Koirien impulsiivinen käyttäytyminen – Jirka Vierimaan luento 1.4.2017

Kävin kuuntelemassa Jirka Vierimaan luentoa koirien impulsiivisesta käyttäytymisestä. Tässä vähän muistiinpanoja luennolta ja luennon herättämiä ajatuksia.

Impulsiivisella käyttäytymisellä tarkoitetaan jatkuvaa vahvisteiden tavoittelua ja / tai taipumusta (suhteettoman) rajuun käyttäytymiseen. Jatkuva vahvisteiden tavoittelu voidaan nähdä itsehillinnän puutteena. Vahvisteina tässä tarkoitetaan mitä tahansa mitä koira haluaa, joko ohjaajalta tulevat palkkiot tai ympäristön vahvisteet (tai meidän näkökulmasta monesti häiriöt). Rajulla käyttäytymisellä taas tarkoitetaan sitä, että koiran käyttäytyminen ei ole oikeissa mittasuhteissa häiriön kokoon tai etäisyyteen esimerkiksi. Nämä asiat eivät ole toisiansa poissulkevia, ja näitä ominaisuuksia on varmasti jossain määrin ja tietyissä olosuhteissa suurimmassa osassa koiria. Joillakin koirilla on kuitenkin normaalia suurempi taipumus käyttäytyä impulsiivisesti.

Impulsiivisesti käyttäytyvä koira toimii nopeasti ilman harkintaa, jos sellaista voi olettaa koirilla olevan. Impulsiiviset koirat ovat yleensä ylivilkkaita ja niillä ilmenee motorista rauhattomuutta – miten tutun kuuloista Ässän kohdalla. Koiralla on luontainen tarve päästää höyryjä ja purkaa ahdistusta käyttäytymällä rajusti: liikkumalla nopeasti, haukkumalla, rähisemällä tai niin edespäin. Jirkan mukaan käytöksen taustalla voi olla emotionaalista herkkyyttä eli suuria reaktioita pieniin ärsykkeisiin. Ässän kohdalla allekirjoitan tämän, sen tunnetilat ovat voimakkaita, se on vilkas ja sillä on tarve purkaa oloaan fyysisesti tai haukkumalla. Se on myös erittäin herkkä minun mielentilalle.

Itsehillintää on sen kanssa treenattu järjestelmällisesti pennusta saakka, joten on vaikea sanoa ilmenisikö sillä jatkuvaa vahvisteiden tavoittelua ilman tätä taustaa. Nythän se erilaisten vahvisteiden / häiriöiden kanssa usein tarjoaa jotakin opetettua käytöstä saadakseen vahvisteen. Sillä on ollut jonkin verran taipumusta rajuun käyttäytymiseen. Esimerkiksi, pennusta saakka sillä on ollut kaksi vaihetta, joko se on hiljaa tai se haukkuu täysiä. Oikeastaan kaikki riippuu sen mielentilasta – jos se on rennon rauhallinen, impulsiivista käytöstä on hyvin vähän ja se pysyy helposti housuissaan, mutta jos jokin asia lähtee ”väärällä jalalla” liikkeelle, se voi olla kuin täysin eri koira. En sanoisi kuitenkaan, että Ässä on erittäin impulsiivinen koira, ei ainakaan varmastikaan hankalimmasta päästä. Ja voi myös miettiä, että kuinka paljon sen käytöksestä liittyy rodun ominaisuuksiin.

Impulsiivisesti käyttäytyvällä koiralla esimerkiksi räyhääminen tarjoaa sille helpotusta sen kokemaan ahdistukseen. Se toimii silloin negatiivisena vahvisteena eli paine tai epämiellyttävä olo poistuu. Tämä ei todennäköisesti kuitenkaan lisää koiran hyvinvointia, vaan luultavammin muodostuu vahvisteansaksi – koirasta tulee kuin narkkari, joka hakee nopeaa helpostusta oloonsa mutta keino saada helpotusta eli rähjääminen pitkällä aikavälillä lisää huonoa stressiä ja koiran pahoinvointia. Näiden vahvisteansojen muodostuminen voi jopa korostaa impulsiivisuuteen kuuluvaa rajua käyttäytymistä – jokainen kaukana horisontissa näkyvä vieras koira tai muu häiriö tarjoaa koiralle mahdollisuuden purkaa ahdistuneisuuttaan.

Impulsiivisesti käyttäytyvällä koiralla kuten kaikilla muillakin koirilla luonnollisesti ensimmäinen askel on pyrkiä täyttämään koiran laji- ja rotutyypilliset tarpeet – lepo, ravinto, liikunta, sosiaaliset kohtaamiset ja esimerkiksi metsästyskoiralla mahdollisuus toteuttaa itseään metsästyksessä tai edes sen kaltaisissa harjoituksissa. Sitten tietenkin tulee lisäksi koiran yksilölliset tarpeet. Tähän voisi vaikkapa Ässän kohdalla todeta, että kovin pitkät yksinolot ovat sille hankalia, ja sillä on, uskoisin, korostunut taipumus jäljestää tai käyttää nenää. Jos koiran käyttäytymistarpeita ei pystytä täyttämään pitkällä aikavälillä, saattaa tulla luoneeksi vahvisteansoja eli koiralle tarpeen purkaa ahdistusta jollakin impulsiivisella käytöksellä. Mutta toisaalta, impulsiivinen käytös voi myös olla synnynnäinen ominaisuus koiralle.

Käyttäytymistarpeiden täyttämisen jälkeen keskusteltiin koulutuksellisista keinoista tarttua impulsiiviseen käytökseen. Palkkaamisen pitäisi käyttää koiran tarpeet. Toki koirilla on tarve syödä, mutta kiihkeällä ja impulsiivisesti käyttäytyvällä koiralla on etenkin tarve käyttäytyä kiihkeästi – silloin palkitsemisen pitäisi täyttää tämä koiran tarve! Palkitsemistapa on Jirkan mukaan tärkeämpää kuin palkkioiden määrä – vaikka käyttäisi ruokaa, sen voi antaa koiralle monella eri tavalla, ja vaikka käyttää taisteluleikkiä, on koiralle eroa sillä onko ihminen aidosti leikissä aktiivinen vai vain passiivinen lelusta pitelijä.

Paras palkka ja tapa palkita riippuu tietenkin koiran lisäksi tilanteesta, koulutettavasta käytöksestä ja halutusta mielentilasta, joten palkitsemistapoihin olisi hyvä käyttää aikaa jo koulutustilannetta suunnitellessa, ja myös olla valmistautunut muuttamaan palkitsemista kesken treenin. Sen lisäksi, jos tilanteen häiriöt ovat tiedossa, olisi hyvä miettiä häiriöitä vastaavia palkkioita – esimerkiksi pakenevasta riistasta luopumiseen palkkiona tennispallon jahtaaminen. Häiriöillä voi myös harkinnan mukaan palkata: jos koira jäljestää riistaa, voidaan kutsua se pois alkuun nopeasti, ja luoksetulon ja palkkauksen jälkeen vapauttaa uudelleen jäljestämään. Koiran jäljestettyä vähän pidemmästi, kutsutaan pois ja palkataan, ja lisäksi palkkana se pääsee taas samalle jälkelle jäljestämään.

Toinen tärkeä koulutuksellinen keino impulsiivisesti käyttäytyvän koiran kanssa toimiessa on koulutuksen sujuvuus. Sujuvuus on tärkeää palkitsemistavassa, harjoituksen aikana ja harjoituksesta toiseen siirtyessä. Yksittäisestä toistosta palkitseminen sisältää itse käytöksen lisäksi kehun ja palkitsemisen, josta siirrytään uuteen toistoon. Jos palkitsemisen loppumisen ja uuden käytöksen alkamisen välissä on aikaa tai koiralle epäselvää mitä seuraavaksi tehdään, tarjoaa tämä hetki koiralle mahdollisuuden impulsiiviseen käytökseen. Tämän viiveen poiskitkemiseen on tärkeää ohjaajan olla hereillä, keskittyä koulutukseen sataprosenttisesti ja olla itse valmiina uuteen toistoon. Kun vielä lisäksi palkitsemistapa antaa koiralle mahdollisuuden sille luonnolliseen, kiihkeään käytökseen, ja on siten sille palkitsevaa, on koiralla kova motivaatio päästä tekemään käytöstä uudelleen.

Samaan sujuvuuteen on keskityttävä myös harjoitussarjojen välillä kuten myös harjoitukseen siirryttäessä tai siitä pois mentäessä. Kun koira oppii koulutuspelien kaavan, on sillä myös vähemmän tarvetta impulsiiviseen käytökseen epävarmuudesta johtuen. Tuttu koulutustilanteen kaava siis edesauttaa koiran kykyä keskittyä koulutukseen ja vähentää häiriöiden vaikutusta koiraan. Jirkalla oli hyvä vertauskuva – jos koiran treenisessio on kuin vesiletku, ja treeni on sujuvaa kaikissa vaiheissa, ei vettä pääse vuotamaan mistään raosta ulos. Tällöin koiran vire on hyvällä tasolla ja oppimista tapahtuu. Jos taas koiralle tai ohjaajalle tulee treenin lomassa keskittymisen herpaantuminen ja koira käyttäytyy impulsiivisesti, alkaa vettä vuotamaan vesiletkusta eikä silloin koiran vire ole enää optimaalinen eikä treeni yhtä tehokasta.

Kaiken kaikkiaan luennosta tuli mieleen edellisen viikon Vappu Alatalon kisajännitysluennolla esiin nostettu treenikupla. Näin ollen, treenikupla eli täysi keskittyminen koiran kanssa tekemiseen auttaa sekä omaan jännitykseen, että koiran tunnetilojen hillintään. Tärkeä viesti yleisemmin koulutustapojen valintaan tuli kun keskusteltiin siitä kuinka tunteet ovat aina sisäänkirjoitettuna eri tapoihin kouluttaa. Positiiviseen vahvistamiseen liittyy läheisesti iloisuus, ja sen toiseen puoliskoon negatiiviseen rangaistukseen eli palkkion poistamiseen liittyy turhautuminen – stressiä toki sekin, mutta maltillisena annoksena tärkeä osa oppimista. Positiiviseen rankaisuun liittyy pelko ja pakeneminen (tai muut F:t, flirt, freeze tai fight, flightin lisäksi), ja negatiiviseen vahvistamiseen ahdistus ja välttäminen. Jos halutaan tunnetilaltaan iloisia ja rentoja koiria, valikoimaan sopii palkitseminen ja palkkion poistaminen. Negatiivinen vahviste eli paineen poistaminen on tuttua impulsiivisesti käyttäytyvälle koiralle, ja sen stressitasot ovat jo tämän vahvisteansasta johtuvan, impulsiivisen käytöksen takia korkealla. Jos siihen soppaan lähdetään lisäämään vielä rangaistuksia, lopputuloksena tuskin on pitkällä aikavälillä hyvinvoiva koira.

Eli reseptinä impulsiivisesti käyttäytyvälle koiralle on: lajin- ja rodunomaisten käyttäytymistarpeiden täyttäminen, yksilön käyttäytymistarpeisiin sovitetut palkitsemistavat, sujuvuus kaikessa kouluttamisessa ja palkitsemiseen perustuva kanssakäyminen.

Impulssi-Ässän käyttäytymistarpeita täytettiin tänään supikoirajahdissa, sen jälkeen lepokin maittaa.

Kisajännityksen hallinta -luento

Osallistuin 24.3.2017 HEPeKon järjestämälle Vappu Alatalon luennolle kisajännityksen hallinnasta. Luento oli mielenkiintoinen ja sai hyvin miettimään käytännön sovellutuksia luennolla mainituille keinoille.

Mitä on kisajännittäminen?

Luennolla määriteltiin ensin kisajännittäminen ja vireystila. Jo ensimmäinen oppitunti jännityksen hallintaan tuli heti alkuun esille – kisajännittäminen voi olla suoritusta tukevaa valmistautumista tai suoritusta haittaavaa stressiä ja pelkoa. Eli kisajännittäminen on samalla jatkumolla kisoihin valmistautumisen kanssa, mutta tuntemukset ovat haitallisen voimakkaita ja siten tuottavat enemmän ahdistusta ja stressiä ja heikentävät suoritusta.

Yleisiä jännittämisen aiheita ovat ajatukset siitä onnistuuko, arvioitavana oleminen, riittämättömyyden kokemukset joko omiin tai toisten odotuksiin nähden tai kielteiset uskomukset itsestä. Perfektionismi voi myös johtaa jännittämiseen tavoitteiden ollessa äärimmäiset. Jännittäminen voi näkyä joko liian korkeana tai liian matalana vireystilana. Ihmisellä voi olla fyysisesti hutera olo, huono keskittymiskyky, tuntea olonsa huonoksi ja ajattelu saattaa pyöriä negatiivisten asioiden ympärillä. Fyysiset oireet kuten vatsavaivat tai jatkuva pissahätä kertovat sympaattisen hermoston aktivoitumisesti eli siitä osasta joka reagoi kun ihminen kohtaa uhan ja hänen pitää joko taistella tai paeta.

Kun mietin omaa jännittämistä, päällimmäisenä nousevat esiin mokaamisen pelko (koira tekee jotain hölmöä tai itse teen jotain hölmöä) ja omissa, korkeissa tulostavoitteissa epäonnistumisen pelko. Mielessä on myös aikoinaan Tompan kanssa pieleen mennyt BH-koe, ja jonkinlainen ajatusmörkö siitä, että me ei varmaan koskaan tulla läpäisemään mitään kokeita… Koen, että sain luennolta hyviä neuvoja näiden ajatusten taklaamiseen – näistä keinoista lisää seuraavaksi.

Kisajännittämisen hallinta

Kisajännittämisen haltuunottoa varten tärkeää olisi tunnistaa omat tavat jännittää tai toimia jännittyneenä, ja työskennellä aktiivisesti näiden tapojen muuttamiseksi. Alla joitakin työkaluja tähän prosessiin, ja kommentteja siitä miten ajattelin näitä hyödyntää omassa valmistautumisessa.

Taitojen vahvistaminen

Ihan ensimmäisenä on syytä treenata niin, että voi mennä luottavaisin mielin kokeeseen. Kun puhutaan koiran kanssa suoritettavista kisoista, luonnollisesti koiran osaamistaso on ensisijainen mutta myös omien taitojen on oltava kunnossa. Jos miettii vaikkapa BH-koetta, niin olisi hyvä, että on harjoitellut koerutiinit sujuviksi – ensin sirunluku ja luoksepäästävyys, sitten ilmoittautuminen pareittain tuomarille, sitten seuraamisen kaavio palautettuna mieleen. Tähän vielä lisäksi on syytä saada vahvat rutiinit siitä missä kohdin koiraa saikaan kehua.

Taitoihin laskisin myös treenaamisen kokeiden kaltaisessa viretilassa, jotta toiminta olisi silloinkin sujuvaa. Treenin jälkeen pitäisi taitotason olla sellainen, että kokeesta suoriudutaan heittämällä – näin on tehty virhemarginaalia suoritukseen ja pieni epäonnistuminen ei johda negatiiviseen ajatuskierteeseen kokeen aikana.

Itseluottamuksen vahvistaminen

Itseluottamukseen kuuluvat muun muassa:

  • Realistinen käsitys omista mahdollisuuksista ja taidoista
  • Uskomus, että pystyy kilpailussa suoriutumaan oman tasonsa mukaan
  • Välinpitämättömyys epäonnistumisen ajatuksille
  • Kyky keskittyä omaan tekemiseen, luottavaisena, kaikissa tilanteissa
  • Hyväksyy itsensä silloinkin kun tekee virheitä

Itseluottamus on kaikkein tehokkain jännityksen hallinnan väline, mutta mielestäni vaikea harjoiteltava. Vapun mukaan itseluottamusta voi kehittää sillä, että varmistaa onnistumisten kertymisen. Tämä liittyy läheisesti tavoitteiden asettamiseen, ja ajatuksena liippaa läheltä palkitsemalla kouluttamisen filosofiaa. Jos koiraa kouluttaessa keskittyy palkitsemaan onnistumisista, voisi omaa toimintaansa arvioitaessa yrittää keskittyä onnistumisiin ja vahvuuksiin. Minä voisin vaikkapa keskittyä siihen, kuinka hyvin pystyn yleensä keskittymään ja jättämään turhat häiriöt ulkopuolelle.

Mielikuvaharjoitukset

Mielikuvaharjoituksilla on tarkoituksena korvata pelot ja kauhukuvat ajatuksilla siitä, miten hyvin tuleva suoritus menee tai miten hyvin joskus ollaan toimittu. Onnistuneisiin menneisiin suorituksiin liittyy hyvä tunnetila, ja sen tuominen mieleen ennen suoritusta tai suorituksen aikana auttaa laukaisemaan jännitystä.

Ajattelunhallinta

Ajattelunhallinta liittyy siihen, miten puhuu itselleen ennen koetta ja kokeen aikana. Tärkeää olisi pitää puhe kannustavana, ja olisikin hyötyä opetella itsekehuun keskittyvä hissipuhe, jota voi toistaa jos on niin lukossa, että muuten ei kykene rakentavaan ajatteluun. Vapun mukaan tietoiseen mieleen mahtuu vain 1 ajatus kerrallaan, ja olisi hyvä, että se ajatus liittyisi onnistumiseen ja kannustamiseen eikä epäonnistumisen pelkoon tai itsekritiikkiin.

Voisin ottaa esimerkiksi tavaksi, että kokeen aikana jokaisen liikkeen kohdalla miettisin mikä siinä menee hyvin ja kehuisin mielessäni itseäni tai koiraa siitä. Esimerkiksi: hyvä katsekontakti seuraamisessa, tahdinvaihdot meni todella hyvin, Ässällä hyvä kontakti heti käännöksen jälkeen jne.

Rentoutus – viritysharjoitukset

Parhaaseen mahdolliseen suoritukseen tarvitaan sekä koiralle, että ihmiselle se optimaalinen vireystila (joka riippuu lajista ja ihmisestä/eläimestä). Toisilla jännittäminen johtaa viretilan laskuun eli ihminen voi käyttäytyä hitaasti tai on vakava, tai viretilan nousuun eli liikkuu nopeasti, puhuu paljon ja reagoi helposti. Tärkää olisi tunnistaa mikä oma tapa reagoida jännittämiseen on. Minä ainakin käyn ylikierroksilla ja olen hermostunut, jolloin olisi tärkeää saada koetilanteessa viretilaa alas. Tätä voi tehdä ennen koetta pitämällä rentoutushetkiä, tai kokeen aikana keskittymällä syvään hengitykseen. Tärkeää olisi myös ottaa käyttöön tietyt koerutiinit mahdollisimman aikaisin, että ei hermoile turhia – reput pakattu ajoissa, kaikki vaiheet suunniteltu ennen koetta, annettu tarpeeksi aikaa kisapaikalle saapumiseen ja niin edes päin.

Jos taas on tarvetta nostaa virettä, sitä voi tehdä koiran kanssa yhdessä leikkimällä tai lämmittelemällä, liikkumalla itse, kuuntelemalla musiikkia, kiihtyneisiin suorituksiin liittyvillä mielikuvaharjoituksilla ja muiden kanssa juttelemalla.

Ja liittyen sekä viritysharjoituksiin, että taitotasoon: olisi tärkeää treenata korkeammassa vireessä, jotta tilanne on molemmalle, koiralle ja ohjaajalle, tuttu kisoihin mennessä.

Tavoitteiden uudelleenmäärittely

Vapun mukana tulostavoitteet eivät ole hyvä ajatus kisajännityksestä kärsiville. Tärkeämpää olisi asettaa sellaisia suoritustavoitteita, jotka ikään kuin sivutuotteena auttavat saavuttamaan tuloksen. Ohjaajalla pitäisi olla fokus yhdessä suorittamisessa, ja niiden pienempien suoritustavoitteiden saavuttamisessa. Tämä luonnollisesti yhdistyy siihen taitotason saavuttamiseen, eli treenatessa jo asetetaan suoritustavoitteet jotka saavuttamalla on mahdollista menestyä kokeessa. Näin tavoitteet ohjaavat tekemään ja treenaamaan oikeita asioita.

Sen lisäksi, jos tavoitteita on useita yhden sijaan, ei yhden tai kahdenkaan tavoitteen saavuttamattomuus johda vielä välttämättä kokeesta hylkäämiseen. Toisaalta, jos on vain yksi tavoite ja nimenomaan tulostavoite, muuttuu se helposti vaatimukseksi, joka taas johtaa jännittämiseen. Silloin panokset kovenevat, ajatukset muuttuvat helposti kriittisiksi ja epäonnistumisen pelko hallitsee ajatuksia.

Yksi suositeltava tavoite on mennä kisoihin treenaamaan. Tätä tehtiin Ässän kanssa nuorten luokan kanakoirakokeissa – keskityin siihen, että molemmat tutustumme siihen mitä kanakoirakokeissa tapahtuu. Tavoitteena oli myös vahvistaa rauhallista käyttäytymistä Ässän odotusvuorolla ja palkita kaikesta yhteistyöstä. Tuloksia ei näissä kokeissa saatu; tiesin, että Ässän haku ei ole vielä sillä mallilla että välttämättä saataisiin hyviä pisteitä ja meiltä puuttui myös vesityötulokset. Mutta, se ei ollut tavoitekaan. Nyt kun kisarutiini on muodostunut ja saatiin onnistumisia asettamissani treenitavoitteissa, voidaan osallistua avoimen luokan kokeeseen sitten kun koiran osaaminen on hyvällä tasolla.

Oikeanlainen tankkaus

Tankkauksen tärkeys oli minulle yllätys. Vappu kertoi, että esimerkiksi alhainen verensokeri aiheuttaa itsessään jännityksen kaltaisia oireita. Tämän lisäksi, nestehukka näkyy nopeasti aivotoiminnassa ja vaikuttaa jo aikaisemmin kuin alhainen verensokeri. Tutkimusten mukaan nestehukassa etenkin taistelutahto ja itseluottamus heikkenevät. Kesällä tankkaus olisi hyvä aloittaa jo kisaviikon aikana, ja vaikka jännitys on vienyt ruokahalun niin olisi tärkeä syödä hyvin ja säännöllisesti, vaikka sitten väkisin, ennen kisoja.

Keskittymisharjoitukset

Yksi hyvä keino varmistaa keskittymisen onnistuminen kisoissa on rutiineihin keskittyminen. Jos koevalmistautumisessa ja koepaikalle siirtymisessä on olemassa selkeät rutiinit, on keskittyminen itse tehtävään luonnollisesti paljon helpompaa. Minulle tärkeintä olisi ensinnäkin tehdä lista pakattavista asioista, pakata ne ajoissa edellisenä päivänä (eikä jättää pakkaamista myöhäiseen iltaan ennen koetta) ja siirtyä koepaikalle hyvissä ajoin.

Keskittymiseen kuuluvat:

  • Ajatukset ja toiminta suunnataan haluttuun kohteeseen
  • Ajatusten palauttaminen haluttuun kohteeseen, kun harhautuu
  • Ajattelemisesta irti päästäminen, kun kuviot painettu mieleen -> flow

Useaan otteeseen luennon aikana nousi esille treenikuplan tärkeys. Treenikuplalla tarkoitetaan sitä, että koiran ollessa läsnä, toimitaan suunnitellusti ja keskitytään täysin koiraan ja suunniteltuun harjoitukseen. Tämä sisältää myös häiriöihin reagoimattomuus. Tämä olisi tärkeää ottaa mukaan jo treeneihin, jotta toimintamalli kantaa myös koetilanteeseen ja keskittyminen koiraan ja tekemiseen pysyy hyvänä.

Käsi kädessä keskittymisen kanssa kulkevat häiriöt. Häiriö voi olla mikä tahansa ulkopuolinen, sisäinen tai suorituksen aikana ilmenevä asia tai tapahtuma, joka saa huomion siirtymään pois suorituksen tekemisestä sen arvioimiseen. Häiriöitä voi ilmetä suoritusympäristössä tai kisaolosuhteissa, ne voivat olla sosiaalisia tai liittyä omiin ajatuksiin. Myös virheet, onnistumiset tai yllätykset suorituksessa voivat heikentää keskittymistä.

Häiriöitä voi lähteä hallitsemaan tunnistamalla ensin mikä aiheuttaa häiriön ja miten siihen reagoin. Tämän jälkeen tulisi määritellä miten haluan ajatella, tuntea ja toimia niin, että häiriö ei vaikuttaisi suoritukseen. Tästä muodostuu toimintasuunnitelma ja sen harjoittelu.

Epäonnistumisesta ja onnistumisesta

Vapun mukaan epäonnistuminen sanana pitäisi poistaa sanavarastosta. Sen sijaan kokeissa (tai treeneissä) tapahtuneet virheet ovat tietoa siitä mitä kannattaa treenata ja antavat mahdollisuuden kehittyä. Luonnollisesti, virheen jälkeen tulee erilaisia tunteita, ja ne ovat hyväksyttäviä. On hyvä ajatella, että virheitä sattuu kaikille, ja virheiden tekeminen on ihan ok – tästä huolimatta ajattelussa kannattaa aktiivisesti ennakoida onnistumista, ja keskittyä siihen että ei pelkää virheitä.

Sen lisäksi, olisi hyvä arvioida koko kuvaa – jos keskittyy vai teknisiin osa-alueisiin, löytää virheitä toinen toisensa perään. Olisi siis hyvä määritellä mikä on riittävän hyvä taso, mikä riittää. Pelastuskoiran uralla tämä on onneksi suhteellisen helppoa – meidän ei ole tarkoitus kisata pisteistä tai sijoista, vaan läpäistä kokeet hyväksytysti ja keskittyä sitten eri osaamisalueiden harjoitteluun, jotta todellisessa etsinnässä olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet löytöön.

Onnistumista ajatellessa on hyvä pitää mielessä suoritustavoitteiden asettaminen. Myös itselle voi laittaa suoritustavoitteita, esimerkiksi tästä koetilanteesta opin näitä asioita tai tulin paremmaksi näissä asioissa, eikä pelkästään koiran tekniseen suorittamiseen liittyviä suoritustavoitteita. Omat onnistumisen tavoitteet voivat liittyä myös siihen, miten toimin jotta koira pääsee onnistumaan, mitä konkreettisia asioita teen ennen koetta ja kokeen aikana että koiran on mahdollista näyttää paras osaamisensa tai että koira pystyy toimimaan rennosti ja iloisesti.

Onnistumisten jälkeen on tärkeää ottaa niistä kunnia: onnistuminen on sinun työsi tulosta! Onnistumista tavoitellessa on taas syytä pitää mielessä mihin asioihin voit millään tavalla vaikuttaa (eli missä voit onnistua tai epäonnistua) ja mitkä asiat ovat vaikutuspiirin ulkopuolella. Jos kisat menevät pieleen jonkin ulkopuolisen tekijän vuoksi, on tärkeää että ei käsittele sitä omana epäonnistumisena. Sen lisäksi, olisi hyvä muistaa, että virheet ja epäonnistumiset eivät ole pysyvä ominaisuus, niitä sattuu kaikille ja kaikenlaisissa tilanteissa.

Treenin ja kisojen purku

Yksi luennon mielenkiintoisimmista anneista oli tämä tapa purkaa kisoja ja treenejä. Vapun mukaan yksi tyypillinen ominaisuus harrastajille on jatkuva tavoitteiden nosto. Se on kyllä tarpeen, jotta edistystä tapahtuu, mutta prosessissa saattaa keskittyä liiallisesti niihin asioihin mitä ei vielä osaa ja liian vähän kaikkeen siihen mitä jo osataan. Tämä lista on omiaan pitämään muistissa myös ne jo osatut taidot ja vahvuusalueet, joka taas tukee itseluottamusta ja uskoa omaan onnistumiseen. Listaan ei siis tarvitse jokaisen kokeen tai treenin jälkeen keksiä uusia asioita, vaan ”vanhoja” taitoja voi käyttää uudelleen.

Onnistumiset (tuplasti enemmän asioita tähän kuin alempaan osioon)

  • Asiat jotka sujuivat hyvin
  • Asiat jotka olivat kehittyneet
  • Asiat joita uskallettiin yrittää
  • Asiat joista opittiin
  • Asiat joista tulin hyvälle tuulelle

Treenattavaa

  • Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla, kuukauden päästä, ensi kaudella jne. toimintaohjeen muodossa!

Tämän listauksen ajattelin ottaa mukaan treenien purkuun, siitä on varmasti hyötyä jos treenien suunnittelussa ja toivottavasti se auttaa myös kisoihin valmistautumisessa!

Toivotaan, että tämä pentuajan match show:n rennon iloinen meininki säilyy meidän koitoksissa jatkossakin 🙂

f09f6aac-067c-4f29-bf5a-545e4b68a739

Pelastusjälkiluento 29.5.2015

Kävin kuuntelemassa Belgianpaimenkoirayhdistyksen ja Hepekon yhteistyössä järjestämän pelastusjälkiluennon, luennoitsijana oli  Johanna Franzen. Alla muutamia asioita mitä jäi mieleen luennosta, omilla ajatuksilla säestettynä. 

Luennon aikana nostettiin selkeästi esille käytännönläheisyys jälkeä kouluttaessa – ei käsitellä jäljestystä liian teknisenä suorituksena, vaan tärkeintä on se, että tositilanteessa jäljen päässä oleva ihminen löytyy. Toinen asia mikä jäi selkeänä viestinä mieleen oli koiranlukutaito. 

Luennolla käytiin läpi maavainua ja ilmavainua, ja todettiin, että koira käyttää todennäköisesti aina kumpaakin. Toki jälkeä opettaessa vahvistetaan maavainun käyttöä. Maavainun työkalupakkiin kuuluvat: kyky reagoida eri-ikäisiin jälkiin, eri olosuhteissa, eri alustoilla, kyky lukea koiraa, erilaisia jälkiä, kyky auttaa, lukea ja tukea koiraa, motivointi ja kouluttaminen, esineilmaisu, tunnistehajun käyttö. Näkisin nämä asioina, joita koiralle tulee kouluttaa ja joita itse kannattaa opetella, jotta jäljestys sujuu hyvin. 

Jälkeä koulutettaessa vahvisteiden avulla koiralle luodaan motivaatio jäljestää. Hallintaa tarvitaan esimerkiksi jäljestyksen keskeyttämiseen (jos pitää käyttää puhelinta/radiopuhelinta, tai edessä on vaaratilanne tms.). Kun koira on saatu motivoitua jäljestämiseen jäljellä olevien vahvisteiden avulla, hiotaan koiran tekniikkaa paremmaksi vaikeuttamalla jälkeä ja olosuhteita. Ohjaajan tärkein tehtävä on koiranlukutaito: täytyy opetella tulkitsemaan koirasta milloin se nostaa jäljen, milloin se tippuu jäljeltä, milloin se vaihtaa jäljen jne. Ongelmanratkaisukykyä vaaditaan sekä koiralta, että ohjaajalta. Tärkeää on antaa koiralle tilaa ja aikaa ratkoa ongelmia, etenkin jos ja kun koira on jo motivoitunut jäljestämään. Toki koiraa voi auttaakin, jos sen motivaatio alkaa laskemaan. Tämäkin on taito, jonka varmasti oppii tekemällä. 

Kaikista tärkein vaihe on jäljen nostaminen. Takajäljen estämiseksi alkuun koira viedään jäljelle jäljen suuntaisesti. Jäljen alkua ei mennä viittomaan koiralle, vaan annetaan sen itse oivaltaa missä se menee. Vahvisteita on jäljellä alkuun paljon, ja koiran kokemuksen myötä niitä vähennetään. 

Luennolla käytiin myös läpi erilaisia olosuhteita, ja sitä mitä ne vaikuttavat jäljen haastavuuteen. 

1) Alusta. Metsäjäljellä haju jää alkuun ylös puihin, oksiin jne. Vanhemmalla jäljellä haju painunut. Pelto on stabiilimpi alusta, ei ole puita ja maasto kokonaan samaa. Pelto on paljon helpompi kuin metsä. Jälkikoira kannattaa viedä nuorena jo metsään, ja erilaisille metsäalustoille. Toki alkuun vahvistetiheys pidetään korkeana. Hiekkaan ja asfalttiin jää vähän hajua, joten ne ovat vaikeita jälkialustoja.

2) Lämpötila. Kun kosteus haihtuu maastosta, jälki vanhenee. Kuumassa ja auringossa jälki vanhenee nopeasti. Erittäin kuumassa paikassa jälki on vanha jo muutamassa tunnissa. Kosteassa ja varjoisessa metsässä parikin päivää vanha jälki vielä nostettavissa.

3) Kosteus/kuivuus. Kuten edellä.

4) Peitteisyys. Varjossa helpompi nostaa jälki, haju säilyy paremmin. Kuvionrajalla (esim. tullessa varjoisasta metsästä hakkuuaukealle) jälki muuttuu, joten koiralla voi kestää hetki poimia jälki uudelleen. Siinä tilanteessa kannattaa antaa koiralle vähän aikaa tutkia missä jälki jatkuu.  
5) Maastonmuodot. Lämpimällä haju nousee, viileällä haju laskee. Rinteessä koira voi ajaa sivussa kelin mukaan (lämpomällä ylempänä, viileällä alempana). Kosteikot, ojat, lammet ja järvet imevät hajua puoleensa. 

Jälkiharjoitus koostuu seuraavista vaiheista. On tärkeää suunnitella harjoitus hyvin ennen jäljen polkemista, suunnitella vahvisteiden ja esineiden paikat, ja miettiä mitä osa-aluetta haluaa sillä kertaa treenata. On hyvä tapa myös purkaa harjoitus, ja pohtia mitkä asiat sujuivat ja mitä pitää harjoitella. Jos koira ajaa kaikki jäljet täydellisesti, ovat treenit todennäköisesti koiralle liian helppoja. 

1) harjoituksen suunnittelu

2) jäljen tekeminen

3) jäljen ajaminen

4) jäljen purku

Merkkien käyttö ei ole luennoitsijan mielestä tarpeellista, vaan on järkevämpää merkata jälki gps:ään. Jos jälki on vaikea tai koira on epävarma, voi gps:n avulla palata taaksepäin kohtaan jossa koira oli vielä varmasti jäljellä. Opetusvaiheessa voidaan jäljestäessa olla joidenkin metrien päässä koirasta, mutta kokeneella koiralla annetaan koiralle tilaa ja pysytään liinan päässä, mutta kuitenkin koiraa tarkkaillen. Jos jälki on vanha tai vaikea, voi antaa koiran jäljestää vapaana, jotta se saa työskennellä rauhassa. 

Nostovaihe kannattaa laittaa helppoon maastoon. Sen jälkeen koiran tasosta riippuen jäljellä on haastavia kohtia ja vahvisteita, vaihdellen. Haastekohtia voivat olla esimerkiksi kulma, piikki, makaaminen maassa, tallattu alue, silmukka, umpikuja, jäljentekijän pissaaminen (!), alustanvaihto, kiipeäminen, hankala esine, vaikeakulkuinen maasto, suo jne. 

Jälkeä vaikeutetaan myös lisäämällä harhajälkiä. Koiran reagointi harhaan on erilainen kuin oikealla jäljellä, joten koiranlukutaito on tärkeä. Ohjaaja ei koskaan lähde perään harhalle tai takajäljelle, vaan pysyy paikoillaan oikealla jäljellä. Vahviste laitetaan oikealle jäljelle harhan jälkeen, mutta tarpeeksi kauaksi ettei vahviste houkuttele koiraa liikaa. Harha voi olla u:n muotoine jälki tai siksakki joka ylittää jäljen moneen kertaan, jäljen kulmassa, jälkitarha (ketju ylittänyt jäljen), rinnakkaisharha eli harha menee hetken aikaa rinnakkain jäljen kanssa, yleisharha (lähellä taajamaa), polut, jäljentekijällä koira, kaksi jäljentekijää, jäljet ristiin, kävelysauvat jne.

Takajälki on ehdoton virhe pelastuskoiralle. Anna koiralle työrauha jälkeä nostaessa, jotta se saa pääteltyä jäljen suunnan. Älä painosta tai ohjaa koiraa. Tarkista onko maassa näkyviä askelia, jotta voit varmentaa jäljen suunnan. Älä koskaan lähde perään takajäljelle. Koiran takajäljen estämiseksi: Älä tee itse virhettä, vahviste oikeassa suunnassa nopeasti, eri suunnista tulevat nostot (alkuun jäljen suuntaan, sitten 90 astetta jälkeen, sitten jälkeä vastaan), tee jälki kaukana tiestä. Haastavin versio on vastaan tuleva jälki, eli jälkeä nostaessa tullaan koiran kanssa jäljelle niin, että jos jatkat samaan suuntaan, koira lähtee takajäljelle.

Esineilmaisussa tyylillä ei ole väliä, kunhan koira reagoi esineeseen. Ilmaisun voi kouluttaa erikseen tai jäljellä. Esineestä on hyvä antaa virettä nostava palkkio, jotta reaktiosta tulee vahva. Nuorella koiralla esineet kannattaa viedä jäljelle vasta kun vahvisteita on enää melko vähän. 

Id-jäljestä mainittiin, että se on yksi työkalu perus-pelastusjäljen apuna. Todellisessa etsintätilanteessa voidaan löytynyt esine, reppu, auto tai talo myös sulkea jälkien varalta. Tämä tarkoittaa sitä, että kierretään kohde koiran kanssa, ja merkataan kohdat joissa koira nostaa jälken. Sulkuja voidaan tehdä useampi, ja koiran reaktion perusteella arvioidaan mikä jälkistä on tuorein tai voimakkain. Sitten lähdetään ajamaan jälkeä, ja jos on saatavilla muita koiria, ne ajavat toiset jäljet. 

 Jäljen hukkumiseen apukeinoina mainittiin
1) peruuta takaisin

2) merkkaa gps:iin kohdat joissa koira on varmasti jäljellä

3) anna koiran tarkistaa ohjaajan ympäriltä sektorit, nelikenttä, jotta koira löytäisi jäljen uudelleen. Tarkkaile ja ohjaa koiraa niin, että se tarkistaa 360 astetta ohjaajan ympäriltä ohjaajan seisoessa paikoillaan. Jos jälkeä ei yhäkään löydy, peruuta kohtaan jossa koira oli vielä jäljellä.

Luento oli hyödyllinen ja erittäin informatiivinen. Toki aloittelijan kannalta olisi kaivannut vielä tarkempia askelmerkkejä jäljestämisen aloittamiseen, mutta ehkä laji on myös sellainen, että paljon riippuu koirasta ja tilanteesta. 

Jonkin verran omia koulutusperiaatteita vastaan soti luennoitsijan ratkaisumalli riistan jahtaamiseen, hän oli melko voimakkaidenkin pakotteiden kannalla. Mutta sepä ei kauheasti vaikuttanut muuhun luennon sisältöön, ja jokainen itse päättää miten oman koiransa kanssa toimii. Luennoitsija oli myös voimakkaasti sitä mieltä, että seisojasta ei ole pelastusjälkikoiraksi, eli että riistajäljet tulevat häiritsemään suoritusta liikaa. Siihen en osaa vielä ottaa kantaa, eli katsotaan miten meidän käy! 
Luennon inspiroimana kävin tekemässä lyhyen jäljen Ässälle seuraavana päivänä, testatakseni mitä koira luonnostaan osaa. Maasto oli lievä rinne, suurimmaksi osaksi varjoista lehtimetsää. Tein ihan lyhyen jäljen, 20-30 metriä ehkä, jossa oli yksi lievä kulma. Jälki oli vajaat 30 min vanha. Juuri ennen jäljen ajoa, tein pari namiruutua eli tallasin pienen alueen maassa ja kylvin siihen nameja. Tässä ajatuksena on, että koira oppii etsimään vahvisteita tallatusta osasta.

Sitten vein koiran jäljen lähelle: se poimi sen nopeasti, söi pari namia ja sitten lähti jäljestämään kuin juna. Jäljellä siis oli nameja joka askelella, ja Ässä söi ehkä kolme neljä ensimmäistä. Jäljestäminen itsessään oli koiralle paljon palkitsevampaa kuin namien syöminen. Jarruttelin koiraa vähän, mutta siltikin jäljen ajossa ei mennyt kuin hetki. Lopussa oli purkissa Ässän aamuruoka, Ässä ei kyllä siitä välittänyt heti vaan jatkoi jäljen suunnan etsimistä – olin hypännyt pois jäljeltä siinä vaiheessa. Aika kiva ensimmäinen kokeilu! Voimme siis seuraavaan treeniin nostaa vaikeusastetta merkittävästi.