Ilmaisutreenit 9.6.2014

Hakutreeneissä harjoiteltiin taas näyttöä (rullailmaisu-käytösketjun viimeinen osa). Paikkana oli kangasmetsä/hiekkakuopan reuna ja lähistöllä kuului armeijan sotaharjoituksesta ääniä, melko hiljaista pauketta siis. Ukkonenkin vähän jyrisi meidän vuoron aikana, mutta Ässä ei ollut moksiskaan äänistä.

Etäisyyttä maalimiehille oli n. 5-10 metriä, ja maalimiehiä oli kolme. Toistoja tehtiin yhteensä 8. Alustana ensimmäisellä maalimiehellä oli hiekka, toisella metsänpohjaa jossa jonkun verran käpyjä ja kolmannella enemmän aluskasvillisuutta. Varsinkin käpyjen päällä Ässä meni melko hitaasti makaamaan alustalle, mutta meni kuitenkin. Se myös osaa jo odottaa muutaman sekunnin istualtaan, ja lähtee vasta ”näytä” vihjeestä. Se ei myöskään jäänyt jumittamaan alustan päälle kuten viimeksi, vaan purkin tyhjättyään lähti minun mukaan ja päästiin tekemään uusi toisto melko nopeasti ja sujuvasti. Jatkossa vaihdellaan paikkoja, jotta maahanmeno sujuu mahdollisimman monenlaisessa maaperässä/kasvillisuudessa, ja myös muistetaan vaihdella aikaa jonka sen pitää maata alustalla ennen kuin se saa palkan.

Ollaan viimeinkin saatu askarreltua itse tehty norskirulla Ässälle, ja olen muutaman toiston jo treenannut rullan nostoa ja noutoa irtonaisena. Noudossa on Ässällä jo jonkinlainen pohjataso, joten tämän vaiheen pitäisi olla helppo. Ollaan myös erikseen tehty kämmenkosketusta niin, että Ässä istuu minun edessä ja koskettaa ylöspäin kämmeneeni. Seuraavaksi kiinnitetään rulla pantaan, ja aletaan treenaamaan sen nostoa ja tuomista käteen, liitetään rullan nostoon vihje ja lisätään kosketuskeppi edeltämään vihjettä rullan nostoon.

Täytyy teipata pian Ässälle puhelinluettelosta kosketusalusta, jonka avulla saadaan kuntoon edestä istuvaltaan siirtyminen sivulle istumaan, josta se sitten lähetetään näytölle. Tästä toki paljon hyötyä tottiksessakin, tulee se sivulle-vihje treenattua samalla. Tämä edestä istumisesta sivulle siirtyminenon se käytös joka linkittää nämä kaksi käytösketjua eli rullan noudon ja näytön yhteen.

2 vastausta artikkeliin “Ilmaisutreenit 9.6.2014

  1. Vau, onpas Ässä edistynyt huimasti! Harmi, etten itse päässyt treeneihin.
    Kandee ehdottomasti videoida (eli treeneissä jollekin vaan se kamera käteen) etenkin näitä ilmaisutreenejä. Ässä kehittyy niin nopsaan, että muutaman kk:n päästä on jo tosi kiva muistella ja katsoa, miten huimasti koira on edistynyt!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s