Jälkitreeni 23.9.2015

Muutamat treenit on jääneet raportoimatta, yksi niistä on Vision jälkikurssin viimeinen treenikerta. Tässä treenissä Ässällä olo n. 200-300 metrin pituinen M-kirjaimen muotoinen jälki, eli terävät kulmat oli aiheena. Jäljen alla oli myös harhajälki eli vanhempi jälki tällä kertaa.

Ensimmäisen terävän kulman takana meni polku, joka ensin veti Ässää puoleensa. Annoin sen tutkia rauhassam en edennyt itse väärään suuntaan. Ässä löysi pienen tutkimisen jälkeen jäljen. Loput terävistä kulmista meni tosi hienosti. Kerran se taisi lähteä harhajäljelle pieneksi hetkeksi, mutta muuten pysyi myös jäljellä hienosti. Esineet olivat jäljen loppupäässä, ensimmäisen se nosti heti, toisella se jäljesti hieman sivussa varsinaisesta jäljestä – palasin muutaman askelen taaksepäin, ja sitten se nosti myös toisen esineen. Ilmaisut sujuivat hyvin! 

Olipahan muuten hyvä kurssi – jäljestyksen kouluttaminen esineilmaisun kautta sopi ainakin Ässälle todella hyvin. Jatkossa pitää tehdä tarpeeksi pitkiä ja vaikeita jälkiä, jotta esineilmaisu itsessään on jo Ässälle palkkio (eli saa tauon jäljestämisestä), se nimittäin jäljestää todella vauhdikkaasti. Toki se saa ilmaisuista myös palkkaa. Ihmistä ei vielä kannata lisätä jäljen päähän, ennen kuin esineilmaisu on todella vahva ja toimii myös erilaisilla esineillä. Mutta siis, kiitos Sari ja Koirakoulu Visio kurssista!