Rauniotreenit 10.8.2015

Kyseessä olivat syksyn ensimmäiset rauniotreenit, ja tarkoituksena oli tehdä melko helppo treeni Ässälle edellisen, haastavan hakutreenin jälkeen. Teemana oli kuitenkin yhä irtoaminen. Häiriöääniä tai -henkilöitä ei ollut treenin aikana. 

Tulin radalle melko suoraan autosta, enkä ottanut tottista oikeastaan ollenkaan mukaan – koira siis sai vetää radalle lähetyspaikkaan. Maalimiehiä oli kolme, ja he menivät piiloihin yksitellen. Piilot olivat kaikki puoliksi avoimia. Kaikki maalimiehet olivat n. 15-30 metrin päässä lähetyspaikoista, ja lähetettyäni koiran pysyin paikoillani.

Ensimmäinen lähetys oli aivan äskettäin käytetyn piilon lähellä. Piilo oli kallellaan oleva roskapönttö, jonka edessä oli pieni penkki. Ässä haisteli ja haisteli piiloa, ja ihmetteli, että missä maalimies on – ja sieltä se tuli sitten, pieni turhautumishaukku… Tätä ei todellakaan haluta harjoitella, ja juttelimmekin kouluttajan kanssa treenin jälkeen, että jatkossa kun aletaan siirtymään umpipiiloja kohti, täytyy kriteeriä nostaa todella varovasti. Jos koira pääsee turhautumaan liikaa tarkentaessaan piiloa, se haukku tulee varmasti uudelleenkin ja se ei ole toivottavaa. Toki tässä koira myös oppi varmasti vähän erottamaan miltä haisee piilo jossa on äsken ollut maalimies vs. piilo jossa on nyt maalimies. 

Lähetin siis Ässän uudelleen piilon suuntaan, ja sillä toisella kerralla se irtosi ihan kivasti, vaikkakin hyvin maavainuisesti jälkeä etsien tai jäljestäen. Se löysi maalimiehen, ja lähti tuomaan rullaa  – minulla ei ollut näköyhteyttä koiraan sen nostaessa rullan ja kääntyessä minua kohti, joten olin tosi tyyväinen että se toi rullan perille saakka. Aivan aluksihan se pudotti rullan jos se ei nähnyt minua heti rullan nostettuaan. Joten edistystä on tapahtunut.

Muillakin piiloilla ilmaisut sujuivat tosi nätisti. Ainoa mihin pitää nyt muistaa kiinnittää huomiota on ajan vaihtelu sekä rullan luovutuksen ja näytölle lähetyksen välillä että näytön maahanmenon ja palkan saamisen välillä. Tässä treenissä pyysin maalimiehiä laskemaan kolmeen, viiteen ja kahdeksaan ennen kuin ottavat palkkapurkin taskusta, sekä itse yritin muistaa odottaa aina vähän pidempään ennen kuin annan vihjeen ”näytä”.

Toinen piiloista oli paremmin tuuleen päin, joten Ässä haki ”yläpäisesti” ja löysi maalimiehen nopeasti. Kolmas maalimies oli taas myötätuulen puolella, ja koirakin oli jo melko väsähtänyt. En saanut sitä ensimmäisestä lähetyspaikasta irtoamaan, ja siirryin vähän eteenpäin. Viimein lähetin koiran tietämättäni kohdasta, josta se pääsi nappaamaan jäljen, ja löysi kyllä sitten maalimiehenkin. 

Juteltiin kouluttajan kanssa myös lähetyksestä. Olen pyytänyt Ässän istumaan lähetystä varten, ja kouluttaja ehdotti, että antaisin koiran seisoa istumisen sijaan. Olen jättänyt jo istumisen pois rullan luovutuksen ja näytölle lähettämisen välistä, koska se oli Ässälle todella vaikeaa ja se pysyy ihan hyvin paikoillaan kunnes annan luvan lähteä näytölle. Lähetyksessä istuminen todennäköisesti laskee koiran virettä jonkin verran, ja on kyllä ehkä kuitenkin turha – tärkeintä on aina saada koira mahdollisimman tehokkaasti etsimään eikä suorittaa muodollisuuksia niiden itsensä vuoksi. 

Istumisen takana on toki ajatus, että se on selkeämpi käytös koiralle, eli että se ei lipsuisi kriteeristä ja ota niin helposti askelia eteenpäin. Näytölle lähetyksen kanssa lipsumista ei ole kuitenkaan merkittävästi tapahtunut, joten taidan jättää istumisen pois myös lähettämisestä. Täytyy myös siinä kuitenkin vaihdella aikaa kuinka kauan koiraa seisottaa ennen lähetystä ja varmistaa, että lähetysvihje on koiran näkökulmasta varmasti se sana eikä esim. käden asento tai muu oma elekieli.

Vielä jäljestämisestä – eihän se jäljestäminen sinänsä pahasta ole, tärkeintä on, että koira löytää sen ihmisen. Mutta, koiran pitäisi oppia käyttämään sekä maavainua, että ilmavainua etsinnässä, koska sitä jälkeä ei aina ole ainakaan siinä suunnassa mistä koira tulee. Ja koska Ässällä on jäljestys jo todella vahva, olisi hyvä että se harjoittelisi enemmän ilmavainua tässä koulutusvaiheessa. Joten alla muutama ajatus seuraaviin treeneihin tämän treenin perusteella:

– maksimissaan 1-2 maalimiestä ja heillä todella isot palkat eli varmistetaan, että koira jaksaa juosta täysiä etsiessään, saa varmasti ison vahvisteen työstään ja sille jää metsästä/radalta lähtiessä olo, että olisi voinut tehdä lisääkin

– maalimiehet menevät piiloihin kaukaa kiertäen, jotta jäljestämisen mahdollisuus on minimoitu

– etäisyys maalimiehelle on maksimissaan 20-25 metriä, jos myötätuulessa niin selvästi lähempänä

– pysyn jatkossakin paikoillani, että koira oppii irtoamaan vaikka minä en liiku

Tokotreenit 18.2.2015

Tokotreenissä aloitettiin häkkikäytösten treenaaminen. Osaa näistä taidoista oltiin jo treenattu muun muassa autohäkin yhteydessä, mutta opittavaakin riitti.

Päällimmäisenä huomiona voi todeta, että häkissä olo oli Ässälle melko kiihdyttävää, ja se haukkui runsaasti. Häkki ei ollut meidän oma, vaan koirakoulun lainahäkki eikä Ässä ollut sellaisessa metallihäkissä koskaan ollut. Autossa olevaan häkkiin liittyy jonkin verran kiihtymistä ja sitä myötä haukkumista – häkissä olo liittyy vahvasti treeneihin tai metsälle menoon, ja toisaalta häkkiin meno treenien jälkeen on Ässälle melko voimakas rangaistus, se kun ei haluaisi lopettaa treenaamista. Pentuaikana se myös nukkui kyläillessämme kevythäkissä, sitä käytettiin tilan rajaamiseen öisin. Tietyssä vaiheessa rauhoittuminen ja nukahtaminen oli Ässälle haastavaa, joten häkkiin liittyy siltäkin ajalta kiihdyttäviä kokemuksia.

Autohäkkiin menoa ollaan sheipattu runsaasti, mutta se ole vieläkään koiralle mieluista. Ässä saa myös treenin lopuksi aina loppupalkan häkkiin, yleensä possunkorvan tms. sekä runsaasti nameja. Tämän rutiinin myötä on kyllä tapahtunut edistystä, mutta vielä on tehtävääkin.

Treenissä aloitettiin siitä, että koira istuu häkissä, ja sitä palkataan häkin kattoon ja takaosaa kohti, jotta se pysyy takana ja istuallaan. Tästä lähdettiin vaiheittain työstämään oven avaamista ja auki pitoa niin, että koiraa ei vapauteta häkistä. Koiralle koulutettiin, että ovi aukeaa ja se saa palkan kun se istuu ja pysyy istumassa kun käsi laitetaan oven kahvalle. Seuraavaksi lisättiin omaa liikettä häiriöksi, sekä esimerkiksi houkuteltiin namilla koiraa ulos, koko ajan avaten ja sulkien häkin ovea. Kun tämä sujui, treenattiin hihnan laittamista pantaan ja ottamista pannasta pois.

Lopuksi lähdettiin treenaamaan koiran vapauttamista häkistä. Alle tehtiin vielä useampi toisto oven aukomista ja häiriöitä niin, että koira palkattiin häkkiin sen istuessa. Sitten annettiin koiralle vapauttava vihje, kuitenkin niin, että rajattiin hihnalla sen liikkumatilaa. Eli siten, että koira ei pääse kauaksi häkistä ja ohjaajasta. Tässä vaiheessa oli tarkoitus odottaa, että koira tarjoaa itse häkkiin menoa, ja sen jälkeen palkata koira runsaskätisesti häkkiin. Ässä ei kuitenkaan automaattisesti tarjonnut häkkiin menoa, joten sheippasin häkkiin menon uudelleen.

Ajatuksena on nyt hankkia oma metallihäkki, joka sopii tähän treeniin paremmin kuin kangashäkki (sekä kestää paremmin Ässän käsittelyä). Toivottavasti häkkitreenistä saadaan apua myös auton häkkiin menoon.

Match show 25.1.2015

Kävimme pitkästä aikaa match showssa, viimeinen kerta oli elokuun lopussa. Ässällä on viime kuukausina ollut jonkinlainen teini-epävarmuus-mörkö-vaihe muita koiria kohtaan, ja tavoitteena oli siedättää sitä muihin koiriin, sekä totuttaa näyttely/koeympäristöön, jossa on paljon muita koiria.

Match show oli todella suosittu, koiria oli todella paljon ja meteliä sen mukaan. Paikka oli pienehkö agilityhalli. Ässä haukkui jo hallille kävellessä melko paljon ja hallin sisällä myös. Asetuin sen kanssa jonoon, ja lähdin palkkaamaan sitä sekä muiden koirien katsomisesta, että minun katsomisesta. En välittänyt haukkumisesta, palkkasin sitä vaikka se haukkui – haukku johtuu epävarmuudesta, ja paras keino sen korjaamiseen on vastaehdollistaminen, joten toisen koiran katsomisesta seuraa nami ja haukkuminen vähenee sitä mukaa kun koira kokee olonsa paremmaksi ja rennommaksi. Haukkuminen alkoi jonossa jo vähenemään, ja pystyttiin tekemään myös istumista, sivulletuloa ja kämmenkosketusta odottaessa – jono oli todella pitkä…

Sen jälkeen siirryttiin kehän laidalle odottamaan vuoroamme, ja odotuskin oli pitkä koska etenkin isoissa pennuissa oli todella paljon koiria. Meillä oli mukana matto rauhoittumista varten, ja aloitettiin siitä, että Ässä makasi matolla ja sitä palkattiin etutassujen väliin korkealla vahvistetiheydellä. Taaskaan haukkumiseen ei kiinnitetty huomiota, ja jos se nousi, pyydettiin se uudelleen matolle ja jatkettiin palkkaamista. Haukkuminen väheni tässä vaiheessa lisää.

Välillä käytin Ässää ulkona, ja välillä annettiin sille myös possunkorva syötäväksi ja leikittiin myös vetoleikkiä. Oli todella mukava huomata, että stressistä ja haukkumisesta huolimatta, se pystyi koko ajan syömään, hieman rentoutumaankin, ja myös leikkimään. Ja kaikista mukavin oli huomata, että kun alkupäivästä se haukkui useimmille ohimeneville koirille, loppupäivästä se yritti saada ohikulkevia koiria leikkimään, ja se oli todella vapautuneen ja iloisen oloinen pitkän päivän lopuksikin. Siedätys ja vastaehdollistaminen siis toimi, toki jatketaan match showssa käymistä, mutta jo tämä reissu oli hyvin antoisa.

Itse tuomarin edessä esiintyminen meni ihan ok. Ässä seisoo jo todella hyvin ja rauhallisesti, ja antoi tuomarin katsoa hampaat ja tunnustella kehoa hienosti. Juokseminen sai taas aikaan innostumisen. Kun juoksin rauhallisemmin, saatiin pieniä pätkiä raviakin – toki hitaasta vauhdista johtuen ravi oli melko pomppivaa, mutta vauhdin nostaminen olisi ollut liian hauskaa Ässälle ja oltaisiin taas menty ravista hihassa roikkumiseen 😀 Mutta kaiken kaikkiaan reissu oli hyvä, ja sekä kehästä että kehän ulkopuolelta jäi hyvä fiilis ja tuntui siltä, että oppimista tapahtui! Alla muutama kuva ja videokin meidän ”esiintymisestä” kehässä.

IMG_5501 IMG_5526 IMG_5533 IMG_5537 IMG_5541 IMG_5546

 

 

Tottistreeniä 2.1.2015

Käymme talven aikana viisi kertaa treenaamassa sisätiloissa pelastuskoiraporukan kanssa tottelevaisuutta, nyt on takana ensimmäinen kerta. Kyseessä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun ollaan Ässän kanssa treenissä jossa on muitakin koiria, ja me keskitytäänkin treenaamisessa lähinnä häiriötreeniin.

Tilana oli Koirakoulu Kompassin tokotila, ja sinne meno onkin aika haastavaa koska reitillä on yleensä koiria, jotka odottavat vuoroaan viereiseen agilitytilaan. Myös tokotilassa verhon takaa kuuluu koirien juoksua ja haukkua kun kukin koira suorittaa rataa vuorollaan.

Ässän kanssa tehtiin lyhyitä pätkiä seuraamista, katsekontaktia, käskystä istumista ja käännöksiä, mutta pääpaino oli toisen koirien katsomisesta palkkaaminen. Se haukkui jonkun verran etenkin alkuun, mutta rauhoittui tunnin edetessä. Palkkaan Ässää toisten koirien katsomisesta vaikka se haukkuisi, koska haukkuminen johtuu sen epävarmuudesta – samaa on ollut huomattavissa lenkeillö teini-iän myötä. Uskon, että tämäkin vaihe on ohimenevä, mutta toki käytän jatkossakin vastaehdollistamista aina kun se näkee toisen koiran joko lenkillä tai treeneissä, kuten ollaan tehty pennusta saakka.

Joku voisi ajatella, että jos koiraa palkitsee kun se haukkuu toista koiraa tai kun se on peloissaan tai epävarma, että koiran tunnetila ja haukkuminen vahvistuu ja lisääntyy. Siinä käy kuitenkin päinvastoin, koska haukkumisen syy on epävarmuus ja pelko, ja korjatakseni syyn käyttäytymiseen, täytyy muuttaa koiran tunnetilaa. Vastaehdollistamalla eli liittämällä toisen koiran näkemiseen mukavia asioita (=ruokaa), koiran tarve haukkua toiselle koiralle poistuu.

Eli varsinaisissa toko/tottisliikkeissä ei tapahtunut mitään edistystä tässä treenissä, mutta Ässä selkeästi keskittyi minuun paremmin ja paremmin tunnin edetessä, muista koirista huolimatta. Treenissä harjoiteltiin myös omalla matolla taukoilua, joka sekin sujui suhteellisen hyvin. Ensi treenissä todennäköiseeti jatketaan helppojen tehtävien ja matolla taukoilun merkeissä, ja pääfokus on vastaehdollistamisessa toisiin koiriin ja toisesta salista kuuluviin ääniin.

Hau hau hau…

Otsikko on ollut tuttu ääni meillä viime aikoina. Ässällä on todennäköisesti sekä mörköikä, että weimareille rodunomainen vahtimiskäytös heräämässä, ja pentuajan viilipyttymäisesti kaikkeen suhtautuva koiranalku on muuttunut pieneenkin rasahdukseen reagoivaksi haukkuhirmuksi. Tai ehkä vähän liioittelen, ei haukkuminen sentään jatkuvaa ole mutta selvä muutos on tapahtunut.

Mörkö-haukkumiseen ollaan reagoitu nameilla ja rauhoittavalla puheella, ja jos mahdollista, ollaan rauhassa edetty haukun aiheuttanutta asiaa kohti ja viety koira toteamaan että mitään vaaraa ei ole. On se ihmeellistä miten niinkin pienet asiat kuin yhtäkkiä lattialle ilmestynyt punainen kangaspussi tai parkkipaikalla seisova skootteri voivatkin olla niin pelottavia.

Vahtimishaukkumiseen, eli kun se katsoo ikkunasta ja näkee jotain tai ulkoa kuuluu selkeästi joku ääni, ollaan reagoitu vastaehdollistamalla eli annettu nameja suuhun tai heitetty vaikkapa lattialle jotta se joutuu niitä etsimään. Puhutaan myös sille rauhoittavasti jos se kiihtyy jostain äänestä, sekä välillä suljetaan kaihtimet niin, että saadaan kontrolloitua vahtimisen laukaisevia tekijöitä. Näitä on tehty jo jonkun aikaa, mutta vielä vahtihaukkumista esiintyy jonkin verran. Varmaankin on parhaasta yrityksestä huolimatta jäänyt liian monta vahtikertaa ”vastaehdollistamatta”, etenkin kun se yksin ollessaan todennäköisesti myös jonkin verran vahtii.

En kuitenkaan usko, että se haukkuu yksinollessaan ikävää – Tompan kärsittyä eroahdistuksesta, uskon että osaan melko hyvin nähdä koiran käytöksestä eroahdistuksen merkit. Ennen kuin lähden aamulla, se ei stressaa eikä yritä seurata minua joka paikkaan, se puuhastelee omiaan ja leikkii leluilla tai puree puruluuta, ja kun se kuulee minun laittavan kenkiä jalkaan jne. se siirtyy odottamaan portin taakse sitä, että heitän sille kourallisen nameja jotta sillä on puuhaa sen aikaa kun lähden ulos. Kotiin tullessa se haukahtaa muutaman kerran kun kuulee ovea avattavan, jonka jälkeen se on hiljaa ja iloisesti mutta rauhallisesti heiluttaa häntää portin takana.

Mutta siis, parhaamme tehdään vahtimisen kitkemiseen, mutta saa nähdä kuinka hyvin siinä onnistutaan. Vastassa meitä on melko vahva rodunomainen taipumus. Vastaehdollistaessa on myös silloin tällöin sattunut mokia. Esimerkiksi jos olen ollut tietokoneella, koira on makoillut lattialla ja reagoinut rapusta tulevaan ääneen, olen pudotellut sille nameja koiraa katsomatta. Pian haukkua on tullut useammin, ja olen katsonut koiraan ja siinä se makoilee minua rauhallisesti katsellen ja välillä puksutellen… Eli hyvin nopeasti se vaihtaa vahtimisesta opittuun haukkumiseen, ja täytyykin olla todella tarkkana sen kanssa ettei tule lisättyä haukkumista sen vähenemisen sijaan.

Se haukkuminen mihin ainakin yritetään olla reagoimatta on vaativa haukku mitä yleensä esiintyy, kun koira laitetaan portin taakse kun vaikkapa ruokaillaan. Pentuna toki treenattiin portin takana tai häkissä oloa, mutta nyt alkaa olemaan sitä omaa tahtoa enemmän ja sitä myöten Ässä myös kovaäänisemmin tuntuu vaativan sitä tahtoaan läpi. Pääsääntöisesti siis yritetään olla edes katsomatta koiraa jos se haukkuu portin takana, ja avataan ovi vasta kun se rauhoittuu ja on useamman sekunnin hiljaa. Välillä se on haastavaa, ja naapureitakin käy joskus sääliksi, mutta parempi kärsiä nyt kuin opettaa se siihen, että se saa haukkumalla tahtonsa läpi.

Viimeinen ”haukkulaji” minkä kanssa ollaan painittu on yhdistelmä vaatimista, vahtimista ja turhautumista – eli jos koira on ollut vaativa treeni tai on ollut pitkä päivä ja haastavia tehtäviä päivän aikana, purkaantuu se joko treenin jälkeen tai viimeistään illalla nukkumaanmenoaikaan yleisenä ärinänä, purinana ja puksutteluna. Ollaan yritetty etenkin iltaisin rauhoittavaa puhetta, koiran silittelyä ja hieromista sekä myös huomaamattomuutta mutta mikään näistä ei ole tarjonnut ainakaan nopeaa ratkaisua. Luun pureskelu toimii melko hyvin, sekä jatkossa voisi myös kokeilla rauhallista haistelulenkkiä tai namien etsimistä sisällä koiran rauhoittamiseksi. Sekä tietenkin tarkempaa seurantaa siitä, millaisten päivien jälkeen tuota ”yliväsymistä” etenkin esiintyy – en usko, että meillä on liian kova treenitahti, mutta koiran jaksamisenhan sen pitäisi loppujen lopuksi määrätä kuinka paljon treenataan, ei sen mitä minä uskon tai luulen.

Kun tämä haukkumisvaihe alkoi, oltiin aika ihmeissään, että mitä nyt tapahtuu ja miten tähän pitäisi reagoida. Nyt alkaa olemaan jo hiukan perillä siitä, mistä mikäkin haukkukäytös johtuu ja miten missäkin vaiheessa kannattaa reagoida tai olla reagoimatta. Mielelläni kuulen kommenteissa blogin lukijoilta ajatuksia siitä, ollaanko ihan menossa metsään ja kuinka lukijat on itse toimineet vastaavissa tilanteissa. Toiveena on toki, että suuri osa tästä käytöksestä on vaan sitä alkavan murkkuiän myllerrystä, ja tilanne tasaantuu kunhan ikää ja kokemusta karttuu!