Metsästyskauden avaus 10.8.2017

IMG_0910 Tänään oltiin sekä Ässälle, että minulle ensimmäistä kertaa kyyhkyjahdissa. Kello soi aamuyöstä, ja aamuviideltä oli kyyhkynkuvat hevosenkengän muodossa vastatuuleen suunnattuna Tapiolan takamailla -sivuston hyvien ohjeiden mukaisesti. Passipaikka oli 20-30 metrin päässä kuvista sivutuulessa, ja oltiin asemoiduttu metsäsaarekkeen ja ohrapellon väliin.

Ässän kanssa ollaan oltu vain muutama kerta aiemmin passissa, sorsametsällä, ja silloin rauhassa odottaminen oli aika haasteellista kun turhautuessa liikkumattomuudesta se alkoi haukkumaan. Piippaamisongelmaa meillä ei ole siis ollut, vaan enemmänkin täysi raivo siitä, että miksi ihmeessä jökötetään vain paikoillaan kun yleensä saa juosta!

Aikuistuminen ja rauhoittumistreenit ovat kuitenkin ilmeisesti tuottaneet tulosta, ja Ässä oli aivan hipihiljaa ja rauhoittui melko nopeasti omalle paikalleen odottamaan. Ollaan myös kesän aikana panostettu haukkumisen sammuttamiseen arjessa, ja se on toki saattanut myös auttaa siinä että ei kokenut kannattavaksi haukkua nytkään. Silloin kyllä piti nousta haistelemaan kun hieman viiden jälkeen toiselta puolelta peltoaukeaa vastatuulesta alkoi kuulumaan pauketta.

Alkoi jo vaikuttamaan siltä, että ollaan aivan väärässä paikassa kun muualla paukkui ja meidän kohdalla ei näkynyt kyyhkyn kyyhkyä. Puoli kuuden jälkeen kaarsi meidän kuville kuitenkin muutama kyyhkynen, ja sihti oli sen verran kohdillaan, että yksi tippui. Toistakin yritin, mutta olisi pitänyt korjata enemmän ylöspäin lintujen korjatessa lentoa – tästä taas viisastuttiin seuraavaa kertaa varten.

IMG_0917Ässä oli minun noustua ampumaan siirtynyt vähän etuviistoon, ja oli ammuttuani ja linnun pudottua paikoillaan seisomassa. Annoin sille vihjeen ”istu”, ja jäätiin odottamaan jos lintuja tulisi vielä takaisin. Ei tullut, ja Ässä odotti muutaman minuutin hienosti paikoillaan, vaikka sillä oli suora näköyhteys vielä räpiköivään lintuun. Pientä tärinää oli kyllä havaittavissa.

Lämpimän linnun luovutus on ollut aiemmin vähän vastahakoista Ässän osalta, ja mietin hetken lähetänkö sitä noutamaan. Lintu tippui lähelle, ja olisin löytänyt sen helposti itsekin, mutta ajattelin rauhallisen passikäytöksen ja hyvänmittaisen odottamisen laskeneen kierroksia sen verran, että Ässällä voisi olla edellytyksiä onnistua. Ässä luvan saatuaan meni linnulle, ja otti seisonnan kun lintu oli vielä vähän räpiköi. IMG_0921Annoin noutovihjeen uudelleen, ja Ässä otti linnun hyvään otteeseen. Ensimmäinen reaktio siltä oli mennä poispäin, mutta meidän käännettyä selät ja lähdettyä toiseen suuntaan, se tuli perään ja meidän etupuolelle linnun kanssa. Sitten se pudotti linnun maahan, ja katseli epäröivän näköisenä. Pyysin sen istumaan, annoin sille ison ruokapalkan suuhun ja otin rauhallisesti linnun maasta.

Olen tyytyväinen siihen, että en itse kiihtynyt, ja saatiin tilanne purettua ilman konfliktia luovutustilanteessa. Ainoat ruhjeet linnussa oli tulleet hauleista, eli siinäkin mielessä mielentila Ässällä oli hyvä eikä alkanut pureskelemaan lintua stressatessaan luovutusta. Toivottavasti rutiinia tulee lisää, kun päästään paremmille paikoille ja saadaan enemmän pudotuksia ja noutoja peräkkäin. Sen käteen luovutuksen voi hioa sitten kuntoon, kunhan saadaan palautus suoraviivaisemmaksi ja koiralle oikea mielentila hommaan.

Suurimmaksi haasteeksi muodostuivat kuitenkin hyttyset ja viileä aamu! Ässä yritti käpertyä mahdollisimman pienelle kiepille, mutta ei auttanut mikään – kekkasin sitten heittää sen päälle asekassin, mutta selvästi siltikin alkoi olosuhteet ärsyttämään kuten kuvista näkyy…

Käyn huomenna katsomassa sille neopreeniliiviä, jos se vähän suojaisi itikoilta ja etenkin lämmittäisi. Kun vähän ennen seitsemää pieni tihku muuttui kunnon sateeksi, Ässä teki weimarimaiseen tyyliin oman ratkaisun, ja lähti kylmän viileästi jolkottelemaan autolle päin 😀 Me vähän ällistyneinä katsottiin perään, mutta todettiin että eiköhän tämä ollut tässä – mennään viikonloppuna parempaan paikkaan ja Ässälle paremmilla vermeillä varustettuna.

IMG_0939
Kiitti, mulle riitti, ainakin tältä päivää…

Palkitsemiseen perustuva kanakoiran koulutus osa 2 – pysähtyminen

Tämä artikkeli on jatkoa artikkelille ”Palkitsemiseen perustuva kanakoiran koulutus osa 1 – teoriaa”, ja perustuu Lohjan Koirakeskuksessa järjestettyyn koulutusseminaariin 10.-11.6.2017. Kouluttajina siellä olivat Koirapalvelu Kannattavan Riikka Kokkonen sekä Hannu Kyllönen. Kuvat ovat seminaarista, videot aiemmin kuvattuja.

LUOPUMALLA SAA

Koulutuksessa harjoiteltiin alkuun ympäristöstä luopumista ja vahvistettiin kontaktia ohjaajaan. Tämäkin on hyvä alkuharjoitus missä tahansa lajissa, esimerkiksi tottelevaisuuskentälle mennessä. Kun koira nostaa nenän maasta tai myöhemmin etenkin tottelevaisuuskontekstissa ottaa kontaktin ohjaajaan, sen hyvä valinta merkitään esimerkiksi naksuttimella ja koira palkitaan. Koiraa ei houkutella eikä käsketä, vaan ollaan hiljaa ja paikoillaan ja annetaan sen itse oivaltaa, että kaikista kannattavinta on luopua häiriöistä ja ottaa kontaktia ohjaajaan.

Tässä luodaan pohjaa häiriöistä luopumiselle ja ohjaajan kuuntelulle kaikissa tilanteissa, ja tätä kannattaa harjoitella paljon myös arjessa etenkin kun huomaa koiran unohtaneen ohjaajan olemassaolon. Huolellisesti tehdyillä ja usein toistuvilla harjoituksilla on mahdollista aivopestä koira ajattelemaan, että arjessa ja metsälläkin eteen ilmestyvät vaikeatkin häiriöt ovat sitä samaa koulutuspeliä jota on alkuun harjoiteltu helpommissa olosuhteissa. Näin koira huomatessaan häiriön valitsee itse luopua siitä ja kääntää nopeasti huomion ohjaajaan, koska tällä tavalla se on erittäin usein, erilaisissa tilanteissa ansainnut ruokaa ja leikkiä.

KLASSISTA JA OPERANTTIA EHDOLLISTUMISTA LENKKIPOLULLA

Esimerkiksi, päivittäisen kävelylenkin varrella on paljon häiriöitä millä voi etenkin pennun kanssa harjoitella – kun koira huomaa pikkulinnun, pyöräilijän tai ohi juoksee lenkkeilijä, ja koira tämän jälkeen kääntää huomion pois tästä häiriöstä sinuun, ota tavaksi palkata koira! Kohta huomaat koiran katselevan merkitsevästi häiriötä ja sinua, taas häiriötä ja taas sinua, yrittäessään ilmoittaa, että on se on huomannut häiriön ja kääntänyt kontaktin sinuun, siten ansaiten palkan.

Jos huomion kääntäminen häiriöstä on koiralle mahdotonta, eli se kiihtyy liikaa, aloita ensin ”katso häiriötä”-pelillä (LAT, look at that). Siinä koiralle annetaan kehusana tai naksaus siitä kun se vielä katsoo häiriötä, ja koira palkataan ruualla. Jos syöminen ei onnistu, vie koira kauemmaksi häiriöstä kunnes se onnistuu. Käytännössä tässä tehdään vastaehdollistamista, eli muutetaan koiran tunnetilaa kiihtyneestä rauhallisempaan.

img_1716
Koira alkaa rauhoittumaan häiriön nähdessään, kun häiriö yhdistetään tarpeeksi monta kertaa ruokaan

 

Syöminen yleensä rauhoittaa koiraa, ja palkkaaminen muuttaa tilanteen koiran näkökulmasta koulutuspeliksi tuijottamisen ja kiihtymisen sijaan. Kun tätä harjoittelee tarpeeksi, eli ruokapalkkio alkaa liittymään koiran mielessä häiriön näkemiseen, alkaa koira häiriön nähdessään kiihtymisen sijaan kääntämään katseen ohjaajaan odottaessaan palkkiota – esimerkiksi aina kun pikkulinnut lentää nenän edestä pois, koira katsoo äkkiä kuskiin päin kun sieltä on aiemminkin saanut näissä tilanteissa ruokaa ja leikkiä.

Tässä tapahtuu sekä klassista ehdollistumaa (häiriön nähdessään koira alkaa rauhoittumaan, koska siihen on liittynyt rauhoittava syöminen) ja operanttia ehdollistumista (kun koira kääntää katseen häiriöstä pois, se saa haluamansa asian eli ruokaa). Alkuvaiheen treeneissä koiran on toki oltava liinassa, ja mielellään koiralle turvallisissa valjaissa, jotta se mahdollisesti rynnätessäänkin häiriöille ei satuta itseään. Kun osaamista kertyy, siirrytään harjoitteluun liina löysällä tai ilman hihnaa – tässä vaiheessa harjoitusten suunnittelu vaatii tarkempaa työtä, koska tavoitteena on, että koira ei koskaan epäonnistuessaan luopumisessa pääsisi palkitsemaan itseään häiriöllä.

ANNA KOIRAN VALITA – HALLITSE SEURAUKSIA

Häiriöistä luopumista harjoiteltiin myös niin, että palkkiot toimivat häiriöinä. Jokaiselle koiralle valittiin jokin vahva ja tuttu käytös, ja samalla jätettiin saataville maahan jokin koiralle mieluisa palkkio – vaikka lelu maahan tai ruokaa kuppiin. Kun koira suoritti halutun helpon käytöksen onnistuneesti, se palkattiin joko ohjaajan toimesta tai vapautettiin häiriölle (eli palkalle). Kouluttajat suosivat erillisten vihjeiden kouluttamista lelupalkoille ja ruokapalkoille vapauttamiseen. Tässä harjoitellaan myös ohjaajan kuuntelua ja hallintaa. Koiralle opetetaan, että kun teet mitä minä haluan, saat mitä sinä haluat. Jos koira tekee väärän valinnan, karkaa palkalle tai menee väärälle palkalle, on alkuvaiheessa paikalla avustajat jotka ottavat palkkion pois.

Eli, kun koira tekee virheen, se menettää mahdollisuuden palkkioon. Jos virheitä tulee muutama peräkkäin, eli koira ei oppinut kerrasta kun palkkion mahdollisuus poistettiin, on harjoitusta syytä helpottaa. Onnistumiset ja niistä palkkaaminen ovat lähtökohta kouluttamiselle, eikä koulutus edisty ilman onnistumisia. Virheet eivät tokikaan ole maailmanloppu, koira oppii niistäkin eikä seuraukset ole dramaattisia koiran hyvinvoinnin näkökulmasta kun on kyse palkitsemalla kouluttamisesta – koira ei yksinkertaisesti saakaan tavoittelemaansa palkkiota. Kuitenkin, jotta koulutus etenee, on tehtävät asetettava sellaisiksi, että koiran on mahdollista onnistua ja onnistumisia tulee enemmän kuin epäonnistumisia.

img_1712
Istumista ja häiriöistä luopumista – kriteerinä, että takapuoli pysyy maassa

 

Tämänkaltaisissa hallintatreeneissä, missä harjoitellaan helppoja käytöksiä ja esillä olevista häiriöistä / palkkioista luopumista (ja niille pääsyä vasta luvan jälkeen), on viisasta välttää kaavamaisuutta. Tämä pätee itse asiassa kauttaaltaan kanakoiran koulutukseen. Jos ensin koira vapautetaan noudon jälkeen ruokakupille, seuraavalla toistolla voisi olla hyvä ajatus leikkiä koiran kanssa palkaksi noudon jälkeen vaikka ruokakuppi on yhä saatavilla, ja tästä seuraavalla toistolla koira lähetetään ensin lelulle, jonka jälkeen se saa noutaa ja saa ruokapalkan kädestä ja näin edespäin. Järjestyksellä ei siis ole merkitystä, vaan tärkeää on, että se muuttuu koko ajan.

VIREENHALLINTA JA KÄYTÖKSET PALKKIOINA

On siis tärkeää opettaa alkuun helpoilla ja ajan myötä vaikeutuvilla harjoituksilla koiralle kuuntelemisen jaloa taitoa – kun olet tarkkana, niin ansaitset, jos taas teet omia päätelmiä, menetät. Harjoituksen aikana kannattaa siis tarkkailla koiraa – jos se alkaa vaikkapa ennakoida noutoa, indikoiden sitä, että nouto on sille erittäin palkitsevaa tai se on aiemmin päässyt tässä vaiheessa noutoon, älä päästä sitä heti noutamaan vaan pyydä jokin toinen käytös ensin. Sen lisäksi, että se oppii kuuntelemaan, voidaan tällä tavallla vahvistaa heikompia käytöksiä. Kun se vaikkapa vasta pienen kontaktissa seuraamisen jälkeen pääsee palkkioksi noutamaan, vahvistuu myös kontaktissa seuraaminen – tätä kutsutaan Premackin periaatteeksi. Käytännön sovelluksia on muun muassa istuminen ennen vapautusta hakuun (koska haku on palkitsevaa, edeltävä käytös eli istuminen vahvistuu myös) tai leikkiminen ennen namipalan syömistä (kun syöminen on koiralle palkitseva käytös, ja halutaan vahvistaa leikkimiskäytöstä).

Kaiken tämän lisäksi, harjoitukset joissa treenataan vaihdellen erilaisia käytöksiä ja käytetään erilaisia palkkioita, opettavat koiralle kykyä säädellä omaa virettään. Kun koiran kanssa harjoitellaan vaikka rajun taisteluleikin jälkeen lyhyttä rauhallista seuraamista, josta se taas pääsee vauhdikkaaseen noutoon, ja näin edespäin, saa koiran kykyä laskea ja nostaa virettä vahvistettua ja jumpattua. Kun harjoitellaan niin, että saatavilla on kiihdyttäviä palkkioita häiriöinä, oppii koira itsehillintää ja sitä, että rauhoittumalla ja kuuntelemalla se pääsee tekemään niitä sille mieluisia kiihdyttäviä asioita. Itsehillintä ja ymmärrys siitä, että rauhoittumalla ansaitsee ovat kullanarvoisia taitoja riistatilanteissa. Tässä yksi esimerkki vireenhallintatreenistä.

YKSI KÄYTÖS, YKSI VIHJE

Pysähtymisen tärkein osa koulutetaan siis koiran omaehtoisen luopumisen kautta – koira on huomannut, että luopumalla erilaisista häiriöistä ja kuuntelemalla ohjaajaa häiriöistä huolimatta, se pääsee ansaitsemaan sen tavoittelemia asioita. Tämän jälkeen on tärkeää määritellä tarkkaan minkä pysähtymiskäytöksen koiran halutaan tekevän – istuuko se, seisooko vai makaako, ja mikä on se vihje mikä tähän käytökseen halutaan liittää, eli onko se pillitys vai sanallinen vihje. On vaikeaa kouluttaa koiralle käytöksiä, jos ei itsekään tiedä mitä haluaa koiran tekevän tai se vaihtelee päivästä toiseen. Toisaalta, jos alusta asti vahvistaa vain yhtä käytöstä ja liittää siihen vain yhden vihjeen, tulee tätä yhdistelmää harjoiteltua paljon enemmän kuin jos jompi kumpi tai molemmat muuttuvat ajan myötä.

Jos pysähtymiskäytös on istuminen, aloitetaan koulutus siitä, että koira itse tarjoaa istumista ja palkitaan niistä hetkistä. Alusta saakka on hyvä ottaa treenirutiiniin myös vapautusvihje – kun koira istuu itse, palkataan se ja sanotaan vapautusvihje samalla kun heitetään nami maahan jotta koira nousisi sen syömään. Odotetaan, että koira taas tajuaa itse istahtaa, josta palkataan ja vapautetaan edellä mainitulla tavalla. Tätä toistetaan kunnes koira kiirehtii tarjoamaan istumista. Silloin voidaan koiran istuessa sanoa/pillittää istumisvihje ja palkata välittömästi. Vihje on syytä sanoa tai pillittää samalla tavalla kuin aikoo sen ilmaista metsästystilanteessa, istu kauniisti kuiskattuna on koiran näkökulmasta aivan eri asia kuin metsästystilanteessa hätäisesti huudettu ISTU.

img_1713
Istumisesta palkatessa on tärkeää toimittaa palkkio perille suuhun saakka, jotta paikallaan pysyminen vahvistuu

 

 

Taaskaan harjoitellessa ei saa unohtaa vapautusta, jotta kriteeri pysyy selkeänä – istumista suoritetaan siihen saakka, että annetaan lupa nousta koska näinhän koiran täytyy toimia myös metsästystilanteessa. Kun istumisvihjettä on toistettu joitakin kertoja koiran itse mennessä istumaan, testataan vihjettä kun koira vielä seisoo. Jos koira vihjeen seurauksena istuu, palkataan, jos ei niin jatketaan vihjeen liittämistä käytöksen suoritushetkeen kunnes linkki vihjeen ja käytöksen välille syntyy koiran päässä. Kun vihje on liittynyt käytökseen, siirrytään palkkaamaan vain niistä kerroista kuin koira istuu heti vihjeen jälkeen.

Vihjettä liittäessä ja myöhemminkin kannattaa pyrkiä täyteen eleettömyyteen muuten – kaikki mitä ohjaaja tekee välittömästi käytöksen aikana liittyy itse käytökseen, ja jos samalla antaa käsimerkkejä koira mahdollisesti tai jopa todennäköisesti uskoo käsimerkin olevan se merkitsevä vihje. Elekieli kun on koirille se merkittävin kommunikointitapa, on tärkeää kiinnittää huomiota tähän. Metsästystilanteessahan ei välttämättä ole näköyhteyttä koiraan, ja sen lisäksi haulikolla ampuminen yhdellä kädellä, toisen näyttäessä koiralle pysähtymisvihjettä, olisi kyllä aikamoinen temppu.

Kun meillä on nyt koira, joka osaa istua vihjeestä keittiössä, alkaa se isoin työ eli yleistäminen – sama koulutusprosessi eli istumisen tarjoaminen ja sen jälkeen vihjeen liittäminen täytyy tehdä ensin eri huoneissa, sitten pihalla, ja sitten vieraammissa paikoissa. Koirat ovat erittäin huonoja yleistämään, ja siten tarvitsevat huolellisen pohjatyön jotta käytös olisi yhtä sujuvaa kaikkialla. Kun koira osaa istua vihjeestä eri paikoissa, on seuraava askel harjoitella istumista kauempana ohjaajasta, istumista kun ohjaaja kävelee paikoillaan, kun kävellään yhdessä rauhallista vauhtia, ripeämpää vauhtia, kun hölkätään ja juostaan. Jatkossa voi harjoitella vihjeestä istumista kun kävellään ja ohjaaja jatkaakin kävelyä vihjeen jälkeen, ja sama harjoitus hölkäten ja juosten. Mielikuvitus on tässä vain rajana, ja pääasia on harjoitella istumista vihjeestä kaikenlaisissa tilanteissa ja myös erilaisissa viretiloissa, vaikkapa kesken leikin, aloittaen helpommasta ja vähitellen vaikeuttaen niin, että koira kuitenkin yhä pystyy onnistumaan tehtävässä.

KÄÄNTEINEN HOUKUTTELU PAIKALLAOLON POHJATAITONA

Sen lisäksi, että kanakoira osaisi omaehtoisesti luopua asioista ja se osaisi myös mennä istumaan vihjeestä kaikenlaisissa häiriöissä ja korkeassakin vireessä, sen pitäisi pystyä pysymään paikoillaan metsästystilanteessa pyssyn paukkuessa, höyhenten pöllytessä ja linnun mätkähtäessä maahan. Tätä voi harjoitella mitä moninaisimmilla häiriöillä. Alkuun voidaan houkutella koiraa nousemaan istumasta nameilla, eli tehdä käänteistä houkuttelua. Silloin koira palkataan kun se houkuttelusta huolimatta pitää takapuolen tiukasti maassa. Alkuun namit ovat kädessä ja palkka tulee nopeasti, mutta koiran onnistuessa kriteeriä nostetaan pudotettuihin nameihin, lentäviin nameihin ja niin edespäin. Jos koira nousee ja tavoittelee palkkoja, sitä ei kielletä eikä toruta, vaan yksinkertaisesti poistetaan mahdollisuus palkkioon – esimerkiksi laitetaan käsi nyrkkiin, tai peitetään maassa oleva nami jalalla. Oppi menee parhaiten perille, kun koira saa itse, ilman ohjausta tai apuja meiltä, oivaltaa miten se saa palkkion. Kun koira on tehnyt virheen ja noussut istumasta, seuraavalla toistolla helpotetaan hieman, että koira onnistuu ja saa taas tavoittelemansa palkkion.

img_1714
Käänteisessä houkuttelussa kannattaa houkutella yhdellä ja palkata toisella kädellä

 

 

Häiriöitä voi ja pitääkin vaikeuttaa: kun namit ja lentävät lelut ovat helppoja häiriöitä, voi panoksia korottaa vaikka ongen päähän kiinnitetyllä siivellä tai jopa elävillä kyyhkysillä. Tämänkin osa-alueen harjoittelu on syytä siirtää onnistumisten myötä kotoa ulos ja lopulta metsään ja pellolle, jotta yleistetään osaaminen varsinaiselle kanakoiran työmaalle. Huolellisesti ja pienistä palasista rakennettuna käänteisen houkuttelun lopputuloksena on vahva paikallaolokäytös, jossa koira näkee ympäristön häiriöt ohjaajan ja koiran välisenä leikkinä, ja jossa koira aktiivisesti valitsee olla nousematta ja jahtaamatta koska se on aina aiemminkin ollut koiralle kannattavaa.

Tässä iemmin tekemäni video luopumisesta ja käänteisestä houkuttelusta.

KOHTI TOSITOIMIA

Koulutuksen päätteeksi testattiin koirien osaamista launcheriin laitettujen, linnun siivitykseltä kuulostavien muovipullosta ja muovipusseista tehtyjen härpäkkeiden avulla. Aluksi kokeiltiin pysähtymisvihjeen tehoa koiran ja ohjaajan ollessa paikoillaan launcherin heittäessä häiriön ilmaan, ja osalla koirista testattiin samaa koiran ja ohjaajan ollessa liikkeessä kohti launcheria. Tämänkaltaisia tasontestauksia yllättävissä tilanteissa olisi hyvä tehdä enemmänkin ennen siirtymistä metsästysmaille – jos koira ei pysty pysähtymään vihjeestä kun tennispallo heitetään äkillisesti talon nurkan takaa koiran eteen, en löisi vetoa sen puolesta,  että se pysähtyy metsästystilanteessa avanssin päätteeksi.

img_1715
Pysähtymistreeniä edistää se, että palkan suunta on poispäin häiriöstä

 

 

Peli ei ole kuitenkaan silloin menetetty, vaan epäonnistuminen kannattaa ottaa informaationa – tarvitaan vielä enemmän harjoituksia, joissa koiraa palkataan häiriöistä luopumisesta, joissa vahvistetaan kontaktia ohjaajaan, joissa palkitaan nopeasta reagoinnista pysähtymisvihjeeseen, ja joissa vahvistetaan paikallaan pysymistä erilaisissa häiriöissä. Perusta on siis rakennettava huolella, jotta talo pysyisi pystyssä kovissakin olosuhteissa. Urakka ei ole kuitenkaan niin suuri, jos ottaa luopumisen vahvistamisen, kontaktin vahvistamisen ja tekemällä ansaitsemisen osaksi päivittäisiä rutiineja koiran kanssa. Se saattaa vaatia hieman pohdintaa ja uusien tapojen opettelua alkuun, ja todennäköisesti lelun tai namipussin hieman ahkerampaa kanniskelua mukana koiran kanssa liikkuessa, mutta jos ne koirat oppivat uusia asioita niin kyllä me ihmisetkin siihen kyetään.

Hakutreenit 3.7.2017

Treeneissä otettiin tällä kertaa kaksi kierrosta, ja koska meillä on ollut työn alla yliheitot, antoi tämä tuplakierros hyvän tilaisuuden yhdistää yliheittoa varsinaiseen etsintään ja ilmaisuun. Kun paikka pysyy samana, on muuttujia mahdollisimman vähän siirryttäessä pelkästä juoksemisesta etsinnän yhteydessä tehtävään yliheittoon – oppiminen tehostuu kun muutoksia tehdään asteittain.

Monenlaista palkkaa: pussi omaan taskuun, palotut namit yliheittoon ja raakalihapullat ilmaisujen jälkeen.

Ensin tehtiin siis pelkkää yliheittoa viuhkatreenillä, toistoja per puoli taisi tulla kolme. Toisen puolen maasto oli hieman peitteistä, ja siinä Ässä ei meinannutkaan irrota kun maalimies ei ollut näkyvillä – äkkiä ne alkaa luottamaan silmiin nenän sijaan! Otin tässä mukaan vihjeeksi tulevasta yliheitosta pystyyn nostetun käden – koiran lähestyessä keskilinjaa se näkee minut seisomassa käsi pystyssä ja osaa siten ennakoida tulevaa yliheittoa. Vihjettä pitää toki vielä liittää käytökseen, jotta se alkaisi toimimaan vinkkinä koiralle kiihdyttää jarruttamisen sijaan. Saatiin tässä lyhyessä treenissä siis onnistuneita yliheittoja ja vein Ässän autoon odottamaan toista kierrosta.
Toisella kierroksella maalimiehet olivat etukulmissa ja vasemmalla maalimies eteni toiseen piiloon. Oikealle tehtiin toisen piilon kohdalle tyhjä pisto, jotta päästiin tekemään yliheitto vasemmalle Ässän palattua tyhjältä. Vähän jännitin Ässän irtoamista nyt kun maalimiehet olivatkin piilossa, ja kun aiemmin ei ollut irronnut maalimiehen ollessa näkymättömissä. Ongelmia ei kuitenkaan ollut irtoamisessa, vaan Ässä lähti hyvin pistolle.

Ensimmäisen maalimiehen kohdalla oikealla se ei heti aloittanut ilmaisua. Lieneekö ollut joku erittäin hyvä haju maassa vai oliko maalimiehen näkemä maan haistelu sijaistoimintaa johtuen aiemmasta suorasta palkasta ja treenin muutoksesta, en tiedä. Kun se palasi takaisin, ja lähetin uudelleen, ilmaisu sujui ilman ongelmia. Vasemman etukulman kanssa meni lähetys ja ilmaisu täysin putkeen – videossa Ässä tuo rullaa ja vie näytölle vasemman etukulman maalimiehelle, ja aloitetaan hallinnassa keskilinjalle siirtyminen.

Oikealle tyhjälle jouduin lähettämään kaksi kertaa, mutta irtosi toisella kerralla hyvin. Palatessa yliheitto sujui erittäin hyvin: Ässä juoksi suoraan edestäni seuraavalle maalimiehelle toisella puolella keskilinjaa. Tässäkin ilmaisu sujui hyvin.

Loppupalkka eli kehut ja rapsutukset maistuivat Ässälle

Jatkossa voisi tehdä lisää yliheittoa kentällä, jotta yliheittovihjeeseen liittyisi kova vauhti, ja ottaa hakutreeneissä 1-2 yliheittoa per treeni jotta osaaminen siirtyy etsinnän yhteyteen.

Onnistumiset

Asiat jotka sujuivat hyvin: Yliheiton siirtäminen näkyvillä olevista maalimiehistä etsinnän yhteyteen

Asiat jotka olivat kehittyneet: Hallinta siirtymissä keskilinjalle oli parempi, minulla myös paremmat eväät mukana

Asiat joita uskallettiin yrittää: Samalla paikalla ensin silmillä etsimistä (viuhka), sitten nenällä etsimistä

Asiat joista opittiin: Yliheitto sujui jo paremmin

Treenattavaa

Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla: Treenata hallintaa myös ennen etsinnän aloittamista.

 

Kovan alustan jälki 23.6.2017

Tein Ässälle reilun 400 metrin jäljen jälleen kovalle alustalle. Jäljen lopussa oli 3 esinettä (metalliprikkaa) varmuuden vuoksi, mutta tarkoitus oli palkata vain yhdestä esineestä eli ensimmäisestä minkä se löytää ja päättää jälki siihen. Jälki oli Lakeaharjun huipulla, ja siellä oli melko navakka luoteistuuli – alkupää jäljestä oli myötätuuleen ja loppupää jäljestä vastatuuleen. Jälki vanheni vajaan tunnin ja oli melko vaikea. Ilman apuja oltaisiin jäljen terävimmässä kulmassa varmasti menty hukkaan ellen olisi lyönyt jarruja päälle. Jälki vanheni vajaan tunnin ja sillä aikaa käytiin kävelylenkillä, rinne alas ja ylös. Lämpötila oli noin 14 astetta, ja ennen jälkeä Ässä sai levätä hetken sekä juoda vettä – silti se joutui jäljen aikana välillä nostamaan päätä ja puuskuttamaan vähän happea ennen jatkamista.

Alla video jäljestä – kuten näkyy, ilman apuja se olisi mennyt esineistä ohi. Seuraava jälki voisi olla taas helpompi. Pienille metalliesineille voisi luoda arvoa ja tarkkuutta ruututreeneillä. Ja seuraavalla jäljellä voisi olla isompi ja helpompi esine, jotta saadaan onnistumisia sielläkin.

 

 

Hakutreenit 19.6.2017

Teemaksi otettiin tällä kertaa yliheitto. Tätä treenattiin viuhkan avulla: kaksi maalimiestä on molemmin puolin keskilinjaa, näkyvillä ja lähellä. Koira ei ilmaise, vaan se palkataan heti maalimiehelle päästyään, ja koira näkee koko ajan maalimiehet eli etsintää ei ole. Tarkoitus oli treenata siis sitä, että koiran palatessa keskilinjalle, se voidaan vauhdista lähettää toiselle puolelle uudelle pistolle. Maalimiehet etenevät sekä keskilinjan suuntaisesti, että vähän syvemmälle jokaisen toiston jälkeen. Ässän kanssa on hinkattu hallintaa keskilinjalla sen verran, että yliheitto ei tule luonnostaan vaan sitä yrittäessä aiemmissa treeneissä, se nopeasti tyssää toiselle puolelle eikä irtoa alueen reunaan saakka. 

Suunnitelmana oli 5 käyntiä kummallakin maalimiehellä, mutta toistoja taisi tulla 6-7 per puoli.  Etäisyydet olivat melko lyhyet, joten kovin hurjaan vauhtiin Ässä ei ehtinyt kiihdyttämään. En myöskään liittänyt käytökseen vielä mitään erityistä käsimerkkiä – se voisi olla hyödyllistä liittää tähän jotta koira palatessaan keskilinjaa kohti voisi nähdessään yliheittoa tarkoittavan käsimerkin valmistautua jo siihen pitämällä vauhdin ainakin samana. 

Viimeisen yliheiton päätteeksi otettiin ilmaisu. Kun alla oli monta suoraa palkkaa, oli viimeisellä toistolla maalimiehellä esillä kosketuskeppi eli puulusikka avittamassa Ässää, että se huomaa aloittaa ilmaisun tällä kertaa. Ilmaisu sujui hyvin, vauhtia ei enää tässä vaiheessa ollut kauheasti tokikaan. Halusin kuitenkin ottaa ilmaisun, että yliheitto ei liity sen mielessä ainoastaan suoraan palkkaan.

Seuraavalla kerralla yliheittoja voisi harjoitella jollakin avoimella kentällä ja pidemmillä etäisyyksillä, jotta vauhtia saadaan kunnolla. Samalla käytökseen voisi liittää käsivihjeen, ja ehkä myös sanan ”yli” tai muuta vastaavaa. 

Treenin jälkeen, väsynyt mutta onnellinen Ässä

Onnistumiset

Asiat jotka sujuivat hyvin: Yliheitot onnistuivat, maalimiehet pysyivät tarpeeksi lähellä, ilmaisu sujui hyvin huolimatta suorista palkoista samalta maalimieheltä aivan äskettäin.

Asiat jotka olivat kehittyneet: Yliheittoja ei ola tehty hetkeen, jos koskaan…

Asiat joita uskallettiin yrittää: Ilmaisu viimeisen yliheiton päätteeksi

Asiat joista opittiin: 5 käyntiä maalimiehellä per puoli olisi ollut sopiva määrä lämpimällä kelillä, jotta vauhti pysyisi yhtä hyvänä – sen jälkeen alkoi hiipumaan. Yliheiton pitää olla alkuun koiralle helppoa ja motivoivaa, jotta käytös vahvistuu ja lisääntyy jatkossa. 

Treenattavaa

Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla: Treeni oli kaiken kaikkiaan onnistunut

Koirien rajat-jälkikoulutus 17.6.2017

Osallistuimme Koirakoulu Vision jälkikoulutukseen viime lauantaina. Ässän osalta keskityttiin esineilmaisuun, joka on suurin haaste tällä hetkellä – jäljellä esineistä mennään yli, koska jäljestäminen on Ässälle erittäin palkitsevaa. Ensin tarkistettiin pienillä metalliprikoilla, että se tarjoaa ilmaisua. Tarjoaa kyllä, mutta vähän sinnepäin – Ässä ei asetu aina niin, että esine jää etutassujen väliin vaan menee maahan vähän sinne päin. Kriteeriksi valittiin sitten se, että Ässä asettuu oikealle kohdalle. 

Käytännössä tämä tehtiin niin, että Ässän ilmaistessa yritin mukamas mennä poimimaan esinettä etutassujen välistä vaikka sitä ei siellä ollut. Kun palkkaa ei kuulunut, Ässä korjasi asentoa niin, että esine löytyi etutassujen välistä, jä välillä myös tökkäsi kuonolla esinettä. Tätä tiukempaa kriteeriä kun noudattaa jatkossa, alkaa se todennäköisesti useammin ja useammin ilmaisemaan tarkemmin koska se on nopein reitti palkalle.  

Tämän jälkeen siirryttiin ulos testamaan ilmaisua siellä – ei ongelmia ilmaisussa, kunhan ensin tajusi pysyä pienessä ruudussa. Esineiden arvon kasvattamiseen Sari suositteli pienten ruutujen tekemistä, joissa muutamia esineitä (jotta löytää melko nopeasti). Tässä treenissä koira saa kaikki palkat, vaikkapa iltaruuan, sen yhden esineen löytämisestä jonka jälkeen treeni on ohi, ja itse kerätään loput esineet. Tällä saadaan luotua arvoa esineille myös ulkona – sisätiloissa ollaankin tehty jonkin verran tätä, ja jatkettu nyt taas pienen tauon jälkeen. 

Tässä kuvassa makoillaan muuten vaan 😊

Palkitsemiseen perustuva kanakoiran koulutus osa 1 – teoriaa

Artikkeli on julkaistu myös SporttiRakissa

Osallistuin 10-11.6.2017 mielenkiintoiseen ja antoisaan, Lohjan Koirakeskuksessa järjestettyyn kanakoiran koulutusseminaariin. Kouluttajina nähtiin Oulusta saakka tulleet Koirapalvelu Kannattavan kouluttaja Riikka Kokkonen sekä Hannu Kyllönen. Sekä Riikka että Hannu metsästävät aktiivisesti, ja tämän lisäksi Riikka on suorittanut eläin- ja ongelmakoirakouluttajan tutkinnon. Seminaarissa oli ensin teoriaosuus, jossa käytiin kattavasti läpi sitä kuinka koirat oppivat ja miten tätä tietoa voi ja kannattaa soveltaa kanakoiran koulutukseen. Käytännön koulutus oli suunnattu nuorille koirille, ja siinä keskityttiin kanakoirametsästyksen haastavimman käytöksen eli pysähtymisen perusteiden kouluttamiseen. Käytännön koulutuksesta enemmän asiaa artikkelisarjan toisessa osassa.

Toki viikonlopun mittaisella kurssilla ehditään lähinnä harjoitella koulutustekniikoita ja käytöksen perusteita – varsinainen koulutustyö tehdään arjen koulutustilanteissa huolellisesti rakentaen. Kouluttajat painottivat myös sitä, että tämä, tai mikään mukaan koulutustapa ei takaa onnistumista. Koulutuksen eteneminen vaatii ohjaajalta motivaatiota perehtyä asiaan ja taitoa soveltaa käytännön harjoituksia koiran ominaisuuksiin nähden, eikä siltikään onnistunut lopputulos ole taattu. Koulutuksen tarkoitus olikin jakaa tietoa ja antaa työkaluja kouluttamiseen sellaisille ihmisille, jotka haluavat nimenomaan kouluttaa palkitsemalla, ja haluavat välttää fyysisten rangaistusten ja pelon käyttöä koulutuksessa.

Metsästyskäyttäytymisketjun osa-alueet

Teoriaosuus aloitettiin tarkastelemalla metsästyskäyttäytymisketjua. Yleisesti siihen kuuluvat etsiminen, vaaniminen, takaa-ajo, tarttumispurenta, tappopurenta, paloittelu ja syöminen. Tämän toteuttaminen alusta loppuun ei tietenkään ole toivottavaa metsästäessä eikä ole jalostuksen ansiosta ainakaan kaikilta osin vahvana nykyajan kanakoirissa. Sen sijaan, kanakoiralla metsästyskäytökseen pitäisi kuulua haku, seisonta ja riistan käsittely, avanssi eli riistan nosto, pysähtyminen ja paikallaanolo, sekä nouto. Haku, seisonta ja avanssi ovat hyvin vahvasti perimän määrittelemiä käytöksiä, mutta taas avanssin eli käytännössä takaa-ajon pysäyttäminen kesken kaiken, ja tämän lisäksi paikallaan pysyminen riistan pudotessa vaativat useimpien kanakoirien kanssa kouluttamista.

OPPIMISTEORIA KAIKEN TAUSTALLA

Takaa-ajon pysäyttäminen kesken kaiken ja tämän lisäksi paikallaan pysyminen riistan pudotessa vaativat useimpien kanakoirien kanssa kouluttamista.

Teoriaosuudessa käytiin hyvin läpi oppimisteorian perusteet. Kaikki kiteytyy siihen, että eläin oppii koska käytöksen muutos kannattaa – se joko saavuttaa jotain miellyttävää, tai välttää jotain epämiellyttävää. Tämä pätee kaikkiin eläimiin, myös ihmisiin. Eläin ja ihminenkin oppii aina ja koko ajan ja sen lisäksi, että oppimista tapahtuu tekojen seurauksista, yhdistyy aina asioihin, tapahtumiin ja paikkoihin erilaisia tunteita ja reaktiota kokemusten myötä. Tekojen seurauksista oppimista kutsutaan operantiksi ehdollistumiseksi, kun taas ei-tahdonalaisten tunteiden ja fysiologisten reaktioiden liittyminen johonkin asiaan on klassista ehdollistumista.

Ehdollistuminen metsästyskoiran koulutuksessa

Kumpikin oppimisprosessi on aina läsnä eläimen toiminnassa. Se mihin tämänkin kurssin koulutus painottui oli operantin ehdollistumisen neljästä osa-alueesta kahteen eli positiivisen vahvistamiseen ja negatiiviseen rankaisuun. Silloin koiran tehdessä oikein, sen käytöstä vahvistetaan palkitsemalla, ja koiran tehdessä virheen, sen käytöstä vähennetään poistamalla mahdollisuus palkkioon. Positiivinen tarkoittaa lisäämistä ja vahviste on jotain mikä lisää käytöstä, ja negatiivinen tarkoittaa poistamista ja rankaisu jotain mikä vähentää käytöstä.

Operanttia ehdollistumista tapahtuu toki myös ihmisestä riippumatta, esimerkiksi riistankäsittelyä opitaan tekojen seurauksista. Jos nuoren koiran seisontaetäisyyden harjoittelu on liian röyhkeää tai varovaista, ja sen tuloksena riista karkottuu eli palkkio poistuu (negatiivinen vahviste), johtaa tämä seisontaetäisyyden säätöön. Kun seisontaetäisyys on oikea, lintu pysyy palkitsevasti “piikissä” ja käytös vahvistuu. Näiden kahden osa-alueen käyttöön liittyy joitakin negatiivisiakin tunteita, lähinnä turhautumista, kun koira menettää palkkion tehdessään virheen. Pääasiallisesti koulutustilanteissa koira kuitenkin kohtaa sille myönteisiä asioita ja siten klassisen ehdollistuman kautta se yhdistää meihin, koulutustilanteeseen ja sitä ympäröiviin muihin tekijöihin turvallisen, rohkean ja iloisen tunnetilan.

Tilanne olisi toisenlainen jos koulutuksessa käytettäisiin positiivista rankaisua eli lisättäisiin jotain epämiellyttävää kun halutaan vähentää jotain koiran käytöstä, ja koiran lopettaessa, poistettaisiin epämiellyttävä asia kun halutaan lisätä vastakkaista käytöstä (silloin kyseessä on positiivisen rankaisun vastapari eli negatiivinen vahviste). Tässäkin koira kyllä oppii tekojensa seurauksista, mutta samaan aikaan tunnetila mikä koulutustilanteeseen ja kaikkeen siihen liittyvään yhdistyy onkin aivan toisenlainen. On tärkeää huomata, että evoluutio on tehnyt eläimistä sellaisia, että niiden on opittava nopeasti vaarallisista tilanteista jos aikovat pysyä hengissä ja päästä lisääntymään. Tämä tarkoittaa sitä, että pysyviä pelkotiloja on suhteellisen helppo saada aikaan ja niistä on erittäin vaikea päästä eroon. Koira voi kovalla rangaistuksella oppia kerrasta olemaan menemättä lintujen perään, mutta sen lisäksi se saattaa jatkossa pelätä kuollakseen esimerkiksi kaikkia samankaltaisia peltoaukeita kuin missä tämä ”koulutus” oli tapahtunut. Pelkotilat ovat koiralle stressaavia, yleistyvät helposti muihinkin paikkoihin ja tilanteisiin, heikentävät koiran oppimiskykyä ja saattavat johtaa ongelmakäytöksiin.

Koiran hyvinvointi etusijalla

Viikonlopun koulutuksessa painotettiin sitä, että on tärkeää pitää kaikissa tilanteissa koiran hyvinvointi etusijalla, ja voida myös avoimesti ja julkisesti kertoa kaikista koiran kanssa tehtävistä harjoituksista. Eläinsuojelulakikin jo linjaa miten koiria saa kohdella koulutustilanteissa, ja ilahduttavasti kasvava määrä metsästyskoiraharrastajia vetää rajan vielä lainsäädäntöä tiukemmaksi. Koiran reilu kohtelu ja eläinystävälliset koulutustavat siis yleistyvät koko ajan, tämä seminaari vain yhtenä esimerkkinä.

”VANHAT” JA ”UUDET” AIVOT – OPPIMINEN VAATII TOIMINTAKYKYISTÄ AIVOKUORTA

Kaikkien nisäkkäiden aivot ovat rakentuneet samalla tavalla. Aivokuorta kutsutaan ”uusiksi” aivoiksi: se on kehittynyt nisäkkäille evoluution myötä myöhemmin, ja on kaikista kehittynein ihmisellä. Siellä tapahtuu varsinainen älyllinen, monimutkainen ja tahdonalainen ajattelu, ja siten myös oppimisen osalta operantti ehdollistuminen. Aivojen keskellä sijaitsevat kuitenkin ”vanhat” aivot. Siellä tapahtuu muun muassa elimistön ja tunteiden säätelyä, joka on pitkälti ei-tahdonalaista. Jos esimerkiksi jokin tilanne jännittää kohtuuttoman paljon, voi aivokuoressa prosessoida syitä miksi on turhaa jännittää, mutta ”vanhat” aivot laittavat kaikesta järkeilystä huolimatta kämmenet hikoilemaan ja äänen tärisemään. Vanhoissa aivoissa tapahtuu luonnollisesti myös klassinen ehdollistuminen.

Miten tämä kaikki liittyy sitten koiran, tai kanakoiran kouluttamiseen? Jotta oppimista tapahtuisi tehokkaasti, on aivokuoren oltava toimintakykyinen ja siellä tapahtuvan tekojen seurauksista oppimisen oltava siten mahdollista. Kuitenkin, kun koira kohtaa ärsykkeen mikä johtaa sen ”vanhojen” aivojen käynnistymiseen ei-tahdonalaiseen toimintaan, vaikkapa pakoreaktioon tai saaliin jahtaamiseen, ohjaavat aivot nopeasti verenkierron lihaksille ja elimille jättäen aivokuoren paitsioon. Koira toimii silloin vaistojensa varassa ja korkeassa stressitasossa, ilman harkintaa. Silloin koira ei kykene oppimaan tehokkaasti uutta, kun aivokuori ei ole niin sanotusti pelissä mukana, eikä se todennäköisesti pysty tietoisesti hallitsemaan toimintaansa ennen kuin stressitaso laskee ja vaistonvarainen toiminta lakkaa. Perinteisesti saaliin jahtaamisen (takaa-ajon / peräänmenon) katkaisussa on hyödynnetty pelkoehdollistumista, eli “vanhojen” aivojen tunnereaktiota, mutta koiran hyvinvointia se ei tue.

Viretilan säätelyharjoitukset

Erilaisilla viretilan säätely-harjoituksilla voidaan kuitenkin asteittain vaikeuttaen harjoitella opittujen käytösten suorittamista vuorotellen erittäin korkean viretilan suoritusten kanssa. Koiralle käytännössä opetetaan, että kun vähän rauhoitut, pääset tekemään tätä hauskaa ja kiihdyttävää asiaa. Kun koiran aivoja jumpataan tällä tavalla korkean vireen ja matalan vireen tehtäviä vaihdellen, vahvistuvat aivoissa sellaiset aivoreitit, joiden avulla koiralla on paremmat mahdollisuudet toimia tahdonalaisesti ja tehdä tietoisia valintoja silloin kun vaikkapa metsästystilanteessa vanhat aivot meinaavat ottaa vallan. Luentomateriaalissa tämä on ilmaistu hyvin: ”Vahvistetaan ’tunnereaktio’ reittien sijaan ’opittujen asioiden’ reittejä aivoissa”.

Kohti tätä taitoa päästään myös siedättämällä ja vastaehdollistamalla koiraa kiihdyttäviin ärsykkeisiin kuten riistaan, harjoittelemalla kiihdyttävistä ärsykkeistä luopumista ja vahvistamalla korvaavaa käytöstä tilanteissa joissa on läsnä kiihdyttäviä ärsykkeitä.

KOULUTUKSEN PERUSTEET

Palkitsemalla kouluttaminen on pääasiallisesti haluttujen käytösten vahvistamista ja ei-haluttujen jättämistä huomiotta. Kouluttaessa tällä tavalla koirat ovat yleensä aktiivisia ja motivoituneita. On tärkeää myös ymmärtää lajin- ja rodunomaisia käytöksiä, etenkin sellaisia, jotka ovat itsessään palkitsevia.

Koulutusprosessi minkä tahansa käytöksen osalta aloitetaan yleensä palkkioiden valinnalla ja testaamisella, jonka jälkeen saadaan ensin aikaan haluttu käytös, jota sitten vahvistetaan. Kun eläin tarjoaa käytöstä aktiivisesti, voidaan siihen liittää haluttu vihje ja yleistää käytös erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Käytökseen voidaan halutessa kouluttaa kestoa ja etäisyyttä, ja sitä usein kannattaa harjoitella erilaisissa häiriöissä ja useissa erilaisissa paikoissa ja tilanteissa, ennen kuin voidaan sanoa käytöksen olevan vahva.

Harjoitukset on etenkin pennun kanssa syytä pitää lyhyinä, ja pitää usein taukoja jotta oppiminen on tehokasta. Koulutussuunnitelman laatiminen on erittäin suositeltavaa myös tehokkuuden näkökulmasta. Kouluttaessa tärkeimmät onnistumiseen vaikuttavat tekijät ovat ajoitus, kriteeri, vahvisteen laatu ja vahvistetiheys. Toisin sanoen, oppimista tapahtuu parhaiten silloin kun:

  • Vahviste annetaan koiralle sekunnilleen sen käytöksen hetkellä mitä halutaankin vahvistaa
  • Kriteeri eli vaatimustaso on selkeä, jotta palkataan toistuvasti samasta asiasta ja siten vahvistetaan oikeaa asiaa
  • Vahvisteen laatu on sellainen, että koira oikeasti tavoittelee sitä ja myöskin kokee palkkion menetyksen rangaistuksena eikä yhdentekevänä asiana
  • Vahvistetiheys on etenkin uutta opetettaessa erittäin korkea

Mitä enemmän jotakin käytöstä vahvistetaan, sitä vahvemmaksi se tulee. Jos koira jätetään usein palkkaamatta, se vähemmän todennäköisesti suorittaa käytöksen jatkossa, jossain vaiheessa ei edes yritä koska se ei saavuta sillä mitään. Palkkaamisella on siis merkitystä, mutta alkuopetuksen jälkeen voidaan ja kannattaa siirtyä satunnaiseen palkkaamiseen. Se on yhtä tehokasta koirille, kuin ihmisille vaikkapa satunnaiset pienet arpakuponkivoitot – aina kannattaa yrittää, koska koskaan ei tiedä jos voittaisi jotain ja aina on mahdollisuus pääpalkintoon.

PYSÄHTYMINEN RIISTATILANTEESSA

Kanakoiran pysähtymiskäytös voidaan pilkkoa kolmeen osaan: liikkuvasta häiriöstä luopuminen, pysähtyminen liikkeessä ja paikoillaan pysyminen häiriössä. Käytännön harjoituksissa käytiin läpi perusasioita, joita kannattaa harjoitella kouluttaessa näitä kolmea osa-aluetta. Varsinainen työ tehdään kuitenkin laajentamalla ja monipuolistamalla näitä ja muitakin harjoituksia, ja yleistämällä niitä aina häiriöisempiin ympäristöihin, jotta loikkaus kotipihasta metsästystilanteeseen ei olisi niin valtava. Kutakin osa-aluetta, luopumista, pysähtymistä ja paikallaoloa, on syytä harjoitella ensin erikseen ja koiran osaamisen kasvaessa peräkkäin vieden suoritusta pienin askelin lähemmäksi käytännön metsästystilannetta.

Pysähtyminen riistatilanteessa vaatii luopumista, pysähtymistä ja paikallaoloa, joita jokaista tulee harjoitella erikseen.

TYÖKALUPAKKI KUNTOON – MONIPUOLISET PALKITSEMISTAVAT

Mutta, ensin on aloitettava aivan perusteista. Kuten aina kouluttaessa kannattaisi tehdä, ensimmäisenä testattiin palkkioiden toimivuus ja samalla harjoiteltiin erilaisia tapoja toimittaa palkkioita. Tässä koulutuksessa käytettiin leluja ja ruokaa vahvisteina, mutta tämän lisäksi patteristoon kannattaa ottaa sosiaalinen palkka myös, ja palkitsevia ja vahvoja käytöksiä (esimerkiksi noutoa) voi hyödyntää koiran osaamistason noustua.

Jotta koulutus on tehokasta, olisi hyvä että meillä olisi käytössä useita erilaisia palkkioita. Jos koira on vaikkapa kova leikkimään mutta ei kovin motivoitunut ruuasta, voidaan namipalan ottamisesta palkita leikillä ja siten kasvattaa ruuan arvoa. Haastavammissa tilanteissa koiran syömättömyys voi kuitenkin olla merkki liian korkeasta stressitasosta, ja silloin on syytä muuttaa olosuhteita – jos koiran tunnetila on niin korkea, että se ei kykene nielemään, meillä ei ole toimivaa vahvistetta ja aivot ovat sellaisessa tilassa että oppimistakaan ei tapahdu. Myös tavalla, jolla palkkiot annetaan koiralle on merkitystä siihen kuinka palkitsevia ne ovat koiralle ja mikä tunnetila yhdistyy palkitsemiseen ja sitä kautta itse käytökseen. On aivan eri asia saako koira rynnätä lentävän lihapullan perään vai toimitetaanko sille lihapulla rauhallisesti suuhun koiran ja ohjaajan ollessa paikoillaan.

TEORIASTA KÄYTÄNTÖÖN

Seminaarin käytännön harjoituksista ja pysähtymisen kouluttamisesta lisää seuraavassa osassa! Alla seminaarin järjestäjien ystävällisesti laatima linkkilista teoriasta syvemmin kiinnostuneille.

Hyödyllinen infopaketti kaikille koiranomistajille https://www.hankikoira.fi/koiratietoa

Mikä on koira?

http://www.elaintieto.fi/koira-seura-ja-harrastuselaimena/

https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/mika-koira-on

Ikäkausista

http://www.hankikoira.fi/koiratietoa/mika-koira/koiran-elinkaari

http://www.joeldehasse.com/articles/a-english/puppy.html

Koiran käyttäytyminen

https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-kayttaytyminen

Kouluttaminen ja Oppiminen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Koiran_kouluttaminen

https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-koulutus

https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-koulutus/miten-koira-oppii (Miten koira oppii?)

http://www.aprender.fi/blog/mita-tekemista-tieteella-on-koiran-kouluttamisen-kanssa (Blogi, Jari Parkkisenniemi)

Aivoista (Wikipedian ENG versiossa enemmän tietoa)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aivot

https://fi.wikipedia.org/wiki/Limbinen_j%C3%A4rjestelm%C3%A4

https://www.biomag.hus.fi/braincourse/L8.html

https://psychenet.wordpress.com/mielen-tutkimus-ja-hoito/aivot-ja-mieli/

http://dogzombie.blogspot.fi/2015/03/brain-regions-and-their-functions.html

Aivot: Fight-or-flight, reaktiivisuus, stressi

http://dogzombie.blogspot.fi/2015/02/the-rough-guide-to-fight-or-flight.html

http://dogzombie.blogspot.fi/2015/03/contexts-and-cues-reactive-dog-brain.html

http://dogzombie.blogspot.fi/2015/01/the-rough-guide-to-stress-response.html

Hermosto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hermosto

https://en.wikipedia.org/wiki/Nervous_system

Tunteet, vire

http://www.elaintieto.fi/wp-content/uploads/2015/12/Mendl_Mike_suomeksi-final.pdf

Pelon portaat:

Google-hakusana “the ladder of aggression”

Elekieltä

https://www.youtube.com/watch?v=mrQ1KO4j2bc (0:36) https://www.youtube.com/watch?v=bstvG_SUzMo (3:32)

http://kuono.fi/ymmarratko-koirien-kielta-tarkista-tietosi-hauskasta-kuvasta/

Leikkiminen

https://www.hankikoira.fi/koiratietoa/koiran-kayttaytyminen/leikkiminen-on-koirille-tarkeaa

Dopamine Jackpot! Sapolsky on the Science of Pleasure

https://www.youtube.com/watch?v=axrywDP9Ii0  (4:59)

Affective neuroscience of the emotional BrainMind: evolutionary perspectives and implications for understanding depression

Jaak Panksepp, PhD*

Copyright : © 2010 LLS

This is an open-access article distributed under the terms of the Creative Commons Attribution License (http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/3.0/), which permits unrestricted use, distribution, and reproduction in any medium, provided the original work is properly cited.

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3181986/

An integrative and functional framework for the study of animal emotion and mood

Michael Mendl, Oliver H. P. Burman, Elizabeth S. Paul

Published 4 August 2010.DOI: 10.1098/rspb.2010.0303

Copyright © 2010 The Royal Society

http://rspb.royalsocietypublishing.org/content/277/1696/2895

Aggressiivisuuden periytymisestä

http://www.appliedanimalbehaviour.com/article/S0168-1591(06)00144-4/fulltext

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1601-183X.2010.00568.x/full#b13

Hakutreenit 12.6.2017

Viime kerran onnistuneen, lyhyen treenin jälkeen halusin tehdä vähän pidemmän treenin Ässälle. Alue oli melko tasaista ja harvaa mäntymetsää, alueen vasemmassa reunassa oli pieni pudotus. Tuuli kävi keskilinjan suuntaisesti, eli etukulmista takakulmiin päin. Ilma oli kostea ja koko päivän kestänyt sade juuri lakannut.

Ässällä oli 5 maalimiestä: etukulmat, takakulmat ja oikealla keskellä. Vasemmalla keskellä oli tyhjä pisto. Maalimiehet olivat etenevät, eli oikealla yksi ja vasemmalla toinen henkilö. Vasempaan takakulmaan mentiin vasta kun tyhjä pisto oli tehty.

Jätin Ässän alkuun istumaan – tavoitteena oli treenata lyhyttä paikkamakuuta, mutta se ei millään malttanut mennä maahan. Laskin kriteeriä siis siihen, että riittää että istuu paikoillaan ja odottaa lupaa kun itse siirryn lähetyspaikalle. Uskoisin, että kunhan se oppii rutiinin ”odota paikoillaan x sekuntia x metrin päässä minusta ennen ensimmäistä lähetystä”, se pystyy myös treenin myötä rauhoittumaan maahan. Kestoa sillä yleensä on melko hyvin, ja etäisyyttäkin, odottamiskäytöksissä, kunhan sen kierrokset saa tarpeeksi alas että se pystyy aloittamaan liikkeen eikä vain hingu tallatulle alueelle.

Maahanmeno ja siinä odottaminen sujui kyllä vähän kauempana hakualueesta, tässä kuva todisteena 🙂

img_5600

Haasteena tässä pienessä alun hallintaharjoituksessa oli kuitenkin se, että minun ja Ässän välissä oli treenikaverien palkkapurkit, joita Ässän piti, sen vapautettuan,i matkalla mennä haistelemaan ja omimaan. Sain pienen häsläämisen jälkeen vaihdettua purkin pois ja päästiin treenaamaan. Ässällä alkaa olemaan melko voimakas tunne-ehdollistuminen purkkeihin, ja tätä toki voi käyttää hyvin palkkana (esim. saa kantaa loppupalkkapurkin autoon), mutta toisaalta täytyy vähän miettiä myös miten pitää hallinta ja etenkin irrottaminen Ässällä mielessä myös purkkien kanssa pelatessa. Se menee helposti ylikierroksille kun sillä on suussa jotain sille arvokasta, eikä oppiminen ole tehokasta silloin kun sen tunteet on niin pinnassa.

Ensimmäisellä lähetyksellä (vasen etukulma) Ässä kaarsi vähän oikealle, kuten moni koira oli tehnyt. Toisella lähetyksellä lähti suoraan ja löysi maalimiehen. Ilmaisut sujuivat kautta koko treenin hyvin. Oikea etukulma löytyi myös hyvin. Vasemmalle tyhjälle irtosi reunaan saakka, etsi hetken ja tuli pian takaisin. Yliheitto oikealle keskelle ei mennyt kovin sujuvasti – sitä ei olla kauheasti treenattu, ja nyt kun pari kertaa on kokeiltu tätä tyhjän piston jälkeen  ja se ei ole itse hoksannut rynnätä täysiä, täytyy ottaa ohjelmaan erilliset yliheitto/viuhkatreenit.

Vasempaan takakulmaan lähettäessä piti melko kauan odottaa, että Ässä istuu lähetykseen. Annoin vihjeen joitakin kertoja, mutta tajusin sitten laittaa suun kiinni ja odottaa, että koira itse tarjoaa käytöstä. Heti kun se istui, lähetin sen nopeasti. Oikeaan takakulmaan lähettäessä se istuikin jo nopeammin, eli viesti meni perille: kun istut, pääset hakuun. Tällä viimeisellä pistolla sillä alkoi jo vähän puhti loppumaan, eikä se irronnut kunnolla. Se etsi vähän pyörien lähiympäristöstä, etenin hieman mutta annoin sen työstää rauhassa. Viimein se irtosi itse ja löysi maalimiehen. Se oli varmasti hyvä oppitunti myös, väsyneenäkin kannattaa tsempata ja kyllä se maalimies sieltä löytyy.

Siirtymissä palkkasin sitä korkealla vahvistustiheydellä sen suosimilla koiranmakkarapaloilla, eli yritetään saada lisää arvoa yhdessä ja hallinnassa siirtymiseen. Hallitsin menoa vain joitakin kertoja liinalla, kun se meinasi kipittää edelle liian kovaa. Tätä täytyy treenata lisää, mutta paremmalta jo näyttää. Seuraavassa treenissä vähän lisää panostusta hallintaan, ja lyhyempi treeni eli vähän vähemmän pistoja eikä välttämättä tyhjää pistoa lainkaan.

Tässä video Ässän viimeisestä ilmaisusta – se taisi luulla, että kädessä ollut kännykkä on kosketuskeppi joka on aiemmin ollut vihje nostaa rulla 🙂 Kiitos videosta treenikaverille Katille!

Onnistumiset

Asiat jotka sujuivat hyvin: Ilmaisut täydellisiä, suurin osa pistoista hyviä

Asiat jotka olivat kehittyneet: Lähellä pysyminen oli parempaa kuin viimeksi

Asiat joita uskallettiin yrittää: Vielä vähemmän liinasta kontrollointia siirtymissä

Asiat joista opittiin: Yliheittoja pitää treenata erikseen, maassa olevat purkit ovat kova häiriö Ässälle

Treenattavaa

Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla: Odotan rauhallisena, että Ässä pystyy tarjoamaan maahanmenoa ennen ensimmäistä lähetystä.

Rauniotreenit 5.6.2017

Viikko sitten raunioilla jatkettiin samalla teemalla kuin edellisessä treenissä – silloin saatiin muistikuvien avulla onnistuneet ilmaisut umpipiiloille (vaakaputki ja pystyputki). Tällä kertaa testattiin osaamista samankaltaisissa vaaka- ja pystyputkessa, ja niiden lisäksi yksi maalimies oli muovisessa hiekoitushiekkalaatikossa, siinäkin kansi kiinni mutta raollaan. 

Ilmaisut sujuivat kaikilla piiloilla hyvin, eli ei turhautumista tai haukkumista. Kaikissa piiloissa maalimies oli heti oven takana. Jatkossa täytyy yleistää osaamista uudenlaisiin piiloihin, missä koira ei näe maalimiestä mutta maalimies on lähellä maanpintaa. 

 Onnistumiset

Asiat jotka sujuivat hyvin: Umpipiiloissa ilmaisut sujuivat ilman turhautumista

Asiat jotka olivat kehittyneet: Ilmaisu sujui myös uudenlaisessa umpipiilossa

Asiat joita uskallettiin yrittää: Uutta umpipiiloa ilman muistikuvaharjoittelua

Asiat joista opittiin: Ässä vaikuttaisi yleistävän nopeasti 

Asiat joista tulin hyvälle tuulelle: Onnistuneet ja tehokkaat treenit

Treenattavaa

Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla: Yleistämistä uusiin umpipiiloihin

Kokeenomainen BH-treeni 4.6.2017

Tänään treenattiin Eläinpalvelu Feeniksin Noora Tihtosen vetämissä kokeenomaisissa BH-treeneissä. Minun tavoite oli suorittaa treeni mahdollisimman vähillä palkoilla tasontestauksena. Tässä vähän kuvausta treenin etenemisestä, ja ajatuksia jatkossa treenattavista aiheista – sekä muutama treenikaverin Ainon ottama kuva, kiitos niistä!

Ilmoittautuminen ja sirunluku sujuivat hyvin. Sirunluvussa ja luoksepäästävyydessä ei ole Ässän kanssa mitään ongelmia, se on rento näyttelykokemuksen ansiosta. Ilmoittautumisessa Ässä pysyi sivulla ja oli rauhallisen tarkkaavainen. Palkkasin Ässän ruualla ilmoittautumisen jälkeen.


Ässä teki ensin seuraamiskaaviot ja treenipari meni paikkamakuuseen. Sillä oli alussa todella hyvä perusasento ja kontakti, vaikka jouduttiin odottamaan hetken, että päästiin aloittamaan. Ensimmäinen suora meni hyvällä kontaktilla, mutta sen jälkeen kontakti alkoi putoilemaan seuraamisessa. Se kuitenkin pysyi mukana vaikka käännöksissä vähän ajautui kauas ja juosten seuraamisessa eteen. Hitaassa seuraamisessa se oli todella hyvässä kontaktissa ja paikassa sekä kykettynä että vapaana. Kaiken kaikkiaan seuraamiset siis sujuivat ok – kontaktia ja voimakasta seuraamista pitää rakentaa kestävämmäksi, mutta se periaatteessa ainakin matkalaukkumeiningillä menisi jo mahdollisesti läpi.

Henkilöryhmä sujui hyvin, vähän käännöksissä tarvitsi apuja kun olisi vetänyt mutkat suoriksi. Vapaana seuraaminen sujui samalla tavalla kuin kytkettynä seuraaminen. Alkuasennon jälkeen kontakti pysyi jonkin aikaa, pidemmällä alkoi kuitenkin putoilemaan enemmän mutta tuli kuitenkin mukana ja teki kaikki osiot. Loppupäätä kohden jouduin antamaan muutaman lisäkäskyn käännöksessä. Seuraamisten yhteydessä palkkasin ruualla kerran – ensimmäisen henkilöryhmän jälkeen, ennen hihnan irroittamista kun saa kokeessakin kehumalla palkata koiran.

2017-06-04-photo-00000007

Jäävät sujuivat ok – kontakti alkoi tässä vaiheessa olemaan olematon, mutta mukana tuli vierellä, ja suoritti istumaan jäävän moitteettomasti. Maahan jäävässä se ei mennyt ensin istumaan, mutta tämä johtuu siitä, että ollaan harjoiteltu liikkeestä jääviä enemmän. Luoksetulo oli suhteellisen vauhdikas ja suora. Sivulletulo edestä oli vähän hidas, tätä ei olla tarkoituksella tehty vielä paljoa että se ei ennakoisi sivulletuloa vaan tulisi aina ensin eteen. Tässä vaiheessa taas palkkasin sen ruualla.

2017-06-04-photo-00000008
Paikkamakuussa se oli rauhallinen, ehkä vähän liiankin – oli kuulemma näyttänyt siltä, että paistatteli päivää nurtsilla eikä suinkaan ollut missään koetilanteessa. Se nousi kerran, arvioisin noin 5-6 minuutin kohdalla. Nouseminen ei johtunut toisesta koirasta, se oli vaihtanut asentoa ja sitten nousi rauhallisesti ylös ja lähti tulemaan minua kohti maata nuuskutellen. Menin sen luokse, vein rauhallisesti pannasta takaisin paikalle, en palkannut vaan pyysin maahan ja menin takaisin 30 askelen päähän. Tämän jälkeen se pysyi loppuajan, ehkä nelisen minuuttia, maassa rauhallisena. Kun tulin takaisin, tehtiin liike loppuun – menin sivulle, luvan jälkeen pyysin sivulle ja kytkin, ja vasta sitten palkkasin.

Tottelevaisuusosuudessa täytyy siis vielä treenata kestoa voimakkaaseen, hyvässä kontaktissa seuraamiseen ja kestoa paikkamakuuseen. Helpolla tuomarilla tämän päivän suorituksella olisi voinut päästäkin läpi, mutta haluan kyllä saada suoritukseen enemmän intoa ja vauhtia ennen kuin mennään kokeeseen. Oli kuitenkin mukava nähdä, että vaikka palkat olivat harvassa, niin Ässä pysyi menossa mukana ja se tietää mitä kaikkea suoritukseen kuuluu. 


Kaupunkiosuus meni vähän niin ja näin – toin Ässän heti autosta suoraan koetilanteeseen ja sanotaanko, että löysästä hihnasta ei ollut tietoakaan. Sillä oli kauhea hönkä päällä, luuli varmaan että ollaan menossa jonnekin paikkaan x treenaamaan yhdessä. Yksin jättäminen ja siinä toisen koiran ohitus sujuvat kuitenkin hyvin, kuten myös kuvassa oleva henkilöryhmä. Taidetaan kesän mittaan syödä muutamat iltaruuat eri kauppoja ja toreja rauhassa ja löysällä hihnalla kierrellen, niin eiköhän tähänkin saada tarvittava rutiini. Ja kokeessa pitää muistaa ensin valmistella Ässää kävelemällä pahimmat höyryt pois ennen arvosteltavaksi menoa. 

Onnistumiset (tuplasti enemmän asioita tähän kuin alempaan osioon)

Asiat jotka sujuivat hyvin: Ilmoittautumiset, sivulletulot ja mukana pysyminen läpi koko suorituksen

Asiat jotka olivat kehittyneet: Sivulletuloja on treenattu viime aikoina nopeammiksi ja kontaktia paikoillaan paremmiksi, ja tämä näkyi tänään hyvänä suorituksena näissä osa-alueissa

Asiat joita uskallettiin yrittää: Lähes täysi palkkaamattomuus, pitkä paikkamakuu

Asiat joista opittiin: Myös kaupunkiosuuteen meno vaatii virittelyä Ässän kanssa

Asiat joista tulin hyvälle tuulelle: Ässä osaa jo tosi paljon, ollaan jo lähellä kokeiden vaatimaa tasoa! 

Treenattavaa

Asiat jotka haluamme tehdä paremmin seuraavalla kerralla: Maahan jäävässä odotan, että Ässä perusasennossa ennen kuin pyydän sen maahan.