Rauniotreenit 21.9. ja 5.10.2015

Rauniotreeneissä ollaan lähinnä kerrattu Ässän kanssa ilmaisua. Olen treeneissä ilmeisesti ollut lepsu rullan luovutuksen suhteen, eli etenkin jos etäisyys maalimiehelle on ollut pidempi ja koira on joutunut tekemään töitä maalimiehen löytääkseen, olen hyväksynyt rullan luovutuksen jossa se tulee kuonon kanssa lähelle mutta ei aivan kosketa käteen. Koska koirat yrittävät aina oikoa saadakseen palkkion mahdollisimman pian, ei pitäisi olla yllättynyt siitä, että Ässä on tämän myötä alkanut pudottamaan rullan suustaan aiemmin ja aiemmin…

Eli, ilmaisusulkeisia on pidetty nyt kahdessa treenissä- maalimies näkyvillä, etäisyys maalimieheen lyhyt ja koira saa tehdä ketjun loppuun vasta kun tuo rullan käteen saakka, ja ainakin pari toistoa peräkkäin. Olen myös erikseen treenannut rullan ottoa ja luovutusta lähellä, eli nostanut rullan koiran suuhun, tarjonnut käden kämmenkosketusta varten ja palkinnut kun koira on koskettanut kämmeneen. 

Tämän lisäksi syyskuun 21. päivä Ässä etsi pari maalimiestä raunioradalta ja sai suoran palkan – liikkuminen ei ole ollut ihan kauhean sujuvaa uudistetulla, vaikeammalla radalla, joten haluttiin palkata koira nopeasti etsinnästä ja liikkumisesta radalla. Lokakuun 5. päivä Ässällä oli myös kaksi maalimiestä, toinen sisätiloissa radalla ja toinen ulkona piilossa. Ilmaisut meni ok. 

Jatkossa pitää ottaa lisää pelkkää ilmaisua, jotta se pysyy kasassa, ja etsintää vain 1-2 maalimiehellä sen lisäksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s