Treenasimme ensimmäistä kertaa kaistaleita. Tämä tarkoittaa sitä, että koko hakualuetta ei ole tallattu, vaan kummallekkin puolelle on tallattu noin 10 metriä leveitä ja 50 metriä syviä kaistaleita. Kaistaleiden välissä on kymmenien metrien verran tallaamatonta aluetta. Me tallasimme 2 kaisteletta kummallekkin puolelle. Ajatus tässä on ohjata koiraa etenemään suoraan. Pohjataitona koiralla olisi hyvä olla ymmärrys siitä, että maalimies on tallatulla alueella – sen mennessä ulos tästä kapeasta tallatusta kaistaleesta, sen pitäisi ymmärtää palata takaisin tallauksen puolelle. Koiran pysyessä tallatulla alueella ja edetessä tarpeeksi pitkälle, se tulee löytämään maalimiehen – näin se toivottavasti oppii etenemään suoraan lähetettyyn suuntaan.
Ässällä oli jokaisen neljän kaisteleen päässä maalimies, mutta kaikki eivät olleet piiloissa yhtäaikaa. Maalimiehet laskivat 10, 15, 20,ja 25:een koiran tultua näytölle. Matkalla radalle se veti voimakkaasti jotain hajua päin. Sitten lähetettyäni sen ensimmäiselle kaistaleelle, se jäi haistelemaan puoliväliin jotakin hajua. Se loppujen lopuksi eteni maalimiehelle saakka mutta ei aloittanut ilmaisua, vaan jatkoi hajujen tutkimista. Menin lähemmäksi, annoin sille vihjeen ”ukko” jonka jälkeen se viimein teki homman loppuun. Jälkeenpäin ilmeni että juuri niillä paikkeilla oli ennen treenejä käynyt juoksuinen narttukoira… Ei ihan ole siis Ässän ilmaisu ja halu etsiä niin vahva, että ajaisivat yli juoksuisen nartun hajuista. Hyvä tietää!
Toiselle maalimiehelle lähettäessä se keskittyi jo paremmin, mutta tämä maalimies oli erittäin syvällä, syvemmällä kuin 50 metriä. Se oli myös myötätuulen puolella, joten hajuapujakaan ei saatu. Menin loppujen lopuksi parikymmentä metriä lähemmäksi maalimiestä, jotta se irtosi tarpeeksi. Ilmaisu sujui hyvin.
Kolmas kaistale ja maalimies oli vastatuuleen, Ässä sai todennäköisesti jo keskilinjalle hajun maalimiehestä eli irtosi vauhdilla suoraan. Ilmaisu sujui taas hyvin. Täytyy myös lisätä, että kun jossain vaiheessa Ässä pudotti rullaa jo minun lähellä mutta ennen kämmenkosketusta, tai että sillä oli huono kämmenkosketus, niin nyt se tuo rullan hyvin kämmeneen saakka. Rullan säädöillä on kyllä iso vaikutus tähän, viimein saatiin sekä rulla niin ylös maasta että se ei ole aina auki ja sopivan tiukalle, että se saa sen nostettu mutta se ei pysty sitä helposti juostessa pudottamaan suusta. Se myös tuo rullaa jo hyviä matkoja minulle saakka, kun jossain vaiheessa minun piti olla näkyvissä jotta se toi rullan minulle.
Neljäs maalimies oli taas myötätuulen puolella, mutta sinnekkin se irtosi hyvin – josko se viimein hahmotti kaistaleenkin kun ei ollut hajuapuja eikä häiriöhajuja. Maalimiehellä se oli nostanut rullan maalimiehen olkapään kohdalla ja vasta sitten koskettanut kosketuskeppiin. Maalimies oli hyväksynyt tämän ilmaisun, eikä se toki valtava virhe ole. Loppuosa ilmaisusta sujui hyvin.
Se kuitenkin herättää taas pohdinnan siitä, että milloin on oikea aika ottaa kosketuskepit pois. Täytyy olla nyt tarkkana siitä, että jatkaako Ässä tätä rullan nostoa ennen kepin koskettamista, vai menikö se nyt vain tämän kerran asioiden edelle. Ehkäpä pistoja ja hakua pitäisi pystyä vielä jonkin verran vaikeuttamaan ennen kuin on aika ottaa kosketuskeppiapu pois. Jos rullakoirilla on taipumusta nostaa rulla liian aikaisin kun ne ovat vaikeissa tilanteissa tai kun niillä on enemmän painetta, ehkä kannattaa harjoitella niitä hakutilanteita ensin kosketuskepin kanssa. Näin siksi, että koiralla olisi alkuun paremmat mahdollisuudet onnistua ilmaisussa sellaisissakin olosuhteissa tai sellaisessa mielentilassa. Esimerkiksi pitäisi varmaan olla siinä vaiheessa treeniä, että sille tehdään jo tyhjiä tai jo vähän pidempiä ratoja, tai että olosuhteet ovat rankemmat muuten (vaikkapa hakua suolla, lumihangessa tai räntäsateessa tms.) Pitäisi myös jotenkin pystyä imitoimaan koejännitystä ja saada vieraita ihmisiä maalimiehiksi. Eli ehkä maltetaan vielä sen päätöksen kanssa, ja keskitytään nyt siihen, että Ässä oppii kunnolla irtoamaan ja liikkumaan alueella.
Weimar+i 