengailemaan muiden koirien lähellä rentona, pystyi katselemaan hakuvuorossa olevaa koiraa rauhallisesti, pystyi ottamaan kontaktia koko kokeen läpi ja jaksoi vielä kokeen jälkeen esiintyä ROP-kehässä muiden rotunsa parhaiden kanssa (ei sijoituttu parhaaseen nelikkoon siellä). Lauantaina kehässä se antoi häntää heiluttaen tuomarin koskea ja kopeloida, mitata ja katsoa hampaita. Lauantaina kehän laidalla se jonkin verran haukkui, mutta se väheni päivän edetessä huomattavasti. Sen käytös oli koko sunnuntain kokeen läpi iloista ja rentoa, eli koe oli oiva koulutustilanne Ässälle ja minulle jäi meidän yhteisestä tekemisestä oikein hyvä mieli, peltokokeen tuloksista huolimatta.

Nyt jatkamme metsässä ja pellolla kulkemista ja niiden lintutilanteiden saalistamista, myös noutotreeniä pitää jatkaa ja saada lisää toistoja kylmillä linnuilla. Pysähtymisiä pitää myös treenailla säännöllisesti jatkossakin. Saattaa olla myös jotain perää siinä, että weimarinseisojat kypsyvät hitaasti – onneksi meillä on vielä monta vuotta edessä Ässän kanssa! Koko tilaisuus oli kyllä hienosti järjestetty eikä tarvinnut ensikertalaisena olla yhtään hukassa, toimitsijat ja tuomarit olivat oikein avuliaita ja saatiin hyvää kokemusta siitä, miten kanakoirien kokeet etenevät ja mitä kannattaa treenata! Ja onneksi meidän ”nakkikouluttajien” mainetta pidettiin upeasti yllä kun tuttavan karkeakarvainen seisoja sai NUO1-tuloksen 93 pisteellä 🙂

Alla yksi kuva pellolta ja muutama kuva illan ”isosta kehästä” (kiitokset kuvaajalle!), jossa oli kaikki rotunsa parhaat koirat eri roduista.

IMG_0996 IMG_6750 IMG_6766 IMG_6773

Raunioita ja hakua

VIime viikon maanantaina raunioilla tehtiin kokeenomainen treeni ilman häiriöitä. Tiesin ainoastaan, että yksi maalimies oli raunioilla sijaitsevassa konttitalossa ja, että maalimiehiä on 3-5. Tompalla oli vauhtia runsaasti, mutta se tapansa mukaan teki kuitenkin töitä koko ajan. Umpipiiloilla se ilmaisi kunnes tulen paikalle, avopiiloilla oli suora palkka. Tomppa löysi alueelta 4 maalimiestä, jonka jälkeen totesin, että alue on etsitty – ja olimmekin löytäneet kaikki piilossa olleet ukot. Seuraavissa rauniotreeneissä eli ensi viikolla lisätään taas häiriöitä.

Tänään hakutreeneissä ajattelin kokeilla laatikkoa. Hakualue oli erittäin helppo, tasainen maasto joten keskilinjalta pystyi hyvin seuraamaan koiran etenemistä. Laatikossa koira lähetetään normaalisti keskilinjalta, mutta tahallisesti niin että suoraan edetessään se ei löydä maalimiestä vaan maalimies on alueen rajalla mutta hiukan edessäpäin. Tarkoitus on, että päästyään alueen rajalle koira lähtee etenemään tallatun alueen rajaa pitkin.

Laatikko 2

Huolimatta viikonlopun kahdesta metsästyspäivästä Tompalla oli hyvin virtaa. Se ei kuitenkaan aivan irronnut ensimmäisellä lähetyksellä 50 metrin päähän tallatun alueen rajalle, joten treeni hiukan menetti merkitystään. Sitten kun se eteni rajalle saakka, se pysyi erittäin hyvin alueella – hämärtyvässä illassa erottui hyvin kun valjaissa ollut punainen valo ensin eteni poispäin, ja yhtäkkiä teki 90 asteen käännöksen ja lähti etenemään alueen rajaa pitkin. Lähetin koiran ensin vasemmalle puolelle, jossa maalimies oli vahingossa mennyt viimeiseen piiloon. Eli tyhjiä pistoja tuli muutama, kunnes tarkistettiin maalimiehen sijainti. Maalimies näytti piilosta valoa, ja tarkoitus oli, että lähetän koiran uudelleen kohtisuoraan keskilinjasta suurin piirtein keskipiilolle, mutta Tomppa taisi nähdä valon pilkahduksen ja lähti painelemaan suoraan viimeiselle piilolle. Toisella puolella maalimiehet olivat oikeilla paikoilla, mutta sielläkään Tomppa ei ensimmäisella toistolla irronnut heti alueen rajalle, mutta sinne mentyään eteni aivan oikein. Eli jonkinlaisen laatikon se kyllä teki.

Lähetykset sujuvat jo hyvin. Tomppa malttaa odottaa lähetysvihjettä ja sen kuultuaan lähtee innokkaasti. Käytän vielä jonkin verran palkkausta, kun pyydän koiraa vierelle lähetystä varten, sitä voisi pikkuhiljaa vähentään entisestään, jotta käytös ei jää palkasta riippuvaiseksi. Paras palkka koiralle on kuitenkin päästä etsimään. Koska en ole ehtinyt treenaamaan ilmaisua erikseen, tehtiin tällä kertaa niin, että purkki oli maalimiehillä kädessä ojennettuna valmiiksi ja koiralta odotettiin muutama haukku, jonka jälkeen palkattiin.

Oli hyvä kokeilla laatikkoa, mutta samalla voi todeta, että se ei ole välttämättä meille se hyödyllisin treenimuoto. Tomppa pysyy jo hyvin hakualueella ja sillä on motivaatioa etsiä maalimiehet. Tärkeintä on keskittyä Tompan vahvuuksiin eli taitoon käyttää maastonmuotoja ja tuulta hyväkseen etsinnässä ja suunnitella pistot siten, että koiralla on hyvät edellytykset löytää maalimiehet. Jos miettii hakukoetta tai käytännön etsintää, ideaalia olisi jakaa hakualue niin, että siinä on 2 keskilinjaa eli koiralle pistot ovat noin 25 metriä suuntaansa (jos etsittävä alue on suorakaiteen 100 m x 200 m kokoinen).

Noin 30 metriä tuntuu olevan Tompalla myös metsästäessä se tyypillinen irtoaminen, etenkin kun liikutaan metsässä. Pellolla koira saattaa tehdä jopa 50-60 metrin luoveja, avoimessa metsikössä noin 30-40 metrin luoveja ja tiheässä ryteikössä suurin piirtein 15 metrin luoveja. Tämän lisäksi, kun Tompan pistot eivät ole niin suoraviivaisia, niin etukulmiin lähettäessä pitäisi muistaa lähettää koira aavistuksen jopa hakualueen ulkopuolelle. Tämä siksi, että koira kävisi etukulmassa saakka eikä kaarra ennen sitä etsintäsuunnan mukaisesti. Keskusteltiin treenin jälkeen, että tärkeintä olisi saada Tomppa irtoamaan hankalampiin paikkoihin – esimerkiksi kalliota ylös, tien yli, ojan yli jne. Nämä ovat kaikki paikkoja, missä Tomppa usein siirtyy pois lähetetystä suunnasta seuraamaan maastonmuotoa. Vaikka täytyy luottaa metsästyskoiran luontaiseen hakutaitoon, niin pitää välillä saada se kuitenkin tekemään ”tyhmiä” pistoja jotta saadaan jokainen kolkka hakualueesta etsittyä.

Treenien ulkopuolella Tompan käytös on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut niin, että lämmitellessä ennen treenejä se kulkee todella mallikkaasti kun mennään hakualueelta poispäin, mutta heti kun lähdetään hakualueelle päin, yrittää se kiskoa. Hyvä, että sillä on kova palo päästä tekemään hommia, mutta täytyy kiinnittää huomiota siihen, että se pääsee hakualueelle ja töihin vain löysällä hihnalla. Myös treenien ja jäähdyttelyn jälkeen on esiintynyt hitautta autoon ja häkkiin menemisessä. Treeneihin lähdettäessä ja muulloin Tomppa menee häkkiin sujuvasti, mutta haku- ja rauniotreenien jälkeen ei niinkään innokkaasti. Olen tehnyt viime aikoina useita toistoja häkkiin menoa ja häkistä ulos tuloa treenin jälkeen, joista olen palkannut ja kehunut paljon. Täytyy miettiä myös muita keinoja vahvistaa häkkiin menemistä niin, ettei autoon sulkeminen tuntuisi koirasta rankaisulta mukavien treenien jälkeen.

Osteopatiaa ja tottistreeniä 12.3.2013

Ajelimme tänään taas Nurmijärvelle, ensin ohjelmassa oli visiitti osteopaatti Maaria Kaiperlalle ja sitten tottistreeniä valmennusryhmässä.

Tomppa on edellisen osteopaattikäynnin jälkeen suurimmaksi osaksi voinut hyvin. Jonkin verran olen huomannut, että se on kirputtanut toisen takajalan päältä (tassun päältä kantapään ja varpaiden välistä). Niska ja lapojen väli on ollut oireeton, kunnes viime lauantain hyppytekniikkatreenin jälkeen niska hiukan kipeytyi muutamaksi päiväksi. Koira liikkui normaalisti, mutta arasteli kun yritti venyttää etutassuja suoraksi kumartaen samalla. Se myöskin varoi lattialle selälleen heittäytymistä niskan kautta – sitä se tekee normaalisti melko usein kun sen kanssa leikkii. Eiliseen eli maanantai-iltaan mennessä koira oli kuitenkin jo melkein oireeton. Osteopaatti löysikin sekä lapojen välistä jumin että lantiosta kremppaa, pieniä vaivoja mutta kuitenkin. Ei siis ole yhtään varaa ainakaan joustaa lämmittelyistä ja jäähdyttelyistä agilityn tai muun treenin yhteydessä, ja muutenkin koiran kunnosta täytyy pitää huolta. Olin itse hiukan venytellyt takajalkoja, kun ajattelin kirputtelun johtuvat siitä että jalkojen lihakset olivat jumissa. Osteopaatti neuvoi kuitenkin, että mieluummin kannattaa hieroa pyörivin liikkein lantion ja rangan seutua koska usein ongelmat juontavat ylempää koira kehosta, ja raajojen voimakas venyttely voi vain lisätä jumeja rangassa, lantiossa tai lavoissa/niskassa. Etupään jumppaa jumppatyynyn avulla pitäisi myös muistaa tehdä useammin. Muuten Tomppa sai kehuja hyvän lihaskunnon ja vetreyden ansiosta – toivottavasti näiden osteopaattikäyntien ja oman huollon myötä voidaan nauttia agilitystä vielä pitkään!

Tottistreenissä otettiin työn alle välillä metsästysjuttuja. Olen alkanut miettimään, että josko päästäisiin tänä vuonna ihan oikeasti kanakoirien erikoiskokeeseen, joka meidän osalta tarkoittaa etenkin pysähtymiskäskyn ja noudon treenaamista koekuntoon. (no myös vesityötä pitäisi treenata…) Olen treenaillut Tompan kanssa pysähtymiseen ”seis”-vihjettä erilaisilla palkoilla niin, että koira on paikallaan ja sitä palkataan siitä että se pysyy paikallaan vaikka heitän namin tai lelun koiran eteen. Metsästystilanteessa taas koira pitää saada pysähtymään vauhdista ja pysymään paikallaan vaikka se on juuri pölläyttänyt ilmaan linnun joka nyt karkottuu poispäin, joten tilanne on huomattavasti vaikeampi. Kokeiltiin ensin kahdella eri lelulla, toinen oli Tompan lempilelu, ja toinen ei niin arvokas lelu (Tompan mielestä siis :)). Heitin vähemmän arvokkaan lelun noudettavaksi, ja kun koira lähti käskystä noutamaan, sanoin ”seis”-vihjeen, ja heitin lempilelun toiseen suuntaan. Tämä toimi hyvin muutaman kerran, mutta nopeasti koira jätti noudon tekemättä noutovihjeestä huolimatta – todennäköisesti koira koki ”seis”-vihjeen tarpeeksi kovana rangaistuksena, että sen käytös muuttui todella nopeasti.

Otettiin käyttöön seuraavaksi kosketuskeppi, joka jätettiin muutaman metrin päähän. Suurimmaksi osaksi koira sai mennä koskettamaan keppiä, ja palasi hakemaan palkan minulta. Välillä sanoin vihjeen ”seis” koiran lähdettyä liikkeelle, ja kun koira palasi vauhdista minun luokse, palkkasin ja seuraavalla toistolla koira sai aina mennä kosketuskepin luokse. Tässä koiran into ja halu yrittää säilyi paremmin. Päätettiin vielä kokeilla, jos ehdollinen vahviste ”jes” toimisi yhtä hyvin, ja se toimi. Ehdollisella vahvisteella on todella vahva historia siinä, että minun luokseni kannattaa tulla hakemaan palkan, joten sen käyttäminen voisi olla hyvä ajatus. Treenissä oli paljon hyviä kokeiluja, ja riippuu myös koiran vireestä miten tätä käytöstä kannattaa treenata. En tietenkään halua, että koira passivoituu sen kautta, että kokee luopumisen rangaistukseksi vaan vaihtoehtoisen palkkion pitää olla tarpeeksi motivoiva. Mutta haluan myös, että koira pystyy luopumaan vaikka se käy kuumana, kuten se etenkin metsästystilanteessa usein käy. Jatketaan mietiskelyjä asian tiimoilta, onneksi syksyyn on vielä aikaa!