Treeneissä tehtiin pohjia tokon hyppyä varten. Apuna käytettiin kosketusalustaa, alkuun yhtä ja myöhemmin kahta. Ässän kanssa on jo tehty kosketusalustatreeniä, mustalle muovimaton palalle on tehty maahanmenoa pelastuskoiran ilmaisun näyttöä varten, ja teipatulla puhelinluettelolla on treenattu seuraamisen käännöksiä ja sivulletuloa niin, että koira seisoo etutassut alustalla ja liikuttaa takapäätään. Tässä treenissä käytettiin apuna puhelinluetteloita. Alkuun vapautin Ässän viereltäni, ja se hakeutuikin hyvin etutassut puhelinluettelolle ja osasi heti alkuun myös kääntyä 180 astetta minua kohden! Tätä treeniä tehtiin jonkun aikaa etäisyyttä lisäten. Välillä se yritti tarjota myös hakua kuin heilautin kättäni samaan tyyliin kuin maalimiehelle lähetettäessä, ja viime treeni samassa tilassa oli juuri henkilöhakua.
Etäisyyttä lisätessä ilmaantui myös hieman turhautumishaukkua, se osasi kyllä tehtävän mutta suoritti hitaasti ja purki turhautumistaan haukkumalla. Myös teputtamista alustan päällä ja sivuilla esiintyi. Alkuun kriteeri oli se, että koira tarjoaa alustalle menoa, mutta pian nostin kriteeriä siihen, että koira menee alustalle, ja pysyy etutassut paikoillaan ja hiljaa, ennen kuin saa ehdollisen vahvisteen ja lähden koiran luokse palkkaamaan. Toistoilla koiraa palkattiin useaan kertaan sen pysyessä alustalla, jonka jälkeen heitettiin nami ohjaajan taakse ja annetiin koiralle vapautus mennä namille.
Kun koira irtosi alustalle hyvin useamman metrin päähän, ja ylimääräinen touhotus alkoi vähenemään, lisättiin toinen alusta. Ensin tehtiin samaa treeniä toiseen suuntaan, ja kun se sujui, palkattuani ensimmäiselle alustalle, siirryin koiran viereen, ja vapautin sen toiselle alustalla vastakkaiseen suuntaan. Tätä tehtiin lyhyellä etäisyydellä, ja taas Ässä tajusi nopeasti mistä on kyse. Eli lopputuloksena oli käytös jossa koira vapautettiin alustalle, se meni alustalle seisomaan etutassut alustan päällä ja kääntyi ohjaajaan päin, ja kun ohjaaja meni koiran viereen, se lähetettiin vastakkaiseen suuntaan toiselle alustalle, jossa koira taas seisoi etutassuillaan ja kääntyi kuono ohjaajaan päin. Tähän kuvioon lisätään jatkossa ensin esteiden siivekkeet tms. esineet alustojen väliin, ja aikanaan väliin lisätään hyppy pikkuhiljaa korkeutta kasvattaen. Toki Ässää ei tulla hyppyyttämään ennen kuin sen lonkat on kuvattu ja se on rakenteeltaan kypsä. Jo pienenä pentuna treenattu kohteelle hakeutuminen oli kyllä iso apu tässäkin treenissä, päästään etenemään tässäkin liikkeessä nopeasti varsinkin kun koira on tarpeeksi vanha hyppyjä varten.