Taajamaetsintää

Viime viikon maanantaina Ässän taajama-alueella, Roihupellon teollisuusalueen reunassa, Itäväylän tuntumassa, oli jälki. Jälki lähti jalkakäytävän reunasta lumeen tallautunutta polkua pitkin. Ässä nosti jäljen erittäin nopeasti ja lähti voimakkaasti ajamaan jälkeä. Jälki kulki Itäväylän ja sen liittymien välisessä pienessä metsikössä, ja oli pituudeltaan 100-200 metriä. Suurimmaksi osaksi jälki oli lumisessa maassa, mutta yhden liittymän alta mennessä alusta muuttui hiekaksi. Ässä klaarasi alustan muutoksen ilman ongelmia. Samassa paikassa oli aiemmin ollut toinen maalimies, ja Ässä jäljesti ensin vanhalle piilolle. Kun siellä ei ollut ketään se alkoi haravoimaan lähiympäristöä osittain jäljestäen, osittain nenä ylhäällä. Pian maalimies. Löytyikin läheltä, maasta makaamasta. Ilmaisu sujui hyvin. 

Tänään oltiin taas Roihupellossa, ja kyseessä oli ilmavainutehtävä. Maalimies oli rakennuksen seinustaa vasten, pienen pusikon takana, puolisen metriä katutasoa ylempänä ja 2-3 metrin päässä jalkakäytävästä. Kävelimme jalkakäytävää pitkin, ja joitakin metrejä ennen maalimiestä Ässä meni rakennuksen ovelle haistelemaan ja nostelemaan nenää. Jatkettiin eteenpäin, ja se sai hajun uudelleen, ja hyppäsi ylemmälle tasolle missä maalimies oli. Siitä se nappasi jäljen ja löysi maalimiehen. Ilmaisu sujui taas hyvin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s