Pelkoa metsästyskoirakoulutuksessa?

Palkitsemalla kouluttaminen ja pakotteiden välttäminen on (onneksi!) jo erittäin yleistä, ja myös laajasti käytössä virkakoirilla. Metsästyskoirien parissa törmää kuitenkin vielä jonkin verran vanhentuneisiin koulutustapoihin, jotka ovat eettisesti vähintäänkin arveluttavia tai jopa eläinsuojelulain vastaisia, usein tehottomia ja ehdottomasti vahingollisia koiran hyvinvoinnille.

Onnistuneen jahdin kruunaa se, että sinne on päästy ilman pelkoa ja pakotteita.

 

Miksi fyysisiä rangaistuksia käytetään?

Fyysisten rangaistusten käyttöä perustellaan usein sillä, että mikään muu ei toimi. Koira on niin sitä tai tätä: riistaviettinen, puolustusviettinen, kiihkeä, itsepäinen, voimakas… Lista on loputon, taustalla perimmäinen syy on kuitenkin kouluttajan tiedon ja taidon puute. Käytetään aiemmin ”toimiviksi” todettuja menetelmiä ja painopiste on lopputuloksessa, ei siinä, miten sinne päästään. Koiran hyvinvointi on jopa toissijainen asia, kun päämäärä on tärkein – esimerkiksi kunhan se ei enää aja lintuja. Toisaalta perusteena voi olla koiran hyvinvointi – pysähtymisen pitää olla ehdoton, että koira ei juokse auton alle. Tähän perusteluun voi todeta suoraan, että millään koulutuskeinolla ei saa aikaan 100 prosentin varmaa käytöstä, koira on elävä eläin eikä robotti.

Miksi pakotteiden tai fyysisten rankaisujen käyttö on sitten niin ongelmallista? Ensinnäkin se on väärin ja laitonta, kuten eläinsuojelulaissa todetaan: ”Eläimen liiallinen rasittaminen ja kohtuuttoman ankara kurissa pitäminen ja kouluttaminen sekä liian kovakourainen käsittely on kielletty”. Toisekseen se hidastaa koiran oppimista ja voi aiheuttaa muun muassa opittua avuttomuutta. Pelko lisää stressiä, joka taas lisää ongelmakäytösten ja sairauksien riskejä, ja kovien koulutuskeinojen on todettu liittyvän koiran aggressiiviseen käytökseen.

Koira voi yhdistää palautteen eri asiaan kuin on tarkoitettu

Kun käytetään pelkoa tai kipua aiheuttavia koulutuskeinoja, on mahdotonta hallita seurauksia. Kaikki onnistunut koulutus vaatii erittäin hyvää ajoitusta ja sitä, että koira yhdistää palautteen oikeaan asiaan. Ongelma on kuitenkin se, että me emme pääse sinne koiran pään sisään tarkistamaan, mihin asiaan koira palautteen yhdistää. Kun koira säikäytetään linnuilla sen mennessä perään, läsnä on tuhat muutakin asiaa riistan lisäksi. Ympäristö, oma ohjaaja, kouluttaja, muita ihmisiä, muita koiria ja niin edespäin. Miten voimme hallita, mihin asiaan koira yhdistää rangaistuksen?

On mahdollista, että koira yhdistää oikean käytöksen palautteeseen. On myös mahdollista, että se alkaakin pelätä riistaa tai riistatyötä (metsästäessä blinkkaa eli ei mene riistalle, vaikka tietää missä se on). Se voi myös alkaa pelätä kouluttajan näköisiä henkilöitä tai vaikka muita koiria, jos ne ovat samanlaisella pellolla kuin missä koulutus tapahtui. Pakotteet aiheuttavat koiralle pelkoa, kipua ja epämiellyttävää oloa – vai miksi koira muuten vähentäisi käytöstä sen jälkeen, kuin välttääkseen sen epämiellyttävän, pelottavan tai kivuliaan palautteen.

Lisäksi metsästyskäytösten yhteydessä todennäköisyys sille, että koira yhdistää rangaistuksen oikeaan asiaan, on vielä pienempää kuin monissa muissa käytöksissä. Esimerkiksi riistan jahtaaminen on koiralle vaistonvaraista käytöstä ja voikin kyseenalaistaa sen, kuinka tietoinen se on käytöksestään tehdessään sitä. Sitä voi jopa rinnastaa refleksinomaiseen käytökseen – riistaärsyke aiheuttaa sille automaattisen käytöksen, jota se ei voi hallita. Vai miltä sinusta tuntuisi, jos lääkäri paukauttaisi vasaralla otsaasi, kun jalkasi heilahtaa hänen napautettua ensin vasaralla polveesi?

Pelko ehdollistuu ja yleistyy nopeasti

Pelkoehdollistumat syntyvät nopeasti: evoluutio on hoitanut pelistä pois sellaiset yksilöt, jotka eivät kerrasta opi välttämään vaarallisia asioita. Pelko myös yleistyy nopeasti, samasta syystä – eli jos on kerran kohdannut vaarallisen käärmeen pellolla, kannattaa kaikilla samankaltaisilla pelloilla olla varuillaan. Pelkoehdollistumia on myös erittäin työlästä, ellei mahdotonta kouluttaa pois, ainakaan täysin. Taas, sellainen eläin, joka unohtaa pelätä niitä tiettyjä käärmeitä, voi olla kohta kuollut eläin. Kaiken huipuksi, pelot usein laajenevat, ellei niitä aleta nopeasti ja tehokkaasti vastaehdollistamaan: ensin pelätään peltoaukeita, sitten kaikkia aukeita paikkoja. Ensin pelätään hattupäisiä miehiä, sitten kaikkia miehiä, lopuksi kaikkia vieraita ihmisiä. Ja niin edespäin.

Tavoitteena missään koulutuksessa tuskin on, että koira alkaa pelkäämään. Jotta näin ei kävisi, mutta palaute olisi kuitenkin tarpeeksi epämiellyttävää, jotta koira kuitenkin vähentäisi käytöstä, pitäisi tietää etukäteen, miten suuri rangaistus on juuri tälle koiralle juuri sopiva (juuri tänään ja juuri näissä olosuhteissa). Palautteen pitäisi olla sellainen, että se oppii kerrasta, mutta ei ala pelkäämään, ainakaan liikaa. Kuka voi sanoa osaavansa arvioida sen? Se, miksi koiran haluttaisiin oppivan kerrasta, löytyy siitä, että eläimet (ja ihmisetkin) siedättyvät pakotteille. Ne tottuvat siis toistojen myötä siihen kipuun tai epämukavaan oloon. Siksi, jos pakotteita joudutaan antamaan useita, pitäisi niiden olla joka kerta voimakkaampia, jotta saataisiin sama tunnereaktio aikaan. Tämä taas ei enää edes kuulosta koiran kouluttamiselta.

Selvitä koulutusmetodit ensin

Ongelma ei tietenkään rajoitu metsästyskoirille järjestettäviin koulutuksiin. Suomessa järjestetään joka vuosi valtava määrä koirankoulutuskursseja, seminaareja ja yksityiskoulutuksia. Kouluttajista löytyy sekä Suomen Eläintenkouluttajien listoilta löytyviä, ammattitutkinnon suorittaneita kouluttajia, että pitkän kokemuksen omaavia harrastajia ja esimerkiksi yhdistyksissä kouluttavia henkilöitä. Suurin osa koulutuksista on varmasti antoisia ja koiran ehdoilla vedettyjä. Kuitenkin, jos haluaa varmistaa, että kouluttajan koulutusperiaatteet sopivat omiin toimintatapoihin, kannattaa nähdä vähän vaivaa ennen koulutukseen menoa.

Esimerkiksi yhdessä kulkemista ja seuraamista voi treenata hyvin eri tavoin palkitsemalla.

Hyvä lähtökohta on tarkistaa, löytyykö kouluttaja Suomen Eläintenkouluttajien listalta, he ovat sitoutuneet noudattamaan yhdistyksen eettisiä sääntöjä. Kouluttajan nettisivuilta tai kurssi-ilmoituksesta voi myös löytyä tietoa koulutustavoista. Voit myös kysyä kouluttajalta suoraan ennen ilmoittautumista, että mitkä hänen koulutusperiaatteet ovat – varsinkin metsästyskoirakouluttajilla ja perehtyneillä harrastajilla harvemmin on kattavaa nettisivua.  Hyvän koulutuksen merkki on se, että siellä painopiste on ihmisten oppimisessa. Eli siellä koiranomistajat saavat työkaluja jatkaa koiran koulutusta kotona – jos koulutuksessa luvataan nopeita korjauksia koiran käytökseen, kannattaa perehtyä koulutuksen sisältöön tarkemmin.

Pidä koirasi puolta

Miten sitten toimia, jos kohtaatkin esimerkiksi koulutusleirillä tilanteen, jossa et olekaan kouluttajan kanssa metodeista samaa mieltä tai ne eivät ehdottomasti sovi omalle koirallesi?

Ensinnäkin tsemppaisin itseni jo ennen tilaisuutta valmiuteen sanoa ei. Se voi nimittäin olla hankalaa, kun se monien arvostama henkilö sanoo tai tekee jotakin, ja ympärillä on kymmeniä ihmisiä. No, samat ihmiset eivät ole paikalla sitten, kun pahimmassa tapauksessa koiran loppuelämän ajan paikkailet niitä haasteita, mitä siitä yhdestä koulutuskerrasta aiheutui. Paras lopputulos on tietenkin se, että pystyt osallistumaan ja ammentamaan kokeneemmilta ilman, että joudut tinkimään omista koulutusperiaatteistasi ja koirasi hyvinvoinnista.

Jos yhtään mietityttää, pyydä kouluttajaa kertomaan etukäteen tarkkaan, miten aikoo toimia, ennen kuin laitat koirasi koulutustilanteeseen. Hyväksy jo etukäteen, että kesken lähteminen on ok. Kaikkien kanssa ei vain synkkaa. Unohda se, kuinka paljon kurssi maksoi tai kuinka kauas olet matkustanut sitä varten – koirasi hyvinvointia ei voi mitata rahassa.

Tärkeintä on nauttia koiran kanssa yhteisestä tekemisestä, koiran käytöksen häpeäminen on täysin turhaa.

Nämä tuntuvat itsestäänselvyyksiltä näin sanottuna, mutta varsinaisessa tilanteessa se ei olekaan niin helppoa. Tulee liikaa ajateltua sitä, mitä muut ajattelevat. Oma mottoni on kuitenkin se, että minulle on paljon tärkeämpää se, mitä minun koirani ajattelee minusta, kuin se, mitä jotkut kurssilla olleet ihmiset ajattelevat.

Minun oma!

Aika ajoin törmää vielä ajatukseen, jossa koiran pitäisi automaattisesti hyväksyä se kun siltä otetaan pois sille arvokkaita asioita eikä se saisi missään nimessä reagoida mitenkään. Onko kuitenkaan ihme, että eläin puolustaa sen selviytymiselle tärkeitä resursseja, kuten ruokaa tai lepopaikkaa? Ei tietenkään, resurssien puolustaminen on koiralle lajityypillinen käytös – se on joka ikisessä koirassa olemassa oleva piirre. Itse asiassa se on kaikissa eläimissä, myös ihmisissä oleva normaali piirre. Se kuinka voimakkaana se kussakin yksilössä esiintyy on perimän ja oppimisen lopputulema. Aiheeseen on päässyt hyvin perehtymään resursseja luonnostaan puolustavan Ässän kanssa, tässä siis opittua asiaa ja koulutusoivalluksia matkan varrelta.

Ensimmäinen kunnon riistatyö oli haavakko, jonka luovuttaminen oli Ässälle suuri haaste kuten eleistä voi päätellä

Jos keskitytään koiraan käyttäytyvänä eläimenä, mitä voidaan resurssien puolustamisesta oppia ja mitä sille voi tehdä? Tärkeimpänä on pitää mielessä, että kun puhutaan eläimen käytöksestä ei ole oikeaa tai väärää, hyvää tai pahaa, on vain käytöstä. Aivan toinen asia on se, että käyttäytyykö eläin kuten me haluamme sen käyttäytyvän ja olemmeko me kouluttaneet koiralle sitä haluttua tapaa, vai jopa aiheuttaneet sen ei-halutun käytöksen.

Käytös on jatkumo

Monilla koirilla on perinnöllinen taipumus puolustaa resursseja. Se voi alkaa siitä, että se omii leluja pentuna ja juoksee niiden kanssa kauemmaksi. Se voi tietenkin tehdä tätä myös koska huomaa, että sillä saa omistajan hauskasti juoksemaan perässä… Alussa tai lievimmillään resurssien puolustaminen voi tarkoittaa pieniä eleitä kuten pään kääntämistä pois, silmien siristämistä, kasvojen kiristymistä ja kehon jännittymistä tai perääntymistä. Toisilla yksilöillä voi pennusta saakka olla valmius murista suojellakseen jotakin resurssia, joko se on perinnöllistä tai pentulaatikossa opittua. Harvassa taitaa olla ne pennut jotka on luovutusikäisenä resurssiaggressiivisia, tai ainakin silloin on jotain ollut pentuaikana pahasti vialla.

Jos se pieni pentu tai aikuinenkin koira osoittaa pieniäkin omimisen merkkejä, siitä on helppoa saada täysin resurssiaggressiivinen yksilö. Yksi tapa on ottaa siltä väkisin asioita pois suusta, tai mielivaltaisesti napata siltä luu tai ruokakuppi johonkin johtajuusmantraan vedoten. Kun se huomaa, että sen hienovaraiset eleet, jotka kertovat resurssin tärkeydestä eivät toimi, alkaa se nostamaan panoksia suojellakseen resurssia. Se jatkossa pakenee, pitää kovemmin kiinni, alkaa murisemaan, nostaa niskakarvoja pystyyn – eli tekee kaikkensa kertoakseen ihmiselle, että se ei halua luovuttaa resurssia. Viimeinen vaihtoehto tietenkin koiralle on pureminen, jos sitä kaikista aiemmista varoitusmerkeistä huolimatta ei jätetä rauhaan. Tapahtuu siis oppimista: koira oppii millä käytöksellä se saa pidettyä resurssin itsellään, ja koira oppii, että omistaja on epäluotettava ja pelottava hahmo, joka koiran näkökulmasta täysin satunnaisesti varastaa koiran resursseja.

Unohda arvovaltakysymykset

Jos lähdetään siitä, että koira on vain eläin – miten sitten kannattaa toimia? Ensin, hyväksy se, että koiralle on luonnollista haluta pitää kiinni sen mielestä elintärkeistä resursseista. Sillä on myös jo eläinsuojelulaissakin määritellyt oikeudet lepoon ja ravintoon. Toiseksi, älä tee itsestäsi hyvien asioiden poisviejää, vaan hyvien asioiden tuoja. Kolmanneksi, varmista, että koiralla on tarpeeksi resursseja kuten lepopaikkoja, ruokaa, leluja tai luita, jotta niiden puolustamisen tarve vähenee.

Pennun tai aikuisenkin koiran kanssa voi harjoitella vaikka niin, että ruokakuppia lähestyvä käsi ainoastaan lisää ruokaa, ei koskaan vie sitä pois. Lelut voi vaihtaa toiseen parempaan leluun tai herkkuun. Ei-sallitut esineet kannattaa laittaa pois pennun ulottuvilta. Pennulla olisi hyvä olla oma peti, jossa se saa kenenkään häiritsemättä levätä, vaikka portin takana jos perheessä on lapsia tai muita koiria. Voit myös palkitsemalla kouluttaa koiran noutamaan ja luovuttamaan asioita suusta. Harjoittele erilaisilla esineillä niin, että se lihainen raakaluukin luovutetaan tarvittaessa – voit myös antaa palkkioksi luun takaisin kaluttavaksi.

Tässä taka-ajatuksena oli päästä lämpimään kaluamaan tuoretta hirvenluuta

Irrottaminen kannattaa kouluttaa vahvaksi, jotta lenkkipolun varren aarteet saisi pois suusta ilman väkivoimia. Voit myös kouluttaa koiralle vahvaksi vaikka tietylle matolle tai tiettyyn paikkaan menemisen vihjeestä – tämä voi toimia esimerkiksi silloin kun joku on kielloista huolimatta menossa häiritsemään koiraa sen lepopaikkaan.

Kouluttamalla palkitsemalla nämä käytökset sujuviksi, koira oppii, että luopuminen yhdestä asiasta tarkoittaa vain toisen asian saamista. Se myös oppii, että omistaja on reilu ja mahdollistaa koiralle asioita, eikä sen tarvitse pelätä omistajaansa. Omistaja toimii koiran näkökulmasta johdonmukaisesti: se on pennusta saakka oppinut, että kun se luovuttaa asioita tai menee tiettyyn paikkaan, se saa palkkion.

Nämä tietenkin ovat vain erilaisia mahdollisia ratkaisuja – on aina fiksua käydä ammattikouluttajalla ongelman tiimoilta. Koirakoulut järjestävät myös kursseja esimerkiksi jätä-käskyn kouluttamiseen. Etenkin jos koiran käytös on jo mennyt aggressiivisuuden puolelle, olisi hyvä laatia tarkka koulutussuunnitelma ammattikouluttajan avulla eikä kannata jäädä yksin painimaan asian kanssa.

Stressi ja kipu

Kaikesta koulutuksesta huolimatta koira saattaa silti puolustaa resursseja, tai aiemmin leppoisa koira saattaa yhtäkkiä alkaa puolustamaan vaikkapa lepopaikkaansa. Silloin viimeistään on syytä tarkistaa koiran terveydentila – klassinen esimerkki lienee ikääntyvä koira, jolla alkaa paikat kolottamaan. Stressi on myös omiaan lisäämään resurssien puolustamista – ikävä noidankehä on se, jos koiran resurssiaggressiivisuutta yritetään kouluttaa pois stressiä aiheuttavilla koulutuskeinoilla. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni koiran mielentilasta – tiedämme itsestämmekin sen, että väsyneenä olemme ärtyneitä, ja stressin uuvuttamina reagoimme voimakkaammin ikäviin asioihin. Sama pätee myös koiriin, ja kannattaakin ottaa myös resurssejaan puolustavan koiran kanssa huomioon koiran kokonaishyvinvointi: kuinka sitä kohdellaan, koulutetaan, ulkoilutetaan ja kuinka paljon se saa lepoa.

Omat oivallukset

Meillä luiden kanssa kätevimmäksi keinoksi on osoittautunut noutaminen. Maassa luuta syödessään, Ässä todennäköisesti puolustaisi sitä jos sinne joku kätensä yhtäkkiä laittaisi, mutta kun pyydän sen noutamaan luun luovuttaa se sen rennossa ja iloisessa mielentilassa. Sillä tietenkin on oma lepopaikka, mutta se saa myös esimerkiksi nukkua sohvalla. Normaalisti se ei puolusta paikkaansa, mutta jos se vähän jäykistyykin meidän mennessä sen viereen, tiedän, että sen selkä kaipaa hierontaa. Sille on myös koulutettu vihjeestä omalle paikalle meneminen, jos me haluamme vallata sohvan täysin.

Suurin työstäminen meillä on ollut lämpimän riistan kanssa, ja muutenkin erityisen ihanat noudettavat kuten kaninkarvaiset dummyt saavat aikaan omimista – onneksi käytös ei ole koskaan laajentunut puolustamiseksi. Luovutusten kanssa on tehty paljon pohjatyötä erilaisissa viretiloissa, etenkin korkeissa sellaisissa. Kahden lelun leikki on myös toiminut pohjatyönä.

Tähän esineiden omimiseen liittyy vahvasti myös ihmisten huomion ja/tai ruuan kerjääminen. Tilannetta on korjattu lisäämällä huomion määrää muuten ja poistamalla huomio täysin Ässän omiessa jotain. Viimein ollaan päästy tilanteeseen, jossa se luovuttaa esineitä paljon vapautuneemmin – palkkiona vaikka yhden villasukan luovutuksesta saattoi jossain vaiheessa olla viiden minuutin lellittelyhetki.

Myös lämpimällä riistalla luovuttaminen on jo vähän parempi, hyvien palkkioiden ja pohjatreenin lisäksi suuressa roolissa on oman mielen hallinta. Jos yhtään alkaa stressaamaan itse, maalaamaan kauhukuvia siitä kuinka surkea luovutus taas tulossa, kohta se puree leuat yhteen ja lintu vaan rutisee jne. koira alkaa välittömästi paineistumaan eikä halua luovuttaa.

Suurin muutos on tapahtunut viimeisen vuoden aikana, luovuttamiset ovat parantuneet ja resurssien puolustaminen vähentynyt; samaan aikaan olemme tietoisesti vähentäneet stressiä koiran elämässä ja kiinnittäneet myös erityistä huomiota niihin hetkiin kun koiralla on jokin resurssi. Luottamuksen rakentaminen eläimeen on tässäkin kaiken a ja o, ja paras tilanne on jos sen luottamuksen saa rakennettua heti pennusta eikä koskaan riko sitä. Ollaan siis koiriemme luottamuksen arvoisia!

Ässän 4-vuotiskuvat

Ässän 4 v. synttärit olivat jo 2.3, mutta nyt pääsin viimein ottamaan jokavuotiset synttäripotretit! Kuvia siis alla, näköjään leuan alla on jo hieman hopeista väriä ikääntymisen merkiksi – vaikka koira toki alkaa olemaan vasta parhaassa iässä. No Ässällä onkin vähän kuluttavampi elämäntyyli 😀

 

Stressinpurkutalkoot

Istuessani eräänä tammikuisena perjantaina Koirakoulu Vision lattialla Ässää sylissä pidellen huomasin, että jotain oli muuttunut. Kyseessä oli Tommy Wirénin vetämän arkitottelevaisuuskurssin ensimmäinen kerta, ja sen kerran aiheena oli rauhoittuminen. Pienehkössä hallissa oli 7 muuta koiraa, ja Ässän käytös oli erilaista kuin se olisi ollut vuosi sitten. Alkuun kyllä muristiin ja tuijoteltiin, mutta voimakkaat ryntäilyt ja hysteeriset haukkukohtaukset loistivat poissaolollaan.

Olen kyllä ollut jollain tasolla tietoinen, että Ässän möykkääminen jännittävissä tilanteissa liittyy vahvasti epävarmuuteen, mutta ennen viime vuoden tapahtumia en ollut päässyt läpi tästä machokuoresta. Kunnes viime perjantaina: yhtäkkiä edessäni oli silmät suurella muita katseleva HILJAINEN koira. Se vähän pakitteli muista koirista ja selvästi vielä jännitti, mutta se ei enää turvautunut sen aiempaan selviytymisstrategiaan eli räyhäämiseen. Se oli aivan hissukseen ja katseli välillä muita ja välillä minua, tilannetta ihmetellen.

Viime perjantain treenin tarkoitus oli rauhoittua pienessä hallissa 7 muun koiran seassa

KAIKKI VAIKUTTAA KAIKKEEN

En voi tietenkään varmuudella tietää mitkä kaikki asiat ovat johtaneet tähän. Mutta, mennyt vuosi on edustanut uusia aloituksia asioissa, mitkä aiemmin ovat olleet takasijalla. Toki arkitottelevaisuuden koulutus on kulkenut mukana pennusta saakka, mutta prioriteetti on ollut selkeästi lajitreeneissä – metsästys, pelastuskoiran haku ja rullailmaisu, sekä tottelevaisuus. Näissä ollaankin päästy mukavasti eteenpäin, mutta koetulokset yhä uupuvat. Kova pähkäily on ollut etenkin sen kanssa miten saan vilkkaan, epävarmassa mielentilassa räyhäävän ja minun tunnetiloja tarkasti seuraavan koiran BH-koevalmiiksi. Teknisesti homma kyllä toimii, mutta tosipaikan tullen treenikupla puhkeaa.

Ahaa-elämys tuli lähes vuosi sitten Rajavartiolaitoksen koiratoiminnan opettajan Juha Pasasen luennolla. Hän painotti luennollaan sitä, että jos rajakoiran koulutus ei edisty, yleensä syy löytyy niin sanotuista koirankoulutuksen perusteista: ohjaajan ja koiran välinen suhde, ympäristöoppi, halu oppia (”operantti koira”) ja sosiaalisuus. Korviini jäi soimaan se, että kaikki konfliktit koiran elämässä pitäisi yrittää saada minimiin, jotta myös lajikoulutus edistyy. Luonnollisesti taustalla on se, että vähemmän konflikteja ja vähemmän ”pahaa” stressiä johtaa paremmin voivaan ja tehokkaammin oppivaan eläimeen.

VOIHAN OHITUSTREENI

Ensimmäinen reaktioni oli, että eihän Ässän elämässä ole konflikteja, sehän on koulutettu operantisti. No, helpoin asia muistaa oli ne ohitukset – kyllä niitä ollaan treenattu pennusta saakka, ja menee ne hyvin kun on neutraali koira joka ohitetaan mukavalla turvavälillä. Mutta sitten kun tulee niitä räksyttäviä pikkukoiria, tai kiihtyneitä nuoria koiria tai sitten ne tuijottavat urokset… Asia onkin eri ja täten oli heti huomattavissa selkeä stressin lähde Ässän elämässä ja puute koirankoulutuksen perusteissa.

Hihnalenkillä viime syyskuussa

Suuntana olikin sitten ohituskurssi, jossa saatiin niitä tarvittavia toistoja, joita ei arkisilla lenkeillä tule. Viimeinen edistysaskel ohituksiin saatiin nyt syksyllä kun muutettiin. Uudessa naapurustossa ohituskäytös otti takapakkia, mutta kun muistin sellaisen perusasian kuin palkan laatu, hyppäsi käytös aiemmasta tasosta vielä parempaan. Ässä siis sai useamman viikon ajan lähes kaiken ruuan (raakalihapullia) taskusta ohitustilanteissa, sen tarjotessa itse kontaktia huomatessaan lähestyvän koiran. Sotkuista hommaa, mutta sen arvoista: mielentila muuttui ja oppimista tapahtui huomattavasti aiempaa nopeammin.

Täydellinen se ei ole vieläkään, mutta lenkit ovat nykyään huomattavan rentoja verrattuna aiempaan, ja ollaan päästy onneksi siirtymään palkoissakin hygieenisempiin kuivanappuloihin.

RAUHOITTUMINEN HOITOTILANTEESSA

Seuraava konflikti, joka nousi mieleen oli Ässän mielentila hoitotilanteessa osteopaatilla. Se on käynyt pennusta saakka osteopaatilla, mutta ei ole oikein koskaan oppinut kunnolla rauhoittumaan hoitotilanteessa. Viime talven aikana tilanne alkoi käymään jo tukalaksi. Enää hellän jämäkkä paikallaan pitäminen ja rauhoittelu eivät tuntuneet auttavan, vaan se alkoi kääntymään tunnetilassa turhautumisesta aggressioon ja oli selvää, että jotain oli tehtävä. Laitoin osteopaattihoidot tauolle, kävin ostamassa hoitokopan ja aloitin treenin, jossa tavoitteena hoitokoppaan yhdistetty rento mielentila ja käsittelyssä rentoutuminen.

Koulutin palkitsemalla Ässän laittamaan itse kuonon hoitokoppaan. Sen lisäksi koulutin ruokakupin ääressä vihjeestä kyljelleen menon, ja lopuksi yhdistin nämä ketjuksi: kun koppa laitetaan päähän, seuraavaksi mennään kyljelleen makaamaan ja sieltä saa nousta syömään kun otan kopan pois.

Tottumista käsittelyyn toteutin niin, että koiran ollessa rauhallinen, lähes unessa, aloin käsittelemään sitä todella hellästi ja rauhallisesti. Tavoitteena oli, että käsittely yhdistyy rentoon mielentilaan ja Ässä alkaa myös nauttimaan kun sitä käsitellään enemmän ”hoidonomaisesti”, ei pelkästään selästä tai korvan takaa rapsuttamalla. Aloin myös laittamaan hoitokoppaa päähän näiden harjoitusten aikana, jotta koppa yhdistyisi rauhalliseen mielentilaan.

Kun kotitreeni oli hyvällä mallilla, aloimme käymään tiheään tahtiin osteopaatiksi opiskelevan kaverin luona ”hoidoissa”. Näillä kerroilla ei siis oikeasti tehty mitään hoitoja, vaan harjoiteltiin hoitotilassa rauhoittumista ja kevyen koskettelun hyväksymistä meidän uusilla hoitokopparutiineilla. Kaikki tehtiin Ässän ehdoilla, sen rauhoittumista tukien. Näissä harjoituksissa näin ensimmäistä kertaa Ässän aidosti laittavan silmät kiinni hoitotilanteessa vieraassa paikassa!

Ensimmäisillä kerroilla hoidettiin Ässää sen haluamissa asennoissa

Meidän tutulle osteopaatillekin päästiin syksyllä, ja Ässä oli aiempaan verrattuna erittäin rento. Mutta mikä parasta, näistä hieronta- ja venyttelyhetkistä on tullut meille viikottainen rutiini. Olen oppinut huomaamaan Ässän lihaksistossa jumit ja oppinut saamaan sen rentoutumaan nopeasti, ja uskon, että Ässän hyvinvointi on myös kohentunut säännöllisen kehonhuollon myötä.

Viimeisillä käynneillä alkoi hoitorutiini löytymään

”JOS HALUAT MUUTTAA ELÄIMEN KÄYTÖSTÄ, MUUTA ENSIN OMAA KÄYTÖSTÄSI”

Viimeinen vaihe olikin sitten se vaikein: peiliin katsominen. Ässä on energinen, huomionhakuinen ja älykäs koira. Se myös kiihtyy nopeasti, eivätkä sen tunteiden säätelytaidot ole mitään huippuluokkaa. Toisin sanoen, kiihtyessään tai huomiota hakiessaan se saattaa alkaa haukkumaan todellan kovaan ääneen ja sitä haukkua saattaa kestää pidempään kuin oma pinna kestää. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan ärähtää koiralle, ja sitä seuraa välitön syyllisyydentunne: en halua käyttää pelkoa kouluttamisessa, ja ärähtäminen on myös huomiota ja siten vahvistaa koiran käytöstä. Vastaehdollistaminen esimerkiksi rapusta kuuluviin ääniin toimii kyllä, mutta samaan aikaan Ässä myös ketjuttaa asiat välittömästi: rapusta kuuluu ääni, minä haukun, minä saan namia. Kohta sitä haukkua siis tarjotaan ilman mitään ärsykkeitä.

Onneksi saimme vähän helpotusta itsesyytöksiin kun veimme Ässän Katriina Tiiran SmartDOG- testiin toukokuun alussa. Katriinan mukaan Ässä on erittäin haastava koira. Se on nopea oppimaan ja taitava ketjuttamaan, ja sen kyky lukea ihmistä on huipputasoa. Se ei Katriinan mukaan vaikuta impulsiiviselta, vaan sen kohkaaminen ja haukkuminen on todennäköisesti opittu tapa saada ihmiset pyytämään siltä temppuja, kuten vaikka maassa makaamista eli näennäistä rahoittumista, joista se sitten saa ruokaa. Mielenkiintoisen testin suurin oivallus oli siis se, että Ässä ei todennäköisesti olekaan oman impulsiivisuutensa uhri, joka ei voi itselleen mitään. Itse asiassa se saattaakin olla vain nerokas keksimään tapoja saada meidät liikkeelle, tai antamaan huomiota tai ruokaa. Tämä opittu, stressaantunut käytös on kuitenkin yhtä haitallista koiran hyvinvoinnille kuin tahdosta riippumaton impulsiivisuuskin, joten jotain oli tehtävä eri tavalla.

SmartDOG:in ongelmanratkaisutestissä oli nähtävissä Ässän nokkeluus ja nopeus

UUSI ELÄMÄ

Tästä siis alkoi erityisen tiukka kontrolli siitä mitä tapahtuu kun se haukkuu, riehuu tai komentaa: ei mitään. Mitenkään ei reagoida, mitään ei sanota, ei ärähdetä mutta ei myöskään pyydetä sitä tekemään mitään vaihtoehtoista käytöstä. Katriinan hyvä neuvo oli hakea kaupasta korvatulpat ja Alkosta punaviinipullo. Aloitimme siis tämän kuurin toukokuussa, ja kotona haukkumisen vähenemistä alkoi näkymään loppukesästä.

Muualla käytös alkoi muuttumaan nopeammin. Esimerkiksi toukokuun loppupuolella oltiin jo katufestivaaleilla hengailemassa ihmis- ja koirahälinässä, ja kesäkuussa Ässän pennusta saakka tuntenut, kokenut koirankouluttaja huomasi Ässän käytöksen muuttuneen. Kotona oli kuitenkin nähtävissä haukkumisen lisääntymistä eli sammumispurkausta ennen kuin se alkoi todella sammumaan, ja sen myötä saatiin liuta lappuja naapureilta lisääntyneestä haukkumisesta… Onneksemme alkusyksystä päästiin muuttamaan omakotitaloon.

Hengailua Arabian katufestivaaleilla

Ongelmahan oli alkanut murrosiässä, kun Ässän luontainen taipumus vahtia heräsi – vuokralaisena kerrostalossa tähän oli pakko reagoida nopeasti rauhoittelemalla tai vastaehdollistamalla. Ketju oli siis valmis, ja varmasti sitä tuli erinäisissä muissakin tilanteissa vahvistettua. Haukkuva koira helposti alkaa (ihan turhaan!) hävettämään sosiaalisissa tilanteissa, kuten treeneissä, bussissa tai vaikka ihan piknikillä puistossa. Kunpa olisi etukäteen ymmärtänyt, että joskus (tai useinkin) olisi parasta viis veisata muiden mielipiteistä ja vain jättää riehuminen huomioimatta!

Uuteen kotiin muutto on antanut erinomaiset edellytykset turhan haukkumisen lopulliselle sammuttamiselle. Tietenkin asunto maan tasalla ja aidattu piha ovat antaneet uusia syitä Ässälle haukkua, vahtiminen on sillä verissä. Nyt kuitenkin voidaan antaa sen rauhassa siedättyä ohikulkijoihin. Aidan takana kulkeville haukkuminen onkin seuraava rasti, mutta siinäkin keskitytään palkitsemaan sitä kun Ässä itse luopuu ohikulkijasta. Voi siis sanoa, että SmartDOG- testin tulokset mullistivat meidän arkea ja tapoja toimia merkittävästi. Lopputuloksena sekä meidän, että Ässän elämä on paljon rennompaa!

SISÄINEN PENTU

Katriina sanoi testin yhteydessä, että kun saamme sen turhan riehumisen sammumaan, sieltä paljastuu hyvin erilainen koira. Perjantaina siellä Vision lattialla viimein näin sen – paitsi kyseessä ei ollut erilainen koira, vaan sieltä kuoriutui maailmaa ihmettelevä pentumainen Ässä.

Ässän kanssa täytyy varmasti aina olla tarkkana sen suhteen mitä uusia tapoja jallittaa meitä se taas keksii… Ei ainakaan tule olemaan tylsää. Tämän ja tulevien vuosien toiveena on kuitenkin se, että muistan aina ensisijaisesti tavoitella hyvinvoivaa ja stressitöntä elämää, ja vasta sen jälkeen hioa sitä täydellistä seuraamista tai muuta vähemmän tärkeää. Rennompaa uutta vuotta meille kaikille!

Tottelevaisuustreeniä 16.5.2017

Ässä SmartDOG-testissä 3.5.2017

Ilmoitin Ässän Katriina Tiiran yrityksen eli SmartDOG:in testattavaksi koska olin kiinnostunut etenkin siitä onko Ässän ajoittain erittäin kiihkeä käytös impulsiivisuutta vai jotakin muuta.

Toki halusin myös saada ulkopuolisen arvion Ässän hoksottimista – kaikki koirathan on omistajiensa mukaan erittäin fiksuja tapauksia 🙂 Ässän kanssa on kuitenkin 3 vuoden yhteiselon jälkeen tullut eteen erinäisiä tilanteita joissa se käyttäytyy mielestäni poikkeavasti – lempitarina on se kun Ässä piti hampailla siskontytön paidanhelmasta kiinni hänen hakiessa vettä laiturilta alas kurottaen.

Se mikä Ässän käytöksessä on myös mielestäni korostunutta on sen kyky lukea ainakin näennäisesti etenkin minun ajatuksia. No, testi toi todellakin oivalluksia Ässän käyttäytymiseen ja sen mahdollisiin syihin liittyen, sekä myös vahvistusta joillekin jo havainnoiduille luonteenpiirteille.

Ässä teki koko Kognitio-testipatteriston. Alla Ässän tuloksia, kommentteja Katriinan testin perusteella kirjoittamasta raportista ja omia ajatuksia niihin liittyen, sekä myös muutamia videoita testin kulusta. Ässällä oli myös koko testin ajan pannassa aktiivisuusmittari, jonka tulokset suhteessa kaikkiin testattuihin koiriin sekä rodun edustajiin on kuvattu alla. Ei kauheasti yllättänyt, että se oli aktiivisempi kaikissa osioissa kuin keskimäärin muut koirat. Ässä oli muuten ensimmäinen testattava weimarinseisoja, joten rotupalkit ovat tässä identtisiä Ässän tulosten kanssa.

KOKONAISARVIO

Testin mukaan Ässän kiihkeä käytös, haukkuminen ja muu temppuilu, ei todennäköisesti johdu impulsiivisuudesta, vaan on opittua käytöstä. Raportin mukaan Ässällä on halu saada ihmiset toimimaan, ja se on oppinut, että haukkumalla ja muuten sähläämällä se onnistuu siinä. Joudun varmastikin kirjoittamaan erillisen kirjoituksen tämän ongelman taustoista, ja siitä miten jatkossa aiotaan muuttaa omaa käytöstä jotta saadaan korjattua tilannetta. Kuten raportissakin todetaan, haukkumista tulee helposti vahvistettua tahtomattaankin, ja siten se lisääntyy.

Raportin mukaan ”Ässän testi on täynnä vahvuuksia”. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että eleet ovat sille hyvin helppoja tulkita ja se ratkaisee ongelmia nopeasti. Sosiaalisen oppimisen ja loogisen päättelyn tehtävät ovat Ässälle helppoja ja nopeita oppia. Raportin mukaan Ässä vaikuttaa rohkealta ja kognitiivisen puolen vahvuuksien ansiosta, oppiminen on nopeaa. Niin, mitähän tapahtuu, kun on koira joka oppii nopeasti, joka on todella hyvä lukemaan eleitä ja joka motivoituu siitä, että saa ihmiset toimimaan – se huomaa äkkiä mistä napista pitää painaa ja mistä narusta vetää saadakseen haluamansa pienenkin reaktion, ja muistaa sen jatkossakin. Vähän hitaammalla käyvä kaveri olisi siis ehkä ollut vähän helpompi, mutta mehän haettiin aktiivista harrastuskoiraa ja semmoinen sitten saatiin, ja vähän ekstraa 🙂

ITSEHILLINTÄ

Itsehillintää testattiin alempana mainittavan ja myös videoidun v-aitatestin lisäksi sylinteritestillä. Sylinteritestissä katsottiin yrittääkö koira ottaa namia suoraan läpinäkyvän sylinterin läpi, vai pystyykö se hillitsemään itsensä ja käyttämään aiemmin sille opetettua tapaa eli ottaa nami sylinterin päädyn kautta. Toisin sanoen, ”hyvän itsehillinnän omaava koira pysyttelee pääasiassa juuri oppimassaan tavassa saada palkkio”. Tämän testin tulos oli, että Ässällä on hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli. Se yritti vain kerran tai kaksi kertaa ottaa namia muovin läpi, jonka jälkeen jatkoi aiemmin oppimalla tavallaan.

ELEET

Eleitä testattiin laittamalla koiralta salaa nami jompaan kumpaan kahdesta purkista, ja asettamalla purkit maahan testaajan molemmin puolin. Tässä testattiin koiran ohjattavuutta käsimerkeillä, jalalla ja katseella. Eleiden lukeminen oli Ässälle testin mukaan erittäin vahva osaamisalue – Ässä sai 90 prosenttia oikein tästä, ja raportin mukaan hyvin harva koira yltää 100 prosenttiin. Testiosio on myös suhteellisen pitkä, ja hyvä tulos tästä kielii myös hyvästä keskittymiskyvystä. Alla vielä Ässän tulokset tästä osiosta verrattuna kaikkien testattujen koirien keskimääräiseen tulokseen.

ONGELMANRATKAISU

Ongelmanratkaisua testatiin parilla eri testillä, alla video näistä. V-aitatesti toimii myös itsehillintätestinä ja etenkin testinä siitä ratkaiseeko koira tehtävän itse vai pyytääkö se apua. Ässä ratkaisee tehtävän itsenäisesti ja erittäin nopeasti, vain 5 sekunnissa. Raportissa sanotaan, että ”aikaisempien tutkimusten mukaan koirat ratkaisevat tehtävän keskimäärin n. 20-40 sekunnissa.”

Mahdottomassa tehtävässä koiran annetaan ensin ottaa itse nameja raollaan olevasta laatikosta, jonka jälkeen laatikko suljetaan niin ettei sitä saa auki. Tämän jälkeen koiran käytöstä tarkkaillaan 2 minuutin ajan. Tarkoitus on analysoida sitä kuinka kauan tästä ajasta koira yrittää ratkaista mahdottoman tehtävän itsenäisesti, ja kuinka kauan se taas yrittää saada laatikon auki pyytämällä apua. Raportin mukaan ”harrastuskoiralla tai työkoiralla olisi hyvä olla edes jonkin verran itsenäistä tehtävän ratkaisua”. Ässä pyrkii ratkaisemaan tehtävää 70 % ajasta ohjaajan kautta, joko haukkuen tai tehden opittua rauhoittumista, ja 30 % ajasta se pyrkii itsenäisesti avaamaan laatikon. Positiivista tässä oli, että Ässä jatkoi yrittämistä, joko itsenäisesti tai minun (tai testaajan) kautta. Tämä kertoo mielestäni jonkinlaisesta motivaatiosta tai taistelutahdosta, mikä ei koskaan ole pahitteeksi harrastuskoiralla (mutta voi asettaa niitä kuuluisia haasteita arjessa…).

MUISTI JA LOOGINEN PÄÄTTELY

Muistin kesto-tehtävässä Ässä sai keskimääräistä heikommat pisteet. Tehtävässä nami laitettiin yhden kolmesta purkista alle, ja näkymä purkeille peitettiin eri ajankestoiksi. Kun näköeste poistettiin, koiran olisi pitänyt mennä sille purkille minne näki namin laitettavan. Ässä meni kuitenkin pääasiassa sille purkille, mistä se oli edellisellä kerralla saanut namin.

Muistia testattiin myös laittamalla nami yhteen purkkiin ja osoittamalla toiseen – näissä Ässä pääasiallisesti meni aina ihmisen näyttämälle purkille vaikka se oli tyhjä JA se oli nähnyt namin laitettavan toiseen purkkiin. Raportissa todetaankin: ”Koirasi on herkkä ihmisen kommunikoinnille, ja se kannattaa pitää mielessä niin koulutus- kuin kilpailutilanteessa.” Tämä on tietty asia mikä voi tosiaan vaikeuttaa esimerkiksi koesuorituksia, jos ja kun jännitän, mutta jos optimistisena katsoo asiaa, niin Ässälle saa varmasti helposti koulutettua minimaalisia virittäviä vihjeitä, joita voi käyttää kesken kokeen ilman, että tuomari huomaa mitään… 🙂

Loogisessa päättelyssä se toisaalta pärjäsi taas keskimääräistä paremmin. Raportissa todetaan, että vain noin 30 % koirista ymmärtää tehtävän koska se vaatii ihmisen luomien vihjeiden ohittamista (mihin purkkiin koskettu viimeksi) ja päättelyä negaation kautta – jos nami ei ole oikeassa purkissa, sen on pakko olla vasemmassa. Ässä onnistui tehtävässä, ymmärsi ongelman ja kykeni ratkaisemaan sen. Raportin mukaan tästä taidosta voi olla hyötyä silloin kun koira on uudessa tilanteessa ja joutuu ratkaisemaan uudenlaisia ongelmia. Sen lisäksi, raportissa huomautetaan, että tämänkaltainen koira saattaa turhautua helppoihin harjoituksiin. Mielenkiintoista! Alla video tästä loogisen päättelyn testistä.

SOSIAALINEN OPPIMINEN

Sosiaalinen oppiminen sujui Ässältä helposti ja nopeasti. Raportissa todetaan nopeuden kertovan myös Ässän luonteesta: ”Koiralla on halua selvittää miten namit saadaan sekä rohkeutta manipuloida laitetta.” Alla video testistä. Täytyy alkaa miettimään ”Do as I do”-menetelmän opettelua, kun tämä kävi näin kivuttomasti.

LOPUKSI, TAI PITÄISIKÖ SANOA TÄSTÄ ETEENPÄIN…

Testistä ja Katriinan kanssa käydystä juttelutuokiosta sain sekä uutta katsantokantaa Ässän käytökseen ja ominaisuuksiin, että myös pienen herätyksen sen ei-toivottujen käytösten suhteen. Jos olen ajatellut, että Ässän haukkuminen ja levoton käytös johtuvat sen luonteenpiirteistä niin voisi sanoa, että tavallaan olen oikeassa mutta tavallaan väärässä. Vaikuttaisi, että kyseessä ei ole impulsiivisuus, jota on hankala jos ei mahdotonta muuttaa. Sen sijaan kyseessä olisi opittu käytös, joka on tullut vahvaksi koska kyseessä on koira, joka on ihmisten eleille erittäin herkkä, luonnostaan erittäin huomionhakuinen ja erittäin nopea oppimaan. Huh sentään, semmonen yhdistelmä siis.

Tiira sanoi, että Ässällä on hänen mielestään taipumusta dominoivaan käytökseen – tällä hän tarkoitti ilmeisesti sitä, että se ottaa saadessaan siihen mahdollisuuden aloitteentekijän roolin, ja nopeana oppijana keksii helposti myöskin miten se pääsee soveltamaan tätä tarvetta toiminnalle. Tämä kyllä varmasti on asia mikä toimii moottorina erilaisessa ei-toivotussa toiminnassa – se on huomannut, että haukkumalla tai riehumalla se saa meidät liikkeelle, reagoimaan edes vähän vaikka katsomalla koiraa, tai pelkästään vähän sisäisesti kiihtymään. Toisaalta, lajitreenit meillä sujuvat pääasiassa hyvin, koska siellä ollaan päästy luomaan selkeät treenirutiinit, joissa koira kokee varmasti olevansa aloitteentekijä – se tietää, että tehdessään näin ja noin, maalimiehet ruokkivat häntä ja kehuvat päälle, tai seuratessaan ja tehdessään muita tottistemppuja, se saa minut leikkimään sen kanssa. Treeneissä on myös helpompi antaa selkeä negatiivinen rangaistus, eli poistaa mahdollisuus palkkioon. Arjessa asiat ovat vaan paljon monimutkaisempia.

Mielessä pyörii jo paljon asioita mitä ollaan jo lähdetty kokeilemaan kotona ja jatkossa kokeillaan lisää sen suhteen, että päästäisiin sammuttamaan ei-toivottua käytöstä ja vahvistamaan sitä, että rauhoittumalla tai tietyillä käytöksillä saa asioita. Aion kirjoittaa asiasta erillisen pohdinnan tai koulutussuunnitelman, mutta täytyy tässä vaiheessa todeta, että nämä asiat eivät ole uusia eli pennusta saakka tämä toimintaperiaate on ollut tiedossa – rauhoittumalla saa asioita, huutamalla ja riehumalla ei. Mutta, kun kyseessä näyttäisikin olevan impulsiivisen koiran sijaan koira, jolle riittää se, että kun se kerran saa haluamansa vaikkapa haukkumalla, se oppii välittömästi että tämä toimii ja soveltaa sitä sitten joka paikkaan. Se todennäköisesti palkkaantuu jo pelkästään siitä, että minun tunnetila muuttuu. Tämmöisen kaverin kanssa toimiessa täytyy kyllä olla jokapäiväisessä arjessa todella rautaiset rutiinit (ja hermot) ja johdonmukaista kohtelua jokaiselta koiran kanssa tekemisissä olevalta, joka ikinen päivä ja jokainen hetki, ettei ongelmia pääsisi syntymään.

Kaikenkaikkiaan, SmartDOG-testaus oli todellakin mielenkiintoinen kokemus, hintansa väärti ja hyödyllinen meille sekä arjen että harrastusten osalta. Tämä loppupohdinta keskittyi nyt lähinnä meidän arkihaasteisiin, mutta uskon, että palaamalla testin tuloksiin treenien lomassa saadaan varmasti enemmän irti treeneistä ja päästään etenemään tehokkaammin. Ja testin jälkeen en enää ihmettele jossain aviisissa näkemääni lausahdusta ”Weimaraner – the dog with the human brain”.

(Jatkoa näihin oivalluksiin löytyy täältä)

Hoitokoppa vihjeenä kylkimakuuseen

Hoitokopan laittaminen alkaa toimimaan vihjeenä kylkimakuun tarjoamiseen. Seuraava askel on jättää ruoka kuviosta pois, ja harjoitella käytöstä kun Ässä on valmiiksi rauhallinen ja kaipaa rapsutuksia. 

Hoitotilanteessa rauhoittuminen

Ässä on pennusta saakka käynyt säännöllisesti osteopaatilla, mutta se ei ole missään vaiheessa kunnolla oppinut rauhoittumaan näissä hoitotilanteissa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorempana se saattoi pureskella luuta ja nyt vähän vanhempana olen palkinnut sitä ruualla paikallaolosta sitä hoidettaessa, jotta se pysyisi aloillaan. Ruokapalkkioilla ei ole kuitenkaan ollut haluttu rauhoittava vaikutus, vaan Ässä on ollut suoritusmoodissa koko hoidon ajan. Tämän lisäksi, pidempään jatkuvien hoitojen aikana olen joutunut pitämään sitä paikoillaan jotta hoito saadaan loppuun – sen keskittymiskyky ei siis ole riittänyt koko hoidon ajaksi sen suorittaessa kyljellämakuukäytöstä. Ja kun sitä on pidetty paikoillaan, on se helposti alkanut turhautumaan ja hampailemaan, joka pahimmillaan on eskaloitunut siihen, että se yrittää ärisemällä ja näykkimällä päästä pois. Ei hyvä siis, ei optimaalista hoidon kannalta eikä myöskään oikein Ässää kohtaan.

Kotona tehtävät hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin, Ässä antaa hoitaa ja käsitellä ja sitä on pentuna harjoiteltukin ahkerasti. Tämä ongelma ilmenee siis kun mennään vieraaseen paikkaan ja Ässän pitäisi nopeasti rauhoittua hoidettavaksi. Jotta jatkossa hoidot olisivat rennompia tilanteita Ässälle, olen viimein alkanut vähän järjestelmällisemmin harjoittelemaan rentoon ja mukavaan hoitoon tarvittavia taitoja. Tämä olisi tietenkin pitänyt ottaa työn alle alusta saakka, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen lähestynyt tätä asiaa kahtaa kautta: haluaisin että Ässä pystyisi paremmin kiihtyneenä rauhoittamaan itsensä, ja menemään kylkimakuuseen, ja haluaisin, että kylkimakuuseen ja siinä tehtävään käsittelyyn yhdistyy rauhallinen ja rento mielentila. Silloin en tarvitsisi ruokapalkkioita pitämään sen paikoillaan hoidon aikana vaan se valitsee olla siinä itse ja toivottavasti nauttii hoidosta.

Aivan ensimmäisenä kävin ostamassa Ässälle kankaisen hoitokopan, jotta ei tarvitse jännittää sen hampaiden käyttöä hoidon aikana. Aloitin palkitsemalla siitä, että Ässä laittaa itse kuonon koppaan – tämä käytös tuli nopeasti hajuerottelun purkkirataa varten koulutetun käytöksen myötä. Alkuun koppaa pidettiin pieniä hetkiä, ja taas otettiin pois, välissä sitä kehuen rauhallisesti.

Sen lisäksi, olen tehnyt ensin ilman koppaa ja sitten kopan kanssa treeniä, jossa sitä odottaa lattialla täysi ruokakuppi ja pyydän sen menemään makaamaan kyljelleen ennen kuin se saa luvan mennä syömään. Tässä treenataan siis sitä, että se pystyy kiihtyneenä ja koppa päässä menemään kylkimakuuseen, ja rauhoittamaan hengityksen ja olemuksen muutenkin. Alkuun koppa päässä se vain seisoi sahapukkina, ihmetellen, että voiko tämmöisen kanssa tehdä mitään, edes kävellä saatika mennä maahan makaamaan. Onneksi tästä päästiin nopeasti yli ja koppa on säilynyt sille neutraalina ellei positiivisena.

Tavoitteena olisi, että kuonokopan laittaminen olisi sille vihje mennä kylkimakuuseen ja rauhoittua, ja rauhoittumisesta palkkana kuonokoppa otetaan pois ja se vapautetaan, eli ruokaa ei käytettäisi enää. Pelkkää kylkimakuulle menoa on myös treenattu erilaisissa paikoissa ulkona, ruualla palkiten, jotta siihen asentoon meneminen olisi sille helpompaa uusissa paikossa.

Muuten olen tehnyt siedättämistä tai totuttamista käsittelyyn Ässän ollessa jo valmiiksi rauhallinen. Tässä en ole käyttänyt ruokapalkkioita lainkaan, vain hieronut ja silittänyt niin kevyesti, että se varmasti pysyy rentona. Tätä on tehty ilman kuonokoppaa, sekä myös niin, että alkuun kuonokoppa oli kevyesti sen kuonon päällä mutta ei kiinni, ja myöhemmin niin, että koppa on kokonaan kiinni napakasti. Tarkoitus on yhdistää käsittelyyn rauhallinen mielentila, oli koppa päässä tai ei.

Sen lisäksi, että näitä taitoja harjoitellaan kotona, olen pyytänyt apuun kaveria Heini Repometsää. Heini opiskelee osteopaatiksi tällä hetkellä, ja hänen luonaan aion käydä nyt joidenkin viikkojen välein harjoittelemassa rauhoittumista hoitotilassa ja käsittelyyn siedättämistä koppa päässä. Heinin ei siis ole tarkoitus ainakaan nyt alkuun tehdä mitään isoa hoitoa Ässälle, vaan pääpaino on koulutuksessa ja totuttamisessa. Tänään käytiin Heinin luona ensimmäistä kertaa ja koulutus sujui todella hyvin! Ennen hoitoa Ässä kävi reilun tunnin metsälenkin koirametsässä ja ajoi vajaa 700 metrin jäljen. Jäljellä se sai ruuan, ja kotona vielä pesin sen, eli olosuhteet rauhoittumiselle pitäisi olla kunnossa.

Koko koulutustilassa ei ollut toisia koiria hoidon aikana, joten siirtymä hoitohuoneeseen sujui suhteellisen rauhallisesti – Ässän mittapuulla 🙂 Huoneessa istuimme maahan ja juteltiin Ässän tutkiessa tilaa ja yrittäessä pussailla Heiniä. Se meni välillä istumaan ja maahankin mutta nousi uudelleen, jolloin otin muutaman namin taskusta ja palkkasin sitä siitä että se asettui hoitopatjalle makaamaan. Silloin laitoin sille kuonopannan ja vielä muutaman namin perään, jonka jälkeen Heini silitti sitä alaselästä ja minä päästä. Se muutaman kerran äänteli, todennäköisesti närkästyneenä kun namitarjoilu loppui lyhyeen. Mutta kun nameja ei kuulunut, Ässä alkoikin rauhoittumaan, painoi silmät kiinni ja alkoi torkkumaan. Heini kertoi tehneensä sille kevyttä faskiakäsittelyä selkään ja kylkiin, sekä hoitaneensa ristiluuta – jatkossakin tehdään kevyitä, pehmeitä käsittelyitä, jotta pääasiallinen tavoite eli koulutus etenee. Jossain vaiheessa käsittelyä se korjasi asentoaan paremmaksi, ja loppupäässä hoitoa teki vielä syvän huokaisun – merkki sekä koulutuksen etenemisestä, että hoidon vaikutuksesta. Todellinen onnistuminen siis!

Kun hoito oli ohi ja Ässä makasi vielä kyljellään, otin kuonopannan pois ja sen sijaan, että se olisi salamana hypännyt ylös, se nousi pystympään makuuasentoon, kääntyi katsomaan Heiniä ja heilutti häntää. Sen jälkeen nousi ylös itseään ravistaen. Yksi haukku tuli huoneessa kun valmistauduttiin lähtemään – taas Ässän mittapuulla erittäin rauhallinen meininki. Jatkamme nyt siis kotona harjoittelua, ja seuraava harjoitushoito Heinin kanssa on parin viikon päästä.

Edit 24.4.2017: Tänään Ässä tarjosi ensimmäistä kertaa kylkimakuulle menoa niin, että ainoa vihje oli hoitokopan laittaminen päähän! Palkkana oli aamuruoka. Täytyy videoida seuraavan kerran, ja vähän lisätä kestoa kyljellään rauhoittumiseen ennen vapautusta ☺️

Kuvassa Ässä tarjoaa kuonon laittamista kankaiseen hoitokoppaan.

Pääsiäisulkoilua 16.4.2017

Jälkikoira-luento 2.4.2017

Juha Pasanen luennoi Koirakoulu Visiolla jälkikoiran kouluttamisesta. Juha Pasanen on raja- ja merivartiokoulun koiratoiminnan opettaja ja Euroopan rajaturvallisuusviraston Frontex:in kouluttaja. Luennon yhteydessä nähtiin myös joitakin eri koulutusvaiheissa olevia esimerkkikoirakoita, Ässä yhtenä mallioppilaana. Tässä muistiinpanoja ja ajatuksia tästä erittäin mielenkiintoisesta luennosta.

Koirankoulutuksen perusteet

Alkuun Pasanen kävi läpi samoja teemoja kuin tammikuun lopussa pitämällään luennolla: jotta mikään koulutus onnistuu ja etenee, on koirankoulutuksen perusteet oltava kunnossa. Näihin kuuluvat:

• Koiran ja ohjaajan välinen suhde, jossa minimoidaan kaikki konfliktit ja panostetaan yhteistyöhön ja rajoihin. Hyvää suhteeseen kuuluu hyvä tottelevaisuus arjessa. Koiralle on erikseen opetettu luopuminen sen tavoittelemista asioista ja samalla itsehillintää, joka edesauttaa sitä että koulutuksessa voidaan aina käyttää sitä koiran mielestä kaikista kiihdyttävintä ja mieluisinta palkkaa.
• Koiran halu oppia tai operantti koira eli koira joka on koulutettu ilman painetta ja pakotteita, positiivisesti vahvistamalla. Tämä kattaa kaiken koiran kanssa kouluttamisen, ei siis pelkästään koulutuskentällä tapahtuvan kanssakäymisen vaan liittyy myös arjen taitojen kouluttamiseen – jos siellä käytetään pakotteita ja paineita, niin vaikutus koiraan näkyy kaikessa sen tekemisessä, myös koulutustilanteessa. Samaan yhteyteen voidaan laskea se, että kouluttajalla on oltava oppimisteoriat hallussa, jotta saa aikaiseksi operantin koiran.
• Ympäristöoppi, jossa pennusta saakka koira totutetaan erilaisiin ympäristöihin ja paikkoihin
• Sosiaalisuus, jossa koira totutetaan erilaisiin ihmisiin, muihin koiriin ja kaikenlaisiin eläimiin

Tässä yhteydessä Pasanen esitteli mielenkiintoisen ”painetestin”. Koira, voi olla vielä pieni pentukin, tulee ohjaajan kanssa kentälle, ja ohjaaja on koiraan nähden neutraali eli ei houkuttele tai kutsu. Jos koira lähtee kentällä haahuilemaan eikä hae kontaktia ohjaajaan, suhde ei ole kunnossa. Kun koira on kiinnostunut ohjaajasta ja aktiivinen ohjaajaan nähden, palkitaan koira. Viimeinen silaus testiin tehdään kun koiralle tässä tilanteesse heitetään pallo – jos koira juoksee yhtä takaisin pallon kanssa kuin juoksi pallon perään, voidaan sanoa, että suhde ohjaajaan on hyvällä mallilla. Tästä harjoituksesta tuli elävästi mieleen kun pidimme treenikaverin kanssa hepekolaisille aloitteleville koirakoille lyhyen tottiskoulutuksen perusteet-kurssin. Kurssin ensimmäisiä harjoituksia oli kouluttaa koira hakemaan kontaktia ohjaajaan – eli ohjaaja on passiivinen ja odotetaan, että koira tekee aloitteen, jolloin ”herätään henkiin”, kehutaan koiraa ja palkataan se. Kiva nähdä, että myös Pasanen ja rajavartiolaitos panostaa tähän käytökseen!

Palkkioiden valinta

Kouluttaessa tavoitteena on erittäin motivoitunut koira, ja siten palkkio valitaan koiran mukaan – yksinkertaisesti valitaan se mitä koira kaikkein eniten haluaa. Kun palkkio on oikea, on koira motivoitunut, aktiivinen, se haluaa oppia ja se haluaa ratkaista ongelmat saadakseen palkkion. Tässä yhteydessä luopumisen tärkeys nousee esille. Kun koira tietää mitä se saa palkkioksi vaikkapa jäljellä, ja palkkio on jopa esillä koiran jäljestäessä (esim. narupallo tai puruhiha, aina koirasta riippuen), on koiralle pitänyt perustaidoissa opettaa että se pystyy luopumaan siitä palkkiosta, suorittaa tehtäviä palkkion ollessa esillä ja ymmärtää, että luovuttuaan ja tehtyään tehtävän se saa (luvan jälkeen) ottaa palkkion.

Palkkion on oltava koiralle merkityksellinen myös sen takia, että palkkion menettäminen todellakin toimisi sille rangaistuksena. Etenkin jälkitreenissä Pasanen käyttää jäljellä aina takaa tulevaa palkkaa, kun koira palkataan esineilmaisusta. Palkan suunta vaikuttaa koiran käytökseen, ja tämä auttaa jäljellä ryntäävän koiran kanssa. Toki jos koira alkaa ilmaisemaan väärin päin eli kuono taaksepäin, vaihdetaan palkan suunta eteen.

Palkan avulla rakennetaan koiralle motivaatio työskennellä. Motivaatio on Pasasen mukaan kohdentuvaa energiaa, ja kaikki energia kohdistuu itse tekemiseen. Toki motivoituneella koiralla on oltava muutkin perusteet kunnossa – jos esimerkiksi koiran ja ohjaajan välillä on konflikteja, voi se vaikuttaa koiran motivaatioon.

Jäljestämisen perusteet: Stressi

Pasasen kokemus on, että on ihan sama millä tavalla koira on koulutettu vaikkapa jäljelle, kaikkein tärkeintä onnistuneen suorituksen saavuttamisessa on koiran tunnetila, toisin sanoen stressitaso. Stressi on Pasasen mukaan kohdentamatonta energiaa, ja hänen sanojensa mukaan kaiken koulutuksen kulmakivi.

Pasasella on omakohtaista kokemusta ”vanhanaikaisista” koulutuskeinoista, ja hänen mukaansa silloin koirat olivat usein jatkuvassa, liian kovassa stressitilassa. Liiallinen stressitaso voi syntyä myös liian korkeista odotusarvoista, odotuksesta siitä että jotain hyvää tapahtuu pian tai siitä, että koira ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan. Joka tapauksessa, liiallinen stressi johtaa siihen, että koira ei pysty keskittymään ja oppimisprosessi heikkenee tai jopa estyy täysin. Liian kova stressi johtaa usein johonkin neljästä F:stä: väistämiseen tai pakenemiseen (flight), mielistelyyn (flirt), jähmettymiseen (freeze) tai taisteluun (fight). Koirasta ja sen oppimishistoriasta riippuen, nämä voivat esiintyä peräkkäin, tai koira voi suoraan siirtyä johonkin vaiheeseen, vaikkapa taisteluun jos aiemmin pienemmät eleet eivät ole auttaneet koiraa pois tilanteesta.

Pasasella oli hyviä esimerkkejä siitä miten näitä koiran tapoja ilmaista stressiä on selitelty vanhanaikaisessa koulutuksessa: väistäminen on selitetty paineen väistämisellä, jolloin on koiralle pitänyt näyttää että väistämällä ei pääse pois; mielistely taas ohjaajalle työskentelynä, tai laumaviettinä; jähmettyminen sillä, että koira ei kestä ohjaajan painetta tai vastustaa ohjaajaa; ja taistelu sillä, että koira haastaa ohjaajan. Todellisuudessa, kaikissa näissä koira vaan kokee valtavaa stressiä, epävarmuutta ja jopa pelkoa, ja toimii lajinomaisesti tavoitteenaan päästä pois tilanteesta.

Koira voi olla myös passiivinen johtuen liian alhaisesta stressitasosta. Silloin on syytä tarkistaa koiran terveydentilan ja koirankoulutuksen perusteiden lisäksi palkkioiden laatu – onko koira oikeasti motivoitunut ja kiinnostunut palkkioista. Optimaalinen stressitaso on saavutettu kun koira tavoittelee palkkioita, pystyy toimimaan palkkioiden läsnäollessa ja oppii tekemästään. Tekeminen on rentoa ja iloista, mutta keskittynyttä, ja siinä ei ole konflikteja koiran ja ohjaajan välillä, eikä myöskään ympäristöstä johtuen. Koulutus on rakennettu niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua ja koiralla on myös aina mahdollisuus päästä pois tilanteesta niin halutessaan.

Jäljestämisen perusteet: Nenänkäyttö

Pasanen piti tärkeänä sitä, että pennusta saakka koiraa kannustetaan käyttämään nenäänsä eli nuuskuttamaan. Pasasen mukaan vain nuuskuttamalla ilma siirtyy hajunkäsittelyyn tarkoitetuille alueille koiran pääkopassa, ja silloin vasta koira todella prosessoi hajuja. Pelkkä nenän maassa pitäminen ei siis riitä, vaan mitä haetaan on se nuuskutusääni. Tätä voi tehdä pienestä pennusta saakka makupaloilla ja pienillä esineillä myös; myöhemmin kuvaillaan kuinka Pasanen kouluttaa jäljen esineiden kautta ja ruokaa ei juurikaan käytetä jäljellä. Myöhemmin säädetään jäljen vaikeutta niin, että koira nuuskuttaa kunnolla jäljellä. Kun koira on oppinut nuuskuttamaan, on loppu melko helppoa.

Jäljestämisen perusteet: Hajukuva

Jäljestäessä koiran halutaan etsivän jäljentekijästä tippuneita hajumolekyylejä, ei maanpinnan rikkoontumista. Tämä ei tarkoita sitä, että koirasta koulutetaan välttämättä id-koira. Mutta tämä asia on otettava huomioon etenkin ruudun ja jäljen iässä, ja jäljestyspinnan valinnassa alkuvaiheessa.

Kun ihminen kävelee maastossa, muualla kuin erittäin kovalla pinnalla maanpinta rikkoontuu enemmän tai vähemmän. Pasasen mukaan ensimmäisen puolen tunnin aikana kaikkein voimakkain haju jäljellä on maanpinnan haju. Noin tunnin jälkeen rikkoontunut maanpinta haisee jo vähemmän, ja ihmisen haju jäljellä voimistuu hajumolekyylien asetuttua jäljelle. Ihmisen haju jäljellä on voimakkain noin 1-3 tunnin jälkeen, jonka jälkeen haju alkaa ajan myötä heikkenemään. Näin ollen, Pasanen antaa sekä ruudun, että jäljen vanheta aina ainakin tunnin, paitsi jos on kyse asfalttijäljestä jolloin 20-30 minuuttia hänen mukaansa riittää.

Kun alusta asti huolehditaan, että koiran saadessa työskennellä ruudussa tai jäljellä, ihmisen haju on suhteessa muihin hajuihin voimakkaimmillaan, on todennäköisempää, että koira oppii jäljestämään nimenomaan ihmisen hajua. Aivan varmoja ei tietenkään voida olla siitä mitä hajua koira seuraa, mutta tällä tavalla todennäköisyydet ovat meidän puolellamme. Koiran ensin oppimasta hajukuvasta tulee sille todennäköisesti vahvin, joten tähän kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota alkuvaiheessa sekä alustan valinnassa, että jäljen iässä.

Pasanen aloittaa ruudun tekemisen kuitenkin nurmikolla, tunnin vanhoilla ruuduilla, jotta koiralla on edellytykset onnistua. Hän siirtyy kuitenkin pian kovemmille pinnoille. Jos koiralle käytetään ruokaa jäljellä, olisi tärkeää että ruoka on askelten välissä – ei askelen päällä – jotta koira yhdistäisi ruuan ihmisestä pudonneisiin hajuihin, ei rikkoontuneeseen maanpintaan.

Jäljestyksen aloittaminen esine-etsinnästä

Pasanen kouluttaa koiralle ensin esineen ilmaisun. Rajavartiolaitoksella koirille opetetaan esineelle jähmettyminen, se voi olla seisaaltaan, istuen tai maaten. Siinä koira ei koske esineeseen ja ilmaisee selkeästi pysähtymällä. Kun koira osaa ilmaista esinettä, opetetaan sille esineiden etsintä ohjaajan edestä. Tässä haetaan sitä, että koira oppii esineiden löytyvän aina edestä päin, ja tässä myös koulutetaan varsinaista nuuskuttelemalla etsintää jos ja kun esineet ovat tässä vaiheessa hyvin pieniä.

Kun koira osaa ilmaista esineen, ja etsiä niitä, yhdistetään esineisiin ihmisen tallaama alue eli ruutu. Ruututyöskentely voidaan aloittaa pehmeällä alustalla, mutta kun se sujuu eli koira ymmärtää etsiä esineitä vain ihmiseltä haisevalta alueelta, voidaan yleistää käytös erilaisiin alustoihin.

Kun ruutua on harjoiteltu monilla eri alustoilla, aletaan jokaisessa treenissä kaventamaan ja pidentämään ruutua hieman, kunnes ruudusta onkin tullut jälki. Loppusilaus tehdään, kun koira ensimmäisen kerran menee pitkästä ja kapeasta ruudusta yli sen päättyessä yllättäen (tallattu edes ja taas): silloin pudotetaan koiran selän taakse, ruudun päättymiskohtaan esine, ja koiran palatessa tallaamattomalta alueelta takaisin se löytääkin heti esineen palkkiona. Näin saadaan koulutettua koiralle kulmat kuin itsestään – kun ihmisen hajua ei löydy, palaa takaisin ja etsii minne haju jatkuu. Seuraava vaihe onkin kävellä koiralle normaali jälki, jossa ei enää tallata kumpaankin suuntaan, ja pudottaa koiralle esineitä matkalle.

Näin koiran näkökulmasta jälki onkin esineiden etsintää kapealta alueelta missä on ihmisen hajua, eikä ruokaa välttämättä tarvita jäljellä ollenkaan. Pasanen sanoi kyllä käyttävänsä ruokaa jäljellä tarpeen mukaan, eli silloin jos koira ei muuten millään muuten motivoidu nuuskuttelemaan maata ja pitämään kuonoa alhaalla. Mutta lähtökohta on se, että ruokaa ei tarvita ollenkaan jäljen kouluttamiseen.

Suoritusten sujuvuus / treenikupla jäljestämisessäkin!

Kaikissa vaiheissa jäljen kouluttamista on kiinnitettävä huomiota siihen, että suorituksessa on kolme vaihetta: matka jäljelle, jäljestäminen (tai esine-ilmaisu, tai ruututyöskentely tai muu vaihe) ja lopetus/matka pois.

Koiralla on hyvä autosta otettaessa tai ulos mentäessä olla tunnetila oikea suoritusta varten – eli liikaa stressiä eikä liian vähän. Pasanen aloittaa koulutuksen pennusta saakka, käytännössä hän syöttää pentua sen kulkiessa mukana autosta aloituspaikkaan. Siinä koira oppii, että mukana kulkemalla ja keskittymällä ohjaajaan se pääsee tekemään. Ruoka myös rauhoittaa. Harjoitus alkaa heti kun ruokatarjoilu päättyy.

Kun harjoitus päättyy, voidaan kutsua koiraa ja samalla tavalla syötellen viedä se takaisin autoon tai tauolle. Näin sille ei anneta rangaistusta kaappaamalla tai vetämällä se työskentelystä pois, vaan siirtyminen takaisin autoon on myös sille palkitsevaa.

Esine-ilmaisu

Esine-ilmaisun voi kouluttaa ihan perinteisesti sheippaamalla, ja käyttämällä esimerkiksi maahanmenovihjettä kun ensin koira on saatu palkitsemalla kiinnostumaan esineestä. Esineilmaisun toimiessa voidaan liittää jäljellä käytettävä vihje pelkkään esineilmaisuun tai esineiden etsintään.

Muutaman esimerkkikoirakon kanssa kokeiltiin myös Pasasen suosittelemaa esineilmaisua, jossa käytös opetetaan ensin lelulle. Koulutukseen tarvitaan kaksi samanlaista lelua, esimerkiksi narupalloa. Lelujen luonnollisesti pitää olla sellaisia, että koira on niistä ja niillä leikkimisestä erittäin kiinnostunut. Ilmaisu rakennetaan luopumisen kautta: lelulla leikitään hetki, ja sitten lelu asetetaan maahan käden alle, ja odotetaan, että koira jää vaanimaan tai jähmettyy paikoilleen halutussa asennossa odottaen lupaa saada hyökätä leluun. Tässä on hyvä olla taustalla luopumistreeniä erilaisilla häiriöillä, jotta päästäisin nopeammin eteenpäin treenissä. Lisäksi koiran pitäisi osata irrottaa vihjeestä, jotta päästään sujuvasti ja ilman konfliktia uuteen toistoon.

Kun koira ei yritä hyökätä suoraan käden alla olevaan palloon, vaan jähmettyy ja odottaa lupaa, aletaan jokaisella toistolla siirtämään kättä vähän pois pallon päältä kunnes kättä ei ollenkaan tarvitse pitää pallossa. Kun tämä sujuu, tehdäänkin niin, että koiran ilmaistaessa maassa olevaa palloa, tarjotaankin sen nenän eteen toinen samanlainen pallo, ja annetaan kehusana ja lupa tarttua tähän toiseen palloon. Ollaan luonnollisesti valmiina ottamaan maassa oleva pallo pois, jotta koiralla ei ole enää mahdollisuutta tarttua siihen. Tätä vahvistetaan lisää: ilmaise maassa oleva pallo, saatkin kädessä olevan pallon palkaksi. Pian voidaankin pallon tilalle treenin aikana yhtäkkiä laittaa jokin esine, alkuun isompi kuten pallokin, ja todennäköisesti koira toistaa oppimaansa toimintaa eli jähmettyy esineelle, saaden palkaksi lelupallon.

Sitten esineitä voi lähteä pienentämään treenin edetessä, ja pian meillä onkin koira joka ilmaisee kaikenkokoiset esineet jähmettymällä. Tässä vaiheessa eli valmiilla käytöksellä voidaan käytökseen liittää haluamamme jälkivihje – tässä koulutustavassahan jäljestäminen on vain esineiden etsintää jäljeltä. Näin saadaan vahva ilmaisu, ja kova motivaatio esineiden löytämiseen kiihdyttävän palkan kautta.

Sitten voidaan siirtyä esine-etsintään. Alkuun koiran nähden pudotetaan pieni esine maahan ohjaajan eteen – maassa voi olla jo enemmän pieniä esineitä. Jotta koira jaksaisi alkuun jatkaa etsimistä, voidaan teeskennellä että pudotetaan lisää esineitä vaikka ne ovat jo maassa. Olisi hyvä saada kestoa etsintään eli nuuskutteluun, ja kouluttaa samalla että esineet ovat vain ohjaajan edessä. Pasasen kokemuksen mukaan vahvan esine-ilmaisun ja vahvan esine-etsinnän kouluttamisen kautta saadaan hyviä tuloksia.

Ruututyöskentely

Seuraava vaihe on tallata ruutu, noin metri kertaa metri, toki riippuen myös koiran koosta. Ruutu, jos on nurmella, saa vanheta vähintään tunnin. Tallatessa ei mitenkään tahallaan rikota maata, tarkoitus ei ole korostaa maanpinnan hajua vaan päin vastoin! Jos koiralla on jo esine-etsintä hallussa, ja se nuuskuttelee mielellään, voidaan aloittaa heti pienillä esineillä. Joitakin esineitä voi laittaa jo valmiiksi ruutuun, mutta jos niitä on jo paljon niin koira ei välttämättä edes huomaa eroa tallatun ja tallaamattoman alueen välillä. Suurin osa esineistä pudotellaan ruutuun koiran jo etsiessä, mutta sen huomaamatta. Jos se ei millään meinaa aloittaa etsintää, voidaan käyttää alkuun ruokaa ruudussa, jotta koira kiinnostuu nuuskuttelusta. Ruudun tarkoitus on opettaa koiraa huomaamaan, että sen lisäksi, että esineitä löytyy vain ohjaajan edestä, niitä löytyy myöskin vain ihmiseltä haisevalta alueelta.

Ruudussa voi viettää aikaa jopa 10-15 minuuttia, tarkoitus on siis alusta lähtien opettaa koiralle kestävyyttä. Pieniä esineitä, tai ruokaa, voi siis varata taskuihin ja pudotella sitä mukaan lisää ruutuun kun koira ei huomaa. Paras olisi, jos koiran jo vähän väsyessä tai turhautuessa, pudottaa nopeasti esineen niin, että koira löytää sen pian – näin se oppii, että kun vaan jaksaa vaikka väsyttääkin, niin kyllä niitä esineitä löytyy ja palkkioita saa. Toki pienen pennun kanssa pitää suhteuttaa treeniaika pennun jaksamiseen.

Ruutuja tehdään erilaisilla alustoilla: kun pihanurmi kun on hyvällä tasolla, sitten siirrytään hiekkatielle, asfaltille ja niin edespäin. Jotta etsiminen yhdistyy ihmisen hajuun, on nurmikolla ruudun oltava vähintään tunnin vanha, mutta hiekkatiellä ja asfaltilla riittää vähemmänkin, esimerkiksi asfaltilla parikymmentä minuuttia. Ruututyöskentelyä voi tehdä pitkäänkin ja erilaisissa häiriöissä, muun muassa alueilla joissa tietää olevan muitakin jälkiä, ihmisten tai eläinten. Yksi lisättävä häiriö on se, että ohjaaja alkaa koiran etsiessä liikkumaan ruutua ympäri, tehden tuoretta jälkeä. Esineitä kuitenkin pudotellaan yhä vain alkuperäiseen ruutuun. Tässä koira oppii erottelemaan tallatun jäljen ikää: kun pysyy samassa hajussa esineitä löytyy, kun siirtyy uudemmalle hajulle ruudun rajoille, esineitä ei löydy.

Jälkeen siirtyminen

Kun ruutu on hallussa erilaisilla alustoilla ja erilaisissa häiriöissä, aletaan kaventamaan ja pidentämään ruutua jäljen muotoiseksi treeni kerrallaan. Kulmien opetuksesta mainitsinkin jo ylhäällä – kun koira menee ulos pitkästä ja kapeasta ruudusta, pudotetaan sen selän takana esine tallatulle alueelle, jonka se löytää käännyttyään takaisin.

Tässä vaiheessa meillä on koira, joka osaa etsiä esineitä pitkältä kapealta alueelta eli jäljeltä, ja vielä ilmaiseekin ne esineet. Toisin sanoen, jäljestävä koira. Pasasen mukaan jälkiharjoittelua voi hyvin tehdä lähestulkoon kokonaan vain omilla jäljillä. Ainoa asia mihin hänen mukaansa tarvitaan vieraita jälkiä on se, että ohjaaja oppii luottamaan koiraan ja kulkemaan sokkona – eli ohjaaja ei tiedä missä jälki oikeasti menee.

Jäljen aloituksia Pasanen harjoittelee tekemällä useita lyhyitä jälkiä joissa esine on jäljen päässä – esimerkiksi 10 kpl 20 metrin jälkeä. Jokaiselle jäljelle koira lähetetään sivuun. Ei siis mennä jäljen päähän, ja lähetetä koiraa jäljen suuntaisesti, vaan mennään poikittain jälkeen nähden ja lähetetään koira poikittain jäljen yli. Jos se ryntää, se menee jäljestä yli ja lähtee tallaamattomalle alueelle, jolloin koira menettää mahdollisuuden palkkaan (eli mahdollisuuteen löytää esine) ja se viedään hetkeksi autoon miettimään. Taas uusi yritys seuraavalle lyhyelle jäljelle, välillä lähetetään toisin päin poikittain, ja näin tehdään kunnes koira ei ryntää, alkaa käyttämään nenäänsä ja itse tarkistaa missä jälki menee – esimerkiksi 90 astetta vasemmalle tai oikealle. Kun koira lähtee sitten oikeaan suuntaan, se löytää pian esineen ja saa palkan. Näin huolehditaan siitä, että koira ei luota ohjaajan taitoihin löytää jäljen suunta ja vain ryntää ajattelematta lähetettyyn suuntaan, vaan se itse painaa heti jälkikäskyn myötä nenän maahan ja tarkistaa mihin jälki todella menee. Tämä olisi vaikeampi toteuttaa jos esine-ilmaisun sijaan koira olisi koulutettu makupaloilla – se on jo siinä oppinut että ryntäämällä eteenpäin se saa aina uusia makupaloja.

Jos koira menee liian kovaa jäljellä tai menee kulmista yli, tehdään samanlainen setti lyhyitä jälkiä rinnakkain. Koiran annetaan mennä jäljellä niin kovaa kuin se haluaa – jos se juoksee, lähdetään juoksemaan mukana. Jokaisessa jäljessä on terävä kulma, ja jos koira hukkaa jäljen juostessaan, se viedään autoon – ajoitus tälle on se hetki kun koira nostaa pään ja tajuaa että ei tiedä missä jälki on. Näin tehdään jokaisella jäljellä kunnes koira alkaa itse hidastamaan vauhtia – se on menettänyt jo esine-ilmaisun ja sitä kautta palkkion moneen kertaan, ja jos palkkio on oikeasti menettämisen arvoinen, oppimista kyllä tapahtuu. Pasasen mukaan yleensä viimeistään kuudennen kerran jälkeen koira alkaa työskentelemään rauhallisemmin eikä hukkaa enää jälkeä.

Näissä kummassakin ohjaajan rooli on vain kulkea mukana ja käyttäytyä kuin meillä ei olisi mitään hajua siitä missä jälki menee. Näin koira joutuu aidosti itse miettimään millä toiminnalla se saa palkkion – tästä keskusteltiin luennon aikana useamminkin. Riistaa metsästävät sudetkin joutuvat kantapään kautta oppimaan miten ne saavat ruokaa, rynnimällä ja hätäilemällä se tuskin onnistuu. Samanlainen oppimisprosessi pitäisi saada koirallekin aikaan: me luomme edellytyksen onnistua mutta koiran pitää itse pähkäillä miten se pääsee haluamaansa lopputulokseen.

Sama periaate pätee muihinkin jäljellä ilmeneviin ongelmiin – otetaan se tietty palanen mitä koira ei osaa työn alle, ja luodaan tilanne jossa koira onnistumalla saa nopeasti palkkion, mutta epäonnistumalla menettää mahdollisuuden palkkioon. Pasasen mukaan sekä ruutuharjoittelussa, että jälkitreenissä on tärkeää alusta saakka harjoitella häiriöissä – riista-alueille, kaupunkien nurmikoilla ja niin edespäin. Kun koiralla on kova motivaatio etsiä esine, ja harjoitus on häiriöissä alkuun niin helppo, että koira voi onnistua, tulevat häiriöt mukaan harjoitteluun alusta saakka ilman ongelmia. Jäljelle siirryttäessä voi myös alkuun helpottaa tehtävää käyttämällä suurempia esineitä kuin esine-etsinnässä tai ruudussa, mutta ajan myötä niitäkin voi pienentää ja harventaa – esineiden harventaminen luonnollisesti tarkoittaa myös palkkioiden harventamista.

Eli jälkikoiran koulutukseen tarvitaan koirankoulutuksen perustaidot omaava koira ja ohjaaja, nuuskuttelutaito, motivaatio, oikea hajukuva, vahva esineilmaisu ja pala palalta rakennettu esine-etsintä ohjaajan edestä ruudun kautta jälkeen. Ongelmia ratkotaan pala kerrallaan, ja oppimista tapahtuu koiran oivaltaessa, ei ohjaajan avuista johtuen.

Ässä esimerkkikoirakkona

Ässästä kerrottiin Pasaselle etukäteen, että ongelmana on kova vauhti jäljellä ja esineiden ylittäminen. Juteltiin hetki ennen Ässän ottamista autosta, ja todettiin, että todennäköisesti yksi ongelmista on väärä mielentila – koira käy liian kovilla kierroksilla eli stressiä on liikaa. Odotusarvot ovat kovat, Ässä rakastaa kaikenlaista tekemistä, etenkin metsässä, ja on lisäksi luontainen ja innokas jäljestäjä. Meidän varsinainen harjoitus ei sitten liittynyt lainkaan jäljestämiseen, vaan siihen, että koira oivaltaisi että laskemalla vähän kierroksia se saa vahvisteita. Käytännössä hain Ässän autosta pihalle, jossa odotettiin, että se tarjoaa minulle ensin kontaktia, sitten sivulletuloa. Tämän jälkeen palkkasin ja kehuin sitä, ja vein sen takaisin autoon. Sen jälkeen otin sen välittömästi uudelleen ulos, ja treenin jatkuessa eli joka kerta tuotuani sen takaisin muutuin passiivisemmaksi siihen saakka että Ässä itse malttoi tarjota sivulletuloa – siitä kehuttiin ja se sai palkkaa. Oppimista toki tapahtui, jos alkuun se haisteli, haukkui ja häröili jonkin aikaa, viimeisellä toistolla se tuli hyvin nopeasti viereen istumaan saadakseen ruokaa ja kehuja.

Ajattelin Ässän kanssa keskittyä jatkossa enemmän siirtymiin, ja sen rauhoittumiseen ennen kuin se pääsee tekemään kaikissa treeneissä. Sen lisäksi mietin, että kokeilen ainakin esineilmaisun kouluttamista uudelleen palloleikin kautta, ja treenaan esine-etsintää ja ruututyöskentelyä lisää etenkin pienillä esineillä ja tallauksen ikään keskittyen. Eli keskityn esineilmaisun motivaation parantamiseen, jäljestäminenhän on Ässälle jo hyvin motivoivaa. Kaiken kaikkiaan luentopäivä oli erittäin antoisa ja antoi paljon ideoita jälkitreenin tehostamiseen – kiitokset Sarille / Koirakoulu Visiolle järjestämisestä ja rajavartiolaitoksen Juha Pasaselle loistavasta sisällöstä!

(Kuva: Sari Paavilainen)