Tottistreenit 14.5.2013

Jatkoimme eilen Vision valmennusryhmätreenejä, mutta siirryimme ”yksilövalmennuksesta” ryhmätreeniin. Toki meillä on vielä hiottavaa liikkeiden teknisissä suorituksissa, mutta tärkeintä on saada häiriötreeniä sekä kokeenomaista treeniä. Jännitin jonkinverran treeniä, varsinkin kun pääsin paikan päälle ja kenttä oli pienempi kuin odotin. Treeni kuitenkin sujui hyvin, Tomppa jaksoi keskittyä minuun ja liikkeiden suorittamiseen eikä se kiihtynyt toisista koirista.

Alkuun tehtiin harjoitus, jossa pääsi harjoittelemaan omaa fokusta treenin aikana. Oman käytöksen ja olemuksen hallinta olisi hyvä olla kunnossa etenkin jännittämisen suhteen – Tomppa reagoi voimakkaasti siihen, jos jännitän ja lopputuloksena se ei pysty suoriutumaan annetuista tehtävistä. Voisi muistaa jokaisessa treenissä nämä asiat, aloittaen tärkeimmästä:

  • Pidä keskittyminen 100%:sti koirassa ja sen käytöksessä
  • Rentouta hartiat, hengitä, hymyile
  • Aloita aina helposta (vahvistetiheys korkea, lyhyt aika/matka) ja vaikeuta treeniä koiran sen hetkisen osaamisen mukaan joko nopeasti tai hitaasti
  • Päätä etukäteen mitä treenaat ja kuinka kauan/kuinka monta toistoa, pysy suunnitelmassa

Tämän jälkeen treenattiin lyhyesti maasta luoksetuloa erittäin lyhyellä etäisyydellä – se tuntui olevan liian hankala treeni uudessa paikassa, vihje ei toiminut alkuun lainkaan, mutta pikkuhiljaa alkoi koira rentoutumaan ja osasi liikkeen paremmin. Sen jälkeen ohjaaja tarkisti meidän seuraamisen – koiran asento ja suoruus olivat hyvällä mallilla. Ohjeeksi saatiin vaihdella sopivasti namipalkan ja lelupalkan välillä, kuitenkin lelupalkkaa säännöstellen niin ettei koira kuumene liikaa. Tärkeintä seuraamisessa on vahvistaa katsekontaktia ja vahvisteaikataulun avulla lisätä askelia/laskea vahvistetiheyttä.

Lopuksi tehtiin pitkä paikallamakuu. Treeni alkoi hyvin, Tomppa pysyi varmasti vaikka hiukan vedin hihnasta, kävelin ympäriinsä ja olin välillä selkä koiraan päin. Paikallamakuu kuitenkin hiukan keskeytyi kun lähelle tuli treenikaveri. Tomppa oli treenin aikana vain vähän vilkuillut muita koiria, mutta niistä vilkaisuista suurin osa oli tähän mustaan koiraan päin. Mustiin koiriin Tompalla on kahdenlaista historiaa, toisaalta mustat labbikset on Tompan mielestä erittäin kivoja mutta taas esim. rotikat on vähän epäilyttäviä. Tarkkailun arvoinen siis tämäkin musta koira oli, ja kun se tuli paikallemakuuseen, Tomppa höristi korviaan, katsoi koiraa ja alkoi nousta. Tästä vein sen namimagneetilla metrin pari kauemmaksi, pyysin makuulle ja nostin joksikin aikaa vahvistetiheyttä. Sen jälkeen musta koira ei ollut enää ongelma. Paikallamakuu kesti n. 10 min, jona aikana palkkasin ainakin kerran tai pari kertaa minuutin aikana, välillä useammin. Treenin aikana ohjaaja käveli koirien ympärillä, edessä ja takana ja kävi välillä palkkaamassa koiria, ja treenin loppupuolella eri koirat kävivät kävelemässä kaikkien koirien edessä. Harjoituksen lopuksi kun lähdettiin autolle, Tomppa oli aika sopivassa ”mielentilassa” – oli rento ja rauhallinen muttei kuitenkaan täysin poissaoleva.

Seuraavalla kerralla on tarkoitus hioa BH-kokeen jääviä liikkeitä. Niitä olisi hyvä nyt treenata itsekseen teknisesti vahvemmiksi, jotta päästään tekemään kunnolla häiriötreeniä ensi viikon tiistaina. Jäävistä istumaan jääminen on Tompalla erittäin vahva, mutta makuulle jääminen ja siitä luoksetulo ei niinkään. Pitkällä etäisyydellä koira ei meinaa osata jarruttaa ajoissa vaan tulee joko päin tai juoksee ohi. Luoksetulon ärsykekontrollissa on treenaamista (välillä ei tule vihjeestä jos häiriöinen ympäristö, välillä tulee vaikka en kutsu kun on niin innoissaan, ja välillä tulee pelkästä suun aukaisemista jota ollaan treenattu pois). En myöskään ole täysin varma siitä jos samalla kentällä on lähellä mielenkiintoisia koiria,  tuleeko Tomppa minun luokseni vai meneekö moikkaamaan kavereita… No ainakin on jotain treenattavaa ja parannettavaa 🙂