Ravistelu, kanakoiran vesityö ja vähän muutakin

Kanakoirien erikoiskokeen koesäännöissä todetaan näin: ”Virheenä pidetään, jos koira ennen noutokohteen luovuttamista voimakkaasti ravistaa vettä turkistaan.” Ravistelu on koiralle tietenkin luonnollinen reaktio vedestä noustessa. Jos kuitenkin haluaa varmistaa, että koira ei ravistele itseään ennen luovutusta, kannattaa harkita ravistelun kouluttamista erillisenä temppuna ja käytöksen liittämistä noutoketjun loppuun.

Kanakoirien erikoiskokeen koesäännössä noutoketjuun kuuluvat noutoluvan odottaminen, riistan hakeminen, riistaan tarttuminen, palaaminen takaisin suorinta reittiä, istuminen ja riistan luovuttaminen luvan saatuaan. Kun tämän käytösketjun viimeiseksi palaseksi liittää ravistelun, ja koko ketju koulutetaan koiralle vahvaksi, ei koira todennäköisesti ravistele ennen kuin on suorittanut kaikki aiemmat vaiheet.

Koulutuksen askelmerkit

Uuden käytöksen kouluttaminen aloitetaan käytöksen aikaansaamisesta tai sen nappaamisesta lennosta, jos käytös on sellainen jota koira tekee luonnostaan. Tämän jälkeen palkataan käytöksestä jotta koira tekisi sitä useammin, ja aletaan nimeämään sitä kun käytös näyttää siltä miltä sen halutaan aina näyttävän. Keskeneräistä käytöstä ei kannata vielä nimetä, tai sitten koira vihjeen saatuaan toistaa sitä keskeneräistä toimintaa (esim. vain pään ravistelu vs. koko kropan ravistelu). Kun käytös on valmis ja koira suorittaa sen vihjeestä, aletaan liittämään sitä haluttuun käytösketjuun. Takaperin ketjuttamalla tehtäessä käytösketjun rakentaminen aloitettaisiin tästä viimeisestä osasta eli ravistelusta. Veikkaan kuitenkin, että suurimmalla osalla lukijoista on olemassa jo valmis noutokäytös kuten meilläkin oli kun tätä treenattiin. Tässä tekstissä siis kerron siitä, kuinka liitin ravistelun ja valmiiseen noutoon.

Käytöksen aikaansaaminen

Yleensä ottaen uutta käytöstä voi kouluttaa muokkaamalla eli sheippaamalla (paloittelee käytöksen pieniin askeliin, palkkaa alkuun pienestä eleestä, ja odottaa koiran oppiessa yhä enemmän käytöstä ennen kuin palkitsee), nappaamalla (kehumalla ja palkkaamalla sillä hetkellä kun koira tekee haluttua käytöstä), fyysisesti ohjaamalla, houkuttelemalla tai mallioppimisen kautta. Itse hyödynsin ravistelun aikaansaamisessa sekä nappaamista, että fyysistä ohjailua.

Nappaaminen

Nappaaminen tarkoittaa siis sitä, että ravistelun aikana koiraa kehutaan ja palkitaan ruhtinaallisesti. Ajoitus on tärkeää, ja siksi naksutin tai koiralle erikseen koulutettu palkkiosana voi nopeuttaa oppimista. Koira oppii yhdistämään täsmälleen oikean käytöksen, eli ravistelun eikä esimerkiksi ravistelun lopettamisen, palkkioon. Koira lisää aina kannattavaa käytöstä, ja onnistuneiden palkitsemisten jälkeen koira todennäköisemmin toistaa käytöksen uudelleen palkkion toivossa. Koiran pesuhetki tai vesisateesta sisään tulo ovat siis hyviä hetkiä pitää palkkiot valmiina, ja kertoa koiralle että ravistelulla tienaa.

Koska koira ei usein näissä tilanteissa ravistele montaa kertaa peräkkäin, kannattaa harkita erityisen suuren palkkion käyttöä käytöstä napatessa – vaikkapa kupillinen ruokaa naaman eteen välittömästi ravistelun jälkeen toimii usein hyvänä ”jackpot”-palkkiona.

Fyysinen ohjailu

Fyysinen ohjailu on perinteisesti liittynyt esimerkiksi takapuolen painamiseen maahan istumisen opettaessa, ja siinä on omat ongelmansa sekä koiran tunnetilan, että oppimisnopeuden osalta. Tässä tilanteessa päädyin käyttämään nappaamisen lisänä vähän toisenlaista fyysistä ohjailua: huomasin saavani koirani ravistelemaan rapsuttelemalla sitä vähän ronskimmin lapojen päältä, niin että sen selkänahka liikkui puolelta toiselle ravistelun tapaan. Näissäkin tilanteissa, koiran tehdessä ravistelua, naksautin ja palkkasin. Tässä tavassa oli se hyöty, että sain koiran ravistelemaan nopeasti uudelleen – mitä enemmän palkkioita halutusta käytöksestä pääsee antamaan vaikkapa minuutin sisällä, sitä nopeammin koira oppii eli koulutustermeillä silloin on korkea vahvistetiheys.

Tämmöistä keinoa käyttäessä on oltava mahdollisimman varma siitä, että koira kokee tilanteen ja rapsuttelun neutraalina tai positiivisena. Tähänkin käytökseen halutaan liittää rento ja avoin mielentila, ja jos koira väistää, epäröi tai menee pois tätä kokeillessa, kannattaa vaihtaa taktiikkaa. Vieraalle koiralle en ehkä kokeilisi tätä lähestymistä lainkaan. Muutenkin koulutustilanne kannattaa pitää sellaisena, että koira voi halutessaan poistua ja sillä on tilaa viestiä kehonkielellä haluttomuudestaan osallistua toimintaan.

Tahdottomasta reaktiosta tahdonalaiseen käytökseen

Ravistelu on koiralle todennäköisesti hyvin refleksinomainen käytös, jonka se suorittaa ajattelematta asiaa erikseen. Voi olla, että tämmöisen refleksinomaisen reaktion saaminen tahdonalaiseksi on koiralle hankala käsittää. Siitä on paljon hyötä tässäkin, että koiraa olisi koulutettu paljon ”operantisti”, eli niin että koira mielellään tarjoaa erilaisia käytöksiä ja on muutenkin koulutustilanteessa aktiivinen. Toisaalta, jos koiran kanssa on käytetty paljon houkuttelua tai pakotteita, saattaa koira mieluummin pysyä passiivisena uusissa tilanteissa koska tilanteesta joko puuttuu selkeä houkutin tai se ehkä jännittää mahdollisia pakotteita.

Oikoteitä onneen ei kuitenkaan ole, vaan sinnikkäällä halutun käytöksen vahvistamisella on aina todennäköisempää, että jossain vaiheessa koiralla syttyy lamppu päässä ja se huomaa, että ravistelua voikin käyttää temppuna jolla saa kivoja asioita. Kannattaa siis tarkkailla milloin koira luonnostaan ravistelee, ja varmistaa että lähistöllä on aina valmiina koiralle mieluisia palkkioita siltä varalta, että pääsee palkitsemaan ravistelusta.

Vihjeen liittäminen

Tässä käytöksessä aloin liittämään vihjettä aina kun koira ravisteli kunnolla, vaikka käytös ei ollut vielä koiran itse tarjoama vaan vaikkapa pesunjälkeinen normaali reaktio. Käytännössä, koiran ravistellessa itseään sanoin vihjeen ”shake” ja välittömästi naksusanan ”jes” ja palkkion perään. Vihjettä toistetaan käytöksen aikana joka kerta, ja joka kerta myös palkataan.

Vihjesanaa voi testata joidenkin vahvistekertojen jälkeen; riippuu paljon koirasta ja myös palkkioiden laadusta kuinka nopeasti koira sen yhdistää. Silloin kun alkaa testaamaan vihjettä, on hyvä pitää asetelma muuten samana, olla samassa paikassa ja vaikkapa samassa asennossa, kuin aiemminkin palkatessa käytöksestä. Tämä siksi, että asetelma olisi koiralle mahdollisimman tuttu ja sen olisi helpompi onnistua.

Jos koira vihjeen kuultuaan ei yritä edes ravistella, täytyy vihjesanan liittämistä käytökseen jatkaa. Jos koira kuitenkin yrittää tehdä oikeansuuntaista käytöstä, voi harkinnan mukaan palkita hyvästä yrityksestä ja seurata jos käytös tästä alkaa vahvistumaan. Jos käytös ei muutu oikeaan suuntaan, kannattaa palata kuitenkin vihjeen liittämiseen.

Esimerkiksi, videolla alla on ensimmäisiä kertoja kun olin jo liittämässä ravistelua luovutukseen ja silloin Ässä vain vähän puisti päätään vihjeen kuultuaan, mutta ei ravistellut kunnolla. Siinä vaiheessa päätin palkata jo hyvästä yrityksestä, mutta tämmöisiä huonoja toistoja ei kannata palkata montaa kertaa peräkkäin. Seuraavalla kerralla en enää ostanutkaan pelkkää pään ravistelua, vaan odotin, että se vihjeen kuultuaan ravisteli kunnolla. Vihjettä testatessa ja koulutuksen muutenkin edetessä siis täytyy tasapainoilla koiran motivaation ja käytöksen laadun välillä – välillä pitää tulla liksaa, että jaksaa yrittää.

Harjoittelu tekee mestarin

Kun koira osaa tarjota ravistelua vihjeestä vaikkapa pesuhuoneessa, kannattaa alkaa harjoittelemaan käytöstä uusissa paikoissa, ensin muissa huoneissa ja sitten ulkona. Alkuun voi olla, että koira kykenee tarjoamaan uudessa paikassa vain vähän heikon ravistelun. Kun vaihdetaan ympäristöä, voi hetkellisesti laskea kriteeriä käytöksen laadun osalta. Taas, halutaan motivoida koiraa yrittämään uudelleen ja paremmin, mutta ei kuitenkaan useaa kertaa peräkkäin palkita huonoista suorituksista. Silloin jos koira ei vain kykene tekemään käytöstä uudessa paikassa, kannattaa sitä harjoitella lisää siellä missä koira on aiemmin onnistunut. Tietenkin palkkion laatu täytyy olla aina sellainen, että koira todella tavoittelee sitä, oli kyse mistä vaan koulutusvaiheesta.

Ketjuttaminen

Tässä vaiheessa suurin osa työstä on jo tehty: koira osaa ravistella vihjeestä, ja se osaa tehdä sen useissa eri paikoissa. Viimeinen palanen uudesta noutoketjusta on siis valmis, nyt se täytyy vain liittää sitä edeltäviin osiin. Taas, harjoittelu kannattaa aloittaa tutussa paikassa missä koira on rennossa ja avoimessa mielentilassa – eli ei siellä sorsametsällä kesken avauksen! Toteutus on helppo – yhdistä ravistelu ensin sitä edeltävään palaseen, eli luovutukseen.

Pyydä koira ensin ravistelemaan joitakin kertoja, ja palkkaa jokaisesta toistosta. Pyydä koira sitten eteen istumaan, anna sille noutoesine ja pyydä luovutus, ja palkkaa jokaisesta toistosta. Vielä näiden järjestyksellä ei ole väliä, tarkoitus on vain varmistaa, että koira vielä hallitsee molemmat tehtävät ja palautella niitä koiralle mieleen.

Seuraavaksi ala pyytämään näitä peräjälkeen, luovutus ja palkkio, ja heti perään ravistelu vihjeestä ja palkkio. Muutaman toiston jälkeen voit todennäköisesti jättää jo luovutuksen palkitsemisen pois ja pyytää heti luovutuksen perään ravistelun. Anna tästä tuplatyöstä alkuun vaikka tuplapalkka, jotta koira todella kokee sen kannattavaksi.

Toistojen kautta koira huomaa, että palkkion saa vasta ravistelun jälkeen eli sillä voi tulla jo kiire luovutuksessa alkaa ravistelemaan. Pidä silloin kriteeristä luovutuksen osalta kiinni – palkkio menee pois, jos koira alkaa oikomaan suoraan ravisteluun. Palkkaa vain kun kaikki osat suoritetaan oikein, ja hio tarvittaessa sitä palasta erikseen missä koira hötkyilee tai tekee huonosti.

Kohti käytäntöä

Kun tämä viimeinen palanen on yhdistynyt ketjuksi ”luovutus -> ravistelu -> palkka”, ala lisäämään edeltäviä paloja noudosta myös ketjuun. Treenaa eri paikoissa, ja muista uuteen paikkaan siirtyessä helpottaa tarvittaessa vähän, voit vaikka kouluttaa tämän viimeisten palojen liittämisen pikakelauksella uudelleen koiran muistin virkistämiseksi. Harjoittele riistalla vasta kun käytös sujuu helpommilla noudettavilla, ja harjoittele kotipihassa ennen harjoittelua veden äärellä ja niin edes päin.

Tärkeää on se, että kaikki ketjun osakäytökset ovat koiralle vahvoja ja se tekee ne mielellään – tässäkin tapauksessa ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Ota myös huomioon se, että aina kun koira tekee ketjun loppuun ja saa palkan, kaikki matkalla tapahtuneet asiat vahvistuvat sellaisenaan, myös mahdolliset ei-toivotut asiat.

Olennaista on myös se, että koira saa koko ketjun oikein suoritettuaan koiraa motivoivan palkkion – opetteluvaiheessa on hyvä palkata aina, ja satunnaistaa palkkaamista vasta kun homma alkaa olla koiralle rutiinia.

Ja jos ei ole hetkeen treenannut, voi koiraa myös auttaa vihjesanoilla, ja muuten helpottaa vähän ketjua kuten alla – käsi edessä tarkoittaa, että en odota koiralta istumista vaan se saa heti luovuttaa ja muistutin koiraa ravistelusta vihjesanalla.

Yllättäviä hyötyjä

Ässällä ravistelu alkaa olemaan suhteellisen vahva käytös runsaan harjoittelun myötä. Uuteen kotiin muutettua ollaan päästy uudelleen opettelemaan ohituksia, ja samassa yhteydessä olen alkanut testaamaan vihjeestä ravistelua rentoutustapana.

Sen lisäksi, että ravistelulla on fyysinen funktio, on ravistelu koirille myös tapa rauhoittaa itseään ja mahdollisesti ympäröiviä lajitovereitaan. Koirat usein ravistelevat itseään vaikkapa jännittävän tilanteen jälkeen. On myös koiria, kuten Ässä, joilla on tiettyjä hankaluuksia tasoittaa omia tunnetilojaan ja rauhoittaa itseään. Se siis helposti patoaa tunteitaan, tai purkaa niitä vaikka rähinällä. Silloin se ei tunnekiihkossaan pysty itse rauhoittamaan itseään kovin hyvin.

Ohituksia on siis muistuteltu mieleen vastaehdollistamisen ja katsekontaktin vahvistamisen keinoin, mutta olen alkanut jokaisen ohituksen jälkeen pyytämään koiraa ravistelemaan itseään. Vaikeaa se on, mutta koska käytös on vahva, se onnistuu siinä yleensä viimeistään pienen hetken jälkeen.

Olenkin huomannut, että ravisteltuaan sen niskakarvat laskevat todella nopeasti ja se näyttää fyysisesti muutenkin rentoutuvan nopeammin kuin se tekisi ilman käskettyä ravistelua. Se siis vaikuttaisi auttavan tunteiden tasaamisessa, vaikka se on vain temppu eikä koiran itse aloittama käytös – yleensä. Olen siis myös alkanut huomaamaan, että välillä nähdessään koiran kauempana se ravistelee oma-aloitteisesti. Tämä on tälle koiralle ennennäkemätöntä käytöstä.

Näyttäisi siis, että ravistelu temppuna auttaisi sitä rauhoittumaan nopeammin jännittävän tilanteen jälkeen ja se on harjoittelun myötä oppinut käyttämään tätä keinoa itsenäisesti jännittyessään! Kannattaa siis kokeilla, käytöksestä ei ainakaan ole mitään haittaa ja jos siitä on muillekin apua rennomman lenkkeilyn saavuttamiseksi, niin aina parempi!

Stressinpurkutalkoot

Istuessani eräänä tammikuisena perjantaina Koirakoulu Vision lattialla Ässää sylissä pidellen huomasin, että jotain oli muuttunut. Kyseessä oli Tommy Wirénin vetämän arkitottelevaisuuskurssin ensimmäinen kerta, ja sen kerran aiheena oli rauhoittuminen. Pienehkössä hallissa oli 7 muuta koiraa, ja Ässän käytös oli erilaista kuin se olisi ollut vuosi sitten. Alkuun kyllä muristiin ja tuijoteltiin, mutta voimakkaat ryntäilyt ja hysteeriset haukkukohtaukset loistivat poissaolollaan.

Olen kyllä ollut jollain tasolla tietoinen, että Ässän möykkääminen jännittävissä tilanteissa liittyy vahvasti epävarmuuteen, mutta ennen viime vuoden tapahtumia en ollut päässyt läpi tästä machokuoresta. Kunnes viime perjantaina: yhtäkkiä edessäni oli silmät suurella muita katseleva HILJAINEN koira. Se vähän pakitteli muista koirista ja selvästi vielä jännitti, mutta se ei enää turvautunut sen aiempaan selviytymisstrategiaan eli räyhäämiseen. Se oli aivan hissukseen ja katseli välillä muita ja välillä minua, tilannetta ihmetellen.

Viime perjantain treenin tarkoitus oli rauhoittua pienessä hallissa 7 muun koiran seassa

KAIKKI VAIKUTTAA KAIKKEEN

En voi tietenkään varmuudella tietää mitkä kaikki asiat ovat johtaneet tähän. Mutta, mennyt vuosi on edustanut uusia aloituksia asioissa, mitkä aiemmin ovat olleet takasijalla. Toki arkitottelevaisuuden koulutus on kulkenut mukana pennusta saakka, mutta prioriteetti on ollut selkeästi lajitreeneissä – metsästys, pelastuskoiran haku ja rullailmaisu, sekä tottelevaisuus. Näissä ollaankin päästy mukavasti eteenpäin, mutta koetulokset yhä uupuvat. Kova pähkäily on ollut etenkin sen kanssa miten saan vilkkaan, epävarmassa mielentilassa räyhäävän ja minun tunnetiloja tarkasti seuraavan koiran BH-koevalmiiksi. Teknisesti homma kyllä toimii, mutta tosipaikan tullen treenikupla puhkeaa.

Ahaa-elämys tuli lähes vuosi sitten Rajavartiolaitoksen koiratoiminnan opettajan Juha Pasasen luennolla. Hän painotti luennollaan sitä, että jos rajakoiran koulutus ei edisty, yleensä syy löytyy niin sanotuista koirankoulutuksen perusteista: ohjaajan ja koiran välinen suhde, ympäristöoppi, halu oppia (”operantti koira”) ja sosiaalisuus. Korviini jäi soimaan se, että kaikki konfliktit koiran elämässä pitäisi yrittää saada minimiin, jotta myös lajikoulutus edistyy. Luonnollisesti taustalla on se, että vähemmän konflikteja ja vähemmän ”pahaa” stressiä johtaa paremmin voivaan ja tehokkaammin oppivaan eläimeen.

VOIHAN OHITUSTREENI

Ensimmäinen reaktioni oli, että eihän Ässän elämässä ole konflikteja, sehän on koulutettu operantisti. No, helpoin asia muistaa oli ne ohitukset – kyllä niitä ollaan treenattu pennusta saakka, ja menee ne hyvin kun on neutraali koira joka ohitetaan mukavalla turvavälillä. Mutta sitten kun tulee niitä räksyttäviä pikkukoiria, tai kiihtyneitä nuoria koiria tai sitten ne tuijottavat urokset… Asia onkin eri ja täten oli heti huomattavissa selkeä stressin lähde Ässän elämässä ja puute koirankoulutuksen perusteissa.

Hihnalenkillä viime syyskuussa

Suuntana olikin sitten ohituskurssi, jossa saatiin niitä tarvittavia toistoja, joita ei arkisilla lenkeillä tule. Viimeinen edistysaskel ohituksiin saatiin nyt syksyllä kun muutettiin. Uudessa naapurustossa ohituskäytös otti takapakkia, mutta kun muistin sellaisen perusasian kuin palkan laatu, hyppäsi käytös aiemmasta tasosta vielä parempaan. Ässä siis sai useamman viikon ajan lähes kaiken ruuan (raakalihapullia) taskusta ohitustilanteissa, sen tarjotessa itse kontaktia huomatessaan lähestyvän koiran. Sotkuista hommaa, mutta sen arvoista: mielentila muuttui ja oppimista tapahtui huomattavasti aiempaa nopeammin.

Täydellinen se ei ole vieläkään, mutta lenkit ovat nykyään huomattavan rentoja verrattuna aiempaan, ja ollaan päästy onneksi siirtymään palkoissakin hygieenisempiin kuivanappuloihin.

RAUHOITTUMINEN HOITOTILANTEESSA

Seuraava konflikti, joka nousi mieleen oli Ässän mielentila hoitotilanteessa osteopaatilla. Se on käynyt pennusta saakka osteopaatilla, mutta ei ole oikein koskaan oppinut kunnolla rauhoittumaan hoitotilanteessa. Viime talven aikana tilanne alkoi käymään jo tukalaksi. Enää hellän jämäkkä paikallaan pitäminen ja rauhoittelu eivät tuntuneet auttavan, vaan se alkoi kääntymään tunnetilassa turhautumisesta aggressioon ja oli selvää, että jotain oli tehtävä. Laitoin osteopaattihoidot tauolle, kävin ostamassa hoitokopan ja aloitin treenin, jossa tavoitteena hoitokoppaan yhdistetty rento mielentila ja käsittelyssä rentoutuminen.

Koulutin palkitsemalla Ässän laittamaan itse kuonon hoitokoppaan. Sen lisäksi koulutin ruokakupin ääressä vihjeestä kyljelleen menon, ja lopuksi yhdistin nämä ketjuksi: kun koppa laitetaan päähän, seuraavaksi mennään kyljelleen makaamaan ja sieltä saa nousta syömään kun otan kopan pois.

Tottumista käsittelyyn toteutin niin, että koiran ollessa rauhallinen, lähes unessa, aloin käsittelemään sitä todella hellästi ja rauhallisesti. Tavoitteena oli, että käsittely yhdistyy rentoon mielentilaan ja Ässä alkaa myös nauttimaan kun sitä käsitellään enemmän ”hoidonomaisesti”, ei pelkästään selästä tai korvan takaa rapsuttamalla. Aloin myös laittamaan hoitokoppaa päähän näiden harjoitusten aikana, jotta koppa yhdistyisi rauhalliseen mielentilaan.

Kun kotitreeni oli hyvällä mallilla, aloimme käymään tiheään tahtiin osteopaatiksi opiskelevan kaverin luona ”hoidoissa”. Näillä kerroilla ei siis oikeasti tehty mitään hoitoja, vaan harjoiteltiin hoitotilassa rauhoittumista ja kevyen koskettelun hyväksymistä meidän uusilla hoitokopparutiineilla. Kaikki tehtiin Ässän ehdoilla, sen rauhoittumista tukien. Näissä harjoituksissa näin ensimmäistä kertaa Ässän aidosti laittavan silmät kiinni hoitotilanteessa vieraassa paikassa!

Ensimmäisillä kerroilla hoidettiin Ässää sen haluamissa asennoissa

Meidän tutulle osteopaatillekin päästiin syksyllä, ja Ässä oli aiempaan verrattuna erittäin rento. Mutta mikä parasta, näistä hieronta- ja venyttelyhetkistä on tullut meille viikottainen rutiini. Olen oppinut huomaamaan Ässän lihaksistossa jumit ja oppinut saamaan sen rentoutumaan nopeasti, ja uskon, että Ässän hyvinvointi on myös kohentunut säännöllisen kehonhuollon myötä.

Viimeisillä käynneillä alkoi hoitorutiini löytymään

”JOS HALUAT MUUTTAA ELÄIMEN KÄYTÖSTÄ, MUUTA ENSIN OMAA KÄYTÖSTÄSI”

Viimeinen vaihe olikin sitten se vaikein: peiliin katsominen. Ässä on energinen, huomionhakuinen ja älykäs koira. Se myös kiihtyy nopeasti, eivätkä sen tunteiden säätelytaidot ole mitään huippuluokkaa. Toisin sanoen, kiihtyessään tai huomiota hakiessaan se saattaa alkaa haukkumaan todellan kovaan ääneen ja sitä haukkua saattaa kestää pidempään kuin oma pinna kestää. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan ärähtää koiralle, ja sitä seuraa välitön syyllisyydentunne: en halua käyttää pelkoa kouluttamisessa, ja ärähtäminen on myös huomiota ja siten vahvistaa koiran käytöstä. Vastaehdollistaminen esimerkiksi rapusta kuuluviin ääniin toimii kyllä, mutta samaan aikaan Ässä myös ketjuttaa asiat välittömästi: rapusta kuuluu ääni, minä haukun, minä saan namia. Kohta sitä haukkua siis tarjotaan ilman mitään ärsykkeitä.

Onneksi saimme vähän helpotusta itsesyytöksiin kun veimme Ässän Katriina Tiiran SmartDOG- testiin toukokuun alussa. Katriinan mukaan Ässä on erittäin haastava koira. Se on nopea oppimaan ja taitava ketjuttamaan, ja sen kyky lukea ihmistä on huipputasoa. Se ei Katriinan mukaan vaikuta impulsiiviselta, vaan sen kohkaaminen ja haukkuminen on todennäköisesti opittu tapa saada ihmiset pyytämään siltä temppuja, kuten vaikka maassa makaamista eli näennäistä rahoittumista, joista se sitten saa ruokaa. Mielenkiintoisen testin suurin oivallus oli siis se, että Ässä ei todennäköisesti olekaan oman impulsiivisuutensa uhri, joka ei voi itselleen mitään. Itse asiassa se saattaakin olla vain nerokas keksimään tapoja saada meidät liikkeelle, tai antamaan huomiota tai ruokaa. Tämä opittu, stressaantunut käytös on kuitenkin yhtä haitallista koiran hyvinvoinnille kuin tahdosta riippumaton impulsiivisuuskin, joten jotain oli tehtävä eri tavalla.

SmartDOG:in ongelmanratkaisutestissä oli nähtävissä Ässän nokkeluus ja nopeus

UUSI ELÄMÄ

Tästä siis alkoi erityisen tiukka kontrolli siitä mitä tapahtuu kun se haukkuu, riehuu tai komentaa: ei mitään. Mitenkään ei reagoida, mitään ei sanota, ei ärähdetä mutta ei myöskään pyydetä sitä tekemään mitään vaihtoehtoista käytöstä. Katriinan hyvä neuvo oli hakea kaupasta korvatulpat ja Alkosta punaviinipullo. Aloitimme siis tämän kuurin toukokuussa, ja kotona haukkumisen vähenemistä alkoi näkymään loppukesästä.

Muualla käytös alkoi muuttumaan nopeammin. Esimerkiksi toukokuun loppupuolella oltiin jo katufestivaaleilla hengailemassa ihmis- ja koirahälinässä, ja kesäkuussa Ässän pennusta saakka tuntenut, kokenut koirankouluttaja huomasi Ässän käytöksen muuttuneen. Kotona oli kuitenkin nähtävissä haukkumisen lisääntymistä eli sammumispurkausta ennen kuin se alkoi todella sammumaan, ja sen myötä saatiin liuta lappuja naapureilta lisääntyneestä haukkumisesta… Onneksemme alkusyksystä päästiin muuttamaan omakotitaloon.

Hengailua Arabian katufestivaaleilla

Ongelmahan oli alkanut murrosiässä, kun Ässän luontainen taipumus vahtia heräsi – vuokralaisena kerrostalossa tähän oli pakko reagoida nopeasti rauhoittelemalla tai vastaehdollistamalla. Ketju oli siis valmis, ja varmasti sitä tuli erinäisissä muissakin tilanteissa vahvistettua. Haukkuva koira helposti alkaa (ihan turhaan!) hävettämään sosiaalisissa tilanteissa, kuten treeneissä, bussissa tai vaikka ihan piknikillä puistossa. Kunpa olisi etukäteen ymmärtänyt, että joskus (tai useinkin) olisi parasta viis veisata muiden mielipiteistä ja vain jättää riehuminen huomioimatta!

Uuteen kotiin muutto on antanut erinomaiset edellytykset turhan haukkumisen lopulliselle sammuttamiselle. Tietenkin asunto maan tasalla ja aidattu piha ovat antaneet uusia syitä Ässälle haukkua, vahtiminen on sillä verissä. Nyt kuitenkin voidaan antaa sen rauhassa siedättyä ohikulkijoihin. Aidan takana kulkeville haukkuminen onkin seuraava rasti, mutta siinäkin keskitytään palkitsemaan sitä kun Ässä itse luopuu ohikulkijasta. Voi siis sanoa, että SmartDOG- testin tulokset mullistivat meidän arkea ja tapoja toimia merkittävästi. Lopputuloksena sekä meidän, että Ässän elämä on paljon rennompaa!

SISÄINEN PENTU

Katriina sanoi testin yhteydessä, että kun saamme sen turhan riehumisen sammumaan, sieltä paljastuu hyvin erilainen koira. Perjantaina siellä Vision lattialla viimein näin sen – paitsi kyseessä ei ollut erilainen koira, vaan sieltä kuoriutui maailmaa ihmettelevä pentumainen Ässä.

Ässän kanssa täytyy varmasti aina olla tarkkana sen suhteen mitä uusia tapoja jallittaa meitä se taas keksii… Ei ainakaan tule olemaan tylsää. Tämän ja tulevien vuosien toiveena on kuitenkin se, että muistan aina ensisijaisesti tavoitella hyvinvoivaa ja stressitöntä elämää, ja vasta sen jälkeen hioa sitä täydellistä seuraamista tai muuta vähemmän tärkeää. Rennompaa uutta vuotta meille kaikille!

Hoitokoppa vihjeenä kylkimakuuseen

Hoitokopan laittaminen alkaa toimimaan vihjeenä kylkimakuun tarjoamiseen. Seuraava askel on jättää ruoka kuviosta pois, ja harjoitella käytöstä kun Ässä on valmiiksi rauhallinen ja kaipaa rapsutuksia. 

Hoitotilanteessa rauhoittuminen

Ässä on pennusta saakka käynyt säännöllisesti osteopaatilla, mutta se ei ole missään vaiheessa kunnolla oppinut rauhoittumaan näissä hoitotilanteissa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorempana se saattoi pureskella luuta ja nyt vähän vanhempana olen palkinnut sitä ruualla paikallaolosta sitä hoidettaessa, jotta se pysyisi aloillaan. Ruokapalkkioilla ei ole kuitenkaan ollut haluttu rauhoittava vaikutus, vaan Ässä on ollut suoritusmoodissa koko hoidon ajan. Tämän lisäksi, pidempään jatkuvien hoitojen aikana olen joutunut pitämään sitä paikoillaan jotta hoito saadaan loppuun – sen keskittymiskyky ei siis ole riittänyt koko hoidon ajaksi sen suorittaessa kyljellämakuukäytöstä. Ja kun sitä on pidetty paikoillaan, on se helposti alkanut turhautumaan ja hampailemaan, joka pahimmillaan on eskaloitunut siihen, että se yrittää ärisemällä ja näykkimällä päästä pois. Ei hyvä siis, ei optimaalista hoidon kannalta eikä myöskään oikein Ässää kohtaan.

Kotona tehtävät hoitotoimenpiteet sujuvat hyvin, Ässä antaa hoitaa ja käsitellä ja sitä on pentuna harjoiteltukin ahkerasti. Tämä ongelma ilmenee siis kun mennään vieraaseen paikkaan ja Ässän pitäisi nopeasti rauhoittua hoidettavaksi. Jotta jatkossa hoidot olisivat rennompia tilanteita Ässälle, olen viimein alkanut vähän järjestelmällisemmin harjoittelemaan rentoon ja mukavaan hoitoon tarvittavia taitoja. Tämä olisi tietenkin pitänyt ottaa työn alle alusta saakka, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olen lähestynyt tätä asiaa kahtaa kautta: haluaisin että Ässä pystyisi paremmin kiihtyneenä rauhoittamaan itsensä, ja menemään kylkimakuuseen, ja haluaisin, että kylkimakuuseen ja siinä tehtävään käsittelyyn yhdistyy rauhallinen ja rento mielentila. Silloin en tarvitsisi ruokapalkkioita pitämään sen paikoillaan hoidon aikana vaan se valitsee olla siinä itse ja toivottavasti nauttii hoidosta.

Aivan ensimmäisenä kävin ostamassa Ässälle kankaisen hoitokopan, jotta ei tarvitse jännittää sen hampaiden käyttöä hoidon aikana. Aloitin palkitsemalla siitä, että Ässä laittaa itse kuonon koppaan – tämä käytös tuli nopeasti hajuerottelun purkkirataa varten koulutetun käytöksen myötä. Alkuun koppaa pidettiin pieniä hetkiä, ja taas otettiin pois, välissä sitä kehuen rauhallisesti.

Sen lisäksi, olen tehnyt ensin ilman koppaa ja sitten kopan kanssa treeniä, jossa sitä odottaa lattialla täysi ruokakuppi ja pyydän sen menemään makaamaan kyljelleen ennen kuin se saa luvan mennä syömään. Tässä treenataan siis sitä, että se pystyy kiihtyneenä ja koppa päässä menemään kylkimakuuseen, ja rauhoittamaan hengityksen ja olemuksen muutenkin. Alkuun koppa päässä se vain seisoi sahapukkina, ihmetellen, että voiko tämmöisen kanssa tehdä mitään, edes kävellä saatika mennä maahan makaamaan. Onneksi tästä päästiin nopeasti yli ja koppa on säilynyt sille neutraalina ellei positiivisena.

Tavoitteena olisi, että kuonokopan laittaminen olisi sille vihje mennä kylkimakuuseen ja rauhoittua, ja rauhoittumisesta palkkana kuonokoppa otetaan pois ja se vapautetaan, eli ruokaa ei käytettäisi enää. Pelkkää kylkimakuulle menoa on myös treenattu erilaisissa paikoissa ulkona, ruualla palkiten, jotta siihen asentoon meneminen olisi sille helpompaa uusissa paikossa.

Muuten olen tehnyt siedättämistä tai totuttamista käsittelyyn Ässän ollessa jo valmiiksi rauhallinen. Tässä en ole käyttänyt ruokapalkkioita lainkaan, vain hieronut ja silittänyt niin kevyesti, että se varmasti pysyy rentona. Tätä on tehty ilman kuonokoppaa, sekä myös niin, että alkuun kuonokoppa oli kevyesti sen kuonon päällä mutta ei kiinni, ja myöhemmin niin, että koppa on kokonaan kiinni napakasti. Tarkoitus on yhdistää käsittelyyn rauhallinen mielentila, oli koppa päässä tai ei.

Sen lisäksi, että näitä taitoja harjoitellaan kotona, olen pyytänyt apuun kaveria Heini Repometsää. Heini opiskelee osteopaatiksi tällä hetkellä, ja hänen luonaan aion käydä nyt joidenkin viikkojen välein harjoittelemassa rauhoittumista hoitotilassa ja käsittelyyn siedättämistä koppa päässä. Heinin ei siis ole tarkoitus ainakaan nyt alkuun tehdä mitään isoa hoitoa Ässälle, vaan pääpaino on koulutuksessa ja totuttamisessa. Tänään käytiin Heinin luona ensimmäistä kertaa ja koulutus sujui todella hyvin! Ennen hoitoa Ässä kävi reilun tunnin metsälenkin koirametsässä ja ajoi vajaa 700 metrin jäljen. Jäljellä se sai ruuan, ja kotona vielä pesin sen, eli olosuhteet rauhoittumiselle pitäisi olla kunnossa.

Koko koulutustilassa ei ollut toisia koiria hoidon aikana, joten siirtymä hoitohuoneeseen sujui suhteellisen rauhallisesti – Ässän mittapuulla 🙂 Huoneessa istuimme maahan ja juteltiin Ässän tutkiessa tilaa ja yrittäessä pussailla Heiniä. Se meni välillä istumaan ja maahankin mutta nousi uudelleen, jolloin otin muutaman namin taskusta ja palkkasin sitä siitä että se asettui hoitopatjalle makaamaan. Silloin laitoin sille kuonopannan ja vielä muutaman namin perään, jonka jälkeen Heini silitti sitä alaselästä ja minä päästä. Se muutaman kerran äänteli, todennäköisesti närkästyneenä kun namitarjoilu loppui lyhyeen. Mutta kun nameja ei kuulunut, Ässä alkoikin rauhoittumaan, painoi silmät kiinni ja alkoi torkkumaan. Heini kertoi tehneensä sille kevyttä faskiakäsittelyä selkään ja kylkiin, sekä hoitaneensa ristiluuta – jatkossakin tehdään kevyitä, pehmeitä käsittelyitä, jotta pääasiallinen tavoite eli koulutus etenee. Jossain vaiheessa käsittelyä se korjasi asentoaan paremmaksi, ja loppupäässä hoitoa teki vielä syvän huokaisun – merkki sekä koulutuksen etenemisestä, että hoidon vaikutuksesta. Todellinen onnistuminen siis!

Kun hoito oli ohi ja Ässä makasi vielä kyljellään, otin kuonopannan pois ja sen sijaan, että se olisi salamana hypännyt ylös, se nousi pystympään makuuasentoon, kääntyi katsomaan Heiniä ja heilutti häntää. Sen jälkeen nousi ylös itseään ravistaen. Yksi haukku tuli huoneessa kun valmistauduttiin lähtemään – taas Ässän mittapuulla erittäin rauhallinen meininki. Jatkamme nyt siis kotona harjoittelua, ja seuraava harjoitushoito Heinin kanssa on parin viikon päästä.

Edit 24.4.2017: Tänään Ässä tarjosi ensimmäistä kertaa kylkimakuulle menoa niin, että ainoa vihje oli hoitokopan laittaminen päähän! Palkkana oli aamuruoka. Täytyy videoida seuraavan kerran, ja vähän lisätä kestoa kyljellään rauhoittumiseen ennen vapautusta ☺️

Kuvassa Ässä tarjoaa kuonon laittamista kankaiseen hoitokoppaan.

Osteopaattikäynti 22.6.2016

Tätä edeltävällä käynnillä Ässässä oli aika paljon jumeja koska se oli pariin otteeseen törmäillyt vauhdilla muun muassa puuhun ja auton kylkeen. Se on ollut viime hoidon jälkeen hyvävointinen, ja onneksi tässä hoidossa saatiin huomata, että sen kroppa oli jo paljon paremmassa kunnossa. Lähinnä sillä oli jumia vasemmalla puolella selässä, etenkin keskiselässä. Tämä johtunee runsaasta tottelevaisuustreenistä.

Seuraava aika varattiin syyskuulle, ja siihen saakka on tarkoitus uittaa, muistaa kävelyttää sitä normilenkeillä oikealla puolella ja tehdä myös etutassut joko tasapainotyynyn tai kohteen päällä venytyksiä kummallekkin puolelle. Osteopaatti suositteli myös mahdollisimman paljon vapaana liikkumista hoidon jälkeen. Onneksi juhannukseksi lähdettiinkin lomailemaan Pohjanmaalle, ja Ässä pääsi olemaan vapaana ja myös uimaan – sekä tietenkin huolehtimaan paarmojen ja kärpästen häädöstä emännän ottaessa aurinkoa!

Osteopaattia ja rokotuksia

Kävimme osteopaatilla tiistaina. Menimme poikkeuksellisesti vastaanotolle julkisilla – saatiin siis vähän treeniä bussissa ja metrossa matkustamiseen sekä kaupungilla kävelyyn. Laitan tästä videon toiseen postaukseen kontaktitreenistä. Ässä oli kaksi kertaa edellisen hoidon jälkeen törmännyt voimakkaasti oikea kylki/lantio edellä – ensimmäisen kerran puuhun, toisen kerran autoon. Kummallakin kerralla se oli ollut lämmin ennen törmäystä, eikä osoittanut mitään ontumisen tms. merkkejä törmäyksen jälkeen. Epäilin kuitenkin, että jotain saattoi jäädä kroppaan. Se muun muassa tarjosi aiempaa enemmän selkäänsä rapsutettavaksi.

Osteopaatti totesi lantion olevan hieman vinossa ja se oli todella kipeän oloinen hoidon aikana. Muuta koirasta ei oikeastaan tällä kertaa hoidettu. Toivottavasti tilanne lähti lantiossa paranemaan nyt ja toivottavasti sinne ei jäänyt mitään pysyviä vaurioita. Selkä pitäisi kuvauttaa jossain vaiheessa tämän vuoden aikana. 

  
Lauantaina käytiin eläinlääkärissä. Ässälle annettiin kennelyskärokote, muut rokotteet olivatkin 3 vuoden rokotteita, eli vielä 2 vuotta voimassa. Ässä sai lisäksi Bravecto-reseptin punkkeja varten. Bravecto oli käytössä jo viime kesänä, eikä se aiheuttanut mitään sivuoireita Ässälle. Kesän aikana Ässässä oli vain muutama punkki, joku elävänä ja pari kuolleena koirassa kiinni. Sen lisäksi vein ensimmäistä kertaa Ässästä ulostenäytteen matolääkitystarpeen arviointia varten. Jännä nähdä mikä on tulos… 

Yleensä olen madottanut Ässän 2 kertaa vuodessa: ennen rokotuksia ja syksyllä maan jäädyttyä. Puhelimessa eläinlääkäriaseman hoitaja sanoi, että metsästyskoira pitäisi madottaa kauden aikana kerran kuukaudessa, mikä kuulostaa todella hurjalta määrältä! Kaiken lisäksi, luin jostain, että eläinlääkärien ulostenäytteiden tulokset eivät ole luotettavia, siis vaikka tulos olisi että ei ole matoja, niitä saattaa silti olla… Mutta toisaalta turha madottaminen saattaa lisätä loisten vastustuskykyä, joten olisi tietenkin parempi testata (olettaen, että tulokset ovat luotettavia) ja madottaa sitten vasta.  Täytyy vielä perehtyä asiaan enemmän! 

Ässä käyttäytyi eläinlääkärin tutkiessa taas mallikkaasti: oli täysin paikoillaan, minun namikättä katsoen, eläinlääkärin kuunnellessa, kokeillessa ja rokottaessa (siis ilmekään ei värähtänyt piikkiä annettaessa!). Sirunlukulaite sai aikaa nopean vilkaisun taaksepäin, mutta Ässä pysyi kuitenkin paikoillaan – tätä voisi treenata kokeita silmälläpitäen. Eläinlääkäri kokeili myös lantiota, mutta ei huomannut mitään poikkeavaa. Veikkaan, että osteopaatin ote koiran vinoumiin on paljon tarkempi, eli jotta eläinlääkäri tarttuisi asiaan, vian pitäisi olla jo merkittävä.

Eläinlääkärin vastaanottotilassa treenattiin myös vaa’alle istumaan menoa vihjeestä sekä sivullaolon kontaktia minun maksaessa laskua. Käynnin jälkeen käytiin pienellä kävelyllä lähistöllä – eläinlääkäriasema sijaitsee kauniissa Aurinkolahdessa, ja oli kyllä aika komea kelikin 🙂 

  

Kasvainta pukkaa

Huomasin kuun alussa Ässällä pienen nappimaisen ja karvattoman kasvaimen kyynärpään sisäpuolella ihossa. Varasin heti ajan eläinlääkärille, ja vaikka koira on nuori ja ollut täysin terve tähän saakka, saa patit aina huolestumaan. 

Eläinlääkärissä patista otettiin neulanäyte ja lähetettiin patologille tutkittavaksi, odotusaika 1-3 viikkoa. Ässä antoi hienosti kolme kertaa ottaa neulanäytteen. Siinä vaiheessa pidin koirasta kiinni varmuuden vuoksi, ettei neula lipsahda, mutta syötin sitä koko ajan. Heti sen jälkeen pyysin koiraa seisomaan vapaana paikoillaan, ja eläinlääkäri kuunteli ja tunnusteli koiran muuten. Ässä oli täysin paikoillaan ja heilutti rauhallisesti häntää, huolimatta hetki sitten tapahtuneesta neulalla tökkimisestä joka kyllä varmasti vähän sattui. Tosi hienosti palautui siis! 

Hoito-ohjeeksi saatiin kasvaimen puhdistamisen päivittäin ja Vetramilillä voitelun, koska kasvain oli pinnaltaan vähän verestävä. Nyt parin viikon aikana kasvain on vähän litistynyt ja levinnyt, ja siitä on alkanut kasvamaan karvaa ikään kuin kasvaimen läpi. Ässä on ollut koko tämän ajan kauluri päässä, koska se haluaisi nuolla sitä. 

Tänään saatiin sitten eläinlääkäriltä puhelu: kasvain on vaaraton histiosytooma. Se on tyypillinen juuri nuorille koirille ja esiintyy usein päässä, rintakehässä tai etujaloissa. Mikä helpotus! Histiosytooma eläinlääkärin mukaan häviää itsestään, ja vaikka sen voi leikata myös, hän ei sitä suositellut. Nyt siis jatketaan kauluri päässä ja kasvainta puhdistellen kunnes se häviää ja iho paranee. Alla muutama kuva, ensimmäinen heti eläinlääkärireissun jälkeen, ja viimeinen otettu tänään kasvaimesta. 

   
    
   

Osteopaattikäynti 3.2.2016

Ässä kävi osteopaatti Maaria Kaiperlalla hoidossa keskiviikkona. Edellisellä ja sitä edellisellä hoitokerralla oli selässä ollut joitakin jumeja, mutta tällä kertaa Maaria ei löytänyt niin sanotusti mitään vikaa koirasta. Ässä oli kylläkin rauhattomampi hoidon aikana kuin aiemmin, mutta se sopii siihen, että se on muutenkin ollut vähän rauhattomampi. Uskon, että se on monen asian summa: kovat pakkaset on rajoittaneet ulkoilua uuden vuoden jälkeen, sen jälkeen me ihmiset olemme olleet flunssassa ja senkin myötä tekeminen on jäänyt vähemmälle ja kaiken lisäksi naapurustossa on jossain ollut juoksuinen narttu… 

Saattaa olla myös jokin kehitysvaihe menossa, Ässä tulee maaliskuun alussa 2 vuotta, ja sen käytös on ailahdellut jonkin verran. Välillä se riehuu kuin pahinkin teini, ja välillä on käyttäytyy yllättävän rauhallisesti ja aikuismaisesti. Toivottavasti rauhalliset vaiheet alkavat olemaan enemmän se sääntö kuin poikkeus 🙂 

Maaria sanoi, että hänen mielestään Ässän lantio oli jykevöitynyt ja kehittynyt edellisestä kerrasta. Ikä on tehnyt tehtävänsä, ja jotain apua saattaa olla myös meidän peruutustreeneistä. Peruuttamisen kautta on treenattu maahanmenoa, ja nyt myös olen treenannut peruuttamista takajalat tyynyille jumppaliikkeenä. Maaria myös sanoi, että Ässä on tässä vaiheessa kuin ferrari mutta jarrut vielä puuttuu – siltä on välillä kyllä itsestäkin tuntunut… 😀

Virallisia terveystutkimuksia: lonkat, kyynärät ja polvet

Käytin Ässän elokuun lopussa virallisissa tutkimuksissa Timo Talviolla Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasemalla. Ässältä kuvattiin lonkat ja kyynärpäät sekä tutkittiin polvet. Talvio arvioi lonkat A/B arvoisiksi, kyynärät nollaksi eli terveiksi ja polvet myös nollaksi eli terveiksi. 

Kennelliittokin on antanut jo oman virallisen lausuntonsa lonkista ja kyynärpäistä: lonkat B/B ja kyynärpäät 00. B-lonkat katsotaan vielä terveiksi, lausunnon mukana tulleessa selityksessä todetaan B-lonkasta näin: ”Lähes normaali/rajatapaus. Reisiluun pää ja lonkkamaljakko ovat vähän epäyhdenmukaiset, Norbergin asteikko vetoasennossa lähellä 105° tai reisiluun pään keskus on mediaalisesti lonkkamaljakon dorsaalireunaan nähden ja reisiluun pää ja lonkkamaljakko ovat yhdenmukaiset.” Polvilumpioluksaatiolausunnon osalta Kennelliitto ei anna omaa lausuntoaan. Ässän täytettyä 2 vuotta keväällä on ajatuksena vielä kuvata selkä ja myös tutkituttaa sydän ja silmät jossain vaiheessa. 

Lonkka- ja kyynärtulokset näkyvät jo Kennelliiton tietokannassa, polvilausunnon kirjautumisessa kuulemma menee yleensä pidempään: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI45727/14&R=99.1

Terveen koiran kanssa saa siis aloittaa metsästyksen tänä syksynä, ja onneksi metsästyspäiviä onkin luvassa runsaasti: teen seuraavat 4 viikkoa kolmen päivän työviikkoa, ja loput viikosta meidät löytää vaihtelevasti metsistä ja pelloilta, ja tietenkin yhden viikonlopun ajan Junkkarista… Sitä varsinkin odotan innolla ja vähän myös jännityksellä, vesityöpisteitä pitäisi vielä yrittää korottaa (yksi nolla-tulos alla, kun uiminen on ollut vähän jänskää Ässän mielestä) ja saada riistakosketuksia alle ennen kisaa (tai siis katselmusta 😉 ). Toki mennään mukaan rennoin mielin, kyseessä on kuitenkin sekä emännälle että koiralle ensimmäinen kanakoirien erikoiskoe, ja ensimmäinen Junkkari-kokemus!

Alla vielä Ässän röntgenkuvat ja muutama otos viime viikonlopulta. 

   
   
   
    
   

Osteopaattikäynti 17.8.2015 ja vähän taustatarinaa

Käytin Ässän hiukan pidemmän tauon jälkeen osteopaatti Maaria Kaiperlalla. Hoitoon olikin aihetta, mutta ei mitään merkittävää vammaa kuitenkaan. 

Kävimme heinäkuun alussa vaeltamassa, se oli Ässän ensimmäinen vaellus ja aikamoinen kokemus kaikille osallistujille, mutta etenkin Ässälle. Mukana oli minun ja Ässän lisäksi siskontyttöni. Kolme yötä teltassa, kaiken päivää ulkona metsän tuoksuissa ja useat kohtaamiset muiden vaeltajien kanssa kypsyttivät Ässää huomattavasti, ja koira oli todella väsynyt reissun jälkeen. Se otti weimarinseisojille tyypilliseen tyyliin tärkeimmäksi tehtäväkseen telttapaikan vartioinnin ja siskontytön suojelun, joten ihan helpolla en päässyt sen kanssa ja vaelluksen aikana piti käyttää myös aikaa ja energiaa tilanteiden hallintaan ja ennakointiin. Hienojakin hetkiä tietenkin koettiin, ja kaiken kaikkiaan reissu oli onnistunut. Myös Ässä paljasti uusia puolia itsestään, se oli esimerkiksi siskontytön kurottaessa vettä laiturilta tarttunut hampaillaan tytön paidanhelmasta varmistaakseen ettei hän putoa. On ne välillä odottamattoman viisaita ❤

Ässällä oli vaelluksella päällään Zerodogin pitkä vetovaljas, josta sillä oli jo kokemusta, sekä n. 3-4 kg:n painoinen koirien vaellusreppu, jota se ei ollut aiemmin käyttänyt koska sain sen käyttöön vasta päivää ennen vaellusta. Vaelluksen jälkeen, koiran jo muuten toivuttua reissusta, se jäi ehkä vähän vaisummaksi kuin ennen reissua. Sen selkälinjassa olin huomaavinani pienen koholla olevan kohdan keskiselässä. Yksissä hakutreeneissä sekä virehallinta-seminaarin aikana se oli tavallista vaisumpi. Ja yhtenä aamuna astuin vahingossa sen takajalan päälle sen maatessa lattialla, josta se ärähti melko voimakkaasti. Joten osasin siis aavistella, että selässä oli jotain pientä häikkää. Mitään vakavampia oireita en huomannut, koira ei ontunut, söi ja joi normaalisti eikä aggressiivista käytöstä ollut kuin sen yhden kerran kun astuin jalan päälle. 

Tämän lisäksi, viime viikonloppuna Pohjanmaan visiitin aikana tapahtui kaksi pientä haaveria. Ensin koira hyppäsi ylemmältä tasolta nurmipenkereeltä alas rantahiekalle, ja laskeutuessaan sen etutassut osuivat litteän ja liukkaan kiven päälle. Sen etupää luisui pois sen alta, pää ja kaula osuivat vieressä olevaan korkeampaan kiveen, ja sen lantio iskeytyi voimalla maahan. Olin itse rannalla ja ainoa ajatus päässä oli, että koira ei tuosta enää nouse. Kauhea ajatus. Mutta, koira nousi, seisoi hetken paikoillaan ihmeissään, ja jatkoi menoaan entiseen malliin! Ei ontumista, koira ei myöskään laskeutuessaan päästänyt mitään ääntä. Ainoat päälle näkyvät merkit olivat naarmut polvessa ja toisessa etutassussa. Onneksi koira oli jo jonkun aikaa juoksennellut pihassa, joten lihakset olivat lämpimät, joka varmasti osittain ehkäisi isompia vammoja.

Seuraavana päivänä pellolla ollessaan (kuvat tällä hetkellä otsakkeessa), se hyppäsi pellon reunassa ojan yli. Oja oli suurelta osin heinikon peittämä, joten koiran oli vaikea hahmottaa missä kohtaa reuna alkaa. Ja niinhän siinä kävi, että toinen etutassu upposi ojaan ja toinen jäi reunan päälle. Ässältä tuli pieni vinkaisu, se käveli muutaman askelen mutta vaihtoi sitten raviin ja pian laukkaan, eikä ontunut lainkaan. Nytkin koiralla oli siis jo lämmin lihaksisto. Kummallakin kerralla varauduin myös siihen, että ontuminen tulisi kuvioihin vasta kun koira on rauhoittunut ja adrenaliinitasot laskeneet, mutta ei näkynyt muutoksia käynnissä silloinkaan. 

Joten, vietyäni Ässän eilen Maarialle ja hänen sanoessaan hoidon aikana, että lantiossa ja selässä on korjattavaa, en kyllä yllättynyt yhtään. Maarian mukaan mitään vakavaa vammaa ei ollut syntynyt, vaan hän uskoi että sai korjattua tilanteen normaaliksi. Etenkin selkää hoitaessaan Ässä jopa hieman vinkui, eli selvästi siellä oli jonkinlainen jumi tai lukko, joka hoidon aikana saatiin kuntoon.

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, mutta tuskin olivat viimeiset kerrat kun vauhtia on enemmän kuin älliä. Tekevälle sattuu, kiteytti kasvattajakin. Tulevaa metsästyskautta silmälläpitäen päätin kuitenkin viedä Ässän pikapikaa virallisiin lonkka- ja kyynärkuviin sekä polvitarkastukseen. Aika on varattu ensi viikolle. Toki toivottavasti ei mitään isompia haavereita satu tämän tai muidenkaan syksyjen aikana, mutta ehkä on viisasta ottaa nyt ne viralliset kuvat kun paikkojen pitäisi olla vielä ”syntymäkunnossa”. 

Tämän lisäksi aion jatkaa osteopaatilla käyntejä, jotta tuollaiset pienet haaverit saadaan kuntoon ajoissa eivätkä ne kroonistu tai ala aiheuttamaan lihasjumeja tai virheasentoja muualle. Ja mikä tärkeintä, ennen rajumpia lenkkejä, irti päästämistä ja metsästysreissuja pitäisi aina tehdä jonkinlainen lämmittely ja myös tarvittaessa jäähdyttely jälkeenpäin. Se on loppujen lopuksi pieni vaiva, mutta se voi tehdä ison eron vamman laadussa – koska vauhdikkaita tilanteita tämän koiran kanssa tulee varmasti vielä uudelleen…

Alla vielä muutama kuva vaellukselta Helvetinjärven kansallispuistosta