Kanakoiran pohjataidot: leikkiminen

Sen lisäksi, että leikkiminen parantaa koiran hyvinvointia ja toimii mainiosti palkkana kaikenlaisia käytöksiä koulutettaessa, on siitä myös paljon apua kanakoiraa kouluttaessa. Leikkimisellä pääsee todennäköisesti kaikista lähimmäksi sitä viretasoa mikä koiralla on metsästäessä. Eli leikin varjolla on mahdollista kouluttaa koiralle itsehillintää ja luopumista koiran ollessa korkeassa vireessä. Ja toki hyvä leikki toimii vahvisteena myös muissa lajeissa.

Leikkiessä yritän tasapainottaa erilaisten lelujen tai leikkien suosiota leikkimällä esimerkiksi enemmän lelulla, joka ei ole niin mieleinen ja koiran hiukan innostuessa, se pääsee leikkimään suosikkilelulla lyhyen hetken verran. Kunhan saadaan pentu kotiutettua ja tutustuttua siihen hiukan, täytyy laatia vahvistelista, jossa listataan koiralle sopivat vahvisteet parhaasta lähtien. Sieltä voi sitten poimia vähemmän mieluisia vahvisteita, joiden arvoa yritetään lisätä.

Harjoitukset täytyy pitää lyhyinä etenkin alkuun. Tavoitteena on pitää leikin aikana koiran 100 prosenttinen huomio. Leikin aikana on tarkoitus jatkaa leikkiä vain jos koira hakee kontaktia. Jos se menee itsekseen leikkimään lelulla tai karkaa lelun kanssa on leikki todennäköisesti jatkunut liian pitkään – seuraavalla kerralla kannattaa pitää leikki lyhyempänä.

TAVOITE

Koira innostuu monesta erilaisesta leikistä leluilla tai ilman, pystyy leikkimään innokkaasti useassa eri paikassa, pystyy vaihtamaan lennosta erilaiseen leikkiin ja pystyy kesken leikin rauhoittumaan tai suorittamaan käytöksen vihjeestä.

HARJOITUKSET

1) Leikkimisen yleistäminen

Leikitään monissa eri paikoissa ja erilaisissa häiriöissä. Aloitetaan helpolla leikillä eli sellaisella mistä koira pitää. Harjoitellaan myös leikkimistä kun saatavilla on muitakin vahvisteita kuten vaikka ruokaa. Leikitään vaihtelevasti eri tavoilla.

2) Lelun/leikin vaihto lennosta

Esimerkiksi leikitään kahdella vetolelulla, joista sen lelun liike pysähtyy jolla koira leikkii, ja vapaata lelua aletaan liikuttamaan jotta koira tarttuu siihen. Tämä harjoitus luo pohjaa sille, että koira oppii, että luopuminen vahvisteesta johtaa toiseen vahvisteeseen. Näin luodaan pohjaa esimerkiksi sille, että luopumalla linnun jahtaamisesta se pääsee pian noutamaan lintua. Myös muissa harjoituksissa tullaan toistamaan samaa ideaa, eli opetetaan koiralle, että sen kannattaa aina valita kaikista ympäristön vahvisteista/häiriöistä se ohjaajan tarjoama.

3) On-off harjoitus

Ohjaajan ollessa aktiivinen ja leikkisä, koira saa leikkiä vapaasti, mutta ohjaajan passivoituessa, odotetaan koiralta tiettyä, haluttua ”oletuskäytöstä”. Meillä oletuskäytös tulee olemaan istuminen, sitä tullaan käyttämään sekä arkitottiksessa, että pelastuskoirakäytöksissä että metsästäessä. Kun koira tarjoaa oletuskäytöksen ilman erillistä vihjettä, odotetaan x sekuntia ja annetaan koiralle vapautusvihje jonka jälkeen leikki jatkuu. Eli koira oppii, että luopumalla ja rauhoittumalla edes hetkeksi, hauskanpito jatkui. Rauhoittuminen vahvistuu nopeasti, koska siitä seuraa koiralle erittäin mieluisa käytös eli leikkiminen.

4) Saa ottaa-vihje

Sen sijaan, että pennulle heitettäisiin leluja niin että se saa vapaasti jahdata niitä, koulutetaan sille alusta saakka erillinen vihje, jonka jälkeen vasta se saa mennä joko äsken heitetylle tai aiemmin paikalleen viedylle vahvisteelle. Vihjettä koulutettaessa, vahviste heitetään pennun nähden ja pentua pidetään rinnan ympäriltä kiinni ainakin pienen hetken verran. Päästettäessä irti sanotaan vihje, Tompan kanssa käytin ”ole hyvä”-vihjettä. Kun vihje on ehdollistettu, ja istumisen ja odottamisen kouluttamisessa on edetty, pääsee koira heitetylle vahvisteelle vasta istumisen ja vapautuksen kautta.

Mutta, täytyy muistaa usein vaihdella harjoitusta: välillä koira saakin toisen lelun taskusta, välillä käyn hakemassa heitetyn lelun, välillä menemme yhdessä lelulle, välillä se saa ruokapalkan lelun sijaan. Näin varmistetaan, että koiralle ei synny liian vahvaa ketjua, jossa se aina vaikkapa 5 sekunnin päästä vapautetaan lelulle. Jos edeltävistä käytöksistä tulee vihjeitä seuraaville käytöksille, menettävät ohjaajan antamat vihjeet merkityksensä. Varsinkin kun siirrytään pennun pitämisestä koiran vapaaseen istumiseen, on syytä käyttää avustajaa jotta koira ei karkaamalla ehdi lelulle eli saa vahvistetta ei-toivotusta käytöksestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s