Edessä häikäisevä tulevaisuus

Julkaisin 1.2. muistiinpanoni Rajavartiolaitoksen koiratoiminnan opettajan Juha Pasasen luennolta. Julkaisun jälkeen, jaoin sen omassa profiilissani ja HEPeKon Facebook-ryhmässä, jonka jälkeen sitä on jaettu useissa Facebook-ryhmissä ja ihmisten omilla sivuilla. Tähän päivään eli 5.2. mennessä, blogiartikkeli on avattu 1900 kertaa – ennätys blogin tilastoissa, moninkertaisesti! Virkakoirien koulutus luonnollisesti kiinnostaa monia koiraharrastajia – virkakoirat nähdään varmasti jonkinlaisina esimerkkeinä tai esikuvina siitä, mitä normaalit koiraharrastajat voivat yrittää tavoitella. Ei voi myöskään kieltää sitä, että se mitä rajakoirien koulutusmuutoksessa on tehty on poikkeuksellista.

Palkitsemalla kouluttaminen on jo vahvasti läsnä arkitottelevaisuuskursseilla ja suurin osa koirakouluista joihin törmää netissä tai Facebookissa ovat eläinkouluttajan ammattitutkinnon suorittaneiden vetämiä ja sitoutuneita palkitsemalla kouluttamiseen, ilman pakotteita tai fyysisiä rangaistuksia. Kanakoirien kouluttamisessa ollaan vielä aika kaukana yhtä vahvasta operantin kouluttamisen kulttuurista, mutta sielläkin ollaan jo tehty suuria edistysaskeleita koulutustarjonnan ja saatavilla olevan informaation osalta (tässä pohdintaa aiheeseen liittyen). Metsästävien noutajien osalta saatetaan olla ehkä pidemmällä.

Mikä sitten on palveluskoirien tilanne? Rehellisesti sanottuna, en ole varma. Oma kosketuspinta on enemmän pelastuskoiramaailmaan kuin palveluskoirapuolelle, ja sielläkin olen jo pitkään treenannut tutulla, erittäin hyväksi koetulla porukalla. Hakeudun myös pääsääntöisesti kursseille ja luennoille, joissa tiedän jaettavan tieteeseen pohjaavaa tietoa tai joiden käytännöt perustuvat palkitsemiseen ja ovat eettisiä. En kiistä sitä, etteikö paljon hyvää tietoa olisi myös sellaisten kouluttajien kursseilla, jotka perustavat osaamisensa pelkästään kokemukseen ja perimätietoon. Koen kuitenkin, että jos aion käyttää aikaani luentoon, haluan että luennoitsijan ymmärrys asiasta pohjaa myös tieteelliseen tietoon – puhtaasti kokemukseen perustuva tieto ei ole objektiivista eikä monistettavaa. Täällä on erinomainen blogikirjoitus siitä, miksi tieteelliseen tietoon kannattaa tukeutua.  Ja mitä tulee kursseihin, en todellakaan alista koiraani tilanteisiin, jossa on riski että kurssin kouluttaja kohtelee koiraani huonosti, vaikkapa käyttää fyysisiä pakotteita tai pelkoa.

Voisin kuitenkin kuvitella, että palveluskoirien kouluttamisessa on käytössä paljon perimätietona levinneitä koulutuskeinoja. Näistä osa istuu varmasti hyvin tieteessä todettuihin oppimisen lainalaisuuksiin. Luulisin kuitenkin, että vallalla on myös jonkin verran yhä vanhentuneisiin laumanjohtajuuskäsitteisiin perustuvia koulutuskeinoja. Ainakin artikkelin nopea leviäminen saattaisi tukea tätä näkökulmaa – asia kiinnostaa, herättää tunteita ja puhuttaa ihmisiä. Toivon, että rajavartiolaitoksen koirankoulutusuudistus aiheuttaa taas uuden edistysaskelen suomalaisessa koirankoulutuskulttuurissa, myös palveluskoirien parissa. Vastustajia lienee, mutta heille todettakoon että tämä muutos on jo pitkällä eikä mene aikaakaan kuin johtajuuttaan korostavat tai pakotteita suosittelevat kouluttajat ovat vain muinaisjäänne, harvinaisuus teorian ja käytännön hallitsevien kouluttajien parissa.

Luennon jälkeen oma tunne oli se, että olin helpottunut siitä miten pitkällä olen jo tällä tiellä. Olen perehtynyt oppimisteoriaan ja sen soveltamiseen jo 8 vuotta ja harjoittanut omia mekaanisia taitoja ja koiranlukutaitoa yhtä kauan. Tämä ei tarkoita että olen täydellinen kouluttaja, kaukana siitä – perusteisiin ja teoriaan pitää palata koko koko ajan, aina voisin kouluttaa paremmin ja etenkin arkikäytöksissä vajoaa aivan liian usein siihen että vain reagoi ajattelematta käytöksen syitä ja seurauksia. Omien tapojen muuttaminen ei ole helppoa, eikä oman käytöksen hillitseminen tule ilman päämäärätietoista harjoittelua. On erittäin palkitsevaa ihmiselle itselleen ärähtää koiralle kun sen käytös ärsyttää, ihan tieteellisestikin tutkittuna. Mutta sinnikkäällä harjoittelulla ja asiaan perehtymisellä pystyy muuttumaan ja muuttamaan omia toimintatapoja pitkäjänteisesti kannattaviksi (esim. kouluttaa koiralle vaihtoehtoisen käytöksen) hetkellisesti tyydyttävän reagoinnin sijaan (ärsyttävälle koiralle ärähtäminen).

Ehkä tärkein oppi mitä olen saanut tältä tieltä on kyky analysoida sekä koiran käyttäytymistä, että omaa käyttäytymistä, myös muissa tilanteissa kuin koiraa kouluttaessa. Kun on koiran kanssa joutunut katselemaan objektiivisesti omia reagointeja koiraan ja myös hillitsemään niitä, on saanut paremmat valmiudet eritellä omia reaktioita ja tunteita erilaisissa tilanteissa myös ihmisten kanssa toimiessa – jonkinlaista mindfulnessia siis. Myös taito tarkkailla ja analysoida omia tunteita on mielestäni kehittynyt paremmaksi vuosien myötä.

On myös ollut suuri helpotus, että koiran käytöstä ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti. No, aika usein täytyy kyllä katsoa peiliin ja miettiä omia koulutus-, tai lähinnä kouluttumattomuuspäätöksiään. Mutta eläimen käytös ei ole koskaan arvotettua tai meille kohdistettua, se on vain käytöstä, jota se tekee saavuttaakseen jotain. Ihmisen tehtävä on analysoida ja puuttua tilanteeseen hallitsemalla koiran tavoittelemaa resurssia tai muuttamalla käytöstä meidän haluamaan suuntaan. Tähän sopinee Bob Baileyn viisaus siitä, että jos haluaa muuttaa eläimen käytöstä, pitää ensin muuttaa omaa käytöstä.

Pasanen sanoi luennollaan, että koirankoulutuksessa saa ja pitää käyttää tunnetta, ja viittasi tällä palkitsemiseen ja sosiaaliseen palkkaan. Koen, että palkitsemalla kouluttaessa on ensinnäkin helpottavaa kouluttaa niin, että voi keskittyä koiran käyttäytymiseen viileän analyyttisesti, päästämättä kuvioon mukaan mitään epämääräisiä kuvitelmia valta-asetelmista, keskisormen näyttäymisestä tai  huonosta johtajuudesta. Koulutustilanteessa vallitsee pääasiallisesti järki ja logiikka, ei henkinen paine tai pelko (oman pään sisällä tai koiraan kohdistuen). Kuitenkin, kun koiraa palkitaan sen käyttäytyessä oikein, saa ja pitääkin näyttää tunnetta, iloita koiran onnistuessa ja palkita myös sillä omalla tunteella koiraa. Tämän lisäksi, koen että kouluttaessa operantisti kouluttavien ihmisten kanssa, treenikaverit ja kouluttajat toimivat myös kanssatreenaajien kanssa palkitsemalla, ilman stressiä ja painetta. Niissä koulutuksissa mihin itse olen osallistunut, toisia treenaajia tuetaan myönteisen palautteen kautta, ja kritiikkiä annetaan rakentavasti ja faktoihin perustuen. Neuvot paloitellaan pieniin palasiin, jotta ihminen kykenee ne suorittamaan, ja kerrotaan kun tekemisessä onnistutaan. Tälläisessä yhteisössä on mielekästä ja innostavaa toimia.

Mikä tämän polveilevan kirjoituksen loppupäätelmä sitten on? Se on se, että vaikuttaisi siltä että iso pyörä pyörii nopeammin eteenpäin, kohti valoisampaa tulevaisuutta koirille ja ihmisille. Yhä useampia koiria koulutetaan eettisesti kestävin menetelmin ja sellaisin tavoin jotka ovat sekä tutkitusti että vaikkapa Rajavartiolaitoksen kokemuksella osoitetusti tehokkaampia ja toimivampia kuin vanhentuneet koulutusmetodit. Toivottavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että tulevaisuudessa myös yhä useammat ohjaajat saavat treenata sellaisissa yhteisöissä, joissa toisten ihmisten kohtelu perustuu palkitsemiseen, auttamiseen ja rakentavaan palautteeseen, ei perusteettomaan arvosteluun, selän takana puhumiseen tai kiusaamiseen. Toivon myös, että muutkin oppimisteoriaan perehtyvät ja sitä soveltavat huomaavat koiraharrastuksen sivutuotteena pystyvänsä ymmärtämään myös itseään ja läheisiään hieman paremmin.

d0be9987-da24-4dd7-9900-2a6cf76cd45e

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s