Jälkikoira-luento 2.4.2017

Juha Pasanen luennoi Koirakoulu Visiolla jälkikoiran kouluttamisesta. Juha Pasanen on raja- ja merivartiokoulun koiratoiminnan opettaja ja Euroopan rajaturvallisuusviraston Frontex:in kouluttaja. Luennon yhteydessä nähtiin myös joitakin eri koulutusvaiheissa olevia esimerkkikoirakoita, Ässä yhtenä mallioppilaana. Tässä muistiinpanoja ja ajatuksia tästä erittäin mielenkiintoisesta luennosta.

Koirankoulutuksen perusteet

Alkuun Pasanen kävi läpi samoja teemoja kuin tammikuun lopussa pitämällään luennolla: jotta mikään koulutus onnistuu ja etenee, on koirankoulutuksen perusteet oltava kunnossa. Näihin kuuluvat:

  • Koiran ja ohjaajan välinen suhde, jossa minimoidaan kaikki konfliktit ja panostetaan yhteistyöhön ja rajoihin. Hyvää suhteeseen kuuluu hyvä tottelevaisuus arjessa. Koiralle on erikseen opetettu luopuminen sen tavoittelemista asioista ja samalla itsehillintää, joka edesauttaa sitä että koulutuksessa voidaan aina käyttää sitä koiran mielestä kaikista kiihdyttävintä ja mieluisinta palkkaa.
  • Koiran halu oppia tai operantti koira eli koira joka on koulutettu ilman painetta ja pakotteita, positiivisesti vahvistamalla. Tämä kattaa kaiken koiran kanssa kouluttamisen, ei siis pelkästään koulutuskentällä tapahtuvan kanssakäymisen vaan liittyy myös arjen taitojen kouluttamiseen – jos siellä käytetään pakotteita ja paineita, niin vaikutus koiraan näkyy kaikessa sen tekemisessä, myös koulutustilanteessa. Samaan yhteyteen voidaan laskea se, että kouluttajalla on oltava oppimisteoriat hallussa, jotta saa aikaiseksi operantin koiran.
  • Ympäristöoppi, jossa pennusta saakka koira totutetaan erilaisiin ympäristöihin ja paikkoihin
  • Sosiaalisuus, jossa koira totutetaan erilaisiin ihmisiin, muihin koiriin ja kaikenlaisiin eläimiin

Tässä yhteydessä Pasanen esitteli mielenkiintoisen ”painetestin”. Koira, voi olla vielä pieni pentukin, tulee ohjaajan kanssa kentälle, ja ohjaaja on koiraan nähden neutraali eli ei houkuttele tai kutsu. Jos koira lähtee kentällä haahuilemaan eikä hae kontaktia ohjaajaan, suhde ei ole kunnossa. Kun koira on kiinnostunut ohjaajasta ja aktiivinen ohjaajaan nähden, palkitaan koira. Viimeinen silaus testiin tehdään kun koiralle tässä tilanteesse heitetään pallo – jos koira juoksee yhtä takaisin pallon kanssa kuin juoksi pallon perään, voidaan sanoa, että suhde ohjaajaan on hyvällä mallilla. Tästä harjoituksesta tuli elävästi mieleen kun pidimme treenikaverin kanssa hepekolaisille aloitteleville koirakoille lyhyen tottiskoulutuksen perusteet-kurssin. Kurssin ensimmäisiä harjoituksia oli kouluttaa koira hakemaan kontaktia ohjaajaan – eli ohjaaja on passiivinen ja odotetaan, että koira tekee aloitteen, jolloin ”herätään henkiin”, kehutaan koiraa ja palkataan se. Kiva nähdä, että myös Pasanen ja rajavartiolaitos panostaa tähän käytökseen!

Palkkioiden valinta

Kouluttaessa tavoitteena on erittäin motivoitunut koira, ja siten palkkio valitaan koiran mukaan – yksinkertaisesti valitaan se mitä koira kaikkein eniten haluaa. Kun palkkio on oikea, on koira motivoitunut, aktiivinen, se haluaa oppia ja se haluaa ratkaista ongelmat saadakseen palkkion. Tässä yhteydessä luopumisen tärkeys nousee esille. Kun koira tietää mitä se saa palkkioksi vaikkapa jäljellä, ja palkkio on jopa esillä koiran jäljestäessä (esim. narupallo tai puruhiha, aina koirasta riippuen), on koiralle pitänyt perustaidoissa opettaa että se pystyy luopumaan siitä palkkiosta, suorittaa tehtäviä palkkion ollessa esillä ja ymmärtää, että luovuttuaan ja tehtyään tehtävän se saa (luvan jälkeen) ottaa palkkion.

Palkkion on oltava koiralle merkityksellinen myös sen takia, että palkkion menettäminen todellakin toimisi sille rangaistuksena. Etenkin jälkitreenissä Pasanen käyttää jäljellä aina takaa tulevaa palkkaa, kun koira palkataan esineilmaisusta. Palkan suunta vaikuttaa koiran käytökseen, ja tämä auttaa jäljellä ryntäävän koiran kanssa. Toki jos koira alkaa ilmaisemaan väärin päin eli kuono taaksepäin, vaihdetaan palkan suunta eteen.

Palkan avulla rakennetaan koiralle motivaatio työskennellä. Motivaatio on Pasasen mukaan kohdentuvaa energiaa, ja kaikki energia kohdistuu itse tekemiseen. Toki motivoituneella koiralla on oltava muutkin perusteet kunnossa – jos esimerkiksi koiran ja ohjaajan välillä on konflikteja, voi se vaikuttaa koiran motivaatioon.

Jäljestämisen perusteet: Stressi

Pasasen kokemus on, että on ihan sama millä tavalla koira on koulutettu vaikkapa jäljelle, kaikkein tärkeintä onnistuneen suorituksen saavuttamisessa on koiran tunnetila, toisin sanoen stressitaso. Stressi on Pasasen mukaan kohdentamatonta energiaa, ja hänen sanojensa mukaan kaiken koulutuksen kulmakivi.

Pasasella on omakohtaista kokemusta ”vanhanaikaisista” koulutuskeinoista, ja hänen mukaansa silloin koirat olivat usein jatkuvassa, liian kovassa stressitilassa. Liiallinen stressitaso voi syntyä myös liian korkeista odotusarvoista, odotuksesta siitä että jotain hyvää tapahtuu pian tai siitä, että koira ei ymmärrä mitä siltä vaaditaan. Joka tapauksessa, liiallinen stressi johtaa siihen, että koira ei pysty keskittymään ja oppimisprosessi heikkenee tai jopa estyy täysin. Liian kova stressi johtaa usein johonkin neljästä F:stä: väistämiseen tai pakenemiseen (flight), mielistelyyn (flirt), jähmettymiseen (freeze) tai taisteluun (fight). Koirasta ja sen oppimishistoriasta riippuen, nämä voivat esiintyä peräkkäin, tai koira voi suoraan siirtyä johonkin vaiheeseen, vaikkapa taisteluun jos aiemmin pienemmät eleet eivät ole auttaneet koiraa pois tilanteesta.

Pasasella oli hyviä esimerkkejä siitä miten näitä koiran tapoja ilmaista stressiä on selitelty vanhanaikaisessa koulutuksessa: väistäminen on selitetty paineen väistämisellä, jolloin on koiralle pitänyt näyttää että väistämällä ei pääse pois; mielistely taas ohjaajalle työskentelynä, tai laumaviettinä; jähmettyminen sillä, että koira ei kestä ohjaajan painetta tai vastustaa ohjaajaa; ja taistelu sillä, että koira haastaa ohjaajan. Todellisuudessa, kaikissa näissä koira vaan kokee valtavaa stressiä, epävarmuutta ja jopa pelkoa, ja toimii lajinomaisesti tavoitteenaan päästä pois tilanteesta.

Koira voi olla myös passiivinen johtuen liian alhaisesta stressitasosta. Silloin on syytä tarkistaa koiran terveydentilan ja koirankoulutuksen perusteiden lisäksi palkkioiden laatu – onko koira oikeasti motivoitunut ja kiinnostunut palkkioista. Optimaalinen stressitaso on saavutettu kun koira tavoittelee palkkioita, pystyy toimimaan palkkioiden läsnäollessa ja oppii tekemästään. Tekeminen on rentoa ja iloista, mutta keskittynyttä, ja siinä ei ole konflikteja koiran ja ohjaajan välillä, eikä myöskään ympäristöstä johtuen. Koulutus on rakennettu niin, että koiralla on mahdollisuus onnistua ja koiralla on myös aina mahdollisuus päästä pois tilanteesta niin halutessaan.

Jäljestämisen perusteet: Nenänkäyttö

Pasanen piti tärkeänä sitä, että pennusta saakka koiraa kannustetaan käyttämään nenäänsä eli nuuskuttamaan. Pasasen mukaan vain nuuskuttamalla ilma siirtyy hajunkäsittelyyn tarkoitetuille alueille koiran pääkopassa, ja silloin vasta koira todella prosessoi hajuja. Pelkkä nenän maassa pitäminen ei siis riitä, vaan mitä haetaan on se nuuskutusääni. Tätä voi tehdä pienestä pennusta saakka makupaloilla ja pienillä esineillä myös; myöhemmin kuvaillaan kuinka Pasanen kouluttaa jäljen esineiden kautta ja ruokaa ei juurikaan käytetä jäljellä. Myöhemmin säädetään jäljen vaikeutta niin, että koira nuuskuttaa kunnolla jäljellä. Kun koira on oppinut nuuskuttamaan, on loppu melko helppoa.

Jäljestämisen perusteet: Hajukuva

Jäljestäessä koiran halutaan etsivän jäljentekijästä tippuneita hajumolekyylejä, ei maanpinnan rikkoontumista. Tämä ei tarkoita sitä, että koirasta koulutetaan välttämättä id-koira. Mutta tämä asia on otettava huomioon etenkin ruudun ja jäljen iässä, ja jäljestyspinnan valinnassa alkuvaiheessa.

Kun ihminen kävelee maastossa, muualla kuin erittäin kovalla pinnalla maanpinta rikkoontuu enemmän tai vähemmän. Pasasen mukaan ensimmäisen puolen tunnin aikana kaikkein voimakkain haju jäljellä on maanpinnan haju. Noin tunnin jälkeen rikkoontunut maanpinta haisee jo vähemmän, ja ihmisen haju jäljellä voimistuu hajumolekyylien asetuttua jäljelle. Ihmisen haju jäljellä on voimakkain noin 1-3 tunnin jälkeen, jonka jälkeen haju alkaa ajan myötä heikkenemään. Näin ollen, Pasanen antaa sekä ruudun, että jäljen vanheta aina ainakin tunnin, paitsi jos on kyse asfalttijäljestä jolloin 20-30 minuuttia hänen mukaansa riittää.

Kun alusta asti huolehditaan, että koiran saadessa työskennellä ruudussa tai jäljellä, ihmisen haju on suhteessa muihin hajuihin voimakkaimmillaan, on todennäköisempää, että koira oppii jäljestämään nimenomaan ihmisen hajua. Aivan varmoja ei tietenkään voida olla siitä mitä hajua koira seuraa, mutta tällä tavalla todennäköisyydet ovat meidän puolellamme. Koiran ensin oppimasta hajukuvasta tulee sille todennäköisesti vahvin, joten tähän kannattaa erityisesti kiinnittää huomiota alkuvaiheessa sekä alustan valinnassa, että jäljen iässä.

Pasanen aloittaa ruudun tekemisen kuitenkin nurmikolla, tunnin vanhoilla ruuduilla, jotta koiralla on edellytykset onnistua. Hän siirtyy kuitenkin pian kovemmille pinnoille. Jos koiralle käytetään ruokaa jäljellä, olisi tärkeää että ruoka on askelten välissä – ei askelen päällä – jotta koira yhdistäisi ruuan ihmisestä pudonneisiin hajuihin, ei rikkoontuneeseen maanpintaan.

Jäljestyksen aloittaminen esine-etsinnästä

Pasanen kouluttaa koiralle ensin esineen ilmaisun. Rajavartiolaitoksella koirille opetetaan esineelle jähmettyminen, se voi olla seisaaltaan, istuen tai maaten. Siinä koira ei koske esineeseen ja ilmaisee selkeästi pysähtymällä. Kun koira osaa ilmaista esinettä, opetetaan sille esineiden etsintä ohjaajan edestä. Tässä haetaan sitä, että koira oppii esineiden löytyvän aina edestä päin, ja tässä myös koulutetaan varsinaista nuuskuttelemalla etsintää jos ja kun esineet ovat tässä vaiheessa hyvin pieniä.

Kun koira osaa ilmaista esineen, ja etsiä niitä, yhdistetään esineisiin ihmisen tallaama alue eli ruutu. Ruututyöskentely voidaan aloittaa pehmeällä alustalla, mutta kun se sujuu eli koira ymmärtää etsiä esineitä vain ihmiseltä haisevalta alueelta, voidaan yleistää käytös erilaisiin alustoihin.

Kun ruutua on harjoiteltu monilla eri alustoilla, aletaan jokaisessa treenissä kaventamaan ja pidentämään ruutua hieman, kunnes ruudusta onkin tullut jälki. Loppusilaus tehdään, kun koira ensimmäisen kerran menee pitkästä ja kapeasta ruudusta yli sen päättyessä yllättäen (tallattu edes ja taas): silloin pudotetaan koiran selän taakse, ruudun päättymiskohtaan esine, ja koiran palatessa tallaamattomalta alueelta takaisin se löytääkin heti esineen palkkiona. Näin saadaan koulutettua koiralle kulmat kuin itsestään – kun ihmisen hajua ei löydy, palaa takaisin ja etsii minne haju jatkuu. Seuraava vaihe onkin kävellä koiralle normaali jälki, jossa ei enää tallata kumpaankin suuntaan, ja pudottaa koiralle esineitä matkalle.

Näin koiran näkökulmasta jälki onkin esineiden etsintää kapealta alueelta missä on ihmisen hajua, eikä ruokaa välttämättä tarvita jäljellä ollenkaan. Pasanen sanoi kyllä käyttävänsä ruokaa jäljellä tarpeen mukaan, eli silloin jos koira ei muuten millään muuten motivoidu nuuskuttelemaan maata ja pitämään kuonoa alhaalla. Mutta lähtökohta on se, että ruokaa ei tarvita ollenkaan jäljen kouluttamiseen.

Suoritusten sujuvuus / treenikupla jäljestämisessäkin!

Kaikissa vaiheissa jäljen kouluttamista on kiinnitettävä huomiota siihen, että suorituksessa on kolme vaihetta: matka jäljelle, jäljestäminen (tai esine-ilmaisu, tai ruututyöskentely tai muu vaihe) ja lopetus/matka pois.

Koiralla on hyvä autosta otettaessa tai ulos mentäessä olla tunnetila oikea suoritusta varten – eli liikaa stressiä eikä liian vähän. Pasanen aloittaa koulutuksen pennusta saakka, käytännössä hän syöttää pentua sen kulkiessa mukana autosta aloituspaikkaan. Siinä koira oppii, että mukana kulkemalla ja keskittymällä ohjaajaan se pääsee tekemään. Ruoka myös rauhoittaa. Harjoitus alkaa heti kun ruokatarjoilu päättyy.

Kun harjoitus päättyy, voidaan kutsua koiraa ja samalla tavalla syötellen viedä se takaisin autoon tai tauolle. Näin sille ei anneta rangaistusta kaappaamalla tai vetämällä se työskentelystä pois, vaan siirtyminen takaisin autoon on myös sille palkitsevaa.

Esine-ilmaisu

Esine-ilmaisun voi kouluttaa ihan perinteisesti sheippaamalla, ja käyttämällä esimerkiksi maahanmenovihjettä kun ensin koira on saatu palkitsemalla kiinnostumaan esineestä. Esineilmaisun toimiessa voidaan liittää jäljellä käytettävä vihje pelkkään esineilmaisuun tai esineiden etsintään.

Muutaman esimerkkikoirakon kanssa kokeiltiin myös Pasasen suosittelemaa esineilmaisua, jossa käytös opetetaan ensin lelulle. Koulutukseen tarvitaan kaksi samanlaista lelua, esimerkiksi narupalloa. Lelujen luonnollisesti pitää olla sellaisia, että koira on niistä ja niillä leikkimisestä erittäin kiinnostunut. Ilmaisu rakennetaan luopumisen kautta: lelulla leikitään hetki, ja sitten lelu asetetaan maahan käden alle, ja odotetaan, että koira jää vaanimaan tai jähmettyy paikoilleen halutussa asennossa odottaen lupaa saada hyökätä leluun. Tässä on hyvä olla taustalla luopumistreeniä erilaisilla häiriöillä, jotta päästäisin nopeammin eteenpäin treenissä. Lisäksi koiran pitäisi osata irrottaa vihjeestä, jotta päästään sujuvasti ja ilman konfliktia uuteen toistoon.

Kun koira ei yritä hyökätä suoraan käden alla olevaan palloon, vaan jähmettyy ja odottaa lupaa, aletaan jokaisella toistolla siirtämään kättä vähän pois pallon päältä kunnes kättä ei ollenkaan tarvitse pitää pallossa. Kun tämä sujuu, tehdäänkin niin, että koiran ilmaistaessa maassa olevaa palloa, tarjotaankin sen nenän eteen toinen samanlainen pallo, ja annetaan kehusana ja lupa tarttua tähän toiseen palloon. Ollaan luonnollisesti valmiina ottamaan maassa oleva pallo pois, jotta koiralla ei ole enää mahdollisuutta tarttua siihen. Tätä vahvistetaan lisää: ilmaise maassa oleva pallo, saatkin kädessä olevan pallon palkaksi. Pian voidaankin pallon tilalle treenin aikana yhtäkkiä laittaa jokin esine, alkuun isompi kuten pallokin, ja todennäköisesti koira toistaa oppimaansa toimintaa eli jähmettyy esineelle, saaden palkaksi lelupallon.

Sitten esineitä voi lähteä pienentämään treenin edetessä, ja pian meillä onkin koira joka ilmaisee kaikenkokoiset esineet jähmettymällä. Tässä vaiheessa eli valmiilla käytöksellä voidaan käytökseen liittää haluamamme jälkivihje – tässä koulutustavassahan jäljestäminen on vain esineiden etsintää jäljeltä. Näin saadaan vahva ilmaisu, ja kova motivaatio esineiden löytämiseen kiihdyttävän palkan kautta.

Sitten voidaan siirtyä esine-etsintään. Alkuun koiran nähden pudotetaan pieni esine maahan ohjaajan eteen – maassa voi olla jo enemmän pieniä esineitä. Jotta koira jaksaisi alkuun jatkaa etsimistä, voidaan teeskennellä että pudotetaan lisää esineitä vaikka ne ovat jo maassa. Olisi hyvä saada kestoa etsintään eli nuuskutteluun, ja kouluttaa samalla että esineet ovat vain ohjaajan edessä. Pasasen kokemuksen mukaan vahvan esine-ilmaisun ja vahvan esine-etsinnän kouluttamisen kautta saadaan hyviä tuloksia.

Ruututyöskentely

Seuraava vaihe on tallata ruutu, noin metri kertaa metri, toki riippuen myös koiran koosta. Ruutu, jos on nurmella, saa vanheta vähintään tunnin. Tallatessa ei mitenkään tahallaan rikota maata, tarkoitus ei ole korostaa maanpinnan hajua vaan päin vastoin! Jos koiralla on jo esine-etsintä hallussa, ja se nuuskuttelee mielellään, voidaan aloittaa heti pienillä esineillä. Joitakin esineitä voi laittaa jo valmiiksi ruutuun, mutta jos niitä on jo paljon niin koira ei välttämättä edes huomaa eroa tallatun ja tallaamattoman alueen välillä. Suurin osa esineistä pudotellaan ruutuun koiran jo etsiessä, mutta sen huomaamatta. Jos se ei millään meinaa aloittaa etsintää, voidaan käyttää alkuun ruokaa ruudussa, jotta koira kiinnostuu nuuskuttelusta. Ruudun tarkoitus on opettaa koiraa huomaamaan, että sen lisäksi, että esineitä löytyy vain ohjaajan edestä, niitä löytyy myöskin vain ihmiseltä haisevalta alueelta.

Ruudussa voi viettää aikaa jopa 10-15 minuuttia, tarkoitus on siis alusta lähtien opettaa koiralle kestävyyttä. Pieniä esineitä, tai ruokaa, voi siis varata taskuihin ja pudotella sitä mukaan lisää ruutuun kun koira ei huomaa. Paras olisi, jos koiran jo vähän väsyessä tai turhautuessa, pudottaa nopeasti esineen niin, että koira löytää sen pian – näin se oppii, että kun vaan jaksaa vaikka väsyttääkin, niin kyllä niitä esineitä löytyy ja palkkioita saa. Toki pienen pennun kanssa pitää suhteuttaa treeniaika pennun jaksamiseen.

Ruutuja tehdään erilaisilla alustoilla: kun pihanurmi kun on hyvällä tasolla, sitten siirrytään hiekkatielle, asfaltille ja niin edespäin. Jotta etsiminen yhdistyy ihmisen hajuun, on nurmikolla ruudun oltava vähintään tunnin vanha, mutta hiekkatiellä ja asfaltilla riittää vähemmänkin, esimerkiksi asfaltilla parikymmentä minuuttia. Ruututyöskentelyä voi tehdä pitkäänkin ja erilaisissa häiriöissä, muun muassa alueilla joissa tietää olevan muitakin jälkiä, ihmisten tai eläinten. Yksi lisättävä häiriö on se, että ohjaaja alkaa koiran etsiessä liikkumaan ruutua ympäri, tehden tuoretta jälkeä. Esineitä kuitenkin pudotellaan yhä vain alkuperäiseen ruutuun. Tässä koira oppii erottelemaan tallatun jäljen ikää: kun pysyy samassa hajussa esineitä löytyy, kun siirtyy uudemmalle hajulle ruudun rajoille, esineitä ei löydy.

Jälkeen siirtyminen

Kun ruutu on hallussa erilaisilla alustoilla ja erilaisissa häiriöissä, aletaan kaventamaan ja pidentämään ruutua jäljen muotoiseksi treeni kerrallaan. Kulmien opetuksesta mainitsinkin jo ylhäällä – kun koira menee ulos pitkästä ja kapeasta ruudusta, pudotetaan sen selän takana esine tallatulle alueelle, jonka se löytää käännyttyään takaisin.

Tässä vaiheessa meillä on koira, joka osaa etsiä esineitä pitkältä kapealta alueelta eli jäljeltä, ja vielä ilmaiseekin ne esineet. Toisin sanoen, jäljestävä koira. Pasasen mukaan jälkiharjoittelua voi hyvin tehdä lähestulkoon kokonaan vain omilla jäljillä. Ainoa asia mihin hänen mukaansa tarvitaan vieraita jälkiä on se, että ohjaaja oppii luottamaan koiraan ja kulkemaan sokkona – eli ohjaaja ei tiedä missä jälki oikeasti menee.

Jäljen aloituksia Pasanen harjoittelee tekemällä useita lyhyitä jälkiä joissa esine on jäljen päässä – esimerkiksi 10 kpl 20 metrin jälkeä. Jokaiselle jäljelle koira lähetetään sivuun. Ei siis mennä jäljen päähän, ja lähetetä koiraa jäljen suuntaisesti, vaan mennään poikittain jälkeen nähden ja lähetetään koira poikittain jäljen yli. Jos se ryntää, se menee jäljestä yli ja lähtee tallaamattomalle alueelle, jolloin koira menettää mahdollisuuden palkkaan (eli mahdollisuuteen löytää esine) ja se viedään hetkeksi autoon miettimään. Taas uusi yritys seuraavalle lyhyelle jäljelle, välillä lähetetään toisin päin poikittain, ja näin tehdään kunnes koira ei ryntää, alkaa käyttämään nenäänsä ja itse tarkistaa missä jälki menee – esimerkiksi 90 astetta vasemmalle tai oikealle. Kun koira lähtee sitten oikeaan suuntaan, se löytää pian esineen ja saa palkan. Näin huolehditaan siitä, että koira ei luota ohjaajan taitoihin löytää jäljen suunta ja vain ryntää ajattelematta lähetettyyn suuntaan, vaan se itse painaa heti jälkikäskyn myötä nenän maahan ja tarkistaa mihin jälki todella menee. Tämä olisi vaikeampi toteuttaa jos esine-ilmaisun sijaan koira olisi koulutettu makupaloilla – se on jo siinä oppinut että ryntäämällä eteenpäin se saa aina uusia makupaloja.

Jos koira menee liian kovaa jäljellä tai menee kulmista yli, tehdään samanlainen setti lyhyitä jälkiä rinnakkain. Koiran annetaan mennä jäljellä niin kovaa kuin se haluaa – jos se juoksee, lähdetään juoksemaan mukana. Jokaisessa jäljessä on terävä kulma, ja jos koira hukkaa jäljen juostessaan, se viedään autoon – ajoitus tälle on se hetki kun koira nostaa pään ja tajuaa että ei tiedä missä jälki on. Näin tehdään jokaisella jäljellä kunnes koira alkaa itse hidastamaan vauhtia – se on menettänyt jo esine-ilmaisun ja sitä kautta palkkion moneen kertaan, ja jos palkkio on oikeasti menettämisen arvoinen, oppimista kyllä tapahtuu. Pasasen mukaan yleensä viimeistään kuudennen kerran jälkeen koira alkaa työskentelemään rauhallisemmin eikä hukkaa enää jälkeä.

Näissä kummassakin ohjaajan rooli on vain kulkea mukana ja käyttäytyä kuin meillä ei olisi mitään hajua siitä missä jälki menee. Näin koira joutuu aidosti itse miettimään millä toiminnalla se saa palkkion – tästä keskusteltiin luennon aikana useamminkin. Riistaa metsästävät sudetkin joutuvat kantapään kautta oppimaan miten ne saavat ruokaa, rynnimällä ja hätäilemällä se tuskin onnistuu. Samanlainen oppimisprosessi pitäisi saada koirallekin aikaan: me luomme edellytyksen onnistua mutta koiran pitää itse pähkäillä miten se pääsee haluamaansa lopputulokseen.

Sama periaate pätee muihinkin jäljellä ilmeneviin ongelmiin – otetaan se tietty palanen mitä koira ei osaa työn alle, ja luodaan tilanne jossa koira onnistumalla saa nopeasti palkkion, mutta epäonnistumalla menettää mahdollisuuden palkkioon. Pasasen mukaan sekä ruutuharjoittelussa, että jälkitreenissä on tärkeää alusta saakka harjoitella häiriöissä – riista-alueille, kaupunkien nurmikoilla ja niin edespäin. Kun koiralla on kova motivaatio etsiä esine, ja harjoitus on häiriöissä alkuun niin helppo, että koira voi onnistua, tulevat häiriöt mukaan harjoitteluun alusta saakka ilman ongelmia. Jäljelle siirryttäessä voi myös alkuun helpottaa tehtävää käyttämällä suurempia esineitä kuin esine-etsinnässä tai ruudussa, mutta ajan myötä niitäkin voi pienentää ja harventaa – esineiden harventaminen luonnollisesti tarkoittaa myös palkkioiden harventamista.

Eli jälkikoiran koulutukseen tarvitaan koirankoulutuksen perustaidot omaava koira ja ohjaaja, nuuskuttelutaito, motivaatio, oikea hajukuva, vahva esineilmaisu ja pala palalta rakennettu esine-etsintä ohjaajan edestä ruudun kautta jälkeen. Ongelmia ratkotaan pala kerrallaan, ja oppimista tapahtuu koiran oivaltaessa, ei ohjaajan avuista johtuen.

Ässä esimerkkikoirakkona

Ässästä kerrottiin Pasaselle etukäteen, että ongelmana on kova vauhti jäljellä ja esineiden ylittäminen. Juteltiin hetki ennen Ässän ottamista autosta, ja todettiin, että todennäköisesti yksi ongelmista on väärä mielentila – koira käy liian kovilla kierroksilla eli stressiä on liikaa. Odotusarvot ovat kovat, Ässä rakastaa kaikenlaista tekemistä, etenkin metsässä, ja on lisäksi luontainen ja innokas jäljestäjä. Meidän varsinainen harjoitus ei sitten liittynyt lainkaan jäljestämiseen, vaan siihen, että koira oivaltaisi että laskemalla vähän kierroksia se saa vahvisteita. Käytännössä hain Ässän autosta pihalle, jossa odotettiin, että se tarjoaa minulle ensin kontaktia, sitten sivulletuloa. Tämän jälkeen palkkasin ja kehuin sitä, ja vein sen takaisin autoon. Sen jälkeen otin sen välittömästi uudelleen ulos, ja treenin jatkuessa eli joka kerta tuotuani sen takaisin muutuin passiivisemmaksi siihen saakka että Ässä itse malttoi tarjota sivulletuloa – siitä kehuttiin ja se sai palkkaa. Oppimista toki tapahtui, jos alkuun se haisteli, haukkui ja häröili jonkin aikaa, viimeisellä toistolla se tuli hyvin nopeasti viereen istumaan saadakseen ruokaa ja kehuja.

Ajattelin Ässän kanssa keskittyä jatkossa enemmän siirtymiin, ja sen rauhoittumiseen ennen kuin se pääsee tekemään kaikissa treeneissä. Sen lisäksi mietin, että kokeilen ainakin esineilmaisun kouluttamista uudelleen palloleikin kautta, ja treenaan esine-etsintää ja ruututyöskentelyä lisää etenkin pienillä esineillä ja tallauksen ikään keskittyen. Eli keskityn esineilmaisun motivaation parantamiseen, jäljestäminenhän on Ässälle jo hyvin motivoivaa. Kaiken kaikkiaan luentopäivä oli erittäin antoisa ja antoi paljon ideoita jälkitreenin tehostamiseen – kiitokset Sarille / Koirakoulu Visiolle järjestämisestä ja rajavartiolaitoksen Juha Pasaselle loistavasta sisällöstä!

17630088_10154301660885843_3301267268181563200_n(Kuva: Sari Paavilainen)

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s