Osteopaattivisiitti 15.8.2013

IMG_2447Käytin Tompan Maaria Kaiperlalla taas tarkastuksessa. Tomppa on uinut kesän mittaan melko paljon, ja se näkyi Maarian mukaan koiran hartia- ja rintalihaksistossa merkittävänä kehittymisenä, ja hyvä niin. Olenkin viime viikkoina katsellut koiran kylkiä ja miettinyt, että miksi koira näyttää erilaiselta kun hartiasta kylkeen siirryttäessä on aiempaa selkeämpi pudotus. Mietin jo muutamaan otteeseen, että onko koira laihtunut jostain syystä kun näyttää niin hoikalta kyljen kohdalta mutta muutos ulkonäössä johtunee kasvaneesta habasta 🙂

Koirasta ei löytynyt isompia ongelmia. Tompan liikkuminen onkin ollut kesän aikana sujuvaa ja rentoa, ja se vaihtaa raville hitaassakin vauhdissa. Lanteessa oli pientä kiertoa, ja niskassa myös pientä jumia mutta ne hoituivat käynnin aikana. Tassujen järsiminen on ollut myös hyvin harvinaista – siitä yleensä näkee hyvin jos koiralla jumittaa joko lantio tai hartiaseutu. Seuraava aika onkin varattu lokakuun puoleen väliin, siinä vaiheessa koiran pitäisi olla vieläkin paremmassa kunnossa kun metsästyskausi on jo pitkällä. Uinnilla on saatu koiralle mukavasti lihaskuntoa, ja nyt kelien viilennyttyä pitää aloittaa juoksulenkit, jotta saadaan kestävyyttä myös. Juoksulenkit ovat olleet minimissä kesän aikana – meillä on ollut periaatteena se, että kun lämpötila ylittää 15 astetta, niin koiran juoksuttamista hihnassa mietitään tarkkaan ja yli 20 asteessa koiraa ei juoksuteta hihnassa lainkaan.

Oli mukava kuulla Maarialta, että Tomppa on hyväkuntoinen 7-vuotiaaksi. Sitä mukaa kun koira ikääntyy (vaikka eihän se mikään vanha vielä olekaan…), miettii yhä enemmän koiran hyvinvointia ja jaksamista etenkin meidän tiiviillä treeniaikataululla. Mutta nyt voidaan taas hyvillä mielin treenailla entiseen malliin!

IMG_2463

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s