Tänään oltiin sekä Ässälle, että minulle ensimmäistä kertaa kyyhkyjahdissa. Kello soi aamuyöstä, ja aamuviideltä oli kyyhkynkuvat hevosenkengän muodossa vastatuuleen suunnattuna Tapiolan takamailla -sivuston hyvien ohjeiden mukaisesti. Passipaikka oli 20-30 metrin päässä kuvista sivutuulessa, ja oltiin asemoiduttu metsäsaarekkeen ja ohrapellon väliin.
Ässän kanssa ollaan oltu vain muutama kerta aiemmin passissa, sorsametsällä, ja silloin rauhassa odottaminen oli aika haasteellista kun turhautuessa liikkumattomuudesta se alkoi haukkumaan. Piippaamisongelmaa meillä ei ole siis ollut, vaan enemmänkin täysi raivo siitä, että miksi ihmeessä jökötetään vain paikoillaan kun yleensä saa juosta!
Aikuistuminen ja rauhoittumistreenit ovat kuitenkin ilmeisesti tuottaneet tulosta, ja Ässä oli aivan hipihiljaa ja rauhoittui melko nopeasti omalle paikalleen odottamaan. Ollaan myös kesän aikana panostettu haukkumisen sammuttamiseen arjessa, ja se on toki saattanut myös auttaa siinä että ei kokenut kannattavaksi haukkua nytkään. Silloin kyllä piti nousta haistelemaan kun hieman viiden jälkeen toiselta puolelta peltoaukeaa vastatuulesta alkoi kuulumaan pauketta.
Alkoi jo vaikuttamaan siltä, että ollaan aivan väärässä paikassa kun muualla paukkui ja meidän kohdalla ei näkynyt kyyhkyn kyyhkyä. Puoli kuuden jälkeen kaarsi meidän kuville kuitenkin muutama kyyhkynen, ja sihti oli sen verran kohdillaan, että yksi tippui. Toistakin yritin, mutta olisi pitänyt korjata enemmän ylöspäin lintujen korjatessa lentoa – tästä taas viisastuttiin seuraavaa kertaa varten.
Ässä oli minun noustua ampumaan siirtynyt vähän etuviistoon, ja oli ammuttuani ja linnun pudottua paikoillaan seisomassa. Annoin sille vihjeen ”istu”, ja jäätiin odottamaan jos lintuja tulisi vielä takaisin. Ei tullut, ja Ässä odotti muutaman minuutin hienosti paikoillaan, vaikka sillä oli suora näköyhteys vielä räpiköivään lintuun. Pientä tärinää oli kyllä havaittavissa.
Lämpimän linnun luovutus on ollut aiemmin vähän vastahakoista Ässän osalta, ja mietin hetken lähetänkö sitä noutamaan. Lintu tippui lähelle, ja olisin löytänyt sen helposti itsekin, mutta ajattelin rauhallisen passikäytöksen ja hyvänmittaisen odottamisen laskeneen kierroksia sen verran, että Ässällä voisi olla edellytyksiä onnistua. Ässä luvan saatuaan meni linnulle, ja otti seisonnan kun lintu oli vielä vähän räpiköi. Annoin noutovihjeen uudelleen, ja Ässä otti linnun hyvään otteeseen. Ensimmäinen reaktio siltä oli mennä poispäin, mutta meidän käännettyä selät ja lähdettyä toiseen suuntaan, se tuli perään ja meidän etupuolelle linnun kanssa. Sitten se pudotti linnun maahan, ja katseli epäröivän näköisenä. Pyysin sen istumaan, annoin sille ison ruokapalkan suuhun ja otin rauhallisesti linnun maasta.
Olen tyytyväinen siihen, että en itse kiihtynyt, ja saatiin tilanne purettua ilman konfliktia luovutustilanteessa. Ainoat ruhjeet linnussa oli tulleet hauleista, eli siinäkin mielessä mielentila Ässällä oli hyvä eikä alkanut pureskelemaan lintua stressatessaan luovutusta. Toivottavasti rutiinia tulee lisää, kun päästään paremmille paikoille ja saadaan enemmän pudotuksia ja noutoja peräkkäin. Sen käteen luovutuksen voi hioa sitten kuntoon, kunhan saadaan palautus suoraviivaisemmaksi ja koiralle oikea mielentila hommaan.
Suurimmaksi haasteeksi muodostuivat kuitenkin hyttyset ja viileä aamu! Ässä yritti käpertyä mahdollisimman pienelle kiepille, mutta ei auttanut mikään – kekkasin sitten heittää sen päälle asekassin, mutta selvästi siltikin alkoi olosuhteet ärsyttämään kuten kuvista näkyy…
Käyn huomenna katsomassa sille neopreeniliiviä, jos se vähän suojaisi itikoilta ja etenkin lämmittäisi. Kun vähän ennen seitsemää pieni tihku muuttui kunnon sateeksi, Ässä teki weimarimaiseen tyyliin oman ratkaisun, ja lähti kylmän viileästi jolkottelemaan autolle päin 😀 Me vähän ällistyneinä katsottiin perään, mutta todettiin että eiköhän tämä ollut tässä – mennään viikonloppuna parempaan paikkaan ja Ässälle paremmilla vermeillä varustettuna.
Tämä artikkeli on jatkoa artikkelille ”Palkitsemiseen perustuva kanakoiran koulutus osa 1 – teoriaa”, ja perustuu Lohjan Koirakeskuksessa järjestettyyn koulutusseminaariin 10.-11.6.2017. Kouluttajina siellä olivat Koirapalvelu Kannattavan Riikka Kokkonen sekä Hannu Kyllönen. Kuvat ovat seminaarista, videot aiemmin kuvattuja.
LUOPUMALLA SAA
Koulutuksessa harjoiteltiin alkuun ympäristöstä luopumista ja vahvistettiin kontaktia ohjaajaan. Tämäkin on hyvä alkuharjoitus missä tahansa lajissa, esimerkiksi tottelevaisuuskentälle mennessä. Kun koira nostaa nenän maasta tai myöhemmin etenkin tottelevaisuuskontekstissa ottaa kontaktin ohjaajaan, sen hyvä valinta merkitään esimerkiksi naksuttimella ja koira palkitaan. Koiraa ei houkutella eikä käsketä, vaan ollaan hiljaa ja paikoillaan ja annetaan sen itse oivaltaa, että kaikista kannattavinta on luopua häiriöistä ja ottaa kontaktia ohjaajaan.
Tässä luodaan pohjaa häiriöistä luopumiselle ja ohjaajan kuuntelulle kaikissa tilanteissa, ja tätä kannattaa harjoitella paljon myös arjessa etenkin kun huomaa koiran unohtaneen ohjaajan olemassaolon. Huolellisesti tehdyillä ja usein toistuvilla harjoituksilla on mahdollista aivopestä koira ajattelemaan, että arjessa ja metsälläkin eteen ilmestyvät vaikeatkin häiriöt ovat sitä samaa koulutuspeliä jota on alkuun harjoiteltu helpommissa olosuhteissa. Näin koira huomatessaan häiriön valitsee itse luopua siitä ja kääntää nopeasti huomion ohjaajaan, koska tällä tavalla se on erittäin usein, erilaisissa tilanteissa ansainnut ruokaa ja leikkiä.
KLASSISTA JA OPERANTTIA EHDOLLISTUMISTA LENKKIPOLULLA
Esimerkiksi, päivittäisen kävelylenkin varrella on paljon häiriöitä millä voi etenkin pennun kanssa harjoitella – kun koira huomaa pikkulinnun, pyöräilijän tai ohi juoksee lenkkeilijä, ja koira tämän jälkeen kääntää huomion pois tästä häiriöstä sinuun, ota tavaksi palkata koira! Kohta huomaat koiran katselevan merkitsevästi häiriötä ja sinua, taas häiriötä ja taas sinua, yrittäessään ilmoittaa, että on se on huomannut häiriön ja kääntänyt kontaktin sinuun, siten ansaiten palkan.
Jos huomion kääntäminen häiriöstä on koiralle mahdotonta, eli se kiihtyy liikaa, aloita ensin ”katso häiriötä”-pelillä (LAT, look at that). Siinä koiralle annetaan kehusana tai naksaus siitä kun se vielä katsoo häiriötä, ja koira palkataan ruualla. Jos syöminen ei onnistu, vie koira kauemmaksi häiriöstä kunnes se onnistuu. Käytännössä tässä tehdään vastaehdollistamista, eli muutetaan koiran tunnetilaa kiihtyneestä rauhallisempaan.
Koira alkaa rauhoittumaan häiriön nähdessään, kun häiriö yhdistetään tarpeeksi monta kertaa ruokaan
Syöminen yleensä rauhoittaa koiraa, ja palkkaaminen muuttaa tilanteen koiran näkökulmasta koulutuspeliksi tuijottamisen ja kiihtymisen sijaan. Kun tätä harjoittelee tarpeeksi, eli ruokapalkkio alkaa liittymään koiran mielessä häiriön näkemiseen, alkaa koira häiriön nähdessään kiihtymisen sijaan kääntämään katseen ohjaajaan odottaessaan palkkiota – esimerkiksi aina kun pikkulinnut lentää nenän edestä pois, koira katsoo äkkiä kuskiin päin kun sieltä on aiemminkin saanut näissä tilanteissa ruokaa ja leikkiä.
Tässä tapahtuu sekä klassista ehdollistumaa (häiriön nähdessään koira alkaa rauhoittumaan, koska siihen on liittynyt rauhoittava syöminen) ja operanttia ehdollistumista (kun koira kääntää katseen häiriöstä pois, se saa haluamansa asian eli ruokaa). Alkuvaiheen treeneissä koiran on toki oltava liinassa, ja mielellään koiralle turvallisissa valjaissa, jotta se mahdollisesti rynnätessäänkin häiriöille ei satuta itseään. Kun osaamista kertyy, siirrytään harjoitteluun liina löysällä tai ilman hihnaa – tässä vaiheessa harjoitusten suunnittelu vaatii tarkempaa työtä, koska tavoitteena on, että koira ei koskaan epäonnistuessaan luopumisessa pääsisi palkitsemaan itseään häiriöllä.
ANNA KOIRAN VALITA – HALLITSE SEURAUKSIA
Häiriöistä luopumista harjoiteltiin myös niin, että palkkiot toimivat häiriöinä. Jokaiselle koiralle valittiin jokin vahva ja tuttu käytös, ja samalla jätettiin saataville maahan jokin koiralle mieluisa palkkio – vaikka lelu maahan tai ruokaa kuppiin. Kun koira suoritti halutun helpon käytöksen onnistuneesti, se palkattiin joko ohjaajan toimesta tai vapautettiin häiriölle (eli palkalle). Kouluttajat suosivat erillisten vihjeiden kouluttamista lelupalkoille ja ruokapalkoille vapauttamiseen. Tässä harjoitellaan myös ohjaajan kuuntelua ja hallintaa. Koiralle opetetaan, että kun teet mitä minä haluan, saat mitä sinä haluat. Jos koira tekee väärän valinnan, karkaa palkalle tai menee väärälle palkalle, on alkuvaiheessa paikalla avustajat jotka ottavat palkkion pois.
Eli, kun koira tekee virheen, se menettää mahdollisuuden palkkioon. Jos virheitä tulee muutama peräkkäin, eli koira ei oppinut kerrasta kun palkkion mahdollisuus poistettiin, on harjoitusta syytä helpottaa. Onnistumiset ja niistä palkkaaminen ovat lähtökohta kouluttamiselle, eikä koulutus edisty ilman onnistumisia. Virheet eivät tokikaan ole maailmanloppu, koira oppii niistäkin eikä seuraukset ole dramaattisia koiran hyvinvoinnin näkökulmasta kun on kyse palkitsemalla kouluttamisesta – koira ei yksinkertaisesti saakaan tavoittelemaansa palkkiota. Kuitenkin, jotta koulutus etenee, on tehtävät asetettava sellaisiksi, että koiran on mahdollista onnistua ja onnistumisia tulee enemmän kuin epäonnistumisia.
Istumista ja häiriöistä luopumista – kriteerinä, että takapuoli pysyy maassa
Tämänkaltaisissa hallintatreeneissä, missä harjoitellaan helppoja käytöksiä ja esillä olevista häiriöistä / palkkioista luopumista (ja niille pääsyä vasta luvan jälkeen), on viisasta välttää kaavamaisuutta. Tämä pätee itse asiassa kauttaaltaan kanakoiran koulutukseen. Jos ensin koira vapautetaan noudon jälkeen ruokakupille, seuraavalla toistolla voisi olla hyvä ajatus leikkiä koiran kanssa palkaksi noudon jälkeen vaikka ruokakuppi on yhä saatavilla, ja tästä seuraavalla toistolla koira lähetetään ensin lelulle, jonka jälkeen se saa noutaa ja saa ruokapalkan kädestä ja näin edespäin. Järjestyksellä ei siis ole merkitystä, vaan tärkeää on, että se muuttuu koko ajan.
VIREENHALLINTA JA KÄYTÖKSET PALKKIOINA
On siis tärkeää opettaa alkuun helpoilla ja ajan myötä vaikeutuvilla harjoituksilla koiralle kuuntelemisen jaloa taitoa – kun olet tarkkana, niin ansaitset, jos taas teet omia päätelmiä, menetät. Harjoituksen aikana kannattaa siis tarkkailla koiraa – jos se alkaa vaikkapa ennakoida noutoa, indikoiden sitä, että nouto on sille erittäin palkitsevaa tai se on aiemmin päässyt tässä vaiheessa noutoon, älä päästä sitä heti noutamaan vaan pyydä jokin toinen käytös ensin. Sen lisäksi, että se oppii kuuntelemaan, voidaan tällä tavallla vahvistaa heikompia käytöksiä. Kun se vaikkapa vasta pienen kontaktissa seuraamisen jälkeen pääsee palkkioksi noutamaan, vahvistuu myös kontaktissa seuraaminen – tätä kutsutaan Premackin periaatteeksi. Käytännön sovelluksia on muun muassa istuminen ennen vapautusta hakuun (koska haku on palkitsevaa, edeltävä käytös eli istuminen vahvistuu myös) tai leikkiminen ennen namipalan syömistä (kun syöminen on koiralle palkitseva käytös, ja halutaan vahvistaa leikkimiskäytöstä).
Kaiken tämän lisäksi, harjoitukset joissa treenataan vaihdellen erilaisia käytöksiä ja käytetään erilaisia palkkioita, opettavat koiralle kykyä säädellä omaa virettään. Kun koiran kanssa harjoitellaan vaikka rajun taisteluleikin jälkeen lyhyttä rauhallista seuraamista, josta se taas pääsee vauhdikkaaseen noutoon, ja näin edespäin, saa koiran kykyä laskea ja nostaa virettä vahvistettua ja jumpattua. Kun harjoitellaan niin, että saatavilla on kiihdyttäviä palkkioita häiriöinä, oppii koira itsehillintää ja sitä, että rauhoittumalla ja kuuntelemalla se pääsee tekemään niitä sille mieluisia kiihdyttäviä asioita. Itsehillintä ja ymmärrys siitä, että rauhoittumalla ansaitsee ovat kullanarvoisia taitoja riistatilanteissa. Tässä yksi esimerkki vireenhallintatreenistä.
YKSI KÄYTÖS, YKSI VIHJE
Pysähtymisen tärkein osa koulutetaan siis koiran omaehtoisen luopumisen kautta – koira on huomannut, että luopumalla erilaisista häiriöistä ja kuuntelemalla ohjaajaa häiriöistä huolimatta, se pääsee ansaitsemaan sen tavoittelemia asioita. Tämän jälkeen on tärkeää määritellä tarkkaan minkä pysähtymiskäytöksen koiran halutaan tekevän – istuuko se, seisooko vai makaako, ja mikä on se vihje mikä tähän käytökseen halutaan liittää, eli onko se pillitys vai sanallinen vihje. On vaikeaa kouluttaa koiralle käytöksiä, jos ei itsekään tiedä mitä haluaa koiran tekevän tai se vaihtelee päivästä toiseen. Toisaalta, jos alusta asti vahvistaa vain yhtä käytöstä ja liittää siihen vain yhden vihjeen, tulee tätä yhdistelmää harjoiteltua paljon enemmän kuin jos jompi kumpi tai molemmat muuttuvat ajan myötä.
Jos pysähtymiskäytös on istuminen, aloitetaan koulutus siitä, että koira itse tarjoaa istumista ja palkitaan niistä hetkistä. Alusta saakka on hyvä ottaa treenirutiiniin myös vapautusvihje – kun koira istuu itse, palkataan se ja sanotaan vapautusvihje samalla kun heitetään nami maahan jotta koira nousisi sen syömään. Odotetaan, että koira taas tajuaa itse istahtaa, josta palkataan ja vapautetaan edellä mainitulla tavalla. Tätä toistetaan kunnes koira kiirehtii tarjoamaan istumista. Silloin voidaan koiran istuessa sanoa/pillittää istumisvihje ja palkata välittömästi. Vihje on syytä sanoa tai pillittää samalla tavalla kuin aikoo sen ilmaista metsästystilanteessa, istu kauniisti kuiskattuna on koiran näkökulmasta aivan eri asia kuin metsästystilanteessa hätäisesti huudettu ISTU.
Istumisesta palkatessa on tärkeää toimittaa palkkio perille suuhun saakka, jotta paikallaan pysyminen vahvistuu
Taaskaan harjoitellessa ei saa unohtaa vapautusta, jotta kriteeri pysyy selkeänä – istumista suoritetaan siihen saakka, että annetaan lupa nousta koska näinhän koiran täytyy toimia myös metsästystilanteessa. Kun istumisvihjettä on toistettu joitakin kertoja koiran itse mennessä istumaan, testataan vihjettä kun koira vielä seisoo. Jos koira vihjeen seurauksena istuu, palkataan, jos ei niin jatketaan vihjeen liittämistä käytöksen suoritushetkeen kunnes linkki vihjeen ja käytöksen välille syntyy koiran päässä. Kun vihje on liittynyt käytökseen, siirrytään palkkaamaan vain niistä kerroista kuin koira istuu heti vihjeen jälkeen.
Vihjettä liittäessä ja myöhemminkin kannattaa pyrkiä täyteen eleettömyyteen muuten – kaikki mitä ohjaaja tekee välittömästi käytöksen aikana liittyy itse käytökseen, ja jos samalla antaa käsimerkkejä koira mahdollisesti tai jopa todennäköisesti uskoo käsimerkin olevan se merkitsevä vihje. Elekieli kun on koirille se merkittävin kommunikointitapa, on tärkeää kiinnittää huomiota tähän. Metsästystilanteessahan ei välttämättä ole näköyhteyttä koiraan, ja sen lisäksi haulikolla ampuminen yhdellä kädellä, toisen näyttäessä koiralle pysähtymisvihjettä, olisi kyllä aikamoinen temppu.
Kun meillä on nyt koira, joka osaa istua vihjeestä keittiössä, alkaa se isoin työ eli yleistäminen – sama koulutusprosessi eli istumisen tarjoaminen ja sen jälkeen vihjeen liittäminen täytyy tehdä ensin eri huoneissa, sitten pihalla, ja sitten vieraammissa paikoissa. Koirat ovat erittäin huonoja yleistämään, ja siten tarvitsevat huolellisen pohjatyön jotta käytös olisi yhtä sujuvaa kaikkialla. Kun koira osaa istua vihjeestä eri paikoissa, on seuraava askel harjoitella istumista kauempana ohjaajasta, istumista kun ohjaaja kävelee paikoillaan, kun kävellään yhdessä rauhallista vauhtia, ripeämpää vauhtia, kun hölkätään ja juostaan. Jatkossa voi harjoitella vihjeestä istumista kun kävellään ja ohjaaja jatkaakin kävelyä vihjeen jälkeen, ja sama harjoitus hölkäten ja juosten. Mielikuvitus on tässä vain rajana, ja pääasia on harjoitella istumista vihjeestä kaikenlaisissa tilanteissa ja myös erilaisissa viretiloissa, vaikkapa kesken leikin, aloittaen helpommasta ja vähitellen vaikeuttaen niin, että koira kuitenkin yhä pystyy onnistumaan tehtävässä.
KÄÄNTEINEN HOUKUTTELU PAIKALLAOLON POHJATAITONA
Sen lisäksi, että kanakoira osaisi omaehtoisesti luopua asioista ja se osaisi myös mennä istumaan vihjeestä kaikenlaisissa häiriöissä ja korkeassakin vireessä, sen pitäisi pystyä pysymään paikoillaan metsästystilanteessa pyssyn paukkuessa, höyhenten pöllytessä ja linnun mätkähtäessä maahan. Tätä voi harjoitella mitä moninaisimmilla häiriöillä. Alkuun voidaan houkutella koiraa nousemaan istumasta nameilla, eli tehdä käänteistä houkuttelua. Silloin koira palkataan kun se houkuttelusta huolimatta pitää takapuolen tiukasti maassa. Alkuun namit ovat kädessä ja palkka tulee nopeasti, mutta koiran onnistuessa kriteeriä nostetaan pudotettuihin nameihin, lentäviin nameihin ja niin edespäin. Jos koira nousee ja tavoittelee palkkoja, sitä ei kielletä eikä toruta, vaan yksinkertaisesti poistetaan mahdollisuus palkkioon – esimerkiksi laitetaan käsi nyrkkiin, tai peitetään maassa oleva nami jalalla. Oppi menee parhaiten perille, kun koira saa itse, ilman ohjausta tai apuja meiltä, oivaltaa miten se saa palkkion. Kun koira on tehnyt virheen ja noussut istumasta, seuraavalla toistolla helpotetaan hieman, että koira onnistuu ja saa taas tavoittelemansa palkkion.
Käänteisessä houkuttelussa kannattaa houkutella yhdellä ja palkata toisella kädellä
Häiriöitä voi ja pitääkin vaikeuttaa: kun namit ja lentävät lelut ovat helppoja häiriöitä, voi panoksia korottaa vaikka ongen päähän kiinnitetyllä siivellä tai jopa elävillä kyyhkysillä. Tämänkin osa-alueen harjoittelu on syytä siirtää onnistumisten myötä kotoa ulos ja lopulta metsään ja pellolle, jotta yleistetään osaaminen varsinaiselle kanakoiran työmaalle. Huolellisesti ja pienistä palasista rakennettuna käänteisen houkuttelun lopputuloksena on vahva paikallaolokäytös, jossa koira näkee ympäristön häiriöt ohjaajan ja koiran välisenä leikkinä, ja jossa koira aktiivisesti valitsee olla nousematta ja jahtaamatta koska se on aina aiemminkin ollut koiralle kannattavaa.
Tässä iemmin tekemäni video luopumisesta ja käänteisestä houkuttelusta.
KOHTI TOSITOIMIA
Koulutuksen päätteeksi testattiin koirien osaamista launcheriin laitettujen, linnun siivitykseltä kuulostavien muovipullosta ja muovipusseista tehtyjen härpäkkeiden avulla. Aluksi kokeiltiin pysähtymisvihjeen tehoa koiran ja ohjaajan ollessa paikoillaan launcherin heittäessä häiriön ilmaan, ja osalla koirista testattiin samaa koiran ja ohjaajan ollessa liikkeessä kohti launcheria. Tämänkaltaisia tasontestauksia yllättävissä tilanteissa olisi hyvä tehdä enemmänkin ennen siirtymistä metsästysmaille – jos koira ei pysty pysähtymään vihjeestä kun tennispallo heitetään äkillisesti talon nurkan takaa koiran eteen, en löisi vetoa sen puolesta, että se pysähtyy metsästystilanteessa avanssin päätteeksi.
Pysähtymistreeniä edistää se, että palkan suunta on poispäin häiriöstä
Peli ei ole kuitenkaan silloin menetetty, vaan epäonnistuminen kannattaa ottaa informaationa – tarvitaan vielä enemmän harjoituksia, joissa koiraa palkataan häiriöistä luopumisesta, joissa vahvistetaan kontaktia ohjaajaan, joissa palkitaan nopeasta reagoinnista pysähtymisvihjeeseen, ja joissa vahvistetaan paikallaan pysymistä erilaisissa häiriöissä. Perusta on siis rakennettava huolella, jotta talo pysyisi pystyssä kovissakin olosuhteissa. Urakka ei ole kuitenkaan niin suuri, jos ottaa luopumisen vahvistamisen, kontaktin vahvistamisen ja tekemällä ansaitsemisen osaksi päivittäisiä rutiineja koiran kanssa. Se saattaa vaatia hieman pohdintaa ja uusien tapojen opettelua alkuun, ja todennäköisesti lelun tai namipussin hieman ahkerampaa kanniskelua mukana koiran kanssa liikkuessa, mutta jos ne koirat oppivat uusia asioita niin kyllä me ihmisetkin siihen kyetään.
Treenasimme keskiviikkona Minsun kanssa bh-juttujen sijaan kanakoirajuttuja, koska oltiin osteopaattikäynnin vuoksi paikalla normaalia myöhempään.
Ensin tehtiin paikallaanpysymista koiran istuessa, Minsun toimiessa häiriönä. Ässä nappasi syksyllä linnun minun kädestäni niin, että se istui ja lintu oli sen pään yläpuolella. Sen jälkeen se on jonkin verran kiihtyneessä mielentilassa ollessaan tarttunut ylöspäin sen pään yli meneviin asioihin. Koska en halua, että se ottaa koppeja metsästäessä, on syytä vahvistaa paikallaoloa vaikka sen ympärillä ja yläpuolella tapahtuu.
Pyysin Ässän istumaan, ja sen jälkeen ensin minä liikuttelin lelua varovaisesti koiran näkökentässä, välillä palkaten, ja sitten Minsu liikutti lelua vähän vauhdikkaammin. Sitten lelu kiinnitettiin hihnaan, ja sitä vedettiin vauhdikkaasti Ässän edestä, takaa ja viimein heitettiin yli. Minä olin välillä koiran edessä, välillä sivulla ja välillä lelu (ja Minsu) meni minun ja koiran välistä. Koira oli välillä tauolla, ja se itse asiassa yhdessä välissä päätti mennä itse taukomatolle – treeni oli aika rankka luopumistreeni koiralle, eikä sitä tehty kovin pitkään.
Tämän jälkeen vahvistettiin istumista minusta etäällä. Ässä reagoi pillipysäytykseen tällä hetkellä pysähtymällä nopeasti, ottamalla kontaktin ja tulemalla minun eteen istumaan. Laitettiin koira hihnaan, ja Minsu vei koiran etäämmälle minusta. Aluksi odotettiin, että Ässä tarjoaa itse istumista, jonka merkkasin ehdollisella vahvisteella. Sitten alettiin liittämään pillivihjettä samaan käytökseen koiran sitä itse tarjotessa.
Osallistuttiin Koirakoulu Vision viretilan hallinta-kurssille viime viikonloppuna, kouluttajana Sari Paavilainen. Kurssin aikana harjoiteltiin pysäytyksen lisäksi muun muassa rauhoittumista, on-off leikkiä, salamannopeaa käännöstä, katso koiraa-käytöstä ja kontaktia.
Pysäytys on meille hyödyllinen etenkin metsästystilanteessa, ja saatiin taas mukavasti vahvistettua pysähtymistä vaikkakin koiran viretila ei vielä tässä treenissä ollut yhtä korkea kuin se tulee olemaan metsästystilanteessa. Vielä siis on syytä treenailla lisää!
Kurssilla tehdyt rauhoittumisharjoitukset ovat myös hyödyllisiä Ässälle, ja kurssin jälkeen ohitustilanteet ovat sujuneet vielä paremmin kuin aiemmin. Kaiken kaikkiaan hyödyllinen kurssi siis!
Treenattiin taas pienen kesätauon jälkeen Minsun ohjauksessa, tällä kertaa tehtiin pysähtymisiä, noudossa muistitreeniä ja myös pitoa treenattiin.
Koiran pysähtymistä treenattiin tuttuun tapaan, kävelimme pellolla Minsun houkuttaessa Ässää lelulla jonkin matkan päässä minusta. Koiran ollessa fokusoitunut leluun, pillitin pysähtymiskäskyn ja koiran pysähtyessä (sai seisoa, istua tai maata), Minsu heitti lelun palkaksi Ässälle. Treenin tarkoitus oli siis palkata koiran nopeasta reagoinnista pillivihjeeseen, huolimatta siitä, että lelu jatkoi liikettä koiran nenän edessä. Liike tosin ei ollut kovin voimakas, mutta kriteeri onkin hyvä valita niin, että koira onnistuu ja päästään vahvistamaan sitä haluttua käytöstä. Tähän treeniin tarvitsee avustajan, ja pitäisikin rekrytoida kepo auttamaan – ei olisi yhtään haitaksi, että treenaisi tätä useammin ja kriteeriä myös nostaen (lelu liikkuu enemmän, avustaja jatkaa liikettä, odotetaan koiran istumista jne.) metsästyskauden lähestyessä.
Sitten tehtiin muistinoutoja. Veimme yhdessä Ässän kanssa dummyn metsän ja pellon rajamaille, annoin koiran hetken katsoa dummya, jonka jälkeen kävelimme takaisin n. 15-20 metrin päähän. Välihuomautuksena voisi sanoa, että Ässä käveli tosi nätisti vapaassa seuraamisessa, eli että koira pysyy lähellä mutta sen ei tarvitse olla tokoseuraamisessa. Vahvistetiheys oli vielä melko korkea, mutta silti olen tyytyväinen Ässän osoittamaan malttiin etenemisessä. Tätä taitoa tarvitaan sekä käytännön metsästyksessä, kokeissa että pelastuskoiran maastolajeissa.
Kun pääsimme n. 15 metrin päähän dummysta, pyysin koiran sivulle istumaan, ja odotin, että se keskittyisi katseellaan ja kehollaan eteenpäin dummyn suuntaan, eli näyttäisi siltä, että aikoo mennä dummylle vapautuksen kuultuaan. No, tällä ensimmäisellä toistolla se fokusoi hetken arpomisen jälkeen hyvin, jonka jälkeen se varasti dummylle… Seuraavilla toistoilla pidin kevyesti valjaista kiinni, jotta se ei pääsisi varastamaan. Tätä treeniä tehtiin kolmeen eri kohtaan metsän reunaan, ja paikkaa vaihdettaessa sitä vaihdettiin selkeästi – ei vain 10 metriä sivuun edellisestä, vaan kokonaan eri kohtaan, toiselle pellon sivulle tms. Tämä siksi, että aloittelevalle koiralle harjoitus ei olisi liian vaikea. Jokaiselle eri muistipaikalle kasvatettiin myös etäisyyttä dummyn ja lähetyspaikan välillä, eli toistoja tuli muutamia per paikka.
Ässä toimi hyvin, sillä oli motivaatiota hakea dummyt ja sen fokusointi eteenpäin dummylle parani treenin aikana. Ei se vieläkään kovin nopeasti lähde tuijottamaan suoraan eteen eikä tuijotus ollut valtavan intensiivinen, kuten kokeneella koiralla, mutta käytös muuttui oikeaan suuntaan. Samassa yhteydessä treenattiin myös luovutuksia, eli keskityttiin siihen, että koira tulisi lähemmäksi istumaan – tätä harjoiteltiin niin, että sen sijaan, että otan dummyn koiran suusta sen istuessa, asetan käden targettina koiran ja minun väliin ja odotan, että koira työntää dummyn käteen, jopa hieman siirtyen lähemmäksi istumaan. Ajatus on se, että koska eteen kurottaminen on koiralle vaivalloista, se seuraavilla toistoilla tulisi vähän lähemmäksi istumaan luovuttaakseen dummyn.
Muistiharjoituksia on suunnitelmissa tehdä ulkoilujen aikana yhden tai pari kerrallaan. Kriteeriä voi nostaa tulevaisuudessa kasvattamalla etäisyyttä, kasvattamalla aikaa, lähettämällä koira noutoon eri kohdasta kuin mistä dummy vietiin ja vaihtelemalla dummyn paikkaa maastossa (esim. alkuun pellon ja metsän rajalla dummy on välillä pellon puolella ja välillä metsän puolella, ja myöhemmin dummy on keskemmällä peltoa/metsää tms.). Lisää vaikeusastetta saa yhdistämällä muistitreeniin markkeerauksen, eli heitän dummyn koira vierellä istuen, siirryn toiseen kohtaan, pyydän koiran istumaan vierelle, odotan, että se keskittyy mieleensä painamaan kohtaan ja lähetän sen noutamaan. Tässäkin voi kasvattaa aikaa ja etäisyyttä koiran oppimisen mukaan. Vaikeusaste nousee myös jos dummy on esim. ojan tai joen takana. Vaihtoehtoja on lukuisia, mutta me aloitetaan nyt treeni tuolta helpommasta päästä luonnollisesti 🙂
Lopuksi treenattiin pitoa. Tässä koira sai tarttua dummyyn minun kädestäni tai se sai napata sen maasta läheltä. Koiran tullessa luokse istumaan, odotin rauhassa, että sen leuat rauhoittuvat hetkeksi, jonka jälkeen tarjosin sille käden targetiksi kuten edellisessä treenissä – eli että koira työntää dummyn minun käteen, sen sijaan, että kurotan itse ottamaan dummyn koiran suusta. Käden ilmestyminen on koiralle ehdollinen vahviste, tieto siitä, että palkkio on tulossa – täten käden tarjoaminen koiran eteen tulisi ajoittaa niin, että koiralla on tukeva ja rauhallinen ote dummysta. 500 g dummylla Ässä kyllä rauhoitti suun melko nopeasti, mutta sen ote oli välillä vähän puolihuolimaton. Ote parani jonkin verran kun vaihdettiin 1 kg dummyyn. Jatkamme kotona ruokakupilla harjoituksia, eli että koiran on pidettävä rauhassa ja mälväämättä 1 kg dummya x sekuntia ennen kuin tarjoan sille käden johon luovuttaa dummyn ja se saa palkaksi koko aamu/iltaruuan.
Treenit Minsun kanssa aloitettin pysähtymisten treenaamisella. Ässä osaa istua pillistä melko hyvin lähietäisyydellä, mutta kun etäisyyttä on enemmän, se ei jää istumaan niille sijoilleen vaan valuu lähemmäksi tai jopa aivan eteen istumaan. Edellisessä treenissä Minsun kanssa treenattiin pillistä pysähtymistä ilman istumista, ja se kyllä sujuu melko hyvin. Eli nyt olisi tarve yhdistää kaukana pysähtyminen istumiseen.
Kokeilimme erilaisia keinoja tämän treenaamiseen, mutta parhaaksi osoittautui se, että Minsu piti koiraa hihnasta kiinni, odotettiin että koira tarjoaa istumista, minä pillitin vihjeen koiran istuessa ja hihnalla koira estettiin valumasta minua kohti. Kun koira istuu, annoin ehdollisen vahvisteen ja heitin lihapullan koiran pään yli sen taakse. Palkan suunnalla on tarkoitus siis vahvistaa sitä, että koira ei haluaisi valua minua kohti. Toki kyseessä on fyysinen manipulaatio, mutta treenin tarkoitus oli saada koiran päähän iskostumaan ajatus että se pystyy istumaan myös kauempana minusta.
Seuraavaksi tehtiin nostoja ja kantoja. Ensin kokeiltiin uudella 3 kg kanidummylla. Sitä Ässä ei ole vielä kotona nostanut maasta, mutta on pitänyt. Tässä treenissä se ekaa kertaa nosti sen itse. Otettiin lyhyitä kantamisia ja luovutuksia kanidummylla, ne sujuivat hienosti.
Treenattiin myös nostoa ja kantamista 1,5 l vesipullolla jossa teerensiivet. Koiralla oli hieman vaikeuksia pullon kanssa sen ollessa melko liukas. Myös siipien kiinnitys oli melko huono, teippi ja nippusiteet eri riittäneet liukkaaseen pullon pintaan. Teimme myös noutoja nenät vastakkain melko pitkällä etäisyydellä fasaanidummylla. Fasaaninnahka alkaa olemaan vaan jo melko risainen, ja siitä irtosi nahanpaloja. Kaikesta näistä teknisistä ongelmista Ässä palautti esineet todella hyvin. Sillä välillä jäi suuhun nahanpalanen tms. mutta se ei jääny mutustelemaan niitä vaan poimi dummyn uudelleen ja luovutti sen. Se myös teki muutaman erittäin nopean ja hyvä noston dummylla. Selkeää edistystä on siis tapahtunut.
Noutotreenissä siirrymme jatkossa kokonaisiin lintuihin. Ässällä alkaa olemaan jo vahvistehistoriaa luovuttamiselle, ja kokonaisten lintujen kanssa ei tarvitse niin paljon varoa palojen irtoamista. Jos liikaa treenaa siipidummeilla joista irtoilee palasia, voisin kuvitella että Ässä taantuu aiempaan siipien mutusteluun helposti. Dummien kanssa täytynee ostaa jeesusteippiä avuksi, jotta siivet ja nahat varmasti pysyvät kiinni. Pakkasessa on vielä muutama teerensiipi, mutta sieltä löytyy myös heinäsorsa, telkkä, pari fasaania ja kukkokin, joten treenilintuja pn nyt hetkeksi aikaa.
Lopuksi Minsu treenasi oman koiransa kanssa markkeerauksia, ja me olimme Ässän kanssa pellon toisessa päässä heittämässä dummeja. Ässä oli yllättävän rauhallinen, sain heitettyä dummyt eikä se edes haukkunut kovin paljon, vaikka toinen koira juoksi ohi ja nouti dummyt 10-20 metrin päästä. Tämä on hyvää treeniä etenkin Junkkaria silmälläpitäen.
Loppuviikosta saatiin loistavia onnistumisia aamulenkin aikana. Suuntasimme läheiselle niitylle pillin ja pallon kanssa, tarkoituksena oli testata miten tiistain pysähtymistreeni upposi koiraan. Pääsimme treenaamaan melko aidontuntuisessa tilanteessa, kun Ässä pariin otteeseen seisoi rastasta. Se hiipi, pysähtyi seisomaan, rastas siivittyi, se pysyi paikallaan, pillitin ja ekalla kerralla se käveli 1-2 askelta minua kohti ennen istumista, ja toisella kerralla se istui niille sijoilleen, kääntyen kylläkin minua kohti! Annoin kummallakin kerralla ehdollisen vahvisteen ”jes” ja heitin pallon koiran pään yli poispäin minusta. Näiden ”riistatilanteiden” lisäksi pillitin kolmisen kertaa koiran touhutessa 10-20 metrin päässä, ja niillä toistoilla se jäi joka kerta istumaan paikoilleen (käännyttyään minua kohti) eikä hiipinyt lähemmäksi ennen istumista. Olin todella tyytyväinen tähän treeniin, toki on vielä tekemistä sen koiran rintamasuunnan suhteen, eli että koira jää istumaan kuono sinnepäin minne se oli menossa. Palkan suunnalla tätä voi korjata, ja sitä täytyykin treenata jatkossa. Mutta kehitystä on nähtävissä tälläkin rintamalla!
Treenattiin Minsun opastuksella tänään harvinaisen rapaisella pellolla Espoossa. Olosuhteista huolimatta treeni sujui hyvin. Alkuun tehtiin pysähtymisiä ja sen jälkeen noutotreeniä.
Pysähtymisessä palkkana olivat broileripyörykät. Alkuun koiran ollessa tulossa luokse, nostettiin käsi ylös tai toisin sanoen jätettiin heitto puolitiehen, koiran pysähtyessä odottamaan minne se lentää tai heitetäänkö se, pillitetään ja heitetään palkka ideaalisesti koiran taakse (heittokäsi oli välillä vähän ruosteessa). Kun tämä sujui, kokeiltiin oliko oppi mennyt perille. Koiran katsoessa muualle ja ollessa 5-10 metrin päässä, pillitetään, ja kun koira katsoo minuun, sanotaan ehdollinen vahviste ”jes” ja heitetään lihapulla koiran yli sen taakse. Jatkossa täytyy miettiä riittääkö minulle, että koira pysähtyy ja pysyy seisaallaan, vai haluanko lisätä siihen istumisen. Ja toki vaikeusastetta ja häiriöitä pitää lisätä reilusti, mutta kaikki ajallaan.
Noutotreeni aloitettiin fasaanidummylla, jossa oli sukka päällä. Tällä on treenattu kotona etenkin aamuruuan yhteydessä: koira nostaa dummyn maasta, istuu eteen, pitää hetken ja luovuttaa, ja saa palkaksi koko aamuruuan. Aloitettiin nyt ohijuoksulla, koira on hihnassa, mennään yhdessä maassa olevalle dummylle, koiran pitää melko ripeästi nostaa dummy, minä jatkan matkaa ja menen koiran eteen. Koira ehtii dummyn nostettuaan kävellä joitakin askelia, jonka jälkeen se pääsee luovuttamaan sen. Palkkana se sai taas Escapuren wursti-koiranmakkaraa, joka tuntui maistuvan yhtä hyvin kuin viimekin kerralla.
Muutaman onnistuneen toiston jälkeen kriteeriä nostettiin rullaamalla sukkaa ylöspäin jotta höyheniä alko näkymään. Muutamalla toistolla Ässä hieman epäröi, mutta se kuitenkin nosti melko nopeasti dummyn ja luovutti hyvin. Se alko kuitenkin suklaa rullatessa ylöspäin tarttumaan aina vain toiseen päähän – siihen päähän missä höyhenet olivat näkyvillä. Jotta koira ei oppisi huonoa otetta ja koska alla oli ja monta onnistunutta luovutusta, rullattiin sukka aivan dummyn toiseen päähän. Yhdellä toistolla koira luovutuksen yhteydessä käänsi hieman päätään pois, mutta antoi kuitenkin dummyn minulle, kiusauksesta huolimatta.
Lopuksi tehtiin treeniä, josta on alla videokin. Koiraa pidetään hihnasta kiinni, fasaanidummy asetetaan maahan ja minä menen seisomaan nenä koiraa kohti. Näin tehtävää helpotetaan koiralle, ja pidetään sen näköpiirissä ja mielessä päämäärä eli noudettava tuodaan ohjaajalle. Alkuun etäisyys oli melko lyhyt, ja varsinkin etäisyys koiran ja dummyn välissä oli lyhyt – mitä pidempi matka, sitä todennäköisempää on, että koira tekee myyränhypyn. Kun etäisyyttä kasvatettiin, koira alkoi hienan hidastelemaan dummyn nostossa. Jotta koira ei jäisi ihmettelemään dummyn luona, ja mahdollisesti nyppimään höyheniö, otettiin käyttöön luoksetulopillitys. Pillitys annetaan sillä hetkellä kun koira on ottamassa dummya suuhun. Ässällä on vahva luoksetulo, ja antamalla luoksetulovihje koiran nostaessa varmistetaan, että koiralle on selvää, että noutoesineen noston jälkeen seuraa aina luoksetulo, josta seuraa luovutus ja palkka.
Harmittavasti videoituun toistoon osui se ainoa kerta, kun Ässä pudotti dummyn matkalla. Muuten treenin aikana nostot olivat melko nopeita ja se otti etenkin lopputreenistä heti syvän otteen. Huonollakin otteella se kaikissa muissa toistoissa toi dummyn kerralla perille saakka. Luovutuksissa se hiukan sylki hätäisesti dummya ulos suustaan, mutta se oli vain merkki erinomaisesta vahvisteesta ja positiivinen ongelma ottaen huomioon Ässän omimistaipumuksen.
Treeneissä aloitettiin luoksetulosta pysähtymisen treenaaminen. Alkuun tehtiin lähietäisyydeltä muutama toisto, joissa heitin pallon koiran taakse sen pään yli, jotta koira syttyy pallolle paremmin. Sitten Kouluttaja piti Ässää paikoillaan valjaista salin toisessa päässä, ja minä toisessa päässä salia kutsuin sitä luokse. Koiran juostessa hyvää vauhtia luokse, heitin pallon niin että käsi jäi ylös koiran yli ja sen taakse. Kun koira pysähtyi, sanoin ehdollisen vahvisteen eli sanan ”jes”, ja se sai kääntyä hakemaan pallon.
Kun sain oman ajoituksen kuntoon, alkoi koira jo tajuamaan mistä on kyse ja viimeisten toistojen aikana se alkoi jo jarruttamaan hieman käden noustessa ilmaan. Tästä on tarkoitus edetä niin, että käsi nostetaan heittoasentoon, mutta lisätään taukoa käden noston ja heiton välillä jos koira alkaa pysähtymään jo käden nostosta. Koiran pysähtyessä annetaan ehdollinen vahviste, ja heitetään sitten vasta palkka koiran taakse.
Nyt alkuun Treeni on syytä pitää lyhyenä, koska koiran vauhti ja into halutaan pitää hyvällä tasolla, ja myös aikaa käden nostosta pallon heittoon kannattaa vaihdella jatkuvasti jotta seisomiskäytös ei pääse vakioitumaan tiettyyn kestoon.
Tämän lisäksi tehtiin lyhyesti paikallaan istumisen hiomista. Ässällä on tapana stepata etutassuilla sen istuessa paikallaan kun palkka on tulossa. Tätä työstettiin pois pitämällä namia avoimella kämmenellä ja viemällä sitä lähemmäksi ja lähemmäksi koiran kuonoa. Jos etutassut liikkuvat, käsi ei mene pois mutta se menee nyrkkiin, eli koira menettää palkkion (negatiivinen rankaisu). Koira saa palkkion suuhun saakka vain jos se pitää tassut täysin paikoillaan.
Kyseessä on siis luopumis- tai käänteinen houkuttelu-treeni. Nyt alkuun tehtiin vain treeniä jossa käsi liikkui hyvin lähellä koiran kuonoa. Koska tässä treenissä on mahdollisuus antaa paljon rangaistuksia koiralle, kannattaa treeni pitää sopivan helppona, ja nostaa kriteeriä varovasti.
Tänään oltiin sekä Ässälle, että minulle ensimmäistä kertaa kyyhkyjahdissa. Kello soi aamuyöstä, ja aamuviideltä oli kyyhkynkuvat hevosenkengän muodossa vastatuuleen suunnattuna Tapiolan takamailla -sivuston hyvien ohjeiden mukaisesti. Passipaikka oli 20-30 metrin päässä kuvista sivutuulessa, ja oltiin asemoiduttu metsäsaarekkeen ja ohrapellon väliin.
Ässä oli minun noustua ampumaan siirtynyt vähän etuviistoon, ja oli ammuttuani ja linnun pudottua paikoillaan seisomassa. Annoin sille vihjeen ”istu”, ja jäätiin odottamaan jos lintuja tulisi vielä takaisin. Ei tullut, ja Ässä odotti muutaman minuutin hienosti paikoillaan, vaikka sillä oli suora näköyhteys vielä räpiköivään lintuun. Pientä tärinää oli kyllä havaittavissa.
Annoin noutovihjeen uudelleen, ja Ässä otti linnun hyvään otteeseen. Ensimmäinen reaktio siltä oli mennä poispäin, mutta meidän käännettyä selät ja lähdettyä toiseen suuntaan, se tuli perään ja meidän etupuolelle linnun kanssa. Sitten se pudotti linnun maahan, ja katseli epäröivän näköisenä. Pyysin sen istumaan, annoin sille ison ruokapalkan suuhun ja otin rauhallisesti linnun maasta.
Weimar+i 