Tottistreenit 19.8.2014

Ennen varsinaista tottistreeniä hengailtiin parkkiksella ja odotettiin vuoroamme, ja saatiinkin vähän häiriötä kun parkkiksella olevassa autossa koira haukkui melko aggressiivisesti. Ässää hieman jännitti ja se haukkui takaisin kiihtyneenä. Katkaistakseni tilanteen tehtiin alkuun kämmenkosketusta, ja kun koiralla alkoi vähän kierrokset laskemaan, tehtiin seuraamista kontaktissa korkealla vahvistetiheydellä. Ässä rauhoittui melko hyvin, ja pystyi syömään koko ajan.

Kokonaan Ässä ei kuitenkaan rauhoittunut, vaan kun päästiin kauppaan sisälle ja Ässä huomasi maassa olevan valtavan koirapehmolelun, oli lopputuloksena kunnon huutohaukku. Päästiin kuitenkin nopeasti tarpeeksi lähelle pehmolelua, että Ässä pääsi nuuskimaan sitä ja toteamaan ettei siitä, ole uhkaa – jännitys piti tietenkin purkaa retuuttamalla lelua hieman.

Varsinaisessa treenissä tehtiin lisää seuraa-vihjeen liittämistä seuraamiseen, istumista ilman erillistä vihjettä ohjaajan pysähtyessä, rauhoittumista ohjaajan istuessa ja odotellessa sekä paikallamakuuta. Tilassa olevat muut koirat hieman reagoivat ja haukkuivat, Ässä pystyi silti treenaamaan hyvällä teholla eikö lähtenyt haukkumiseen mukaan, sekä myös rentoutumaan yllättävänkin hyvin. Jossain vaiheessa huomasin sen nostelevan melko paljon nenäänsä treenitilan toista päätä kohti, ja pian huomasinkin yhdellä koirista olevan juoksusuojan. Ässä on jo hieman näyttänyt oireita ”miehistymisestä” kotioloissa, nyt näköjään alkaa heräämään kiinnostus jollain asteella juoksuisia narttujakin kohtaan… Saas nähdä minkälainen hormonihirmu siitä vielä kehittyy.

Treeneissä olikin tällä kertaa kaikenlaista tapahtumaa, ja uskon, että kaikki nämä selittävät Ässän käytöstä lähtiessämme. Laitoin sen lähes suoraan ulos tultuamme autoon ja omaan häkkiin, eikö mielestäni pihassa ollut muita. Kun lähdin ajamaan, alkoi Ässä yllättäen murisemaan ja haukkumaan, ja sitä kesti muutaman minuutin, kunnes se rauhoittui. Lieneekö treenien stressi purkaantunut sitä kautta. On varmaankin hyvä ajatus jatkossa ottaa rauhallinen haistelulenkki heti treenin jälkeen, jotta koira pääsisi liikkumalla ja haistelemalla ”nollaamaan” treenistä mahdollisesti aiheutuneen stressin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s