Vesa Kuosmasen jälkiluento 27.2.2016

Kävin tänään kuuntelemassa HEPeKon järjestämän Vesa Kuosmasen luentotilaisuuden aiheesta jäljestäminen. Vesa Kuosmanen kouluttaa jälkeä omille koirilleen ja ymmärtääkseni myös muille, kasvattaa saksanpaimenkoiria ja kilpailee palveluskoirakilpailuissa jäljellä SM- ja MM-tasolla. Hän on ymmärtääkseni FH-jäljestä kaksinkertainen MM-hopeamitalisti.

Alla muistiinpanoni tästä noin neljän tunnin luennosta. Huomauttaisin, että tämä ei ole mikään sanasta sanaan-referaatti luennosta, vaan todellakin minun tulkintojen ja näkemysten ryydittämä teksti. Joitakin asioita olen saattanut ymmärtää eri tavalla kun muut luennolla olleet, ja joitakin luennolla mainittuja asioita jätin pois tietoisesti tai myös jotain saattoi jäädä pois vahingossa.

Nämä koulutusohjeet taitavat päteä erityisesti FH-jäljen kouluttamiseen. Vaikka kaikki jälkilajit ovat periaatteeltaan samankaltaisia, on FH-jälki ymmärtääkseni eniten tottelevaisuutta painottava – arvostellaan muun muassa se missä linjassa koira tekee näytön esineellä ja kuinka korkealla maasta kuono on jäljestäessä. Pelastusjälkikokeessa (kansallinen) arvostellaan jäljestämistä yleisemmin. Tämä ero kannattaa pitää mielessä Kuosmasen ohjeita mahdollisesti soveltaessa.

Kuosmanen aloitti linjaamalla, että jokaisen valittava itselle ja koiralle sopiva koulutusmenetelmä. Hän palasi aiheeseen myöhemminkin sanomalla, että jos päättää kouluttaa tietyllä tavalla, on sitä tehtävä pitkäjänteisesti eikä vaan kokeilla muutamaan otteeseen. Vesan koulutussysteemi vaatii pitkäjänteistä ja systemaattista työtä. 3-vuotiaaksi saakka koira vielä kehittyy paljon, tai toisin sanottuna, vasta kun koira on kolmevuotias tietää mihin tasolle se voi päästä.

Koiralta ei saa vaatia liikaa jos sillä ei ole kapasiteettia siihen tehtävään. Eri koirilla on erilaiset taidot ja moottorit, eikä tiettyä laatua voi vaatia jos koiralla ei riitä ominaisuudet siihen. Kaikessa koulutuksessa on edettävä koiran ja myös ohjaajan taitojen mukaan.

Kuosmasen nukaan ihanne-jälkikoiralla on seuraavat ominaisuudet: työhaluinen, taistelutahtoinen, sopivan ohjaajapehmeä, hyvät hermot ja moottori riittää työhön. Hänen mukaansa pelastuskoiralle ensin kannattaisi kouluttaa jälki, ja sitten vasta haku – toisin päin tehtynä riskinä on, että koira alkaa käyttämään liikaa ilmavanua jäljestäessään. Toki koiran luontaiset ominaisuudet vaikuttavat myös paljon siihen käyttääkö enemmän ilmavainua vai maavainua.

Se jäljestääkö koira hyvin vain huonosti riippuu eniten synnynnäisistä ominaisuuksista. Terveydellä ei Kuosmasen mukaan ole useinkaan merkitystä. Koulutuksen vaikutus näkyy siinä tuleeko koirasta keskiverto vai hyvä jäljestäjä. Itse olisin ajatellut, että koiran terveydentila voisi vaikuttaa paljonkin jäljestämisen laatuun – vai onko niin, että varsinkin kokeneelle jälkikoiralle jäljestäminen on niin palkitsevaa, että se jäljestäisi innolla vaikka ”pää kainalossa”.

Koiran mielentila ja koiran fyysinen tila näkyy kaikessa koiran suorituksessa jäljellä. Ohjaajan mielentila myös vaikuttaa koiraan paljon. Kuosmanen painotti, että ei kannata treenata jälkeä jos on itse pahalla päällä, ja muutenkin kautta luennon painotti sitä, että koiraa ei saa kuormittaa ohjaajan toimesta sen jäljestäessä.

Pentua valitessa kannattaa ottaa ahnein koira, koska se on helpoin kouluttaa jäljelle. Pennun kanssa voi alkaa harrastamaan jälkeä heti luovutusikäisenä. Jos vertailee pentuja, niin systemaattisesti ja pitkäjännitteisesti työskentelevä pentu (vaikka etsiessään ruokaa ruohikosta) on paras valinta jälkikoiraksi.

Makkararuutu

Alkuun tehdään ruutu: tampataan n. 1 m x 1 m kokoinen alue, johon ruokaa ripotellaan reunoille ja etenkin nurkkiin enemmän, tallatulla alueella myös siellä täällä nameja. Nurkkien avulla opetetaan jo kulmatyöskentelyä. Alkuun käyttään makkaraa joka erottuu hyvin alustasta, mutta pian käytetään ruokaa mikä ei silmällä erotu. Ruokapalkan jäljellä pitäisi olla aina parempaa kuin mitä koira saa normaalisti.

Koira viedään ruutuun paalun kohdalta, eli siitä kohdasta mistä tallaaminen on aloitettu ja mistä kohtaa ruudusta on poistuttu. Koulutus pitäisi suunnitella niin, että aloittaa jäljestyksen myötätuulesta, jotta koira pitäisi kuonon paremmin maassa. Koira pääsee etsimään vasta kun se on keskittynyt mutta rauhallinen. Eli pidetään pannasta kiinni ja päästetään ruutuun kun mielentila on oikea. Koiralla tai pennulla oleva liina on niin pitkä, että pentu pääsee ruudusta ulos – tämä siksi, että koiralla on mahdollisuus joutua ulos ruudusta ja siten oivaltaa itse missä kannattaa etsiä nameja ja missä ei.

Ruutua voi alkaa muuttamaan jäljeksi kun koira pysyy hyvin ruudussa. Silloin ruutua aletaan kaventamaan ja pidentämään kunnes se muuttuu jäljeksi. Jos ruutua tehdään liian pitkään, koira oppii vain pyörimään paikoillaan. Parhailla koirilla voi alkaa jo muutaman ruudun jälkeen muokkaamaan ruutua jälkeä kohti. Ruudussa pentu viedään ruudusta pois ennen kuin se on syönyt kaikki namit. Ensimmäisellä kerralla voi tehdä yhden ruudun, ja jos se sujui hyvin, toisella kerralla jo kaksi ruutua esimerkiksi.

Pentu nostetaan ruudusta aina nätisti ja pentua pelästyttämättä, ja ennen kuin se on syönyt kaikki namit. Olisi hyvä olla ennen ruututreeniä varma siitä, että pennulla todella on nälkä tai että namit ovat sellaisia mitä pentu todella haluaa syödä.

Ensimmäiset jäljet

Ensimmäisillä jäljillä kävellään normaalin leveästi eli jalanjäljet eivät kulje yhdessä janassa peräkkäin. Alkuun olisi kutenkin hyvä, että uusi askel alkaa samasta tasosta mihin edellisen askelen kengänkärki loppui, ettei askelten väliin tule vielä pitkiä välejä. Tärkeintä on, että pennun tai aloittelijan kanssa jokaisella askelella on namipala. Jos koira on niin innokas, ettei se malttaisi syödä kaikkia, jarrutetaan koiraa jotta se söisi ainakin suurimman osan nameista. Sen lisäksi, että koira tässä oppii etsimään jälkeä eteenpäin koska siellä on ruokaa, Kuosmanen myös haluaa tällä saada koiran jäljestämään aina jäljen päällä, vaikka itse asiassa tuuli saattaa viedä jäljen hajun sivuun varsinaisesta jäljestä. Oikein vauhdikkaille koirille voi laittaa jäljelle myös isompia kasoja ruokaa, jotta se vauhdilla vetäväkin koira malttaisi pysähtyä syömään.

Jos koira lopettaa jäljen kesken, niin odotetaan että koira itse jatkaa. Jos koira menee maahan makaamaan, nostetaan se liinalla ylös ja mennään itse ihmettelemään jälkeä, ja kun koira kiinnostuu siitä myös niin todennäköisesti se lähtee itse jatkamaan. Ei käskytetä koiraa, ei hätäillä, vaan rauhassa odotetaan, että koira itse oivaltaa jatkaa jäljestämistä.

Ensimmäinen vuosi pennun kanssa tehdään jälkeä pelkästään nurmella. Sen lisäksi, alkuun tehdään vain suoria jälkiä. Jäljen loppuessa hypätään jäljeltä pois, jotta loppu olisi koiralle selkeä. Pennulla voi olla jäljen päässä ruokaa ja aikuisemmalla koiralla voi olla purkki, jossa on ruokaa. Toisin sanoen, kun koira osaa jo ilmaista, on jäljen lopussa purkki joka on esineenä, koira ilmaisee sen esimerkiksi menemällä maahan ja saa ruuan palkkana.

Pennun kanssa ensimmäinen suora jälki on vähintään 20 metriä pitkä. Lyhyemmän jäljen tekeminen ei kannata, koska yleensä koira ei pääse kovin lyhyen jäljen ”sisään”. Kun koira jäljestää 50 metriä sujuvasti, aletaan vähentämään ruokaa jäljellä. Namien määrää vähennettäessä pitää olla kuitenkin varovainen, että ruokaa ei ole aina yhtä tasaisin välein vaan satunnaisin välein.

Jäljen vaikeuttaminen

Kulmien kouluttaminen riippuu paljon koirasta. Voidaan laittaa enemmän nameja ennen kulmaa, tai kulman päälle, tai vaikka heti käännöksen jälkeen. Samaa tapaa kannattaa kokeilla useamman kerran ennen kuin vaihtaa strategiaa. Kuosmanen aloittaa heti 90 asteen kulmilla. Piikkejä kouluttaessa Kuosmanen tekee ne todella terävänä, jotta koira oppii jäljestämään tarkasti.

Yleensä ottaen Kuosmasen mielestä koira mikä jaksaa ajaa pitkää, suoraa jälkeä hyvin, osaa kyllä ajaa kulmatkin hyvin. Tämä johtuu siitä, että pitkät, suorat jäljet parantavat parhaiten koiran pitkäjänteisyyttä.

Kuosmanen yleensä ajaa tuoreita jälkiä, koska hänen mukaansa ne ovat vaikeampia. Tämä johtuu siitä, että hajujälki voimakas mutta ”levällään” kun jälki on tuore. Hänen mukaansa tuoreen jäljen ajaminen usein tekee koirasta tarkan. Ennen tärkeää koetta (FH) hän kuitenkin tekee myös 2-3 tuntia vanhoja jälkiä. Hän jäljestää kaikissa sääolosuhteissa, jotta koira oppii erilaisiin olosuhteisiin, mutta ei jäljestä lumella. Treenimäärät sovitetaan koiran tarpeisiin, ja joskus menee viikko tai kaksikin viikkoa ettei ajeta yhtään jälkeä.

Jäljen pidentämisen hän tekee niin, että ajetaan pari tai kolme saman mittaista jälkeä, jonka jälkeen ajetaan 5 metriä pidempi jälki ja sitten pieni tauko. Sen jälkeen taas katsotaan osaako koira sen pidemmän jäljen, ajetaan muutama jälki, kasvatetaan pituutta ja taas tauko. Varsinkin pennulla on tärkeää antaa myös lepopäiviä jäljestämisestä, koska silloin koira kehittyy.

Jäljen hukkaamisesta nousi esille se, että ohjaajan pitää oppia lukemaan milloin koira hukkaa jäljen, koska siihen pitäisi reagoida mahdollisimman nopeasti. Käytännössä toimitaan niin, että viedään koira rauhallisesti siihen paikkaan missä se oli viimeksi jäljellä ja annetaan koiran itse löytää jälki uudelleen. Se vaatii siis sen, että ohjaaja näkee koirasta milloin se on jäljellä, ja painaa myös mieleensä koiran jäljestäessä missä kohdalla se on jäljellä.

Koiralle palkkio on se, että se löytää jäljen, koska jäljestäminen itsessään on palkitseva käytös. Jos koira siis poistuu hetkellisesti jäljeltä tai harhailee, pysähdytään ja odotetaan, että koira itse ratkaisee asian ja löytää jäljen, jonka jälkeen jatketaan etenemistä. Samoin toimitaan jos koira nostaa kuonoa liikaa – pysähdytään ilman nykimistä, odotetaan, että koira laskee kuonon ja taas jatketaan menoa kun koira itse oivaltaa asian.

Kuosmanen ei erikseen tee harhajälkiä, vaan sen kouluttaminen tulee itsekseen kun tekee jälkiä paikkoihin missä on muitakin kulkenut. Hänen mukaansa se, jos koira helposti ”lankeaa” harhajälkiin, se voi olla merkki siitä, että koira on jäljestäessään liian kuormittunut.

Yleensä ottaen, jälki ei saa olla liian helppo eikä liian vaikea. Jos käy niin, että jälki oli liian vaikea, tehdään uudelleen ihan samanlainen jälki, mutta niin että siellä on vähän enemmän ruokaa.

Esineilmaisu

On olemassa erilaisia tapoja kouluttaa esineilmaisu. Kuosmanen kouluttaa sen ensin erikseen ilman jälkeä ja ruokapurkilla. Käytännössä ruokapurkki on maassa, koiran löytäessä purkin, se pyydetään maahan ja purkki avataan. Kuosmanen antaa kaiken ruuan jälkitreenissä maan kautta, eli hän kaataa ruuan maahan koiralle syötäväksi. Kun tämä sujuu erikseen, voidaan purkit ottaa mukaan jäljelle.

Kun halutaan ottaa käyttöön muut esineet (kepit), laitetaan keppi jäljelle purkin päälle. Kun koira on ilmaissut useamman kerran kepin ja purkin, jätetäänkin purkki pois ja koira saa palkan ohjaajan taskusta. Purkissa tai ohjaajan taskussa on oltava vielä parempaa ruokaa kuin jäljellä jalanjäljissä oleva ruoka, jotta koira motivoituu ilmaisusta. Kuosmanen palkkaa ilmaisusta kunnon palkalla, ei millään pienellä yksittäisellä namilla, ja palkkaa koiraa myös kokeessa koiran ilmaistessa. Sen lisäksi, vaikka koiralla tehdään jo esineilmaisuja ja se on kokenut jälkikoira, niin sillä on siltikin jäljellä aina jonkin verran ruokaa – koira ansaitsee palkkion aina jäljestäessään. Kuosmasella on sen lisäksi vielä autossa purkki ruokaa eli koira saa tehdystä työstä vielä loppupalkan.

Kuosmanen painotti sitä, että esineilmaisussa (tai muutenkaan jäljestäessä) ei saa missään nimessä paineistaa koiraa millään tavalla, koska ilmaisun pitää pysyä todella palkitsevana. Koiran ilmaistessa maahanmenolla koira pääsee lepäämään, joten se voi ilmaisukäytöksenä toimia itsessään palkitsevana koiralle. Minkä tahansa käytöksen valitseekaan koiralle ilmaisuksi, niin väkisin sitä ei saa missään nimessä tehdä.

Jos koira menee esineestä yli, pyydetään koira takaisin, ja ajetaan uudelleen esineen yli niin monta kertaa, että koira itse huomaa ilmaista esineen. Esineilmaisun jälkeen, kun jatketaan jäljestämistä, voi laittaa seuraaville askelille muutaman makupalan, jotta koira jatkaa jäljestämistä rauhallisesti, keskittyneesti ja oikeaan suuntaan.

Muita huomioita

Kuosmanen tekee paljon itse jälkiä koirilleen, mutta huomauttaa kuitenkin, että joitakin vieraita jälkiä on hyvä tehdä varsinkin nuorelle koiralle jotta se oppii vieraisiinkin jälkiin. Ennen kokeita Kuosmanen tekee noin 4-5 vierasta jälkeä, jotta koira on valmiimpi kokeen olosuhteisiin. Kokeiden tai muuten jäljestämisen jälkeen hän ei tee mitään ”palauttavia” harjoituksia, vaan ruokkii koiran, antaa sen levätä ja painottaa, että jäljestämisen (ja muun treenaamisen) vastapainoksi koiran pitää pääsyä purkamaan itseään vapailla metsälenkeillä ja oleskelulla ilman käskyttämistä.

Välineistä hän suosii ketjukaulainta pennusta saakka, ja liinaa joka kulkee koiran jalkojen alta. Ketjukaulain rajoittaa koiran halua vetää liian voimakkaasti. Kaulain ei kuitenkaan saa olla kuristavalla. Kuosmasen mukaan hänen koiransa jäljestävät niin rauhallisesti, että hän voi pitää liinasta kiinni kahdella sormella.

Omasta mielestäni epämiellyttävän pannan käyttöä tehokkaampi keino vauhdin rajoittamiseen olisi yksinkertaisesti se, että koira pääsee jatkamaan jälkeä/namien syömistä vain kun se etenee rauhallisesti. Sen lisäksi mietin, että vaikka ketjukaulaimella koira oppisi jäljestämään vetämättä, niin se tuskin tapahtuu hetkessä – ja siihen saakka koiran niskaan kohdistuu voimakas paine jolla on potentiaalia aiheuttaa fyysisiä vammoja esimerkiksi koiran kaularankaan. En ainakaan itse haluaisi ottaa sitä riskiä.

Liinan käyttöön liittyen Kuosmanen kommentoi, että hän siirtyy kulkemaan 10 metrin liinan päähän jo pennun ensimmäisen vuoden aikana ja kun jäljet alkavat olemaan 100 metriä tai enemmän. Hänen mukaansa on paras antaa koiralle vapaus toimia parhaaksi näkemällään tavalla ja varoa kuormittamasta koiraa liikaa – siksi on järkevää melko pian siirtyä sinne liinan päähän ja antaa koiralle työrauha.

Kuosmasen mukaan pakotteiden käyttö koiran tehdessä virheen jäljellä on järjen vastaista. Ohjaajan on hyväksyttävä koiran taidot ja sen lisäksi koiran ylimääräinen kuormitus on haitallista koska jäljestys itsessään kuormittaa jo koiraa. Esimerkiksi liinalla annetusta pakotteesta Kuosmanen totesi, että koira ei ymmärrä mihin pakote liittyy, ja saattaa olla, että pakotteiden jälkeen se ei loppujen lopuksi uskalla tehdä enää mitään.
Paras strategia jäljestäessä on yksinkertaisesti pysähtyä ja odottaa että koira ratkaisee ongelman itse. Hänen mukaansa virheen tapahtuessa, kuten ei muutenkaan jäljellä, ei kannata höpötellä koiralle mitään, ei hokea käskyjä tai muutakaan. On huomattava, ettei kehuminenkaan jäljellä ole välttämättä hyvä idea, koska se saattaa turhaan keskeyttää koiran työskentelyn ja haitata sen keskittymistä.

Muutenkin jäljestäessä on hyvä muistaa, että koirat eivät ole koneita, vaan eläimiä ja niille tulee epäonnistumisia aina välillä. Tärkeää on niistä huolimatta antaa koiralle työskentelyrauha. Kuosmasen mukaan jäljen kouluttaminen on pienistä asioista kiinni, ja pienillä asioilla saa muutettua paljon. Jälkikoulutuksessa perusta pitää olla huolellisesti rakennettu, tai muuten saattaa törmätä ongelmiin pidemmällä. Hän painottaa koiran työrauhaa ja sanoi lopuksi mielestäni hyvin: koiran kanssa pitää treenatessa olla hauskaa. Olen täysin samaa mieltä!

Vaikka olenkin kouluttanut Ässälle jäljen esineilmaisun kautta, koen, että sain tästä luennosta paljon arvokkaita ajatuksia treenin eteenpäin viemiseen ja myös vahvistusta aiemmin oppimalleni – koira oppii parhaiten kun se saa itse oivaltaa. Vaikka luento oli pitkä, niin Vesa Kuosmanen piti esimerkeillä ja mukavalla tyylillään sen erittäin mielenkiintoisena. Kevättä odotellessa siis, Ässäseni…

image

 

Yksi vastaus artikkeliiin “Vesa Kuosmasen jälkiluento 27.2.2016

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s