Jälkikoira-luento 2.4.2017

Juha Pasanen luennoi Koirakoulu Visiolla jälkikoiran kouluttamisesta. Juha Pasanen on raja- ja merivartiokoulun koiratoiminnan opettaja ja Euroopan rajaturvallisuusviraston Frontex:in kouluttaja. Luennon yhteydessä nähtiin myös joitakin eri koulutusvaiheissa olevia esimerkkikoirakoita, Ässä yhtenä mallioppilaana. Tässä muistiinpanoja ja ajatuksia tästä erittäin mielenkiintoisesta luennosta.

Koirankoulutuksen perusteet

Alkuun Pasanen kävi läpi samoja teemoja kuin tammikuun lopussa pitämällään luennolla: jotta mikään koulutus onnistuu ja etenee, on koirankoulutuksen perusteet oltava kunnossa. Näihin kuuluvat:

• Koiran ja ohjaajan välinen suhde, jossa minimoidaan kaikki konfliktit ja panostetaan yhteistyöhön ja rajoihin. Hyvää suhteeseen kuuluu hyvä tottelevaisuus arjessa. Koiralle on erikseen opetettu luopuminen sen tavoittelemista asioista ja samalla itsehillintää, joka edesauttaa sitä että koulutuksessa voidaan aina käyttää sitä koiran mielestä kaikista kiihdyttävintä ja mieluisinta palkkaa.
• Koiran halu oppia tai operantti koira eli koira joka on koulutettu ilman painetta ja pakotteita, positiivisesti vahvistamalla. Tämä kattaa kaiken koiran kanssa kouluttamisen, ei siis pelkästään koulutuskentällä tapahtuvan kanssakäymisen vaan liittyy myös arjen taitojen kouluttamiseen – jos siellä käytetään pakotteita ja paineita, niin vaikutus koiraan näkyy kaikessa sen tekemisessä, myös koulutustilanteessa. Samaan yhteyteen voidaan laskea se, että kouluttajalla on oltava oppimisteoriat hallussa, jotta saa aikaiseksi operantin koiran.
• Ympäristöoppi, jossa pennusta saakka koira totutetaan erilaisiin ympäristöihin ja paikkoihin
• Sosiaalisuus, jossa koira totutetaan erilaisiin ihmisiin, muihin koiriin ja kaikenlaisiin eläimiin

Tässä yhteydessä Pasanen esitteli mielenkiintoisen ”painetestin”. Koira, voi olla vielä pieni pentukin, tulee ohjaajan kanssa kentälle, ja ohjaaja on koiraan nähden neutraali eli ei houkuttele tai kutsu. Jos koira lähtee kentällä haahuilemaan eikä hae kontaktia ohjaajaan, suhde ei ole kunnossa. Kun koira on kiinnostunut ohjaajasta ja aktiivinen ohjaajaan nähden, palkitaan koira. Viimeinen silaus testiin tehdään kun koiralle tässä tilanteesse heitetään pallo – jos koira juoksee yhtä takaisin pallon kanssa kuin juoksi pallon perään, voidaan sanoa, että suhde ohjaajaan on hyvällä mallilla. Tästä harjoituksesta tuli elävästi mieleen kun pidimme treenikaverin kanssa hepekolaisille aloitteleville koirakoille lyhyen tottiskoulutuksen perusteet-kurssin. Kurssin ensimmäisiä harjoituksia oli kouluttaa koira hakemaan kontaktia ohjaajaan – eli ohjaaja on passiivinen ja odotetaan, että koira tekee aloitteen, jolloin ”herätään henkiin”, kehutaan koiraa ja palkataan se. Kiva nähdä, että myös Pasanen ja rajavartiolaitos panostaa tähän käytökseen!

Palkkioiden valinta

Kouluttaessa tavoitteena on erittäin motivoitunut koira, ja siten palkkio valitaan koiran mukaan – yksinkertaisesti valitaan se mitä koira kaikkein eniten haluaa. Kun palkkio on oikea, on koira motivoitunut, aktiivinen, se haluaa oppia ja se haluaa ratkaista ongelmat saadakseen palkkion. Tässä yhteydessä luopumisen tärkeys nousee esille. Kun koira tietää mitä se saa palkkioksi vaikkapa jäljellä, ja palkkio on jopa esillä koiran jäljestäessä (esim. narupallo tai puruhiha, aina koirasta riippuen), on koiralle pitänyt perustaidoissa opettaa että se pystyy luopumaan siitä palkkiosta, suorittaa tehtäviä palkkion ollessa esillä ja ymmärtää, että luovuttuaan ja tehtyään tehtävän se saa (luvan jälkeen) ottaa palkkion.

Palkkion on oltava koiralle merkityksellinen myös sen takia, että palkkion menettäminen todellakin toimisi sille rangaistuksena. Etenkin jälkitreenissä Pasanen käyttää jäljellä aina takaa tulevaa palkkaa, kun koira palkataan esineilmaisusta. Palkan suunta vaikuttaa koiran käytökseen, ja tämä auttaa jäljellä ryntäävän koiran kanssa. Toki jos koira alkaa ilmaisemaan väärin päin eli kuono taaksepäin, vaihdetaan palkan suunta eteen.

Palkan avulla rakennetaan koiralle motivaatio työskennellä. Motivaatio on Pasasen mukaan kohdentuvaa energiaa, ja kaikki energia kohdistuu itse tekemiseen. Toki motivoituneella koiralla on oltava muutkin perusteet kunnossa – jos esimerkiksi koiran ja ohjaajan välillä on konflikteja, voi se vaikuttaa koiran motivaatioon.

Jäljestämisen perusteet: Stressi

Pasasen kokemus on, että on ihan sama millä tavalla koira on koulutettu vaikkapa jäljelle, kaikkein tärkeintä onnistuneen suorituksen saavuttamisessa on koiran tunnetila, toisin sanoen stressitaso. Stressi on Pasasen mukaan kohdentamatonta energiaa, ja hänen sanojensa mukaan kaiken koulutuksen kulmakivi.

Pasasella on omakohtaista kokemusta ”vanhanaikaisista” koulutuskeinoista, ja hänen mukaansa silloin koirat olivat usein jatkuvassa, liian kovassa stressitilassa. Liiallinen stressitaso voi syntyä myös liian korkeista odotusarvoista, odotuksesta siitä että jotain hyvää tapahtuu pian tai siitä, että koira ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan. Joka tapauksessa, liiallinen stressi johtaa siihen, että koira ei pysty keskittymään ja oppimisprosessi heikkenee tai jopa estyy täysin. Liian kova stressi johtaa usein johonkin neljästä F:stä: väistämiseen tai pakenemiseen (flight), mielistelyyn (flirt), jähmettymiseen (freeze) tai taisteluun (fight). Koirasta ja sen oppimishistoriasta riippuen, nämä voivat esiintyä peräkkäin, tai koira voi suoraan siirtyä johonkin vaiheeseen, vaikkapa taisteluun jos aiemmin pienemmät eleet eivät ole auttaneet koiraa pois tilanteesta.

Pasasella oli hyviä esimerkkejä siitä miten näitä koiran tapoja ilmaista stressiä on selitelty vanhanaikaisessa koulutuksessa: väistäminen on selitetty paineen väistämisellä, jolloin on koiralle pitänyt näyttää että väistämällä ei pääse pois; mielistely taas ohjaajalle työskentelynä, tai laumaviettinä; jähmettyminen sillä, että koira ei kestä ohjaajan painetta tai vastustaa ohjaajaa; ja taistelu sillä, että koira haastaa ohjaajan. Todellisuudessa, kaikissa näissä koira vaan kokee valtavaa stressiä, epävarmuutta ja jopa pelkoa, ja toimii lajinomaisesti tavoitteenaan päästä pois tilanteesta.

Koira voi olla myös passiivinen johtuen liian alhaisesta stressitasosta. Silloin on syytä tarkistaa koiran terveydentilan ja koirankoulutuksen perusteiden lisäksi palkkioiden laatu – onko koira oikeasti motivoitunut ja kiinnostunut palkkioista. Optimaalinen stressitaso on saavutettu kun koira tavoittelee palkkioita, pystyy toimimaan palkkioiden läsnäollessa ja oppii tekemästään. Tekeminen on rentoa ja iloista, mutta keskittynyttä, ja siinä ei ole konflikteja koiran ja ohjaajan välillä, eikä myöskään ympäristöstä johtuen. Koulutus on rakennettu niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua ja koiralla on myös aina mahdollisuus päästä pois tilanteesta niin halutessaan.

Jäljestämisen perusteet: Nenänkäyttö

Pasanen piti tärkeänä sitä, että pennusta saakka koiraa kannustetaan käyttämään nenäänsä eli nuuskuttamaan. Pasasen mukaan vain nuuskuttamalla ilma siirtyy hajunkäsittelyyn tarkoitetuille alueille koiran pääkopassa, ja silloin vasta koira todella prosessoi hajuja. Pelkkä nenän maassa pitäminen ei siis riitä, vaan mitä haetaan on se nuuskutusääni. Tätä voi tehdä pienestä pennusta saakka makupaloilla ja pienillä esineillä myös; myöhemmin kuvaillaan kuinka Pasanen kouluttaa jäljen esineiden kautta ja ruokaa ei juurikaan käytetä jäljellä. Myöhemmin säädetään jäljen vaikeutta niin, että koira nuuskuttaa kunnolla jäljellä. Kun koira on oppinut nuuskuttamaan, on loppu melko helppoa.

Jäljestämisen perusteet: Hajukuva

Jäljestäessä koiran halutaan etsivän jäljentekijästä tippuneita hajumolekyylejä, ei maanpinnan rikkoontumista. Tämä ei tarkoita sitä, että koirasta koulutetaan välttämättä id-koira. Mutta tämä asia on otettava huomioon etenkin ruudun ja jäljen iässä, ja jäljestyspinnan valinnassa alkuvaiheessa.

Kun ihminen kävelee maastossa, muualla kuin erittäin kovalla pinnalla maanpinta rikkoontuu enemmän tai vähemmän. Pasasen mukaan ensimmäisen puolen tunnin aikana kaikkein voimakkain haju jäljellä on maanpinnan haju. Noin tunnin jälkeen rikkoontunut maanpinta haisee jo vähemmän, ja ihmisen haju jäljellä voimistuu hajumolekyylien asetuttua jäljelle. Ihmisen haju jäljellä on voimakkain noin 1-3 tunnin jälkeen, jonka jälkeen haju alkaa ajan myötä heikkenemään. Näin ollen, Pasanen antaa sekä ruudun, että jäljen vanheta aina ainakin tunnin, paitsi jos on kyse asfalttijäljestä jolloin 20-30 minuuttia hänen mukaansa riittää.

Kun alusta asti huolehditaan, että koiran saadessa työskennellä ruudussa tai jäljellä, ihmisen haju on suhteessa muihin hajuihin voimakkaimmillaan, on todennäköisempää, että koira oppii jäljestämään nimenomaan ihmisen hajua. Aivan varmoja ei tietenkään voida olla siitä mitä hajua koira seuraa, mutta tällä tavalla todennäköisyydet ovat meidän puolellamme. Koiran ensin oppimasta hajukuvasta tulee sille todennäköisesti vahvin, joten tähän kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota alkuvaiheessa sekä alustan valinnassa, että jäljen iässä.

Pasanen aloittaa ruudun tekemisen kuitenkin nurmikolla, tunnin vanhoilla ruuduilla, jotta koiralla on edellytykset onnistua. Hän siirtyy kuitenkin pian kovemmille pinnoille. Jos koiralle käytetään ruokaa jäljellä, olisi tärkeää että ruoka on askelten välissä – ei askelen päällä – jotta koira yhdistäisi ruuan ihmisestä pudonneisiin hajuihin, ei rikkoontuneeseen maanpintaan.

Jäljestyksen aloittaminen esine-etsinnästä

Pasanen kouluttaa koiralle ensin esineen ilmaisun. Rajavartiolaitoksella koirille opetetaan esineelle jähmettyminen, se voi olla seisaaltaan, istuen tai maaten. Siinä koira ei koske esineeseen ja ilmaisee selkeästi pysähtymällä. Kun koira osaa ilmaista esinettä, opetetaan sille esineiden etsintä ohjaajan edestä. Tässä haetaan sitä, että koira oppii esineiden löytyvän aina edestä päin, ja tässä myös koulutetaan varsinaista nuuskuttelemalla etsintää jos ja kun esineet ovat tässä vaiheessa hyvin pieniä.

Kun koira osaa ilmaista esineen, ja etsiä niitä, yhdistetään esineisiin ihmisen tallaama alue eli ruutu. Ruututyöskentely voidaan aloittaa pehmeällä alustalla, mutta kun se sujuu eli koira ymmärtää etsiä esineitä vain ihmiseltä haisevalta alueelta, voidaan yleistää käytös erilaisiin alustoihin.

Kun ruutua on harjoiteltu monilla eri alustoilla, aletaan jokaisessa treenissä kaventamaan ja pidentämään ruutua hieman, kunnes ruudusta onkin tullut jälki. Loppusilaus tehdään, kun koira ensimmäisen kerran menee pitkästä ja kapeasta ruudusta yli sen päättyessä yllättäen (tallattu edes ja taas): silloin pudotetaan koiran selän taakse, ruudun päättymiskohtaan esine, ja koiran palatessa tallaamattomalta alueelta takaisin se löytääkin heti esineen palkkiona. Näin saadaan koulutettua koiralle kulmat kuin itsestään – kun ihmisen hajua ei löydy, palaa takaisin ja etsii minne haju jatkuu. Seuraava vaihe onkin kävellä koiralle normaali jälki, jossa ei enää tallata kumpaankin suuntaan, ja pudottaa koiralle esineitä matkalle.

Näin koiran näkökulmasta jälki onkin esineiden etsintää kapealta alueelta missä on ihmisen hajua, eikä ruokaa välttämättä tarvita jäljellä ollenkaan. Pasanen sanoi kyllä käyttävänsä ruokaa jäljellä tarpeen mukaan, eli silloin jos koira ei muuten millään muuten motivoidu nuuskuttelemaan maata ja pitämään kuonoa alhaalla. Mutta lähtökohta on se, että ruokaa ei tarvita ollenkaan jäljen kouluttamiseen.

Suoritusten sujuvuus / treenikupla jäljestämisessäkin!

Kaikissa vaiheissa jäljen kouluttamista on kiinnitettävä huomiota siihen, että suorituksessa on kolme vaihetta: matka jäljelle, jäljestäminen (tai esine-ilmaisu, tai ruututyöskentely tai muu vaihe) ja lopetus/matka pois.

Koiralla on hyvä autosta otettaessa tai ulos mentäessä olla tunnetila oikea suoritusta varten – eli liikaa stressiä eikä liian vähän. Pasanen aloittaa koulutuksen pennusta saakka, käytännössä hän syöttää pentua sen kulkiessa mukana autosta aloituspaikkaan. Siinä koira oppii, että mukana kulkemalla ja keskittymällä ohjaajaan se pääsee tekemään. Ruoka myös rauhoittaa. Harjoitus alkaa heti kun ruokatarjoilu päättyy.

Kun harjoitus päättyy, voidaan kutsua koiraa ja samalla tavalla syötellen viedä se takaisin autoon tai tauolle. Näin sille ei anneta rangaistusta kaappaamalla tai vetämällä se työskentelystä pois, vaan siirtyminen takaisin autoon on myös sille palkitsevaa.

Esine-ilmaisu

Esine-ilmaisun voi kouluttaa ihan perinteisesti sheippaamalla, ja käyttämällä esimerkiksi maahanmenovihjettä kun ensin koira on saatu palkitsemalla kiinnostumaan esineestä. Esineilmaisun toimiessa voidaan liittää jäljellä käytettävä vihje pelkkään esineilmaisuun tai esineiden etsintään.

Muutaman esimerkkikoirakon kanssa kokeiltiin myös Pasasen suosittelemaa esineilmaisua, jossa käytös opetetaan ensin lelulle. Koulutukseen tarvitaan kaksi samanlaista lelua, esimerkiksi narupalloa. Lelujen luonnollisesti pitää olla sellaisia, että koira on niistä ja niillä leikkimisestä erittäin kiinnostunut. Ilmaisu rakennetaan luopumisen kautta: lelulla leikitään hetki, ja sitten lelu asetetaan maahan käden alle, ja odotetaan, että koira jää vaanimaan tai jähmettyy paikoilleen halutussa asennossa odottaen lupaa saada hyökätä leluun. Tässä on hyvä olla taustalla luopumistreeniä erilaisilla häiriöillä, jotta päästäisin nopeammin eteenpäin treenissä. Lisäksi koiran pitäisi osata irrottaa vihjeestä, jotta päästään sujuvasti ja ilman konfliktia uuteen toistoon.

Kun koira ei yritä hyökätä suoraan käden alla olevaan palloon, vaan jähmettyy ja odottaa lupaa, aletaan jokaisella toistolla siirtämään kättä vähän pois pallon päältä kunnes kättä ei ollenkaan tarvitse pitää pallossa. Kun tämä sujuu, tehdäänkin niin, että koiran ilmaistaessa maassa olevaa palloa, tarjotaankin sen nenän eteen toinen samanlainen pallo, ja annetaan kehusana ja lupa tarttua tähän toiseen palloon. Ollaan luonnollisesti valmiina ottamaan maassa oleva pallo pois, jotta koiralla ei ole enää mahdollisuutta tarttua siihen. Tätä vahvistetaan lisää: ilmaise maassa oleva pallo, saatkin kädessä olevan pallon palkaksi. Pian voidaankin pallon tilalle treenin aikana yhtäkkiä laittaa jokin esine, alkuun isompi kuten pallokin, ja todennäköisesti koira toistaa oppimaansa toimintaa eli jähmettyy esineelle, saaden palkaksi lelupallon.

Sitten esineitä voi lähteä pienentämään treenin edetessä, ja pian meillä onkin koira joka ilmaisee kaikenkokoiset esineet jähmettymällä. Tässä vaiheessa eli valmiilla käytöksellä voidaan käytökseen liittää haluamamme jälkivihje – tässä koulutustavassahan jäljestäminen on vain esineiden etsintää jäljeltä. Näin saadaan vahva ilmaisu, ja kova motivaatio esineiden löytämiseen kiihdyttävän palkan kautta.

Sitten voidaan siirtyä esine-etsintään. Alkuun koiran nähden pudotetaan pieni esine maahan ohjaajan eteen – maassa voi olla jo enemmän pieniä esineitä. Jotta koira jaksaisi alkuun jatkaa etsimistä, voidaan teeskennellä että pudotetaan lisää esineitä vaikka ne ovat jo maassa. Olisi hyvä saada kestoa etsintään eli nuuskutteluun, ja kouluttaa samalla että esineet ovat vain ohjaajan edessä. Pasasen kokemuksen mukaan vahvan esine-ilmaisun ja vahvan esine-etsinnän kouluttamisen kautta saadaan hyviä tuloksia.

Ruututyöskentely

Seuraava vaihe on tallata ruutu, noin metri kertaa metri, toki riippuen myös koiran koosta. Ruutu, jos on nurmella, saa vanheta vähintään tunnin. Tallatessa ei mitenkään tahallaan rikota maata, tarkoitus ei ole korostaa maanpinnan hajua vaan päin vastoin! Jos koiralla on jo esine-etsintä hallussa, ja se nuuskuttelee mielellään, voidaan aloittaa heti pienillä esineillä. Joitakin esineitä voi laittaa jo valmiiksi ruutuun, mutta jos niitä on jo paljon niin koira ei välttämättä edes huomaa eroa tallatun ja tallaamattoman alueen välillä. Suurin osa esineistä pudotellaan ruutuun koiran jo etsiessä, mutta sen huomaamatta. Jos se ei millään meinaa aloittaa etsintää, voidaan käyttää alkuun ruokaa ruudussa, jotta koira kiinnostuu nuuskuttelusta. Ruudun tarkoitus on opettaa koiraa huomaamaan, että sen lisäksi, että esineitä löytyy vain ohjaajan edestä, niitä löytyy myöskin vain ihmiseltä haisevalta alueelta.

Ruudussa voi viettää aikaa jopa 10-15 minuuttia, tarkoitus on siis alusta lähtien opettaa koiralle kestävyyttä. Pieniä esineitä, tai ruokaa, voi siis varata taskuihin ja pudotella sitä mukaan lisää ruutuun kun koira ei huomaa. Paras olisi, jos koiran jo vähän väsyessä tai turhautuessa, pudottaa nopeasti esineen niin, että koira löytää sen pian – näin se oppii, että kun vaan jaksaa vaikka väsyttääkin, niin kyllä niitä esineitä löytyy ja palkkioita saa. Toki pienen pennun kanssa pitää suhteuttaa treeniaika pennun jaksamiseen.

Ruutuja tehdään erilaisilla alustoilla: kun pihanurmi kun on hyvällä tasolla, sitten siirrytään hiekkatielle, asfaltille ja niin edespäin. Jotta etsiminen yhdistyy ihmisen hajuun, on nurmikolla ruudun oltava vähintään tunnin vanha, mutta hiekkatiellä ja asfaltilla riittää vähemmänkin, esimerkiksi asfaltilla parikymmentä minuuttia. Ruututyöskentelyä voi tehdä pitkäänkin ja erilaisissa häiriöissä, muun muassa alueilla joissa tietää olevan muitakin jälkiä, ihmisten tai eläinten. Yksi lisättävä häiriö on se, että ohjaaja alkaa koiran etsiessä liikkumaan ruutua ympäri, tehden tuoretta jälkeä. Esineitä kuitenkin pudotellaan yhä vain alkuperäiseen ruutuun. Tässä koira oppii erottelemaan tallatun jäljen ikää: kun pysyy samassa hajussa esineitä löytyy, kun siirtyy uudemmalle hajulle ruudun rajoille, esineitä ei löydy.

Jälkeen siirtyminen

Kun ruutu on hallussa erilaisilla alustoilla ja erilaisissa häiriöissä, aletaan kaventamaan ja pidentämään ruutua jäljen muotoiseksi treeni kerrallaan. Kulmien opetuksesta mainitsinkin jo ylhäällä – kun koira menee ulos pitkästä ja kapeasta ruudusta, pudotetaan sen selän takana esine tallatulle alueelle, jonka se löytää käännyttyään takaisin.

Tässä vaiheessa meillä on koira, joka osaa etsiä esineitä pitkältä kapealta alueelta eli jäljeltä, ja vielä ilmaiseekin ne esineet. Toisin sanoen, jäljestävä koira. Pasasen mukaan jälkiharjoittelua voi hyvin tehdä lähestulkoon kokonaan vain omilla jäljillä. Ainoa asia mihin hänen mukaansa tarvitaan vieraita jälkiä on se, että ohjaaja oppii luottamaan koiraan ja kulkemaan sokkona – eli ohjaaja ei tiedä missä jälki oikeasti menee.

Jäljen aloituksia Pasanen harjoittelee tekemällä useita lyhyitä jälkiä joissa esine on jäljen päässä – esimerkiksi 10 kpl 20 metrin jälkeä. Jokaiselle jäljelle koira lähetetään sivuun. Ei siis mennä jäljen päähän, ja lähetetä koiraa jäljen suuntaisesti, vaan mennään poikittain jälkeen nähden ja lähetetään koira poikittain jäljen yli. Jos se ryntää, se menee jäljestä yli ja lähtee tallaamattomalle alueelle, jolloin koira menettää mahdollisuuden palkkaan (eli mahdollisuuteen löytää esine) ja se viedään hetkeksi autoon miettimään. Taas uusi yritys seuraavalle lyhyelle jäljelle, välillä lähetetään toisin päin poikittain, ja näin tehdään kunnes koira ei ryntää, alkaa käyttämään nenäänsä ja itse tarkistaa missä jälki menee – esimerkiksi 90 astetta vasemmalle tai oikealle. Kun koira lähtee sitten oikeaan suuntaan, se löytää pian esineen ja saa palkan. Näin huolehditaan siitä, että koira ei luota ohjaajan taitoihin löytää jäljen suunta ja vain ryntää ajattelematta lähetettyyn suuntaan, vaan se itse painaa heti jälkikäskyn myötä nenän maahan ja tarkistaa mihin jälki todella menee. Tämä olisi vaikeampi toteuttaa jos esine-ilmaisun sijaan koira olisi koulutettu makupaloilla – se on jo siinä oppinut että ryntäämällä eteenpäin se saa aina uusia makupaloja.

Jos koira menee liian kovaa jäljellä tai menee kulmista yli, tehdään samanlainen setti lyhyitä jälkiä rinnakkain. Koiran annetaan mennä jäljellä niin kovaa kuin se haluaa – jos se juoksee, lähdetään juoksemaan mukana. Jokaisessa jäljessä on terävä kulma, ja jos koira hukkaa jäljen juostessaan, se viedään autoon – ajoitus tälle on se hetki kun koira nostaa pään ja tajuaa että ei tiedä missä jälki on. Näin tehdään jokaisella jäljellä kunnes koira alkaa itse hidastamaan vauhtia – se on menettänyt jo esine-ilmaisun ja sitä kautta palkkion moneen kertaan, ja jos palkkio on oikeasti menettämisen arvoinen, oppimista kyllä tapahtuu. Pasasen mukaan yleensä viimeistään kuudennen kerran jälkeen koira alkaa työskentelemään rauhallisemmin eikä hukkaa enää jälkeä.

Näissä kummassakin ohjaajan rooli on vain kulkea mukana ja käyttäytyä kuin meillä ei olisi mitään hajua siitä missä jälki menee. Näin koira joutuu aidosti itse miettimään millä toiminnalla se saa palkkion – tästä keskusteltiin luennon aikana useamminkin. Riistaa metsästävät sudetkin joutuvat kantapään kautta oppimaan miten ne saavat ruokaa, rynnimällä ja hätäilemällä se tuskin onnistuu. Samanlainen oppimisprosessi pitäisi saada koirallekin aikaan: me luomme edellytyksen onnistua mutta koiran pitää itse pähkäillä miten se pääsee haluamaansa lopputulokseen.

Sama periaate pätee muihinkin jäljellä ilmeneviin ongelmiin – otetaan se tietty palanen mitä koira ei osaa työn alle, ja luodaan tilanne jossa koira onnistumalla saa nopeasti palkkion, mutta epäonnistumalla menettää mahdollisuuden palkkioon. Pasasen mukaan sekä ruutuharjoittelussa, että jälkitreenissä on tärkeää alusta saakka harjoitella häiriöissä – riista-alueille, kaupunkien nurmikoilla ja niin edespäin. Kun koiralla on kova motivaatio etsiä esine, ja harjoitus on häiriöissä alkuun niin helppo, että koira voi onnistua, tulevat häiriöt mukaan harjoitteluun alusta saakka ilman ongelmia. Jäljelle siirryttäessä voi myös alkuun helpottaa tehtävää käyttämällä suurempia esineitä kuin esine-etsinnässä tai ruudussa, mutta ajan myötä niitäkin voi pienentää ja harventaa – esineiden harventaminen luonnollisesti tarkoittaa myös palkkioiden harventamista.

Eli jälkikoiran koulutukseen tarvitaan koirankoulutuksen perustaidot omaava koira ja ohjaaja, nuuskuttelutaito, motivaatio, oikea hajukuva, vahva esineilmaisu ja pala palalta rakennettu esine-etsintä ohjaajan edestä ruudun kautta jälkeen. Ongelmia ratkotaan pala kerrallaan, ja oppimista tapahtuu koiran oivaltaessa, ei ohjaajan avuista johtuen.

Ässä esimerkkikoirakkona

Ässästä kerrottiin Pasaselle etukäteen, että ongelmana on kova vauhti jäljellä ja esineiden ylittäminen. Juteltiin hetki ennen Ässän ottamista autosta, ja todettiin, että todennäköisesti yksi ongelmista on väärä mielentila – koira käy liian kovilla kierroksilla eli stressiä on liikaa. Odotusarvot ovat kovat, Ässä rakastaa kaikenlaista tekemistä, etenkin metsässä, ja on lisäksi luontainen ja innokas jäljestäjä. Meidän varsinainen harjoitus ei sitten liittynyt lainkaan jäljestämiseen, vaan siihen, että koira oivaltaisi että laskemalla vähän kierroksia se saa vahvisteita. Käytännössä hain Ässän autosta pihalle, jossa odotettiin, että se tarjoaa minulle ensin kontaktia, sitten sivulletuloa. Tämän jälkeen palkkasin ja kehuin sitä, ja vein sen takaisin autoon. Sen jälkeen otin sen välittömästi uudelleen ulos, ja treenin jatkuessa eli joka kerta tuotuani sen takaisin muutuin passiivisemmaksi siihen saakka että Ässä itse malttoi tarjota sivulletuloa – siitä kehuttiin ja se sai palkkaa. Oppimista toki tapahtui, jos alkuun se haisteli, haukkui ja häröili jonkin aikaa, viimeisellä toistolla se tuli hyvin nopeasti viereen istumaan saadakseen ruokaa ja kehuja.

Ajattelin Ässän kanssa keskittyä jatkossa enemmän siirtymiin, ja sen rauhoittumiseen ennen kuin se pääsee tekemään kaikissa treeneissä. Sen lisäksi mietin, että kokeilen ainakin esineilmaisun kouluttamista uudelleen palloleikin kautta, ja treenaan esine-etsintää ja ruututyöskentelyä lisää etenkin pienillä esineillä ja tallauksen ikään keskittyen. Eli keskityn esineilmaisun motivaation parantamiseen, jäljestäminenhän on Ässälle jo hyvin motivoivaa. Kaiken kaikkiaan luentopäivä oli erittäin antoisa ja antoi paljon ideoita jälkitreenin tehostamiseen – kiitokset Sarille / Koirakoulu Visiolle järjestämisestä ja rajavartiolaitoksen Juha Pasaselle loistavasta sisällöstä!

(Kuva: Sari Paavilainen)

 

 

Sari Kärnän hakuluento 13.8.2016

Osallistuimme Sari Kärnän hakukoulutukseen viikko sitten. Koulutus oli erittäin antoisa – sen lisäksi, että Sari oli hyvä kouluttaja joka kuunteli kurssilaisten tavoitteita ja sovelsi harjoituksia kunkin koiran tasoon, Sarilla on myös rautainen osaaminen sekä rullakoiran kouluttamisessa että tehokkaassa, käyttäytymistieteisiin perustuvassa kouluttamisessa. (ja toki myös liuta tuloksia, mutta minun mielestäni se ei ole kovin hyvä kouluttajan osaamisen mittari)

Alla minun muistiinpanojani Sarin luennolta. Teen erillisen blogikirjoituksen varsinaisista treeneistä lauantailta ja sunnuntailta.
 
 
Tehokkaan kouluttamisen ABC
 
Alkuun Sari listasi tärkeitä asioita mihin tahansa kouluttamiseen liittyen, lisäsin tähän joitakin kommentteja

1.  Palkka: Vaikuttaa suoraan koiran motivaatioon, eli oltava kunnossa. Paras palkka löytyy kokeilemalla mikä juuri sille eläimelle sopii. Palkan sopivuus voi myös vaihdella tilanteesta ja treenistä toiseen.
2. Tiedä mitä haluat: ennen kouluttamista, päätä mikä on kriteeri. Valitse kriteeri joka on sinulle ja koiralle mustavalkoinen ja selkeä. Pidä kouluttaessa kiinni kriteeristä.
3. Palkkaa niin nopeasti kuin pystyt: mekaanisia taitoja kannattaa harjoitella etukäteen.
4. Huomioi palkan sijainti
5. Onnistu riittävän usein (80 % toistoista): jotta pääset tähän onnistumisprosenttiin, pilko käytös tarpeeksi pieniin osiin. Kun se sujuu, voit vaatia enemmän.
6. Häiriöihin siedättäminen: paikka, ympäristö jne.
7. Opeta palkkaamattomuus: ja myös ”avuttomuus” eli eleettömyys. Etene varovasti mutta suhteellisen nopeasti pienissä määrin.
8. Opiskele koiraasi, jokainen on yksilö!
9. Lopeta koulutus, jos käyt tunteelliseksi!

 
 
Haku
 
Pidin siitä, että ensin Sari luennollaan määritteli mitä käytöksiä hakuun kuuluu ja mitkä ovat hyvän hakukoiran ominaisuudet. Mielestäni tämä toi hyvän pohjan myös varsinaiselle maastokoulutukselle.

Hakuun liittyvät käytökset ovat: koira risteilee alueen ohjaajan käskyjen mukaisesti, on hallinnassa, löytää ja ilmaisee maalimiehet korrektisti ja työskentelee koko ajan samalla intensiteetillä. Muuten nämä olivat tuttuja juttua, paitsi intensiteetin osalta. Sari alkaa nopeasti ottamaan koiralle enemmän pistoja ja myös vaihtelee pistojen määrää paljon. Tämä siksi, että koira oppisi alusta saakka toimimaan järkevästi ja jaksaisi siten työstää pitkänkin etsinnän. Toisin sanoen, jos koiralla on paljon kokemusta siitä että sen ei tarvitse tehdä kuin muutamia pistoja tai aina sama määrä pistoja, se oppii juoksemaan aina urku auki eikä välttämättä jaksakaan työskennellä näiden muutamien pistojen jälkeen
 
 
Koiran ja ohjaajan ominaisuudet
 
Hyvän hakukoiran ominaisuuksia ovat muun muassa:

• motivoitunut: pitää ihmisistä, on avoin ja rohkea, taistelutahtoinen, palkataan oikein
• hyvä fyysinen kunto: ohjaajan vastuulla, ei lihava, osaa liikkua erilaisissa maastoissa, eteneminen maastonmuutosten yli
• luottamus: suhde ohjaajaan, ohjaaja ei laita paikkoihin mihin koira ei ole valmis vielä menemään, ohjaaja ei vaadi liikaa liian varhain, ohjaaja on johdonmukainen ja oikeudenmukainen
• kovuus: kestää epämiellyttäviä kokemuksia, ei muistele pahalla
• temperamentti ja luonne vaikuttavat myös, tästä en kirjoitellut luennolla pidemmästi.

Hyvän ohjaajan ominaisuudet:

• henkiset ominaisuudet: pitkäjänteisyys, hermojen hallinta, sosiaalisuus, kunnianhimo
• fyysiset ominaisuudet: kunto ja terveys
• taitavuus: kokemus ja kyky eläinten kouluttamiseen
• koiran lukutaito: miksi koira toimii niin kuin toimii, aina siihen on syy ja useimmiten kyseessä on koulutukselliset asiat, koirat eivät huvikseen kiusaa ihmisiä, käytökseen usein vaikuttavat epävarmuus ja sairaudet jne.
• on mustavalkoinen ja reilu
• maastonlukutaito, etsintäsuunnitelma, tuulen vaikutus ja muut taidot

Näiden lisäksi Sarin mukaan tärkeää on myös ohjaajan ja koiran välinen suhde. Tekemisen tulee olla mukavaa ja hauskaa sekä ohjaajalle ja koiralle!
 
 
Pennun hakukoulutus
 
Kun pentua lähdetään kouluttamaan hakuun tärkeää on saada sille positiivisia ihmiskokemuksia sekä arjessa, että treeneissä. Sari ei suosi makkararinkiä pennuille, vaan ennemmin ottaa pennut mukaan tallaamaan metsään. Kun pentu itse ottaa kontaktia metsässä oleviin ihmisiin, se saa kehuja ja makupaloja. Luonnollisesti myöhemmin otetaan mukaan passiiviset maalimiehet, mutta tämä poistaa mahdollisen jännittyneen tilanteen joka saattaa muodostua makkararingissä kun ihmiset nököttää hiljaa metsässä.

Sarin mukaan on myös tärkeää totuttaa koira pentuna erilaisiin maastoihin ja alustoihin, ja kouluttaa se rauhoittumaan autossa odottaessaan. Sen lisäksi, on tärkeää että maalimieskäytös on alusta saakka korrektia – koiraa ei palkata hyppimisestä tai syliin tulosta, vaan mieluummin maalimies odottaa sitä että pentu luopuu (peruuttaa, kääntää päätä pois jne.) jonka jälkeen se palkataan. Pennun voi myös opettaa menemään maahan alusta saakka maalimiehen luona.
 
 
Hakuryhmä
 
Sarin mukaan edellytyksenä onnistumiselle haussa on se, että treenaa vain hyvässä hakuryhmässä. Tämä tarkoittaa sitä, että ryhmää vetää joku osaava kouluttaja ja ryhmä treenaa säännöllisesti ja erilaisissa maastoissa. Tämän lisäksi olisi hyvä, että ryhmässä on hyvä ilmapiiri koska kireydet heijastuvat myös koiriin eikä se edesauta kenenkään oppimista. Jokaiseen treeniin keskitytään, ja treenissä piilojen paikat suunnitellaan ja merkitään huolella. Treenatessa koirat palkataan huolella (rauhassa, kehuen, leikitykset kunnolla, loppupalkka kunnolla) ja treeneissä vietetään se aika minkä koirat vaativat, eli ei kiirehditä. Sopiva ryhmäkoko on 6-8 koiraa ja treeneissä olisi hyvä vaihdella koirien järjestystä.
 
 
Palkkaaminen
 
Kuten aiemmin jo todettiin, koirat pitäisi palkata kunnolla ja kunkin koiran mukaan. Kaikki koirat eivät pidä samoista palkoista ja tavoista leikkiä. Sen lisäksi, aina kehutaan koiraa sanallisesti. Sekä ohjaajan että maalimiehen koiranlukutaito on tärkeää koiraa palkatessa, etenkin jos koira palkataan leikittämällä. Tämän lisäksi myös ruualla palkkaamisesta voi tehdä koiralle palkitsevampaa muun muassa avaamalla hitaasti purkin ja samalla kuiskutellen ja kehuen koiraa tms. Maalimiesten rooli on erittäin tärkeä hakukoiran palkkaamisessa, eli siihen pitäisi panostaa!

Maalimiesten palkkaamisen lisäksi olisi tärkeää myös tehdä kunnon loppupalkkaus viimeisellä maalimiehellä tai keskilinjalla. Silloin koko porukka kehuu ja palkkaa koiraa rauhassa. Mietin itsekseni myös, että olisi hyvä pitää keskustelu treenin sujumisesta vasta kun koira on loppupalkattu ja viety autoon – jos treenissä vaikka meni jotain pieleen, niin ei kannata harmitella sitä koiran ollessa vielä paikalla.

Ruokapalkkauksesta:

• pennulle turvallinen
• sopii varautuneille koirille, ruoka muuttaa mielentilaa (vastaehdollistamista)
• sopii ahneille koirille
• stressaaville koirille, ruoka rauhoittaa
• helppo tuoda koiraa keskilinjalle ruuan avulla eli tukee treenin edistymistä
• ruualla palkatessa koiralla oltava nälkä ja ruuan tulee oikeasti motivoida koiraa!
• ruokapalkkausta voi parantaa lisäämällä jännityksellisyyttä ruan antamiseen ja lisäämällä kehut päälle

Lelupalkkauksesta:

• motivoiva jos koira saalisviettinen ja taistelutahtoinen
• pitää osata leikkiä oikein kunkin koiran kanssa
• ei saa olla uhkaavaa tai taistelutilanne koiralle
• väsyttää koiraa jonkin verran eli menettää tehoaan toistojen myötä
• vaihtelevuus
• turvallisuus otettava huomioon

Yleisesti ottaen jokaiselle koiralle kannattaa käyttää aikaa löytääkseen sen oikean palkan. Palkan olisi hyvä olla sellainen, mikä nostaa koiran virettä mahdollisimman ylös menemättä yli. Olisi siis tärkeää osata erottaa milloin koira on motivoitunut ja milloin stressaantunut, koska stressitason liiallinen nosto johtaa ongelmiin koiran hyvinvoinnissa. Kaiken kaikkiaan, motivaatio tulee positiivisten kokemusten kautta, ja vauhti oppimisen ja varmuuden kautta.

Ennen kisoja tulee koiralle opettaa luonnollisesti palkkaamattomuus. Sari ottaa palkkaamattomuutta mukaan jo hyvin aikaisessa vaiheessa, ja vaihtelee palkan antamista. Tämä täytyy kuitenkin tehdä hyvin varovaisesti, jotta koirna motivaatio ei kärsi liikaa. Kannattaa myös muistaa, että kehuminen on sallittua. Palkkaamattomuutta kannattaa harjoitella vaihtelevasti. Yksi esimerkki voisi olla vaikka niin, että kisoihin valmistautuva koira on ensimmäiset 200 metriä hakurataa palkatta, jonka jälkeen se saa viimeisiltä maalimiehiltä jokaiselta paremman palkan. Täten koiran motivaatio nousee loppua kohti, ja se saa kokemuksen, että vaikka välillä ei saa palkkaa lainkaan, yllättäen sitä voi tulla runsaastikin.
 
 
Vaatiminen
 
Siinä vaiheessa kun koira jo osaa, voi siltä myös vaatia. Sarin mukaan kuitenkin usein koiran huono suoritus johtuu koulutuksellisesta ongelmasta, koira ei yksinkertaisesti osaa. Sen lisäksi, jotta koiralta voi vaatia, sillä täytyy olla motivaatiota suorittaa – muuten päätyy heikentämään koiran suoritusta. Sarin mukaan koiralla pitää olla tuhat hyvää kokemusta, ennen kuin siltä voi vaatia asioita – mielestäni aika hyvä mittatikku! Sarin mukaan kuitenkin kunnon hakukoiran tulee kestää vaatimista, kunhan koiran osaaminen ja motivaatio ovat ensin kunnossa.

Mitä vaatiminen sitten tarkoittaa käytännössä? Esimerkiksi, jos koira kääntyy pistolta johonkin suuntaan, kutsutaan koira takaisin siihen kohtaan mistä se kääntyi, ja lähetetään uudelleen oikeaan suuntaan kunnes koira on edennyt suoraan alueen reunalle saakka. Jos koira lähtee etenemään vinoon mutta juoksee suorassa linjassa, sitä ei kutsuta pois koska silloin lähetys on ollut epäonnistunut tai huolimaton, mutta koira toimii oikein juostessaan suoraa linjaa vaikkakin väärään suuntaan. Tätä samaa me olemme tehneet jonkin verran, mutta pistojen osalta se on saattanut olla liian aikaista. Ilmaisuissa olen myös vaatinut Ässää aina suorittamaan uudelleen jos jokin osa-alue on mennyt pieleen, siinä on jo mielestäni tarpeeksi motivaatiota ja osaamista, että Ässä on kestänyt sen.
 
 
Koulutuksen eteneminen
 
Tärkeitä asioita muistaa kun edetään hakukoiran koulutuksessa ovat:

• älä harjoittele yhtä osa-aluetta liian pitkään, koska koira jumiutuu helposti tiettyyn kaavaan
• älä lähetä koiraa uudelleen jo läpikotaisin haetulle alueelle
• älä takerru liikaa pikkuvirheisiin
• koira pystyy oppimaan omista virheistään:  esimerkiksi jos koira karkaa etsimään, yritetään ottaa maalimies nopeasti pois että koira ei karkaamisen jälkeen löytäisi ketään tai toisaalta, jos koira etenee suoraan osoitettuun suuntaan, se löytää maalimiehen
• älä helpota harjoitusta liian helposti, koiralla saattoi olla jokin hetkellinen epäonnistuminen

Sari listasi luennolla hakukoiran kouluttamisen askelmerkit – mielestäni erittäin hyödyllinen listaus. Tämä on jonkinlaisessa etenemisjärjestyksessä, mutta tuskin kiveenhakattuna.

1. Motivaatio etsimiseen ja maalimiehiin
2. Nenän käyttö

•  esimerkiksi tuuli-ilmaisun avulla (tuuliriippuvaisuus vaarana!)

3. Käyttäytyminen maalimiehellä
4. Pistot eli suoraan eteneminen (50 m), alla keinoja kouluttamiseen

• hajunhaku
• näyttäytyvät
• ääniavut
• canis-risteily

5. Erilaiset maastot/piilot
6. Eteen kääntyminen

• maalimies kuljettaa koiraa löydön jälkeen ja ohjaaja liikkuu eteenpäin
• kutsutaan keskilinjalle jolloin maalimies passivoituu
• rullakoiralla ohjaajan eteneminen lähetyksen jälkeen

7. Tyhjät ja siirtyminen keskilinjalle löydön jälkeen
8. Hallinta keskilinjalla
9. Pidempiä ratoja
10. Ilmaisu
11. Palkkaamattomuus
12. Kisat
 
 
Canis-risteily
 
Canis-risteilyä esiteltiin luennolla ja harjoiteltiin useamman koiran kanssa maastossa, ja se vaikutti oikein hyvältä tavalta saada aikaan liikkuva ja motivoitunut hakukoira. Se on se metodi jolla Sari usein kouluttaa ja on kouluttanut omiakin koiriaan. Se on harjoituksena ainakin lähes samanlainen kuin viuhka, mutta sitä jatketaan paljon pidemmälle. Se on luonteeltaan hauska, koska siinä koira itse melkein huomaamattaan oppii risteilemään ja irtoamaan ja ohjaaja ei kauheasti sekaannu koiran toimintaan, vähentäen mahdollisuutta kaikenlaiselle turhalle käskyttämiselle.

Hyvän risteilyn etuja ovat muun muassa:

• alue käydään läpi systemaattisesti
• säästyy aikaa ja koiralta voimia
• ohjaaja oikeasti tietää mitkä alueet on etsitty
• paremmat pisteet kokeista/hyväksytty koe

Alla on listattu canis-risteilyn kouluttamisen vaiheet järjestyksessä
 
 
1. vaihe: perusteet
 
Ollaan kentällä tai avoimessa maastossa. ”Keskilinjan” molemmin puolin on 1 maalimies, joista toinen on kyykyssä (”aktiivinen”) ja toinen seisoo (”passiivinen”). Koira päästetään ensin kyykyssä olevalle maalimiehelle syömään palkka, kun koira on valmis, maalimies nousee ylös ja muuttuu passiiviseksi. Alkuun koiraa saatetaan joutua kutsumaan, mutta ne oppii pian, että toisellakin maalimiehellä on palkkaa. Kun koira palaa ensimmäiseltä, ohjaaja kääntää rintamasuunnan jo toiselle maalimiehelle ja on sellaisessa kohdassa että koiran juostessa toiselle maalimiehelle, se menee ohjaajan ohi. Jokaisella toistolla maalimiehet etenevät keskilinjan suuntaisesti ja hiukan kauemmaksi keskilinjalta. Tehdään noin 10-15 pistoa, maalimiehet pysyvät koko ajan näkyvillä. Tätä toistetaan 1-2 kertaa.
 
 
2. vaihe: yleistäminen metsään
 
Ollaan avoimessa metsämaastossa, muuten sama harjoitus kuin edellinen. Aloitetaan maalimiehet näkyvillä, pidennetään n 5 metriä per pisto. Näkyvyyden salliessa pidennetään 50 metriin saakka. Tehdään pari treeniä tätä vaihetta.
 
 
3. vaihe: maalimiehet osittain piilossa
 
Maalimiehet ovat jo osittain piilossa, etäisyydet 30-50 metriä. Jos koira pysähtelee, pitää palata vielä edelliseen treeniin eli pienemmät etäisyydet ja kaikki maalimiehet näkyville. Tätä vaihetta 2-3 treeniä.
 
 
4. vaihe: osa maalimiehistä kokonaan piilossa
 
Useampi maalimies on kokonaan piilossa, alkuun voi olla myös näkyviä. Tarkoitus on, että koira juoksee ilman ”ajatusta”, eli luottaa että toisella puolella suoraan edessä on aina maalimies. Tämä vaatii siis avustajan joka varmistaa, että ohjaaja seisoo oikeassa kohtaa keskilinjaa ja maalimies on oikeassa kohtaa toisella puolella. Tätä tehdään noin 4 treeniä.
 
 
5. vaihe: kaikki maalimiehet piilossa
 
Sama kuin aiemmin, mutta kaikki maalimiehet ovat piilossa. Koiraa ei vielä lähetetä tyhjille, eli koiran juostessa yli aina toisella puolella keskilinjaa on piilossa maalimies. Jos koira tekee vahingossa tyhjän, eli ei mene perille saakka, lähetetään toiselle puolelle ja jäänyt maalimies siirretään eteen seuraavalle ”yliheitolle”. Sari ei suosittele tässä vaiheessa kahta tyhjää samalle puolelle. Myöhemmin kun tehdään tyhjiä, ei harjoitella niitä vastatuuleen alkuun, koska koira haistaa jo että alue on tyhjä.
 
 
6. vaihe: hallintaa mukaan
 
Voidaan välillä pysäyttää koira ennen yliheittoa toiselle puolelle (sen sijaan että ollaan rintamasuunta toiselle puolelle, käännytään koiraa kohti, kutsutaan sitä ja palkataan välittömästi sen tullessa luokse). Liitetään etsintäsanaa koiran ylittäessä keskilinjan ja sitä lähettäessä. Harjoitellaan myös hakualueelle siirtymistä hallinnassa eli mukana kulkemisesta palkaten.
 
 
7. vaihe: vaikeutetaan treeniä
 
Treenataan vaikeammissa maastoissa ja olosuhteissa. Voidaan helpottaa uusissa maastoissa treeniä muuten, että saadaan onnistumisia. Tarvittaessa voi myös pysäyttää koiran ja käyttää apuja (näkö, haju, ääni) jos koira vaikuttaa sitä tarvitsevan. Apuja on hyvä käyttää niin vähän kuin mahdollista, mutta niin paljon kuin tarvitsee. Tavoitteena on onnistuneet pistot, ja jos koira tarvitsee yli kolmannekselle pistoista apuja, on edetty liian nopeasti.
 
 
8. vaihe: tyhjät mukaan
 
Aloittaan helpossa maastossa. Aloitettava varoen, esimerkiksi ekassa treenissa 1-2 tyhjää, sitten ei yhtään, kolmannessa 1 tyhjä, sitten 3-4 tyhjää jne. Käytä tyhjien varovaan lisäämiseen se aika minkä vaatii eli tavoite on, että koira pysyy motivoituneena.
 
 
9. vaihe: ilmaisut mukaan
 
Ilmaisu koulutetaan erikseen ensin. Kun tuodaan hakumetsään, otetaan ensimmäisillä maalimiehillä ilmaisut kun koira vielä vireä, ja lopputreeni suoralla palkalla. Jos samassa treenissä on sekä suoraa palkkaa että ilmaisua, pitää maalimiesten olla selkeitä – suorassa palkassa aloitettava heti palkkaaminen ja oltava koiralle aktiivinen (kehua, liikkua, palkata). Jos odotetaan ilmaisua, maalimiehen oltava selkeästi passiivinen – koirasta ei saa tehdä epävarmaa. Ilmaisujen sujuessa, niitä otetaan yhä useammalla maalimiehellä. Tässä vaiheessa ei oteta tyhjiä lainkaan.
 
 
10. vaihe: tyhjät ja ilmaisut mukana, viimeinen vaihe
 
Palautetaan tyhjät pistot treeniohjelmaan, alkuun niin että osassa treeneistä on tyhjiä ja suorat palkat ja osassa ei tyhjiä ja ilmaisut, kunnes sekoitetaan eli otetaan kumpiakin samassa treenissä. Jos koira on rullakoira, siirretään se kiintorullaan (jos käytetty irtorullia aiemmin). Tässä vaiheessa koira alkaa olla ”valmis”. Uusissa hakumaastoissa kannattaa treeniä ekalla kerralla vähän helpottaa, jotta koira oppii että uusissakin paikoissa se onnistuu, tekee löytöjä ja saa palkkansa. Maalimiehiä voi olla uusissa maastoissa enemmän kuin normaalissa treenissä (paljon maalimiehiä, paljon onnistumisia ja paljon palkkaa)
 
 
Maalimiehet
 
Treenatessa pitää muistaa vaihdella maalimiesten määrää ja sijaintia. Alkuun opetetaan, että maalimiehet ovat aina 50 metrissä, mutta sen jälkeen voidaan laittaa ”yllätysmaalimiehiä” vaikkapa puoleenväliin tai lähelle keskilinjaa, jotta koira oppii pitämään nenäänsä aina auki. Hyvä tapa testata tätä sekä myös palkata koiraa tyhjästä pistosta on laittaa maalimies koiran paluumatkalle odottamaan. Jos koira löytää sen niin hyvä, mutta jos se palaakin eri reittiä kuin kuviteltiin, niin maalimies nousee pois ja koiran treeniä jatketaan normaalisti. Koiraa ei siis käskytetä uudelleen tyhjälle, vaan tämä lisä-maalimies löytyy jos löytyy.
 
 
Ilmaisu
 
Ilmaisu yhdistetään hakuun vasta kun pohja kunnossa, mutta se toki voidaan kouluttaa koiralle erikseen jo aiemmin. Vaikka koiralla on jo ilmaisu kunnossa, niin kannattaa vaihdella suoraa palkkaa ja ilmaisua – näin koira menee aina maalimiehelle saakka varmistamaan jos tämä olisi se kerta kun se saakin palkan heti eikä vasta ilmaisun jälkeen. Näin voidaan ehkäistä ”kaukoilmaisua” etenkin rullakoiralla.

Haukkuilmaisun ominaisuuksista:

• Se on luontaista, nostaa koiran virettä, valeilmaisut harvinaisia, nopea ja helppo tapa
• ei sovi pidättyväiselle, väsyessä voi haukkua huonosti, jos ei luontaista voi olla vaikea saada haukkumaan hyvin, kuuluvuus saattaa olla joskus heikko

Haukkuilmaisu voidaan kouluttaa esimerkiksi turhauman kautta. Turvallisinta on kouluttaa koira ensin haukkumaan omaa ohjaajaa. Vieraalle koulutetaan ensin koira haukkumaan niin, että ohjaaja on lähellä, sitten ohjaaja jää jokaisella toistolla vähän kauemmaksi eli koulutetaan takaperin ketjuttamalla. Umpipiiloilla on kätevää kouluttaa tarpeeksi iso etäisyys maalimieheen. Erikseen voidaan myös kouluttaa koira ilmaisemaan maalimiestä erilaisissa asennoissa ja piiloissa. Haukkumiseen kannattaa myös lisätä kestoa nopeasti, että lyhyt haukku ei vakioidu. Palkkaamisen ajoitus pitäisi osua siihen hetkeen kun koira haukkuu hyvin, riippumatta siitä missä kohdalla ohjaaja on tulossa. Toisin sanoen, kannattaa vaihdella palkan ajoitusta muun muassa siihen kun ohjaaja on vasta matkalla piilolle, ohjaaja on maaliomiehen luona, ohjaaja kiertää maalimiestä jne.

Rullailmaisu sopii taasen luonnostaan huonosti haukkuvalle koiralle tai pidättyneelle koiralle. Se on melussa varmempi kuin haukkuilmaisu, ja koira myös jaksaa paremmin ilmaista väsyneenä kuin haukkuva. Siinä on suurempi valeilmaisun vaara kuin haukkuvalla, se on hitaampi rakentaa ja sen kouluttaminen vaatii taitoa. Se myös edellyttää jokseenkin hyvää kuntoa sekä koiralta, että ohjaajalta.

Rullailmaisun koulutukseen on useita eri tapoja:

1. Perinteisesti

Maalimies vie koiran metsään, antaa rullan koiralle ja ohjaaja kutsuu luokse liikkuen samalla keskilinjaa eteenpäin. Koira antaa rullan ohjaajalle ja alkuun maalimies voi vaikka kutsua koiraa kun koira on kiinni. Sitten ohjaaja ja koira juoksevat yhdessä maalimiehelle, jossa koira palkataan. Tässä toki pitää koiralla olla esineen kantaminen jo kunnossa.

2. Takaperin ketjuttaen

Ensin opetetaan näyttö eli koira juoksee maalimiehen luokse hihnassa, menee maahan makaamaan ja saa palkan. Sitten koira istuu ohjaajan sivulle, ottaa rullan ohjaajalta ja luovuttaa heti takaisin, jonka jälkeen koira päästetään näytölle. Sen jälkeen koira ensin nostaa rullan maasta ohjaajan luona, luovuttaa ja pääsee näytölle, ja sen jälkeen rulla siirretään maalimiehen viereen maahan pikkuhiljaa.

Rullakoiralla kiintorulla voi roikkua kaulassa jo ensimmäisistä treeneistä lähtien. Kun ilmaisu sujuu irtorullilla kaikkien piilojen ja erilaisten maalimiesten osalta, sekä koira osaa jo tehdä mm.tyhjiä pistoja, voidaan siirtää koira kiintorullalle.

Huomautuksena tässä välissä, että Ässähän on koulutettu suoraan kiintorullalle, mutta muuten periaate on sama kuin kohdassa 2 eli takaperin ketjuttaen.

Valeilmaisujen ennaltaehkäisyyn Sari suosittelee risteilyn ja tyhjien kouluttamista ennen ilmaisun mukaan ottamista. Hän myös suositteli runsasta suoran palkan käyttöä. Valeilmaisut voivat myös kertoa motivaation puutteesta, eli motivaation rakentamisen kautta voi myös korjata valeilmaisuongelmia. Jos valeilmaisu johtuu koiran kuormittumisesta, tätä kuormaa pitäisi saada alas onnistumisten kautta.
 
 
Jäljestäminen hakumetsässä
 
Ennaltaehkäistäkseen jäljestämistä maalimiesten tulisi aina kiertää piiloille. Sen lisäksi tulisi myös vahvistaa ilmavainua esimerkiksi hajuhaun avulla. Voidaan tehdä myös koiralle valejälkiä jotka vain johtavat takaisin keskilinjalle, jotta koira oppisi että jäljestäminen hakumetsässä ei johda maalimiehen löytämiseen. Maalimies voidaan myös pyytää tulemaan pian pois jos koira lähtee maalimiehelle jäljestämällä, tai koira voidaan aina kutsua pois jos se lähtee jäljestämään. Voidaan myös käyttää ääni- tai näköapuja, jotta saadaan koiran ajatusta pois jäljestämisestä ja päätä ylös.
 
 
Perusteiden jälkeen
 
Treeniä voidaan perusteiden hallitsemisen jälkeen vaikeuttaa muun muassa lisäämällä matkaa rohkeasti ja vaihtelemalla treeniä muun muassa piilojen, maastojen ja maalimiesten osalta. Välillä on hyvä tehdä myös lyhyitä treenejä. Myös tyhjien suhdetta maalimiehiin on hyvä vaihdella, ettei koira ala ”laskemaan” ja ennakoimaan. Motivaatiota ja mielenkiintoa voi lisätä yksittäisillä näyttäytyvillä maalimiehillä, norjalaisella sekametsällä, pakenevilla jne. Myös palkkaa on hyvä vaihdella, jopa treenin sisällä – ensimmäisillä on jotain ei niin hyvää ja viimeisillä superpalkkaa. Palkkaamattomuus on hyvä kouluttaa vähitellen ja vaihdellen. Tarvittaessa myös vaaditaan, pitäen kuitenkin mielessä koiran osaamistaso ja motivaatio.
 
 
Lopuksi
 
Lopussa Sarin suositus oli, että treenaaminen ei saa olla liian vakavaa vaan sen tulee olla mukavaa – samoilla linjoilla 🙂 Jokaisen tulisi asettaa realistiset tavoittee ottaen huomioon sekä koiran että omat ominaisuudet ja resurssit.

Omasta mielestäni tämä oli kyllä yksi parhaita koirankoulutusluentoja mihin olen osallistunut! Asiat oli esitelty järjestelmällisesti, luennoitsija oli asiantunteva ja loi hyvän ilmapiirin keskustelulle. Asiakin oli mielenkiintoista ja hyvin järkeenkäypää. Kirjoittelen myöhemmin toisen kirjoituksen meidän varsinaisista treeneistä, siitäkin sain paljon ajatuksia ja hyviä neuvoja etenemistä varten!

Hakuilua ja rauniotreeniä

Muutama treeni on jäänyt raportoimatta. Raunioilla käytiin Espoon raunioradalla vaihteeksi. Ässällä oli siellä kolme maalimiestä. Ensimmäisen hajun se nosti radan toiselta laidalta, ja ampaisi hajun perässä niin, että luulin sen lähteneen kanin perään. Se kuitenkin tuli takaisin rulla suussa, ja saatiin siitä onnistunut ilmaisu. Toinen maalimiehistä oli lyhyessä betoniputkessa melko avoimessa paikassa. Kolmas oli metallisen korokkeen päällä. Sinne olisi ollut metallinen ramppi, mutta Ässä ei halunnut mennä sitä pitkin. Se siis nostetiin sekä ylös tasolle, että sieltä alas. Paras olisi jos se olisi itse hypännyt kumpaankiin suuntaan mutta tulipahan treenattua nostamista ja laskemistakin.

Toinen hakutreeneistä oli itse asiassa partiointitreeni. Tavoitteena oli, että maalimies on paikassa mistä koira saa vainun ja  lähestymme alueelta jossa ei ole mitään jälkiä. Ilma oli melko seisovaa ja keli kuuma. Lähestyminen sujui hyvin, mutta päästyämme lähelle maalimiestä Ässä nosti maalimiehen takaa aivan äskettäin menneen koiran hajun. Se ei siis heti ilmaissut. Maalimies oli myös Ässälle uusi. Pyysin sen luokse, ja lähetin uudelleen jotta saatiin onnistunut ilmaisu. 

Sama maalimies meni uudelleen piiloon. Piilo oli ison kiven juurella, lähestymme tallaamattomasta suunnasta. Ässä oli aivan maalimiehen lähellä, mutta lähtikin takajäljelle vimmattua vauhtia. Kutsuin sen takaisin, ja lähdin kiertämään piiloa. Viimein se tarkensi maalimiehelle, mutta rullan tuonnissa jäi odottamaan minua maalimiehen lähelle. Vaistomaisesti menin sen luokse jotta se luovutti rullan – olisi pitänyt odottaa kauempana että koira tuo rullan perille saakka. Keli oli aika rankka ja halusin, että se pääsee viimein palkalle, koira oli jo aika nääntyneen oloinenkin. Arvokasta oppia tässä treenissä oli se, että Ässä ei löytänyt jäljestämällä ketään, vaikka se sitä yrittikin.

Toinen hakutreeni oli vieläkin kuumemmassa ja seisovammassa kelissä. Siinä oli kaksi maalimiestä samalla puolella tallattua aluetta (vastatuulen puolella). Tarkoitus oli tehdä hajunnosto läheltä ja palata takaisin keskilinjaa kohti lähettämään koira. Etenin piilolle, ja näin jo merkin hyvin lähellä – koira nosti nenää etuviistoon ja palasin takaisinpäin lähettämään. Ässä irtosi yllättävän hyvin mutta hakeutui koko ajan oikealle etuviistoon. Kutsuin sen pois parikin kertaa mutta sinne se vaan painoi. Yhdessä vaiheessa se seisoi parinkymmenen metrin päässä korkeammalla kalliolla juuri oikealla etuviistossa ja katseli mua kumman näköisenä. Tahdoin sen pois ja kun etäisyys piiloon olo vain kymmenisen metriä alettiin ihmettelemään missä maalimies on. 

Kouluttaja lähti tarkistamaan seuraavaa piiloa, oikealla etuviistossa, ja siellähän se maalimies oli, väärässä piilossa. Ässä oli käynyt nostamassa rullan, mutta se oli ilmeisesti tippunut matkan varrella eikä se ollut ymmärtänyt itse käydä nostamassa rullaa uudelleen. Tätä toki pitää treenata myöhemmin mutta nyt etäisyys maalimieheen oli paljon aiempia treenejä pidempi joten en oli kovin huolissani siitä, että se pudotti rullan. Lähestyimme sitten maalimiestä, ja se teki ilmaisun hyvin alusta loppuun. Toinen maalimies laitettiin sitten helppoon paikkaan, eikä hajuhakua tehty enää tässä treenissä. 

Positiivista oli, että Ässä löysi maalimiehen ilmavainuisesti, ja muutenkin irtosi kauemmas kuin aiemmin. Jatkossa etäisyyttä maalimieheen pitää luonnollisesti pidentää askelittain. Ja toivon todella, että saataisiin seuraavaan treeniin paremmat tuuliolosuhteet – Ässä jo väläyttelee ilmavainun käyttöä enemmän ja enemmän ja irtoaa myös aiempaa paremmin, mutta seisova ilma ei luo niitä onnistumisen edellytyksiä joita nyt tarvitaan lisää! 

Hakutreenit 18.4.2016

Hakutreenissä Ässällä oli kaksi maalimiestä, yksi kummassakin etukulmassa. Alue oli tallaamaton ja Ässä ensimmäinen koira treenivuorossa. Ajatuksena on nyt vahvistaa ilmavainun käyttöä merkittävästi, jotta päästään eroon liiallisesta jäljestämiseen tukeutumisesta. Tätä Ässä tekee sekä pelastushaussa että metsästäessä, ja se ei ole yllättävää – weimari on tyypillisesti maavainuihin tukeutuva koira ja rodun juuret ovat jälkikoirissa. 

Maalimiehet menivät piiloihin kaukaa kiertäen niin, ettei Ässä törmäisi jälkeen ainakaan välittömästi. Etenimme Ässän kanssa, Ässä liinassa kiinni, tuulen alle. Kun koira merkkasi ihmisestä tulevan hajun selkeästi, päästin Ässän irti. Ensimmäiselle maalimiehelle lähtiessä Ässä kesken matkaa hukkasi ajatuksen, ehkä otti häiriötä jälkijoukoista tai sitten nenään tuli jokin toinen haju. 

Tahdoin koiran luokse, kytkin sen uudelleen, ja jatkettiin maalimiehen lähestymistä. Toisella kerralla, maalimiehen merkattuaan ja irtii päästämisen jälkeen, Ässä eteni suoraan maalimiehelle. Rullan nostossa oli vähän hämminkiä, ja lähetin sen kertaalleen uudelleen nostamaan rullan. Toinenkaan toisto ei mennyt aivan putkeen, mutta koska hässäkkää sillä maalimiehellä oli jo tarpeeksi, hyväksyin suorituksen ja lähetin Ässän näytölle.

Toisella maalimiehellä nähtiinkiin kerta kaikkiaan onnistunut suoritus. Lähestyimme maalimiestä taas tuulen alapuolelta. Koira nosti nenää n. 20-30 metrin päästä maalimiehestä. Me olimme harvassa mäntymetsässä, ja maalimies tiheämmässä kuusikossa. Kuvion raja eli tiheän metsikön ja harvennetun metsän raja kulki suurinpiirtein keskilinjan mukaisesti. 

Koira nosti nenäänsä oikealle etuviistoon seisoessani selkä keskilinjaan päin, eli maalimies oli oikeassa etukulmassa. Päästetyäni sen vapaaksi se kuitenkin juoksi kohtisuoraan kuviorajaan, ja lähti siitä ensin vasemmalle. Juostuaan muutaman metrin se kuitenkin korjasi suunnan nopeasti vastakkaiseen suuntaan, ja lähti etenemään maalimiehelle vauhdilla ja nenä upeasti taivasta kohti. Oli kerta kaikkiaan mahtava nähdä kuinka se eteni voimakkaasti ilmavainua käyttäen. 

Koska se mitä tapahtuu, vahvistuu, nyt olisi todella tärkeää saada lisää näitä onnistumisia – hyvä tuuli, selkeä tuuli-ilmaisu eli maalimiehen merkkaus, ja suora ja nopea irtoaminen maalimiehelle. On tärkeää myös, että koiran on vaikea käyttää jälkeä hyväkseen siitä suunnasta mistä tulemme, ja että maalimies on todellakin piilossa ja matalana kunnolla. Olisi myös hyvä päästä treenaamaan Ässää joko tallaamattomaan metsään tai tallatun metsän tapauksessa treenin alkupuolelle, ennen kuin keskilinjalta piiloille muodostuu vahvat jäljet. Koiraa vapauttaessa alan sanomaan jo käytössä olevaa vihjettä ”ukko”, jotta se yhdistyisi viimein oikean näköiseen tekemiseen – haluan, että valmiissa käytöksessä, vihjeen kuullessaan, Ässä lähtee eteenpäin vauhdilla ja ilmavainua käyttäen.

Koiran löydettyä toisen maalimiehen, se oli ilmaissut hyvin, eli nostanut rullan oikeassa vaiheessa. Se mistä saan itse joka kerta hyvän fiiliksen on se hetki, kun näen koiran tulevan puskan tai mäen takaa näkyviin rulla suussa 😊 Myös loppuosa ilmaisusta sujui hyvin. Toinen maalimies oli laskenut neljään ja toinen kahdeksaan ennen kuin antoivat palkat. Muistin myös haastatella maalimiehiä. Seuraavassa treenissä maalimiehet voisivat laskea kuuteen ja kahteentoista. Mutta tästä on hyvä jatkaa – nyt ei muuta kun peukut pystyyn tuulisen kevään ja kesän puolesta 😊

Vesa Kuosmasen jälkiluento 27.2.2016

Kävin tänään kuuntelemassa HEPeKon järjestämän Vesa Kuosmasen luentotilaisuuden aiheesta jäljestäminen. Vesa Kuosmanen kouluttaa jälkeä omille koirilleen ja ymmärtääkseni myös muille, kasvattaa saksanpaimenkoiria ja kilpailee palveluskoirakilpailuissa jäljellä SM- ja MM-tasolla. Hän on ymmärtääkseni FH-jäljestä kaksinkertainen MM-hopeamitalisti.

Alla muistiinpanoni tästä noin neljän tunnin luennosta. Huomauttaisin, että tämä ei ole mikään sanasta sanaan-referaatti luennosta, vaan todellakin minun tulkintojen ja näkemysten ryydittämä teksti. Joitakin asioita olen saattanut ymmärtää eri tavalla kun muut luennolla olleet, ja joitakin luennolla mainittuja asioita jätin pois tietoisesti tai myös jotain saattoi jäädä pois vahingossa.

Nämä koulutusohjeet taitavat päteä erityisesti FH-jäljen kouluttamiseen. Vaikka kaikki jälkilajit ovat periaatteeltaan samankaltaisia, on FH-jälki ymmärtääkseni eniten tottelevaisuutta painottava – arvostellaan muun muassa se missä linjassa koira tekee näytön esineellä ja kuinka korkealla maasta kuono on jäljestäessä. Pelastusjälkikokeessa (kansallinen) arvostellaan jäljestämistä yleisemmin. Tämä ero kannattaa pitää mielessä Kuosmasen ohjeita mahdollisesti soveltaessa.

Kuosmanen aloitti linjaamalla, että jokaisen valittava itselle ja koiralle sopiva koulutusmenetelmä. Hän palasi aiheeseen myöhemminkin sanomalla, että jos päättää kouluttaa tietyllä tavalla, on sitä tehtävä pitkäjänteisesti eikä vaan kokeilla muutamaan otteeseen. Vesan koulutussysteemi vaatii pitkäjänteistä ja systemaattista työtä. 3-vuotiaaksi saakka koira vielä kehittyy paljon, tai toisin sanottuna, vasta kun koira on kolmevuotias tietää mihin tasolle se voi päästä.

Koiralta ei saa vaatia liikaa jos sillä ei ole kapasiteettia siihen tehtävään. Eri koirilla on erilaiset taidot ja moottorit, eikä tiettyä laatua voi vaatia jos koiralla ei riitä ominaisuudet siihen. Kaikessa koulutuksessa on edettävä koiran ja myös ohjaajan taitojen mukaan.

Kuosmasen nukaan ihanne-jälkikoiralla on seuraavat ominaisuudet: työhaluinen, taistelutahtoinen, sopivan ohjaajapehmeä, hyvät hermot ja moottori riittää työhön. Hänen mukaansa pelastuskoiralle ensin kannattaisi kouluttaa jälki, ja sitten vasta haku – toisin päin tehtynä riskinä on, että koira alkaa käyttämään liikaa ilmavanua jäljestäessään. Toki koiran luontaiset ominaisuudet vaikuttavat myös paljon siihen käyttääkö enemmän ilmavainua vai maavainua.

Se jäljestääkö koira hyvin vain huonosti riippuu eniten synnynnäisistä ominaisuuksista. Terveydellä ei Kuosmasen mukaan ole useinkaan merkitystä. Koulutuksen vaikutus näkyy siinä tuleeko koirasta keskiverto vai hyvä jäljestäjä. Itse olisin ajatellut, että koiran terveydentila voisi vaikuttaa paljonkin jäljestämisen laatuun – vai onko niin, että varsinkin kokeneelle jälkikoiralle jäljestäminen on niin palkitsevaa, että se jäljestäisi innolla vaikka ”pää kainalossa”.

Koiran mielentila ja koiran fyysinen tila näkyy kaikessa koiran suorituksessa jäljellä. Ohjaajan mielentila myös vaikuttaa koiraan paljon. Kuosmanen painotti, että ei kannata treenata jälkeä jos on itse pahalla päällä, ja muutenkin kautta luennon painotti sitä, että koiraa ei saa kuormittaa ohjaajan toimesta sen jäljestäessä.

Pentua valitessa kannattaa ottaa ahnein koira, koska se on helpoin kouluttaa jäljelle. Pennun kanssa voi alkaa harrastamaan jälkeä heti luovutusikäisenä. Jos vertailee pentuja, niin systemaattisesti ja pitkäjännitteisesti työskentelevä pentu (vaikka etsiessään ruokaa ruohikosta) on paras valinta jälkikoiraksi.

Makkararuutu

Alkuun tehdään ruutu: tampataan n. 1 m x 1 m kokoinen alue, johon ruokaa ripotellaan reunoille ja etenkin nurkkiin enemmän, tallatulla alueella myös siellä täällä nameja. Nurkkien avulla opetetaan jo kulmatyöskentelyä. Alkuun käyttään makkaraa joka erottuu hyvin alustasta, mutta pian käytetään ruokaa mikä ei silmällä erotu. Ruokapalkan jäljellä pitäisi olla aina parempaa kuin mitä koira saa normaalisti.

Koira viedään ruutuun paalun kohdalta, eli siitä kohdasta mistä tallaaminen on aloitettu ja mistä kohtaa ruudusta on poistuttu. Koulutus pitäisi suunnitella niin, että aloittaa jäljestyksen myötätuulesta, jotta koira pitäisi kuonon paremmin maassa. Koira pääsee etsimään vasta kun se on keskittynyt mutta rauhallinen. Eli pidetään pannasta kiinni ja päästetään ruutuun kun mielentila on oikea. Koiralla tai pennulla oleva liina on niin pitkä, että pentu pääsee ruudusta ulos – tämä siksi, että koiralla on mahdollisuus joutua ulos ruudusta ja siten oivaltaa itse missä kannattaa etsiä nameja ja missä ei.

Ruutua voi alkaa muuttamaan jäljeksi kun koira pysyy hyvin ruudussa. Silloin ruutua aletaan kaventamaan ja pidentämään kunnes se muuttuu jäljeksi. Jos ruutua tehdään liian pitkään, koira oppii vain pyörimään paikoillaan. Parhailla koirilla voi alkaa jo muutaman ruudun jälkeen muokkaamaan ruutua jälkeä kohti. Ruudussa pentu viedään ruudusta pois ennen kuin se on syönyt kaikki namit. Ensimmäisellä kerralla voi tehdä yhden ruudun, ja jos se sujui hyvin, toisella kerralla jo kaksi ruutua esimerkiksi.

Pentu nostetaan ruudusta aina nätisti ja pentua pelästyttämättä, ja ennen kuin se on syönyt kaikki namit. Olisi hyvä olla ennen ruututreeniä varma siitä, että pennulla todella on nälkä tai että namit ovat sellaisia mitä pentu todella haluaa syödä.

Ensimmäiset jäljet

Ensimmäisillä jäljillä kävellään normaalin leveästi eli jalanjäljet eivät kulje yhdessä janassa peräkkäin. Alkuun olisi kutenkin hyvä, että uusi askel alkaa samasta tasosta mihin edellisen askelen kengänkärki loppui, ettei askelten väliin tule vielä pitkiä välejä. Tärkeintä on, että pennun tai aloittelijan kanssa jokaisella askelella on namipala. Jos koira on niin innokas, ettei se malttaisi syödä kaikkia, jarrutetaan koiraa jotta se söisi ainakin suurimman osan nameista. Sen lisäksi, että koira tässä oppii etsimään jälkeä eteenpäin koska siellä on ruokaa, Kuosmanen myös haluaa tällä saada koiran jäljestämään aina jäljen päällä, vaikka itse asiassa tuuli saattaa viedä jäljen hajun sivuun varsinaisesta jäljestä. Oikein vauhdikkaille koirille voi laittaa jäljelle myös isompia kasoja ruokaa, jotta se vauhdilla vetäväkin koira malttaisi pysähtyä syömään.

Jos koira lopettaa jäljen kesken, niin odotetaan että koira itse jatkaa. Jos koira menee maahan makaamaan, nostetaan se liinalla ylös ja mennään itse ihmettelemään jälkeä, ja kun koira kiinnostuu siitä myös niin todennäköisesti se lähtee itse jatkamaan. Ei käskytetä koiraa, ei hätäillä, vaan rauhassa odotetaan, että koira itse oivaltaa jatkaa jäljestämistä.

Ensimmäinen vuosi pennun kanssa tehdään jälkeä pelkästään nurmella. Sen lisäksi, alkuun tehdään vain suoria jälkiä. Jäljen loppuessa hypätään jäljeltä pois, jotta loppu olisi koiralle selkeä. Pennulla voi olla jäljen päässä ruokaa ja aikuisemmalla koiralla voi olla purkki, jossa on ruokaa. Toisin sanoen, kun koira osaa jo ilmaista, on jäljen lopussa purkki joka on esineenä, koira ilmaisee sen esimerkiksi menemällä maahan ja saa ruuan palkkana.

Pennun kanssa ensimmäinen suora jälki on vähintään 20 metriä pitkä. Lyhyemmän jäljen tekeminen ei kannata, koska yleensä koira ei pääse kovin lyhyen jäljen ”sisään”. Kun koira jäljestää 50 metriä sujuvasti, aletaan vähentämään ruokaa jäljellä. Namien määrää vähennettäessä pitää olla kuitenkin varovainen, että ruokaa ei ole aina yhtä tasaisin välein vaan satunnaisin välein.

Jäljen vaikeuttaminen

Kulmien kouluttaminen riippuu paljon koirasta. Voidaan laittaa enemmän nameja ennen kulmaa, tai kulman päälle, tai vaikka heti käännöksen jälkeen. Samaa tapaa kannattaa kokeilla useamman kerran ennen kuin vaihtaa strategiaa. Kuosmanen aloittaa heti 90 asteen kulmilla. Piikkejä kouluttaessa Kuosmanen tekee ne todella terävänä, jotta koira oppii jäljestämään tarkasti.

Yleensä ottaen Kuosmasen mielestä koira mikä jaksaa ajaa pitkää, suoraa jälkeä hyvin, osaa kyllä ajaa kulmatkin hyvin. Tämä johtuu siitä, että pitkät, suorat jäljet parantavat parhaiten koiran pitkäjänteisyyttä.

Kuosmanen yleensä ajaa tuoreita jälkiä, koska hänen mukaansa ne ovat vaikeampia. Tämä johtuu siitä, että hajujälki voimakas mutta ”levällään” kun jälki on tuore. Hänen mukaansa tuoreen jäljen ajaminen usein tekee koirasta tarkan. Ennen tärkeää koetta (FH) hän kuitenkin tekee myös 2-3 tuntia vanhoja jälkiä. Hän jäljestää kaikissa sääolosuhteissa, jotta koira oppii erilaisiin olosuhteisiin, mutta ei jäljestä lumella. Treenimäärät sovitetaan koiran tarpeisiin, ja joskus menee viikko tai kaksikin viikkoa ettei ajeta yhtään jälkeä.

Jäljen pidentämisen hän tekee niin, että ajetaan pari tai kolme saman mittaista jälkeä, jonka jälkeen ajetaan 5 metriä pidempi jälki ja sitten pieni tauko. Sen jälkeen taas katsotaan osaako koira sen pidemmän jäljen, ajetaan muutama jälki, kasvatetaan pituutta ja taas tauko. Varsinkin pennulla on tärkeää antaa myös lepopäiviä jäljestämisestä, koska silloin koira kehittyy.

Jäljen hukkaamisesta nousi esille se, että ohjaajan pitää oppia lukemaan milloin koira hukkaa jäljen, koska siihen pitäisi reagoida mahdollisimman nopeasti. Käytännössä toimitaan niin, että viedään koira rauhallisesti siihen paikkaan missä se oli viimeksi jäljellä ja annetaan koiran itse löytää jälki uudelleen. Se vaatii siis sen, että ohjaaja näkee koirasta milloin se on jäljellä, ja painaa myös mieleensä koiran jäljestäessä missä kohdalla se on jäljellä.

Koiralle palkkio on se, että se löytää jäljen, koska jäljestäminen itsessään on palkitseva käytös. Jos koira siis poistuu hetkellisesti jäljeltä tai harhailee, pysähdytään ja odotetaan, että koira itse ratkaisee asian ja löytää jäljen, jonka jälkeen jatketaan etenemistä. Samoin toimitaan jos koira nostaa kuonoa liikaa – pysähdytään ilman nykimistä, odotetaan, että koira laskee kuonon ja taas jatketaan menoa kun koira itse oivaltaa asian.

Kuosmanen ei erikseen tee harhajälkiä, vaan sen kouluttaminen tulee itsekseen kun tekee jälkiä paikkoihin missä on muitakin kulkenut. Hänen mukaansa se, jos koira helposti ”lankeaa” harhajälkiin, se voi olla merkki siitä, että koira on jäljestäessään liian kuormittunut.

Yleensä ottaen, jälki ei saa olla liian helppo eikä liian vaikea. Jos käy niin, että jälki oli liian vaikea, tehdään uudelleen ihan samanlainen jälki, mutta niin että siellä on vähän enemmän ruokaa.

Esineilmaisu

On olemassa erilaisia tapoja kouluttaa esineilmaisu. Kuosmanen kouluttaa sen ensin erikseen ilman jälkeä ja ruokapurkilla. Käytännössä ruokapurkki on maassa, koiran löytäessä purkin, se pyydetään maahan ja purkki avataan. Kuosmanen antaa kaiken ruuan jälkitreenissä maan kautta, eli hän kaataa ruuan maahan koiralle syötäväksi. Kun tämä sujuu erikseen, voidaan purkit ottaa mukaan jäljelle.

Kun halutaan ottaa käyttöön muut esineet (kepit), laitetaan keppi jäljelle purkin päälle. Kun koira on ilmaissut useamman kerran kepin ja purkin, jätetäänkin purkki pois ja koira saa palkan ohjaajan taskusta. Purkissa tai ohjaajan taskussa on oltava vielä parempaa ruokaa kuin jäljellä jalanjäljissä oleva ruoka, jotta koira motivoituu ilmaisusta. Kuosmanen palkkaa ilmaisusta kunnon palkalla, ei millään pienellä yksittäisellä namilla, ja palkkaa koiraa myös kokeessa koiran ilmaistessa. Sen lisäksi, vaikka koiralla tehdään jo esineilmaisuja ja se on kokenut jälkikoira, niin sillä on siltikin jäljellä aina jonkin verran ruokaa – koira ansaitsee palkkion aina jäljestäessään. Kuosmasella on sen lisäksi vielä autossa purkki ruokaa eli koira saa tehdystä työstä vielä loppupalkan.

Kuosmanen painotti sitä, että esineilmaisussa (tai muutenkaan jäljestäessä) ei saa missään nimessä paineistaa koiraa millään tavalla, koska ilmaisun pitää pysyä todella palkitsevana. Koiran ilmaistessa maahanmenolla koira pääsee lepäämään, joten se voi ilmaisukäytöksenä toimia itsessään palkitsevana koiralle. Minkä tahansa käytöksen valitseekaan koiralle ilmaisuksi, niin väkisin sitä ei saa missään nimessä tehdä.

Jos koira menee esineestä yli, pyydetään koira takaisin, ja ajetaan uudelleen esineen yli niin monta kertaa, että koira itse huomaa ilmaista esineen. Esineilmaisun jälkeen, kun jatketaan jäljestämistä, voi laittaa seuraaville askelille muutaman makupalan, jotta koira jatkaa jäljestämistä rauhallisesti, keskittyneesti ja oikeaan suuntaan.

Muita huomioita

Kuosmanen tekee paljon itse jälkiä koirilleen, mutta huomauttaa kuitenkin, että joitakin vieraita jälkiä on hyvä tehdä varsinkin nuorelle koiralle jotta se oppii vieraisiinkin jälkiin. Ennen kokeita Kuosmanen tekee noin 4-5 vierasta jälkeä, jotta koira on valmiimpi kokeen olosuhteisiin. Kokeiden tai muuten jäljestämisen jälkeen hän ei tee mitään ”palauttavia” harjoituksia, vaan ruokkii koiran, antaa sen levätä ja painottaa, että jäljestämisen (ja muun treenaamisen) vastapainoksi koiran pitää pääsyä purkamaan itseään vapailla metsälenkeillä ja oleskelulla ilman käskyttämistä.

Välineistä hän suosii ketjukaulainta pennusta saakka, ja liinaa joka kulkee koiran jalkojen alta. Ketjukaulain rajoittaa koiran halua vetää liian voimakkaasti. Kaulain ei kuitenkaan saa olla kuristavalla. Kuosmasen mukaan hänen koiransa jäljestävät niin rauhallisesti, että hän voi pitää liinasta kiinni kahdella sormella.

Omasta mielestäni epämiellyttävän pannan käyttöä tehokkaampi keino vauhdin rajoittamiseen olisi yksinkertaisesti se, että koira pääsee jatkamaan jälkeä/namien syömistä vain kun se etenee rauhallisesti. Sen lisäksi mietin, että vaikka ketjukaulaimella koira oppisi jäljestämään vetämättä, niin se tuskin tapahtuu hetkessä – ja siihen saakka koiran niskaan kohdistuu voimakas paine jolla on potentiaalia aiheuttaa fyysisiä vammoja esimerkiksi koiran kaularankaan. En ainakaan itse haluaisi ottaa sitä riskiä.

Liinan käyttöön liittyen Kuosmanen kommentoi, että hän siirtyy kulkemaan 10 metrin liinan päähän jo pennun ensimmäisen vuoden aikana ja kun jäljet alkavat olemaan 100 metriä tai enemmän. Hänen mukaansa on paras antaa koiralle vapaus toimia parhaaksi näkemällään tavalla ja varoa kuormittamasta koiraa liikaa – siksi on järkevää melko pian siirtyä sinne liinan päähän ja antaa koiralle työrauha.

Kuosmasen mukaan pakotteiden käyttö koiran tehdessä virheen jäljellä on järjen vastaista. Ohjaajan on hyväksyttävä koiran taidot ja sen lisäksi koiran ylimääräinen kuormitus on haitallista koska jäljestys itsessään kuormittaa jo koiraa. Esimerkiksi liinalla annetusta pakotteesta Kuosmanen totesi, että koira ei ymmärrä mihin pakote liittyy, ja saattaa olla, että pakotteiden jälkeen se ei loppujen lopuksi uskalla tehdä enää mitään.
Paras strategia jäljestäessä on yksinkertaisesti pysähtyä ja odottaa että koira ratkaisee ongelman itse. Hänen mukaansa virheen tapahtuessa, kuten ei muutenkaan jäljellä, ei kannata höpötellä koiralle mitään, ei hokea käskyjä tai muutakaan. On huomattava, ettei kehuminenkaan jäljellä ole välttämättä hyvä idea, koska se saattaa turhaan keskeyttää koiran työskentelyn ja haitata sen keskittymistä.

Muutenkin jäljestäessä on hyvä muistaa, että koirat eivät ole koneita, vaan eläimiä ja niille tulee epäonnistumisia aina välillä. Tärkeää on niistä huolimatta antaa koiralle työskentelyrauha. Kuosmasen mukaan jäljen kouluttaminen on pienistä asioista kiinni, ja pienillä asioilla saa muutettua paljon. Jälkikoulutuksessa perusta pitää olla huolellisesti rakennettu, tai muuten saattaa törmätä ongelmiin pidemmällä. Hän painottaa koiran työrauhaa ja sanoi lopuksi mielestäni hyvin: koiran kanssa pitää treenatessa olla hauskaa. Olen täysin samaa mieltä!

Vaikka olenkin kouluttanut Ässälle jäljen esineilmaisun kautta, koen, että sain tästä luennosta paljon arvokkaita ajatuksia treenin eteenpäin viemiseen ja myös vahvistusta aiemmin oppimalleni – koira oppii parhaiten kun se saa itse oivaltaa. Vaikka luento oli pitkä, niin Vesa Kuosmanen piti esimerkeillä ja mukavalla tyylillään sen erittäin mielenkiintoisena. Kevättä odotellessa siis, Ässäseni…

 

Rauniotreenit 10.8.2015

Kyseessä olivat syksyn ensimmäiset rauniotreenit, ja tarkoituksena oli tehdä melko helppo treeni Ässälle edellisen, haastavan hakutreenin jälkeen. Teemana oli kuitenkin yhä irtoaminen. Häiriöääniä tai -henkilöitä ei ollut treenin aikana. 

Tulin radalle melko suoraan autosta, enkä ottanut tottista oikeastaan ollenkaan mukaan – koira siis sai vetää radalle lähetyspaikkaan. Maalimiehiä oli kolme, ja he menivät piiloihin yksitellen. Piilot olivat kaikki puoliksi avoimia. Kaikki maalimiehet olivat n. 15-30 metrin päässä lähetyspaikoista, ja lähetettyäni koiran pysyin paikoillani.

Ensimmäinen lähetys oli aivan äskettäin käytetyn piilon lähellä. Piilo oli kallellaan oleva roskapönttö, jonka edessä oli pieni penkki. Ässä haisteli ja haisteli piiloa, ja ihmetteli, että missä maalimies on – ja sieltä se tuli sitten, pieni turhautumishaukku… Tätä ei todellakaan haluta harjoitella, ja juttelimmekin kouluttajan kanssa treenin jälkeen, että jatkossa kun aletaan siirtymään umpipiiloja kohti, täytyy kriteeriä nostaa todella varovasti. Jos koira pääsee turhautumaan liikaa tarkentaessaan piiloa, se haukku tulee varmasti uudelleenkin ja se ei ole toivottavaa. Toki tässä koira myös oppi varmasti vähän erottamaan miltä haisee piilo jossa on äsken ollut maalimies vs. piilo jossa on nyt maalimies. 

Lähetin siis Ässän uudelleen piilon suuntaan, ja sillä toisella kerralla se irtosi ihan kivasti, vaikkakin hyvin maavainuisesti jälkeä etsien tai jäljestäen. Se löysi maalimiehen, ja lähti tuomaan rullaa  – minulla ei ollut näköyhteyttä koiraan sen nostaessa rullan ja kääntyessä minua kohti, joten olin tosi tyyväinen että se toi rullan perille saakka. Aivan aluksihan se pudotti rullan jos se ei nähnyt minua heti rullan nostettuaan. Joten edistystä on tapahtunut.

Muillakin piiloilla ilmaisut sujuivat tosi nätisti. Ainoa mihin pitää nyt muistaa kiinnittää huomiota on ajan vaihtelu sekä rullan luovutuksen ja näytölle lähetyksen välillä että näytön maahanmenon ja palkan saamisen välillä. Tässä treenissä pyysin maalimiehiä laskemaan kolmeen, viiteen ja kahdeksaan ennen kuin ottavat palkkapurkin taskusta, sekä itse yritin muistaa odottaa aina vähän pidempään ennen kuin annan vihjeen ”näytä”.

Toinen piiloista oli paremmin tuuleen päin, joten Ässä haki ”yläpäisesti” ja löysi maalimiehen nopeasti. Kolmas maalimies oli taas myötätuulen puolella, ja koirakin oli jo melko väsähtänyt. En saanut sitä ensimmäisestä lähetyspaikasta irtoamaan, ja siirryin vähän eteenpäin. Viimein lähetin koiran tietämättäni kohdasta, josta se pääsi nappaamaan jäljen, ja löysi kyllä sitten maalimiehenkin. 

Juteltiin kouluttajan kanssa myös lähetyksestä. Olen pyytänyt Ässän istumaan lähetystä varten, ja kouluttaja ehdotti, että antaisin koiran seisoa istumisen sijaan. Olen jättänyt jo istumisen pois rullan luovutuksen ja näytölle lähettämisen välistä, koska se oli Ässälle todella vaikeaa ja se pysyy ihan hyvin paikoillaan kunnes annan luvan lähteä näytölle. Lähetyksessä istuminen todennäköisesti laskee koiran virettä jonkin verran, ja on kyllä ehkä kuitenkin turha – tärkeintä on aina saada koira mahdollisimman tehokkaasti etsimään eikä suorittaa muodollisuuksia niiden itsensä vuoksi. 

Istumisen takana on toki ajatus, että se on selkeämpi käytös koiralle, eli että se ei lipsuisi kriteeristä ja ota niin helposti askelia eteenpäin. Näytölle lähetyksen kanssa lipsumista ei ole kuitenkaan merkittävästi tapahtunut, joten taidan jättää istumisen pois myös lähettämisestä. Täytyy myös siinä kuitenkin vaihdella aikaa kuinka kauan koiraa seisottaa ennen lähetystä ja varmistaa, että lähetysvihje on koiran näkökulmasta varmasti se sana eikä esim. käden asento tai muu oma elekieli.

Vielä jäljestämisestä – eihän se jäljestäminen sinänsä pahasta ole, tärkeintä on, että koira löytää sen ihmisen. Mutta, koiran pitäisi oppia käyttämään sekä maavainua, että ilmavainua etsinnässä, koska sitä jälkeä ei aina ole ainakaan siinä suunnassa mistä koira tulee. Ja koska Ässällä on jäljestys jo todella vahva, olisi hyvä että se harjoittelisi enemmän ilmavainua tässä koulutusvaiheessa. Joten alla muutama ajatus seuraaviin treeneihin tämän treenin perusteella:

– maksimissaan 1-2 maalimiestä ja heillä todella isot palkat eli varmistetaan, että koira jaksaa juosta täysiä etsiessään, saa varmasti ison vahvisteen työstään ja sille jää metsästä/radalta lähtiessä olo, että olisi voinut tehdä lisääkin

– maalimiehet menevät piiloihin kaukaa kiertäen, jotta jäljestämisen mahdollisuus on minimoitu

– etäisyys maalimiehelle on maksimissaan 20-25 metriä, jos myötätuulessa niin selvästi lähempänä

– pysyn jatkossakin paikoillani, että koira oppii irtoamaan vaikka minä en liiku