Avainsana: negatiivinen rankaisu
Viretilan hallinta-kurssin pillipysäytystreeni 1.-2.8.2015
Osallistuttiin Koirakoulu Vision viretilan hallinta-kurssille viime viikonloppuna, kouluttajana Sari Paavilainen. Kurssin aikana harjoiteltiin pysäytyksen lisäksi muun muassa rauhoittumista, on-off leikkiä, salamannopeaa käännöstä, katso koiraa-käytöstä ja kontaktia.
Pysäytys on meille hyödyllinen etenkin metsästystilanteessa, ja saatiin taas mukavasti vahvistettua pysähtymistä vaikkakin koiran viretila ei vielä tässä treenissä ollut yhtä korkea kuin se tulee olemaan metsästystilanteessa. Vielä siis on syytä treenailla lisää!
Kurssilla tehdyt rauhoittumisharjoitukset ovat myös hyödyllisiä Ässälle, ja kurssin jälkeen ohitustilanteet ovat sujuneet vielä paremmin kuin aiemmin. Kaiken kaikkiaan hyödyllinen kurssi siis!
Tottelevaisuustreenit 12.11.2014
Treeneissä aloitettiin luoksetulosta pysähtymisen treenaaminen. Alkuun tehtiin lähietäisyydeltä muutama toisto, joissa heitin pallon koiran taakse sen pään yli, jotta koira syttyy pallolle paremmin. Sitten Kouluttaja piti Ässää paikoillaan valjaista salin toisessa päässä, ja minä toisessa päässä salia kutsuin sitä luokse. Koiran juostessa hyvää vauhtia luokse, heitin pallon niin että käsi jäi ylös koiran yli ja sen taakse. Kun koira pysähtyi, sanoin ehdollisen vahvisteen eli sanan ”jes”, ja se sai kääntyä hakemaan pallon.
Kun sain oman ajoituksen kuntoon, alkoi koira jo tajuamaan mistä on kyse ja viimeisten toistojen aikana se alkoi jo jarruttamaan hieman käden noustessa ilmaan. Tästä on tarkoitus edetä niin, että käsi nostetaan heittoasentoon, mutta lisätään taukoa käden noston ja heiton välillä jos koira alkaa pysähtymään jo käden nostosta. Koiran pysähtyessä annetaan ehdollinen vahviste, ja heitetään sitten vasta palkka koiran taakse.
Nyt alkuun Treeni on syytä pitää lyhyenä, koska koiran vauhti ja into halutaan pitää hyvällä tasolla, ja myös aikaa käden nostosta pallon heittoon kannattaa vaihdella jatkuvasti jotta seisomiskäytös ei pääse vakioitumaan tiettyyn kestoon.
Tämän lisäksi tehtiin lyhyesti paikallaan istumisen hiomista. Ässällä on tapana stepata etutassuilla sen istuessa paikallaan kun palkka on tulossa. Tätä työstettiin pois pitämällä namia avoimella kämmenellä ja viemällä sitä lähemmäksi ja lähemmäksi koiran kuonoa. Jos etutassut liikkuvat, käsi ei mene pois mutta se menee nyrkkiin, eli koira menettää palkkion (negatiivinen rankaisu). Koira saa palkkion suuhun saakka vain jos se pitää tassut täysin paikoillaan.
Kyseessä on siis luopumis- tai käänteinen houkuttelu-treeni. Nyt alkuun tehtiin vain treeniä jossa käsi liikkui hyvin lähellä koiran kuonoa. Koska tässä treenissä on mahdollisuus antaa paljon rangaistuksia koiralle, kannattaa treeni pitää sopivan helppona, ja nostaa kriteeriä varovasti.
Noutotreeniä kylmällä linnulla ja laukauksilla 24.8.2014
Hakutreenit 10.6.2013
Viime viikon hakutreenit jäivät päivittämättä tänne, ainoa merkittävä asia taisi olla se, että otin mukaan koiran vierelle oton ilmaisun jälkeen alustavana harjoituksena. Tavoitteena on se, että koira tulee kesken ilmaisun vihjesanasta vierelle, mutta se on vielä liian vaikea tilanne koiralle joka on ensin huolellisesti koulutettu siihen että maalimiehen luona kannattaa olla kunnes saa palkan.
Tänään hakumetsään meni piiloon 3 maalimiestä. Hakualue oli melko pieni, maalimiehet olivat n. 30 metrin päässä keskilinjasta. Ohjeena maalimiehille annettiin, että koira ilmaisee kunnes tulen paikalle, ja senkin jälkeen pyysin maalimiehiä odottamaan satunnaisen määrän haukkuja ennen kuin antavat palkan. Lähetykset sujuvat koko ajan paremmin, Tomppa malttaa nopeammin ja nopeammin istua vierelle, ja pysyy jo melko hyvin vierellä ennen kuin lähetän vihjesanalla ”ukko”. Tietty olisi fiksua järjestelmällisemmin vaihdella koiran odotusaikaa ennen vihjesanaa ja siten lisätä kestoa paikallaoloon ennen lähetystä. Tämä siksi koska ihmisillä on tapana rutinoitua ja todennäköisesti sanon vihjesanan aina saman ajan jälkeen siitä kun koira on istunut. Mutta, koska etsiminen on koiralle todella palkitsevaa, alkaa lähetyskäytöskin olla melko vahva – Premackin periaate taitaa olla suosikkikäsitteitäni. Viime viikon ja tämän viikon treenien jälkeen voisi todeta, että 30 metriä on sellainen etäisyys jolle koira irtoaa reippaasta, mutta 50 metriä on jo haastava. Tietenkin maastonmuodoilla on suuri merkitys. Jatkossa helpossa maastossa voisi alkaa pidentämään etäisyyttä vähän kerrallaan, ja hankalassa maastossa pitäytyä toistaiseksi lyhyemmässä etäisyydessä.
Koira irtosi lähettäessä hyvin ja löysi maalimiehet nopeasti. Mutta jostain ihmeestä aiemmin niin pidättyvä ja kohtelias Tomppa on keksinyt, että maalimiehiä voi vaikka ennen ilmaisua tai ilmaisun aikana välillä lipaista tai tökkäistä kuonolla nenään, yhden maalimiehen sylissäkin se taisi käydä. Tämä on kyllä aivan poikkeuksellista käytöstä Tompalta. Ehkä se kertoo siitä, että koira alkaa olemaan melko itsevarma etsiessään ja tohtii olla oma itsensä eikä jännitä maalimiehiä tai koko etsintätilannetta. Täytyy kuitenkin toivoa, että tämä olisi ohimenevä vaihe, ja samalla miettiä miten toivottua maalimieskäytöstä aletaan kouluttamaan jos tämä ei olekaan ohimenevä vaihe… Ensimmäisenä mieleen tulee koiran vieminen pois maalimieheltä ilman palkkaa (negatiivinen rankaisu), mutta se saattaa olla liian rankka rankaisu varsinkin kun samalla työstetään motivaatiota irrota maalimiehelle. Harjoittelu täytynee tarvittaessa tehdä erillisessä ilmaisutreenissä. Ilmaisun jälkeen otin koiran sivulle istumaan, jonka se suoritti nopeasti. Tätäkin täytyy vielä treenata lisää ja kirjoittaa auki se koiran haltuunoton koulutussuunnitelma ennen kuin vien asiaa pidemmälle. Kesän aikana olisi siis tarpeen pitää erillisiä ilmaisutreenejä.
Tottistreeni 5.3.2013
Tämän viikon teemana oli paikallamakuu. Vahvistetiheys oli melko tiheä, muutamasta sekunnista korkeintaan 10 sekuntiin. Tehtiin muutama pidempi paikallamakuu, häiriöinä muun muassa:
- Ohjaajan liike (kävely, juoksentelu, äkkinäiset suunnanmuutokset, hyppiminen, käsien heiluttelu, koiran kiertäminen)
- Namit (nameja maassa, namien heiluttelu kuonon edessä, namien heittely maahan koiran ohi, edestä, yli)
- Toinen koira oli koko ajan huoneen toisessa päässä niin että Tomppa näki toisen koiran, välillä koirakko käveli rauhallisesti edestakaisin huoneen toisessa päässä
- Toinen henkilö käveli Tompan lähellä, Tompan ympäri, piti hihnasta kiinni, veti hihnasta melko voimakkaastikin
- Häiriöt olivat osittain samanaikaisia
Treenin aikana keskityttiin seuraaviin asioihin:
- Palkka annetaan aina maahan koiran etutassujen väliin
- Jos koira nousee paikallamakuusta, pidetään selkeä tauko (negatiivinen rankaisu eli palkkiotta jättäminen), jonka jälkeen pyydetään koira uudelleen paikallaanmakuuseen ja aloitetaan palkkaaminen
- Koiraa ei kannatta vapauttaa esim. maahan häiriöksi heitetyille nameille, vaan häiriöpalkat kerätään pois ja annetaan maahan koiran etutassujen väliin
- Treeni päättyy siihen, että ohjaaja menee maahan koiran viereen, palkkailee koiraa tassujen väliin (loppupalkka voi olla isompikin), silittelee/hieroo koiraa, kehuu rauhallisesti
- Paikallamakuutreeniä kannattaa tehdä etenkin kun koira on jo rauhallinen, eli treenisession loppupuolella, illalla, jopa ruuan jälkeen jos koiralla vielä ruokahalua
Treeni sujui hyvin. Häiriökoira oli juuri sopiva tähän vaiheeseen, eli rauhallinen, muutama haukahdus kuului mutta ei kummempaa. Seuraavia häiriöitä tähän treeniin voisivat olla mm. vinkupallon vinguttaminen, heittely, vierittäminen, ohjaajan piiloon meno, ohjaajan puhuminen, huutelu jne., useampia häiriöhenkilöitä liikkeellä, häiriökoiran reippaampi liike, haukkuminen, leikkivä häiriökoira… Ja tietenkin tehtävän vaikeuttaminen laskemalla vahvistetiheyttä niillä häiriöillä mitkä jo tuttuja. Ja koska itse BH-kokeen paikallamakuussa ohjaaja on täysin passiivinen ja selkä koiraan päin, myös ohjaajan passiivisuutta täytyy treenata ja yhdistää se muihin häiriöihin.
Jatkossa yhdistän vanhan maahanmenon vihjesanan ”maa” tähän paikallamakuuseen. Ajatuksena on se, että kun koira kuulee ”maa”, se tietää että edessä on enemmän tai vähemmän pitkä paikallamakuu, jonka aikana ei tarvitse olla menossa minnekään koska palkka tulee aina koiran luokse, ja mitään ei tule tapahtumaan ennen kuin minä tulen koiran luokse. ”Aktiivisen” maahanmenon ja paikallamakuun (eli esimerkiksi liikkeestä maahanmeno jonka jälkeen tulee luoksetulo) vihjesana on ”down”. Tätä vihjettä ollaan tällä hetkellä liittämässä käytökseen jossa koira menee maahan etupää ensin.