Vesa Kuosmasen jälkiluento 27.2.2016

Kävin tänään kuuntelemassa HEPeKon järjestämän Vesa Kuosmasen luentotilaisuuden aiheesta jäljestäminen. Vesa Kuosmanen kouluttaa jälkeä omille koirilleen ja ymmärtääkseni myös muille, kasvattaa saksanpaimenkoiria ja kilpailee palveluskoirakilpailuissa jäljellä SM- ja MM-tasolla. Hän on ymmärtääkseni FH-jäljestä kaksinkertainen MM-hopeamitalisti.

Alla muistiinpanoni tästä noin neljän tunnin luennosta. Huomauttaisin, että tämä ei ole mikään sanasta sanaan-referaatti luennosta, vaan todellakin minun tulkintojen ja näkemysten ryydittämä teksti. Joitakin asioita olen saattanut ymmärtää eri tavalla kun muut luennolla olleet, ja joitakin luennolla mainittuja asioita jätin pois tietoisesti tai myös jotain saattoi jäädä pois vahingossa.

Nämä koulutusohjeet taitavat päteä erityisesti FH-jäljen kouluttamiseen. Vaikka kaikki jälkilajit ovat periaatteeltaan samankaltaisia, on FH-jälki ymmärtääkseni eniten tottelevaisuutta painottava – arvostellaan muun muassa se missä linjassa koira tekee näytön esineellä ja kuinka korkealla maasta kuono on jäljestäessä. Pelastusjälkikokeessa (kansallinen) arvostellaan jäljestämistä yleisemmin. Tämä ero kannattaa pitää mielessä Kuosmasen ohjeita mahdollisesti soveltaessa.

Kuosmanen aloitti linjaamalla, että jokaisen valittava itselle ja koiralle sopiva koulutusmenetelmä. Hän palasi aiheeseen myöhemminkin sanomalla, että jos päättää kouluttaa tietyllä tavalla, on sitä tehtävä pitkäjänteisesti eikä vaan kokeilla muutamaan otteeseen. Vesan koulutussysteemi vaatii pitkäjänteistä ja systemaattista työtä. 3-vuotiaaksi saakka koira vielä kehittyy paljon, tai toisin sanottuna, vasta kun koira on kolmevuotias tietää mihin tasolle se voi päästä.

Koiralta ei saa vaatia liikaa jos sillä ei ole kapasiteettia siihen tehtävään. Eri koirilla on erilaiset taidot ja moottorit, eikä tiettyä laatua voi vaatia jos koiralla ei riitä ominaisuudet siihen. Kaikessa koulutuksessa on edettävä koiran ja myös ohjaajan taitojen mukaan.

Kuosmasen nukaan ihanne-jälkikoiralla on seuraavat ominaisuudet: työhaluinen, taistelutahtoinen, sopivan ohjaajapehmeä, hyvät hermot ja moottori riittää työhön. Hänen mukaansa pelastuskoiralle ensin kannattaisi kouluttaa jälki, ja sitten vasta haku – toisin päin tehtynä riskinä on, että koira alkaa käyttämään liikaa ilmavanua jäljestäessään. Toki koiran luontaiset ominaisuudet vaikuttavat myös paljon siihen käyttääkö enemmän ilmavainua vai maavainua.

Se jäljestääkö koira hyvin vain huonosti riippuu eniten synnynnäisistä ominaisuuksista. Terveydellä ei Kuosmasen mukaan ole useinkaan merkitystä. Koulutuksen vaikutus näkyy siinä tuleeko koirasta keskiverto vai hyvä jäljestäjä. Itse olisin ajatellut, että koiran terveydentila voisi vaikuttaa paljonkin jäljestämisen laatuun – vai onko niin, että varsinkin kokeneelle jälkikoiralle jäljestäminen on niin palkitsevaa, että se jäljestäisi innolla vaikka ”pää kainalossa”.

Koiran mielentila ja koiran fyysinen tila näkyy kaikessa koiran suorituksessa jäljellä. Ohjaajan mielentila myös vaikuttaa koiraan paljon. Kuosmanen painotti, että ei kannata treenata jälkeä jos on itse pahalla päällä, ja muutenkin kautta luennon painotti sitä, että koiraa ei saa kuormittaa ohjaajan toimesta sen jäljestäessä.

Pentua valitessa kannattaa ottaa ahnein koira, koska se on helpoin kouluttaa jäljelle. Pennun kanssa voi alkaa harrastamaan jälkeä heti luovutusikäisenä. Jos vertailee pentuja, niin systemaattisesti ja pitkäjännitteisesti työskentelevä pentu (vaikka etsiessään ruokaa ruohikosta) on paras valinta jälkikoiraksi.

Makkararuutu

Alkuun tehdään ruutu: tampataan n. 1 m x 1 m kokoinen alue, johon ruokaa ripotellaan reunoille ja etenkin nurkkiin enemmän, tallatulla alueella myös siellä täällä nameja. Nurkkien avulla opetetaan jo kulmatyöskentelyä. Alkuun käyttään makkaraa joka erottuu hyvin alustasta, mutta pian käytetään ruokaa mikä ei silmällä erotu. Ruokapalkan jäljellä pitäisi olla aina parempaa kuin mitä koira saa normaalisti.

Koira viedään ruutuun paalun kohdalta, eli siitä kohdasta mistä tallaaminen on aloitettu ja mistä kohtaa ruudusta on poistuttu. Koulutus pitäisi suunnitella niin, että aloittaa jäljestyksen myötätuulesta, jotta koira pitäisi kuonon paremmin maassa. Koira pääsee etsimään vasta kun se on keskittynyt mutta rauhallinen. Eli pidetään pannasta kiinni ja päästetään ruutuun kun mielentila on oikea. Koiralla tai pennulla oleva liina on niin pitkä, että pentu pääsee ruudusta ulos – tämä siksi, että koiralla on mahdollisuus joutua ulos ruudusta ja siten oivaltaa itse missä kannattaa etsiä nameja ja missä ei.

Ruutua voi alkaa muuttamaan jäljeksi kun koira pysyy hyvin ruudussa. Silloin ruutua aletaan kaventamaan ja pidentämään kunnes se muuttuu jäljeksi. Jos ruutua tehdään liian pitkään, koira oppii vain pyörimään paikoillaan. Parhailla koirilla voi alkaa jo muutaman ruudun jälkeen muokkaamaan ruutua jälkeä kohti. Ruudussa pentu viedään ruudusta pois ennen kuin se on syönyt kaikki namit. Ensimmäisellä kerralla voi tehdä yhden ruudun, ja jos se sujui hyvin, toisella kerralla jo kaksi ruutua esimerkiksi.

Pentu nostetaan ruudusta aina nätisti ja pentua pelästyttämättä, ja ennen kuin se on syönyt kaikki namit. Olisi hyvä olla ennen ruututreeniä varma siitä, että pennulla todella on nälkä tai että namit ovat sellaisia mitä pentu todella haluaa syödä.

Ensimmäiset jäljet

Ensimmäisillä jäljillä kävellään normaalin leveästi eli jalanjäljet eivät kulje yhdessä janassa peräkkäin. Alkuun olisi kutenkin hyvä, että uusi askel alkaa samasta tasosta mihin edellisen askelen kengänkärki loppui, ettei askelten väliin tule vielä pitkiä välejä. Tärkeintä on, että pennun tai aloittelijan kanssa jokaisella askelella on namipala. Jos koira on niin innokas, ettei se malttaisi syödä kaikkia, jarrutetaan koiraa jotta se söisi ainakin suurimman osan nameista. Sen lisäksi, että koira tässä oppii etsimään jälkeä eteenpäin koska siellä on ruokaa, Kuosmanen myös haluaa tällä saada koiran jäljestämään aina jäljen päällä, vaikka itse asiassa tuuli saattaa viedä jäljen hajun sivuun varsinaisesta jäljestä. Oikein vauhdikkaille koirille voi laittaa jäljelle myös isompia kasoja ruokaa, jotta se vauhdilla vetäväkin koira malttaisi pysähtyä syömään.

Jos koira lopettaa jäljen kesken, niin odotetaan että koira itse jatkaa. Jos koira menee maahan makaamaan, nostetaan se liinalla ylös ja mennään itse ihmettelemään jälkeä, ja kun koira kiinnostuu siitä myös niin todennäköisesti se lähtee itse jatkamaan. Ei käskytetä koiraa, ei hätäillä, vaan rauhassa odotetaan, että koira itse oivaltaa jatkaa jäljestämistä.

Ensimmäinen vuosi pennun kanssa tehdään jälkeä pelkästään nurmella. Sen lisäksi, alkuun tehdään vain suoria jälkiä. Jäljen loppuessa hypätään jäljeltä pois, jotta loppu olisi koiralle selkeä. Pennulla voi olla jäljen päässä ruokaa ja aikuisemmalla koiralla voi olla purkki, jossa on ruokaa. Toisin sanoen, kun koira osaa jo ilmaista, on jäljen lopussa purkki joka on esineenä, koira ilmaisee sen esimerkiksi menemällä maahan ja saa ruuan palkkana.

Pennun kanssa ensimmäinen suora jälki on vähintään 20 metriä pitkä. Lyhyemmän jäljen tekeminen ei kannata, koska yleensä koira ei pääse kovin lyhyen jäljen ”sisään”. Kun koira jäljestää 50 metriä sujuvasti, aletaan vähentämään ruokaa jäljellä. Namien määrää vähennettäessä pitää olla kuitenkin varovainen, että ruokaa ei ole aina yhtä tasaisin välein vaan satunnaisin välein.

Jäljen vaikeuttaminen

Kulmien kouluttaminen riippuu paljon koirasta. Voidaan laittaa enemmän nameja ennen kulmaa, tai kulman päälle, tai vaikka heti käännöksen jälkeen. Samaa tapaa kannattaa kokeilla useamman kerran ennen kuin vaihtaa strategiaa. Kuosmanen aloittaa heti 90 asteen kulmilla. Piikkejä kouluttaessa Kuosmanen tekee ne todella terävänä, jotta koira oppii jäljestämään tarkasti.

Yleensä ottaen Kuosmasen mielestä koira mikä jaksaa ajaa pitkää, suoraa jälkeä hyvin, osaa kyllä ajaa kulmatkin hyvin. Tämä johtuu siitä, että pitkät, suorat jäljet parantavat parhaiten koiran pitkäjänteisyyttä.

Kuosmanen yleensä ajaa tuoreita jälkiä, koska hänen mukaansa ne ovat vaikeampia. Tämä johtuu siitä, että hajujälki voimakas mutta ”levällään” kun jälki on tuore. Hänen mukaansa tuoreen jäljen ajaminen usein tekee koirasta tarkan. Ennen tärkeää koetta (FH) hän kuitenkin tekee myös 2-3 tuntia vanhoja jälkiä. Hän jäljestää kaikissa sääolosuhteissa, jotta koira oppii erilaisiin olosuhteisiin, mutta ei jäljestä lumella. Treenimäärät sovitetaan koiran tarpeisiin, ja joskus menee viikko tai kaksikin viikkoa ettei ajeta yhtään jälkeä.

Jäljen pidentämisen hän tekee niin, että ajetaan pari tai kolme saman mittaista jälkeä, jonka jälkeen ajetaan 5 metriä pidempi jälki ja sitten pieni tauko. Sen jälkeen taas katsotaan osaako koira sen pidemmän jäljen, ajetaan muutama jälki, kasvatetaan pituutta ja taas tauko. Varsinkin pennulla on tärkeää antaa myös lepopäiviä jäljestämisestä, koska silloin koira kehittyy.

Jäljen hukkaamisesta nousi esille se, että ohjaajan pitää oppia lukemaan milloin koira hukkaa jäljen, koska siihen pitäisi reagoida mahdollisimman nopeasti. Käytännössä toimitaan niin, että viedään koira rauhallisesti siihen paikkaan missä se oli viimeksi jäljellä ja annetaan koiran itse löytää jälki uudelleen. Se vaatii siis sen, että ohjaaja näkee koirasta milloin se on jäljellä, ja painaa myös mieleensä koiran jäljestäessä missä kohdalla se on jäljellä.

Koiralle palkkio on se, että se löytää jäljen, koska jäljestäminen itsessään on palkitseva käytös. Jos koira siis poistuu hetkellisesti jäljeltä tai harhailee, pysähdytään ja odotetaan, että koira itse ratkaisee asian ja löytää jäljen, jonka jälkeen jatketaan etenemistä. Samoin toimitaan jos koira nostaa kuonoa liikaa – pysähdytään ilman nykimistä, odotetaan, että koira laskee kuonon ja taas jatketaan menoa kun koira itse oivaltaa asian.

Kuosmanen ei erikseen tee harhajälkiä, vaan sen kouluttaminen tulee itsekseen kun tekee jälkiä paikkoihin missä on muitakin kulkenut. Hänen mukaansa se, jos koira helposti ”lankeaa” harhajälkiin, se voi olla merkki siitä, että koira on jäljestäessään liian kuormittunut.

Yleensä ottaen, jälki ei saa olla liian helppo eikä liian vaikea. Jos käy niin, että jälki oli liian vaikea, tehdään uudelleen ihan samanlainen jälki, mutta niin että siellä on vähän enemmän ruokaa.

Esineilmaisu

On olemassa erilaisia tapoja kouluttaa esineilmaisu. Kuosmanen kouluttaa sen ensin erikseen ilman jälkeä ja ruokapurkilla. Käytännössä ruokapurkki on maassa, koiran löytäessä purkin, se pyydetään maahan ja purkki avataan. Kuosmanen antaa kaiken ruuan jälkitreenissä maan kautta, eli hän kaataa ruuan maahan koiralle syötäväksi. Kun tämä sujuu erikseen, voidaan purkit ottaa mukaan jäljelle.

Kun halutaan ottaa käyttöön muut esineet (kepit), laitetaan keppi jäljelle purkin päälle. Kun koira on ilmaissut useamman kerran kepin ja purkin, jätetäänkin purkki pois ja koira saa palkan ohjaajan taskusta. Purkissa tai ohjaajan taskussa on oltava vielä parempaa ruokaa kuin jäljellä jalanjäljissä oleva ruoka, jotta koira motivoituu ilmaisusta. Kuosmanen palkkaa ilmaisusta kunnon palkalla, ei millään pienellä yksittäisellä namilla, ja palkkaa koiraa myös kokeessa koiran ilmaistessa. Sen lisäksi, vaikka koiralla tehdään jo esineilmaisuja ja se on kokenut jälkikoira, niin sillä on siltikin jäljellä aina jonkin verran ruokaa – koira ansaitsee palkkion aina jäljestäessään. Kuosmasella on sen lisäksi vielä autossa purkki ruokaa eli koira saa tehdystä työstä vielä loppupalkan.

Kuosmanen painotti sitä, että esineilmaisussa (tai muutenkaan jäljestäessä) ei saa missään nimessä paineistaa koiraa millään tavalla, koska ilmaisun pitää pysyä todella palkitsevana. Koiran ilmaistessa maahanmenolla koira pääsee lepäämään, joten se voi ilmaisukäytöksenä toimia itsessään palkitsevana koiralle. Minkä tahansa käytöksen valitseekaan koiralle ilmaisuksi, niin väkisin sitä ei saa missään nimessä tehdä.

Jos koira menee esineestä yli, pyydetään koira takaisin, ja ajetaan uudelleen esineen yli niin monta kertaa, että koira itse huomaa ilmaista esineen. Esineilmaisun jälkeen, kun jatketaan jäljestämistä, voi laittaa seuraaville askelille muutaman makupalan, jotta koira jatkaa jäljestämistä rauhallisesti, keskittyneesti ja oikeaan suuntaan.

Muita huomioita

Kuosmanen tekee paljon itse jälkiä koirilleen, mutta huomauttaa kuitenkin, että joitakin vieraita jälkiä on hyvä tehdä varsinkin nuorelle koiralle jotta se oppii vieraisiinkin jälkiin. Ennen kokeita Kuosmanen tekee noin 4-5 vierasta jälkeä, jotta koira on valmiimpi kokeen olosuhteisiin. Kokeiden tai muuten jäljestämisen jälkeen hän ei tee mitään ”palauttavia” harjoituksia, vaan ruokkii koiran, antaa sen levätä ja painottaa, että jäljestämisen (ja muun treenaamisen) vastapainoksi koiran pitää pääsyä purkamaan itseään vapailla metsälenkeillä ja oleskelulla ilman käskyttämistä.

Välineistä hän suosii ketjukaulainta pennusta saakka, ja liinaa joka kulkee koiran jalkojen alta. Ketjukaulain rajoittaa koiran halua vetää liian voimakkaasti. Kaulain ei kuitenkaan saa olla kuristavalla. Kuosmasen mukaan hänen koiransa jäljestävät niin rauhallisesti, että hän voi pitää liinasta kiinni kahdella sormella.

Omasta mielestäni epämiellyttävän pannan käyttöä tehokkaampi keino vauhdin rajoittamiseen olisi yksinkertaisesti se, että koira pääsee jatkamaan jälkeä/namien syömistä vain kun se etenee rauhallisesti. Sen lisäksi mietin, että vaikka ketjukaulaimella koira oppisi jäljestämään vetämättä, niin se tuskin tapahtuu hetkessä – ja siihen saakka koiran niskaan kohdistuu voimakas paine jolla on potentiaalia aiheuttaa fyysisiä vammoja esimerkiksi koiran kaularankaan. En ainakaan itse haluaisi ottaa sitä riskiä.

Liinan käyttöön liittyen Kuosmanen kommentoi, että hän siirtyy kulkemaan 10 metrin liinan päähän jo pennun ensimmäisen vuoden aikana ja kun jäljet alkavat olemaan 100 metriä tai enemmän. Hänen mukaansa on paras antaa koiralle vapaus toimia parhaaksi näkemällään tavalla ja varoa kuormittamasta koiraa liikaa – siksi on järkevää melko pian siirtyä sinne liinan päähän ja antaa koiralle työrauha.

Kuosmasen mukaan pakotteiden käyttö koiran tehdessä virheen jäljellä on järjen vastaista. Ohjaajan on hyväksyttävä koiran taidot ja sen lisäksi koiran ylimääräinen kuormitus on haitallista koska jäljestys itsessään kuormittaa jo koiraa. Esimerkiksi liinalla annetusta pakotteesta Kuosmanen totesi, että koira ei ymmärrä mihin pakote liittyy, ja saattaa olla, että pakotteiden jälkeen se ei loppujen lopuksi uskalla tehdä enää mitään.
Paras strategia jäljestäessä on yksinkertaisesti pysähtyä ja odottaa että koira ratkaisee ongelman itse. Hänen mukaansa virheen tapahtuessa, kuten ei muutenkaan jäljellä, ei kannata höpötellä koiralle mitään, ei hokea käskyjä tai muutakaan. On huomattava, ettei kehuminenkaan jäljellä ole välttämättä hyvä idea, koska se saattaa turhaan keskeyttää koiran työskentelyn ja haitata sen keskittymistä.

Muutenkin jäljestäessä on hyvä muistaa, että koirat eivät ole koneita, vaan eläimiä ja niille tulee epäonnistumisia aina välillä. Tärkeää on niistä huolimatta antaa koiralle työskentelyrauha. Kuosmasen mukaan jäljen kouluttaminen on pienistä asioista kiinni, ja pienillä asioilla saa muutettua paljon. Jälkikoulutuksessa perusta pitää olla huolellisesti rakennettu, tai muuten saattaa törmätä ongelmiin pidemmällä. Hän painottaa koiran työrauhaa ja sanoi lopuksi mielestäni hyvin: koiran kanssa pitää treenatessa olla hauskaa. Olen täysin samaa mieltä!

Vaikka olenkin kouluttanut Ässälle jäljen esineilmaisun kautta, koen, että sain tästä luennosta paljon arvokkaita ajatuksia treenin eteenpäin viemiseen ja myös vahvistusta aiemmin oppimalleni – koira oppii parhaiten kun se saa itse oivaltaa. Vaikka luento oli pitkä, niin Vesa Kuosmanen piti esimerkeillä ja mukavalla tyylillään sen erittäin mielenkiintoisena. Kevättä odotellessa siis, Ässäseni…

image

 

Viikonlopun pelastuskoiratreenailuja

Lauantaina käytiin pitkästä aikaa jäljestämässä. Lunta oli satanut vähän edellisenä päivänä, mutta sitä ennen suuri osa lumista oli sulanut – joten joissain kohdissa maa oli lähes paljas, ja joissain kohdissa lunta oli vähän enemmänkin. Treenikaveri oli tehnyt meille n. 400-500 metriä pitkän jäljen. Jälki oli n. 1,5 tuntia vanha kun lähdimme sitä ajamaan, aiemmin Ässän on tehnyt vain korkeintaan puoli tuntia vanhoja jälkiä. Alla on Ässän ajama jälki käsin karttaohjelmaan piirrettynä. Ihan noin suoraan ei Ässä mennyt jäljellä varsinkaan alkuun. Jäljennosto oli vähän hätiköity jonka jälkeen se vähän haihatteli menemään, olevinaan minkä vaan hajun perässä. Pikku hiljaa se kuitenkin alkoi pysymään paremmin jäljellä ja pitämään nenää lähempänä maata. Myöhemmin jäljellä kävi pari kertaa kyllä niin, että Ässä veti voimakkaasti johonkin suuntaan, ja minä jarrutin hetken aikaa kunnes tajuttiin että koira itse asiassa vetää jäljelle ja me oltiin ajauduttu vähän liikaa sivuun… pitäisi vaan luottaa koiraan!

Alkupäässä jälkeä oli kaadettu rankoja metsässä, ja meno oli aika vaikeaa – kaaduin kuitenkin vain kaksi kertaa 🙂 Tuuli kävi etelästä eli kartan alareunasta, ja varsinkin alkupäässä jälkeä Ässä jäljesti vähän ylempänä rinteessä. Kokonaisuudessan jäljellä oli yksi vähän tiukempi käännös, ja myös kolme polun ylitystä ja yksi puron ylitys. Puro ja toinen poluista menivät itse asiassa päällekkäin ja siinä vähän aika etsittiin jäljen jatkumista. Kuljettiin eestaas polkua pitkin löytääksemme jäljen toisella puolella polkua, ja myös itse etsin jalanjälkiä – en halua tehdä nuorelle koiralle vielä liian vaikeita tehtäviä. Löydettiin jälki uudelleen  ja jatkettiin matkaa.

Esineet olivat jäljen loppupäässä. Tämä siksi, että esine tulisi sellaisessa vaiheessa kun koira on jo saanut ajaa jälkeä, päästää enimmät energiat pois ja ehkä jopa kaipaa jo taukoa. Ässälle jäljestäminen on niin palkitsevaa, että jos esine olisi alkupäässä se saattaisi olla koiralle negatiivinen rankaisu eli vahvisteen poistuminen (vahviste on jäljestäminen). Ensimmäisen esineen lähestyessä Ässä alkoi haistelemaan aiempaa tiiviimmin. Esine eli puukeppi oli puoliksi lumen alla mutta löytyi kuitenkin. Ilmaisu sujui hyvin ja nopeasti – esineiden jättäminen loppuun siis toimii. Toinen esineistä oli metsän puolella mutta ihan pellon reunassa. Jos en olisi pitänyt liinaa kireämmällä ja jarruttanut vauhtia niin Ässä olisi mahdollisesti painanut pellolle vauhdilla ja esineen ohi. Koira kuitenkin löysi esineen hyvin minun hiukan autettuani.

Alun haihattelun jälkeen jäljestäminen sujui siis ihan mukavasti. Oli mukava nähdä kuinka jäljen edetessä koira hidasti vauhtia ja piti paremmin nenää maassa. Seuraavissa treeneissä voisi vaihdellen tehdä tuoretta ja pidempää (yli 500 metriä) jälkeä ja toisaalta vanhempaa ja alle tai noin 500 metriä pitkää jälkeä. Sen lisäksi täytyy miettiä esineiden siirtämistä keskemmälle jälkeä sekä jossain vaiheessa muiden esineiden esittelyä. Alla kuvassa harmaa nuolilla varustettu viiva on suurinpiirtein ajettu jälki ja punaiset tähdet ovat esineet eli pienet puukepit.  Ässän jälki 13022016

 

Tänään eli sunnuntaina käytiin tekemässä pieni muistinvirkistys hakutreenistä. Ollaan oltu treenitauolla oikeastaan koko talvi, ja nyt voisi alkaa taas laittamaan aikaa ja energiaa hakutreeniin. Alla on kuva treenistä, vaaleanpunainen viiva on minun kulkema ja harmaa taas koiran kulkema reitti. Kävin viemässä maalimiehen piiloon toista kautta eli oikeasta alakulmasta, ja sen jälkeen hain koiran ja lähdimme alueelle toiselta puolelta. Kuvassa näkyy suurin piirtein tuulen suunta, mutta tuuli ei ollut kovin voimakas. En pistottanut koiraa, vaan se sai vapaasti haistella ja kulkea haluamaansa suuntaan. Sen hääräily oli alkuun aika pienimuotoista, varmaankin kuvitteli meidän jatkaneen normaalia sunnuntaikävelyä. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä kallion vierestä vasemmasta reunasta suoraan maalimiestä (MM) kohti. Ihmetellessä GPS:in toimintaa (ei piirtänyt koiran kulkua kartalle kulkiessa ollenkaan) ajauduin liikaa pohjoiseen.

Päästyämme kallion laelle, koira alkoi merkkaamaan maalimiestä kohti – nosti nenäänsä, seisahti haistelemaan, ja sen jälkeen lähti ripeämmin maalimiestä kohti. Tästä kohtaa oli matkaa n. 80 metriä maalimiehelle. Lähdin sitten koiran perässä kulkemaan, ja se löysikin maalimiehen nopeasti tämän jälkeen.

Maalimiehelle päästyään Ässä kosketti välittömästi kosketuskeppiä ja sen jälkeen yritti nostaa rullaa suuhun, mutta ei pystynyt siihen johtuen kaulassa olevasta tutkapannasta! Tämä oli täysin turha ja tyhmä moka – olisi pitänyt pyytää koiraa nostamaan rulla suuhun autolla kun ensin laitoin pannan kaulaan. No, siirryin lähemmäksi, kutsuin koiran luokseni, ja otin pannan pois ja samalla sammutin sen (kartalla se kohta mihin harmaa koiran jälki loppuu). Tämän jälkeen lähetin koiran uudelleen maalimiehelle, ja ilmaisu sujui täydellisesti, myös näytöllä makaaminen huolimatta märästä lumesta ja siitä, että juttelin maalimiehelle jonkin aikaa ennen koiran palkkaamista.

Jos aiotaan käyttää tutkapantaa rullan kanssa uudelleen, pitää ensin kokeilla saako rullan säädettyä niin että koira saa sen suuhun tutkapannasta huolimatta. Muuten tämä treeni oli ihan hyvä muistuttelu Ässälle, että rullan ollessa kaulassa kannattaa etsiä ihania maalimiehiä joilla on hyvät eväät koiralle (tällä kertaa 400 g raakaruokaa) 🙂

Ässän haku 14022016

 

 

Jälkitreeni 23.9.2015

Muutamat treenit on jääneet raportoimatta, yksi niistä on Vision jälkikurssin viimeinen treenikerta. Tässä treenissä Ässällä olo n. 200-300 metrin pituinen M-kirjaimen muotoinen jälki, eli terävät kulmat oli aiheena. Jäljen alla oli myös harhajälki eli vanhempi jälki tällä kertaa.

Ensimmäisen terävän kulman takana meni polku, joka ensin veti Ässää puoleensa. Annoin sen tutkia rauhassam en edennyt itse väärään suuntaan. Ässä löysi pienen tutkimisen jälkeen jäljen. Loput terävistä kulmista meni tosi hienosti. Kerran se taisi lähteä harhajäljelle pieneksi hetkeksi, mutta muuten pysyi myös jäljellä hienosti. Esineet olivat jäljen loppupäässä, ensimmäisen se nosti heti, toisella se jäljesti hieman sivussa varsinaisesta jäljestä – palasin muutaman askelen taaksepäin, ja sitten se nosti myös toisen esineen. Ilmaisut sujuivat hyvin! 

Olipahan muuten hyvä kurssi – jäljestyksen kouluttaminen esineilmaisun kautta sopi ainakin Ässälle todella hyvin. Jatkossa pitää tehdä tarpeeksi pitkiä ja vaikeita jälkiä, jotta esineilmaisu itsessään on jo Ässälle palkkio (eli saa tauon jäljestämisestä), se nimittäin jäljestää todella vauhdikkaasti. Toki se saa ilmaisuista myös palkkaa. Ihmistä ei vielä kannata lisätä jäljen päähän, ennen kuin esineilmaisu on todella vahva ja toimii myös erilaisilla esineillä. Mutta siis, kiitos Sari ja Koirakoulu Visio kurssista!

Jälkitreeniä

Edellisen raportin jälkeen ollaan ehditty käydä Vision jälkitreeneissä kahteen otteeseen ja myös treenattu kotona. 

Treenien fokus kotona on ollut ilmaisussa. Lähinnä ollaan tehty yksittäisiä esineilmaisuja, joista Ässä on saanut palkaksi koko aamu- tai iltaruuan. Tavoitteena on ollut vahvistaa ilmaisua (maahanmeno esineen luona) – jäljestäminen kun on Ässälle niin palkitsevaa, että se mieluummin jatkaisi jäljestämistä kuin viitsisi pysäyttää ilmaisua varten. 

Treeneissä edellisellä viikolla tehtiin melko lyhyt jälki – ehkä maksimissaan 50 metriä. Jäljellä oli 5 esinettä, näistä Ässä nosti 4. Se jonkin verran otti esineitä suuhun löydettyään ne, mutta meni kuitenkin nopeasti maahan ja pudotti samalla esineen eteensä. Koiran maatessa ripottelin palkkanameja runsaasti esineen päälle ja hiukan eteenpäin oletettavasti jäljen suuntaisesti. Näin koiran noustessa esineeltä se jatkaisi jäljestystä hieman maltillisemmin. Muutenkin minun täytyy jonkin verran jarruttaa sitä sen jäljestäessä. 

Tämän viikon treenissä tarkoitus oli tehdä kaksi 90 asteen kulmaa jäljelle, ja esineet (2 kpl) oli tarkoitus jättää jäljen viimeiselle sivulle eli toisen 90 asteen kulman jälkeen. Jäljentekijä ei kuitenkaan niin selkeästi ollut jälkeä tallannut, vaan se oli enemmänkin ympyrä kuin neliö. Jäljellä oli yksi metsittyneen tien ylitys, joka nosti vaikeusastetta – annoin koiran itse ratkoa ongelman ja pienen työstön jälkeen, se jatkoi jäljestystä oikeaan suuntaan. Muutenkin Ässä pysyi jäljellä todella hienosti, ja nosti toisen esineistä.

Sen jäljellä olleen esineen nostosta palkkasin isolla kasalla broilerin sydäntä ja kivipiiraa, ja koska taskuun jäi vielä palkkapurkki jossa oli puolet iltaruuasta, jäljentekijä teki vielä lyhyemmän jäljen jonne laittoi toisen esineen. Siinä Ässä löysi esineen hienosti, ja pääsin antamaan ison palkan koiralle. Toisen puoliskon iltaruuasta se sai autossa häkissä loppupalkkana – järjestelmällinen loppupalkan anto häkissä on parantanut Ässän halukkuutta mennä häkkiin treenin lopuksi huomattavasti. 

Jäljestäminen sujuu siis todella hyvin ja luonnostaan, ja se on todella kovilla kierroksilla jo matkalla jäljen alkuun. Vauhtia täytynee jatkossakin jarruttaa, sekä maltin lisäämiseksi olisi hyvä aloittaa jo vanhempien jälkien ajaminen (joilloin koiran täytyy tehdä enemmän töitä jäljellä pysyäkseen). Pääpaino kotona tehtävässä treenissä on ilmaisussa, ja tarkoitus on tehdä lyhyitä, muutaman kymmenen metrin jälkiä, jonka lopussa on yksi esine ja jonka ilmaisusta koira saa ison palkan (aamu- tai iltaruoka), jonka jälkeen koiran viedään namia syötellen pois. 

Esimerkiksi kerran viikossa voisi tehdä myös pitkän jäljen koiralle, satoja metrejä tai lähemmäs kilometrin mittaisen. Jäljen loppupäässä on yksi tai muutama esine, eli niin, että koira saa ensin jäljestää mahan täydeltä, ja kun pahin into on saatu ulos, saattaa se onnistua esineiden ilmaisussa paremmin. Parhaimmillaan esineet saattavat toimia siinä vaiheessa jo itsessään palkkiona, kun koira pääsee niitä ilmaistessaan tauolle jäljestämisestä. Siinäkin palkkojen ilmaisusta olisi hyvä olla suuret ja koiran mielestä tavoiteltavan arvoiset. 

Jälkitreenit 2.9.2015

Osallistun Ässän kanssa Koirakoulu Vision jälkikurssille, tavoitteena pelastusjäljen kouluttaminen Ässälle. 

Kurssilla pelastusjäljen kouluttaminen aloitetaan esineiden ilmaisusta, eikä itse asiassa jäljestämistä erikseen koiralle edes kouluteta koska ne yleensä osaavat sen jo itsestään. Esineinä käytettiin pieniä puukeppejä, joita jäljentekijä on käsitellyt. Ässälle treeni aloitettiin ”esineruudusta”, eli tässä tapauksessa pieni tallattu alue, jossa on runsaasti esineitä. 

Olin jo kotona alkanut kouluttamaan Ässälle ilmaisuna maahanmenoa, tämän koulutin kolikolle. Koiran haistellessa kolikkoa maassa, annoin vihjeen mennä maahan ja palkkasin siihen runsaasti. Nostin kolikon pois, laitoin uuteen kohtaan ja tein saman harjoituksen. Alkuun Ässä otti kolikkoa suuhun ja yritti tuoda minulle, mutta kun annoin maahanmenovihjeen heti koiran kuonon lähestyessä kolikkoa, suuhun ottaminen väheni merkittävästi. 

Sama esineen nosto ilmeni myös kurssilla. Nopealla vihjeellä käytös muokkaantui sellaiseksi, että koira ehti ottaa esineen suuhun mutta meni heti maahan ja pudotti samalla esineen. Saimme kotitehtäväksi jatkaa esineruudun harjoittelua, ja auttaa koiraa sen löytäessä esineen ruudusta antamalla vihjeen mennä maahan. Turha esineen nostaminen jäänee jossain vaiheessa pois, ja ilmaisu saadaan halutunkaltaiseksi eli koira menee maahan esineen eteen sen löytäessään.

Kun ilmaisu ja esineruutu ovat hallussa, voidaankin jo siirtyä jäljen tekoon. Muilla kurssilaisilla oli jo lyhyet jäljet, koska kurssi oli alkanut jo edellisellä viikolla, me vain emme päässeet mukaan. Jäljen alkuun tallataan kolmio, jolle asetetaan muutama esine, ja kolmion kärjestä lähdetään tallaamaan jälkeä jolla on alkuun esineitä melko tiheään, esim. jokaisella tai joka toisella askelella. Nyt alkuun esineet ovat samanlaisia, eli puukeppejä, lusikoita tms. jotta esineet eivät itsessään vaikuttaisi koiran käytökseen. Myöhemmin esineitä aletaan vaihtamaan erilaisiin. 

Tämän koulutustyylin tarkoitus on kouluttaa jäljen ajaminen koiralle esineiden etsimisen ja ilmaisun kautta – koira oppii, että esineet ovat tallatulla alueella, joten se pysyy jäljellä löytääkseen esineet ja esineet kannattaa etsiä ja ilmaista koska jokaisesta esineestä se saa palkkaa. Esineisiin keskittyminen saa koiran myös ajamaan jäljen tarkasti ja rauhallisesti, eikä etsittävää ihmistä kannata laittaa jäljen päähän ennen kuin koira ilmaisee esineet luotettavasti. Koiran kehittyessä esineiden välimatkaa pidennetään, koko jälkeä pidennetään ja jälkeä vaikeutetaan, ja lopuksi lisätään se ihminen jäljen päähän. Innolla odotan seuraavia kurssikertoja!

Pelastusjälkiluento 29.5.2015

Kävin kuuntelemassa Belgianpaimenkoirayhdistyksen ja Hepekon yhteistyössä järjestämän pelastusjälkiluennon, luennoitsijana oli  Johanna Franzen. Alla muutamia asioita mitä jäi mieleen luennosta, omilla ajatuksilla säestettynä. 

Luennon aikana nostettiin selkeästi esille käytännönläheisyys jälkeä kouluttaessa – ei käsitellä jäljestystä liian teknisenä suorituksena, vaan tärkeintä on se, että tositilanteessa jäljen päässä oleva ihminen löytyy. Toinen asia mikä jäi selkeänä viestinä mieleen oli koiranlukutaito. 

Luennolla käytiin läpi maavainua ja ilmavainua, ja todettiin, että koira käyttää todennäköisesti aina kumpaakin. Toki jälkeä opettaessa vahvistetaan maavainun käyttöä. Maavainun työkalupakkiin kuuluvat: kyky reagoida eri-ikäisiin jälkiin, eri olosuhteissa, eri alustoilla, kyky lukea koiraa, erilaisia jälkiä, kyky auttaa, lukea ja tukea koiraa, motivointi ja kouluttaminen, esineilmaisu, tunnistehajun käyttö. Näkisin nämä asioina, joita koiralle tulee kouluttaa ja joita itse kannattaa opetella, jotta jäljestys sujuu hyvin. 

Jälkeä koulutettaessa vahvisteiden avulla koiralle luodaan motivaatio jäljestää. Hallintaa tarvitaan esimerkiksi jäljestyksen keskeyttämiseen (jos pitää käyttää puhelinta/radiopuhelinta, tai edessä on vaaratilanne tms.). Kun koira on saatu motivoitua jäljestämiseen jäljellä olevien vahvisteiden avulla, hiotaan koiran tekniikkaa paremmaksi vaikeuttamalla jälkeä ja olosuhteita. Ohjaajan tärkein tehtävä on koiranlukutaito: täytyy opetella tulkitsemaan koirasta milloin se nostaa jäljen, milloin se tippuu jäljeltä, milloin se vaihtaa jäljen jne. Ongelmanratkaisukykyä vaaditaan sekä koiralta, että ohjaajalta. Tärkeää on antaa koiralle tilaa ja aikaa ratkoa ongelmia, etenkin jos ja kun koira on jo motivoitunut jäljestämään. Toki koiraa voi auttaakin, jos sen motivaatio alkaa laskemaan. Tämäkin on taito, jonka varmasti oppii tekemällä. 

Kaikista tärkein vaihe on jäljen nostaminen. Takajäljen estämiseksi alkuun koira viedään jäljelle jäljen suuntaisesti. Jäljen alkua ei mennä viittomaan koiralle, vaan annetaan sen itse oivaltaa missä se menee. Vahvisteita on jäljellä alkuun paljon, ja koiran kokemuksen myötä niitä vähennetään. 

Luennolla käytiin myös läpi erilaisia olosuhteita, ja sitä mitä ne vaikuttavat jäljen haastavuuteen. 

1) Alusta. Metsäjäljellä haju jää alkuun ylös puihin, oksiin jne. Vanhemmalla jäljellä haju painunut. Pelto on stabiilimpi alusta, ei ole puita ja maasto kokonaan samaa. Pelto on paljon helpompi kuin metsä. Jälkikoira kannattaa viedä nuorena jo metsään, ja erilaisille metsäalustoille. Toki alkuun vahvistetiheys pidetään korkeana. Hiekkaan ja asfalttiin jää vähän hajua, joten ne ovat vaikeita jälkialustoja.

2) Lämpötila. Kun kosteus haihtuu maastosta, jälki vanhenee. Kuumassa ja auringossa jälki vanhenee nopeasti. Erittäin kuumassa paikassa jälki on vanha jo muutamassa tunnissa. Kosteassa ja varjoisessa metsässä parikin päivää vanha jälki vielä nostettavissa.

3) Kosteus/kuivuus. Kuten edellä.

4) Peitteisyys. Varjossa helpompi nostaa jälki, haju säilyy paremmin. Kuvionrajalla (esim. tullessa varjoisasta metsästä hakkuuaukealle) jälki muuttuu, joten koiralla voi kestää hetki poimia jälki uudelleen. Siinä tilanteessa kannattaa antaa koiralle vähän aikaa tutkia missä jälki jatkuu.  
5) Maastonmuodot. Lämpimällä haju nousee, viileällä haju laskee. Rinteessä koira voi ajaa sivussa kelin mukaan (lämpomällä ylempänä, viileällä alempana). Kosteikot, ojat, lammet ja järvet imevät hajua puoleensa. 

Jälkiharjoitus koostuu seuraavista vaiheista. On tärkeää suunnitella harjoitus hyvin ennen jäljen polkemista, suunnitella vahvisteiden ja esineiden paikat, ja miettiä mitä osa-aluetta haluaa sillä kertaa treenata. On hyvä tapa myös purkaa harjoitus, ja pohtia mitkä asiat sujuivat ja mitä pitää harjoitella. Jos koira ajaa kaikki jäljet täydellisesti, ovat treenit todennäköisesti koiralle liian helppoja. 

1) harjoituksen suunnittelu

2) jäljen tekeminen

3) jäljen ajaminen

4) jäljen purku

Merkkien käyttö ei ole luennoitsijan mielestä tarpeellista, vaan on järkevämpää merkata jälki gps:ään. Jos jälki on vaikea tai koira on epävarma, voi gps:n avulla palata taaksepäin kohtaan jossa koira oli vielä varmasti jäljellä. Opetusvaiheessa voidaan jäljestäessa olla joidenkin metrien päässä koirasta, mutta kokeneella koiralla annetaan koiralle tilaa ja pysytään liinan päässä, mutta kuitenkin koiraa tarkkaillen. Jos jälki on vanha tai vaikea, voi antaa koiran jäljestää vapaana, jotta se saa työskennellä rauhassa. 

Nostovaihe kannattaa laittaa helppoon maastoon. Sen jälkeen koiran tasosta riippuen jäljellä on haastavia kohtia ja vahvisteita, vaihdellen. Haastekohtia voivat olla esimerkiksi kulma, piikki, makaaminen maassa, tallattu alue, silmukka, umpikuja, jäljentekijän pissaaminen (!), alustanvaihto, kiipeäminen, hankala esine, vaikeakulkuinen maasto, suo jne. 

Jälkeä vaikeutetaan myös lisäämällä harhajälkiä. Koiran reagointi harhaan on erilainen kuin oikealla jäljellä, joten koiranlukutaito on tärkeä. Ohjaaja ei koskaan lähde perään harhalle tai takajäljelle, vaan pysyy paikoillaan oikealla jäljellä. Vahviste laitetaan oikealle jäljelle harhan jälkeen, mutta tarpeeksi kauaksi ettei vahviste houkuttele koiraa liikaa. Harha voi olla u:n muotoine jälki tai siksakki joka ylittää jäljen moneen kertaan, jäljen kulmassa, jälkitarha (ketju ylittänyt jäljen), rinnakkaisharha eli harha menee hetken aikaa rinnakkain jäljen kanssa, yleisharha (lähellä taajamaa), polut, jäljentekijällä koira, kaksi jäljentekijää, jäljet ristiin, kävelysauvat jne.

Takajälki on ehdoton virhe pelastuskoiralle. Anna koiralle työrauha jälkeä nostaessa, jotta se saa pääteltyä jäljen suunnan. Älä painosta tai ohjaa koiraa. Tarkista onko maassa näkyviä askelia, jotta voit varmentaa jäljen suunnan. Älä koskaan lähde perään takajäljelle. Koiran takajäljen estämiseksi: Älä tee itse virhettä, vahviste oikeassa suunnassa nopeasti, eri suunnista tulevat nostot (alkuun jäljen suuntaan, sitten 90 astetta jälkeen, sitten jälkeä vastaan), tee jälki kaukana tiestä. Haastavin versio on vastaan tuleva jälki, eli jälkeä nostaessa tullaan koiran kanssa jäljelle niin, että jos jatkat samaan suuntaan, koira lähtee takajäljelle.

Esineilmaisussa tyylillä ei ole väliä, kunhan koira reagoi esineeseen. Ilmaisun voi kouluttaa erikseen tai jäljellä. Esineestä on hyvä antaa virettä nostava palkkio, jotta reaktiosta tulee vahva. Nuorella koiralla esineet kannattaa viedä jäljelle vasta kun vahvisteita on enää melko vähän. 

Id-jäljestä mainittiin, että se on yksi työkalu perus-pelastusjäljen apuna. Todellisessa etsintätilanteessa voidaan löytynyt esine, reppu, auto tai talo myös sulkea jälkien varalta. Tämä tarkoittaa sitä, että kierretään kohde koiran kanssa, ja merkataan kohdat joissa koira nostaa jälken. Sulkuja voidaan tehdä useampi, ja koiran reaktion perusteella arvioidaan mikä jälkistä on tuorein tai voimakkain. Sitten lähdetään ajamaan jälkeä, ja jos on saatavilla muita koiria, ne ajavat toiset jäljet. 

 Jäljen hukkumiseen apukeinoina mainittiin
1) peruuta takaisin

2) merkkaa gps:iin kohdat joissa koira on varmasti jäljellä

3) anna koiran tarkistaa ohjaajan ympäriltä sektorit, nelikenttä, jotta koira löytäisi jäljen uudelleen. Tarkkaile ja ohjaa koiraa niin, että se tarkistaa 360 astetta ohjaajan ympäriltä ohjaajan seisoessa paikoillaan. Jos jälkeä ei yhäkään löydy, peruuta kohtaan jossa koira oli vielä jäljellä.

Luento oli hyödyllinen ja erittäin informatiivinen. Toki aloittelijan kannalta olisi kaivannut vielä tarkempia askelmerkkejä jäljestämisen aloittamiseen, mutta ehkä laji on myös sellainen, että paljon riippuu koirasta ja tilanteesta. 

Jonkin verran omia koulutusperiaatteita vastaan soti luennoitsijan ratkaisumalli riistan jahtaamiseen, hän oli melko voimakkaidenkin pakotteiden kannalla. Mutta sepä ei kauheasti vaikuttanut muuhun luennon sisältöön, ja jokainen itse päättää miten oman koiransa kanssa toimii. Luennoitsija oli myös voimakkaasti sitä mieltä, että seisojasta ei ole pelastusjälkikoiraksi, eli että riistajäljet tulevat häiritsemään suoritusta liikaa. Siihen en osaa vielä ottaa kantaa, eli katsotaan miten meidän käy! 
Luennon inspiroimana kävin tekemässä lyhyen jäljen Ässälle seuraavana päivänä, testatakseni mitä koira luonnostaan osaa. Maasto oli lievä rinne, suurimmaksi osaksi varjoista lehtimetsää. Tein ihan lyhyen jäljen, 20-30 metriä ehkä, jossa oli yksi lievä kulma. Jälki oli vajaat 30 min vanha. Juuri ennen jäljen ajoa, tein pari namiruutua eli tallasin pienen alueen maassa ja kylvin siihen nameja. Tässä ajatuksena on, että koira oppii etsimään vahvisteita tallatusta osasta.

Sitten vein koiran jäljen lähelle: se poimi sen nopeasti, söi pari namia ja sitten lähti jäljestämään kuin juna. Jäljellä siis oli nameja joka askelella, ja Ässä söi ehkä kolme neljä ensimmäistä. Jäljestäminen itsessään oli koiralle paljon palkitsevampaa kuin namien syöminen. Jarruttelin koiraa vähän, mutta siltikin jäljen ajossa ei mennyt kuin hetki. Lopussa oli purkissa Ässän aamuruoka, Ässä ei kyllä siitä välittänyt heti vaan jatkoi jäljen suunnan etsimistä – olin hypännyt pois jäljeltä siinä vaiheessa. Aika kiva ensimmäinen kokeilu! Voimme siis seuraavaan treeniin nostaa vaikeusastetta merkittävästi.