Ilmaisutreeniä 3.4.2015

Olemme pääsiäisen vietossa Pohjanmaalla, ja päätin tehdä aamuruualla lyhyen ilmaisutreenin. Ässän ilmaisussa käytetty kosketuskeppi on vaihtunut puulusikoihin. Aiemmin käytössä on ollut Manners Minderin kosketuskeppi, johon kuuluu teleskooppivarsi ja jalusta, ja joka maksaa maltaita. En sitten viitsinyt ostaa niitä enempää etsintätreeniä silmällä pitäen, vaan vaihdoin kosketuskepin halvempaan versioon. Hieman on vielä esiintynyt hampailla hapuilua uudella kosketuskepillä eli puulusikalla, katsotaan lakkaako se käytöksen vahvistuttua vai pitääkö vielä vaihtaa johonkin muoviseen pieneen kauhaan tms.

Tehtiin aluksi lähietäisyydeltä treeniä, maalimies muutaman metrin päässä ja palkkana nappulaa taskusta. Ympäristö on Ässälle vaikea, koska se saa olla täällä maalla täysin vapaana ja hajuja ja häiriöitä on runsaasti. Pientä hapuilua oli ketjun aloittamisen kanssa, se haisteli ja hääräsi, mutta sitten kun se aloitti ilmaisuketjun, suoritti se lähes joka kerta sen puhtaasti loppuun saakka. Päätin laittaa maalimiehet piiloihin, aamuruoka oli jaettu neljään purkkiin ja ajattelin, että laadukkaampi ja suurempi palkka lisää sen motivaatiota käynnistää ilmaisuketju.

Kaksi maalimiestä meni Ässälle kaksi kertaa piiloon kumpikin, eli saatiin neljä toistoa. Ensimmäisellä ja toisellakin toistolla minun piti tulla melko lähelle maalimiestä, ja antaa vihje jotta se aloitti ilmaisuketjun. Suoritus parani kuitenkin loppua kohti, eli palkan laatu ja koko vaikuttivat kyllä. Teen huomenna saman treenin uudelleen samalla palkalla, toivottavasti ilmaisutkin käynnistyvät silloin nopeammin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s