Pelastuskoiratreenailuja ja syksyn tavoitteet

Treenikausi alkoi jo elokuun alussa, mutta Ässä on päässyt vasta muutamaan treeniin mukaan lomailtuaan pitkän pätkä viime kuussa Pohjanmaalla. Kuvassa Ässä nauttii ”mummolassa” olosta… 

Elokuun puolella testattiin hajuun reagointia tien vartta kävellen – maalimiehet olivat metsän puolella lähellä tietä. Koiran selvästi reagoitua, se vapautettiin paikantamaan ja ilmaisemaan maalimies. Ässällä oli selkeät reaktiot ja ilmaisut sujuivat hyvin. 
Tämän viikon maanantaina treenattiin jälkeä. Jälki oli noin tunnin vanha metsäjälki, pituus reilut 500 metriä ja 3 esinettä jäljen viimeisellä sadalla metrillä. Tallaajana oli Ässälle vieras henkilö. Vauhtia oli jäljellä Ässälle tuttuun tapaan.  Kulman kanssa oli vähän hakemista, ja poluilla taisi olla tuoreita harhajälkiä kun ne veti peräänsä. 
Jännäksi homma meni, kun tunsin että Ässä pysähtyi liina päässä. Sitten kuului ääntä, ja kun pääsin puskan takaa pois huomasin, että Ässä on nenät vastakkain satunnaisten ulkoilijoiden koiran kanssa… kutsuin/vedin Ässän pois, en muista tarkkaan kun oli vähän hätä saada koira pois toisen iholta. Mitään ei kuitenkaan sattunut, annoin Ässälle vähän nappuloita ja kehuin sitä toisen koiran jatkaessa matkaa, jonka jälkeen lähdettiin etsimään jälkeä uudelleen. Ulkoilijoiden tuoreet jäljet tarkistettuaan jatkettiin taas jäljestämistä, ja kiitettävästi Ässä pystyi jatkamaan hommia vaikka tämmöinen sille varmasti kiihdyttävä episodi sattuikin.

Ensimmäisestä esineestä Ässä meni yli, ja kutsuin sen takaisin, jotta se löytäisi esineen. Toinen ja kolmas löytyi oma-aloitteisesti, ja etenkin olen tyytyväinen kolmannen eli viimeisen esineen ilmaisuun. Esineilmaisuahan on yritetty vahvistaa kesän aikana esineruututreeneillä. Jäljellä on Ässä usein mennyt yli tai vain jäänyt seisomaan esineille vaikka ilmaisu onkin maahanmeno, ja tämä on todennäköisesti johtunut siitä, että jäljestäminen itsessään on sen mielestä palkitsevampaa kuin esineilmaisu. Toki kyse on myös käytöksen sujuvuudesta ja vahvistehistoriasta, eli kuinka paljon massaa esineilmaisukäytöksellä on. 

Kolmas esine oli siis ison kiven takana, ja minulta kesti hetken päästä Ässän luokse koska olin 10-metrisen liinan toisessa päässä. Ässä ei ollut mennyt yli, eikä seisonut vaan ilmaisi aivan oikein eli maassa maaten, esine etutassujen välissä. Eipä se tietenkään pitäisi olla mikään ihme, että jos jotain asiaa harjoitellaan niin osaaminen kasvaa 😊 Tallaajalta oli myös mielenkiintoinen huomio siitä, että jäljestämisen tarkkuus parani aina esineilmaisun jälkeen – tämä voisi jopa vaikuttaa siltä, että esinemotivaatio on oikeasti kasvanut! 

Varmastikin kannattaa tehdä vielä lisää esineruutuja, mutta mukaan voisi ottaa siihen pienemmät esineet ja tehdä myös pikkuhiljaa pitkäkestoisempaa etsintää ruudussa. Nythän motivaatiota on nostettu sillä, että vain yhden esineen löytämisestä saa todella ison palkan, ja treeni päättyy siihen. Varsinaisia jälkitreenejä voisi vaikeuttaa vanhemmilla jäljillä, sekä alkaa tehdä jälkiä runsaasti harhajälkiä sisältävään maastoon – esineiden toimiessa nyt paremmin vahvisteina, voidaan niiden määrää lisätä vaikeilla jäljillä ja pitää sillä huolen koiran motivaatiosta jatkaa hommia. 

Syksyn tavoitteiksi laitoin ensimmäisten treenikertojen yhteydessä seuraavat asiat: 

ILMAISU/MM-KÄYTÖS: 

– ilmaisun yleistämistä eri tavalla käyttäytyviin maalimiehiin

– näytöllä odottamisen keston kasvattaminen ja hallintaan oton treenaaminen

ETSINTÄ:

– partioinnin harjoittelu

– pitkän etsinnän harjoittelu

– ilmavainun vahvistaminen

ETSINNÄN ALOITTAMINEN/ALUEELLE SIIRTYMINEN: 

– kokeenomaiset aloitukset eli koiran odottaminen paikkamakuussa, etsinnän suunnittelu

Jälkitreeni 22.4.2017

Tänään tein Ässälle ensimmäisen jäljen tälle keväälle. Jälki oli 690 metriä pitkä ja vanheni reilun tunnin – 1,5 tuntia. Tuuli kävi idästä/kaakosta, ja keli oli pääosin poutainen. Alustoina oli kuivaa hakkuuaukeaa, jossa joissakin kohdissa oli myös vettä, varjoisempaa metsää ja muutama hiekkapolun ylitys. Alla kuva jäljestä pinkkinä ja jäljen ajaminen sinisenä. Jäljellä oli neljä keppiä, niitä ei ole valitettavasti merkittynä karttaan.

Jälki 22042017

Varsinainen jäljestäminen sujui hyvin. Annoin Ässän mennä välillä vapaana, koska halusin mennä Pasasen luennon oppien mukaan ikään kuin en tietäisi missä jälki menee. Joten, jos Ässä meni vauhdilla johonkin suuntaan, annoin sen vapaasti mennä pitämättä liinasta kiinni. Hyvin se pysyi jäljellä vaikka en ollut liinan päässä hidastamassa. Suurimmaksi osaksi sen jäljestysvauhti oli kuitenkin maltillinen, liina oli jopa löysänä välillä.

Ennen jäljestystä odotin autossa, että Ässä oli täysin rauhallinen, ja lähdin hyvin eleettömästi hommiin. Tämä tuntui toimivan. Alkupään mutkissa Ässä itse asiassa jäljesti tarkemmin: kartassa oleva jälki minun, ei koiran, ja kävelin jossain kohdissa vähän jäljestä sivussa. Rauhallisempi mielentila jäljestäessä ei kuitenkaan ainakaan tällä kertaa parantunut ilmaisua. Ässä pysähtyi vain yhdelle kepille. Uskoisin, että se kyllä huomasi kaikki esineet – se jäljesti tarkasti, nenä maassa ja meni suoraan esineiden päältä, ja olin huomaavinani, että sen häntä heilui enemmän esineiden kohdalla ja se nuuskutteli myös enemmän.

Eli, johtopäätöksenä tästä taitaa olla, että esineille pitää saada lisää arvoa. Taidan kouluttaa esineilmaisun uudelleen lelulla kuten Pasasen jälkikoira-tilaisuudessa näytettiin, ja katsotaan sitten muuttuuko käytös jäljestäessä. Tokihan ongelma on positiivinen – Ässä jäljestää ihmisen jälkeä tarkasti ja innoissaan ilman mitään palkkaa jäljellä, ruokaa tai esineitä. Mutta olishan se hyvä saada ne esineetkin ylös… 🙂

Jälkikoira-luento 2.4.2017

Juha Pasanen luennoi Koirakoulu Visiolla jälkikoiran kouluttamisesta. Juha Pasanen on raja- ja merivartiokoulun koiratoiminnan opettaja ja Euroopan rajaturvallisuusviraston Frontex:in kouluttaja. Luennon yhteydessä nähtiin myös joitakin eri koulutusvaiheissa olevia esimerkkikoirakoita, Ässä yhtenä mallioppilaana. Tässä muistiinpanoja ja ajatuksia tästä erittäin mielenkiintoisesta luennosta.

Koirankoulutuksen perusteet

Alkuun Pasanen kävi läpi samoja teemoja kuin tammikuun lopussa pitämällään luennolla: jotta mikään koulutus onnistuu ja etenee, on koirankoulutuksen perusteet oltava kunnossa. Näihin kuuluvat:

  • Koiran ja ohjaajan välinen suhde, jossa minimoidaan kaikki konfliktit ja panostetaan yhteistyöhön ja rajoihin. Hyvää suhteeseen kuuluu hyvä tottelevaisuus arjessa. Koiralle on erikseen opetettu luopuminen sen tavoittelemista asioista ja samalla itsehillintää, joka edesauttaa sitä että koulutuksessa voidaan aina käyttää sitä koiran mielestä kaikista kiihdyttävintä ja mieluisinta palkkaa.
  • Koiran halu oppia tai operantti koira eli koira joka on koulutettu ilman painetta ja pakotteita, positiivisesti vahvistamalla. Tämä kattaa kaiken koiran kanssa kouluttamisen, ei siis pelkästään koulutuskentällä tapahtuvan kanssakäymisen vaan liittyy myös arjen taitojen kouluttamiseen – jos siellä käytetään pakotteita ja paineita, niin vaikutus koiraan näkyy kaikessa sen tekemisessä, myös koulutustilanteessa. Samaan yhteyteen voidaan laskea se, että kouluttajalla on oltava oppimisteoriat hallussa, jotta saa aikaiseksi operantin koiran.
  • Ympäristöoppi, jossa pennusta saakka koira totutetaan erilaisiin ympäristöihin ja paikkoihin
  • Sosiaalisuus, jossa koira totutetaan erilaisiin ihmisiin, muihin koiriin ja kaikenlaisiin eläimiin

Tässä yhteydessä Pasanen esitteli mielenkiintoisen ”painetestin”. Koira, voi olla vielä pieni pentukin, tulee ohjaajan kanssa kentälle, ja ohjaaja on koiraan nähden neutraali eli ei houkuttele tai kutsu. Jos koira lähtee kentällä haahuilemaan eikä hae kontaktia ohjaajaan, suhde ei ole kunnossa. Kun koira on kiinnostunut ohjaajasta ja aktiivinen ohjaajaan nähden, palkitaan koira. Viimeinen silaus testiin tehdään kun koiralle tässä tilanteesse heitetään pallo – jos koira juoksee yhtä takaisin pallon kanssa kuin juoksi pallon perään, voidaan sanoa, että suhde ohjaajaan on hyvällä mallilla. Tästä harjoituksesta tuli elävästi mieleen kun pidimme treenikaverin kanssa hepekolaisille aloitteleville koirakoille lyhyen tottiskoulutuksen perusteet-kurssin. Kurssin ensimmäisiä harjoituksia oli kouluttaa koira hakemaan kontaktia ohjaajaan – eli ohjaaja on passiivinen ja odotetaan, että koira tekee aloitteen, jolloin ”herätään henkiin”, kehutaan koiraa ja palkataan se. Kiva nähdä, että myös Pasanen ja rajavartiolaitos panostaa tähän käytökseen!

Palkkioiden valinta

Kouluttaessa tavoitteena on erittäin motivoitunut koira, ja siten palkkio valitaan koiran mukaan – yksinkertaisesti valitaan se mitä koira kaikkein eniten haluaa. Kun palkkio on oikea, on koira motivoitunut, aktiivinen, se haluaa oppia ja se haluaa ratkaista ongelmat saadakseen palkkion. Tässä yhteydessä luopumisen tärkeys nousee esille. Kun koira tietää mitä se saa palkkioksi vaikkapa jäljellä, ja palkkio on jopa esillä koiran jäljestäessä (esim. narupallo tai puruhiha, aina koirasta riippuen), on koiralle pitänyt perustaidoissa opettaa että se pystyy luopumaan siitä palkkiosta, suorittaa tehtäviä palkkion ollessa esillä ja ymmärtää, että luovuttuaan ja tehtyään tehtävän se saa (luvan jälkeen) ottaa palkkion.

Palkkion on oltava koiralle merkityksellinen myös sen takia, että palkkion menettäminen todellakin toimisi sille rangaistuksena. Etenkin jälkitreenissä Pasanen käyttää jäljellä aina takaa tulevaa palkkaa, kun koira palkataan esineilmaisusta. Palkan suunta vaikuttaa koiran käytökseen, ja tämä auttaa jäljellä ryntäävän koiran kanssa. Toki jos koira alkaa ilmaisemaan väärin päin eli kuono taaksepäin, vaihdetaan palkan suunta eteen.

Palkan avulla rakennetaan koiralle motivaatio työskennellä. Motivaatio on Pasasen mukaan kohdentuvaa energiaa, ja kaikki energia kohdistuu itse tekemiseen. Toki motivoituneella koiralla on oltava muutkin perusteet kunnossa – jos esimerkiksi koiran ja ohjaajan välillä on konflikteja, voi se vaikuttaa koiran motivaatioon.

Jäljestämisen perusteet: Stressi

Pasasen kokemus on, että on ihan sama millä tavalla koira on koulutettu vaikkapa jäljelle, kaikkein tärkeintä onnistuneen suorituksen saavuttamisessa on koiran tunnetila, toisin sanoen stressitaso. Stressi on Pasasen mukaan kohdentamatonta energiaa, ja hänen sanojensa mukaan kaiken koulutuksen kulmakivi.

Pasasella on omakohtaista kokemusta ”vanhanaikaisista” koulutuskeinoista, ja hänen mukaansa silloin koirat olivat usein jatkuvassa, liian kovassa stressitilassa. Liiallinen stressitaso voi syntyä myös liian korkeista odotusarvoista, odotuksesta siitä että jotain hyvää tapahtuu pian tai siitä, että koira ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan. Joka tapauksessa, liiallinen stressi johtaa siihen, että koira ei pysty keskittymään ja oppimisprosessi heikkenee tai jopa estyy täysin. Liian kova stressi johtaa usein johonkin neljästä F:stä: väistämiseen tai pakenemiseen (flight), mielistelyyn (flirt), jähmettymiseen (freeze) tai taisteluun (fight). Koirasta ja sen oppimishistoriasta riippuen, nämä voivat esiintyä peräkkäin, tai koira voi suoraan siirtyä johonkin vaiheeseen, vaikkapa taisteluun jos aiemmin pienemmät eleet eivät ole auttaneet koiraa pois tilanteesta.

Pasasella oli hyviä esimerkkejä siitä miten näitä koiran tapoja ilmaista stressiä on selitelty vanhanaikaisessa koulutuksessa: väistäminen on selitetty paineen väistämisellä, jolloin on koiralle pitänyt näyttää että väistämällä ei pääse pois; mielistely taas ohjaajalle työskentelynä, tai laumaviettinä; jähmettyminen sillä, että koira ei kestä ohjaajan painetta tai vastustaa ohjaajaa; ja taistelu sillä, että koira haastaa ohjaajan. Todellisuudessa, kaikissa näissä koira vaan kokee valtavaa stressiä, epävarmuutta ja jopa pelkoa, ja toimii lajinomaisesti tavoitteenaan päästä pois tilanteesta.

Koira voi olla myös passiivinen johtuen liian alhaisesta stressitasosta. Silloin on syytä tarkistaa koiran terveydentilan ja koirankoulutuksen perusteiden lisäksi palkkioiden laatu – onko koira oikeasti motivoitunut ja kiinnostunut palkkioista. Optimaalinen stressitaso on saavutettu kun koira tavoittelee palkkioita, pystyy toimimaan palkkioiden läsnäollessa ja oppii tekemästään. Tekeminen on rentoa ja iloista, mutta keskittynyttä, ja siinä ei ole konflikteja koiran ja ohjaajan välillä, eikä myöskään ympäristöstä johtuen. Koulutus on rakennettu niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua ja koiralla on myös aina mahdollisuus päästä pois tilanteesta niin halutessaan.

Jäljestämisen perusteet: Nenänkäyttö

Pasanen piti tärkeänä sitä, että pennusta saakka koiraa kannustetaan käyttämään nenäänsä eli nuuskuttamaan. Pasasen mukaan vain nuuskuttamalla ilma siirtyy hajunkäsittelyyn tarkoitetuille alueille koiran pääkopassa, ja silloin vasta koira todella prosessoi hajuja. Pelkkä nenän maassa pitäminen ei siis riitä, vaan mitä haetaan on se nuuskutusääni. Tätä voi tehdä pienestä pennusta saakka makupaloilla ja pienillä esineillä myös; myöhemmin kuvaillaan kuinka Pasanen kouluttaa jäljen esineiden kautta ja ruokaa ei juurikaan käytetä jäljellä. Myöhemmin säädetään jäljen vaikeutta niin, että koira nuuskuttaa kunnolla jäljellä. Kun koira on oppinut nuuskuttamaan, on loppu melko helppoa.

Jäljestämisen perusteet: Hajukuva

Jäljestäessä koiran halutaan etsivän jäljentekijästä tippuneita hajumolekyylejä, ei maanpinnan rikkoontumista. Tämä ei tarkoita sitä, että koirasta koulutetaan välttämättä id-koira. Mutta tämä asia on otettava huomioon etenkin ruudun ja jäljen iässä, ja jäljestyspinnan valinnassa alkuvaiheessa.

Kun ihminen kävelee maastossa, muualla kuin erittäin kovalla pinnalla maanpinta rikkoontuu enemmän tai vähemmän. Pasasen mukaan ensimmäisen puolen tunnin aikana kaikkein voimakkain haju jäljellä on maanpinnan haju. Noin tunnin jälkeen rikkoontunut maanpinta haisee jo vähemmän, ja ihmisen haju jäljellä voimistuu hajumolekyylien asetuttua jäljelle. Ihmisen haju jäljellä on voimakkain noin 1-3 tunnin jälkeen, jonka jälkeen haju alkaa ajan myötä heikkenemään. Näin ollen, Pasanen antaa sekä ruudun, että jäljen vanheta aina ainakin tunnin, paitsi jos on kyse asfalttijäljestä jolloin 20-30 minuuttia hänen mukaansa riittää.

Kun alusta asti huolehditaan, että koiran saadessa työskennellä ruudussa tai jäljellä, ihmisen haju on suhteessa muihin hajuihin voimakkaimmillaan, on todennäköisempää, että koira oppii jäljestämään nimenomaan ihmisen hajua. Aivan varmoja ei tietenkään voida olla siitä mitä hajua koira seuraa, mutta tällä tavalla todennäköisyydet ovat meidän puolellamme. Koiran ensin oppimasta hajukuvasta tulee sille todennäköisesti vahvin, joten tähän kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota alkuvaiheessa sekä alustan valinnassa, että jäljen iässä.

Pasanen aloittaa ruudun tekemisen kuitenkin nurmikolla, tunnin vanhoilla ruuduilla, jotta koiralla on edellytykset onnistua. Hän siirtyy kuitenkin pian kovemmille pinnoille. Jos koiralle käytetään ruokaa jäljellä, olisi tärkeää että ruoka on askelten välissä – ei askelen päällä – jotta koira yhdistäisi ruuan ihmisestä pudonneisiin hajuihin, ei rikkoontuneeseen maanpintaan.

Jäljestyksen aloittaminen esine-etsinnästä

Pasanen kouluttaa koiralle ensin esineen ilmaisun. Rajavartiolaitoksella koirille opetetaan esineelle jähmettyminen, se voi olla seisaaltaan, istuen tai maaten. Siinä koira ei koske esineeseen ja ilmaisee selkeästi pysähtymällä. Kun koira osaa ilmaista esinettä, opetetaan sille esineiden etsintä ohjaajan edestä. Tässä haetaan sitä, että koira oppii esineiden löytyvän aina edestä päin, ja tässä myös koulutetaan varsinaista nuuskuttelemalla etsintää jos ja kun esineet ovat tässä vaiheessa hyvin pieniä.

Kun koira osaa ilmaista esineen, ja etsiä niitä, yhdistetään esineisiin ihmisen tallaama alue eli ruutu. Ruututyöskentely voidaan aloittaa pehmeällä alustalla, mutta kun se sujuu eli koira ymmärtää etsiä esineitä vain ihmiseltä haisevalta alueelta, voidaan yleistää käytös erilaisiin alustoihin.

Kun ruutua on harjoiteltu monilla eri alustoilla, aletaan jokaisessa treenissä kaventamaan ja pidentämään ruutua hieman, kunnes ruudusta onkin tullut jälki. Loppusilaus tehdään, kun koira ensimmäisen kerran menee pitkästä ja kapeasta ruudusta yli sen päättyessä yllättäen (tallattu edes ja taas): silloin pudotetaan koiran selän taakse, ruudun päättymiskohtaan esine, ja koiran palatessa tallaamattomalta alueelta takaisin se löytääkin heti esineen palkkiona. Näin saadaan koulutettua koiralle kulmat kuin itsestään – kun ihmisen hajua ei löydy, palaa takaisin ja etsii minne haju jatkuu. Seuraava vaihe onkin kävellä koiralle normaali jälki, jossa ei enää tallata kumpaankin suuntaan, ja pudottaa koiralle esineitä matkalle.

Näin koiran näkökulmasta jälki onkin esineiden etsintää kapealta alueelta missä on ihmisen hajua, eikä ruokaa välttämättä tarvita jäljellä ollenkaan. Pasanen sanoi kyllä käyttävänsä ruokaa jäljellä tarpeen mukaan, eli silloin jos koira ei muuten millään muuten motivoidu nuuskuttelemaan maata ja pitämään kuonoa alhaalla. Mutta lähtökohta on se, että ruokaa ei tarvita ollenkaan jäljen kouluttamiseen.

Suoritusten sujuvuus / treenikupla jäljestämisessäkin!

Kaikissa vaiheissa jäljen kouluttamista on kiinnitettävä huomiota siihen, että suorituksessa on kolme vaihetta: matka jäljelle, jäljestäminen (tai esine-ilmaisu, tai ruututyöskentely tai muu vaihe) ja lopetus/matka pois.

Koiralla on hyvä autosta otettaessa tai ulos mentäessä olla tunnetila oikea suoritusta varten – eli liikaa stressiä eikä liian vähän. Pasanen aloittaa koulutuksen pennusta saakka, käytännössä hän syöttää pentua sen kulkiessa mukana autosta aloituspaikkaan. Siinä koira oppii, että mukana kulkemalla ja keskittymällä ohjaajaan se pääsee tekemään. Ruoka myös rauhoittaa. Harjoitus alkaa heti kun ruokatarjoilu päättyy.

Kun harjoitus päättyy, voidaan kutsua koiraa ja samalla tavalla syötellen viedä se takaisin autoon tai tauolle. Näin sille ei anneta rangaistusta kaappaamalla tai vetämällä se työskentelystä pois, vaan siirtyminen takaisin autoon on myös sille palkitsevaa.

Esine-ilmaisu

Esine-ilmaisun voi kouluttaa ihan perinteisesti sheippaamalla, ja käyttämällä esimerkiksi maahanmenovihjettä kun ensin koira on saatu palkitsemalla kiinnostumaan esineestä. Esineilmaisun toimiessa voidaan liittää jäljellä käytettävä vihje pelkkään esineilmaisuun tai esineiden etsintään.

Muutaman esimerkkikoirakon kanssa kokeiltiin myös Pasasen suosittelemaa esineilmaisua, jossa käytös opetetaan ensin lelulle. Koulutukseen tarvitaan kaksi samanlaista lelua, esimerkiksi narupalloa. Lelujen luonnollisesti pitää olla sellaisia, että koira on niistä ja niillä leikkimisestä erittäin kiinnostunut. Ilmaisu rakennetaan luopumisen kautta: lelulla leikitään hetki, ja sitten lelu asetetaan maahan käden alle, ja odotetaan, että koira jää vaanimaan tai jähmettyy paikoilleen halutussa asennossa odottaen lupaa saada hyökätä leluun. Tässä on hyvä olla taustalla luopumistreeniä erilaisilla häiriöillä, jotta päästäisin nopeammin eteenpäin treenissä. Lisäksi koiran pitäisi osata irrottaa vihjeestä, jotta päästään sujuvasti ja ilman konfliktia uuteen toistoon.

Kun koira ei yritä hyökätä suoraan käden alla olevaan palloon, vaan jähmettyy ja odottaa lupaa, aletaan jokaisella toistolla siirtämään kättä vähän pois pallon päältä kunnes kättä ei ollenkaan tarvitse pitää pallossa. Kun tämä sujuu, tehdäänkin niin, että koiran ilmaistaessa maassa olevaa palloa, tarjotaankin sen nenän eteen toinen samanlainen pallo, ja annetaan kehusana ja lupa tarttua tähän toiseen palloon. Ollaan luonnollisesti valmiina ottamaan maassa oleva pallo pois, jotta koiralla ei ole enää mahdollisuutta tarttua siihen. Tätä vahvistetaan lisää: ilmaise maassa oleva pallo, saatkin kädessä olevan pallon palkaksi. Pian voidaankin pallon tilalle treenin aikana yhtäkkiä laittaa jokin esine, alkuun isompi kuten pallokin, ja todennäköisesti koira toistaa oppimaansa toimintaa eli jähmettyy esineelle, saaden palkaksi lelupallon.

Sitten esineitä voi lähteä pienentämään treenin edetessä, ja pian meillä onkin koira joka ilmaisee kaikenkokoiset esineet jähmettymällä. Tässä vaiheessa eli valmiilla käytöksellä voidaan käytökseen liittää haluamamme jälkivihje – tässä koulutustavassahan jäljestäminen on vain esineiden etsintää jäljeltä. Näin saadaan vahva ilmaisu, ja kova motivaatio esineiden löytämiseen kiihdyttävän palkan kautta.

Sitten voidaan siirtyä esine-etsintään. Alkuun koiran nähden pudotetaan pieni esine maahan ohjaajan eteen – maassa voi olla jo enemmän pieniä esineitä. Jotta koira jaksaisi alkuun jatkaa etsimistä, voidaan teeskennellä että pudotetaan lisää esineitä vaikka ne ovat jo maassa. Olisi hyvä saada kestoa etsintään eli nuuskutteluun, ja kouluttaa samalla että esineet ovat vain ohjaajan edessä. Pasasen kokemuksen mukaan vahvan esine-ilmaisun ja vahvan esine-etsinnän kouluttamisen kautta saadaan hyviä tuloksia.

Ruututyöskentely

Seuraava vaihe on tallata ruutu, noin metri kertaa metri, toki riippuen myös koiran koosta. Ruutu, jos on nurmella, saa vanheta vähintään tunnin. Tallatessa ei mitenkään tahallaan rikota maata, tarkoitus ei ole korostaa maanpinnan hajua vaan päin vastoin! Jos koiralla on jo esine-etsintä hallussa, ja se nuuskuttelee mielellään, voidaan aloittaa heti pienillä esineillä. Joitakin esineitä voi laittaa jo valmiiksi ruutuun, mutta jos niitä on jo paljon niin koira ei välttämättä edes huomaa eroa tallatun ja tallaamattoman alueen välillä. Suurin osa esineistä pudotellaan ruutuun koiran jo etsiessä, mutta sen huomaamatta. Jos se ei millään meinaa aloittaa etsintää, voidaan käyttää alkuun ruokaa ruudussa, jotta koira kiinnostuu nuuskuttelusta. Ruudun tarkoitus on opettaa koiraa huomaamaan, että sen lisäksi, että esineitä löytyy vain ohjaajan edestä, niitä löytyy myöskin vain ihmiseltä haisevalta alueelta.

Ruudussa voi viettää aikaa jopa 10-15 minuuttia, tarkoitus on siis alusta lähtien opettaa koiralle kestävyyttä. Pieniä esineitä, tai ruokaa, voi siis varata taskuihin ja pudotella sitä mukaan lisää ruutuun kun koira ei huomaa. Paras olisi, jos koiran jo vähän väsyessä tai turhautuessa, pudottaa nopeasti esineen niin, että koira löytää sen pian – näin se oppii, että kun vaan jaksaa vaikka väsyttääkin, niin kyllä niitä esineitä löytyy ja palkkioita saa. Toki pienen pennun kanssa pitää suhteuttaa treeniaika pennun jaksamiseen.

Ruutuja tehdään erilaisilla alustoilla: kun pihanurmi kun on hyvällä tasolla, sitten siirrytään hiekkatielle, asfaltille ja niin edespäin. Jotta etsiminen yhdistyy ihmisen hajuun, on nurmikolla ruudun oltava vähintään tunnin vanha, mutta hiekkatiellä ja asfaltilla riittää vähemmänkin, esimerkiksi asfaltilla parikymmentä minuuttia. Ruututyöskentelyä voi tehdä pitkäänkin ja erilaisissa häiriöissä, muun muassa alueilla joissa tietää olevan muitakin jälkiä, ihmisten tai eläinten. Yksi lisättävä häiriö on se, että ohjaaja alkaa koiran etsiessä liikkumaan ruutua ympäri, tehden tuoretta jälkeä. Esineitä kuitenkin pudotellaan yhä vain alkuperäiseen ruutuun. Tässä koira oppii erottelemaan tallatun jäljen ikää: kun pysyy samassa hajussa esineitä löytyy, kun siirtyy uudemmalle hajulle ruudun rajoille, esineitä ei löydy.

Jälkeen siirtyminen

Kun ruutu on hallussa erilaisilla alustoilla ja erilaisissa häiriöissä, aletaan kaventamaan ja pidentämään ruutua jäljen muotoiseksi treeni kerrallaan. Kulmien opetuksesta mainitsinkin jo ylhäällä – kun koira menee ulos pitkästä ja kapeasta ruudusta, pudotetaan sen selän takana esine tallatulle alueelle, jonka se löytää käännyttyään takaisin.

Tässä vaiheessa meillä on koira, joka osaa etsiä esineitä pitkältä kapealta alueelta eli jäljeltä, ja vielä ilmaiseekin ne esineet. Toisin sanoen, jäljestävä koira. Pasasen mukaan jälkiharjoittelua voi hyvin tehdä lähestulkoon kokonaan vain omilla jäljillä. Ainoa asia mihin hänen mukaansa tarvitaan vieraita jälkiä on se, että ohjaaja oppii luottamaan koiraan ja kulkemaan sokkona – eli ohjaaja ei tiedä missä jälki oikeasti menee.

Jäljen aloituksia Pasanen harjoittelee tekemällä useita lyhyitä jälkiä joissa esine on jäljen päässä – esimerkiksi 10 kpl 20 metrin jälkeä. Jokaiselle jäljelle koira lähetetään sivuun. Ei siis mennä jäljen päähän, ja lähetetä koiraa jäljen suuntaisesti, vaan mennään poikittain jälkeen nähden ja lähetetään koira poikittain jäljen yli. Jos se ryntää, se menee jäljestä yli ja lähtee tallaamattomalle alueelle, jolloin koira menettää mahdollisuuden palkkaan (eli mahdollisuuteen löytää esine) ja se viedään hetkeksi autoon miettimään. Taas uusi yritys seuraavalle lyhyelle jäljelle, välillä lähetetään toisin päin poikittain, ja näin tehdään kunnes koira ei ryntää, alkaa käyttämään nenäänsä ja itse tarkistaa missä jälki menee – esimerkiksi 90 astetta vasemmalle tai oikealle. Kun koira lähtee sitten oikeaan suuntaan, se löytää pian esineen ja saa palkan. Näin huolehditaan siitä, että koira ei luota ohjaajan taitoihin löytää jäljen suunta ja vain ryntää ajattelematta lähetettyyn suuntaan, vaan se itse painaa heti jälkikäskyn myötä nenän maahan ja tarkistaa mihin jälki todella menee. Tämä olisi vaikeampi toteuttaa jos esine-ilmaisun sijaan koira olisi koulutettu makupaloilla – se on jo siinä oppinut että ryntäämällä eteenpäin se saa aina uusia makupaloja.

Jos koira menee liian kovaa jäljellä tai menee kulmista yli, tehdään samanlainen setti lyhyitä jälkiä rinnakkain. Koiran annetaan mennä jäljellä niin kovaa kuin se haluaa – jos se juoksee, lähdetään juoksemaan mukana. Jokaisessa jäljessä on terävä kulma, ja jos koira hukkaa jäljen juostessaan, se viedään autoon – ajoitus tälle on se hetki kun koira nostaa pään ja tajuaa että ei tiedä missä jälki on. Näin tehdään jokaisella jäljellä kunnes koira alkaa itse hidastamaan vauhtia – se on menettänyt jo esine-ilmaisun ja sitä kautta palkkion moneen kertaan, ja jos palkkio on oikeasti menettämisen arvoinen, oppimista kyllä tapahtuu. Pasasen mukaan yleensä viimeistään kuudennen kerran jälkeen koira alkaa työskentelemään rauhallisemmin eikä hukkaa enää jälkeä.

Näissä kummassakin ohjaajan rooli on vain kulkea mukana ja käyttäytyä kuin meillä ei olisi mitään hajua siitä missä jälki menee. Näin koira joutuu aidosti itse miettimään millä toiminnalla se saa palkkion – tästä keskusteltiin luennon aikana useamminkin. Riistaa metsästävät sudetkin joutuvat kantapään kautta oppimaan miten ne saavat ruokaa, rynnimällä ja hätäilemällä se tuskin onnistuu. Samanlainen oppimisprosessi pitäisi saada koirallekin aikaan: me luomme edellytyksen onnistua mutta koiran pitää itse pähkäillä miten se pääsee haluamaansa lopputulokseen.

Sama periaate pätee muihinkin jäljellä ilmeneviin ongelmiin – otetaan se tietty palanen mitä koira ei osaa työn alle, ja luodaan tilanne jossa koira onnistumalla saa nopeasti palkkion, mutta epäonnistumalla menettää mahdollisuuden palkkioon. Pasasen mukaan sekä ruutuharjoittelussa, että jälkitreenissä on tärkeää alusta saakka harjoitella häiriöissä – riista-alueille, kaupunkien nurmikoilla ja niin edespäin. Kun koiralla on kova motivaatio etsiä esine, ja harjoitus on häiriöissä alkuun niin helppo, että koira voi onnistua, tulevat häiriöt mukaan harjoitteluun alusta saakka ilman ongelmia. Jäljelle siirryttäessä voi myös alkuun helpottaa tehtävää käyttämällä suurempia esineitä kuin esine-etsinnässä tai ruudussa, mutta ajan myötä niitäkin voi pienentää ja harventaa – esineiden harventaminen luonnollisesti tarkoittaa myös palkkioiden harventamista.

Eli jälkikoiran koulutukseen tarvitaan koirankoulutuksen perustaidot omaava koira ja ohjaaja, nuuskuttelutaito, motivaatio, oikea hajukuva, vahva esineilmaisu ja pala palalta rakennettu esine-etsintä ohjaajan edestä ruudun kautta jälkeen. Ongelmia ratkotaan pala kerrallaan, ja oppimista tapahtuu koiran oivaltaessa, ei ohjaajan avuista johtuen.

Ässä esimerkkikoirakkona

Ässästä kerrottiin Pasaselle etukäteen, että ongelmana on kova vauhti jäljellä ja esineiden ylittäminen. Juteltiin hetki ennen Ässän ottamista autosta, ja todettiin, että todennäköisesti yksi ongelmista on väärä mielentila – koira käy liian kovilla kierroksilla eli stressiä on liikaa. Odotusarvot ovat kovat, Ässä rakastaa kaikenlaista tekemistä, etenkin metsässä, ja on lisäksi luontainen ja innokas jäljestäjä. Meidän varsinainen harjoitus ei sitten liittynyt lainkaan jäljestämiseen, vaan siihen, että koira oivaltaisi että laskemalla vähän kierroksia se saa vahvisteita. Käytännössä hain Ässän autosta pihalle, jossa odotettiin, että se tarjoaa minulle ensin kontaktia, sitten sivulletuloa. Tämän jälkeen palkkasin ja kehuin sitä, ja vein sen takaisin autoon. Sen jälkeen otin sen välittömästi uudelleen ulos, ja treenin jatkuessa eli joka kerta tuotuani sen takaisin muutuin passiivisemmaksi siihen saakka että Ässä itse malttoi tarjota sivulletuloa – siitä kehuttiin ja se sai palkkaa. Oppimista toki tapahtui, jos alkuun se haisteli, haukkui ja häröili jonkin aikaa, viimeisellä toistolla se tuli hyvin nopeasti viereen istumaan saadakseen ruokaa ja kehuja.

Ajattelin Ässän kanssa keskittyä jatkossa enemmän siirtymiin, ja sen rauhoittumiseen ennen kuin se pääsee tekemään kaikissa treeneissä. Sen lisäksi mietin, että kokeilen ainakin esineilmaisun kouluttamista uudelleen palloleikin kautta, ja treenaan esine-etsintää ja ruututyöskentelyä lisää etenkin pienillä esineillä ja tallauksen ikään keskittyen. Eli keskityn esineilmaisun motivaation parantamiseen, jäljestäminenhän on Ässälle jo hyvin motivoivaa. Kaiken kaikkiaan luentopäivä oli erittäin antoisa ja antoi paljon ideoita jälkitreenin tehostamiseen – kiitokset Sarille / Koirakoulu Visiolle järjestämisestä ja rajavartiolaitoksen Juha Pasaselle loistavasta sisällöstä!

17630088_10154301660885843_3301267268181563200_n(Kuva: Sari Paavilainen)

 

 

”Tiedettä ja kokemusta yhdistämällä parempaan koulutustulokseen”-luento 29.1.2017

Osallistuin sunnuntaina FRF K9 ry:n järjestämälle luennolle, jossa puhujana oli rajavartiolaitoksen koiratoiminnan opettaja Juha Pasanen. Luennolle oli varattu reilusti aikaa, 6 tuntia lounas- ja kahvitaukoineen, eikä siinä ollut yhtään liikaa. Sen lisäksi, että Pasanen oli kokenut luennoitsija, oli myös sisältö täyttä rautaa. 

Luennon aihe oli ”Tiedettä ja kokemusta yhdistämällä parempaan koulutustulokseen”. Pasanen aloitti avaamalla Euroopan raja- ja merivartioviraston FRONTEX:in viime vuosina käynnistämää rajakoirien koulutuksen standardisointia. Kun rajakoirien koulutusta ja vaatimuksia lähdettiin linjaamaan vuonna 2006, projektista vastannut henkilö törmäsi suureen määrään toisistaan poikkeavia tapoja ja käytäntöjä kouluttaa rajakoiria. 

Kaikkien tulevien rajakoirien onneksi, tämä projektivastaava kääntyikin tieteellisen yhteisön puoleen ja lähti selvittämään miten tieteellisen tutkimuksen mukaan koirat oppivat tehokkaimmin. Kehitystyössä oli Pasasen mukaan mukana yli 100 asiantuntijaa lähes 30 maasta, ja tavoitteena oli yhdistää tiede käytäntöön. Erinäisten vaiheiden jälkeen, lopputulema on se, että nykyään kaikki EU:n rajakoirat ja kaikki rajakoirien osaamisalueet koulutetaan samalla tavalla – se tapa on palkitseminen ja palkkion pidättäminen. 

Sen lisäksi, että Pasanen on koiratoiminnan opettaja Suomessa, on hän myös yksi viidestä FRONTEX:in kouluttajayksikön jäsenestä. Rajakoirien operanttiin koulutustapaan hän pääsi tutustumaan jo 2012-2013 osallistuttuaan Frontexin ensimmäisille uusille koirankoulutuskursseille. Luennolla hän kävi läpi sitä, kuinka ja mihin perustuen rajakoirat nykyään Suomessakin koulutetaan. Tässä muistiinpanoja luennolta, alkuun muutama Pasasen huomio siitä kuinka tämä koulutustavan muutos on vaikuttanut rajakoiratoimintaan.

Koulutusmuutoksen myötä on havaittu, että koirat valmistuvat nopeammin ja niiden ”virkaikä” näyttäisi pidentyneen. Ensimmäiset uuden koulutusmallin mukaiset koirat ovat aloittaneet 4 vuotta sitten, ja niiden hyvinvointi on paremmalla tasolla kuin aiemmin 4-vuotiailla koirilla. Uuden koulutusmallin myötä myös ohjaajien hyvinvointi on paremmalla tasolla. Koulutusmalli on selkeä ja samanlainen kaikille lajeille. Jos aiemmin koirat olivat valmiita testeihin n. 2,5 v iässä, nyt jopa reilun vuoden ikäiset koirat ovat olleet valmiita testeihin. Kustannustehokkuutta parantaa myös se, että samat koirat hallitsevat paremmin kaikkia lajeja – aiemmin joidenkin koirien osalta on joutunut rajoittamaan käyttöä työtehtävissä, koska vaadittua hallintaa ei oltu saatu aikaan. Myös edellytykset lisäkoulutukseen ovat koirilla paremmat. 

Aiemman ”kopiointikulttuurin” aikaisilta koirilta saattoi puuttua ratkaisukyky tai -halu kokonaan, kun käytössä oli pakotteet ja erinäiset koulutuskikat, joita sokeasti kopioitiin toisilta ohjaajilta tai siviilissä menestyneiltä palveluskoirakouluttajilta. Näiden lisäksi, aiempaa ”rajumpia” koiria on voitu pitää koulutuksessa – koulutustavan muutoksen ja ohjaajien ammattitaidon paranemisen myötä on huomattu, että ”rajuja” koiria ei olekaan kun työkalut ovat oikeat.

Uudessa koulutusmallissa kaikki rajakoiraohjaajat aloittavat oppimisteorian opiskelulla. Pasasen mukaan teorian tuntemus on ensisijaisen tärkeää, ja ohjaajat eivät pääse kurssilla eteenpäin ennen kuin he ovat hyväksytysti läpäisseet teoriatentit. Teoriaosuuden jälkeen ensimmäinen kurssi pennun kanssa perustuu yhteistyön ja suhteen rakentamiseen. Koulutuksessa korostuu perusasioiden merkitys: motivaatio, aktiivisuus, stressi, yhteistyö ja suhde, operantin ehdollistamisen työkalut R+/- ja P+/- sekä ”operantti” koira. Oma tulkinta ”operantista” koirasta on koira joka on avoin, halukas oppimaan ja tarjoaa mielellään erilaisia käytöksiä – lopputulos siitä, että koiran koulutuksessa ei ole käytetty positiivista rankaisua tai pakotteita. 

Rajakoiraohjaajien koulutuksessa keskitytään teorian siirtämiseen käytäntöön: ohjaajien täytyy perustaa kaikki harjoitukset teoriaan, suunnitella ne kirjallisesti, seurata suunnitelmaa koulutuksessa ja myös purkaa harjoitus, onnistumista tai epäonnistumista teoriaan heijastaen. Ongelmien ilmaantuessa on tärkeää perehtyä siihen mistä käytös johtuu, ja ratkoa ongelmat teorian avulla. Koulutuksen tavoitteena on tehdä ratkaisuhaluisia ja -kykyisiä koiria, ja koulutusprosessi on myös tärkeä osa rajakoiran koulutusta, eikä ainostaan lopputulos eli lajiosaaminen ja valmis rajakoira.

Pasanen listasi neljä koirankoulutuksen perustetta, joiden on kaikilla rajakoirilla oltava kunnossa ennen kuin edetään koulutuksessa. Ensimmäinen on koiran ja ohjaajan välinen suhde. Koiran on pystyttävä luottamaan ohjaajaan täysin, kaiken koulutuksen on tapahduttava ilman painetta ja konfliktia sekä koiran näkökulmasta pitäisi olla aina kannattavaa työskennellä ohjaajan kanssa. Pennulle on koulutettava rajat johdonmukaisesti ja niistä kiinni pitäen. Ei-sana koulutetaan erikseen luopumisen kautta – koira koulutetaan operantisti luopumaan kädessä olevasta namista (jos se tavoittelee sitä ilman lupaa, nami katoaa) ja tähän luopumiseen yhdistetään vihje ”ei”. Suhdetta rakennetaan myös erilaisten leikkien ja koulutuspelien kautta. Sen lisäksi, etenkin pennun kaikkia ruokailuja käytetään hyväksi koulutuksessa muun muassa rakentamaan itsehillintää ja halua oppia. 

Toinen peruste on ympäristöoppi. Pentu viedään erilaisiin paikkoihin, tilanteisiin, alustoille, ympäristöihin, niin että se on aikuisena tottunut kaikkeen mahdolliseen mitä se saattaa kohdata työssään. Ympäristöoppiin kuuluu myös leikkimisen ja oppimisen yleistäminen erilaisiin paikkoihin. Kolmas peruste on koiran halu oppia. Tämä pohjaa siihen, että koiraa koulutetaan pennusta saakka ilman pakotteita ja painetta. Neljäs peruste on sosiaalisuus: pentu totutetaan erilaisiin ihmisiin ja eläimiin, ja tietenkin toisiin koiriin. Jos haasteita tai konflikteja ilmenee, panostetaan siedättämiseen ja vastaehdollistamiseen niin, että päästään tavoitteeseen – koira on rento ja neutraali kaikenlaisissa kanssakäymisissä. 

Kaiken koirankoulutuksen pohjalla on korkea motivaatio, jota Pasasen mukaan ei koiralla voi koskaan olla liikaa. Kun koiralla on korkea motivaatio, se jaksaa työskennellä pidempään, vaikeammissa olosuhteissa ja vaikeammissa tehtävissä. Motivoituneen koiran ongelmanratkaisukyky on korkeampi. Myös korkean motivaation koiraa on helpompi rankaista poistamalla mahdollisuus palkkioon – palkkion menetys on koiralle merkittävä, ja saa sen siten tehokkaammin muuttamaan käytöstään. 

Korkea motivaatio saadaan aikaan valitsemalla sellainen palkkio, jota koira todella tavoittelee. Palkkion määrittelee siis koira, ei ihminen. Kun meillä on käytössä koiralle todella mieluisa palkkio, saadaan aikaan motivoitunut koira joka on toimissaan aktiivinen – se tekee kaikkensa saadakseen palkkion. Tässä vaiheessa koulutusta on perusteiden oltava kunnossa: suhde ohjaajaan hyvä, luopuminen ja irrottaminen koulutettu palkitsemalla ja ilman konfliktia, itsehillintää on treenattu leikin ja ruuan varjolla jne. Pasasen mukaan, jos perusteiden kouluttamisessa on käytetty pakotteita (positiivista rankaisua), se näkyy selkeästi koirassa – yleensä ottaen silloin koira ei ole operantti eikä halua oppia. 

Koulutuksessa on tavoitteena se, että koiran elämässä on alhaisen stressitason vaiheita eli lepoa ja etenkin koulutuksen aikana hyvän stressitason vaiheita. Silloin koira on aktiivinen, motivoitunut ja stressi aiheutuu lähinnä koiralle arvokkaan palkan tavoittelusta. Tavoitteena on, että koira ei joudu liian korkealle stressitasolle, jolloin se on liian kiihtynyt eikä kykene oppimaan yhtä tehokkaasti, jos lainkaan. 

Liian korkea stressitaso voi johtua monesta eri asiasta. Saattaa olla, että koira on liian kiihtynyt saatavilla olevasta palkkiosta tai tulevasta koiralle positiivisesta tapahtumasta – vaikkapa lenkille pääsystä. Tätä stressiä voidaan pyrkiä laskemaan sillä, että pienissä paloissa koulutetaan koiralle se, että vain rauhoittumalla se saa tavoittelemansa hyvän asian. Toinen tekijä, mikä voi johtaa liian korkeaan stressitasoon on koiran liian korkeat odotusarvot. Tyypillinen tilanne voi olla se kun ohjaaja nostaa kriteeriä – tee vähän enemmän kuin aiemmin ennen kuin saat palkan. Tämä voi hetkellisesti nostaa stressiä ”punaiselle” alueelle. Pieni turhauma on luonnollinen osa koiran oppimisprosessia, mutta tärkeää on nostaa kriteeriä niin, että koira koko ajan ymmärtää mitä siltä vaaditaan. Kolmas asia mikä voi johtaa liian korkeaan stressitasoon on se, että koira ennakoi jotain pahaa tai pelottavaa. 

Jos stressitaso on erittäin korkea, ei koira pysty keskittymään tai oppimaan. Tämmöinen korkea stressi ilmenee yleensä jollain näistä tavoista, joita kutsutaan neljäksi F:ksi: fight, flirt, freeze ja flight. Eli koira saattaa muuttua yli-mielisteleväksi, eli flirttailla. Tai se saattaa jähmettyä paikoilleen ja teeskennellä ettei huomaa ympäristöään. Tai se yrittää väistää tai poistua/paeta paikalta. Ja riippuen koirasta, joko heti alkuun, tai sitten näiden kolmen muun F:n jälkeen, se yrittää taistella ja purra, jotta pääsee stressistä pois. Tavoitteena on siis, että suurimmaksi osaksi vältetään tätä liian korkeaa stressitasoa – ja tärkeää on, että ohjaajat tunnistavat kun koira on siirtynyt tälle alueelle.

Kun koulutus perustuu palkkion antamiseen tai pidättämiseen, on tärkeää pohtia miten palkkioita eli vahvisteita käytetään. Tärkeintä on valita vahvisteet, joita koira todella haluaa. Se voi olla ruokaa tai leikkiä, ja se voidaan antaa koiralle rauhoittavasti, neutraalisti tai innostavasti, samalla vaikuttaen vahvistettavan käytöksen laatuun. Esimerkiksi, raju leikki palkkiona todennäköisesti muokkaa vahvistettavaa käytöstä vauhdikkaampaan suuntaan. 

Tarkka ajoitus on erittäin tärkeää, koska sillä kerrotaan koiralle tarkalleen mistä käytöksestä palkitaan eli mitä käytöstä halutaan nähdä lisää. Toissijaista vahvistetta eli naksutinta tai muuta merkkiä käytetään tarvittaessa apuna parantamaan ajoitusta. Palkan suunnalla voidaan vaikuttaa käytöksen suuntaan – esimerkkinä oli takapalkka kun halutaan saada koira ilmaistessa kauemmaksi maalihenkilöstä. Myös vahvistetiheys pitää ottaa huomioon. Kriteerin on oltava sellainen, että vahvisteita päästään toimittamaan riittävän usein jotta koiran käytös muuttuu ja se pysyy mukana koulutuksessa. Pasanen painotti myös, että sosiaalista palkkaa ei sovi unohtaa vaan pitää se mukana kaikessa kouluttamisessa, jotta koiraa pystyy palkkaamaan myös tilanteissa kun ei ole mahdollisuus käyttää muita palkkoja kuin kehuja ja rapsutuksia.

Rajakoirien koulutus toteutetaan ilman pelkoa. Vaikka näennäisesti positiivisen rankaisun (lisätään jotain epämiellyttävää) ja negatiivisen vahvisteen (poistetaan epämiellyttävä) taustalla on epämukavuuden käyttö, on Pasasen mukaan näiden työkalujen toiminnan taustalla aina pelkoa. Yhteenvetona, pelon sijaan nykyajan rajakoirien koulutuksen taustalla ovat seuraavat tekijät: 

– Oppimisteorian tuntemus

– Teorian siirtäminen käytäntöön

– Koiran lukeminen

– Koirankoulutuksen perusteet

– Korkea motivaatio

– Oikea stressitaso

– Ärsykekontrolli

– Operantti koira

– Tiimityö

– Ei pelkästään koulutusta, vaan myös lepoa

– Ei turhia harjoituksia, vaan jokaisella harjoituksella on päämäärä

Kautta luennon ja etenkin luennon lopussa oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä. Tässä muutama huomio, jotka nousivat esille etenkin pelastuskoiran kouluttamiseen liittyen. 

Jälkikoulutukseen liittyen Pasanen kertoi kuinka hän käyttää palkkion pidättämistä rangaistuksena jäljellä ryntäävälle koiralle. Hän tekee useita identtisiä, lyhyitä jälkiä joissa on alkupäässä terävä kulma ja pian kulman jälkeen esine josta palkataan. Koiraa ei pidätellä jäljellä yhtään. Jos ja kun se painaa vauhdilla terävästä kulmasta yli, se viedään autoon ja se menettää esineen ja sitä kautta palkan. Koiran odotettua hetken siirrytään seuraavalle, identtiselle jäljelle. Taaskaan koiraa ei pidätellä lainkaan, vaan annetaan mennä reilusti yli jos menee ja rangaistuksena viedään autoon. Tätä toistetaan kunnes koira alkaa hillitsemään vauhtia itse, kun huomaa että ryntääminen ei johda palkkioon. Tämän toimiakseen on kaksi edellytystä: koiran on oikeasti haluttava löytää esine ja sitä kautta palkkio, ja auto ei saa olla koiralle turvapaikka jossa se pääsee pakoon pelottavia pakotteita (toisin sanoen, oletus on että työskennellessä maastossa koiralle ei anneta pakotteita eikä sen tarvitse pelätä niitä). Jos auto on turvapaikka pakotteilta, todennäköisesti sinne pääseminen on koiralle isompi helpotus kuin harmitus palkkion menettämisestä eikä tämä keino silloin toimi. 

Toinen tilanne, jossa autoon vieminen korostaa palkkion menettämistä, on se tapa jolla Pasanen kouluttaa rauhalliset siirtymät autosta treenipaikalle. Jos koira kiihtyy autossa liikaa koulutuspaikalle saavuttaessa, sitä ei oteta autosta pois lainkaan eli se menettää mahdollisuuden palkkioon. Tätä toistetaan kunnes koira ei enää kiihdy – sen odotusarvo laskee koulutuspaikalle saapumiseen liittyen. Jos taas koira on autossa rauhassa, mutta ulos otettaessa nostaa liikaa kierroksia, koira taas menettää mahdollisuuden palkkioon kun se laitetaan autoon eikä pääse heti treenaamaan. Tätä toistetaan kunnes se oppii, että vain pysymällä rauhallisena, se pääsee koulutuspaikalle saakka ja ansaitsemaan palkkansa, mitä se kovasti tavoittelee. 

Rajakoirille koulutetaan nykyään sekä jäljestys, että henkilöhaku, ilmaisun kautta. Koira siis koulutetaan ensin ilmaisemaan esineitä, ennen kuin esineet siirretään ensin ruutuun ja siitä vaiheittain jäljelle. Ruokaa jäljellä käytetään yleensä vain jos koira jäljestää liian korkealla nenällä. Henkilön ilmaisu myös koulutetaan ensin erikseen, jonka jälkeen maalihenkilöt siirretään metsään ja koulutetaan näille yleensä haukulla ilmaiseville koirille etsintä. Ässänkin olen kouluttanut jäljellä ja haussa ilmaisut ennen etsintää/jäljestämistä. Minun päätöksen taustalla on oppimisteoriasta takaperin ketjuttaminen ja tarkemmin sanottuna Premackin periaate – jälkimmäinen vahva käytös vahvistaa edeltävää heikompaa käytöstä. Todennäköisesti sama logiikka pätee myös rajakoirien koulutukseen.

Mielenkiintoisena pidin sitä, kun Pasanen kertoi soveltaneensa sammuttamisen loppuräjähdystä haukkuilmaisun keston lisäämiseen. Sammuttamista tapahtuu, kun koira ei saa käytökselleen mitään vahvistetta – vaikkapa huomiohakuista, haukkuvaa koiraa ei huomioida, palkata tai edes katsota. Kun koira ei käytöksellään saa haluamaansa reaktiota, haukkuminen alkaa vähenemään eli sammumaan. Tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, että tässä sammumisprosessissa on loppuräjähdys – kun koira on jo lähes lannistunut yrityksissään, se ikään kuin vielä kerran yrittää haukkua kahta kauheammin, jos se kuitenkin saisi tällä käytöksellä haluamansa vahvisteen. Jos tämä viimeinen pyristely jätetään yhä huomaamatta, sammuu käytös kokonaan. Pasanen oli kuitenkin haukkuilmaisun osalta edennyt tähän vaiheeseen palkkaamatta koiraa eli ikään kuin sammuttanut haukkumista, mutta sitten olikin palkannut koiran kun se oli päässyt tähän loppuräjähdysvaiheeseen. Tällä tavalla oltiin saatu hyvin lisää kestoa haukkuilmaisuun. 

Tämän antoisan luennon jälkeen oli mukava palata kotiin rauhallisin mielin. Vaikka meillä on vielä paljon tehtävää lajitreenien osalta, niin voin olla tyytyväinen, että kotona mua odotti motivoitunut, aktiivinen ja operantti Ässä 😊

Hakutreenit 27.7.2015

Olimme vierailemassa toisen hakutreeniporukan treeneissä maanantaina. Tavoitteena oli jatkaa teemalla pistojen pidentäminen, mutta edellisen viuhkatreenin sijaan lähetys tapahtuisi aina edelliseltä maalimieheltä. Suunnitellut pistojen pituudet olivat 15 m, 25 m, 35 m, 45 m, 25 m, eli maalimiehiä olisi 5 kappaletta. Osa maalimiehistä oli Ässälle täysin vieraita, ja ainakin yksi maalimiehistä oli ollut Ässälle kerran maalimiehenä.

Toin Ässän autosta hakualueen lähelle ennen vuoroa, ja harjoittelin sen kanssa paikallaoloa ja rauhallista odottamista. Autosta hakualueen lähelle se veti melko paljon, mutta rauhoittui kuitenkin hyvin kun palkkasin sitä sen maatessa ja odottaessa meidän vuoroa. Sen lisäksi, että moni maalimiehistä oli Ässälle uusi tuttavuus, hakumetsä oli myös uusi ja mikä todennäköisesti merkittävintä koiralle, metsä oli tallaamaton ja me olimme ensimmäisenä vuorossa.

Ensimmäinen lähetys maalimiehelle oli vastatuuleen, eli koira todennäköisesti sai hyvin hajun maalimiehestä. Se menikin melko suoraviivaisesti maalimiehelle, ja ilmaisi muistaakseni hyvin. Etäisyys siis oli 15 m. Toiselle maalimiehelle lähetettäessä yllättäen koira ei irronnut lainkaan! Etäisyys oli se 25 m ja se oli myötätuuleen, joten koira ei todennäköisesti saanut yhtään hajua maalimiehestä. Normaalisti innokkaasti irtoava Ässä oli muutenkin poikkeuksellisen rauhallinen – lieneekö tallaamaton metsä ja muutenkin uusi treeniasetelma sekoittanut sen täysin. Menin lähemmäksi lähettämään, muistaakseni reilusti lähemmäksi, ja viimein koira eteni sen verran, että se sai hajun maalimiehestä

Seuraava maalimies oli 35 metrin päässä, ja taas vastatuulessa. Koira irtosi paremmin, mutta ei ensimmäisellä lähetyksellä aivan maalimiehelle asti. Helpotin taas, eli menin hiukan lähemmäksi lähettämään. Siinä vaiheessa muutettiin suunnitelmaa niin, että etäisyyksiä ei enää kasvateta, vaan varsinkin myötätuuleen lähetettäessä helpotetaan merkittävästi. Näille kahdelle viimeiselle maalimiehelle se irtosi melko nihkeästi, ja jouduin lähestymään maalimiestä jonkin verran kummallakin lähetyksellä ennen kuin koira meni perille saakka.

Ilmaisuissa oli varsinkin lopussa pientä säätöä, esimerkiksi yhdellä maalimiehellä Ässä kosketti ihmisen kasvoja – toivon tämän johtuneen siitä, että se ei heti nähnyt puulusikkaa joka toimii targettina, ja koski ensimmäistä asiaa mikä näytti samalta värinsä perusteella. Kerran tai kahdesti muistaakseni lähetin koiran uudelleen koskettamaan targettia ennen kuin hyväksyin rullan luovutuksen.

Vaikka treeni ei onnistunut aivan suunnitelmien mukaan, niin sain siitä paljon uutta informaatiota:

  • tallatun vs. tallaamattoman metsän ero saattaa olla koiralle merkittävä
  • koiralle uusia maalimiehiä pitäisi saada treenikavereiksi useammin
  • rauhoittumistreeni ennen hakusuoritusta saattaa laskea koiran virettä liikaa
  • Ässä ei ole valmis vielä yli 10-15 metrin pistoihin myötätuuleen
  • maalimiesten ohjeistaminen on ensisijaisen tärkeää: puulusikka-targetin hyvä asemointi vaikuttaa koiran ilmaisun onnistumiseen melko paljon, ja toisaalta jos maalimies ei tarjoa targettia koiran eteen aktiivisesti, koira saattaa tarjota esim. kasvojen tai käden koskemista – ja sitä käytöstä en halua koiran harjoittelevan yhtään
  • piston pituuden kasvattaminen pitää todennäköisesti pilkkoa paljon pienempiin osiin

Toivottavasti treeni opetti koiralle kuitenkin edes vähän sitä, että tallaamattomassakin metsässä voi olla ukkoja piilossa, ja että minun näyttämässäni suunnassa on aina maalimies, vaikka hajua ei tulekaan koiran nenään.

Tässä siis ajatuksia seuraavaan hakutreeniin tämän treenin perusteella. Vastatuuleen pistoja voisi kasvattaa 20-30 metriin saakka, myötätuuleen voisi ottaa vain noin 10 metrin pistoja, voisi viimeinen olla lyhyempikin. Vastatuuleen esimerkiksi 15 m, 20 m, 25 m, ja myötätuuleen 5 m ja 10 m. Nämä olettaen, että treenien aikana on selkeä tuuli. Jos ilma seisoo niin minnekään suuntaan ei todennäköisesti kannata yrittää yli 15 metrin pistoja tässä vaiheessa. Olisi niin mukava päästä lähettämään koira jo kunnon pistoille, mutta täytyy yrittää malttaa kriteerin noston kanssa ja rakentaa kunnon pohja käytökselle, pienissä palasissa.

Tärkeintä olisi saada nyt niitä onnistumisia niin, että koiraa ei tarvitse lähettää moneen kertaan samaan suuntaan vaan se menisi kerralla perille saakka, ja vielä suoraan. Myös rauhoittumistreeniä voisi vähentää tai jättää pois seuraavilla kerroilla – se on edistynyt myös niin hyvin, että hyvillä mielin voisi vähän taas antaa koiran kierrosten nousta jotta saadaan haluttua vauhtia ja intoa metsään. Kiitos treenikavereille kun saatiin tulla kuokkimaan! 🙂

Hakutreenit 18.8.2014

Hakutreenien aluksi Ässä ja toinen ryhmässä treenaava pentu pääsivät mukaan tallaamaan hakualuetta, ja vauhtia kyllä riitti pennuilla. Ässällä toimi luoksetulot melko hyvin, vaikka leikit välillä olivatkin kesken kun annoin luoksetulovihjeen.

Varsinaisessa treenissä tehtiin yliheittoa niin, että maalimiehet olivat näkyvillä. Toistoja oli yhteensä 6 eli 3 molemmalle puolelle keskilinjaa. Treenin tavoitteena oli tehdä kiva, vauhdikas treeni niin että Ässälle jää metsässä olosta ja maalimiehistä positiivinen kuva. Eli luodaan hieman maalimiesmotivaatiota valmiiksi sitä vaihetta varten, että ilmaisuketju on valmis ja päästään treenaamaan etsimistä. Vauhtia ja intoa Ässällä riitti, ja treenin jälkeen oli ehkä liiankin väsynyt. Ymmärrettävää toki, kun ensin oli juoksuleikit toisen pennun kanssa ja päälle vielä treeni.

Raunioita ja hakua

VIime viikon maanantaina raunioilla tehtiin kokeenomainen treeni ilman häiriöitä. Tiesin ainoastaan, että yksi maalimies oli raunioilla sijaitsevassa konttitalossa ja, että maalimiehiä on 3-5. Tompalla oli vauhtia runsaasti, mutta se tapansa mukaan teki kuitenkin töitä koko ajan. Umpipiiloilla se ilmaisi kunnes tulen paikalle, avopiiloilla oli suora palkka. Tomppa löysi alueelta 4 maalimiestä, jonka jälkeen totesin, että alue on etsitty – ja olimmekin löytäneet kaikki piilossa olleet ukot. Seuraavissa rauniotreeneissä eli ensi viikolla lisätään taas häiriöitä.

Tänään hakutreeneissä ajattelin kokeilla laatikkoa. Hakualue oli erittäin helppo, tasainen maasto joten keskilinjalta pystyi hyvin seuraamaan koiran etenemistä. Laatikossa koira lähetetään normaalisti keskilinjalta, mutta tahallisesti niin että suoraan edetessään se ei löydä maalimiestä vaan maalimies on alueen rajalla mutta hiukan edessäpäin. Tarkoitus on, että päästyään alueen rajalle koira lähtee etenemään tallatun alueen rajaa pitkin.

Laatikko 2

Huolimatta viikonlopun kahdesta metsästyspäivästä Tompalla oli hyvin virtaa. Se ei kuitenkaan aivan irronnut ensimmäisellä lähetyksellä 50 metrin päähän tallatun alueen rajalle, joten treeni hiukan menetti merkitystään. Sitten kun se eteni rajalle saakka, se pysyi erittäin hyvin alueella – hämärtyvässä illassa erottui hyvin kun valjaissa ollut punainen valo ensin eteni poispäin, ja yhtäkkiä teki 90 asteen käännöksen ja lähti etenemään alueen rajaa pitkin. Lähetin koiran ensin vasemmalle puolelle, jossa maalimies oli vahingossa mennyt viimeiseen piiloon. Eli tyhjiä pistoja tuli muutama, kunnes tarkistettiin maalimiehen sijainti. Maalimies näytti piilosta valoa, ja tarkoitus oli, että lähetän koiran uudelleen kohtisuoraan keskilinjasta suurin piirtein keskipiilolle, mutta Tomppa taisi nähdä valon pilkahduksen ja lähti painelemaan suoraan viimeiselle piilolle. Toisella puolella maalimiehet olivat oikeilla paikoilla, mutta sielläkään Tomppa ei ensimmäisella toistolla irronnut heti alueen rajalle, mutta sinne mentyään eteni aivan oikein. Eli jonkinlaisen laatikon se kyllä teki.

Lähetykset sujuvat jo hyvin. Tomppa malttaa odottaa lähetysvihjettä ja sen kuultuaan lähtee innokkaasti. Käytän vielä jonkin verran palkkausta, kun pyydän koiraa vierelle lähetystä varten, sitä voisi pikkuhiljaa vähentään entisestään, jotta käytös ei jää palkasta riippuvaiseksi. Paras palkka koiralle on kuitenkin päästä etsimään. Koska en ole ehtinyt treenaamaan ilmaisua erikseen, tehtiin tällä kertaa niin, että purkki oli maalimiehillä kädessä ojennettuna valmiiksi ja koiralta odotettiin muutama haukku, jonka jälkeen palkattiin.

Oli hyvä kokeilla laatikkoa, mutta samalla voi todeta, että se ei ole välttämättä meille se hyödyllisin treenimuoto. Tomppa pysyy jo hyvin hakualueella ja sillä on motivaatioa etsiä maalimiehet. Tärkeintä on keskittyä Tompan vahvuuksiin eli taitoon käyttää maastonmuotoja ja tuulta hyväkseen etsinnässä ja suunnitella pistot siten, että koiralla on hyvät edellytykset löytää maalimiehet. Jos miettii hakukoetta tai käytännön etsintää, ideaalia olisi jakaa hakualue niin, että siinä on 2 keskilinjaa eli koiralle pistot ovat noin 25 metriä suuntaansa (jos etsittävä alue on suorakaiteen 100 m x 200 m kokoinen).

Noin 30 metriä tuntuu olevan Tompalla myös metsästäessä se tyypillinen irtoaminen, etenkin kun liikutaan metsässä. Pellolla koira saattaa tehdä jopa 50-60 metrin luoveja, avoimessa metsikössä noin 30-40 metrin luoveja ja tiheässä ryteikössä suurin piirtein 15 metrin luoveja. Tämän lisäksi, kun Tompan pistot eivät ole niin suoraviivaisia, niin etukulmiin lähettäessä pitäisi muistaa lähettää koira aavistuksen jopa hakualueen ulkopuolelle. Tämä siksi, että koira kävisi etukulmassa saakka eikä kaarra ennen sitä etsintäsuunnan mukaisesti. Keskusteltiin treenin jälkeen, että tärkeintä olisi saada Tomppa irtoamaan hankalampiin paikkoihin – esimerkiksi kalliota ylös, tien yli, ojan yli jne. Nämä ovat kaikki paikkoja, missä Tomppa usein siirtyy pois lähetetystä suunnasta seuraamaan maastonmuotoa. Vaikka täytyy luottaa metsästyskoiran luontaiseen hakutaitoon, niin pitää välillä saada se kuitenkin tekemään ”tyhmiä” pistoja jotta saadaan jokainen kolkka hakualueesta etsittyä.

Treenien ulkopuolella Tompan käytös on viimeisen puolen vuoden aikana muuttunut niin, että lämmitellessä ennen treenejä se kulkee todella mallikkaasti kun mennään hakualueelta poispäin, mutta heti kun lähdetään hakualueelle päin, yrittää se kiskoa. Hyvä, että sillä on kova palo päästä tekemään hommia, mutta täytyy kiinnittää huomiota siihen, että se pääsee hakualueelle ja töihin vain löysällä hihnalla. Myös treenien ja jäähdyttelyn jälkeen on esiintynyt hitautta autoon ja häkkiin menemisessä. Treeneihin lähdettäessä ja muulloin Tomppa menee häkkiin sujuvasti, mutta haku- ja rauniotreenien jälkeen ei niinkään innokkaasti. Olen tehnyt viime aikoina useita toistoja häkkiin menoa ja häkistä ulos tuloa treenin jälkeen, joista olen palkannut ja kehunut paljon. Täytyy miettiä myös muita keinoja vahvistaa häkkiin menemistä niin, ettei autoon sulkeminen tuntuisi koirasta rankaisulta mukavien treenien jälkeen.

Hakua 30.9.2013 ja tottista 1.10.2013

Hakutreeneissä halusin metsästysviikonlopun jälkeen pitää Tompalle helpon ja motivoivan treenin. Tehtiin yliheittoja kahdella maalimiehellä, jotka jokaisella toistolla etenivät eteenpäin keskilinjan suuntaisesti sekä kauemmaksi keskilinjasta sivusuunnassa, eli viuhkamaisesti lyhyesti sanottuna. Maalimiehet palkkasivat koiran suoraan eli ilman ilmaisua, minä kuljin keskilinjaa pitkin ja koiran tullessa edelliseltä maalimieheltä, lähetin sen lennosta toiselle puolelle keskilinjaa toiselle maalimiehelle. Tompalla oli hyvä vauhti päällä, mutta jossain vaiheessa maalimiehet hiukan hukkuivat metsikköön ja vauhti vähän tyssäsi siihen. Loppuun saatiin kuitenkin taas muutama vauhdikas yliheitto, ja treenistä jäi hyvä fiilis koiralle ja ohjaajalle.

Tottistreeneissä tiistaina Tomppa oli jo rennompi kuin edellisen viikon syksyn ensimmäisellä treenikerralla. Teimme alkuun sivulle tuloa ja kontaktia sekä muutaman askelen seuraamisia. Jos Tomppaa kiinnosti lähellä olevat koirat, siirryttiin heti katso koiraa-treeniin, josta päästiin nopeasti takaisin itse treeniin. Yritin pitää jaksot lyhyinä ja treenipätkät tehokkaina. Kun kontakti ja lyhyet seuraamiset alkoivat sujumaan, siirryin etäpalkan käyttöön seuraamiselle. Tässä treenissä palkka oli lähinnä edessä, tein 2-5 askelta seuraamista, jossa välillä palkkasin Tomppaa kädestä ja välillä vapautin etäpalkalle. Etäpalkan käyttö nostaa Tompan virettä hyvin, ja se toimii myös osittain häiriönä. Tavoitteenahan on saada seuraamista parannettua häiriön alla. Täytyy vaan muistaa vaihdella usein etäpalkan paikkaa, sekä vaihdella etäpalkan ja ohjaajalta tulevan palkan välillä jotta koira ei tiedä mistä palkka milloinkin tulee. Ja tietenkin vaihdella askelten määrää ennen palkkausta, tuli palkka sitten mistä vaan.

Rauniotreenit 26.8.2013

Raunioilla teemana oli häiriöiden kasvattaminen. Edellinen kerta raunioilla oli kesäkuussa, ja kevään aikaan ainakin muutamalla kerralla oli jo häiriöhenkilöitä etsittävällä alueella. Tällä kertaa yksi häiriöhenkilöistä metelöi hakaten kepillä peltilevyjä jne. pitäen melko kovaakin meteliä. Tomppa työskenteli kuitenkin hyvin metelistä huolimatta. Pari kertaa se kävi katselemassa häiriöhenkilöitä, mutta jatkoi sitten etsintää.

Maalimiehiä oli viisi. Avopiiloissa olevat maalimiehet palkkasivat suoraan, ja umpipiiloissa olevat maalimiehet odottivat, että tulen paikalle ennen koiran palkkaamista. Tompan etsinnässä ei ollut moittimista, se työskenteli motivoituneesti. Ilmaisut olivat myös vahvoja niillä maalimiehillä joilla ei ollut suora palkka. Niin kauan kuin treenaan erikseen ilmaisua, voisi olla hyvä käyttää suoraa palkkaa raunioilla niissä piiloissa joissa koira pääsee maalimiehelle saakka.

Häiriöitä voisi lisätä rytmillä 2 treeniä häiriöillä, 1 treeni ilman häiriöitä, 2 treeniä häiriöille jne. Jokaisella häiriötreenikerralla häiriöitä lisätään, ja välillä pidetään helpompi treeni ilman häiriöitä, jotta koira ei paineistu liikaa. Kokeilin koiran hallintaan ottoa yhdellä umpipiiloa, ja taaskaan se ei onnistunut. Voisi miettiä jos hallintaan ottoa voisi treenata myös erillisissä ilmaisutreeneissä. Ainakin koiran maalimiesmotivaatio on hyvällä mallilla, pitäisi vaan saada koiralle vähän malttia ja palkita rauhoittuminen vaikkapa maalimiehelle & palkalle pääsyllä.