Syksyn paras riistatyö – supikoiralle

Tänä syksynä on olleet lintukohtaamiset harvassa – puinnit menivät taas todella myöhään, joten fasaanit ja peltopyyt ovat piileskelleet pystyviljassa, ja syyn metsäkanalintukauden rajoittamiseen Etelä-Pohjanmaalla saa itse todeta samotessaan tyhjiä metsiä.

Tänään lähdettiin etsimään fasaaneja, mutta eipä niitä tänäänkään nähty. Siitä huolimatta, saatiin silti ihan jännittävä päivä aikaan. Kuljettuamme jo toista tuntia, nevan viereisellä pellolla Ässä alkoi tarkentamaan pellon keskellä olevaan puimatta jätettyyn pystykauraan. Se otti todella tyylikkään ja tiiviin seisonnan, ja mielessä oli jo että viimeinkin tämän syksyn kuljetut kilometrit tuottavat tulosta! Käsky nostaa ”aja”, ja koira ryntää eteenpäin eikä mitään lähde lentoon. Uusi nopea seisonta, avanssikäsky ja koira hyökkää metrin sivuun, tarttuu johonkin ja ravistaa. Ja sitten näen sen, sekä Ässän että minun ensimmäisen supin.

Ensimmäinen ajatus oli, että tämä täytyy ikuistaa, joten alla video tästä kohtaamisesta. Mielessä pyöri jollain asteella myös, että miten saisin edes ammuttua ne (kuten videosta näkyy, supeja olikin kaksi kappaletta) koiran pyöriessä lähellä. En halua nuorelle koiralle missään nimessä ampua riistaa jos on mitään riskiä, että se lähtisi perään.

Supien jatkettua matkaa, soitin isälle ja sieltä onneksi tuli muistutus, että nyt jäi riistanhoitotyö tekemättä, ehdottomasti olisi pitänyt lopettaa tämä pariskunta. Hetken aikaa omaa tyhmyyttäni kiroiltuani, lähdin Ässän kanssa supien suuntaan. Ässä lähti jäljestämään supeja nevalle ja minä perässä. Yhtäkkiä nevalla liikkui jotain – hirvi liikkui 50 metrin päässä. Kutsuin Ässän luokse ja laitoin hetkeksi hihnaan kun ihailtiin ohimenevää hirveä. Sen mentyä jatkettiin taas supijahtia.

Ässän jäljestettyä reilut 400 metriä, näin kuin se seisahtui ojan viereen. Ei ottanut varsinaista seisontaa, vaan jäi pystypäin tuijottamaan ojaan. Tultuani lähemmäksi se alkoi haukkumaan, ja supihan siellä oli. Oli kyllä mahtava nähdä miten hyvin Ässä jäljitti eläimen, eteni kyllä minun edellä mutta odotti aina jos jäin näkymättömiin, ja taas jatkettiin.

Lähelle päästyäni, pyysin Ässän taakse ja käskin istumaan, ja kun vaikutti siltä että Ässä oli rauhallinen, sai supi siirtyä autuaammille metsästysmaille. Ässä pysyi hyvin paikoillaan, kehuin ja silitin sitä ja annoin muutaman kinkunpalan taskusta. Tämän jälkeen vapautin Ässän tutkimaan supia lähemmin. Alla pari videota vielä tästä, Ässää kyllä jännitti supi aika paljon mutta loppujen lopuksi se tarttui siihen, kuten toisesta videosta näkyy. En halunnut painostaa sitä enempää enkä vaatinut sitä tuomaan supia ylös ojasta – eiköhän se seuraavalla kohtaamisella ole jo reippaampi ja ärhäkämpi näiden kanssa.

Valitettavasti toista supia ei enää löydetty, vaikka kovasti haravoimme lähialuetta. Sen sijaan Ässä löysi kaksi herkullista läjää mitä se alkoi vauhdilla syömään. Olin jo ihan kauhuissani, että ei vaan ole ihmisestä lähtöisin – jokainen koiranomistaja tietää miten ällöttävää se on jos koira pääsee syömään ihmisen jätöksiä…

Tarkemmin läjiä tutkittuani tajusin, että ei ole ihmisestä lähtöisin nämä, oli nimittäin sen verran paksua jöötiä ja seassa kauraa. Näytettyä kuvan isälle, veikkaus oli sama kuin minulla – karhunjätöksiä nimittäin. Olispa ollut jännittävän päivän huipennus jos oltaisiin karhu nähty päivän päätteeksi! Jospa huomenna olisi tapahtumia myös lintujen osalta 🙂

img_4241

 Jälkikirjoitus 16.10.2016: karhu oli nähty tänään parin kilometrin päässä tältä nevalta, oli kuulemma ollut iso nalle. Eilisen nevan ja tämän päivän havaintopaikan välissä on yksi kylä ja paikallinen pururata 🙂