Pelastuskoiratreenailuja ja syksyn tavoitteet

Treenikausi alkoi jo elokuun alussa, mutta Ässä on päässyt vasta muutamaan treeniin mukaan lomailtuaan pitkän pätkä viime kuussa Pohjanmaalla. Kuvassa Ässä nauttii ”mummolassa” olosta… 

Elokuun puolella testattiin hajuun reagointia tien vartta kävellen – maalimiehet olivat metsän puolella lähellä tietä. Koiran selvästi reagoitua, se vapautettiin paikantamaan ja ilmaisemaan maalimies. Ässällä oli selkeät reaktiot ja ilmaisut sujuivat hyvin. 
Tämän viikon maanantaina treenattiin jälkeä. Jälki oli noin tunnin vanha metsäjälki, pituus reilut 500 metriä ja 3 esinettä jäljen viimeisellä sadalla metrillä. Tallaajana oli Ässälle vieras henkilö. Vauhtia oli jäljellä Ässälle tuttuun tapaan.  Kulman kanssa oli vähän hakemista, ja poluilla taisi olla tuoreita harhajälkiä kun ne veti peräänsä. 
Jännäksi homma meni, kun tunsin että Ässä pysähtyi liina päässä. Sitten kuului ääntä, ja kun pääsin puskan takaa pois huomasin, että Ässä on nenät vastakkain satunnaisten ulkoilijoiden koiran kanssa… kutsuin/vedin Ässän pois, en muista tarkkaan kun oli vähän hätä saada koira pois toisen iholta. Mitään ei kuitenkaan sattunut, annoin Ässälle vähän nappuloita ja kehuin sitä toisen koiran jatkaessa matkaa, jonka jälkeen lähdettiin etsimään jälkeä uudelleen. Ulkoilijoiden tuoreet jäljet tarkistettuaan jatkettiin taas jäljestämistä, ja kiitettävästi Ässä pystyi jatkamaan hommia vaikka tämmöinen sille varmasti kiihdyttävä episodi sattuikin.

Ensimmäisestä esineestä Ässä meni yli, ja kutsuin sen takaisin, jotta se löytäisi esineen. Toinen ja kolmas löytyi oma-aloitteisesti, ja etenkin olen tyytyväinen kolmannen eli viimeisen esineen ilmaisuun. Esineilmaisuahan on yritetty vahvistaa kesän aikana esineruututreeneillä. Jäljellä on Ässä usein mennyt yli tai vain jäänyt seisomaan esineille vaikka ilmaisu onkin maahanmeno, ja tämä on todennäköisesti johtunut siitä, että jäljestäminen itsessään on sen mielestä palkitsevampaa kuin esineilmaisu. Toki kyse on myös käytöksen sujuvuudesta ja vahvistehistoriasta, eli kuinka paljon massaa esineilmaisukäytöksellä on. 

Kolmas esine oli siis ison kiven takana, ja minulta kesti hetken päästä Ässän luokse koska olin 10-metrisen liinan toisessa päässä. Ässä ei ollut mennyt yli, eikä seisonut vaan ilmaisi aivan oikein eli maassa maaten, esine etutassujen välissä. Eipä se tietenkään pitäisi olla mikään ihme, että jos jotain asiaa harjoitellaan niin osaaminen kasvaa 😊 Tallaajalta oli myös mielenkiintoinen huomio siitä, että jäljestämisen tarkkuus parani aina esineilmaisun jälkeen – tämä voisi jopa vaikuttaa siltä, että esinemotivaatio on oikeasti kasvanut! 

Varmastikin kannattaa tehdä vielä lisää esineruutuja, mutta mukaan voisi ottaa siihen pienemmät esineet ja tehdä myös pikkuhiljaa pitkäkestoisempaa etsintää ruudussa. Nythän motivaatiota on nostettu sillä, että vain yhden esineen löytämisestä saa todella ison palkan, ja treeni päättyy siihen. Varsinaisia jälkitreenejä voisi vaikeuttaa vanhemmilla jäljillä, sekä alkaa tehdä jälkiä runsaasti harhajälkiä sisältävään maastoon – esineiden toimiessa nyt paremmin vahvisteina, voidaan niiden määrää lisätä vaikeilla jäljillä ja pitää sillä huolen koiran motivaatiosta jatkaa hommia. 

Syksyn tavoitteiksi laitoin ensimmäisten treenikertojen yhteydessä seuraavat asiat: 

ILMAISU/MM-KÄYTÖS: 

– ilmaisun yleistämistä eri tavalla käyttäytyviin maalimiehiin

– näytöllä odottamisen keston kasvattaminen ja hallintaan oton treenaaminen

ETSINTÄ:

– partioinnin harjoittelu

– pitkän etsinnän harjoittelu

– ilmavainun vahvistaminen

ETSINNÄN ALOITTAMINEN/ALUEELLE SIIRTYMINEN: 

– kokeenomaiset aloitukset eli koiran odottaminen paikkamakuussa, etsinnän suunnittelu

Jälkitreeni 20.10.2016

Kävin puolitoista viikkoa sitten tallaamassa GPS:n pelastuskoirien jälkikokeen A-tasoisen jäljen, koska olin menossa maalimieheksi tänään pidettyyn HEPeKon jälkikokeeseen.

Jätin jälkeä tallatessa Ässälle vain 2 esinettä (vihreät liput) kokeenmukaisten 5 esineen sijaan, koska esineiden ilmaisu on yhä Ässälle ”rangaistus” eli se kokee ikävänä sen, että se joutuu lopettamaan jäljestämisen. Sen takia Ässän esineet olivat myös loppupäästä jälkeä. Ässältä jätin myös viimeisen pätkän pois, Ässä kyllä teki Ässän toisen esineen jälkeisen kulman mutta kutsuin sen pois eli periaatteessa jäljestäminen päätettiin toiseen esineeseen. Jälki oli Ässän jäljestäessä tuore, max 30 min vanha.

Jäljen pituudeksi tuli 886 metriä, ja GPS:n mukaan jäljestäessä aika liikkeellä oli reilu 13 min ja pysähdyksissä reilu 4 minuuttia (kaivoin esineillä repusta palkat ja Ässä söi kummallakin esineellä 1/3 sen iltaruuasta ja autolla viimeisen kolmanneksen loppupalkkana). Alla kuva jäljestä, punaisena minun tallaus ja vihreänä Ässän jäljestys. Siniset liput olivat varsinaisen kokeen esineiden paikat, niitä ei ollut paikoillaan Ässän jäljestäessä.

Yksi kohta oli missä Ässä lähti hetkeksi takajäljelle (ojien jälkeen) – samassa kulmassa oltiin ratamestarin kanssa hiukan pyöritty kun tarkistettiin kulman paikkaa ja seuraavaa suuntaa. Tämä varmasti hämäsi vähän, mutta nopeasti Ässä huomasi oikean suunnan. Jäljellä siis oli sekä minun että ratamestarin jäljet mutta suurimman osan ajasta kuljettiin samaa reittiä.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä hyvä suoritus Ässältä, se olisi siis jo aika lailla valmis jälkikokeeseen. Esineiden ilmaisua täytyy vielä vähän vahvistaa, ja treenata eri ikäisillä jäljillä ja erilaisissa olosuhteissa. Ja oli kiva olla tänään maalimiehenä kun myös varsinainen kokelaskoirakko jäljesti hienosti ja löysi minut saaden hyväksytyn suorituksen!

HEPeKon ryhmäkatselmus 2016

Osallistuimme Ässän kanssa yhdistyksemme Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirien järjestämään treeniryhmien väliseen kisaan eli ryhmäkatselmukseen. Ryhmäämme kuului myös Miia ja labbis Rocky sekä ryhmänjohtaja Valtteri. Minimikoko ryhmälle oli ryhmänjohtaja ja kaksi koirakkoa, saimme siis juuri joukkueen kasaan. Sen lisäksi koiramme ovat melko nuoria, Ässä muutaman kuukauden yli 2 v ja Rocky vasta puolitoistavuotias! Katselmus alkoi klo 18 perjantaina ja palkintojenjako alkoi klo 19 lauantaina. Valitettavasti ryhmänjohtajamme Valtteri joutui lähteä töihin lauantaiaamusta kuuden aikoihin (tämä oli järjestäjien tiedossa) – tästä huolimatta pärjäsimme hyvin ja sijoituimme neljännelle sijalle kisassa! Sijoitusta tärkeämpää oli kuitenkin sekä meidän ihmisten, että koirien saama oppi rasteista ja koko kokemuksesta. Alla kokoelma kuvia Ässän rinkanvahtimisoperaatiosta ennen katselmukseen lähtöä, ilmeisesti Ässä halusi varmistaa, että rinkka ja minä emme lähde ilman häntä minnekkään.

Perjantai-ilta

Ensimmäinen rastimme oli Maunulassa, jonne myös jätimme auton seitsemän maissa perjantai-iltana. Tehtävä oli käyttöesineen haku alueelta eli koira lähetettiin etsimään esinettä ja itse jäätiin alueen ulkopuolelle. Yhtä koiraa sai käyttää kerrallaan, ja esineruutu oli jyrkässä ylämäessä. Ensin kokeiltiin Ässällä – se kyllä irtosi ja etsi, mutta käytin vihjettä hae joka tarkoittaa dummyn/linnun etsimistä. Emme ole siis treenanneet esineruutua lainkaan, weimareilla kun ei ole pk-oikeuksia. Ässä ei löytänyt mitään (todennäköisesti etsi lintua tai dummya), ja koska aikaa oli vielä niin vaihdettiin Rockyyn. Rockyllakaan ei ollut esineruudusta mitään kokemusta, mutta noudoista jonkin verran – Rocky irtosi hienosti ja löysi kuin löysikin hanskan aikarajan puitteissa!

Kaikkien rastien sijainnit ilmoitettiin koordinaateissa, ja pienestä sekaannuksesta gps:in kanssa johtuen teimme pienen harharetken ennen seuraavaa rastia Pirkkolassa. Päästiin kuitenkin viimein paikalle! Rasti sisälsi kartalla olleen reitin jäljentämisen käsin paperille ja reitin kiertämisen aikarajan puitteissa. Reitin varrella oli vihjeitä, jotka piti kerätä. Tämä sujui meiltä hyvin, saimme kerättyä yhtä vaille kaikki vihjeet ja pääsimme siirtymään seuraavaan rastiin kävellen.

Kolmas rasti oli kehä 1:sen pohjoispuolella. Ryhmänjohtajalle annettiin tiedoksi polkuun, ojaan ja koirapuistoon rajautuva alue, josta piti etsiä ihmistä. Päättelimme, että se saattaisi olla jälkitehtävä, joten käytettiin Ässää. Aika oli hyvin rajallinen. Lähdimme etsimään aluetta sen reunoja pitkin, mutta Ässä merkkaili alueen toiseen reunaan ja takaisinpäin voimakkaasti. Jatkoimme kuitenkin vielä eteenpäin ja tarkistimme toisen päädyn ensin. Kun palasimme ojaa pitkin toiseen suuntaan aluetta, Ässä siirtyi kulkemaan ojaa pitkin. Ajattelin sen vain vilvoittelevan tai etsivän jotain pikkueläimiä. Aika loppui ennen kuin pääsimme alueen toiseen päätyyn. En ole varma, mutta sain rastivastaavalta semmoisen vaikutelman, että etsitty henkilö olisi ollut juuri ojan varressa alueen toisessa päässä. Pitäisi aina luottaa koiran merkkaukseen etsintäsuunnitelman noudattamisen sijaan – samalle paikalle voi aina palata jos koiran osoittamassa suunnassa ei ollutkaan mitään! Sen lisäksi, olisi varmaankin ollut paras aloittaa etsintä ojan reunaa pitkin, koska ymmärtääkseni vesi imee hajua puoleensa, joten koira voisi ojan varresta saada laajemmaltakin alueelta hajut. Alla oleva kuva on otettu juuri ennen tätä rastia kehä 1:sen päältä.

Neljäs rasti oli Paloheinässä ja sen teema oli miljööbaana. Kuljimme koirien ja kaikkien varusteiden kanssa luonnossa olevassa vallihautamuodostelmassa. Kyseessä oli ilmeisesti osa venäläisten 1. maailmansodan aikaista Viaporin maarintamaa. Vaikeimmat kohdat reitillä olivat koirien laskeminen yli puolentoista metrin syvyiseen vallihautaan (tämän kohdan olisimme voineet koirien ison koon vuoksi välttää ja ottaa samalla 5 minuutin aikarangaistus) ja pienen luolan läpi ryömiminen rinkat selässä. 

Rata sujui hyvin, ja onnistuimme tosiaan laskemaan meidän yli 30 kg painavat koiratkin vallihautaan, huolimatta ryhmän pienestä koosta. Tässä vaiheessa meillä oli kaksi vaihtoehtoa: kiertää ylimääräinen suunnistustehtävä lisäpisteiden kartuttamiseksi tai siirtyä suoraan seuraavalle rastille. Me otimme lisätehtävän ja kiersimme suunnistusrastit tehokkaasti. Alla kuva suunnistustehtävän varrelta.

Viides rasti oli jäljestystehtävä Paloheinän metsissä. Rockyn kanssa ei oltu vielä tehty jälkeä, joten Ässä pääsi hommiin. Jälki lähti metsän reunaan jätetystä polkupyörästä. Ässä nosti jäljen välittömästi, ja tuttuun tyyliinsä jäljesti ripeästi mutta tarkasti jäljen, kulmat ja kaikki, ilman mitään harhailuja kunnes pääsimme ojan reunaan. Se hetkeksi jäi paikoilleen haistelemaan, ja minä jäin rauhassa odottamaan mitä se tekee ja taisin sanoa, että nyt se ehkä hukkasi jäljen. Se eteni jäljen suuntaisesti ojan yli tarkistamaan mutta palasi takaisin. Se eteni metrin tai pari oikealle ojan suuntaisesti mutta palasi takaisin. Sitten se eteni vasemmalle metrin tai pari ojan suuntaisesti myös ja alkoi haistelemaan puuta vasten olevaa myttyä – sitten minäkin tajusin, että siinähän se etsitty henkilö olikin! Ilmaisua se ei tehnyt, mutta sitä ei ollakaan treenattu vielä jäljen yhteydessä. Olin kyllä oikein tyytyväinen Ässään 🙂

Kuudes rasti sijaitsi Haltialassa ja tehtiin ilman koiria. Minä ja koirat jäimme odottamaan kun Miia ja Valtteri kävivät pelastamassa Vantaanjoessa kelluvan ihmisen – jalat ja kengät olivat kyllä kastuneet. Alla valitettavasti vähän tärähtänyt mutta mielestäni silti mainio kuva koirista odottamassa Miian ja Valtterin paluuta. Seitsemäs rasti oli myös Haltialassa ja sisälsi koiralle annettavaa ensiapua ja koiran kantamista tietyn matkan verran. Rocky hoiti potilaan roolin oikein mallikkaasti. Kahdeksas rasti oli taasen ihmisen ensiapua. Minä toimin viestittäjänä johtoon ja hätäkeskukseen kun Miia ja Valtteri auttoivat potilasta ja antoivat myös elvytystä (nukelle).

Yhdeksäs rasti oli pienellä metsäalueella Oulunkylässä. Siellä oli jälleen esineruututehtävä mutta paljon isommalla alueella (ja oletettavasti useammalla esineellä) kuin ensimmäinen rasti. Taas aika oli rajattu ja yksi koira kerrallaan sai etsiä esineitä. Rocky aloitti ja haki tosi hyvin, etenkin ottaen huomioon, että kilometrejä oli jo takana runsaasti. Mitään esinettä ei kuitenkaan tarttunut Rockylle mukaan. Ässäkin kokeili, mutta ei myöskään noutanut esineitä. Saldo oli siis nolla esinettä, mutta yritys oli kova.

Kymmenes rasti oli etäisyyksien arvioiminen Taivaskallion päällä, Käpylässä. Sieltä piti arvioida sekä maastossa näkyvien puiden etäisyyttä, että kauempana sijaitsevien maamerkkien etäisyyksiä. Yhdestoista rasti oli jo mukavan lähellä autoa, eli siirryimme Metsälään hiekkakentälle. Saimme tietää siellä, että olimme aikataulusta niin paljon jäljessä, että emme pääsisi rastivastaavan autolla Meilahdessa sijainneelle taajamaetsintärastille. Se oli todella iso harmi, ja yllätys myös – alkupään harharetkeä lukuunottamatta olimme edenneet viivyttelemättä ja ripeästi rastilta toiselle, eikä missään muulla rastilla sanottu mitään siitä, että olisimme aikataulusta jäljessä. Saimme kuitenkin suorittaa hiekkakentän laidalla toisen rastin tehtävistä eli trangian sytyttämisen mahdollisimman nopeasti, ajanotto päättyi kun vesi alkoi kiehumaan. 

Tästä lähdimme autolle ja johtopaikkaa kohti, kello taisi olla noin puoli kuusi aamulla kun lähdimme ajamaan. Kännykän mukaan oltiin kävelty (ja välillä myös juostu) klo 18 ja klo 24 välillä noin 11,5 kilometriä. Alla Ässä ja auringonnousu Taivaskalliolla.

Lauantaiaamu

Olimme toinen joukkue paikalla pommisuojassa ja hyvästelimme Valtterin, joka joutui lähtemään töihin. Minä jatkoin ryhmänjohtajana sen lisäksi, että olin yhä myös koiranohjaaja – olin kuitenkin ollut ryhmänjohtajana jo kerran aikaisemmin, joten en ollut kauhean huolissani tästä, pääasia että saatiin jatkaa! Meidät ohjattiin pommisuojan pimeään nurkkaan, onneksi – kaikki ryhmät koirineen nimittäin kerääntyivät samaan kaikuvaan halliin lepäämään. Sillä aikaa kun toinen meistä haki aamupalaa ja kävi vessassa, toisen piti olla omalla paikalla koirien kanssa. 

Aamutoimet hoidettuamme pääsimme lepäämään noin puoli 7 aikaan aamulla. Rocky oli aivan mahtava, se odotti Miiaa kauniisti paikoillaan ja Miian palattua kävi nukkumaan rauhallisena. Meidän lepo ei sujunut aivan yhtä hyvin.

Ässä kyllä oli odottanut hiljaa kun minä kävin hakemassa aamupalaa, mutta minun tultua takaisin ja käytyä lepäämään, alkoi Ässän vahtivuoro… Jokainen epäilyttävä ääni, haukahdus tai vinkuminen piti karkoittaa erittäin uskottavalla vahtihaukulla – pahoittelut siis kaikille muille hallissa olleille… Vastaehdollistin Ässää ääniin, eli aina sen kuultua jotain, annoin sille namin. Kun sain sen kierroksia tarpeeksi alas, että se ei joka rasahduksesta hermostunut, se antoi minun hieroa sen kylkiä, suupieliä ja poskilihaksia. Sen myötä se hieman rentoutui lisää ja käpertyi nukkuma-asentoon. Pidin koko ajan käsiä siinä kiinni rauhoittaakseni sitä, ja sain ainakin hetkeksi torkahtaa. Meidän piti kuitenkin olla valmiita lähtemään 2 minuutin sisällä hallista, ja sieltähän se ”palohälytys” tulikin noin vartin yli 7, joten siirryimme ulos odottamaan ohjeita. Tässä tuoreena ryhmänjohtajana, katse tiukasti tiessä 🙂

Lauantain ensimmäinen rasti oli tottelevaisuusrasti. Siinä koirat suorittivat kokeenomaisissa olosuhteissa (ilman palkkaa) ketteryysesteitä, sovelletun pöydälle ohjaamisen, koiran kantamisen, seuraamiskaavion sekä eteenlähetyksen – ohjaajat vain vaihtoivat paikkaa! Minä siis ohjasin Rockya, ja Ässä oli ensin Miian kanssa paikkamakuussa. No, Ässä ei jäänyt paikkamakuuseen yksin, vaan tuijotti minua intensiivisesti… Pysyi kuitenkin hiljaa paikoillaan Miian vieressä minun ja Rockyn tehdessä liikkeitä. Rocky kuunteli minua tosi hyvin. Ketteryysesteitä Rocky ei ilmeisesti ollut kauheasti tehnyt, mutta yritys oli Rockylla hyvä. Se tuli kauniisti sivulle ja pysyi minun luonani. Putki meni tosi hyvin, keinussa ja rummussa ei ollut pysäytyksiä mutta meni yli. Merkille ja siitä pöydälle lähetys ei oikein onnistunut, mutta silti Rocky innokkaasti lähti eteenpäin muttei vaan tiennyt mitä tekemään – eikä ihme jos sitä ei oltu vielä treenattu lainkaan! Kantaminen sujui mallikkaasti kuten pöydällä pysyminen ja siitä luoksetulo. Seuraamiskaavio sujui aivan täydellisesti, käännöksineen ja tahdinvaihtoineen. Eteenmenossa minulla oli väärä vihje – sanoin eteen tarkoituksena lähettää koira eteen, mutta eteen-vihje Rockylla tarkoittikin luoksetuloa (eteen istuen). Rocky kyllä lähti painamaan eteenpäin mutta kääntyi sitten ihmeissään takaisin. Rocky-parka oli aivan kummissaan… Kokonaisuudessa Rocky suoritti tämän osuuden erittäin hienosti!

Ässän osuus ei sitten mennytkään ihan niin putkeen – sen lisäksi, että ollaan vasta aloitettu harjoittelemaan palkattomuutta tottelevaisuudessa, ei olla treenattu ketteryysesteitä lainkaan (koska näillä näkymin ei olla menossa rauniokokeisiin tai ipor-kokeisiin). Kaiken lisäksi Ässä on tyypillinen weimari, eli sille minä ja minun kanssa tekeminen on kaikki kaikessa, muusta viis. Miian parhaista yrityksistä huolimatta meno oli aika olematonta. Muutaman kerran Ässä oli kai ottanut kontaktia sivullaolossa, muuten se joko tuijotti minua kaihoisasti tai nuuskutteli maata… Hyvä yritys Miialta silti ja toivottavasti Rockyn upea suoritus paikkasi Ässän meininkiä.

Toinen rasti oli Meri-Rastilassa. Meille annettiin tehtävä, mutta pyydettiin odottamaan lisäohjeita. Rastivastaava odotteli autossaan ja me koirien kanssa valmiudessa auton lähellä. En ole varma kuinka kauan me odottelimme, mutta jonkin ajan päästä rastivastaava tuli kertomaan, että etsintää ei voikaan suorittaa ja voimme palata johtopaikkaan. Koirat ainakin odottelivat rauhallisesti ja me myös, mahdollisesta tehtävästä jutellen, joten toivottavasti arvostelu oli hyvä, olivat perusteet sitten mitkä tahansa.

Kun ilmoittauduin kolmannelle rastille, johdosta ei annettu ohjeita vaaditusta siirtymisajasta, mutta kirjattiin meidän lähtöaika. Olen mennyt pommisuojaan sisälle klo 10.11 koska gps:stä on katkennut yhteys silloin, ja noussut ylös klo 10.16. Olin noin klo 10.18 autolla. Nopean puskapissan jälkeen syötettiin gps:iin matkalla syöttämäni reittipiste auton navigaattoriin ja lähdettiin ajamaan, olen sammuttanut gps:n klo 10.22 eli juuri ennen kuin aloin ajamaan. Googlemapsin mukaan reitti oli 11 km ja 14 minuuttia ilman liikennettä. Oli lauantaiaamupäivä ja liikennettä oli jonkin verran – olimme perillä rastilla muistaakseni klo 10.39. Rastivastaavan mukaan olimme myöhässä: meille oli annettu jo 5 minuuttia lisäaikaa ja olimme siitä 3 minuuttia myöhässä. Emme päässeet suorittamaan tehtävää.

Jos arvioin johdon laittamaksi lähtöajaksi klo 10.13, meille oli annettu 18 minuuttia aikaa kävellä pommisuojan sisältä parkkipaikalle, syöttää koordinaatit gps:n ja ajaa nopeimmillaan 14 minuutin matka perille. Jos gps:n tallentuneet tiedot on oikein, tuntuu aika mahdottomalta tehtävältä. Tämä kyllä jäi harmittamaan. Ymmärrän hyvin, että kaikilla rasteilla on omat aikarajat, jotta koko paletti toimii sujuvasti. Mielestäni tämän olisi voinut ratkaista niin, että olisimme päässeet yrittämään mutta meidän etsintäajasta olisi vähennetty se 3 tai 8 minuuttia mikä oltiin myöhässä. Sen lisäksi olisi ollut kohtuullista, että johto olisi kertonut, että tämä siirtyminen olisi erittäin tiukka – vaikkakaan en tiedä miten olisimme liikennerajoitusten puitteissa päässeet ajoissa paikalle, vaikka puskapissan olisikin jättänyt pois. Kuvassa Rocky valmiina lähtöön 🙂

Neljännellä rastilla meille annettiin ohjeet siirtyä jalkaisin noin kilometrin matka jätevedenpuhdistamolle. Edellisestä rastista tulistuneena mehän edettiin nopeasti, siis pääasiassa juostiin matka rinkat selässä, ja olimme loppujen lopuksi liian aikaisin puhdistamolla. Jouduimme odottelemaan, jotta eksyneet henkilöt saadaan eksyksiin, ja pääsimme suorittamaan etsintää tunneleihin. Suunnitelma oli ensin edetä aina oikealle. Kumpaakin koiraa sai käyttää ja olimme koko ajan näköetäisyydellä toisistamme. Ässä ja Rocky tekivät hyvin hommia yhdessä, toinen etsien toista reunaa ja toinen toista leveällä käytävällä. Koska tässäkin tehtävässä oli aikaraja, juoksimme semmoiset osat käytävästä missä seinustat olivat pelkkää kalliota ilman syvennyksiä tai muutakaan minne ihminen mahtuisi. Rastivastaavien mukaan tämä oli mukavan piristävä lenkki heillekin 🙂 Rocky löysi hienosti 2 eksynyttä aikarajan puitteissa, ja ilman Miian hahmotuskykyä emme olisi pysyneet niin hyvin kartalla siitä mikä käytävä on tutkittu ja mikä ei. Toki jos olisi ollut mukana ilman koiraa oleva ryhmänjohtaja, hän olisi voinut piirtää karttaa samalla ja myös merkitä ylös tutkittujen käytävien numeroita.

Lauantai-iltapäivä

Viides rasti oli raunioetsintää omalla radalla. Alueella oli kiellettyjä alueita ja luonnollisesti sortumien alla henkilöitä. Aika oli rajattu, ja hälytyksen kuullessamme koirat piti ottaa hallintaan ja siirtyä odottamaan tietylle alueelle. Löytyneet merkittiin lipuilla. Ryhmänjohtajan piti myös piirtää alueesta kartta ja merkitä löydöt siihen. Meidän piti olla koko ajan lähellä toisiamme. Koirat etsivät taas tosi hienosti yhdessä! Rocky teki kolme löytöä ja Ässä yhden – ei ole tietoa oliko kaikissa oikeasti maalimies tai ei, tai oliko kenties jotain muuta kuten vaikkapa ruokaa…

Ässä ei ilmaissut rullalla, sille ei ole vielä treenattukaan umpipiiloja, ja Rockylla ei ole vielä haukkuminen siinä mallissa – mutta parhaamme mukaan yritettiin tulkita koiria ja merkkailla piiloja 🙂 Ässä meni kuin menikin kielletylle alueelle. Olisin sen kyllä saanut kutsuttua pois, mutta en tajunnut. Olimme juuri saaneet ruokaa ennen tätä rastia, ja katselmusta oli jo takana niin pitkästi, että ajatus ei oikein ollut mukana ja katselin vain tyynesti kun koira etenee keltaisen nauhojen sisälle etsimään… Ei vaan kerta kaikkiaan leikannut, ja koiran joutui viemään sitten autoon ja sen myötä Miian ja Rockyn etsintäaikaa tuhraantui koska heidän piti pysyä meidän lähellä. Ehdittiin kuitenkin etsimään iso osa alueesta, ja toivottavasti edes joidenkin lippujen alta löytyi ihmisiä.

Kuudes rasti oli metron varikkoalueella. Etsittävällä alueella oli metron raiteita runsaasti, ja metron raiteen ja keltaisen kaiteen välinen alue oli ohjeen mukaan vaarallinen. Alueella oli myös runsaasti isokokoista, terävää sepeliä mikä teki etenemisestä myös hidasta. Saimme käyttää kumpaakin koiraa, ja Rocky löysi hienosti ensimmäisen maalimiehen! Toista emme löytäneet, koska emme aikarajan puitteissa sattuneet oikeaan väliin raiteita jonka päässä, ison tunnelin sisällä, maalimies olisi ollut. Koirat jaksoivat tehdä hyvin kuitenkin töitä!

Seitsemäs ja viimeinen rasti oli metsässä suoritettava partiointitehtävä. Meidän piti merkitä karttaan kaikki löydöt, sekä esineet että ihmiset. Kadonneita oli ohjeen mukaan kolme. Meidän piti pysyä näköetäisyydellä toisistamme, ja koirat saivat etsiä irti. Etenimme eksyneiden nimiä huudellen. Löysimme ojasta vesipullon ja joitakin esineitä, jotka olivat todennäköisesti roskia. Lähdimme kiertämään alueen rajoja, mutta aika oli vähissä kun olimme päässeet alueen pitkän sivun päähän. Sillon lähdimme tulemaan keskeltä aluetta korkeimman kohdan kautta takaisin autolle. Ässä alkoi nostamaan nenäänsä kallion päällä. Jatkoimme etenemistä kallion päällä, ja Ässä jatkoi merkkaamista ja nosti vauhtia. Kallion toisessa päässä, kuusen juurella, oli kuin olikin maalimies kääriytyneenä vihreään muoviin! Ässä otti vähän muovia pois, ja sitten ilmaisi autettuani sitä vihjeellä ”ukko”. Jopas oli onnellinen koira (ja ohjaaja) kun pitkän vuorokauden päätteeksi tehtiin löytö! Sitten juostiin pikapikaa autolle, mutta ylitettiin etsintäaika joillakin minuuteilla. Toivottavasti myöhästyminen ei sakottanut pisteitä liikaa, mutta kokonaisuuden kannalta tärkeintä oli koiran saama oppi – Ässä nosti maalimiehen ilmavainulla, mikä on ollut Ässälle välillä haastavaa, ja sai palkitsevan löydön kaiken urakoinnin päätteeksi!

Kännykän mukaan lauantain aikana, eli keskiyöstä lauantai-iltaan saakka jalkaisin liikuttuja kilometrejä oli kertynyt 31,1 km, perjantai-illan lukemahan oli 11,5 km. Yhteensä siis jalan kuljettua matkaa ryhmäkatselmuksen aikana kertyi 42,6 km eli vähän yli maratonin verran – kylläkin vaelluskengissä, rinkka selässä, koiran kanssa ja erittäin vaihtelevassa maastossa. Olokin on nyt kyllä sen mukainen!

Tunnelmia palkintojenjakoa odotellessa…

Ajatuksia yleisemmin

Oli todella hauskaa osallistua Miian, Valtterin ja Rockyn kanssa ryhmäkatselmukseen. Kokemus oli rankka, mutta meillä oli todella kivaa koko ajan ja saimme onnistumisia ja uusia kokemuksia runsaasti – kiitokset menevät siis ahkerille järjestäjille. Täytyy myös sanoa, että Rocky on kyllä melkoinen luonnonlahjakkuus, ja sen lisäksi erittäin hyvin koulutettu – sen rinnalla moni vanhempi ja kokeneempi koira kalpenee, niin loistavasti se hoiti hommansa kun piti, ja lepäsi kun oli mahdollisuus!

Ässän kanssa meillä on kyllä vielä treenattavaa sekä muiden koirien kohtaamisissa, joissa se kiihtyy jonkin verran, että taukokäytöksessä. Molempaa ollaan toki treenattu, mutta vielä on panostamista näihin. Rauhoittumisen kanssa ollaan tehty etenkin töitä, ja varmasti jossain vaiheessa tulee hermorakenne ja luonne vastaan, mutta silti aina voi vähän parantaa.

Ässä tuli suurimmaksi osaksi Rockyn kanssa oikein hyvin toimeen, jopa pientä leikkiäkin oli nähtävissä vaikka ne ovat melko saman ikäisiä, leikkamattomia uroksia. Työskentely yhdessä ei tuottanut mitään ongelmia kummallekaan. Kumpikin koira siis teki hommia toisesta huolimatta, eivätkä ne toisaalta lähteneet yhdessä leikkimään tai nuuskuttelemaan kesken töiden. Ässän väsyttyä kuitenkin, sen terävyys ja temperamentti nousivat esille tilanteissa joissa annettiin ruokaa tai vettä, eli se kyllä puolusti näitä resursseja ärähtämällä voimakkaasti.

Tähän pitää kiinnittää huomiota niin, että varmistaa että Ässä saa sekä syödä ja juoda kenenkään sitä häiritsemättä  ja riittävällä hajuraolla muihin koiriin ja ihmisiin. Tämäkin on hyvä ottaa uutena informaationa – ei ole pahoja tai hyviä koiria, vaan on vain eläimiä jotka toimivat synnynnäisten ja opittujen käyttäytymismallien mukaan. Minun tehtävä on luoda edellytykset ja kouluttaa taidot, joilla Ässän on mahdollista onnistua ja jotta se saa toimia ilman altistumista tilanteeseen jota se ei pysty käsittelemään. (Lisäys tähän – erinomaisen asiapitoisessa Eläinkoulutusblogissa oli juuri juttua aiheesta, kannattaa lukea: https://elainkoulutus.wordpress.com/2016/05/17/oletko-laukkurosvo/)

Varsinaiset etsintätehtävät sujuivat Ässältä kuitenkin hyvin, ja jälki ja partiointi erinomaisesti mitkä lämmittävät mieltä koska ne ovat ne tärkeimmät taidot jos ja kun tavoitteena on hälykoiraksi pääseminen 🙂

Saattaa olla, että tämä oli minun ja Ässän viimeinen ryhmäkatselmus – lisää tästä myöhemmin kunhan asia varmistuu – mutta jos näin oli, niin eipä olisi voinut olla mukavampi ryhmä tai hienompi viimeinen ryhmäkatselmuskokemus kuin tämä!

Esineilmaisua käyttöesineillä 7.5.2016

Pelastuskoiratreenailuja

Jälkitreeni 23.4.2016

Lauantaina 23.4. käytiin tekemässä jälki Paloheinän nurmikolle. Jälki oli pitkä, varmaan vajaa kilometri ja alusta oli aivan liian vaikea – vetinen ja lyhyt nurmikko. Kaiken lisäksi jäljellä oli käyttöesineitä ensimmäistä kertaa. Sanomattakin selvää siis, että Ässän jäljestäminen oli vähän niin ja näin.. Alkupäässä jälkeä nenä oli välillä paljonkin ylhäällä, varmaankin läheisen, raskaasti liikennöidyn ulkoilureitin, merkkaukset leijailivat nenään. Luonnollisesti harhajälkiä oli nurmikolla myös runsaasti. Nurmikolla olevien lätäkköalueiden ylittäminen meni vähän sinne päin.

Jäljellä oli 5 esinettä, ensimmäinen ja viimeinen olivat tuttuja keppejä ja kolme keskimmäistä jäljentekijän käyttöesineitä. Käyttöesineiden ilmaisut eivät oikein sujuneet, Ässä halusi jäljestää niistä yli. Positiivista oli, että ensimmäinen esine olikin heti ensimmäisten kymmenien metrien sisällä jäljennostosta. Yleensä ensimmäiset esineet ovat Ässällä olleet vasta jäljen puolivälin jälkeen. Tästä huolimatta, Ässä nosti ensimmäisen esineen eli toisen kepeistä hienosti.

Kuivemmassa ja vähän pidemmässä heinikossa sujui jo paremmin, ja hiekkapolkujen ylitykset menivät tarkasti. Tämän jälkeen häiriöt taas lisääntyivät – jälki kulki lähellä jalkakäytävää ja sen reunustan hajuja, ja istutuksia jotka Ässän kiinnostuksen tason perusteella olivat kanien majapaikkoja. Tämän jäljen kruunasi jäljeltä löytynyt, puoliksi syöty päästäinen jonka syömisen Ässä olisi halunnut hoitaa loppuun. Eli kertakaikkiaan fiasko, mutta ajatus olikin testata rajoja. Tähän saakka jälkitreenit ovat menneet joka kerta todella hyvin, ja nyt on selvää, että tuollainen jälki ja tuollaisissa olosuhteissa ei vielä onnistu. Eli kriteeriä pitää nostaa vähän maltillisemmin ja tehdä lisää treeniä vähän helpommissa olosuhteissa. Sen lisäksi olisi hyvä treenata lisää esineilmaisua erikseen käyttöesineillä ennen niiden lisäämistä uudelleen jäljelle.

Alla kuva tämän tapahtumarikkaan jäljen loppupäästä, Ässä on ilmaissut hansikkaan ja makaa esineen merkiksi esine etutassujen välissä. Kiitos kuvasta Riikka!

Rauniotreenit 25.4.2016

Rauniotreeneissä meillä oli miljööbaana, eli ryhmän koirat ja ihmiset olivat yhtäaikaa raunioradalla ja kuljimme jonossa rauniolla, välillä putkiin ryömien, välillä kasojen yli kiiveten. Tarkoitus on, että koirat tottuvat myös toisiinsa radalla ja oppivat kulkemaan ohjaajiensa kanssa haastavista paikoista. Meidän osalta miljööbaana sujui hyvin muuten paitsi maan alle menevän putkiston osalta. Sinne Ässää jännitti tulla – sillä ei ole ollut vielä umpipiiloja ja esim. putkia koska olemme keskittyneet ilmaisun treenaamiseen raunioilla. Minä menin edeltä putkeen ja Ässä löikin puolessa välissä jarrut pohjaan ja luikerteli valjaista pois. Se ei onneksi mennyt hengailemaan muiden koirien kanssa, ja palasin takaisin laittamaan valjaat ja yritettiin uudelleen. Tällä kertaa, kun olimme päässeet putkeen sisään yhdessä, kouluttajamme tuli ”tulpaksi” toiseen päähän putkea, ja minä odotin putkiston keskellä pienessä tilassa. Hetken arpomisen jälkeen se tuli kuin tulikin itse luokseni, ja jatkettiin ulos toisesta putkesta. Putket ovat siis yksi treenattava asia raunioilla.

Positiivisia asioita tässä treenissä olivat muun muassa se, että Ässä oli rennon leikkisä muiden koirien seurassa ja se, että se tuli itsenäisesti ilman isompaa numeroa palotalon ritiläportaat alas. Alas tultuaan kylläkin se meinasi valita palkaksi meidän edellä kulkeneen ihanan Ilpo-koiran minulla olleen ruokapurkin sijaan 🙂

Tämän lisäksi tehtiin lyhyt ilmaisutreeni, jossa totutettiin ensin radan reunalla ja sitten radalla yhden maalimiehen verran Ässää siihen, että maalimies silittää koiraa. Todellisessa etsinnässähän eksynyt saattaisi muun muassa silittää hänet löytänyttä koiraa, ja tätäkin on hyvä vähän treenata jo hyvissä ajoin. Treeni sujui ihan hyvin, Ässä antoi maalimiehen koskettaa sitä kevyesti Ässän maatessa maalimiehen vieressä ja odottaessa palkkaansa.

Hakutreenit 2.5.2016

Hakutreeneissä toteutettiin samankaltainen treeni kuin viimeksi. Kaksi maalimiestä olivat tallaamattomalla alueella. Lähestyimme maalimiehiä tuulen alta, ja kun koira nosti nenäänsä ja vaikutti saaneensa hajun maalimiehestä, vapautin sen etsimään vihjeellä ”ukko”. Ensimmäinen maalimies oli n. 15 metrin päässä, ja toinen n. 30-40 metrin päässä. Toisella maalimiehellä etäisyys lähetyspaikan ja maalimiehen välillä oli siis jo jonkinlainen. Sen lisäksi välillä oli jonkin verran kaadettua risukkoa, joka teki koiran liikkumisesta vähän hankalampaa. Etäisyydestä ja vähän hankalasta maastosta huolimatta Ässä kantoi rullan perille saakka minulle!

Seuraavia askeleita tässä treenissä voisi olla, että käymme hakemassa hajun ja siirrymme joka kerta vähän lähemmäksi keskilinjaa ennen lähetystä. Sen jälkeen lähetykset voisi tehdä keskilinjalta, mutta maalimiehet aina tuulen alla. Kun tämäkin sujuu, eli koiralla on vahva ajatus siitä, että ”ukko”-vihjeen kuullessaan se lähtee täysiä ja nenä taivasta kohden etenemään, voi varovasti ottaa myötätuulipistoja ilman hajuhakua mukaan kuvioon.

 

 

 

 

Jälkitreeni 17.4.2016

Eilen tehtiin lyhyt jälki nurmikolle – nurmikolla ei Ässä ole tainnutkaan jäljestää viime syksyn jälkeen. Jäljellä oli muutamia kulmia, yksi pieni piikki ja kaartelua sekä 5 keppiä. Se oli n 150 metriä pitkä ja jäljen suunta oli voimakkaaseen myötätuuleen. Jälki oli tuore, n. 15 min vanha.

Ässä jäljesti melko tarkasti, välillä tarkisti jälkeä sen sivulla, mutta kulki suuren osan täysin jäljen päällä. Toissapäiväinen jälki taisi painaa vielä, ja esineillä se ei itse meinannut mennä maahan. Sellaisissa kohdissa pysähdyin, annoin maa-vihjeen ja lähestyin palkkaamaan kun se makasi maassa. Kaikki esineet löytyivät ilman odottelua. Vauhtia oli aikalailla, eli jarrutin menoa aika voimakkaasti. 

Alla kuva jäljestä, aloitus siinä missä lukee aloitus, ja jälki päättyy oranssiin ympyrään missä oli viimeinen esine. En muista muiden esineiden paikkoja tarkkaan, joten en merkinnyt niitä kuvaan. Ensimmäinen esine oli noin puolenvälin paikkeilla, ehkä vähän aikaisemmin. Seuraava jälkitreeni voitaisiin tehdä vasta ensi viikolla jossain vaiheessa, siihen saakka yleistän kotona ruokakupin avulla ilmaisua erilaisille käyttöesineille. 

Tänä aamuna suljin Ässän oven taakse, ja heitin minun kamman lattialle – aamuruoka oli pöydällä odottamassa. Päästin koiran oven takaa ja odotin mitään sanomatta mitä tapahtuu. Ässä bongasi kamman, ja meni sen viereen makaamaan ilman mitään vihjettä. Nyt vaan erilaisia esineitä kehiin, sitten yleistys ulos ja jäljelle ja meillä on jälki taas askelta paremmalla mallilla! 

  

Jälkitreeni 16.4.2016

Edellinen jälki oli Ässälle melko haastava (https://weimari.wordpress.com/2016/04/10/jalkitreeni-10-4-2016/), joten tässä treenissä halusin tehdä muodoltaan helpomman jäljen ja myös lisätä esineitä (eli mahdollisuuksia palkkaan). Tällä jäljellä myös kokeiltiin miten Ässä reagoi käyttöesineeseen jäljellä – kolmas esine oli jäljentekijän kampa. Ensimmäinen esine oli myös aiemmin jäljellä kuin yleensä Ässän treenissä. 

Jälki oli n. 500 metriä pitkä, ja jäljen aloitus oli myötätuuleen. Alusta oli nurmikkoa/heinikkoa, treenasimme siis Paloheinän mäessä. Sportstrackerin kuva on vanha – alusta ei siis ollut hiekkainen minkä voisi kuvasta päätellä. Alueella liikkuu paljon lenkkeilijöitä, ja jälkeäkin tallatessakin oli kai joitakin mennyt ohi – jäljellä oli siis suurinpiirtein samanikäisiä harhajälkiä.

Jäljen nosto sujui hyvin, ja oikeastaan koko loppujälki sujui erittäin tarkasti. Ainoa kohta missä Ässä harhautui jäljeltä oli yhtä nurmikolla kulkevaa polkua ylittäessä (alemman metsän ja keskellä olevan metsikön puolessavälissä). Juuri tästä kohtaa oli mennyt ohi lenkkeilijöitä samaan aikaan kun jälkeä tallattiin. Pelastusjälkeähän ei kouluteta id-jälkenä vaan koira seuraa yhtä vanhaa jälkeä koko ajan. Ratkaistakseen tämän kohdan Ässän piti kuitenkin erotella sen tietyn henkilön haju – vaikka sillä ei id-jälkikoulutusta olekaan. Odotin paikoillani kunnes se löysi oikean suunnan, ja se löytyi lyhyen hakemisen jälkeen. Veikkaan, että koira osaa itsestään siis jo jäljestää sitä tiettyä ihmistä, toki ominaisuutta saisi vahvistettua id-treenillä. 

Tämän jälkeinen hiekkatien ylitys sujui erittäin tarkasti. Käyttöesinettä se ei heti ilmaissut – autoin koiraa, ja näytin esinettä päästäkseni palkkaamaan. Selvästikin käyttöesineillä täytyy ottaa nyt jäljen koulutus pikakelauksella alusta eli ensin käyttöesineruutu, sitten käyttöesineet kolmiossa josta lähtee häntä (jossa myös esineitä) ja niin edespäin. 

Olin erittäin tyytyväinen myös siihen kun jäljellä oli värikäs narunpätkä, ilmeisesti jokin koiran lelu, Ässä selkeästi tarkisti miltä esine haisee – todettuaan, että se ei ole jäljentekijän esine, se jatkoi jäljestämistä! Oli kyllä hieno huomata, että sillä on jo vahva käsitys siitä, että vain ne esineet ilmaistaan mitkä kuuluvat jäljentekijälle! 

Kuvassa alempi sininen pallo on kohta mistä jälki lähti ja ylempi se mihin jälki päättyi – tai oikeastaan jäljestäminen päätettiin viimeiselle esineelle. Seuraava askel on siis käyttöesineiden ilmaisun kouluttaminen, koska kepeillä selvästi ilmaisu jo sujuu, ja varsinainen jäljestäminen sujuu jo erilaisissa ympäristöissä, erilaisilla harhajäljillä ja myös monenmuotoisilla jäljillä.

  

Jälkitreeni 10.4.2016

Tavoitteena oli tehdä hieman pidempi jälki kun aiemmin, kolmella esineellä ja piikeillä. Teen piikkikulmia etenkin pellolla, koska jos Ässä oppii ajamaan piikit tarkasti, se osaa kyllä helpommatkin kulmat. Tällä jäljellä oli myös helpompia kulmia metsässä sekä useampi polun ylitys. Jäljen pituus oli noin 750 metriä, alusta sänkipeltoa ja metsää.

Sekä ensimmäinen keppi että viimeinen keppi olivat Ässälle hankalia. Ensimmäinen oli aurinkoisen sänkipellon jälkeen varjoisempaan metsään siirryttyä. Oletan, että jäljestäminen oli helpompaa metsässä ja sinne päästyään sen vauhti kasvoi ja meinasi mennä ohi esineestä. Odotin paikoillaan kunnes se löysi esineen. Toinen esine oli myös metsässä mutta sen toisella laidalla – sen Ässä nosti hyvin jäljeltä. Viimeinen esine oli pellon reunassa lähellä ulkoilutietä auringon paahteessa, ja siitä se kyllä meni reippaasti yli. Odotin hiukan, ja kun ei löytynyt, tahdoin sen muutaman metrin taaksepäin jälkeä, annoin vihjeen jälki ja sitten löytyi esinekin. Jälki päättyi siihen.  

Vaikka nyt ei ollut vielä edes kuuma, niin Ässä läähätti aika paljon jäljen jälkeen. Kesää kohti pitää ottaa aina mukaan vettä jäljelle, jotta koira ei kuivu ja pystyy jäljestämään loppuun saakka. Ylemmässä kuvassa pelkkä jälki ja arvioidut esineiden sijainnit, alemmassa myös jäljestys.

  

  

 
   

Vuoden 2016 tavoitteita pelastuskoirakoulutuksessa

Merkittävin tavoite tälle vuodelle on BH-kokeen suorittaminen. Treenaamme tällä hetkellä kahdessa ryhmässä BH-kokeen liikkeitä ja sen lisäksi treenaan yksin sekä sisällä, että pihalla eri paikoissa. Tottistreeneissä ollaan itse asiassa käyty koko talvi, mutta raportointi on jäänyt vähäisemmälle – yritän petrata tämän suhteen kevään mittaan. Aikomuksena on suorittaa BH-koe tulevana kesänä, jos ja kun treeni etenee suunnitellusti. 

Pääasiallinen tavoite pelastuskoiratreeneissä pidemmällä aikavälillä on hälytysryhmään pääsy. Meidän ja pian kaikkien hälytysryhmään haluavien ja Palveluskoiraliiton yhdistyksissä treenaavien lajeina tulevat olemaan haku ja jälki. Palveluskoiraliitto tiedotti vuoden alussa, että VIRTA-käyttöönottotarkastuksen vaatimuksina ovat tulokset PEHA- ja PEJÄ-kokeista (toisesta oltava B-tulos) eli rauniokoetuloksella ei tässä yhteydessä tee enää mitään. Tämä ei vaikuta merkittävästi minun suunnitelmiin, olin ajatellutkin tehdä Ässästä ennemmin haku- ja jälkikoiran, kuin rauniokoiran.

Tämän kevään aikana olen saanut viimein aikaan osallistua EA-kurssille, ja huhtikuussa olen menossa etsintäkurssille. Sen jälkeen aion hakea apuohjaajaksi hälytysryhmään, jotta saan kokemusta hälytyksissä toimimisesta nyt jo, ennen kuin Ässä on valmis hälyyn (siihen menee todennäköisesti vielä muutama vuosi).

Ässän osalta ilmaisut sujuvat nyt melko hyvin. Olen käyttänyt yhä kosketuskeppiä maalimiehillä vihjeenä rullan nostoon. Rullan säätöjä on nyt vähän paranneltu; toivotaan, että se alkaa pysymään paremmin kasassa Ässän rymytessä metsässä (rulla on nyt pykälän lähempänä koiran kaulaa). Sekä näytölle lähetykseen, että näytöllä makaamiseen olisi hyvä muistaa vaihdella kestoa, ettei koiraa ala ennakoimaan. Voisi ottaa myös haastatteluja mukaan maalimiehellä, ja välillä palkata itse koiraa. 

Haussa tärkeimmät kehitettävät aiheet ovat pistojen pituudet / koiran oma-aloitteinen irtoaminen metsässä sekä myöhemmin kestävyys etsinnässä (enemmän maalimiehiä kun 1-2). Tuulen käyttö, maalimiesten siirtyminen piiloihin kaukaa piilon takaa ja alkuun tarpeeksi helpot etäisyydet ovat joitakin keinoja tukea ilmavainun käyttöä – Ässä kun on tyypillinen weimari, erittäin maavainuinen ja jäljen treenaaminen ei helpota asiaa. Tähän täytyy miettiä mahdollisesti muitakin ratkaisuja. 

Jäljessä haluan alkaa tekemään pidempiä (500-1500 metriä) jälkiä, ja siirtää ilmaisun kepeiltä oikeille esineille. Ajattelin ainakin alkukauden tehdä lähinnä peltojälkeä ja vain tuoreella jäljellä. Mietin kauden edetessä missä vaiheessa on aika siirtyä myös metsään ja vanhentaa jälkeä. Jälkikoulutukseen osallistuminen Ässän kanssa voisi tukea meidän treeniä hyvin. 

Toki osallistumme myös rauniotreeneihin, ja siellä olisi hyvä jatkaa häiriöiden lisäämistä ja piilojen vaikeuttamista, pitäen kuitenkin kokoa ajan kiinni siitä, että koira ilmaisee lähtökohtaisesti kaikki maalimiehet. 

Alla vielä päivitetty ohje maalimiehenä toimimiseen: 

Rullailmaisun käytösketjun kuvaus:

1. Koira lähetetään maalimiehelle vihjeellä ”ukko” tai koira spontaanisti löytää maalimiehen alueelta
2. Koira tulee maalimiehen luokse ja koskee kuonollaan maalimiehellä olevaa kosketuskeppiä
3. Koira ottaa välittömästi rullan suuhun ja pitää rullaa suussaan takaisin ohjaajalle saakka
4. Koira luovuttaa rullan ohjaajalle koskettamalla kuonolla ohjaajan kämmeneen, siirtyy ohjaajan sivulle
5. Koira kiinnitetään liinaan ja se lähtee takaisin maalimiehelle vihjeellä ”näytä”
6. Maalimies laittaa kosketuskepin piiloon kuullessaan sanan ”näytä” tai nähdessään, että koiralla on liina kiinni valjaissa
7. Koira menee makaamaan maalimiehen viereen, ja makaa paikoillaan kunnes se palkataan pienen hetken kuluttua

Ohjeita maalimiehelle

• Kaikista tärkeintä on, että koira koskee kuonollaan keppiin ennen kuin ottaa rullan suuhun ja sen jälkeen pitää rullan suussaan ohjaajalle saakka
• Jos koira ottaa rullan suuhun ilman kosketusta keppiin, maalimies sanoo kuuluvalla äänellä ”väärin” (koira lähetetään koskemaan uudelleen eli ketju alkaa alusta, tai todennäköisesti ”väärin”-vihjeen kuullessaan koira itse korjaa toimintaansa eli koskee kunnolla ja nostaa rullan)
• Jos vihjettä ”näytä” ei kuulu tai koiralla ei ole liinaa kiinni, ja koira tulee uudelleen, se on todennäköisesti pudottanut rullan matkalla -> Silloin se tulee aloittamaan ketjun alusta, eli kosketuskeppi pidetään esillä kunnes kuuluu ”näytä”/koira tulee takaisin liina kiinni valjaissa
• Pidä kosketuskeppiä käden mitan päässä, lusikkaosa koiran nenän korkeudella
• Asettaudu niin, että keppi on todennäköisesti koiran tullessa sinun ja koiran välissä
• Älä houkuttele koiraa koskettamaan keppiin, odota kärsivällisesti, ja varmista että kosketuskeppi on sellaisessa kohdassa, että koira huomaa sen
• Muista pitää palkkapurkki piilossa, kunnes koira on mennyt maahan ja olet odottanut minun ohjeistaman ajan
• Jos en ole antanut aikaa, voit odottaa muutamasta sekunnista kymmeneen sekuntiin ennen palkkaamista
• Koiran pitää maata kun palkkapurkki otetaan esille, älä siis ala palkkaamaan koiraa jos se seisoo/istuu

Jälkitreeni 3.4.2016

Tein aamupäivällä Ässälle jäljen läheiselle pellolle. Jälki oli n. 600 metriä pitkä ja noin 15 minuuttia vanha. Pellolla kävi pienoinen tuuli. Haastavaksi treenin teki se, että kyseinen niitty on usein osa meidän ja monen muun koiran päivittäistä lenkkiä, ja itse asiassa Ässän jäljestäessä vastaan tuli toinen koira. Harhajälkiä oli siis alla aika paljon, ja Ässä on tottunut että kyseisellä niityllä usein saa häärätä omiaan, tai välillä treenataan siellä noutoja. Esineitä (keppejä) oli kolme, kaksi ensimmäistä oli kummankin terävän piikkikulman jälkeen, ja viimeinen aivan jäljen lopussa kivisellä/soraisella penkereellä. Suurin osa jäljestä oli kostealla niityllä tai harvassa lehtimetsässä. Esineitä oli siis 1 enemmän kuin normaalisti ja ensimmäinen esine oli aiemmin kuin normaalisti. 

Joko paikka oli hankala aiemman oppimishistorian vuoksi tai sitten jäljen tuoreus/runsaat harhajäljet tekivät hommasta haastavan, ja siten jäljen nosto olo vähän haahuileva ja koira oli hieman kyselevä. Seurasin sportstrackerista jäljen sijaintia, ja kommunikoin koiran kanssa liikkumalla sen mukana kun se oli jäljellä ja pysähtymällä kun se meni selvästi väärään suuntaan. Annoin sen siis jäljestää jäljen vieressä jos vain suunta oli oikea. Ensimmäinen piikki oli hankala, toinen meni jo hyvin. Kaksi ensimmäistä ilmaisua meni tosi hyvin, ilmaisi jäljeltä ilman odottamista, että koira hiffaa esineen.

Toisen esineen jälkeen vastaan tuli toinen koira, ja se vähän vei keskittymistä. Silloin sanoin pariin kertaan jälki koiran nostaessa katsettaan koiran suuntaan. Ohi mentyämme jäljestämisen laatu parani huomattavasti, se jäljesti paljon lähempänä maata ja intensiivisemmin. Yleensäkin ottaen se jäljesti koko ajan lähempänä maata jäljen edetessä, mutta hitaammin kuin yleensä – ei kiskonut siis kuten normaalisti. Lienee merkki jäljen vaikeudesta. Toisen esineen ja koiran ohituksen jälkeen vauhti muuttui enemmän Ässälle tyypilliseksi täysiä eteenpäin-vauhdiksi. 

Loppu mentiinkin todella tarkasti, paitsi viimeisen esineen osalta. Kun suurin osa jäljestä oli pehmeää niittyä, oli viimeiset 5 metriä jäljestä soraisella muuntamon penkereellä. Tästä esineestä Ässä meni ohi kovaa vauhtia. Jäin odottamaan paikoilleen sanomatta mitään alkuun. Kun koira tuli luokse, näytin kädellä jälkeä ja sanoin jälki – ja viimein se bongasi esineen. 

Oli mukava huomata, että vaikka Ässä oli välillä sen näköinen, että sillä ei todellakaan ollut mielessä jäljestäminen, niin se kuitenkin teki töitä koko ajan. Välillä tuli minulle kova tarve antaa jäljestysvihje, mutta kun odotinkin pienen hetken, koira jatkoi taas nenä maassa etenemistä. Täytyy yrittää jatkossakin pitää suu kiinni ja luottaa koiraan – jäljestyksen laatu ja tarkkuus varmasti paranee koiran oppiessa, ja vihjesanojen hokeminen tuskin sitä prosessia nopeuttaa! 

Alla ensin pelkkä jälki, ja toisena sekä jälki, että jäljestys. Toisessa kuvassa on myös esineet merkitty suurinpiirtein oikeille paikoilleen keltaisilla ympyröillä.