Hakutreenit 29.9.2014

Hakutreenin alkuun tehtiin ensin parkkipaikalla kosketuskeppiin koskemista, jonka jälkeen tehtiin useampi toisto rullailmaisun koko käytösketjua ilman maalimiestä. Näyttö on Ässällä jo melko vahva, isoimpana haasteena on ollut uusissa paikoissa kosketuskeppiin kuonolla koskettaminen. Kun tehtiin alle pelkkää kosketuskeppiin koskemisen vahvistamista ilman, että rulla oli kaulassa, pääsi Ässä juonesta kiinni myös kun rulla oli kaulassa, ja se pääsi suorittamaan koko käytösketjun loppuun saakka.

Tämän jälkeen siirryttiin hakualueelle, ja tehtiin kolme hajunostoa eli maalimiehet olivat tuulen päällä pimeässä metsässä, ja Ässä kulki hihnassa kunnes vaikutti siltä, että sillä on haju maalimiehestä. Siinä vaiheessa päästin hihnasta irti ja Ässä sai mennä hajun perään. Ilmaisua tässä treenissä ei odotettu vielä, vaan maalimiehet palkkasivat koiran heti sen tultua maalimiehen luokse.

Vaikka muutaman kerran hihnasta päästäessä Ässä meni jonkun muun hajun perään kuin maalimiehen, olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että Ässä liikkui sujuvasti ja rohkeasti pimeässä metsässä. Maalimiehetkin löytyivät, ja luoksetulot olivat ripeitä Ässän lähdettyä jonkun muun hajun perään kuin maalimiehen.

Parkkipaikalla tehdyn treenin pohjalta yritettiin tehdä vielä hakualueen lähellä yksi toisto ilmaisua näkyvillä ja lähellä olevan maalimiehen kanssa. Käytös ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi vahva, jotta se olisi kestänyt hakualueella olevat häiriöt, eli metsän tuoksut ja treenikaverit sekä isoimpana häiriönä maalimies. Vahvalla avustuksella saatiin yksi ”onnistunut” toisto, mutta käytös ei selvästikään ole vielä tarpeeksi vahva.

Kotona sisätiloissa ilmaisuketju alkaa olemaan jo sujuva, ja onnistumisia ollaan saatu myös ulkona kun ollaan Ässän kanssa kahdestaan. Seuraava askel on maalimiehen lisääminen ensin kotona (pari toistoa on jo tehty, mutta lisää vaaditaan), ja sitten muissa tutuissa paikoissa. Kun näissä paikoissa treeni alkaa sujumaan, voidaan taas kokeilla tilanteessa, jossa on koko treeniporukka paikalla.

Täältä löytyy vielä rullailmaisun koulutussuunnitelma (https://weimari.wordpress.com/2014/05/18/rullailmaisun-koulutussuunnnitelma/) , nyt ollaan siis siinä vaiheessa, että koko rullailmaisun käytösketju on periaatteessa valmis, mutta sitä pitää vielä yleistää eri paikkoihin, lisätä siihen maalimies ja jatkaa yleistämistä kun maalimies on osana ketjua. Kun ketju sujuu eri maalimiehillä ja eri paikoissa, voidaan alkaa poistamaan apuvälineitä, eli kosketuskeppiä ja kosketusalustaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s