Treenikausi alkoi jo elokuun alussa, mutta Ässä on päässyt vasta muutamaan treeniin mukaan lomailtuaan pitkän pätkä viime kuussa Pohjanmaalla. Kuvassa Ässä nauttii ”mummolassa” olosta…
Elokuun puolella testattiin hajuun reagointia tien vartta kävellen – maalimiehet olivat metsän puolella lähellä tietä. Koiran selvästi reagoitua, se vapautettiin paikantamaan ja ilmaisemaan maalimies. Ässällä oli selkeät reaktiot ja ilmaisut sujuivat hyvin.
Tämän viikon maanantaina treenattiin jälkeä. Jälki oli noin tunnin vanha metsäjälki, pituus reilut 500 metriä ja 3 esinettä jäljen viimeisellä sadalla metrillä. Tallaajana oli Ässälle vieras henkilö. Vauhtia oli jäljellä Ässälle tuttuun tapaan. Kulman kanssa oli vähän hakemista, ja poluilla taisi olla tuoreita harhajälkiä kun ne veti peräänsä.
Jännäksi homma meni, kun tunsin että Ässä pysähtyi liina päässä. Sitten kuului ääntä, ja kun pääsin puskan takaa pois huomasin, että Ässä on nenät vastakkain satunnaisten ulkoilijoiden koiran kanssa… kutsuin/vedin Ässän pois, en muista tarkkaan kun oli vähän hätä saada koira pois toisen iholta. Mitään ei kuitenkaan sattunut, annoin Ässälle vähän nappuloita ja kehuin sitä toisen koiran jatkaessa matkaa, jonka jälkeen lähdettiin etsimään jälkeä uudelleen. Ulkoilijoiden tuoreet jäljet tarkistettuaan jatkettiin taas jäljestämistä, ja kiitettävästi Ässä pystyi jatkamaan hommia vaikka tämmöinen sille varmasti kiihdyttävä episodi sattuikin.
Ensimmäisestä esineestä Ässä meni yli, ja kutsuin sen takaisin, jotta se löytäisi esineen. Toinen ja kolmas löytyi oma-aloitteisesti, ja etenkin olen tyytyväinen kolmannen eli viimeisen esineen ilmaisuun. Esineilmaisuahan on yritetty vahvistaa kesän aikana esineruututreeneillä. Jäljellä on Ässä usein mennyt yli tai vain jäänyt seisomaan esineille vaikka ilmaisu onkin maahanmeno, ja tämä on todennäköisesti johtunut siitä, että jäljestäminen itsessään on sen mielestä palkitsevampaa kuin esineilmaisu. Toki kyse on myös käytöksen sujuvuudesta ja vahvistehistoriasta, eli kuinka paljon massaa esineilmaisukäytöksellä on.
Kolmas esine oli siis ison kiven takana, ja minulta kesti hetken päästä Ässän luokse koska olin 10-metrisen liinan toisessa päässä. Ässä ei ollut mennyt yli, eikä seisonut vaan ilmaisi aivan oikein eli maassa maaten, esine etutassujen välissä. Eipä se tietenkään pitäisi olla mikään ihme, että jos jotain asiaa harjoitellaan niin osaaminen kasvaa 😊 Tallaajalta oli myös mielenkiintoinen huomio siitä, että jäljestämisen tarkkuus parani aina esineilmaisun jälkeen – tämä voisi jopa vaikuttaa siltä, että esinemotivaatio on oikeasti kasvanut!
Varmastikin kannattaa tehdä vielä lisää esineruutuja, mutta mukaan voisi ottaa siihen pienemmät esineet ja tehdä myös pikkuhiljaa pitkäkestoisempaa etsintää ruudussa. Nythän motivaatiota on nostettu sillä, että vain yhden esineen löytämisestä saa todella ison palkan, ja treeni päättyy siihen. Varsinaisia jälkitreenejä voisi vaikeuttaa vanhemmilla jäljillä, sekä alkaa tehdä jälkiä runsaasti harhajälkiä sisältävään maastoon – esineiden toimiessa nyt paremmin vahvisteina, voidaan niiden määrää lisätä vaikeilla jäljillä ja pitää sillä huolen koiran motivaatiosta jatkaa hommia.
Syksyn tavoitteiksi laitoin ensimmäisten treenikertojen yhteydessä seuraavat asiat:
ILMAISU/MM-KÄYTÖS:
– ilmaisun yleistämistä eri tavalla käyttäytyviin maalimiehiin
– näytöllä odottamisen keston kasvattaminen ja hallintaan oton treenaaminen
ETSINTÄ:
– partioinnin harjoittelu
– pitkän etsinnän harjoittelu
– ilmavainun vahvistaminen
ETSINNÄN ALOITTAMINEN/ALUEELLE SIIRTYMINEN:
– kokeenomaiset aloitukset eli koiran odottaminen paikkamakuussa, etsinnän suunnittelu
Miksi sen pitää mennä maahan esineellä, jos itse valitsisi seisomisen?
Halusin valita käytöksen, joka on koiralle selkeästi erilainen kuin jäljestämisen jatkaminen. Seisomisessa ilmaisuna on siis Ässän kanssa riski, että lähtee liian nopeasti jatkamaan matkaa itsekseen. Maahanmenossa kriteeri on koiralle selkeämpi kuin seisomisessa.
Mutta jos se haluaa seistä? Eihän se siitä lähde sen helpommin kuin maasta, jos opetetaan odottamaan lähtölupaa. – Oma koirani seisoo esineet ja se on helpompi maastossa nähdäkin kun usein vapaana jäljestää.
Totta, seisomisessa on tuo hyöty. Ässällä on sinänsä vahva maahanmenokäytös, se on rullailmaisun näyttönä. Jäljellä vaan vire aika korkea, joten on haastavaa malttaa mennä maahan – pysähtyminen ja seisominen esineen luona on yksi merkki siitä kuitenkin että oppi alkaa menemään perille, usein on pyyhälletty vauhdilla yli 😊